Miksi niin monelle sinkkumiehelle se parisuhde on ainut tärkeä sosiaalinen suhde?

Lainaan toisesta ketjusta erään sinkkumiehen pohdintaa: "Ystävien, perheen ja muun puutteen vielä jotenkin kestää, mutta se että elämässä ei ole läheisyyttä, seksiä ja jotakuta jota koskettaa ja joka koskettaisi minua, siinä alkaa hajota ihan oikeasti."
Tämä tuntuu olevan monella sinkkumiehellä mentaliteettina: ystävyyssuhteilla ja sukulaissuhteilla ei niin väliä, ilmankin pärjää, mutta se parisuhteen puute on se mikä hajottaa.

Kun minun nähdäkseni asia on monesti juuri päinvastoin. Ne hyvät ystävät tai vaikka sisarukset jos niihin on hyvät välit voivat olla mielettömän kantava voima jonka kanssa jakaa niin hyvät kuin huonotkin asiat, vaikka parisuhteet eivät onnistuisikaan tai sitä oikeaa ei löytyisikään.
Ja toisaalta jos niitä ystäviä tai sukulaisia ei nähdä tärkeinä ja/tai niitä ei mistään löydy oman elämän verkostoksi, niin silloin KAIKKI pistetään sen yhden ihmisen (potentiaalisen kumppanin) varaan. Ja kun kaikki on sen yhden (puuttuvan) tekijän varassa, niin siitä alkaa rakentaa täysin epärealistisia mielikuvia. Aletaan miettiä, että elämä muuttuisi aivan päälaelleen jos vaan jostain valssaisi se elämänkumppani. Masennus paranisi, elämä helpottaisi, päivät olisivat täynnä aurinkoa, lämpöä, läheisyyttä ja hyvää seksiä. Tämä on aika epäreilua sitä mahdollista kumppania kohtaan, että hänelle kaadetaan näin paljon odotuksia jo valmiiksi. Ja epäreilua itseä kohtaan, koska eihän kukaan yksittäinen ihminen voi muuttaa toisen koko elämää vain rupeamalla parisuhteeseen. Väistämättä tulee pettymyksiä molemmille, ja pahimmassa tapauksessa toinen lähtee karkuun heti alkuunsa, kun ei halua olla toiselle ainut "ankkuri" sosiaaliseen kanssakäymiseen. Se on ahdistavaa.

Tämä mentaliteetti myös aiheuttaa miehillä sen, että jos se ero joskus tulee, etenkin pidemmän liiton jälkeen, niin se musertaa täysin. Kun se ainoa sosiaalinen suhde elämästä häviää, niin tuntuu ettei ole enää mitään. Millään ei ole mitään väliä. Tästä seuraa valitettavan usein syvää masennusta, päihdeongelmia ja joskus jopa hyvin synkkiin koston ajatuksiin ajautumista. Tämä on mielestäni todella surullista, ja pelottavaakin näiden miesten henkisen hyvinvoinnin kannalta.