Miksi niin monelle sinkkumiehelle se parisuhde on ainut tärkeä sosiaalinen suhde?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun veljeni solmi ensimmäisen parisuhteen koko elämänsä aikana vasta 37-vuotiaana. En tietenkään tiedä tarkalleen hänen seksuaalisesta kokeneisuudestaan, mutta pidän täysin mahdollisena että poikuuskin oli tallella tuohon samaan ikään asti. 

Veljessäni ei koskaan ole ollut mitään vikaa ihmisenä. Hän on älykäs, korkeasti koulutettu, työelämässä menestynyt, hyvin toimeentuleva ja vieläpä ok-näköinen (keskimittainen, säännölliset kasvonpiirteet, tumma jne). Veljellä on aina ollut paljon kavereita (enemmän kuin minulla), hän on mm. kummisetä useammankin opiskelu- ja työkaverinasa lapsille. Hän on aina harrastanut aktiivisesti, hänellä on ollut paljon kiinnostuksenkohteita ja kunnianhimoa elämässään. Eläinrakas, hauska ja todella fiksu mies.

Hän ei koskaan ole solvannut naisia tai itkenyt kohtaloaan, keskittynyt vain parisuhteen puuttuessa muihin asioihin. Viimein 37-vuotiaana tapasi töiden kautta samanikäisen eronneen naisen ja nyt ovat ilmeisen tyytyväisenä parisuhteessa n. kolmen vuoden ajan. 

Joten kokemukseni mukaan kaikkia parissuhteettomia, kokemattomia miehiä ei todellakaan syrjitä, pilkata tms. Kaikki on kiinni yksilöstä itsestään ja varmasti myös niistä sosiaalisista piireistä, missä liikkuu. Yhdestä asiasta olen kuitenkin 100% varma: Jos veljeni olisi alkanut katkeroitumaan, solvaamaan naisia ja perustamaan koko olemassaolonsa seksin- ja naisenpuutteeseen, hänen nykyinen parisuhteensa olisi jäänyt solmimatta. Parisuhteettomat miehet eivät ole hyljeksittyjä, mutta katkerat, vihamieliset ja naisia vihaavat valittajat ja syyllistäjät todennäköisesti ovat. 

Et tiedä kuinka monet pakit veljesi on saattanut saada kokemattomuutensa takia. Naisettomuus on jännä ilmiö, koska osan miehistä se saa katkeriksi luovuttajiksi ja osan ylisaavuttajiksi. "Sitten kun musta tulee parempi niin voin saada tyttöystävän." Jatkuvasti elää sitku-elämää ja keskittyy suorittamiseen, jotta voi joskus mahdollisesti kelvata jollekin

Olet väärässä. Maailma on täynnä parisuhdetta ilman olevia ihmisiä - myös miehiä - jotka keskittyvät parisuhteen puuttuessa muihin asioihin ja nauttivat niistä. KUKAAN ihminen ei joka tapauksessa saa kaikkea haluamaansa. Joku jää lapsettomaksi, toinen sinkuksi. Elämästään voi silti tehdä mahdollisimman täysipainoista ja keskittyä siihen, mitä on. 

Minä tunnen ainakin kaksi ikisinkkumiestä, joilla on sosiaalisia suhteita paljon enemmän kuin minulla parisuhteellisella ihmisellä. En tiedä, miten he tämän asian kokevat, mutta minusta kukaan ei kumpaakaan näistä pidä minään luusereina, vaan he ovat erittäin pidettyjä henkilöitä, koska ovat aktiivisia ja monessa mukana.  En siis ymmärrä, miten kukaan voisi sanoa, että sinkkumiehen elämä on täynnä yksinäisyyttä ja halveksuntaa. Jos näin on, se syy on kyllä jossain ihan muualla kuin siinä sinkkuudessa. Sitä pitäisi jokaisen syrjäytyneen miettiä ihan itse eikä jatkuvasti syyttää toisia. 

Vierailija kirjoitti:

Erittäin fiksusti kirjoitettu aloitus. Ja jos ei olisi omaa kokemusta, niin noita havaintoja pitäisi helposti kyllä yliampuvan kyynisenä katkerana vuodatuksena. Mutta mulla on samaa kokemusta kuin ap:llä.

Ystäväni on nuori sinkkumies, jolla on paljon ikisinkun piirteitä. Ja kyllä vain, hän todellakiin odottaa, että jostain ilmeistyisi itsestään se nainen,  joka pelastaisi hänet yksinäisyydestä, tasoittaisi hänen mielenterveyttään, toisi hänelle iloa elämään, jne.

Olen yrittänyt ystävälleni sanoa, että kukaan ei halua saada toisen elämästä noin suurta vastuuta, että kaikki hyvä ja onnellisuus on kiinni siitä toisesta. Olen yrittänyt sanoa, että hänen on ensin saatava oma elämänsä tasapainoon ja oltava tyytyväinen, jotta kukaan nainen edes uskaltaa siihen elämään astua. Mutta ei taida nuo asiat mennä jakeluun.

Hän ei tee mitään sen naisen löytämiseksi, ei käy ihmisten ilmoilla. Mutta jostain sen naisen pitäisi tulla. Ja pelastaa hänet surkeudestaan. Odotukset ovat kaikella tavalla epärealistisia, jopa pelottavia. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.

Tämä mies on varmaan kasvatettu kiltteyteen ja nöyryyteen ja vannottu, että sillä naisen kyllä saa. Kaikki riettaat iskukeinot on pidetty pahana asiana. Jos ei ole kehittynyt sosiaalista taitoa lähestyä naista, niin vaikea se on luoda kontaktia. Terapialla vois tuosta suosta päästä ylös, siinä minäkin nyt räpiköin.

Vierailija kirjoitti:

Erittäin fiksusti kirjoitettu aloitus. Ja jos ei olisi omaa kokemusta, niin noita havaintoja pitäisi helposti kyllä yliampuvan kyynisenä katkerana vuodatuksena. Mutta mulla on samaa kokemusta kuin ap:llä.

Ystäväni on nuori sinkkumies, jolla on paljon ikisinkun piirteitä. Ja kyllä vain, hän todellakiin odottaa, että jostain ilmeistyisi itsestään se nainen,  joka pelastaisi hänet yksinäisyydestä, tasoittaisi hänen mielenterveyttään, toisi hänelle iloa elämään, jne.

Olen yrittänyt ystävälleni sanoa, että kukaan ei halua saada toisen elämästä noin suurta vastuuta, että kaikki hyvä ja onnellisuus on kiinni siitä toisesta. Olen yrittänyt sanoa, että hänen on ensin saatava oma elämänsä tasapainoon ja oltava tyytyväinen, jotta kukaan nainen edes uskaltaa siihen elämään astua. Mutta ei taida nuo asiat mennä jakeluun.

Hän ei tee mitään sen naisen löytämiseksi, ei käy ihmisten ilmoilla. Mutta jostain sen naisen pitäisi tulla. Ja pelastaa hänet surkeudestaan. Odotukset ovat kaikella tavalla epärealistisia, jopa pelottavia. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.

Ollaan hyvin pitkällä sen ytimessä, miksi kulttuuri ei juuri nyt toimi kaikille. Netin aikakausi on romahduttanut etenkin kaverisi kaltaisten miesten onnellisuusmahdollisuudet, koska tuollainen mies uskoo kohtaloon ja kunnollisuuteen niin paljon, että suhteiden luominen jollain kännykkäsovelluksilla on tälle luonnotonta.

En naisena ymmärrä aloitusta.

Minulle ystävyyssuhteet ovat hyvin tärkeitä. Antavat voimaa arkeen. Mutta silti sinkkuus masentaa minua todella kovasti. Haluaisin ihan elämänkumppanin, jonka kanssa jakaa arkea, harrastaa seksiä, olla lähellä. Ei ystävät korvaa kumppanuutta, seksiä ja läheisyyttä. Tuntuu, että pää hajoaa tähän seksinpuutteeseen, on vaikeaa elää ilman miestä. En minä ainakaan ole onnellinen ilman miestä, tarvitsen miestä ihan kaikkeen ja seksuaalista tyydytystä ei edes kunnolla saa ilman miestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan osasyy se, että yhteiskunnassa vallitsee yhä arvoja, jotka korostavat että miehen pitäisi olla parisuhteessa ja jotenkin perheen "pää". Tästä oli hyvä ketju, jossa äiti ihmetteli, miksi hän sanoi pojalleen, että tämä oli niin söpö, että löytäisi varmasti hyvän tyttöystävän isona tms. Jotenkin siis pojat opetetaan siihen, että parisuhde olisi hyvinkin tavoiteltava asia. Toki myös naisilla on vastaavaa, pitäisi hankkia lapsia ja perustaa perhe jne., mutta ehkä nykyään naisen sinkkuus on hyväksyttävämpää.

Naisten sinkkuus on hyväksyttävämpää koska naiset ovat ihan itse ansainneet kannuksensa fiksumpina sinkkuina ja ottaneet sellaisen asenteen etten ole mikään raukka vaan oman elämäni herra. On ihan naurettava ajatuskin että nainen ilmioittaisi ettei suostu menemään töihin vaan pelaa ja ryyppää kaikki päivät, koska ei ole löytynyt sopivaa miestä - niin joo, ja tunsitko mies nyt piston sydämessäsi, tunsitko, niih?!. Tämän peustelun olen lukenut miessinkun kirjoittamana täältä monta kertaa. Miehet, ansaitkaa se kunnioitus. Älkää itse nöyristelkö. Olkaa tarvittaessa oikeasti mgtow eikä sen vauvapalstoilla trollaava irvikuva. Kyllä se hyväksyminenkin sieltä tulee.

Tämä on todella hyvin sanottu! Tämä pitäisi kopioida jokaiseen tällä palstalla esiintyvään sinkkumiehen vaikerrukseen.

Se hyväksyntä on niin paljon riippuvaista myös siitä omasta asenteesta eikä voi vedota pelkästään siihen, että "kun kaikki pitää minua luuserina". No ei pidä, jos et itsekään pidä. Tällä palstalla valitetaan myös siitä, että sinkkumiehiä jatkuvasti haukutaan reppanoiksi. Yhtäkään sinkkumiestä ei täällä kyllä haukuta, jos tämä sinkkumies ei itse valita sitä kurjuuttaan eikä parjaa naisia. 

Tämä on varsin outo ilmiö, koska sanotaan nyt että alle 25-vuotiaina miehillä on isot kaveriporukat ja aina kavereita. Naisilla on monesti vain yksi tai muutama hyvä ystävä, ja ehkä jotain kavereita lisäksi. Kovin monella naisella ei ole varsinaista kaveriporukkaa toisin kuin miehillä. Ei minullakaan, vaan aina on ollut 1-2 hyvää ystävää. Tällä hetkellä tapaan heistä toista noin kerran kuussa ja toista kerran vuodessa.

Enkä minä koe silti kaipaavani parisuhdetta. Ainoa, mitä mies voisi tarjota, olisi aikuinen seura kotiin ja taloudellisen tilanteen koheneminen. Mutta ilmankin pärjään, koska kotona on kivaa olla rauhassa ja omat rahani riittävät mukavasti elämiseen. Ensisijaisesti näen parisuhteen riesana ja taakkana.

Joten mihin ne miesten ystävät häviävät siinä 30v mennessä? Ja miksi naiset eivät koe musertavaa yksinäisyyttä ja tarvetta parisuhteelle, vaikkei muitakaan sosiaalisia suhteita juuri olisi? Todella mielenkiintoista, koska juurikin nuorena miehillä kaverit menee aina naisten edelle ja vastaavasti naiset haikailevat miesten perään. Jossain kohtaa tilanne kääntyy päälaelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin fiksusti kirjoitettu aloitus. Ja jos ei olisi omaa kokemusta, niin noita havaintoja pitäisi helposti kyllä yliampuvan kyynisenä katkerana vuodatuksena. Mutta mulla on samaa kokemusta kuin ap:llä.

Ystäväni on nuori sinkkumies, jolla on paljon ikisinkun piirteitä. Ja kyllä vain, hän todellakiin odottaa, että jostain ilmeistyisi itsestään se nainen,  joka pelastaisi hänet yksinäisyydestä, tasoittaisi hänen mielenterveyttään, toisi hänelle iloa elämään, jne.

Olen yrittänyt ystävälleni sanoa, että kukaan ei halua saada toisen elämästä noin suurta vastuuta, että kaikki hyvä ja onnellisuus on kiinni siitä toisesta. Olen yrittänyt sanoa, että hänen on ensin saatava oma elämänsä tasapainoon ja oltava tyytyväinen, jotta kukaan nainen edes uskaltaa siihen elämään astua. Mutta ei taida nuo asiat mennä jakeluun.

Hän ei tee mitään sen naisen löytämiseksi, ei käy ihmisten ilmoilla. Mutta jostain sen naisen pitäisi tulla. Ja pelastaa hänet surkeudestaan. Odotukset ovat kaikella tavalla epärealistisia, jopa pelottavia. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.

Tämä mies on varmaan kasvatettu kiltteyteen ja nöyryyteen ja vannottu, että sillä naisen kyllä saa. Kaikki riettaat iskukeinot on pidetty pahana asiana. Jos ei ole kehittynyt sosiaalista taitoa lähestyä naista, niin vaikea se on luoda kontaktia. Terapialla vois tuosta suosta päästä ylös, siinä minäkin nyt räpiköin.

Kyllä, olet oikeassa. Kuvailisin häntä nimenomaan sanoilla kiltti ja nöyrä. Olen hänelle suositellut terapiaa, josta hän varmasti hyötyisi. Mutta hän vastustaa ajatustakin siitä kaikin voimin.

Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.

Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin fiksusti kirjoitettu aloitus. Ja jos ei olisi omaa kokemusta, niin noita havaintoja pitäisi helposti kyllä yliampuvan kyynisenä katkerana vuodatuksena. Mutta mulla on samaa kokemusta kuin ap:llä.

Ystäväni on nuori sinkkumies, jolla on paljon ikisinkun piirteitä. Ja kyllä vain, hän todellakiin odottaa, että jostain ilmeistyisi itsestään se nainen,  joka pelastaisi hänet yksinäisyydestä, tasoittaisi hänen mielenterveyttään, toisi hänelle iloa elämään, jne.

Olen yrittänyt ystävälleni sanoa, että kukaan ei halua saada toisen elämästä noin suurta vastuuta, että kaikki hyvä ja onnellisuus on kiinni siitä toisesta. Olen yrittänyt sanoa, että hänen on ensin saatava oma elämänsä tasapainoon ja oltava tyytyväinen, jotta kukaan nainen edes uskaltaa siihen elämään astua. Mutta ei taida nuo asiat mennä jakeluun.

Hän ei tee mitään sen naisen löytämiseksi, ei käy ihmisten ilmoilla. Mutta jostain sen naisen pitäisi tulla. Ja pelastaa hänet surkeudestaan. Odotukset ovat kaikella tavalla epärealistisia, jopa pelottavia. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.

Ollaan hyvin pitkällä sen ytimessä, miksi kulttuuri ei juuri nyt toimi kaikille. Netin aikakausi on romahduttanut etenkin kaverisi kaltaisten miesten onnellisuusmahdollisuudet, koska tuollainen mies uskoo kohtaloon ja kunnollisuuteen niin paljon, että suhteiden luominen jollain kännykkäsovelluksilla on tälle luonnotonta.

Siis miten te voitte tuntea tuon miehen noin hyvin! Hän nimenomaan puhuu kohtalosta tai huonosta tuurista. Ja haluaisi, että tapaisi naisen luonnollisesti, itsestään. Hänelle se ikävä kyllä sitten tarkoittaa myös sitä, että asian eteen ei tehdä yhtään mitään, ei edes lähdetä kotoa minnekään, koska sitten se on jo luonnotonta.

Mutta se, että te muut tiedätte tuon ihmistyypin ja osaatte kuvailla sitä tuntematta tätä ystävääni, kertoo sen, että ap:n kuvailema ilmiö todellakin on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Joten mihin ne miesten ystävät häviävät siinä 30v mennessä? Ja miksi naiset eivät koe musertavaa yksinäisyyttä ja tarvetta parisuhteelle, vaikkei muitakaan sosiaalisia suhteita juuri olisi? Todella mielenkiintoista, koska juurikin nuorena miehillä kaverit menee aina naisten edelle ja vastaavasti naiset haikailevat miesten perään. Jossain kohtaa tilanne kääntyy päälaelleen.

Mulla kaverisuhteet ovat hajonneet siihen, että ovat saaneet naisen ja sitten lapsia. Nähdään korkeintaan joskus ystäväpariskuntia, mutta ei sinkkukavereita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten mihin ne miesten ystävät häviävät siinä 30v mennessä? Ja miksi naiset eivät koe musertavaa yksinäisyyttä ja tarvetta parisuhteelle, vaikkei muitakaan sosiaalisia suhteita juuri olisi? Todella mielenkiintoista, koska juurikin nuorena miehillä kaverit menee aina naisten edelle ja vastaavasti naiset haikailevat miesten perään. Jossain kohtaa tilanne kääntyy päälaelleen.

Mulla kaverisuhteet ovat hajonneet siihen, että ovat saaneet naisen ja sitten lapsia. Nähdään korkeintaan joskus ystäväpariskuntia, mutta ei sinkkukavereita

Eikö vastaus tähän ole se että hankit sinkkukavereita sitten? Moni on kolmekymppisenä jo toisella kierroksellakin.

Vierailija kirjoitti:

Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.

Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.

Niin, ihan ymmärrettäväähän tuo toisaalta on. Minä vain ihmettelen, miten tällainen ihminen, joka kokee sosiaaliset suhteet ystävien ja perheenjäsenten kanssa äärimmäisen uuvuttaviksi, voi ihan tosissaan sanoa, että kaipaa parisuhdetta. Lähinnä tulee mieleen, että parisuhteesta ei ole oikeanlaista käsitystä vaan kuvitellaan sen olevan sellaista prinsessasatua, jossa vain katsellaan silmiin, paneskellaan ja näyttäydytään yhdessä hymyillen. Halutaan jotain, mutta ei ehkä ymmärretä, että siinä joutuu itsekin tekemään jotain. Ja usein se on juuri sitä samaa uuvuttavaa sosiaalista kanssakäymistä, kohteliaisuutta ja huomioimista, kuin niissä muissakin suhteissa. Ei sitä kumppania voi laittaa nurkkaan silloin kun ei huvita jutella tai viettää aikaa yhdessä. 

En ole samaa mieltä. Minulla on kavereiheni verrattuna todella paljon kavereita töiden, useiden erilaisten harrastusten kautta ja näistä minun lisäksi yli kymmenen on näitä ikisinkkuja. Näitä minun tuntemiani ikisinkkuja yhdistää tietynlainen nöyryys ja ovat nimenomaan tyytyväisiä omissa harrastuksissaan ja parisuhde on pääasiassa taka-alalla ajatuksissa eikä mitenkään pakottavana tarpeena. Joskus harvoin yöelämässä heidän kanssaan liikkuessani olen havainnut että he eivät tee elettäkään tilanteen muuttamiseksi vaan naiset kuuluvat maisemaan ja fokus on bändissä ja kavereissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtaosa sukulaissuhteiden ylläpidosta lienee useimmille miehille turhaa pakkopulla, ei voimaannuttava kokemus. On poikkeuksia

Miten tällaiselle miehelle parisuhde voisi olla voimaannuttava kokemus? Siis ihan oikea parisuhde, johon liittyy muutakin kuin seksi. Silti sen perään jaksetaan itkeä. 

Mä en ole koskaan ymmärtänyt tätä. Miksi pitäisi olla väleissä henkilöiden kanssa vain sen takia, että niillä sattuu olemaan enemmän samoja perintötekijöitä?

Koska yleensä ihmisellä on tarve kuulua yhteisöihin ja perhe/suku on yksi tällainen yhteisö. Itse pitäisin varoitusmerkkinä, jos alkaisin tapailla miestä ja selviäisi, ettei hän ole tekemisissä lapsuudenperheensä kanssa. En itsekään käy etäisyyden takia kotonani kuin 3-5 kertaa vuodessa, mutta viikottain olen yhteydessä vanhempaani ja veljeni perheeseen.

Minulla on mies joka ei ole ollut vuosiin tekemisissä perheensä kanssa vaikka asuvat samassa kaupungissa. Mutta hänellä on todella paljon muita sosiaalisia suhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan osasyy se, että yhteiskunnassa vallitsee yhä arvoja, jotka korostavat että miehen pitäisi olla parisuhteessa ja jotenkin perheen "pää". Tästä oli hyvä ketju, jossa äiti ihmetteli, miksi hän sanoi pojalleen, että tämä oli niin söpö, että löytäisi varmasti hyvän tyttöystävän isona tms. Jotenkin siis pojat opetetaan siihen, että parisuhde olisi hyvinkin tavoiteltava asia. Toki myös naisilla on vastaavaa, pitäisi hankkia lapsia ja perustaa perhe jne., mutta ehkä nykyään naisen sinkkuus on hyväksyttävämpää.

Olisiko hyödyllisempää pyrkiä murtamaan tuollaisia arvoja kuin katkeroitua ja syyllistää naisia omasta yksinäisyydestään?

Tietenkin olisi, eivätkä fiksut sinkkumiehet katkeroidu ja syytä siitä naisia. Sitä juuri ajoin ehkä vähän kömpelösti takaa, että tuollaisia arvoja tulisi kuitenkin murtaa. Näitä arvoja löytyynee siis sekä miehistä että naisista.

Olen kolmikymppinen sinkkumies, ja vaikka minulla on paljon rakkaita ystäviä, eivät he millään pysty vastaamaan niihin tarpeisiin, joihin romanttinen kumppani vastaa. Tarvitset suutelua, läheisyyttä, intiimejä keskusteluja ja kumppanuutta. Ilman niitä en ole todella onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen kolmikymppinen sinkkumies, ja vaikka minulla on paljon rakkaita ystäviä, eivät he millään pysty vastaamaan niihin tarpeisiin, joihin romanttinen kumppani vastaa. Tarvitset suutelua, läheisyyttä, intiimejä keskusteluja ja kumppanuutta. Ilman niitä en ole todella onnellinen.

Tässä aloituksessa ei puhuttu sinunkaltaisista sinkkumiehistä, vaan niistä, joiden mielestä ne ystävät ovat täysin turhia ja enemmänkin rasitteita. 

Toivottavasti ne miehet, jotka latistaa toisia miehiä naisen puutteesta ymmärtäisivät, että minulle ei ne teidän naiset edes välttämättä kelpaisi. Eihän kukaan terve ihminen ala olemaan toisen kanssa vain jostain pakollisesta puutteesta. Pitäähän sen kumppanin miellyttää itseään. Todella moni mies on naisen kanssa vaan kun ei parempaa saa ja sit kuvitellaan olevan jotain sankareita. M27

Oletteko koskaan yrittäneet pariutua tuollaisen sinkkumiehen kanssa? Minä  olen nuorena.

Kuten monissa valittavissa sinkkumiehissä, oli exässä paljon hyvääkin, ja ajattelin kokemattomuuden johtuvan siitä, ettei sopivaa naista ole osunut kohdalle. Aluksi kaikki oli niin ihanaa ja autuasta kun vihdoin oli nainen elämässä, mutta kun mies tajusi, etten muuta hänen elämäänsä taikaiskusta paremmaksi, alkoi katkeroituminen.

Mies esimerkiksi ilmoitti ettei halua minun viettävän aikaa työkavereiden (naisia) kanssa, koska hänelle tulee siitä niin paha mieli kun ei itse ole onnistunut solmimaan ystävyyssuhteita. Seksistä kieltäytyminen - ensimmäistä kertaa koko suhteen aikana - johti koko illan mittaiseen itsesäälissä rypemiseen kun tulee niin torjuttu ja halveksittu olo. Kaverittomuus alkoi painaa enemmän ja enemmän, ja lopulta myös suhteet lapsuudenperheeseen alkoivat olla uhka miehelle kun hän ei itse ole läheinen sisarensa ja äitinsä kanssa.

Kun jätin miehen, alkoi ulina siitä, miten jätin hänet ainoastaan siksi että hänellä ei ole kavereita ja naiset pitävät kaverittomia miehiä luusereina.

Ei tuo asenne mihinkään katoa vaikka naisen saisi, kunhan kohdistavat sen epärealistisen paineen aluksi naiseen ja sitten myöhemmin tajuavat ettei se ollutkaan kaikki kaikessa. Nykyiselläni oli vuosien mittainen sinkkuputki, mutta hän ei jäänyt rypemään yksinäisyyteensä vaan rakensi itselleen elämän johon kuului ystäviä, harrastuksia, opintoja ja hyvät välit perheeseen. Ei mitään naama irvessä suorittamista, vaan sellaista elämää, johon on kiva herätä joka aamu. Kyllä siihen elämään kelpasi astua tyttöystäväksi.