Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin monelle sinkkumiehelle se parisuhde on ainut tärkeä sosiaalinen suhde?
16.08.2017 |
Lainaan toisesta ketjusta erään sinkkumiehen pohdintaa: "Ystävien, perheen ja muun puutteen vielä jotenkin kestää, mutta se että elämässä ei ole läheisyyttä, seksiä ja jotakuta jota koskettaa ja joka koskettaisi minua, siinä alkaa hajota ihan oikeasti."
Tämä tuntuu olevan monella sinkkumiehellä mentaliteettina: ystävyyssuhteilla ja sukulaissuhteilla ei niin väliä, ilmankin pärjää, mutta se parisuhteen puute on se mikä hajottaa.
Kun minun nähdäkseni asia on monesti juuri päinvastoin. Ne hyvät ystävät tai vaikka sisarukset jos niihin on hyvät välit voivat olla mielettömän kantava voima jonka kanssa jakaa niin hyvät kuin huonotkin asiat, vaikka parisuhteet eivät onnistuisikaan tai sitä oikeaa ei löytyisikään.
Ja toisaalta jos niitä ystäviä tai sukulaisia ei nähdä tärkeinä ja/tai niitä ei mistään löydy oman elämän verkostoksi, niin silloin KAIKKI pistetään sen yhden ihmisen (potentiaalisen kumppanin) varaan. Ja kun kaikki on sen yhden (puuttuvan) tekijän varassa, niin siitä alkaa rakentaa täysin epärealistisia mielikuvia. Aletaan miettiä, että elämä muuttuisi aivan päälaelleen jos vaan jostain valssaisi se elämänkumppani. Masennus paranisi, elämä helpottaisi, päivät olisivat täynnä aurinkoa, lämpöä, läheisyyttä ja hyvää seksiä. Tämä on aika epäreilua sitä mahdollista kumppania kohtaan, että hänelle kaadetaan näin paljon odotuksia jo valmiiksi. Ja epäreilua itseä kohtaan, koska eihän kukaan yksittäinen ihminen voi muuttaa toisen koko elämää vain rupeamalla parisuhteeseen. Väistämättä tulee pettymyksiä molemmille, ja pahimmassa tapauksessa toinen lähtee karkuun heti alkuunsa, kun ei halua olla toiselle ainut "ankkuri" sosiaaliseen kanssakäymiseen. Se on ahdistavaa.
Tämä mentaliteetti myös aiheuttaa miehillä sen, että jos se ero joskus tulee, etenkin pidemmän liiton jälkeen, niin se musertaa täysin. Kun se ainoa sosiaalinen suhde elämästä häviää, niin tuntuu ettei ole enää mitään. Millään ei ole mitään väliä. Tästä seuraa valitettavan usein syvää masennusta, päihdeongelmia ja joskus jopa hyvin synkkiin koston ajatuksiin ajautumista. Tämä on mielestäni todella surullista, ja pelottavaakin näiden miesten henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Eksäni oli sellainen, joka rakensi koko elämänsä parisuhteemme varaan. Hän oli työtön, eikä hän tavannut perhettään eikä hänellä ollut kavereita. Hän latasi suhteellemme hirveät odotukset, kuinka hänen elämällään on nyt jokin tarkoitus, ja halusi olla yhdessä 24/7. Hän syyllisti minua, koska minulla oli työt ja harrastukset ja halusin välillä myös olla yksin. Tuntui, että tukehdun niihin vaatimuksiin ja odotuksiin. Lopulta jätin hänet ja hän vainosi minua vuoden tämän jälkeen, koska pilasin hänen elämänsä.
Minulla oli myös tällainen kokemus (oikeastaan kaksi). Nämä miehet olivat lähellä viittäkymppiä, mutta ei juurikaan kavereita eikä kiinteitä suhteita sukulaisiinkaan. Hirvittävän kova halu ladata kaikkensa elämänsä naiselle ja olla jatkuvasti yhdessä. Sitten itku silmässä kun kerroin että haluan välillä olla yksin ja koen hankalana kun en kerkeä tavata ystäviäni. Ahdistavaa. Hirvittävää takertumista. Mikä vapauden tunne kun sain karistettua nämä irti itsestäni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.
Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.
Niin, ihan ymmärrettäväähän tuo toisaalta on. Minä vain ihmettelen, miten tällainen ihminen, joka kokee sosiaaliset suhteet ystävien ja perheenjäsenten kanssa äärimmäisen uuvuttaviksi, voi ihan tosissaan sanoa, että kaipaa parisuhdetta. Lähinnä tulee mieleen, että parisuhteesta ei ole oikeanlaista käsitystä vaan kuvitellaan sen olevan sellaista prinsessasatua, jossa vain katsellaan silmiin, paneskellaan ja näyttäydytään yhdessä hymyillen. Halutaan jotain, mutta ei ehkä ymmärretä, että siinä joutuu itsekin tekemään jotain. Ja usein se on juuri sitä samaa uuvuttavaa sosiaalista kanssakäymistä, kohteliaisuutta ja huomioimista, kuin niissä muissakin suhteissa. Ei sitä kumppania voi laittaa nurkkaan silloin kun ei huvita jutella tai viettää aikaa yhdessä.
Sellainen ihminen, joka kuvittelee parisuhteen poistavan kaikki ongelmat kuin taikaiskusta, on tietenkin harhojen vallassa. Introvertti ihminen, joka kokee sosiaaliset tilanteet raskaina eikä halua itselleen laajaa ihmissuhdeverkostoa, voi kuitenkin ihan hyvin kaivata parisuhdetta ja myös omata ihan realistisen käsityksen parisuhteesta. Ei ihmisen tarvitse olla ekstrovertti kyetäkseen parisuhteeseen.
Juu kyllä. Joistakin kommenteista vain tulee mieleen, että ei ehkä ihan huomata, että parisuhteessa on monia samanlaisia piirteitä kuin ystävien ja sukulaisten kanssa seurustellessa.
Niinpä. Minulla on kaveri, joka kovasti toivoo parisuhdetta. Mutta en ihan näe, että miten hän voisi pärjätä parisuhteessa, kun jo tällaiset ystävien väliset asiat ovat hänelle vaikeita puhua.
Olenkin hänelle sanonut, että parisuhteessa puhutaan näitä samanlaisia ja vielä vaikeampia asioita.
Olisiko tämä sitä samaa asiaa mitä joku aiemmin ehdotti. Että näillä sinkuilla saattaa olla ihan epärealistiset odotukset parisuhteelta.
Omalla kohdalla tuntuu olevan juuri päinvastoin. Ystäväpiirini on melko pieni, mutta normaalikokoinen introvertille, luulisin. Hyviä ystäviä on tällä hetkellä 4-5. Erikseen sitten tulee oltua urheiluseuran kannatusporukassa kotiotteluissa ja vierasreissuissa.
Olen sen verran yksityinen ihminen, että parisuhde kanssani olisi sille toiselle hyvin työlästä. Minua kiusattiin koulussa koko peruskoulun ajan varmaan erityisherkkyyteni takia, ja isäni ei uskonut että minua kiusataan, vaan että lintsaan kun koulunkäynti ei maistu. Luottamuksen rakentaminen on aikaa vievä prosessi, vaikkakin suurimmasta osasta ihmisiä osaan lukea kuinka heidän kanssa ystävyys tulisi onnistumaan.
En ole rakkauselämäni kannalta luovuttanut, mutta en sitä aktiivisesti etsikään. Tulee jos on tullakseen.
INTJ / 37
Vierailija kirjoitti:
Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.
Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.
En minä ainakaan haluaisi seurustella sellaisen miehen kanssa, jolle olisin ainoa sosiaalinen ihmiskontakti. Haluan kuitenkin nähdä välillä omia kavereita ja viettää omaa aikaa. Mitä tällainen kaveriton mies tekisi sillä välin? Nuhjaisi yksinään?
Itseäni harmittaa nykyisessä parisuhteessani se, että miehelläni on hyvin vähän kavereita, joita hän näkee tosi harvoin. Mielestäni hänelle tekisi hyvää viettää enemmän vapaa-aikaa muidenkin kuin minun kanssani.
Tai no, ok, jos yksin viihtyy välillä, mutta koen aika rasittavaksi sen, että tällainen kaveriton kumppani sitten pahimmillaan vaatii myös kumppaniaan luopumaan omista kaverisuhteistaan tai on riippakivenä, jos haluaisi välillä (esim. kerran pari viikossa) viettää rauhassa aikaa ystävien kanssa.
Viihdyn hyvin myös yksin, joten semmoinen minuun ripustautuva kumppani, jolla pitäisi tavallaan olla koko ajan joku seurana, mutta jolla ei ole muita ihmissuhteita kuin minä, olisi suorastaan painajainen. Nykyinen suhde tuntuu välillä lievältä versiolta tuosta, onneksi olen saanut miestäni vähän totutettua siihen, etten vietä kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan ja saanut patisteltua häntä näkemään kavereitaan, viettämään välistä vaikka viikonloppuja äijäporukalla, jne.
Kyllähän ne kaverisuhteet tuovat tasapainoa elämään.
Perheisiin meillä on kumpaankin suuntaan hyvät läheiset välit, about kerran kuukaudessa nähdään kummankin vanhempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En naisena ymmärrä aloitusta.
Minulle ystävyyssuhteet ovat hyvin tärkeitä. Antavat voimaa arkeen. Mutta silti sinkkuus masentaa minua todella kovasti. Haluaisin ihan elämänkumppanin, jonka kanssa jakaa arkea, harrastaa seksiä, olla lähellä. Ei ystävät korvaa kumppanuutta, seksiä ja läheisyyttä. Tuntuu, että pää hajoaa tähän seksinpuutteeseen, on vaikeaa elää ilman miestä. En minä ainakaan ole onnellinen ilman miestä, tarvitsen miestä ihan kaikkeen ja seksuaalista tyydytystä ei edes kunnolla saa ilman miestä.
Ihmisiä on erillaisia. Minulla naisena juuri päinvastainen tilanne. Minulla sinkkuna on elämässä niin paljon menoa ja toimintaa että en tiedä mihin väliin kerkeisin miestä edes treffailla. On mielenkiintoinen työ, harrastukset, frendit, omat puuhastelut kuten puutarhan laitto, sisutussuunittelu jne. Mulla melkein kaikilla frendeillä on miehet ja lapset. Tämä ei minua haittaa. Haluaisin kyllä miehen, kuten myös haluaisin myös esim koiran lemmikiksi. Kumpaakaan en kumminkaan tarvitse. Seksin puutteessakaan en ole kun osaan hoitaa hommat erinomaisesti kotiin itsekkin;);) Jos mukava mies tulisi vastaan ja hän sopisi minun elämäni palapeliin niin tottakai ottaisin hänet heti mukaan kaikkeen mukavaan puuhasteluuni:)
No itse tarvitsen tyydyttävään seksielämään sen miehen ja peniksen, olen todella yhdyntäkeskeinen, joten en itse tietenkään voi yhdynnän tarvetta täyttää yksin... Orgasmin kyllä saan yksinkin, mutta ei se minua tyydytä samalla tavalla kuin yhdyntä. Kaipaan niin paljon kumppania, että elämä on aika merkityksetöntä ilman miestä. On minullakin mukavia harrastuksia, hyviä ystäviä ja jne. mutta eivät ne kumppania korvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.
Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.
En minä ainakaan haluaisi seurustella sellaisen miehen kanssa, jolle olisin ainoa sosiaalinen ihmiskontakti. Haluan kuitenkin nähdä välillä omia kavereita ja viettää omaa aikaa. Mitä tällainen kaveriton mies tekisi sillä välin? Nuhjaisi yksinään?
Itseäni harmittaa nykyisessä parisuhteessani se, että miehelläni on hyvin vähän kavereita, joita hän näkee tosi harvoin. Mielestäni hänelle tekisi hyvää viettää enemmän vapaa-aikaa muidenkin kuin minun kanssani.
Tai no, ok, jos yksin viihtyy välillä, mutta koen aika rasittavaksi sen, että tällainen kaveriton kumppani sitten pahimmillaan vaatii myös kumppaniaan luopumaan omista kaverisuhteistaan tai on riippakivenä, jos haluaisi välillä (esim. kerran pari viikossa) viettää rauhassa aikaa ystävien kanssa.
Viihdyn hyvin myös yksin, joten semmoinen minuun ripustautuva kumppani, jolla pitäisi tavallaan olla koko ajan joku seurana, mutta jolla ei ole muita ihmissuhteita kuin minä, olisi suorastaan painajainen. Nykyinen suhde tuntuu välillä lievältä versiolta tuosta, onneksi olen saanut miestäni vähän totutettua siihen, etten vietä kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan ja saanut patisteltua häntä näkemään kavereitaan, viettämään välistä vaikka viikonloppuja äijäporukalla, jne.
Kyllähän ne kaverisuhteet tuovat tasapainoa elämään.
Perheisiin meillä on kumpaankin suuntaan hyvät läheiset välit, about kerran kuukaudessa nähdään kummankin vanhempia.
Riiput kuin teinityttö kavereissasi. Perimmiltään tuo on hyvin itsekkään ihmisen ajattelua. Parisuhde on ei ole kaikki mutta on samalla kaikki mutta et edes ymmärrä mitä se tarkoittaa sillä itsekeskeisessä maailmassasi kaiken mitta on miltä sinusta tuntuu. Vaadit luultavasti paljon mutta annat vähän. Parisuhteessa ei todellakaan vietetä monta kertaa viikossa iltoja kavereiden kanssa. Minä luulen että tässä kavereihin takertumisessa on yksi syy monen parisuhteen ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.
Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.
En minä ainakaan haluaisi seurustella sellaisen miehen kanssa, jolle olisin ainoa sosiaalinen ihmiskontakti. Haluan kuitenkin nähdä välillä omia kavereita ja viettää omaa aikaa. Mitä tällainen kaveriton mies tekisi sillä välin? Nuhjaisi yksinään?
Itseäni harmittaa nykyisessä parisuhteessani se, että miehelläni on hyvin vähän kavereita, joita hän näkee tosi harvoin. Mielestäni hänelle tekisi hyvää viettää enemmän vapaa-aikaa muidenkin kuin minun kanssani.
Tai no, ok, jos yksin viihtyy välillä, mutta koen aika rasittavaksi sen, että tällainen kaveriton kumppani sitten pahimmillaan vaatii myös kumppaniaan luopumaan omista kaverisuhteistaan tai on riippakivenä, jos haluaisi välillä (esim. kerran pari viikossa) viettää rauhassa aikaa ystävien kanssa.
Viihdyn hyvin myös yksin, joten semmoinen minuun ripustautuva kumppani, jolla pitäisi tavallaan olla koko ajan joku seurana, mutta jolla ei ole muita ihmissuhteita kuin minä, olisi suorastaan painajainen. Nykyinen suhde tuntuu välillä lievältä versiolta tuosta, onneksi olen saanut miestäni vähän totutettua siihen, etten vietä kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan ja saanut patisteltua häntä näkemään kavereitaan, viettämään välistä vaikka viikonloppuja äijäporukalla, jne.
Kyllähän ne kaverisuhteet tuovat tasapainoa elämään.
Perheisiin meillä on kumpaankin suuntaan hyvät läheiset välit, about kerran kuukaudessa nähdään kummankin vanhempia.
Riiput kuin teinityttö kavereissasi. Perimmiltään tuo on hyvin itsekkään ihmisen ajattelua. Parisuhde on ei ole kaikki mutta on samalla kaikki mutta et edes ymmärrä mitä se tarkoittaa sillä itsekeskeisessä maailmassasi kaiken mitta on miltä sinusta tuntuu. Vaadit luultavasti paljon mutta annat vähän. Parisuhteessa ei todellakaan vietetä monta kertaa viikossa iltoja kavereiden kanssa. Minä luulen että tässä kavereihin takertumisessa on yksi syy monen parisuhteen ongelmiin.
Anteeksi mitä? Normaaleja aikuisia ihmisiä ne kaveritkin on, osa sinkkuja, osa perheellisiä. Se on ihan normaalia tervettä aikuisen ihmisen elämää, että poistutaan välillä kotoa tapaamaan muitakin ihmisiä, käydään töissä, harrastuksissa, jne.
Vinksattanutta olisi nöhjöttää kotona niin, että se puoliso olisi ainoasti oikea sosiaalinen kontakti.
Ja ei niitä kavereita ole pakko joka viikko nähdä, mutta välistä sitä tulee nähtyä enemmänkin, kun on useampia mukavia ihmisiä, joihin haluaa yhteyttä pitää. Plus siihen vielä vanhemmat ja sukulaiset päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekästä olisi vaatia sitä puolisoa luopumaan tärkeistä ihmissuhteistaan ja omistautumaan pelkälle parisuhteelle. Tätäkin näkee ja se on oikeasti järkyttävää. Hylätään hyvät ystävät, pahimmillaan loppuu yhteydenpito perheeseenkin. Ei semmoinen ole mitään oikeaa elämää. (Ja sitten on niitä, jotka erottuaan yks kaks muistavat nämä vanhat kaverit.)
En ymmärrä, miksi suhteessa pitäisi nuhjata 24/7 yhdessä. Jokainen ihminen on kuitenkin oma yksilönsä, jolla on omakin elämä. Parisuhde on todella epäterveellä pohjalla, jos elämässä ei ole mitään muuta kuin parisuhde.
Kyllä muutakin elämää pitää olla kuin parisuhde. Sekin auttaa jo paljon kun on edes työkaverit. Olin itsekin pari vuotta pois työelämästä, masennuin, kaverit katosi, erakoiduin jne joten tiedän miten araksi ja katkeraksi siinä tulee.
Siinä mielessä tunnen sympatiaa syrjäytyneitä miehiä kohtaan. Mutta kukaan muu ei voi auttaa kuin sinä itse.
Pitää lopettaa se muiden syyttäminen ja tehdä itselle mukava elämä, vaikka yksinkin. Itsekin ryhdistäydyin, menin töihin ja aloin taas oppia olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Olisinhan minäkin voinut jäädä kotiin kerryttämään vihaani, mutta päätin lopettaa sen touhun, tarpeeksi ajoissa onneksi.
Viha ja katkeruus ovat normaaleja tunteita ihmiselämässä, mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan vaan ne pitää nähdä hälyytyskelloina, että nyt pitää tehdä asioille jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö täällä joskus ollut ketju siitä, miten miehet parisuhteessa välittää enemmän kavereistaan ja nainen ei saa riittävästi huomiota ja ei löydy yhteistä aikaa?
Tämä otsikko tosin koskee sinkkuja, mutta tekstissä mainittiin, että parisuhteessakin sitten rakennetaan kaikki yhden kortin varaan...
Eiköhän noita miehiä ole yhtä monenlaisia kuin naisiakin.
parisuhde ei ole miehelle sosiaalinen suhde vaan seksuaalinen suhde. ei naisten kanssa olla ylevien ajatusten vaihdon takia. luonto laittaa miehelle halun lisääntyää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska vain komeat sinkkumiehet saavat pelkkää seksiä naisilta. Muiden miesten pitää löytää kumppani että edes saa seksiä. Naisilla asia on toisin kun seksiä saa lähes kaikki todella helposti vaikka ei olisikaan parisuhteessa
Tää on itseasiassa sellainen kysymys mikä olisi kannattanut muotoilla koskemaan kumpaakin sukupuolta koska tämä on ihan yleinen ajatustapa niin miehillä kuin naisilla jotka ovat olleet pitkään sinkkuina, oman kokemukseni mukaan. Miehillä olen nähnyt tätä eniten miehillä joilla ei ole yhtäkään seurustelusuhdetta takana jolloin se parisuhde vaikuttaa joltain keitaalta parantamaan kaikki oman elämän vaivat. Harvemmin näkyy jo seurustelleilla miehillä koska nämä miehet ovat päässeet näkemään ja kokemaan myös ne hyvin huonot ajat mitä tulee suurimmassa osassa parisuhteita. He tietävät että ei se mikään keidas olekaan. Sama toki pätee naisiinkin mutta näitä parisuhteettomia miehiä taitaa olla enemmän kuin parisuhteettomia naisia koska miesten pitää olla suhteutettuna parempaa tasoa kuin vastaavien naisten saadakseen parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole koskaan seurustellut saatika harrastanut seksiä naisen kanssa niin se syö miestä niin oman arvontuntoa kuin sosiaalista arvostusta miesporukassa. Vaikka miehet eivät sitä myönnä niin miestä, jolla ei ole koskaan ollut oikeaa suhdetta naisen kanssa, pidetään reppanana niin miesten kuin naistenkin keskuudessa. Kuka nainen haluaa miehen joka ei ole koskaan ollut suhteessa naiseen esim. 40 ikävuoteen mennessä? Vastaus: ei kukaan, siinähän on oltava jotain vikaa ...
Toisilla suhteet tulevat myöhemmin kuin toisilla. Toiset taas haluavat säästää itseään sille oikealle eivätkä turhaan "sotke" itseään. Olisiko hienoa saada kumppani joka on polkaissut puolikaupunkia? Ei minusta.
Lisään vielä että mies on koko elämänsä ajan ikäänkuin pieni poika. Naisen täytyy olla äidillinen (lohduttaa kun miehellä on huono olla) , uskollinen vaimo , sekä viihdyttäjä (pukeutua viettelevästi). Molemminpuolinen luottamus myös on tärkeää.
Asumme melko keskiluokkaisella alueella (ikäluokkaa 30-50v) ja en ole havainnut että kenelläkään ramppaisi hirveästi kavereita kylässä. Bileitä on jollain perheen teinillä kerran parissa vuodessa. Naapurissa kun erosivat joku nainen kävi kerran istumassa iltaa asuntoon jääneen naisen kanssa.
Tämä pk-seudulla.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on varsin outo ilmiö, koska sanotaan nyt että alle 25-vuotiaina miehillä on isot kaveriporukat ja aina kavereita. Naisilla on monesti vain yksi tai muutama hyvä ystävä, ja ehkä jotain kavereita lisäksi. Kovin monella naisella ei ole varsinaista kaveriporukkaa toisin kuin miehillä. Ei minullakaan, vaan aina on ollut 1-2 hyvää ystävää. Tällä hetkellä tapaan heistä toista noin kerran kuussa ja toista kerran vuodessa.
Enkä minä koe silti kaipaavani parisuhdetta. Ainoa, mitä mies voisi tarjota, olisi aikuinen seura kotiin ja taloudellisen tilanteen koheneminen. Mutta ilmankin pärjään, koska kotona on kivaa olla rauhassa ja omat rahani riittävät mukavasti elämiseen. Ensisijaisesti näen parisuhteen riesana ja taakkana.
Joten mihin ne miesten ystävät häviävät siinä 30v mennessä? Ja miksi naiset eivät koe musertavaa yksinäisyyttä ja tarvetta parisuhteelle, vaikkei muitakaan sosiaalisia suhteita juuri olisi? Todella mielenkiintoista, koska juurikin nuorena miehillä kaverit menee aina naisten edelle ja vastaavasti naiset haikailevat miesten perään. Jossain kohtaa tilanne kääntyy päälaelleen.
Ei kannata yleistää. Ihmiset ovat erilaisia. Sinä et kaipaa seuraa, etkä ilmeisesti seksiäkään? Minä taas haaveilen parisuhteesta ja seksistä,ehkä myös lapsista (1-2) ? Olisin tosi iloinen myös isommasta kaveripiiristä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En naisena ymmärrä aloitusta.
Minulle ystävyyssuhteet ovat hyvin tärkeitä. Antavat voimaa arkeen. Mutta silti sinkkuus masentaa minua todella kovasti. Haluaisin ihan elämänkumppanin, jonka kanssa jakaa arkea, harrastaa seksiä, olla lähellä. Ei ystävät korvaa kumppanuutta, seksiä ja läheisyyttä. Tuntuu, että pää hajoaa tähän seksinpuutteeseen, on vaikeaa elää ilman miestä. En minä ainakaan ole onnellinen ilman miestä, tarvitsen miestä ihan kaikkeen ja seksuaalista tyydytystä ei edes kunnolla saa ilman miestä.
Ihmisiä on erillaisia. Minulla naisena juuri päinvastainen tilanne. Minulla sinkkuna on elämässä niin paljon menoa ja toimintaa että en tiedä mihin väliin kerkeisin miestä edes treffailla. On mielenkiintoinen työ, harrastukset, frendit, omat puuhastelut kuten puutarhan laitto, sisutussuunittelu jne. Mulla melkein kaikilla frendeillä on miehet ja lapset. Tämä ei minua haittaa. Haluaisin kyllä miehen, kuten myös haluaisin myös esim koiran lemmikiksi. Kumpaakaan en kumminkaan tarvitse. Seksin puutteessakaan en ole kun osaan hoitaa hommat erinomaisesti kotiin itsekkin;);) Jos mukava mies tulisi vastaan ja hän sopisi minun elämäni palapeliin niin tottakai ottaisin hänet heti mukaan kaikkeen mukavaan puuhasteluuni:)
Minulle masturbointi ei ikinä pysty korvaamaan toisen ihmisen läheisyyttä, lämpöä ja seksiä. Jännä että toiselle riittää. Niin me vaan ollaan erilaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.
Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.
En minä ainakaan haluaisi seurustella sellaisen miehen kanssa, jolle olisin ainoa sosiaalinen ihmiskontakti. Haluan kuitenkin nähdä välillä omia kavereita ja viettää omaa aikaa. Mitä tällainen kaveriton mies tekisi sillä välin? Nuhjaisi yksinään?
Itseäni harmittaa nykyisessä parisuhteessani se, että miehelläni on hyvin vähän kavereita, joita hän näkee tosi harvoin. Mielestäni hänelle tekisi hyvää viettää enemmän vapaa-aikaa muidenkin kuin minun kanssani.
Tai no, ok, jos yksin viihtyy välillä, mutta koen aika rasittavaksi sen, että tällainen kaveriton kumppani sitten pahimmillaan vaatii myös kumppaniaan luopumaan omista kaverisuhteistaan tai on riippakivenä, jos haluaisi välillä (esim. kerran pari viikossa) viettää rauhassa aikaa ystävien kanssa.
Viihdyn hyvin myös yksin, joten semmoinen minuun ripustautuva kumppani, jolla pitäisi tavallaan olla koko ajan joku seurana, mutta jolla ei ole muita ihmissuhteita kuin minä, olisi suorastaan painajainen. Nykyinen suhde tuntuu välillä lievältä versiolta tuosta, onneksi olen saanut miestäni vähän totutettua siihen, etten vietä kaikkea vapaa-aikaani hänen kanssaan ja saanut patisteltua häntä näkemään kavereitaan, viettämään välistä vaikka viikonloppuja äijäporukalla, jne.
Kyllähän ne kaverisuhteet tuovat tasapainoa elämään.
Perheisiin meillä on kumpaankin suuntaan hyvät läheiset välit, about kerran kuukaudessa nähdään kummankin vanhempia.
Haittaako se jos mies runkkaa kotona sillä välin kun olet vetämässä viinaa ylä- ja alakautta?
En ole se jolle vastasit, mutta minua haittaisi helkkaristi, jos mies pitäisi minun illanviettoani ystävieni kanssa vain "viinan vetämisenä ylä- ja alakautta" (en edes halua tietää mitä on viinan vetäminen alakautta). Samaan nippuun myös ilmeisesti meni se oma aika. Jos mies ajattelee, että KAIKKI aikani liittyy seksiin tai viinaan, joko hänen kanssaan tai ilman, niin olen mielummin sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Asumme melko keskiluokkaisella alueella (ikäluokkaa 30-50v) ja en ole havainnut että kenelläkään ramppaisi hirveästi kavereita kylässä. Bileitä on jollain perheen teinillä kerran parissa vuodessa. Naapurissa kun erosivat joku nainen kävi kerran istumassa iltaa asuntoon jääneen naisen kanssa.
Tämä pk-seudulla.
Kunnon naapurikyylä.
Oliko pahin triggeri ap:n huoli miesten hyvinvoinnista vai muuten tässä ketjussa ilmaistu halu pohtia mistä asia johtuu ja miten sitä voisi korjata, niin että nämä miehet saisivat paremman tasapainon elämäänsä?