Miksi niin monelle sinkkumiehelle se parisuhde on ainut tärkeä sosiaalinen suhde?

Kaverit ovat vain intrumentaalisia ihmissuhteita. Ei kukaan vieras ihminen korvaa läheistä ihmissuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan osasyy se, että yhteiskunnassa vallitsee yhä arvoja, jotka korostavat että miehen pitäisi olla parisuhteessa ja jotenkin perheen "pää". Tästä oli hyvä ketju, jossa äiti ihmetteli, miksi hän sanoi pojalleen, että tämä oli niin söpö, että löytäisi varmasti hyvän tyttöystävän isona tms. Jotenkin siis pojat opetetaan siihen, että parisuhde olisi hyvinkin tavoiteltava asia. Toki myös naisilla on vastaavaa, pitäisi hankkia lapsia ja perustaa perhe jne., mutta ehkä nykyään naisen sinkkuus on hyväksyttävämpää.

Naisten sinkkuus on hyväksyttävämpää koska naiset ovat ihan itse ansainneet kannuksensa fiksumpina sinkkuina ja ottaneet sellaisen asenteen etten ole mikään raukka vaan oman elämäni herra. On ihan naurettava ajatuskin että nainen ilmioittaisi ettei suostu menemään töihin vaan pelaa ja ryyppää kaikki päivät, koska ei ole löytynyt sopivaa miestä - niin joo, ja tunsitko mies nyt piston sydämessäsi, tunsitko, niih?!. Tämän peustelun olen lukenut miessinkun kirjoittamana täältä monta kertaa. Miehet, ansaitkaa se kunnioitus. Älkää itse nöyristelkö. Olkaa tarvittaessa oikeasti mgtow eikä sen vauvapalstoilla trollaava irvikuva. Kyllä se hyväksyminenkin sieltä tulee.

Näinhän se menee... miesten kokemat ongelmat ovat aina vain itsestä kiinni, kun ovat kaikki ryyppääviä rällestäjiä eikä yhteiskunnan asenteissa ole koskaan mitään vikaa. Naisten kokemat ongelmat ovat taas usein yhteiskunnasta johtuvia.

Kiinnostavalla miehellä on omakin elämä. Vaikka  mies olisi miten mukava tahansa, niin mikäli minun pitäisi täyttää hänen elämässään kaikki sosiaaliset tarpeet, peräännyn. En ole täydellinen enkä voi sellaiseksi muuttua, vaikka mies miten sitä toivoisi. Parisuhteessa aloituksessa kuvatun miehen kanssa kokisin, että en voi hengittää. Parisuhde on vain osa elämää, ei koko elämä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin fiksusti kirjoitettu aloitus. Ja jos ei olisi omaa kokemusta, niin noita havaintoja pitäisi helposti kyllä yliampuvan kyynisenä katkerana vuodatuksena. Mutta mulla on samaa kokemusta kuin ap:llä.

Ystäväni on nuori sinkkumies, jolla on paljon ikisinkun piirteitä. Ja kyllä vain, hän todellakiin odottaa, että jostain ilmeistyisi itsestään se nainen,  joka pelastaisi hänet yksinäisyydestä, tasoittaisi hänen mielenterveyttään, toisi hänelle iloa elämään, jne.

Olen yrittänyt ystävälleni sanoa, että kukaan ei halua saada toisen elämästä noin suurta vastuuta, että kaikki hyvä ja onnellisuus on kiinni siitä toisesta. Olen yrittänyt sanoa, että hänen on ensin saatava oma elämänsä tasapainoon ja oltava tyytyväinen, jotta kukaan nainen edes uskaltaa siihen elämään astua. Mutta ei taida nuo asiat mennä jakeluun.

Hän ei tee mitään sen naisen löytämiseksi, ei käy ihmisten ilmoilla. Mutta jostain sen naisen pitäisi tulla. Ja pelastaa hänet surkeudestaan. Odotukset ovat kaikella tavalla epärealistisia, jopa pelottavia. Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.

Tämä mies on varmaan kasvatettu kiltteyteen ja nöyryyteen ja vannottu, että sillä naisen kyllä saa. Kaikki riettaat iskukeinot on pidetty pahana asiana. Jos ei ole kehittynyt sosiaalista taitoa lähestyä naista, niin vaikea se on luoda kontaktia. Terapialla vois tuosta suosta päästä ylös, siinä minäkin nyt räpiköin.

Kyllä, olet oikeassa. Kuvailisin häntä nimenomaan sanoilla kiltti ja nöyrä. Olen hänelle suositellut terapiaa, josta hän varmasti hyötyisi. Mutta hän vastustaa ajatustakin siitä kaikin voimin.

Huomaatko muuten, että minun (mies) kommentistani ei tykätty, mutta sinun myötäilevästä kommentista tykkäsi kaikki? :)

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti ne miehet, jotka latistaa toisia miehiä naisen puutteesta ymmärtäisivät, että minulle ei ne teidän naiset edes välttämättä kelpaisi. Eihän kukaan terve ihminen ala olemaan toisen kanssa vain jostain pakollisesta puutteesta. Pitäähän sen kumppanin miellyttää itseään. Todella moni mies on naisen kanssa vaan kun ei parempaa saa ja sit kuvitellaan olevan jotain sankareita. M27

Eli onko nyt sinun mielestä todella monet miehet sairaita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joten mihin ne miesten ystävät häviävät siinä 30v mennessä? Ja miksi naiset eivät koe musertavaa yksinäisyyttä ja tarvetta parisuhteelle, vaikkei muitakaan sosiaalisia suhteita juuri olisi? Todella mielenkiintoista, koska juurikin nuorena miehillä kaverit menee aina naisten edelle ja vastaavasti naiset haikailevat miesten perään. Jossain kohtaa tilanne kääntyy päälaelleen.

Mulla kaverisuhteet ovat hajonneet siihen, että ovat saaneet naisen ja sitten lapsia. Nähdään korkeintaan joskus ystäväpariskuntia, mutta ei sinkkukavereita

Eikö vastaus tähän ole se että hankit sinkkukavereita sitten? Moni on kolmekymppisenä jo toisella kierroksellakin.

Niin olen hankkinutkin. Tai oikeastaan sinkkukaverit ovat ainoita, jotka ovat jääneet. Nuorempana ihmettelin miksi isälläni (=aikuisilla) ei ole kavereita samalla tavalla kuin lapsilla. Ihmettelen sitä vieläkin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.

Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.

Niin, ihan ymmärrettäväähän tuo toisaalta on. Minä vain ihmettelen, miten tällainen ihminen, joka kokee sosiaaliset suhteet ystävien ja perheenjäsenten kanssa äärimmäisen uuvuttaviksi, voi ihan tosissaan sanoa, että kaipaa parisuhdetta. Lähinnä tulee mieleen, että parisuhteesta ei ole oikeanlaista käsitystä vaan kuvitellaan sen olevan sellaista prinsessasatua, jossa vain katsellaan silmiin, paneskellaan ja näyttäydytään yhdessä hymyillen. Halutaan jotain, mutta ei ehkä ymmärretä, että siinä joutuu itsekin tekemään jotain. Ja usein se on juuri sitä samaa uuvuttavaa sosiaalista kanssakäymistä, kohteliaisuutta ja huomioimista, kuin niissä muissakin suhteissa. Ei sitä kumppania voi laittaa nurkkaan silloin kun ei huvita jutella tai viettää aikaa yhdessä. 

Sellainen ihminen, joka kuvittelee parisuhteen poistavan kaikki ongelmat kuin taikaiskusta, on tietenkin harhojen vallassa. Introvertti ihminen, joka kokee sosiaaliset tilanteet raskaina eikä halua itselleen laajaa ihmissuhdeverkostoa, voi kuitenkin ihan hyvin kaivata parisuhdetta ja myös omata ihan realistisen käsityksen parisuhteesta. Ei ihmisen tarvitse olla ekstrovertti kyetäkseen parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

En ole samaa mieltä. Minulla on kavereiheni verrattuna todella paljon kavereita töiden, useiden erilaisten harrastusten kautta ja näistä minun lisäksi yli kymmenen on näitä ikisinkkuja. Näitä minun tuntemiani ikisinkkuja yhdistää tietynlainen nöyryys ja ovat nimenomaan tyytyväisiä omissa harrastuksissaan ja parisuhde on pääasiassa taka-alalla ajatuksissa eikä mitenkään pakottavana tarpeena. Joskus harvoin yöelämässä heidän kanssaan liikkuessani olen havainnut että he eivät tee elettäkään tilanteen muuttamiseksi vaan naiset kuuluvat maisemaan ja fokus on bändissä ja kavereissa. 

Eivät kaikki sinkut kuulu samaan muottiin. Ei kai ap niin väittänytkään. Mutta ap:n mainitsema porukka kuitenkin on olemassa. Ja heille se parisuhde on kaikki kaikessa ja mikään muu ei ole mitään. Heistä tässä ketjussa on puhutaan. Hyvä vaan, etteivät kaikki ole samanlaisia. Ja hyvä vaan, että jotkut osaavat olla onnellisia tai tyytyväisiä sinkkunakin.

Miehille on vain kovin vaikeaa rakentaa ihmissuhteita, niin ystävyys- kuin parisuhteita.

Naisilla tuntuu olevan jokin viisaus jo syntymästä lähtien, jolla he luovivat näissä sosiaalisuuden vesissä kuin vettä vaan. Miehissä tällaisia tapauksia on kovin vähän.

Lapsuudenkodissa olisi hyvä opetella juttelemaan, että olisi sitten maailmalle lähtiessä edes jonkinlaiset sosiaaliset taidot. Itselle oli ainakin ihan shokki, kuinka puheliaita muut ihmiset olivat itseen verrattuna, kun menin ala-asteen ensimmäiselle.

Jutellaan, suomalaiset vähän enemmän. Ja hymyillään, jookosta:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.

Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.

Niin, ihan ymmärrettäväähän tuo toisaalta on. Minä vain ihmettelen, miten tällainen ihminen, joka kokee sosiaaliset suhteet ystävien ja perheenjäsenten kanssa äärimmäisen uuvuttaviksi, voi ihan tosissaan sanoa, että kaipaa parisuhdetta. Lähinnä tulee mieleen, että parisuhteesta ei ole oikeanlaista käsitystä vaan kuvitellaan sen olevan sellaista prinsessasatua, jossa vain katsellaan silmiin, paneskellaan ja näyttäydytään yhdessä hymyillen. Halutaan jotain, mutta ei ehkä ymmärretä, että siinä joutuu itsekin tekemään jotain. Ja usein se on juuri sitä samaa uuvuttavaa sosiaalista kanssakäymistä, kohteliaisuutta ja huomioimista, kuin niissä muissakin suhteissa. Ei sitä kumppania voi laittaa nurkkaan silloin kun ei huvita jutella tai viettää aikaa yhdessä. 

Sellainen ihminen, joka kuvittelee parisuhteen poistavan kaikki ongelmat kuin taikaiskusta, on tietenkin harhojen vallassa. Introvertti ihminen, joka kokee sosiaaliset tilanteet raskaina eikä halua itselleen laajaa ihmissuhdeverkostoa, voi kuitenkin ihan hyvin kaivata parisuhdetta ja myös omata ihan realistisen käsityksen parisuhteesta. Ei ihmisen tarvitse olla ekstrovertti kyetäkseen parisuhteeseen. 

Juu kyllä. Joistakin kommenteista vain tulee mieleen, että ei ehkä ihan huomata, että parisuhteessa on monia samanlaisia piirteitä kuin ystävien ja sukulaisten kanssa seurustellessa. 

Vierailija kirjoitti:

Mihin ne miesten ystävyyssuhteet aikuistuessa katoaa? Monesti pojilla on kouluiässä isompi tai pienempi porukka, missä liikkuu kaiket päivät (ainakin oman kouluni pojilla aikanaan oli). Vai onko ne suhteet jo kouluiässä niin pinnallisia, että välitunneilla liikutaan isossa laumassa, mutta vapaa-ajalla ei olla yhteydessä eikä kiinnosta miten toisella menee?

Ei miehillä ole kavereita eikä kukaan välitä miten meillä menee. Mies voi vaikka jäädä auton alle ja ainoat jotka auttavat sitä tekevät niin työnsä puolesta. Jokainen tätä ihmettelevä nainen voi itse miettiä miten te olette itse ikinä auttaneet ketään tuttua/sukulaismiestä sen heikkona hetkenä? Rehellinen vastaus on varmasti että ette mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän tulisi tietenkin olla hyvää ilman parisuhdettakin. Mielekäs työ, vapaa-ajan harrastukset ja läheiset ihmissuhteet ovat perusta tyytyväisyydelle. Toimiva parisuhde on sitten se kirsikka tämän hyvän kakun päälle. Näinhän yleisesti ajatellaan.

Kaikille tämä yhtälö ei kuitenkaan ole luontevin tapa elää. Jotkut eivät kaipaa ympärilleen kavereita, eivätkä kaipaa tiivistä yhteydenpitoa sukulaisiinsa. He voivat olla ihan tyytyväisiä omassa arjessaan ilman lukuisia ihmissuhteita. Nämä ihmiset voivat kuitenkin myös toivoa parisuhdetta ja sen mukanaan tuomaa läheisyyttä. Tällöin parisuhde on niitä harvoja ihmissuhteita, joita he haluavat ylläpitää, eikä siinä ole mitään väärää. Ei tällaiselle ihmiselle kannata selittää, että hänen pitäisi hankkia muitakin ihmissuhteita, jos parisuhde on nimenomaan se ihmissuhde, jota hän kaipaa.

Niin, ihan ymmärrettäväähän tuo toisaalta on. Minä vain ihmettelen, miten tällainen ihminen, joka kokee sosiaaliset suhteet ystävien ja perheenjäsenten kanssa äärimmäisen uuvuttaviksi, voi ihan tosissaan sanoa, että kaipaa parisuhdetta. Lähinnä tulee mieleen, että parisuhteesta ei ole oikeanlaista käsitystä vaan kuvitellaan sen olevan sellaista prinsessasatua, jossa vain katsellaan silmiin, paneskellaan ja näyttäydytään yhdessä hymyillen. Halutaan jotain, mutta ei ehkä ymmärretä, että siinä joutuu itsekin tekemään jotain. Ja usein se on juuri sitä samaa uuvuttavaa sosiaalista kanssakäymistä, kohteliaisuutta ja huomioimista, kuin niissä muissakin suhteissa. Ei sitä kumppania voi laittaa nurkkaan silloin kun ei huvita jutella tai viettää aikaa yhdessä. 

Sellainen ihminen, joka kuvittelee parisuhteen poistavan kaikki ongelmat kuin taikaiskusta, on tietenkin harhojen vallassa. Introvertti ihminen, joka kokee sosiaaliset tilanteet raskaina eikä halua itselleen laajaa ihmissuhdeverkostoa, voi kuitenkin ihan hyvin kaivata parisuhdetta ja myös omata ihan realistisen käsityksen parisuhteesta. Ei ihmisen tarvitse olla ekstrovertti kyetäkseen parisuhteeseen. 

Ihannetapauksessa introvertti pariutuu toisen introvertin kanssa. Itse intronaisena olen suhteessa ekstromieheen ja sosiaalinen elämää vaatii usein kompromisseja, kun hän virkistyy saadessaan ympärillemme kavereita ja minä taas kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ne miesten ystävyyssuhteet aikuistuessa katoaa? Monesti pojilla on kouluiässä isompi tai pienempi porukka, missä liikkuu kaiket päivät (ainakin oman kouluni pojilla aikanaan oli). Vai onko ne suhteet jo kouluiässä niin pinnallisia, että välitunneilla liikutaan isossa laumassa, mutta vapaa-ajalla ei olla yhteydessä eikä kiinnosta miten toisella menee?

Ei miehillä ole kavereita eikä kukaan välitä miten meillä menee. Mies voi vaikka jäädä auton alle ja ainoat jotka auttavat sitä tekevät niin työnsä puolesta. Jokainen tätä ihmettelevä nainen voi itse miettiä miten te olette itse ikinä auttaneet ketään tuttua/sukulaismiestä sen heikkona hetkenä? Rehellinen vastaus on varmasti että ette mitään. 

Se on naisten syy, että miehet eivät välitä toisistaan? 

Vierailija kirjoitti:

En naisena ymmärrä aloitusta.

Minulle ystävyyssuhteet ovat hyvin tärkeitä. Antavat voimaa arkeen. Mutta silti sinkkuus masentaa minua todella kovasti. Haluaisin ihan elämänkumppanin, jonka kanssa jakaa arkea, harrastaa seksiä, olla lähellä. Ei ystävät korvaa kumppanuutta, seksiä ja läheisyyttä. Tuntuu, että pää hajoaa tähän seksinpuutteeseen, on vaikeaa elää ilman miestä. En minä ainakaan ole onnellinen ilman miestä, tarvitsen miestä ihan kaikkeen ja seksuaalista tyydytystä ei edes kunnolla saa ilman miestä.

Ihmisiä on erillaisia. Minulla naisena juuri päinvastainen tilanne. Minulla sinkkuna on elämässä niin paljon menoa ja toimintaa että en tiedä mihin väliin kerkeisin miestä edes treffailla. On mielenkiintoinen työ, harrastukset, frendit, omat puuhastelut kuten puutarhan laitto, sisutussuunittelu jne. Mulla melkein kaikilla frendeillä on miehet ja lapset. Tämä ei minua haittaa. Haluaisin kyllä miehen, kuten myös haluaisin myös esim koiran lemmikiksi. Kumpaakaan en kumminkaan tarvitse. Seksin puutteessakaan en ole kun osaan hoitaa hommat erinomaisesti kotiin itsekkin;);) Jos mukava mies tulisi vastaan ja hän sopisi minun elämäni palapeliin niin tottakai ottaisin hänet heti mukaan kaikkeen mukavaan puuhasteluuni:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ne miesten ystävyyssuhteet aikuistuessa katoaa? Monesti pojilla on kouluiässä isompi tai pienempi porukka, missä liikkuu kaiket päivät (ainakin oman kouluni pojilla aikanaan oli). Vai onko ne suhteet jo kouluiässä niin pinnallisia, että välitunneilla liikutaan isossa laumassa, mutta vapaa-ajalla ei olla yhteydessä eikä kiinnosta miten toisella menee?

Ei miehillä ole kavereita eikä kukaan välitä miten meillä menee. Mies voi vaikka jäädä auton alle ja ainoat jotka auttavat sitä tekevät niin työnsä puolesta. Jokainen tätä ihmettelevä nainen voi itse miettiä miten te olette itse ikinä auttaneet ketään tuttua/sukulaismiestä sen heikkona hetkenä? Rehellinen vastaus on varmasti että ette mitään. 

Mikä sinun mielestä on "heikko hetki"? Mistä sen tietää, kenellä on milloinkin heikko hetki? Jos tarkoitat, että naapurin Pertti on menettänyt alkoholin vuoksi vaimon, työn ja asunnon, niin en todellakaan etsi häntä käsiini ja pyydä muuttamaan luokseni. Jos Pertti onkin jäänyt auton alle ja sairaalassa, niin enhän minä sitäkään välttämättä tiedä. Ei ne ystävyyssuhteetkaan säily siten, että vain toinen ottaa aina yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En naisena ymmärrä aloitusta.

Minulle ystävyyssuhteet ovat hyvin tärkeitä. Antavat voimaa arkeen. Mutta silti sinkkuus masentaa minua todella kovasti. Haluaisin ihan elämänkumppanin, jonka kanssa jakaa arkea, harrastaa seksiä, olla lähellä. Ei ystävät korvaa kumppanuutta, seksiä ja läheisyyttä. Tuntuu, että pää hajoaa tähän seksinpuutteeseen, on vaikeaa elää ilman miestä. En minä ainakaan ole onnellinen ilman miestä, tarvitsen miestä ihan kaikkeen ja seksuaalista tyydytystä ei edes kunnolla saa ilman miestä.

Ihmisiä on erillaisia. Minulla naisena juuri päinvastainen tilanne. Minulla sinkkuna on elämässä niin paljon menoa ja toimintaa että en tiedä mihin väliin kerkeisin miestä edes treffailla. On mielenkiintoinen työ, harrastukset, frendit, omat puuhastelut kuten puutarhan laitto, sisutussuunittelu jne. Mulla melkein kaikilla frendeillä on miehet ja lapset. Tämä ei minua haittaa. Haluaisin kyllä miehen, kuten myös haluaisin myös esim koiran lemmikiksi. Kumpaakaan en kumminkaan tarvitse. Seksin puutteessakaan en ole kun osaan hoitaa hommat erinomaisesti kotiin itsekkin;);) Jos mukava mies tulisi vastaan ja hän sopisi minun elämäni palapeliin niin tottakai ottaisin hänet heti mukaan kaikkeen mukavaan puuhasteluuni:)

Ja sitten kun se oikea tyyppi löytyy, niin hän on juuri sellainen, joka haluaa olla mukana siinä puuhastelussa ja nauttii siitä. Itse olin juuri 5 v sinkkuna ja nyt olen tapaillut miestä, joka oikeasti haluaa vaeltaa mun kanssa kansallispuistoissa, kokkailla yhdessä hyvää ruokaa ja istua merenrannalla sylikkäin.  Jos minulla on omia menoja, hän tekee sillä aikaa mielellään omia juttujaan. Kaikki vaan loksahtelee kohdalleen, ja on helppoa ja mukavaa. Näinhän sen pitää ollakin - ei kannata tyytyä yhtään vähempään!

Eksäni oli sellainen, joka rakensi koko elämänsä parisuhteemme varaan. Hän oli työtön, eikä hän tavannut perhettään eikä hänellä ollut kavereita. Hän latasi suhteellemme hirveät odotukset, kuinka hänen elämällään on nyt jokin tarkoitus, ja halusi olla yhdessä 24/7. Hän syyllisti minua, koska minulla oli työt ja harrastukset ja halusin välillä myös olla yksin. Tuntui, että tukehdun niihin vaatimuksiin ja odotuksiin. Lopulta jätin hänet ja hän vainosi minua vuoden tämän jälkeen, koska pilasin hänen elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ne miesten ystävyyssuhteet aikuistuessa katoaa? Monesti pojilla on kouluiässä isompi tai pienempi porukka, missä liikkuu kaiket päivät (ainakin oman kouluni pojilla aikanaan oli). Vai onko ne suhteet jo kouluiässä niin pinnallisia, että välitunneilla liikutaan isossa laumassa, mutta vapaa-ajalla ei olla yhteydessä eikä kiinnosta miten toisella menee?

Ei miehillä ole kavereita eikä kukaan välitä miten meillä menee. Mies voi vaikka jäädä auton alle ja ainoat jotka auttavat sitä tekevät niin työnsä puolesta. Jokainen tätä ihmettelevä nainen voi itse miettiä miten te olette itse ikinä auttaneet ketään tuttua/sukulaismiestä sen heikkona hetkenä? Rehellinen vastaus on varmasti että ette mitään. 

Ihan samalla tavalla kuin naispuolisiakin eli kuunnellut, lähtenyt kaljalle, ollut seurana, sanonut että voi soittaa jos tarvii juttuseuraa, pyytänyt luokseni syömään.

Riittääkö?

Vierailija kirjoitti:

Olisikohan osasyy se, että yhteiskunnassa vallitsee yhä arvoja, jotka korostavat että miehen pitäisi olla parisuhteessa ja jotenkin perheen "pää". Tästä oli hyvä ketju, jossa äiti ihmetteli, miksi hän sanoi pojalleen, että tämä oli niin söpö, että löytäisi varmasti hyvän tyttöystävän isona tms. Jotenkin siis pojat opetetaan siihen, että parisuhde olisi hyvinkin tavoiteltava asia. Toki myös naisilla on vastaavaa, pitäisi hankkia lapsia ja perustaa perhe jne., mutta ehkä nykyään naisen sinkkuus on hyväksyttävämpää.

Täähän se on. Etenkin jos se poika on kaikenlisäksi kiltti niin siitä saa vielä joku hyvän miehen itelleen. Sitten jos ei teininä löydy niin sitä ihmetellään ja ihmetellään niin pojalle tulee häpeäntunne ja suhteen saamisesta voi tulla liiankin tärkeä ja kun sitä ei saa aiheuttaa se sitten psyykkisiä ongelmia

M41 kirjoitti:

Mulla ainakin tulee nii voimakas tunne sitouitua parisuhteelle, että haluun antaa sille kaikkeni. Toisaalta on lohdullista kuulla, että toimintani on tyypillistä miehille, kun exät on antaneet kuvan ihan jostain muusta.

On todella ahdistavaa olla seurustelu-/parisuhteessa miehen kanssa, joka haluaa vain hirvittävästi sitoutua ja antaa kaikkensa suhteelle ja naiselleen koko ajan. On hirveää huomata olevansa seurustelukumppanin käytännössä ainoa merkittävä ihmissuhde.

Se alkaa, jos ei heti, niin ennen pitkää tuntua puristavalta vankilalta josta on päästävä pyristelemään vapaaksi.

Lisäksi kuviosta tulee tylsä, jos toinen osapuoli ei tuo pariskunnan elämään uusia "omia" ihmisiä, ystäviä tai sukulaisia.