Jos on luonnehäiriöisen vanhemman lapsi, niin miten oletatte, että se ei näkyisi?

Ihan turha luonnehäiriöisen uhria kuntouttaa jollain kognitiivisella terapialla, jopa haitallista. Siinähän syyllistetään sitä terapiaan tulijaa usein lopulta omista ongelmistaan... been there. Tai ei seterapeutti nyt syyllistänyt, mutta etsi ikään kuin mä oisin ratkaissut siinä jotain. Niin kuin mitä, jos mulle on jätetty antamatta mitä mä oisin tarttenut. Nyt saan tukea, vaikka oisin itse käyttäytynyt tyhmästi... koska totta mooses mä sen tiedän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä kivikissaäiti kun sinä OLET luonnehäiriöinen. Se luonnehäiriöisesti oireilu on luonnehäiriö.

Minusta ennemmin se on luonnehäiriö, jos näkee aina muissa vikaa. Minä en syytä lapsiani enkä miestäni siitä, että minulla reagoi yli. Äitini mielestä ei ollut mitään ylireagointia, vaikka se oli sitä, koska se satutti minua. Jos reagoi oikein, sellainen ei satuta. Myönnän satuttaneeni läheisiäni, mutta siksi olenkin hakenut apua, enkä suinkaan kiellä satuttaneeni.

ap

Anteeksi nyt vaan kun osoitan sinulle itsellesi sokeassa kohtaa olevan asian, mutta sinä nimenomaan kaiken aikaa syytät miestäsi, lapsiasi ja äitiäsi siitä, että sinulla viiraa päästä ja raivoat hulluna. Se ei koskaan mielestäsi ole varsinaisesti SINUN syytäsi vaikka myönnätkin ylireagoimisesi. Otetaanpa vaikka ne kivikissat esimerkiksi, sinulla keitti yli ja menetit totaalisesti itsekontrollin. Vika oli mielestäsi miehesi, kun hän ei ollut kieltänyt lapsia, vika oli lastesi kun he eivät ymmärtäneet "herkkää ja traumatisoitua" mieltäsi. Ja ennen kaikkea vika oli äitisi, joka on sinua mielestäsi lapsena kaltoin kohdellut. Oliko se nyt niin, että sinun oli pitänyt siivota huoneesi vaikket ollut halunnut, joten sen takia sinulla on nyt mielestäsi oikeus kieltää omilta lapsiltasi kivillä leikkiminen, räyhätä kotona ja ympäri nettiä kun he eivät ymmärrä rähinääsi.

Eli olet klassinen narsisti joka jää rysänpäältä kiinni. Myönnät että teit jotain, mutta syyhän ei varsinaisesti ollut sinun vaan jonkun muun. Vaikka todellisuudessa ainoastaan SINÄ olet vastuussa siitä mitä teet.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ei myönnä satuttaneensa minua, vaikka se on fakta.

ap

Äitisi mielipiteellä ei ole väliä asiassa. Sinä tiedät miltä sinusta on tuntunut ja onko käynyt kipeää vai ei. Jotkut eivät koskaan ota vastuuta teoistaan, tuskin tulet koskaan saamaan minkäänlaista anteeksipyyntöä häneltä. Arpihan siitä jää. Itse pitää päättää mitä sillä arvella tekee... Rääkkääkö muita kostoksi maailmalle vai käyttääkö sitä muiden kärsineiden ymmärtämiseen ja empatiaan. Kärsineet me muutkin ollaan, mutta et voi oikeuttaa huonoa käytöstäsi aikuisena ihmisenä enää sillä, että "kun multa jäi malli saamatta":

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei näitä jaksa lukea. Eka sana viestistä riittää. Tulin vaan katsomaan, että äitihullu. Otsikko jo kertoo.

Sinä olet luonnehäiriöinen. Ei äitisi

En osaa sanoa, mikä oln, mutta äitini ei edes tunnistanut vikojaan, eikä luonnehäiriöisyyttään. Ei hakenut apua käytökseensä, eikä siihen, ettei rakastanut lastaan, koska luuli rakastavansa, ilmeisesti. Mutta ei se ole rakkautta, jos se ei tunnu sille. Minun ainoa "luonnehäiriöni" on oikeiden mallien puute, miten asioita ratkotaan, koska mallit tulevat ihmiseltä, joka ei ollut ns. terve.

Mutta hän kieltää kaiken. Kuinkahan moni opettaja on tällainen luonnehäiriöinen ihminen, meinaan äidinäiti oli opettaja. Aivan kuin sieltäkin tulisi sitä järkyttävää armottomuutta ja täydellisyydenvaatimus.

ap

Äitisi ei tunnistanut vikojaan, ei rakastanut lastaan vaikka luuli, häneltäkin kuulostaa puuttuneen "oikeat mallit", eikä hän hakenut apua ongelmiinsa. Kaikissa tarinoissasi kuulostat juuri samalta. Narsistien lapsista tulee joko narsisteja tai ovimattoja, sinussa ei ole mitään ovimattoa.

Silti, sinullakin on oikeus tehdä valinta ja olla menemättä äitisi hautajaisiin. Jos et jaksa perustella sukulaisille valintaasi, mene hautajaisiin mutta vaikka sitten vain syömään ja juhlimaan.

Äiti ei mikään puhdasverinen narsisti olekaan, mutta se oli niin lähellä, että pääsin eteenpäin hahmottamalla äidin siksi. Luonnehäiriöinen kuvaa häntä paremmin, se ei sisällä narsistin kaikkia puolia, mutta toisen ihmisen totaalista ymmärtämättömyyttä sillä tasolla, että se jo vahingoittaa kasvatettavaa, eli minua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ei myönnä satuttaneensa minua, vaikka se on fakta.

ap

Äitisi mielipiteellä ei ole väliä asiassa. Sinä tiedät miltä sinusta on tuntunut ja onko käynyt kipeää vai ei. Jotkut eivät koskaan ota vastuuta teoistaan, tuskin tulet koskaan saamaan minkäänlaista anteeksipyyntöä häneltä. Arpihan siitä jää. Itse pitää päättää mitä sillä arvella tekee... Rääkkääkö muita kostoksi maailmalle vai käyttääkö sitä muiden kärsineiden ymmärtämiseen ja empatiaan. Kärsineet me muutkin ollaan, mutta et voi oikeuttaa huonoa käytöstäsi aikuisena ihmisenä enää sillä, että "kun multa jäi malli saamatta":

En ole sillä koskaan oikeuttanutkaan, vaan sillä, että kaikessa ihmiset ovat voineet väittää äitini olleen toiminut oikein. Sehän tarkoittaisi sitä, että vika on minussa.

Koska luonnehäiriöisestä on vaikeaa nähdä että hän sellainen on, varsinkin jos se uhri selittää kokemuksiaan, koska uhri nimenomaan on saatu uskomaan, että luonnehäiriöinen ei tehnyt mitään väärin. Ainoa, mitä uhrilla on, on kipu, ja se, että tietää, ettei ole sellainen kuin mistä syytetään. Väärin on voinut tehdä, mutta niinhän ne kaikki syyttelijätkin koko ajan tekevät syyttäessään, eikä hekään sano "olen luonnehäiriöinen syyttäessäni luonnehäiriöisen uhria (minua)."

ap

Ja se kognitiivisen terapian tarkoitus ei ole etsiä uhria ja syyllistä, vaan opetella pääsemään asiassa eteenpäin. Eli miten SINÄ ongelmasta (oli sitten ahdistus, lapsuuden traumat, raiskaus, you name it) kärsivänä et jää vellomaan siihen pahaan oloon vaan opit itse päättämään elämäsi.

Vaan mitä ilmeisimmin haluaisit terapiaa, jossa yhdessä terapeutin kanssa naukkailisitte paukkuja, sättisitte yhdessä äitiä ja kehuisitte kuinka hyvä sä oot kun et anna perheesi hyppiä silmille. Vaan kun sellainen ei johtaisi mihinkään, siksi sellaista ei ole tarjolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä kivikissaäiti kun sinä OLET luonnehäiriöinen. Se luonnehäiriöisesti oireilu on luonnehäiriö.

Minusta ennemmin se on luonnehäiriö, jos näkee aina muissa vikaa. Minä en syytä lapsiani enkä miestäni siitä, että minulla reagoi yli. Äitini mielestä ei ollut mitään ylireagointia, vaikka se oli sitä, koska se satutti minua. Jos reagoi oikein, sellainen ei satuta. Myönnän satuttaneeni läheisiäni, mutta siksi olenkin hakenut apua, enkä suinkaan kiellä satuttaneeni.

ap

Anteeksi nyt vaan kun osoitan sinulle itsellesi sokeassa kohtaa olevan asian, mutta sinä nimenomaan kaiken aikaa syytät miestäsi, lapsiasi ja äitiäsi siitä, että sinulla viiraa päästä ja raivoat hulluna. Se ei koskaan mielestäsi ole varsinaisesti SINUN syytäsi vaikka myönnätkin ylireagoimisesi. Otetaanpa vaikka ne kivikissat esimerkiksi, sinulla keitti yli ja menetit totaalisesti itsekontrollin. Vika oli mielestäsi miehesi, kun hän ei ollut kieltänyt lapsia, vika oli lastesi kun he eivät ymmärtäneet "herkkää ja traumatisoitua" mieltäsi. Ja ennen kaikkea vika oli äitisi, joka on sinua mielestäsi lapsena kaltoin kohdellut. Oliko se nyt niin, että sinun oli pitänyt siivota huoneesi vaikket ollut halunnut, joten sen takia sinulla on nyt mielestäsi oikeus kieltää omilta lapsiltasi kivillä leikkiminen, räyhätä kotona ja ympäri nettiä kun he eivät ymmärrä rähinääsi.

Eli olet klassinen narsisti joka jää rysänpäältä kiinni. Myönnät että teit jotain, mutta syyhän ei varsinaisesti ollut sinun vaan jonkun muun. Vaikka todellisuudessa ainoastaan SINÄ olet vastuussa siitä mitä teet.

Pointti suuttumiselle kivikissajutissa oli se, että mieheni ei sopinut minun kanssani sitä, saako kiviä tuoda sisälle leikkikaluiksi. On aivan normaalia, että äiti ei halua teräväkulmaisia, mutaisia ja varpaille putoavina vaarallisia kiviä sisäleikkeihin. Vai sinustako sellaista pitäisi vain hampaattomana katsella sivusta?

ap

Vierailija kirjoitti:

Ja se kognitiivisen terapian tarkoitus ei ole etsiä uhria ja syyllistä, vaan opetella pääsemään asiassa eteenpäin. Eli miten SINÄ ongelmasta (oli sitten ahdistus, lapsuuden traumat, raiskaus, you name it) kärsivänä et jää vellomaan siihen pahaan oloon vaan opit itse päättämään elämäsi.

Vaan mitä ilmeisimmin haluaisit terapiaa, jossa yhdessä terapeutin kanssa naukkailisitte paukkuja, sättisitte yhdessä äitiä ja kehuisitte kuinka hyvä sä oot kun et anna perheesi hyppiä silmille. Vaan kun sellainen ei johtaisi mihinkään, siksi sellaista ei ole tarjolla.

Minulle ei nimetty kognitiivisessa terapiassani äitiäni luonnehäiriöiseksi. Ymmärrätkö? Jatkaminen siitä normaalisti olisi ollut sama, kuin myöntää, että ihan terve äitihän se oli, sinulla viiraa. Miksi olisin hyväksynyt sen? En minä itse pystynyt äitiäni sairaaksi nimeämään. Minulla on tasan yksi äidin malli, jos se on sairas minua kohtaan, niin joudun epäilemään, että se sairas olen minä. Siksihän tässä ON ongelma. Mitään ongelmaa ei olisikaan, jos olisin nähnyt mikä äitini on ilmankin terapeuttista apua.

ap

Entäpä jos teissä molemmissa on omat vikanne ettekä vain yksinkertaisesti äitisi kanssa käy yhteen? Ehkä joku toinen kasvattaja olisi saanut muovattua sinusta kohtuu täyspäisen ihmisen, mutta äitisi kasvatustapa jojti tällaiseen lopputulokseen.

Tuossa ylempänä oli luetteloa keitä kaikkia syytät omista ongelmistasi, tänään listaan lisätään sitten kaikki muut ihmiset. Vaan sinun tekemäsi vääryydet eivät ole sinun syytäsi, eikä tänään yllättäin yksin äitisikään syytä, vaan myös kaikkien muiden ihmisten syytä. Tsiisus narsipaatti, mene itseesi.

Eikös luonnehäiriö ja persoonallisuushäiriö ole sama asia, ja narsismi on juuri persoonallisuushäiriö. Ei kai täällä ole kukaan väittänytkään etteikö se mitään vaikuttaisi, että on luonnehäiriöisen kasvattama? Mutta  ei sen sun tulevaisuutta tarvitse määrätä.

t. narsistisen-antisosiaalisen-epävakaan persoonan [onneton] lapsi, nyt onnellinen aikuinen.

Kyllähän kognitiivisen terapian terapeutin olisi pitänyt nimenomaan syyttää äitiäni, kun mä en pystynyt johonkin. Aivan sama kuin raiskauksen uhri ei saisi syttää raiskaajaa estyneisyydestään seksiin, vaan itseään vain, jos minunkin piti etsiä itsestäni terapiassa vikaa epätoivotulle käyttäytymiselle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä kivikissaäiti kun sinä OLET luonnehäiriöinen. Se luonnehäiriöisesti oireilu on luonnehäiriö.

Minusta ennemmin se on luonnehäiriö, jos näkee aina muissa vikaa. Minä en syytä lapsiani enkä miestäni siitä, että minulla reagoi yli. Äitini mielestä ei ollut mitään ylireagointia, vaikka se oli sitä, koska se satutti minua. Jos reagoi oikein, sellainen ei satuta. Myönnän satuttaneeni läheisiäni, mutta siksi olenkin hakenut apua, enkä suinkaan kiellä satuttaneeni.

ap

Anteeksi nyt vaan kun osoitan sinulle itsellesi sokeassa kohtaa olevan asian, mutta sinä nimenomaan kaiken aikaa syytät miestäsi, lapsiasi ja äitiäsi siitä, että sinulla viiraa päästä ja raivoat hulluna. Se ei koskaan mielestäsi ole varsinaisesti SINUN syytäsi vaikka myönnätkin ylireagoimisesi. Otetaanpa vaikka ne kivikissat esimerkiksi, sinulla keitti yli ja menetit totaalisesti itsekontrollin. Vika oli mielestäsi miehesi, kun hän ei ollut kieltänyt lapsia, vika oli lastesi kun he eivät ymmärtäneet "herkkää ja traumatisoitua" mieltäsi. Ja ennen kaikkea vika oli äitisi, joka on sinua mielestäsi lapsena kaltoin kohdellut. Oliko se nyt niin, että sinun oli pitänyt siivota huoneesi vaikket ollut halunnut, joten sen takia sinulla on nyt mielestäsi oikeus kieltää omilta lapsiltasi kivillä leikkiminen, räyhätä kotona ja ympäri nettiä kun he eivät ymmärrä rähinääsi.

Eli olet klassinen narsisti joka jää rysänpäältä kiinni. Myönnät että teit jotain, mutta syyhän ei varsinaisesti ollut sinun vaan jonkun muun. Vaikka todellisuudessa ainoastaan SINÄ olet vastuussa siitä mitä teet.

Pointti suuttumiselle kivikissajutissa oli se, että mieheni ei sopinut minun kanssani sitä, saako kiviä tuoda sisälle leikkikaluiksi. On aivan normaalia, että äiti ei halua teräväkulmaisia, mutaisia ja varpaille putoavina vaarallisia kiviä sisäleikkeihin. Vai sinustako sellaista pitäisi vain hampaattomana katsella sivusta?

ap

Miehesi leikki silloin lastenne kanssa, kuten aina. Sinä jankkasit täällä samoja, kuten aina. Kivet eivät olleet silloin vaarallisia. Kirjoittelit täällä halveksuen miestäsi ja lapsianne, kuten aina. Näitä samoja ei enää kukaan jaksa lukea, miten syyttelet muita. Olet kakaramainen ja tyhmä, kuten aina.

Ei terapiassa ole tarkoitus määritellä muiden, siellä käymättömien ihmisten häiriöitä. Siellä käsitellään vain sinun ongelmiasi.

Sinä olet niin pahasti häiriöinen, ettet kykene näkemään itsessäsi mitään vikaa. Et taatusti olisi tuollakaan terapian yrityksessä käynyt, ellei miehesi olisi uhannut erolla ja lasten menettämisellä. Sinussahan ei ole mielestäsi vikaa, ainoa vika on siinä, että koet kokeneesi vääryyttä kun äitisi ei hypännyt lapsena mielesi mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Hautajaisissa sitten muistellaan sitä mulavaa ihmistä, jota ei minulle ole olemassakaan. Ja jos minä kerron hänen aiheuttamastaan henkisestä kivista, minua katsotaan kieroon kuin olisin joku höpökatkera idiootti. Vaikka katkeruus on ihan oikea tunne. Olisin ansainnut terveen äidin tai edes äidin, joka myöntää, että hän toimii väärin.

ap

Itse ajatettelin olla menemättä isäni hautajaisiin eikä hän tosiaan myönnä toimineen väärin, mutta mitäs siitä? Niin moni muukin olisi ansainnut paljon parempaa

#30

Vierailija kirjoitti:

Eikös luonnehäiriö ja persoonallisuushäiriö ole sama asia, ja narsismi on juuri persoonallisuushäiriö. Ei kai täällä ole kukaan väittänytkään etteikö se mitään vaikuttaisi, että on luonnehäiriöisen kasvattama? Mutta  ei sen sun tulevaisuutta tarvitse määrätä.

t. narsistisen-antisosiaalisen-epävakaan persoonan [onneton] lapsi, nyt onnellinen aikuinen.

Narsismi on luonnehäiriö, mutta äitini luonnehäiriön "suuntaa" en osaa tietenkään määrittää, koska en ole psykiatri. En nähnyt teininä äitiä luonnehäiriöisenä, minua ei kukaan tukenut siihen. Oli hetkiä, jolloin ajattelin, että ei voi olla totta, tekeekö se todella tämän minulle, mutta ihmisen mieli on ohjelmoitu niin, että sen on vaikea nähdä vanhempansa sairaana. Lapsi mieluummin sovittaa asiat, jotka eivät loksahda kohdilleen omiksi puutteikseeen. Varsinkin kun se luonnehäiriöinen itse ei näe omaa sairauttaan, mutta pitää lastaan esimerkiksi uppiniskaisena ja pahana.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ei terapiassa ole tarkoitus määritellä muiden, siellä käymättömien ihmisten häiriöitä. Siellä käsitellään vain sinun ongelmiasi.

Sinä olet niin pahasti häiriöinen, ettet kykene näkemään itsessäsi mitään vikaa. Et taatusti olisi tuollakaan terapian yrityksessä käynyt, ellei miehesi olisi uhannut erolla ja lasten menettämisellä. Sinussahan ei ole mielestäsi vikaa, ainoa vika on siinä, että koet kokeneesi vääryyttä kun äitisi ei hypännyt lapsena mielesi mukaan.

Mies ei ole uhannut erolla, eikä lasten menettämisellä. Olen hakenut apua koko elämäni, mutta en ollut terapiassa silloin kun sain täältä vinkin narsismista, koska edellinen terapiani katkesi terapeutin virkavapaaseen. Se ei ollut se kognitiivinen, vaan muu. Itse asiassa ihan hyvä, mutta se vapaa tuli siihen väliin, ja nykyinen on paras.

ap

Vierailija kirjoitti:

Eikä sen silti tarvitse tarkoittaa, että oireilija olisi itse luonnehäiriöinen.

t.kivikissaäiti

Juu mutta sinä olet, kaikki  epävakaan piirteet täyttyy. Sen verran sun juttuja jo  lukenut että asia on 100% selvä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei terapiassa ole tarkoitus määritellä muiden, siellä käymättömien ihmisten häiriöitä. Siellä käsitellään vain sinun ongelmiasi.

Sinä olet niin pahasti häiriöinen, ettet kykene näkemään itsessäsi mitään vikaa. Et taatusti olisi tuollakaan terapian yrityksessä käynyt, ellei miehesi olisi uhannut erolla ja lasten menettämisellä. Sinussahan ei ole mielestäsi vikaa, ainoa vika on siinä, että koet kokeneesi vääryyttä kun äitisi ei hypännyt lapsena mielesi mukaan.

Millä lailla luulet minun saavan sieltä apua siihen, että minua on opetettu pitämään itseäni uppiniskaisena ja pahana, jos en ole, jos terapeuttini ei ymmärrä, että ne määreet asetti luonnehäiriöinen henkilö?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei terapiassa ole tarkoitus määritellä muiden, siellä käymättömien ihmisten häiriöitä. Siellä käsitellään vain sinun ongelmiasi.

Sinä olet niin pahasti häiriöinen, ettet kykene näkemään itsessäsi mitään vikaa. Et taatusti olisi tuollakaan terapian yrityksessä käynyt, ellei miehesi olisi uhannut erolla ja lasten menettämisellä. Sinussahan ei ole mielestäsi vikaa, ainoa vika on siinä, että koet kokeneesi vääryyttä kun äitisi ei hypännyt lapsena mielesi mukaan.

Millä lailla luulet minun saavan sieltä apua siihen, että minua on opetettu pitämään itseäni uppiniskaisena ja pahana, jos en ole, jos terapeuttini ei ymmärrä, että ne määreet asetti luonnehäiriöinen henkilö?

ap

Kun siis tarttisin apua juuri siihen, että ne määritelmät vakuutettaisiin luonnehäiriöisen langettamaksi? Jos sitä ei tehdä, niin missä apu ongelmiini?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvä kivikissaäiti kun sinä OLET luonnehäiriöinen. Se luonnehäiriöisesti oireilu on luonnehäiriö.

Minusta ennemmin se on luonnehäiriö, jos näkee aina muissa vikaa. Minä en syytä lapsiani enkä miestäni siitä, että minulla reagoi yli. Äitini mielestä ei ollut mitään ylireagointia, vaikka se oli sitä, koska se satutti minua. Jos reagoi oikein, sellainen ei satuta. Myönnän satuttaneeni läheisiäni, mutta siksi olenkin hakenut apua, enkä suinkaan kiellä satuttaneeni.

ap

Anteeksi nyt vaan kun osoitan sinulle itsellesi sokeassa kohtaa olevan asian, mutta sinä nimenomaan kaiken aikaa syytät miestäsi, lapsiasi ja äitiäsi siitä, että sinulla viiraa päästä ja raivoat hulluna. Se ei koskaan mielestäsi ole varsinaisesti SINUN syytäsi vaikka myönnätkin ylireagoimisesi. Otetaanpa vaikka ne kivikissat esimerkiksi, sinulla keitti yli ja menetit totaalisesti itsekontrollin. Vika oli mielestäsi miehesi, kun hän ei ollut kieltänyt lapsia, vika oli lastesi kun he eivät ymmärtäneet "herkkää ja traumatisoitua" mieltäsi. Ja ennen kaikkea vika oli äitisi, joka on sinua mielestäsi lapsena kaltoin kohdellut. Oliko se nyt niin, että sinun oli pitänyt siivota huoneesi vaikket ollut halunnut, joten sen takia sinulla on nyt mielestäsi oikeus kieltää omilta lapsiltasi kivillä leikkiminen, räyhätä kotona ja ympäri nettiä kun he eivät ymmärrä rähinääsi.

Eli olet klassinen narsisti joka jää rysänpäältä kiinni. Myönnät että teit jotain, mutta syyhän ei varsinaisesti ollut sinun vaan jonkun muun. Vaikka todellisuudessa ainoastaan SINÄ olet vastuussa siitä mitä teet.

Pointti suuttumiselle kivikissajutissa oli se, että mieheni ei sopinut minun kanssani sitä, saako kiviä tuoda sisälle leikkikaluiksi. On aivan normaalia, että äiti ei halua teräväkulmaisia, mutaisia ja varpaille putoavina vaarallisia kiviä sisäleikkeihin. Vai sinustako sellaista pitäisi vain hampaattomana katsella sivusta?

ap

Miehesi leikki silloin lastenne kanssa, kuten aina. Sinä jankkasit täällä samoja, kuten aina. Kivet eivät olleet silloin vaarallisia. Kirjoittelit täällä halveksuen miestäsi ja lapsianne, kuten aina. Näitä samoja ei enää kukaan jaksa lukea, miten syyttelet muita. Olet kakaramainen ja tyhmä, kuten aina.

Kyllä ne olivat. Jos se ketju olisi edelleen tallessa, näkisit, miten kirjoitin perusteluja (nuo samat) sille, miksen kiviä sisälle hyväksy.

ap