Huijarit tyhjensivät miltei koko tilin – iäkäs pariskunta haastoi Nordean
Lähde: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005326010.html
"Verkkohuijareille 5 000 euroa menettänyt pariskunta katsoo, että pankin pitäisi korvata vahinko.
Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään tiistaina tiettävästi Suomen ensimmäistä oikeusjuttua, jossa pankilta vaaditaan korvauksia tietojenkalastelusta eli niin kutsutusta phishingistä koituneista vahingoista.
Helsinkiläinen pariskunta vaatii Nordeaa korvaamaan 4 800 euroa, jotka verkkohuijarit onnistuivat rosvoamaan heidän tililtään heinäkuussa 2015. Pariskunta huomasi vasta jälkikäteen tiliotteesta, että joku tuntematon henkilö oli lähes tyhjentänyt heidän tilinsä. Rahat oli siirretty ulkomaille."
Mielenkiintoisin kohta: "Kanteen nostaneen pariskunnan vaimo myöntää haastehakemuksessaan, että hän oli joutunut tietojenkalastelun kohteeksi ennen tilin tyhjenemistä. Hän toteaa kuitenkin, että ehti antaa vain käyttäjätunnuksensa, kun huomasi petoksen ja keskeytti palvelun.
Kanteen mukaan pelkästä käyttäjätunnuksesta ei ole hyötyä varkaille, koska tilisiirtoon tarvittiin lisäksi vaihtuva salasana ja tekstiviestivahvistus. Kyse ei kanteen mukaan ole siis siitä, että pariskunta olisi toiminut huolimattomasti, vaan vastoin Nordean käsitystä pankin turvallisuusjärjestelmät on onnistuttu kiertämään."
Mitä luulette, mitkä ovat mahdollisuudet, että Nordean turvallisuusjärjestelmät on onnistuttu kiertämään, jota ei tietääkseni ole kertaakaan tapahtunut, ja huijarit ovat tätä ennenkuulumatonta ammattitaitoaan hyödyntäneet vaan rosvotakseen eläkepariskunnan 5000 euroa, mutta jättäneet kaikki muut tilit rauhaan, vaikka heillä kaiken järjen mukaan olisi ollut tieto/taito niidenkin tyhjentämiseen. Vai olisiko tässä jälleen kerran yksi surullinen esimerkki siitä, miten Suomessa yritetään oma tyhmyys ja osaamattomuus ja näistä seurannut lasku ulkoistaa muille maksettavaksi? Itse pidän hyvin kyseenalaisena, että tapausta edes oikeudessa lähdetään millään muotoa ruotimaan, jos pariskunnalla ei ole ollut esittää minkäänlaista todistusaineistoa siitä, että kyseessä olisi minkään muodon hakkeroinnista kyse. Epäilen, että poliisin tutkinnassa ei myöskään ole tälläiseen viittaavaa tullut esille.
Kommentit (64)
Säälittää tuo pariskunta, jotkut ovat vaan tyhmiä. Ensiksi annetaan huijarille tunnukset tyhmyyttään. Sen jälkeen ruvetaan haastamaan pankki oikeuteen tyhmyyttään, tajuamatta että häviävät 100% varmuudella ja kalliit oikeudenkäyntikulut lankeavat maksettavaksi. Hyödyn ja riskin vertaamisen taito nolla, realismin ymmärrys nolla.
Ja pankkihan tosiaan voitti jutun ja pariskunta joutuu maksamaan 38 000 euron oikeudenkäyntikulut. Pakko ihmetellä miksi veivät tämän oikeuteen, kun on täysin selvää että itse mokasivat ja antoivat huijarille kaikki tiedot.
Eihän tota voi kun spekuloida mitä on tapajtunut.. silti yksityiskohdat ei ole selvillä. Voihan se olla tai olla olemattanii..
Mut noin ylipäätään.. huippuhakkerit pystyy kyllä uskomattomiin suorituksiin, joten jollekkin nordean tietokantoihin huippuhakkeri varmasti sinnikkyydellä pääsee.. onhan noita juttuja ollut että joku hakkeri on pentagonin tietoihinkin päässyt..
Epäilit myös ettei kukaan ole koskaan päässyt pankkien turvahommeleiden läpi, itse veikkaan että ihan varmasti on päässyt!!! hiton huonoa mainosta se pankille on jos tollanen pääsee livahtamaan uutisiin. ei tietomurroista julkisesti huudella, niistä ollaan hipihipi hiljaa!!! ei kukaan uskaltaisi pankissa rahojaan pitää, jos pankki myöntäisi että sen järjestelmiin on murtauduttu... sehän olis pankille täysi katastrofi. Ei mikään järjestelmä ole aukoton.
Eri asia tietty on, että jahtaako huippuhakkeri 5000euroa ja kalasteleeko isompia summia... veikkaan jälkimmäistä.
Sitten pitää sen verran kyllä kommentoida että musta uhrin haukkuminen on tyhmää!! Etenkin vanhempien ihmisten haukkuminen kyseisessä tapauksessa. Eikö ole sanomattakin selvää, että monikaan vanhus ei varmasti ole perillä tietotekniikan saloista ja sen kiemuroista. Jos sun kohdalle huippu huijari osuisi, niin kyllä sinuakin vietäisiin kun pässiä narussa, eli ei kannata ilkkua minkään rikoksen uhrille, kun se voi kopsahtaa joskus kipeästi omaan nilkkaan.
Se mitä kyseisessä tapauksessa pitäis tehdä, en tiedä. Leikitään vaikka että pariskunta oluskin oikeassa.. silti pankki ei imago syistä myönnä ikinä mitään ja kalliit juristit jyrää asian pois päiväjärjestyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Ja pankkihan tosiaan voitti jutun ja pariskunta joutuu maksamaan 38 000 euron oikeudenkäyntikulut. Pakko ihmetellä miksi veivät tämän oikeuteen, kun on täysin selvää että itse mokasivat ja antoivat huijarille kaikki tiedot.
Asianajajat voittaa aina. Joku moraali pitäs niilläkin olla, kun ottavat näitä varma häviö juttuja. Mutta eihän se niiden palkkioihin vaikuta. Valitettavasti
Otsikon perusteella kylmäsi, kun tietää miten paljon joillain vanhuksilla on tilillään rahaa. Onneksi tässä ei kuitenkaan ollut suurista summista kyse.
Vierailija kirjoitti:
Nordeassa käyttäjätunnus on 9-numeroinen ja tarkistusnumero 4 merkkiä pitkä. Jos on käyttäjätunnus tiedossa niin eihän tarkistusnumerossa ole kuin 9999 vaihtoehtoa, ne pystyy pyörittämään varmaan läpi. Jos nostaa pienissä erissä, ei vaadita tekstarivahvistusta.
Todennäköisesti mamma on kyllä antanut tunnarit ihan itse rosmolle, joka on esittänyt puhelimessa pankin henkilökunnan ihmistä.
Käyttäjätunnuksen pituus riippuu vähän siitä, kuinka pitkään on ollut Nordean asiakas. Itselläni on 5-numeroinen käyttäjätunnus ja miehelläni 7-numeroinen.
Jos tarkoitat tarkistusnumerolla sitä salasanaa, jolla on mahdollisuus logata verkkopankkiin katselemaan tietoja, niin eihän se auta tässä mitään. Ei salasanaloggauksella pysty mitään tilisiirtoja tehdä. Jos haluaa verkkopankissa tehdä tilisiirron, pitää suorittaa se vahvempi kirjautuminen, joka vaatii vaihtuvan salasanan. Eikä se verkkopankkiohjelma todellakaan anna arvailla kovin monta kertaa ennen kuin se lukitsee itsensä. Lisäksi oudoista ja isoista tilisiirroista tulee aina tekstiviestivahvistus.
Vierailija kirjoitti:
Pankki voittaa. Tyhmyyttään myönsi tuon kalastelun.
Miten se voi olla pankin vika, jos joku valopää antaa tietonsa rikollisille? Ihan saman jos antaa varkaalle pankkikortin ja pin-koodin. Siinä on sitten turha vinkua, että pankin vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken järjen mukaan pankin kuuluisi voittaa tuo. Tosin järki ja tuomioistuin ei aina kulje samoilla linjoilla.
Ajatellaan omalle kohdalle, joku esiintyy sinuna ja huijaa toiselta rahaa.
Tämän jälkeen huijattu haastaa sinut oikeuteen tästä hyvästä, vaikka tietää että oikea huijari oli ihan toinen henkilö.
Pankkien pitäisi tehdä semmoiset sivut ettei rikolliset pysty niitä kopiomaan.
Onko asiakkaan vika jos marsii pankkiin ja tallettaa rahaa tililleen ja pankki ilmoittaa seuraavana päivänä että heidän henkilökuntaa ei sinä päivänä ollut pankissa ja että rahat meni huijareille?
Mutta se on käytännössä ihan mahdotonta tehdä sellaisia sivuja, joihin ei kukaan pääse murtautumaan/kopioimaan niitä. Ihan ammattitason nettihuijarit taitavat ihan "päivätyökseen" kehittää keinoja, joilla pääsevät murtautumaan sivustoille. Ja valitettavasti heidän päämääränsä auttaa hyvin paljon se, että noihin tietojenkalasteluihin haksahdetaan kerta toisensa jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Jos sun kohdalle huippu huijari osuisi, niin kyllä sinuakin vietäisiin kun pässiä narussa, eli ei kannata ilkkua minkään rikoksen uhrille, kun se voi kopsahtaa joskus kipeästi omaan nilkkaan.
Ja paskat. Täysin järjetön väite kun et tunne minua etkä ymmärrystasoani mitenkään. Niin "huippua" huijaria ei ole olemassakaan että antaisin PUHELIMESSA pankkitunnuksiani jollekin! Tai edes netissä, tarkistamatta ensin todella huolellisesti että kyseessä tosiaan on pankin oma sivu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken järjen mukaan pankin kuuluisi voittaa tuo. Tosin järki ja tuomioistuin ei aina kulje samoilla linjoilla.
Ajatellaan omalle kohdalle, joku esiintyy sinuna ja huijaa toiselta rahaa.
Tämän jälkeen huijattu haastaa sinut oikeuteen tästä hyvästä, vaikka tietää että oikea huijari oli ihan toinen henkilö.
Pankkien pitäisi tehdä semmoiset sivut ettei rikolliset pysty niitä kopiomaan.
Onko asiakkaan vika jos marsii pankkiin ja tallettaa rahaa tililleen ja pankki ilmoittaa seuraavana päivänä että heidän henkilökuntaa ei sinä päivänä ollut pankissa ja että rahat meni huijareille?
Mutta se on käytännössä ihan mahdotonta tehdä sellaisia sivuja, joihin ei kukaan pääse murtautumaan/kopioimaan niitä. Ihan ammattitason nettihuijarit taitavat ihan "päivätyökseen" kehittää keinoja, joilla pääsevät murtautumaan sivustoille. Ja valitettavasti heidän päämääränsä auttaa hyvin paljon se, että noihin tietojenkalasteluihin haksahdetaan kerta toisensa jälkeen.
Pankkien pitäisi tehdä sellaiset sivut missä asiakkaalle tehtäisiin muistitesti hänen päästyään omille sivuilleen. Ellei läpäise niin muutaman virheen jälkeen tunnukset pois ja ne saisi takaisin vasta lääärin todistuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki voittaa. Tyhmyyttään myönsi tuon kalastelun.
Miten se voi olla pankin vika, jos joku valopää antaa tietonsa rikollisille? Ihan saman jos antaa varkaalle pankkikortin ja pin-koodin. Siinä on sitten turha vinkua, että pankin vika.
Tarmokas vanhus.
Ensin kääntää kivet ja kaannot että voi tarjottimella kantaa pankkitunnisteet rikollisille, ja tämän jälkeen samalla tarmolla oikeudessa kiistää näin tehneensä.
Nyt kun Nordea evää pankkitunnukset, niin haastaa oikeuteen ikäsyrjinnästä syyttäen.
Vierailija kirjoitti:
Ja pankkihan tosiaan voitti jutun ja pariskunta joutuu maksamaan 38 000 euron oikeudenkäyntikulut. Pakko ihmetellä miksi veivät tämän oikeuteen, kun on täysin selvää että itse mokasivat ja antoivat huijarille kaikki tiedot.
Kotivakuutus varmaan korvaa nuo oikeudenkäyntikulut. Mutta silti hieman surullista näiden ikäihmisten kannalta. Ikääntyvät ovat usein itsepäisiä ja pysyvät kannassaan vaikka tietävät olevansa väärässä. Pankit ovat mielestäni korvanneet näitä huijauksen uhrien menetyksiä käsittämättömän avokätisesti, mutta tässä näemmä ylittyi raja, ehkä siksikin kun uhrit valehtelevat:
"Nordean mielestä on ilmeistä, että nainen itse on luovuttanut nämä tiedot rikollisille. Hänen on Nordean mukaan täytynyt syöttää huijaussivustolle pyydetyt tiedot. Lisäksi hänen on täytynyt luovuttaa tekstiviestin vahvistuskoodit puhelimessa, kun pankin työntekijänä esiintynyt rikollinen on soittanut hänelle ”viimeistelläkseen tietoturvapäivityksen”. "
Tuon lainatun osuuden pankki on näemmä pystynyt todistamaan oikeudessa aukottomasti.
Ai, mutta kyllä mulla ainakin OP korvasi rahat, jotka katosivat tililtäni kun korttini oli kopioitu ulkomailla käydessäni. Vaikka olisin varmaan voinut olla huolellisempi kortin kanssa. Miten tämä on eri asia?

Oletko sinä jotenkin yksinkertainen?

En tietääkseni. Mutta valaise minua, oi suuri idiootti.
Tarkennan vielä, että luulen tietäväni missä tilanteessa kortti kopioitiin. (Myyjä vei kortin takahuoneeseen maksaessani).
Missähän menee se raja, milloin rahojen katoaminen on käyttäjän vastuulla, milloin pankin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki voittaa. Tyhmyyttään myönsi tuon kalastelun.
Miten se voi olla pankin vika, jos joku valopää antaa tietonsa rikollisille? Ihan saman jos antaa varkaalle pankkikortin ja pin-koodin. Siinä on sitten turha vinkua, että pankin vika.
Tarmokas vanhus.
Ensin kääntää kivet ja kaannot että voi tarjottimella kantaa pankkitunnisteet rikollisille, ja tämän jälkeen samalla tarmolla oikeudessa kiistää näin tehneensä.
Nyt kun Nordea evää pankkitunnukset, niin haastaa oikeuteen ikäsyrjinnästä syyttäen.
Tarmokkaita vanhuksia riittää. Suvussa on pappa, joka teki elämänuran opettajana ja hoiteli mm. tietokonejutut itsekseen sujuvasti. Nyt viime vuosina hän on höpsistynyt, söhlää ihan kaikessa ja koska syy on aina kaikissa muissa paitsi hänessä, hän on lopputulemana riidoissa joka suuntaan: vakuutusyhtiöihin, pankkeihin, operaattoreihin, sähköntoimittajaan, remonttiporukkaan... Jopa kaupungin kaikki taksikuskit ovat polttaneet päreensä hänelle, koska tämä maailman paras autokuski pitää heille luentoja turvaväleistä
Vierailija kirjoitti:
Ai, mutta kyllä mulla ainakin OP korvasi rahat, jotka katosivat tililtäni kun korttini oli kopioitu ulkomailla käydessäni. Vaikka olisin varmaan voinut olla huolellisempi kortin kanssa. Miten tämä on eri asia?
Et ole tosissasi? Rautalankana:
Kortti varastetaan tai kopioidaan = Asia jolle et voi mitään. Korvataan.
Annat tunnuslukusi huijareille = Asia jolle voit jotain. Se pitää jättää tekemättä, tunnuksia ei anneta KENELLEKÄÄN. Ei korvata.

Olisin todellakin voinut olla huolellisempi enkä antaa korttia myyjälle, joka vei kortin takahuoneeseen :D omaa tyhmyyttä käytännössä, niin kuin aloituksessakin. Silti korvattiin. Piti ainoastaan todistaa pankille etten ollut kyseisessä maassa päivänä jolloin tili tyhjennettiin (jos olisin ollut niin en tiedä olisiko silloin korvattu).
Onko puhelu kuunneltu? Pakostihan se nelinumeroinen salasanakin on annettu. Ei vaan voi myöntää typeryyttään ja yrittää päästä lopuistskin rahoista eroon.