Uusi suhde missä seksi ei toimi
Tapasin puolisen vuotta sitten miehen jonka kanssa olemme alkaneet rakentaa parisuhdetta. Asiat ovat edenneet omalla painollaan ja kaikki on muuten hyvin, paitsi että en koe tyydyttäväni makkarin puolella :(
Mies on ehkä hieman kokemattomampi kuin minä, mutta on kyllä ollut parisuhteissa eli täysin harjoittelusta ei voi olla kyse. Alkuun hän tuli todella (siis todellatodella) nopeasti, minkä pistin alkujännityksen piikkiin. Niin nopeilla sessioilla oli vaikea ehtiä itse mukaan ja siksi en pitkään aikaan tajunnutkaan jonkin olevan vinossa. Vasta nyt kun seksi jo kestääkin sen verran, että sitä voi seksiksi kutsua, olen tajunnut etten saa siitä tyydytystä. Tilanne on sikäli uusi, sillä pystyn yleensä tulemaan ihan yhden illan jutuissalin, mutta hänen kanssaan en ole tullut kertaakaan koko 6 kuukauden aikana :/
Olen kyllä kertonut mistä pidän ja pyytänyt miestä tekemään/toimimaan joskus niin, mutta hän ei ole tehnyt sinne päinkään. Ei edes yrittänyt. Hän ei myöskään halua seksiä kovinkaan usein, ehkä kerran viikkoon, ja sitä saa lähes ruinata häneltä. Ja sitten tämä kynnyskysymys.. Miehellä on ihan tosi pieni :/ Olen ollut ennenkin keskivertoa pienemmän kanssa ja hyvin tyytyväinen.. En ole koskaan ajatellut, että koolla oisin väliä; sitä täytyy vain osaa käyttää. Mutta nyt tuntuu, että hän ei tosiaan tiedä miten sitä käytetään tai sitten me idän vekottimet on ihan eri paria?? Ja ikävä kyllä olen alkanut viimeaikoina vertaamaan häntä eksään, jolla oli monta kertaa isompi, jolta ei tarvinnut vinkua seksiä tai saanut aina pakkeja, ja jonka kanssa tehtiin muutakin kuin oltiin pimeässä peiton alla.
Kuulostanu ihan kamalalta, sillä tämä mies on oikeasti todella kultainen ja ihana. Olen vain alkanut nyt miettiä, että ei se seksi olekaan parantunut.. joten haluanko viettää mahdollisesti loppuelämäni harrastaen ok seksiä mistä en edes yrittämällä tule (mikä on todella poikkeuksellista) kun tiedän niin paljon paremmastakin? :( En toisaalta haluaisi jättää häntä puolen vuoden jälkeen huonon seksin tai pienen munan takia, jotenkin tuntuisi paskalta ihmiseltä ja sotii arvoja vastaan noin muutenkin. Varmaan katuisin menettäneeni monta muuta hyvää asiaa.. Mut mitä mä teen kun kaipaan nyt jo mielettömästi sitä, että saispa yhet hyvät kyydit :(
Kommentit (52)
Tuo tulee haittaamaan teidän suhdetta aina, siis jos tilanne ei parane. Mä jätin mun lasten isän samanlaisesta syystä, toki oli siinä paljon muutakin mutta tämä oli iso tekijä. Mä odottelin 15 vuotta että tilanne korjautuisi ja mies alkaisi toimia niinkuin pyysin/ toivoin/ opastin. Ei. Kivuttomampaa se olisi ollut molemmille jos olisin tajunnut lähteä jo silloin kun suhde oli vielä uusi.
Näkee selvästi, että mies on epävarma. Ja syystäkin, jos vehje on pieni. Ehkä hän menee paniikkiin ja hoitaa hommansa, eikä tavallaan kehtaa räpeltää sinua loppuun. Kokemustakaan hänellä ei näytä olevan liiemmin. Mikään parisuhdehan ei ole tae kokemukselle.
Ehdottaisin, että otat seksivälineet mukaan leikkiin. Ehkä mies oppii hyödyntämään niitä.
Itsekin sain ennen yhdynnässä, kun exilläni ja yhdenillanjutuilla oli isot. Nykyisellä on keskiverto mikä kyllä sattuu, mutta ihan huippuihin sillä ei pääse. Mutta mies hoitaakin minut menemällä alas. Ja käytämme myös usein välineitä.
Suosittelen vaikka kirjaimellisesti työntää miehesi hänen paikalleensa. 50-50 on pelin henki. Toiv. oppii.
Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla vähän naisen anatomiassa vikaa jos et saa orkkua muutakuin ISOLLA ja vielä jos keskivertokin sattuu. Miksi et myönnä, että vika on sinussa ja osta itsellsi tarpeeksi isoa toosalelua jota voitte sitten käytellä.
Naisten seksi ongelmat ratkeaa vain ja ainoastaan lantionpohjalihasten parantamisella.
Hyviä pointteja. Olen kyllä koittanut alkaa ihan baby steps asteella monessa mielessä, mutten koe saavani vastakaikua. Nyt kun tuli puheeksi, niin epäilen itsekin kyseen olevan epävarmuudesta jollain tasolla, sillä ehdotin yhteisiä seksileluja kerran minkä jälkeen hän vaikutti hieman loukkaantuneita.. Tietysti sanoin miettiväni niitä kivana lisänä koska olen aiemminkin kokeillut sellaista. Mies vastasi lopulta jotain, että kuhan en hanki mitään jättimörsseliä tms. En myöskään koe haluamani asioiden olevan mitenkään ihmeen poikkeavia, ja olen koittanut olla tosi hienovarainen asioiden kanssa. Olen esim esim pyytänyt häntä session aikana pitämään ranteistani kiinni näin alkuun. No ei pitänyt edes hetkellisesti :/ alas häntä ei saa oikeastaan millään, kerran käynyt sielä. Olen kyllä vienyt hänen kätensä seksin jälkeen oikeaan osoitteeseen, mutta ei se silti mene edes alas sitä käsipeliä tekemään ja blaah.. Se on sellasta rynkytystä väärään kohtaan, vaikka olen koittanut ohjata :( Hänellä ei ole sen suurempi käsi kuin minullakaan, mutta silti on aina seksin jälkeen yhdellä sormella liikenteessä ja saa pyytää toista. Siitä hommasta paistaa muutenkin läpi se, että mieli tekisi seksikessulle ja käsi väsyy turhasta vatkaamisesta :P jos olen kysynyt väsyykö hän, vastaus on aina kyllä. Oma osuus ei tunnu siltä, että toinen haluaa tuottaa nautintoa vaan ennemminkin välttämättömältä pahalta.
Mutta olette oikeassa, täytyy ehkä alkaa vaatia jotain itsellekin tai harkita uudemman kerran parisuhteen perustamista.. En ehkä ole valmis tyytymään itseaiheutettuihin orgasmeihin loppuiäkseni :( aloitekykyä tuskin tulee olemaan kun tässävaiheessakaan ei ole (vaikka oishan se ihanaa kokee olevansa haluttava), mutta siitä voin vielä luopua jos muuten saadaan homma toimimaan..
-ap
Kyllä tuo on jo syy lopettaa suhde. Kokemuksella kerron, itse olen ollut kuusi vuotta samanlaisessa suhteessa, jossa vähitellen seksin puuttumisen myötä, huomasimme olevamme vain kavereita. Hukkaan mennyt aika, vaikka ihan kiva kaverisuhde jäikin.
Vierailija kirjoitti:
Naisten seksi ongelmat ratkeaa vain ja ainoastaan lantionpohjalihasten parantamisella.
Mä kyllä harjoitan niitä.. Voisin melkein väittää ettei kyse oo nyt siitä. Vähän ennen tämän miehen tapaamista sain palautetta eräältä, että sillä meinasi sormi murtua :D toki aina voi olla tiukempi, kauniimpi, parempi.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkee selvästi, että mies on epävarma. Ja syystäkin, jos vehje on pieni. Ehkä hän menee paniikkiin ja hoitaa hommansa, eikä tavallaan kehtaa räpeltää sinua loppuun. Kokemustakaan hänellä ei näytä olevan liiemmin. Mikään parisuhdehan ei ole tae kokemukselle.
Ehdottaisin, että otat seksivälineet mukaan leikkiin. Ehkä mies oppii hyödyntämään niitä.
Itsekin sain ennen yhdynnässä, kun exilläni ja yhdenillanjutuilla oli isot. Nykyisellä on keskiverto mikä kyllä sattuu, mutta ihan huippuihin sillä ei pääse. Mutta mies hoitaakin minut menemällä alas. Ja käytämme myös usein välineitä.
Suosittelen vaikka kirjaimellisesti työntää miehesi hänen paikalleensa. 50-50 on pelin henki. Toiv. oppii.
Täytyy olla vähän naisen anatomiassa vikaa jos et saa orkkua muutakuin ISOLLA ja vielä jos keskivertokin sattuu. Miksi et myönnä, että vika on sinussa ja osta itsellsi tarpeeksi isoa toosalelua jota voitte sitten käytellä.
Täällähän on tyypillistä, että kaikkien ex-kumppaneilla on ollut isot, ja ikävöidään sitä exän vehjettä.
Vierailija kirjoitti:
Naisten seksi ongelmat ratkeaa vain ja ainoastaan lantionpohjalihasten parantamisella.
Klitoris on aika kaukana lantionpohjalihaksista. Jos mies tuntee naisen anatomian noin heikosti, ei ihme että nainen jää ilman.
Täytyy myöntää, että aika kauan olet kuitenkin jaksanut odottaa parannusta, ja olet antanut ohjeita miehelle. Jos mikään ei vieläkään ole muuttunut paremmaksi, niin ehkä mies ei vaan koskaan opi.
Itse myös erosin lapseni isästä huonon seksin takia. Mies alkaa vain ällöttää ajan kuluessa. Mies saa aina, nainen ei ikinä ja tulee sellainen fiilis että on prostituoitu joka vaan antaa aina äijälle orgasmeja saaden korkeintaan palkaksi tyytyväisen hymyn ja kiitokset. Parin vuoden jälkeen äijän naamakin jo vituttaa.
Miehiä on maailma pullollaan, älä valitse väärin, valitse tarkasti. Jos teillä on tuollainen keskusteluyhteys seksin alueella, ei kuulosta tulevaisuus hyvältä.
Ristiriitainen teksti; mies on mitä ihanin, mutta ei tee seksuaaliselle hyvinvoinnillesi juuri mitään. Seksiä on harvoin ja se palvelee vain miehen tarvetta.
En tyytyisi tuohon.
Omalla kohdallani paras varuste on ollut keskikokoa. Toki vaikutti miehen erinomaiset esileikt ja se , kuinka mies halusi minua ja halusi minun nauttivan. Suhde kesti vuosia ja seksiä oli x2/pv.
Yksi oli hyvin pienikokoinen, mutta seksi mieletöntä. Osui just oikeaan kohtaan sisälläni.
Viimeisin oli todella suurikokoinen, oli jotenkin hankalaa. Ei oikein löytynyt sopivaa kulmaa. Lisäksi mies olisi jyystänyt loputtomiin ja itse saan parissa minuutissa.
En välitä nuolemisesta, sen voi jättää pois. Toki, jos mies sitä haluaa itsensä takia, niin ok.
En ole kovin monen miehen kanssa ollut, en harrasta pikasuhteita. Kuitenkin kaikki miehet ovat halunneet ja pitäneet tärkeänä naisen tyydytystä.
Nykyään olen sinkku ja jos vielä kiinnostun miehestä, lähtee se henkisistä jutuista ja seksi saa odottaa. Tutustuminen muuten on tärkeintä. Mitään ego-vammaista omaa varusteluaan häpeävää tai korostavaa en halua. Ongelmaa on yleensä ihan toisessa päässä kehoa, jos peniksen koko suuntaan tai toiseen määrittelee miehisyyden.
Suhde ei tule onnistumaan kun mies on noin haluton antamaan sulle nautintoa ja varsinkin kun itse tiedät miten hyvää seksiä voit vielä saada. Itse olen jättänyt miehen juuri samasta syystä. Oltiin menossa naimisiinkin kunnes pakitin koska seksielämä sai mut itkun partaalle. Sen jälkeen olen saanut hyvää seksiä paljon eri partnereiden kanssa. Älä tuhlaa aikaasi varsinkaan kun olet tehnyt kaikkesi. Ehkä mieskin ottaa opikseen kun jätät hänet nythän hän ottaa sinut itsestäänselvyytenä.
Miksi kirjoitat tänne? Luota itseesi. Ellei mies muuta toiveestasi tapojaan, jatka eteen päin.
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitainen teksti; mies on mitä ihanin, mutta ei tee seksuaaliselle hyvinvoinnillesi juuri mitään. Seksiä on harvoin ja se palvelee vain miehen tarvetta.
En tyytyisi tuohon.
Omalla kohdallani paras varuste on ollut keskikokoa. Toki vaikutti miehen erinomaiset esileikt ja se , kuinka mies halusi minua ja halusi minun nauttivan. Suhde kesti vuosia ja seksiä oli x2/pv.
Yksi oli hyvin pienikokoinen, mutta seksi mieletöntä. Osui just oikeaan kohtaan sisälläni.
Viimeisin oli todella suurikokoinen, oli jotenkin hankalaa. Ei oikein löytynyt sopivaa kulmaa. Lisäksi mies olisi jyystänyt loputtomiin ja itse saan parissa minuutissa.
En välitä nuolemisesta, sen voi jättää pois. Toki, jos mies sitä haluaa itsensä takia, niin ok.
En ole kovin monen miehen kanssa ollut, en harrasta pikasuhteita. Kuitenkin kaikki miehet ovat halunneet ja pitäneet tärkeänä naisen tyydytystä.
Nykyään olen sinkku ja jos vielä kiinnostun miehestä, lähtee se henkisistä jutuista ja seksi saa odottaa. Tutustuminen muuten on tärkeintä. Mitään ego-vammaista omaa varusteluaan häpeävää tai korostavaa en halua. Ongelmaa on yleensä ihan toisessa päässä kehoa, jos peniksen koko suuntaan tai toiseen määrittelee miehisyyden.
Totta, tunteeni ovat ristiriitaisia. Tuohon vikaan kappaleeseen.. Samasta syystä pidän miestä ihanana, olen antanut enemmän painoarvoa kaikelle muulle kun makkarin puolelle ja olettanut asian paranevan ajan ja tekemisen myötä. Epävarmuus ja/tai ongelmat näyttäytyvät vain makkarissa, muuten hän on todella rauhallinen, pääasiassa tunnollinen, tasapainoisen oloien ja huolehtii hyvinvoinnistani. Mitä nyt ujo luonteeltaan, mutta ymmärrän häntä hyvin. Olemme edenneet rauhassa emmekä hypänneet sänkyyn ensikohtaamisella. Ensimmäinen halaus ja pusu tuli vasta neljänsien treffien jälkeen ja sekin tapahtui niin, että mies tuli niitä vartavasten hakemaan vaikka oli jo kotimatkalla.
Mitä kokoeroihin tulee, niin aloituksessa tosiaan sanoin olleeni myös pienehkön kanssa joskus, mutta oikein tyytyväinen. Siksi luullut ettei koolla ole väliä vaan sitä pitää osata käyttää. Mutta tuntuu, ettei mies osaa, halua tai kykene siihen. Mainitsin virtaavani miestä eksään, jonka kanssa seksi todellakin toimi koko 4 vuotta minkä suhde kesti. No, muut asiat eivät sitten toimineetkaan :/ Pelkään, että vaihdan hyvän miehen pois näinkin pikkumaisesta syystä.. Ja toisaalta tunnen jo nyt jäävän paitsi jostain ihanasta ja valitan Vauvapalstalla seksielämästäni.

Tämä ei ole asia mitä haluan tyttökavereiden kesken ruotia ja tilanne on minulle uusi. Täällä voi myös kertoa asioita rehellisesti ilman kaunisteluka ja saada mahdollisesti puolueettomia mielipiteitä / uutta näkökulmaa. Yksikin kommentti voi riittää auttamaan (ja on auttanutkin) tarkastelemaan asiaa toisesta näkökulmasta. Ja koska Vauvapalstailen muutenkin :)
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitainen teksti; mies on mitä ihanin, mutta ei tee seksuaaliselle hyvinvoinnillesi juuri mitään. Seksiä on harvoin ja se palvelee vain miehen tarvetta.
En tyytyisi tuohon.
Omalla kohdallani paras varuste on ollut keskikokoa. Toki vaikutti miehen erinomaiset esileikt ja se , kuinka mies halusi minua ja halusi minun nauttivan. Suhde kesti vuosia ja seksiä oli x2/pv.
Yksi oli hyvin pienikokoinen, mutta seksi mieletöntä. Osui just oikeaan kohtaan sisälläni.
Viimeisin oli todella suurikokoinen, oli jotenkin hankalaa. Ei oikein löytynyt sopivaa kulmaa. Lisäksi mies olisi jyystänyt loputtomiin ja itse saan parissa minuutissa.
En välitä nuolemisesta, sen voi jättää pois. Toki, jos mies sitä haluaa itsensä takia, niin ok.
En ole kovin monen miehen kanssa ollut, en harrasta pikasuhteita. Kuitenkin kaikki miehet ovat halunneet ja pitäneet tärkeänä naisen tyydytystä.
Nykyään olen sinkku ja jos vielä kiinnostun miehestä, lähtee se henkisistä jutuista ja seksi saa odottaa. Tutustuminen muuten on tärkeintä. Mitään ego-vammaista omaa varusteluaan häpeävää tai korostavaa en halua. Ongelmaa on yleensä ihan toisessa päässä kehoa, jos peniksen koko suuntaan tai toiseen määrittelee miehisyyden.
Totta, tunteeni ovat ristiriitaisia. Tuohon vikaan kappaleeseen.. Samasta syystä pidän miestä ihanana, olen antanut enemmän painoarvoa kaikelle muulle kun makkarin puolelle ja olettanut asian paranevan ajan ja tekemisen myötä. Epävarmuus ja/tai ongelmat näyttäytyvät vain makkarissa, muuten hän on todella rauhallinen, pääasiassa tunnollinen, tasapainoisen oloien ja huolehtii hyvinvoinnistani. Mitä nyt ujo luonteeltaan, mutta ymmärrän häntä hyvin. Olemme edenneet rauhassa emmekä hypänneet sänkyyn ensikohtaamisella. Ensimmäinen halaus ja pusu tuli vasta neljänsien treffien jälkeen ja sekin tapahtui niin, että mies tuli niitä vartavasten hakemaan vaikka oli jo kotimatkalla.
Mitä kokoeroihin tulee, niin aloituksessa tosiaan sanoin olleeni myös pienehkön kanssa joskus, mutta oikein tyytyväinen. Siksi luullut ettei koolla ole väliä vaan sitä pitää osata käyttää. Mutta tuntuu, ettei mies osaa, halua tai kykene siihen. Mainitsin virtaavani miestä eksään, jonka kanssa seksi todellakin toimi koko 4 vuotta minkä suhde kesti. No, muut asiat eivät sitten toimineetkaan :/ Pelkään, että vaihdan hyvän miehen pois näinkin pikkumaisesta syystä.. Ja toisaalta tunnen jo nyt jäävän paitsi jostain ihanasta ja valitan Vauvapalstalla seksielämästäni.
-ap
Olen tuo edellinen vastaaja ja tarkoitan ego-vammaisuudella niin pientä kokoaan häpeävää kuin suurella koollaan kehuvaa ja tavallaan väärällä tavalla itsevarmaa. Seksiä joutuu opettelemaan ja tavallaan pieni epävarmuus on plussaakin alussa. Siitähän on hyvä lähteä opettelemaan yhdessä. Pidän ikävänä miestyyppinä sitä, jos jalkojen välinen iso penis on miehinen tärkein ominaisuus. Sama tyyppi olettaa kykenevänsä tyydyttämään naisen kuin naisen, on varmaan saanut kehuja isosta koostaan. Kuitenkaan juuri nuo koollaan kehuvat eivät juurikaan kykene pitkiin suhteisiin, nainen kun yleensä tarvitsee pääomaa muualtakin kuin alahuultensa välistä.
Vierailija kirjoitti:
Itse myös erosin lapseni isästä huonon seksin takia. Mies alkaa vain ällöttää ajan kuluessa. Mies saa aina, nainen ei ikinä ja tulee sellainen fiilis että on prostituoitu joka vaan antaa aina äijälle orgasmeja saaden korkeintaan palkaksi tyytyväisen hymyn ja kiitokset. Parin vuoden jälkeen äijän naamakin jo vituttaa.
Miehiä on maailma pullollaan, älä valitse väärin, valitse tarkasti. Jos teillä on tuollainen keskusteluyhteys seksin alueella, ei kuulosta tulevaisuus hyvältä.
Siis rikkooko joku oikeasti perheensä tämän takia? Ei ole todellista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ristiriitainen teksti; mies on mitä ihanin, mutta ei tee seksuaaliselle hyvinvoinnillesi juuri mitään. Seksiä on harvoin ja se palvelee vain miehen tarvetta.
En tyytyisi tuohon.
Omalla kohdallani paras varuste on ollut keskikokoa. Toki vaikutti miehen erinomaiset esileikt ja se , kuinka mies halusi minua ja halusi minun nauttivan. Suhde kesti vuosia ja seksiä oli x2/pv.
Yksi oli hyvin pienikokoinen, mutta seksi mieletöntä. Osui just oikeaan kohtaan sisälläni.
Viimeisin oli todella suurikokoinen, oli jotenkin hankalaa. Ei oikein löytynyt sopivaa kulmaa. Lisäksi mies olisi jyystänyt loputtomiin ja itse saan parissa minuutissa.
En välitä nuolemisesta, sen voi jättää pois. Toki, jos mies sitä haluaa itsensä takia, niin ok.
En ole kovin monen miehen kanssa ollut, en harrasta pikasuhteita. Kuitenkin kaikki miehet ovat halunneet ja pitäneet tärkeänä naisen tyydytystä.
Nykyään olen sinkku ja jos vielä kiinnostun miehestä, lähtee se henkisistä jutuista ja seksi saa odottaa. Tutustuminen muuten on tärkeintä. Mitään ego-vammaista omaa varusteluaan häpeävää tai korostavaa en halua. Ongelmaa on yleensä ihan toisessa päässä kehoa, jos peniksen koko suuntaan tai toiseen määrittelee miehisyyden.
Totta, tunteeni ovat ristiriitaisia. Tuohon vikaan kappaleeseen.. Samasta syystä pidän miestä ihanana, olen antanut enemmän painoarvoa kaikelle muulle kun makkarin puolelle ja olettanut asian paranevan ajan ja tekemisen myötä. Epävarmuus ja/tai ongelmat näyttäytyvät vain makkarissa, muuten hän on todella rauhallinen, pääasiassa tunnollinen, tasapainoisen oloien ja huolehtii hyvinvoinnistani. Mitä nyt ujo luonteeltaan, mutta ymmärrän häntä hyvin. Olemme edenneet rauhassa emmekä hypänneet sänkyyn ensikohtaamisella. Ensimmäinen halaus ja pusu tuli vasta neljänsien treffien jälkeen ja sekin tapahtui niin, että mies tuli niitä vartavasten hakemaan vaikka oli jo kotimatkalla.
Mitä kokoeroihin tulee, niin aloituksessa tosiaan sanoin olleeni myös pienehkön kanssa joskus, mutta oikein tyytyväinen. Siksi luullut ettei koolla ole väliä vaan sitä pitää osata käyttää. Mutta tuntuu, ettei mies osaa, halua tai kykene siihen. Mainitsin virtaavani miestä eksään, jonka kanssa seksi todellakin toimi koko 4 vuotta minkä suhde kesti. No, muut asiat eivät sitten toimineetkaan :/ Pelkään, että vaihdan hyvän miehen pois näinkin pikkumaisesta syystä.. Ja toisaalta tunnen jo nyt jäävän paitsi jostain ihanasta ja valitan Vauvapalstalla seksielämästäni.
-ap
Olen tuo edellinen vastaaja ja tarkoitan ego-vammaisuudella niin pientä kokoaan häpeävää kuin suurella koollaan kehuvaa ja tavallaan väärällä tavalla itsevarmaa. Seksiä joutuu opettelemaan ja tavallaan pieni epävarmuus on plussaakin alussa. Siitähän on hyvä lähteä opettelemaan yhdessä. Pidän ikävänä miestyyppinä sitä, jos jalkojen välinen iso penis on miehinen tärkein ominaisuus. Sama tyyppi olettaa kykenevänsä tyydyttämään naisen kuin naisen, on varmaan saanut kehuja isosta koostaan. Kuitenkaan juuri nuo koollaan kehuvat eivät juurikaan kykene pitkiin suhteisiin, nainen kun yleensä tarvitsee pääomaa muualtakin kuin alahuultensa välistä.
Ymmärrän ja allekirjoitan myös tämän :)
Menee vähän offtopiciksi, mutta menkööt. Ylimielisyys ja liikaitsevarmuus ovat myös minun silmissäni luotaantyöntäviä piirteitä. Illuusio omasta paremmuudesta varustuksen (tai vaikka ulkonäön, pääoman,tittelin jne) myötä on kokemukseni mukaan ihan yhtä vaarallinen luoteenpiirre kumppanille, mitä vaikka Fake it til you make it -mentaliteetti. Joskus egoilu ja pinnan kiillottaminen/ itsensä jakkaralle nostaminen on epävarman ihmisen käyttäytymismalli ja suojelukeino. Molempi pahempi; ylimieliselle et ajan saatossa enää riitä, ja piiloepävarma taas hakee hyväksyntää muualta ja kokeilee rahkeitaan.
Sen sijaan jos on tasapainoinen ja kokee olemaan avoin epävarmuudestaan, tekee se paradoksaalisesti ihmisen karismaattiseksi ja itsevarmaksi muiden (ainakin minun) silmissä. Ei voi olla täysin varma itsestään ilman tunnevammaa.
Mies saa mun puolesta olla ujo ja kankea sängyssä naisen kanssa josta oikeasti pitää, se on ihan normaalia, kunhan se touhu siitä lämpenee :P Alun "nopeus" jne ei ollut mielestäni ongelma, koska epäilin kaiken olevan uutuuden jännitystä. Nyt kun tuo on normalisoitumassa, onkin paljastunut seksin olevan..no..paskaa :( Tunteet vetää kahteen suuntaan, sillä olen jo ehtinyt tässä odotellessa kiintymään ja ehkä jopa jollain tasolla rakastumaan ihmiseen, jonka kanssa syystä tai toisesta en pysty nauttimaan seksistä.
Mutta kiitos kaikille vastauksista, oon saanut täältä paljon ajattelemisen aihetta ja tajunnut ettei tämä tilanne ainakaan vitkuttelemalla helpotu :)
Toimimaan joskus niin? Nyt puhetta kehiin. Ei ole mitään hävittävää, koska jos seksi ei parane niin suhteenne loppuu joka tapauksessa. Sinä kerrot selvästi mitä haluat ja opetat häntä toimimaan niin, ellei kyseessä ole hänelle vastenmielinen asia. Jos on, niin isittenhän seksinne ei tule ikinä toimimaan. Sinulla on ihan yhtälainen oikeus orgasmiin kuin hänelläkin, joten nyt vaadit sitä, mitä tarvitset.
Se, että miehen seksihalut ovat laimeammat kuin sinulla, on sen sijaan ongelma, jota ei puhumallakaan pysty muuttamaan.