Avioero heti vihkimisen jälkeen ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu mies löi minua. On kovin katuvainen. Ennen toimeentulotukea otetaan huomioon mahdolliset elatusmaksut ym?

Jos nyt muutan pois saan kelasta asumistuen, mutta en yleistä toimeentuloa- mies ei maksa elatusmaksuja. Riitauttamaan en ala. Miehen äiti on myös kimpussani. Haukkuu onnenonkijaksi eikä usko että hänen poikansa löi. Mustelma ja lohjennut hammas, yöllinen whatsap ääniviesti kaasolleni ei riitä todisteeksi.

Luin juuri Kelan toimeentulotuen ohjeesta, että puolison kieltäytyminen elatusvelvollisuudesta ei voi olla este toimeentulotuen maksamiselle, mutta Kela voi harkintansa mukaan periä rahat puolisoltasi takaisin. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla sinun ongelmasi.

Niin se on oikeus joka päättää maksaako mies elatusta ja korvausta pahoinpitelystä, ei hän itse. Nyt vaan käräjille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äsken neuvoin harkitsemaan vaihtoehtoja ja antamaan aikaa. Perun. Mietin, sanoisinko tyttärelleni niin ja tajusin, että hakisin hinnalla millä hyvänsä pois sen miehen luota.

Mustelma ja murtunut hammas hääyönä, ethän sinä pysty koskaan unohtamaan.

Ja elarit ei ole vapaavalintaisia. Mies maksaa, kun määrätään.

Minkätyyppisestä lyömisestä tässä oli kyse?

Ei sinänsä että mikään lyöminen olisi hyväksyttävää, mutta on siinä vähän eroa onko nyrkillä täysillä päin näköä vai joku läpsäytys?

Ei siinä hei hirveesti ole eroa. Väkivaltaa joka tapauksessa.

Aikanaan jäin, koska mies "vähän vaan töni ja läpsi". Kyllä sieltä se nyrkkikin sitten tuli, kun vähän malttoi odottaa.

Entäs jos nainen läpsäisee miestä kerran naamalle? Heti avioero vai?

Uskoisin, että omalla kohdallani kyllä. Olisin niin pettynyt itseeni, etten voisi jatkaa ja nykyinen mies kokisi samalla tavalla, rakkaus on silloin loppunut, jos toista satuttaa.

Mutta ei pilata ap:n ketjua jankkaamisella. Hän on päätöksen tehnyt, että kerta riitti, ja mielestäni se päätös on oikea. Paljon rohkeutta ap!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lyönyt mun eksää kerran, ja mies on tönäissyt eksäänsä kerran. Ihan turha väittää että sama käytös jatkuu tulevaisuudessa, kun näistä molemmista tapauksista on yli 10 v aikaa.

Vastaavia tapauksia on varmaan vaikka kuinka paljon, erityisesti kännissä tapahtuneita juttuja. Ei sillä että olisi mitään hyväksyttäviä mutta on täysin väärin väittää, että jos joku kerran lyö tai tönäisee toista, niin homma jotenkin automaattisesti kaikissa tapauksissa jatkuisi myöhemmin.

Eikö ole niin, että alle vuoden avioliitossa omaisuus ei mene jakoon? Tai jotain sinne päin?

Mutta ap, ehdottomasti ero. Ota yhteys vaikka paikkakunnan sosiaalitoimistoon jos saisit sitä kautta asunnon itsellesi ja lapsille. Sitten vaan ero vetämään niin saat kyllä tuet ym, vaikka oletkin virallisesti naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei ihan hetken tunnekuohussa kannata noin isoa päätöstä tehdä. Kannattaa odotella vähän aikaa ja antaa tunteiden hieman tasoittua. Ja anopin käytös ei saisi mitenkään tässä vaikuttaa. Tilanne on varmaan ikävä, mutta hyppääminen köyhyyteen pienten lasten kanssa ja kaikki avioeroriidat ja lasten huoltajuudet... ehkä kannattaisi rauhassa harkita asiaa.

Älä helkkarissa kuuntele tätä. Meilläkin alkoi väkivalta heti häiden jälkeen. Kännissä nyrkillä turpaan niin että piti nenä vetää korvalääkärillä suoraksi. Olin tyhmä ja annoin anteeksi. Ei jäänyt yhteen tai kahteen kertaan tuo väkivalta. Myöhemmin minua on mm. kuristettu raskaana ollessa. Omituista kyllä, niin anteeksi antaminen tulee kerta kerralta helpommaksi. Älä siis huijaa itseäsi, että lähdet sitten vasta seuraavasta lyönnistä. Tuo on vähän niinkuin pettäminenkin: ensimmäinen kerta on se vedenjakaja, se jossa punnitaan millainen ihminen olet, miten haluat muita kohdella ja miten sinua saa kohdella. Jos et nyt lähde, et enää koskaan ole sellainen nainen joka lähtee ensimmäisestä pahoinpitelystä. Minulle se oli jollain tavalla peruuttamaton valinta, luopuminen siitä millainen ihminen olin aina halunnut olla ja kuvitellut olevani. Sitä ei enää koskaan saa takaisin vaikka myöhemmin lähtisikin. Olen silti ikuisesti nainen joka jäi ensimmäisen lyönnin jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä seitsemän vuotta. Kolme yhteistä lasta, kaksi vaippaikäistä. Lyönti oli nyrkinisku ja hampaani joudutaan korjaamaan. Teen rikonilmoituksen sen jälkeen kun pääsen muuttamaan pois. Sitä ennen en uskalla. Turvakotiin menemistä mietin, mutta pelkään vanhimman lapsen ymmärtävän että "kyläily" ei olisi ihan normaalia. En koe että olisin vaarassa kotonamme niin kauan kun en suututa miestäni. Eli pelko jäi ja jääminen mahdotonta.

Jätin kelaan soittopyynnön ja järjestin rahat takuuvuokraa varten häätililtä käteiseksi. Eroaminen pelottaa, sillä kaikki autoa myöten on miehen nimissä.

Tervemenoa pääosin turvallinen hyvä elämä, tervetuloa köyhyys ja ikuinen uuden miehen metsästys. Elämä on päätösten tekemistä.

Pääosin turvallinen elämä= Täysin turvaton, kun kävelee munankuorilla varoen suututtamasta toista väkivallan pelossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lyönyt mun eksää kerran, ja mies on tönäissyt eksäänsä kerran. Ihan turha väittää että sama käytös jatkuu tulevaisuudessa, kun näistä molemmista tapauksista on yli 10 v aikaa.

Vastaavia tapauksia on varmaan vaikka kuinka paljon, erityisesti kännissä tapahtuneita juttuja. Ei sillä että olisi mitään hyväksyttäviä mutta on täysin väärin väittää, että jos joku kerran lyö tai tönäisee toista, niin homma jotenkin automaattisesti kaikissa tapauksissa jatkuisi myöhemmin.

Tönäisy on eri asia kuin se että lyödään hääyönä hampaat kurkkuun. Vähän suhteellisuudentajua hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä seitsemän vuotta. Kolme yhteistä lasta, kaksi vaippaikäistä. Lyönti oli nyrkinisku ja hampaani joudutaan korjaamaan. Teen rikonilmoituksen sen jälkeen kun pääsen muuttamaan pois. Sitä ennen en uskalla. Turvakotiin menemistä mietin, mutta pelkään vanhimman lapsen ymmärtävän että "kyläily" ei olisi ihan normaalia. En koe että olisin vaarassa kotonamme niin kauan kun en suututa miestäni. Eli pelko jäi ja jääminen mahdotonta.

Jätin kelaan soittopyynnön ja järjestin rahat takuuvuokraa varten häätililtä käteiseksi. Eroaminen pelottaa, sillä kaikki autoa myöten on miehen nimissä.

Tervemenoa pääosin turvallinen hyvä elämä, tervetuloa köyhyys ja ikuinen uuden miehen metsästys. Elämä on päätösten tekemistä.

Köyhyys? Kaipa ap menee itsekin töihin, kunhan nuorin lapsi on vähän kasvanut. Parin kuukauden "köyhyydestä" ei kukaan kärsi. Ja vaikka sinä et osaisi elää ilman miestä, ei se tarkoita että muutkaan eivät osaisi. Mihin ihmeeseen tarvitsee miestä, jos on jo lapset tehty ja muutenkin tyytyväinen elämäänsä? Todella moni yh elää onnellisena itsekseen ja ihan tietoisesti ilman miehiä, koska mies on pelkkä riippakivi.

Mikä miestä niin hirveästi ahdisti että piti riehumaan ruveta? Ei saanut aikaisemmin sanottua ettei ihan oikeasti haluakaan naimisiin mutta sinua miellyttääkseen suostui? Luulisi että jotain viitettä olisi ollut jo aikaisemmin ettei haluakaan sitoutua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä seitsemän vuotta. Kolme yhteistä lasta, kaksi vaippaikäistä. Lyönti oli nyrkinisku ja hampaani joudutaan korjaamaan. Teen rikonilmoituksen sen jälkeen kun pääsen muuttamaan pois. Sitä ennen en uskalla. Turvakotiin menemistä mietin, mutta pelkään vanhimman lapsen ymmärtävän että "kyläily" ei olisi ihan normaalia. En koe että olisin vaarassa kotonamme niin kauan kun en suututa miestäni. Eli pelko jäi ja jääminen mahdotonta.

Jätin kelaan soittopyynnön ja järjestin rahat takuuvuokraa varten häätililtä käteiseksi. Eroaminen pelottaa, sillä kaikki autoa myöten on miehen nimissä.

Tervemenoa pääosin turvallinen hyvä elämä, tervetuloa köyhyys ja ikuinen uuden miehen metsästys. Elämä on päätösten tekemistä.

Täysin käsittämätön asenne. "Pääosin turvallinen elämä" - mikä helkkarin turvallinen elämä se on, jos puoliso pahoinpitelee siihen kuntoon että vaurioita pitää hammaslääkärillä asti korjailla? Ei sitä puukkoakaan tarvitse heiluttaa kuin kerran, ei se paljon lohduta vaikka olisi takana 30 vuotta avioliittoa.

Mutta köyhyysloukkuun pienten lasten kanssa? Jos 7 vuotta on ollut ilman mitään väkivaltaa? 

Entä lasten turvallisuus? Koska mies alkaa lyömään heitä?

Ap, tee rikosilmoitus nyt! Mitä enemmän se vanhenee, sitä vähemmän vakuuttava se on näin keskimäärin. Kävitkö lääkärissä? Kerroitko hänelle, mitä kävi? Lähde vaikka vanhempiesi luokse lasten kanssa tai sinne turvakotiin, isommalle lapselle voi kertoa kyseessä olevan hetken kyläily eri paikassa. Rikosilmoitus suojaa sinua myös miehen myöhemmiltä mahdollisilta tempauksilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä seitsemän vuotta. Kolme yhteistä lasta, kaksi vaippaikäistä. Lyönti oli nyrkinisku ja hampaani joudutaan korjaamaan. Teen rikonilmoituksen sen jälkeen kun pääsen muuttamaan pois. Sitä ennen en uskalla. Turvakotiin menemistä mietin, mutta pelkään vanhimman lapsen ymmärtävän että "kyläily" ei olisi ihan normaalia. En koe että olisin vaarassa kotonamme niin kauan kun en suututa miestäni. Eli pelko jäi ja jääminen mahdotonta.

Jätin kelaan soittopyynnön ja järjestin rahat takuuvuokraa varten häätililtä käteiseksi. Eroaminen pelottaa, sillä kaikki autoa myöten on miehen nimissä.

Tervemenoa pääosin turvallinen hyvä elämä, tervetuloa köyhyys ja ikuinen uuden miehen metsästys. Elämä on päätösten tekemistä.

Täysin käsittämätön asenne. "Pääosin turvallinen elämä" - mikä helkkarin turvallinen elämä se on, jos puoliso pahoinpitelee siihen kuntoon että vaurioita pitää hammaslääkärillä asti korjailla? Ei sitä puukkoakaan tarvitse heiluttaa kuin kerran, ei se paljon lohduta vaikka olisi takana 30 vuotta avioliittoa.

Mutta köyhyysloukkuun pienten lasten kanssa? Jos 7 vuotta on ollut ilman mitään väkivaltaa? 

Entä lasten turvallisuus? Koska mies alkaa lyömään heitä?

Milloin meteoriitti tippuu niskaan? Milloin maailma loppuu? Milloin joudun taas vaippoihin? Onko voi loppumassa? Missä Väinö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu mies löi minua. On kovin katuvainen. Ennen toimeentulotukea otetaan huomioon mahdolliset elatusmaksut ym?

Jos nyt muutan pois saan kelasta asumistuen, mutta en yleistä toimeentuloa- mies ei maksa elatusmaksuja. Riitauttamaan en ala. Miehen äiti on myös kimpussani. Haukkuu onnenonkijaksi eikä usko että hänen poikansa löi. Mustelma ja lohjennut hammas, yöllinen whatsap ääniviesti kaasolleni ei riitä todisteeksi.

Luin juuri Kelan toimeentulotuen ohjeesta, että puolison kieltäytyminen elatusvelvollisuudesta ei voi olla este toimeentulotuen maksamiselle, mutta Kela voi harkintansa mukaan periä rahat puolisoltasi takaisin. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla sinun ongelmasi.

Niin se on oikeus joka päättää maksaako mies elatusta ja korvausta pahoinpitelystä, ei hän itse. Nyt vaan käräjille.

Minä puhuin lakiin kirjatusta puolison elatusvelvollisuudesta ja toimeentulotuesta, vastauksena ap:n pähkäilyyn lainaamassani viestissä. Sinun kommenttisi ei liittynyt asiaan millään tavalla. Lue jatkossa mihin vastaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei ihan hetken tunnekuohussa kannata noin isoa päätöstä tehdä. Kannattaa odotella vähän aikaa ja antaa tunteiden hieman tasoittua. Ja anopin käytös ei saisi mitenkään tässä vaikuttaa. Tilanne on varmaan ikävä, mutta hyppääminen köyhyyteen pienten lasten kanssa ja kaikki avioeroriidat ja lasten huoltajuudet... ehkä kannattaisi rauhassa harkita asiaa.

Älä helkkarissa kuuntele tätä. Meilläkin alkoi väkivalta heti häiden jälkeen. Kännissä nyrkillä turpaan niin että piti nenä vetää korvalääkärillä suoraksi. Olin tyhmä ja annoin anteeksi. Ei jäänyt yhteen tai kahteen kertaan tuo väkivalta. Myöhemmin minua on mm. kuristettu raskaana ollessa. Omituista kyllä, niin anteeksi antaminen tulee kerta kerralta helpommaksi. Älä siis huijaa itseäsi, että lähdet sitten vasta seuraavasta lyönnistä. Tuo on vähän niinkuin pettäminenkin: ensimmäinen kerta on se vedenjakaja, se jossa punnitaan millainen ihminen olet, miten haluat muita kohdella ja miten sinua saa kohdella. Jos et nyt lähde, et enää koskaan ole sellainen nainen joka lähtee ensimmäisestä pahoinpitelystä. Minulle se oli jollain tavalla peruuttamaton valinta, luopuminen siitä millainen ihminen olin aina halunnut olla ja kuvitellut olevani. Sitä ei enää koskaan saa takaisin vaikka myöhemmin lähtisikin. Olen silti ikuisesti nainen joka jäi ensimmäisen lyönnin jälkeen.

Oliko teillä 7 vuotta takana ilman mitään väkivaltaa? Ja ap:n tapauksessa miehellähän oli jotain riitaa lisäksi jonkun toisenkin henkilön kanssa eli vielä tällainen lisätekijä tässä sopassa mikä saattoi aiheuttaa jonkinlaisen ylireaktion.

Vierailija kirjoitti:

Ap, tee rikosilmoitus nyt! Mitä enemmän se vanhenee, sitä vähemmän vakuuttava se on näin keskimäärin. Kävitkö lääkärissä? Kerroitko hänelle, mitä kävi? Lähde vaikka vanhempiesi luokse lasten kanssa tai sinne turvakotiin, isommalle lapselle voi kertoa kyseessä olevan hetken kyläily eri paikassa. Rikosilmoitus suojaa sinua myös miehen myöhemmiltä mahdollisilta tempauksilta.

Myöhäistä. Mikään oikeus ei usko sitä, että olisi todellisessa vaarassa jäänyt lasten kanssa kotiin. Mikäli mies on fiksu ja ei myönnä mitään, kyse on sana vastaan sana ja ap häviää oikeudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, tee rikosilmoitus nyt! Mitä enemmän se vanhenee, sitä vähemmän vakuuttava se on näin keskimäärin. Kävitkö lääkärissä? Kerroitko hänelle, mitä kävi? Lähde vaikka vanhempiesi luokse lasten kanssa tai sinne turvakotiin, isommalle lapselle voi kertoa kyseessä olevan hetken kyläily eri paikassa. Rikosilmoitus suojaa sinua myös miehen myöhemmiltä mahdollisilta tempauksilta.

Myöhäistä. Mikään oikeus ei usko sitä, että olisi todellisessa vaarassa jäänyt lasten kanssa kotiin. Mikäli mies on fiksu ja ei myönnä mitään, kyse on sana vastaan sana ja ap häviää oikeudessa.

Ei se nyt ihan noinkaan mene. Todisteet löytyvät, joten homma ei ole "sana sanaa vastaan", joten mies ei jää ilman tuomiota. Lisäksi shokki, stressi ja pelko hyvinkin saattavat estää rikosilmoituksen tekemisen heti tilanteen lauettua ja tämä kyllä osataan huomioida ammattilaisten arvioinnissa. Tärkeää on kuitenkin olla viivästyttämättä yhtään ylimääräistä rikosprosessin aloittamista ja kertoa rikosilmoitusta tehdessä, että pelkäät seurauksia, joita tästä sattaa koitua sinulle. Tällöin poliisi huomioi väkivallanuhan läsnäolon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä seitsemän vuotta. Kolme yhteistä lasta, kaksi vaippaikäistä. Lyönti oli nyrkinisku ja hampaani joudutaan korjaamaan. Teen rikonilmoituksen sen jälkeen kun pääsen muuttamaan pois. Sitä ennen en uskalla. Turvakotiin menemistä mietin, mutta pelkään vanhimman lapsen ymmärtävän että "kyläily" ei olisi ihan normaalia. En koe että olisin vaarassa kotonamme niin kauan kun en suututa miestäni. Eli pelko jäi ja jääminen mahdotonta.

Jätin kelaan soittopyynnön ja järjestin rahat takuuvuokraa varten häätililtä käteiseksi. Eroaminen pelottaa, sillä kaikki autoa myöten on miehen nimissä.

Tervemenoa pääosin turvallinen hyvä elämä, tervetuloa köyhyys ja ikuinen uuden miehen metsästys. Elämä on päätösten tekemistä.

Täysin käsittämätön asenne. "Pääosin turvallinen elämä" - mikä helkkarin turvallinen elämä se on, jos puoliso pahoinpitelee siihen kuntoon että vaurioita pitää hammaslääkärillä asti korjailla? Ei sitä puukkoakaan tarvitse heiluttaa kuin kerran, ei se paljon lohduta vaikka olisi takana 30 vuotta avioliittoa.

Mutta köyhyysloukkuun pienten lasten kanssa? Jos 7 vuotta on ollut ilman mitään väkivaltaa? 

Se on valitettavasti varmaan ap:n miehenkin ajatus, että nyt on vihkisormuksella ostettu oikeus hakata. Sinusta se voi kuulostaa ihan hyvältä diililtä, mutta yritä ymmärtää, että kaikkien itsekunnioitus ei ole kaupan.

Pyydä miestä menemään vihanhallintaterapiaan? Miksi "sairaasta" henkilöstä pitäisi heti erota? Monet pariskunnat ovat hakeutuneet parisuhdeväkivallan takia terapiaan ja ihan onnistunein tuloksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä seitsemän vuotta. Kolme yhteistä lasta, kaksi vaippaikäistä. Lyönti oli nyrkinisku ja hampaani joudutaan korjaamaan. Teen rikonilmoituksen sen jälkeen kun pääsen muuttamaan pois. Sitä ennen en uskalla. Turvakotiin menemistä mietin, mutta pelkään vanhimman lapsen ymmärtävän että "kyläily" ei olisi ihan normaalia. En koe että olisin vaarassa kotonamme niin kauan kun en suututa miestäni. Eli pelko jäi ja jääminen mahdotonta.

Jätin kelaan soittopyynnön ja järjestin rahat takuuvuokraa varten häätililtä käteiseksi. Eroaminen pelottaa, sillä kaikki autoa myöten on miehen nimissä.

Tervemenoa pääosin turvallinen hyvä elämä, tervetuloa köyhyys ja ikuinen uuden miehen metsästys. Elämä on päätösten tekemistä.

Täysin käsittämätön asenne. "Pääosin turvallinen elämä" - mikä helkkarin turvallinen elämä se on, jos puoliso pahoinpitelee siihen kuntoon että vaurioita pitää hammaslääkärillä asti korjailla? Ei sitä puukkoakaan tarvitse heiluttaa kuin kerran, ei se paljon lohduta vaikka olisi takana 30 vuotta avioliittoa.

Mutta köyhyysloukkuun pienten lasten kanssa? Jos 7 vuotta on ollut ilman mitään väkivaltaa? 

Se on valitettavasti varmaan ap:n miehenkin ajatus, että nyt on vihkisormuksella ostettu oikeus hakata. Sinusta se voi kuulostaa ihan hyvältä diililtä, mutta yritä ymmärtää, että kaikkien itsekunnioitus ei ole kaupan.

Eli umpikännissä mies ajateli näin "kylmän harkiten"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ei ihan hetken tunnekuohussa kannata noin isoa päätöstä tehdä. Kannattaa odotella vähän aikaa ja antaa tunteiden hieman tasoittua. Ja anopin käytös ei saisi mitenkään tässä vaikuttaa. Tilanne on varmaan ikävä, mutta hyppääminen köyhyyteen pienten lasten kanssa ja kaikki avioeroriidat ja lasten huoltajuudet... ehkä kannattaisi rauhassa harkita asiaa.

Älä helkkarissa kuuntele tätä. Meilläkin alkoi väkivalta heti häiden jälkeen. Kännissä nyrkillä turpaan niin että piti nenä vetää korvalääkärillä suoraksi. Olin tyhmä ja annoin anteeksi. Ei jäänyt yhteen tai kahteen kertaan tuo väkivalta. Myöhemmin minua on mm. kuristettu raskaana ollessa. Omituista kyllä, niin anteeksi antaminen tulee kerta kerralta helpommaksi. Älä siis huijaa itseäsi, että lähdet sitten vasta seuraavasta lyönnistä. Tuo on vähän niinkuin pettäminenkin: ensimmäinen kerta on se vedenjakaja, se jossa punnitaan millainen ihminen olet, miten haluat muita kohdella ja miten sinua saa kohdella. Jos et nyt lähde, et enää koskaan ole sellainen nainen joka lähtee ensimmäisestä pahoinpitelystä. Minulle se oli jollain tavalla peruuttamaton valinta, luopuminen siitä millainen ihminen olin aina halunnut olla ja kuvitellut olevani. Sitä ei enää koskaan saa takaisin vaikka myöhemmin lähtisikin. Olen silti ikuisesti nainen joka jäi ensimmäisen lyönnin jälkeen.

Oliko teillä 7 vuotta takana ilman mitään väkivaltaa? Ja ap:n tapauksessa miehellähän oli jotain riitaa lisäksi jonkun toisenkin henkilön kanssa eli vielä tällainen lisätekijä tässä sopassa mikä saattoi aiheuttaa jonkinlaisen ylireaktion.

Mitä sillä on väliä mikä sen ylireaktion aiheutti. Samat olosuhteet voivat toistua. Ei se paljon lohduta, että mies hakkaa vain silloin jos joku muu ärsyttää sitä ensin.