Monilla naisilla epärealistinen käsitys hedelmällisyydestä
Opiskelutoverini yliopistossa sanoi minulle, että hän on aivan liian nuori äidiksi, ts. käytti sanaa "kakara äidiksi". Sanoi, ettei voisi harkitakaan lasten tekoa noin viiteen vuoteen. Puhui vielä, että onneksi ei ole kiire ja ei tarvitse tehdä asian suhteen nopeita päätöksiä, vaan on aikaa.. Tämä ihminen on 32v..
Siis jotenkin käsittämätöntä, että 32 v. nainen ajattelee, että aikaa on vaikka millä mitalla tehdä lapsia..
Kommentit (111)
Niin, pitäisi ymmärtää että ne munasolut on meillä syntymästä asti, eli ne vanhenee siinä kuin me itsekin, niissä munissa on päiväys, parasta ennen on 25v. ja 35v. on jo iso riski että muna on pilaantunut, voi toki onnistua vielä 10 vuotta siitä, mutta voi olla että lapsi ei ole terve. Ei se turhaan ole laitettu 35v. rajaksi riskisynnyttäjästä iän vuoksi.
Nainen on hedelmällisimmillään 18-20-vuotiaana, niin luonto on sen tarkoittanut että ne parhaat munat käytetään silloin kun itsekin on parhaimmillaan fyysisesti.
Ihminen saavuttaa piikkinsä 25-vuotiaana, eli kehittyy siihen asti (esim. aivot) ja siitä alkaa sitten se alamäki, eli rapistuminen pikkuhiljaa, nelikymppisenä rapistuminen vaan kiihtyy. Ihmiset kuvittelee että se menee niin, että kun on kehittynyt valmiiksi, on tasanne monta vuosikymmentä niin että pysyy siinä saavutetulla tasolla, se ei vaan valitettavasti ole niin, mitään tasannetta ei ole.
Nykyään ihannoidaan nuoruutta, eikä haluta "kasvaa aikuiseksi" kun nuoruus on kivaa, eikä nykyään tarvi pakosti tehdä tiettyjä asioita tietyn ikäisenä, voi valehdella itselleen että olen vielä nuori ja kakara, vaikka keski-ikä kolkuttaa ihan ovella. Lääketiede paikkaa sitä minkä nykyelämäntyyli pilaa, ympäristö on täynnä myrkkyjä.
On myös paljon 22v ikäisiä, jotka eivät tule raskaaksi luomusti.
Vierailija kirjoitti:
Ja mikähän tämän aloituksen pointti on?
Kuvitella, että mies on mahtava aina.
Kyllähän se on fakta, että 32-vuotiaalla alkaa olla jo kiire jos meinaa lapsia hankkia. Voi alkaa vaihdevuodet jo
alle nelikymppisenä ja hedelmällisyyskin heikentyä radikaalisti ennen sitä. Nykyään vaan toitotetaan mediassa, että voi saada lapsia yli nelikymppisenä, mutta on todella harvinaista saada luomuna ainakaan lasta sen ikäisenä.
Pitäisikö AP:n mielestä sen kaverin sitten sännätä vauvoja tekemään, vaikka kommenttinsa perusteella se ei niitä - ainakaan tällä hetkellä - halua?
Melkein enemmän mua hämmästyttää tuo yliopistolla haahuilu (kand/maisteriopinnot) yli 30-vuotiaana.
Niin, minäkin olen 32 v., lapsia ennestään mutta vauva saisi tulla, jos on tullakseen. Näin on ollut jo vuoden, mutta eipä ole tullut ei.
Mäkin mietin lähinnä, että keitä nää nelikymppiset on, jotka ei saa lapsia jos haluavat?
Meinaan mä sain lapset 35 ja 37-vuotiaana, ja 42v. oli pakko tehdä abortti, koska en ollut enää suunnitellut raskautta ja vauvaa.
Professor kirjoitti:
Kyllähän se on fakta, että 32-vuotiaalla alkaa olla jo kiire jos meinaa lapsia hankkia. Voi alkaa vaihdevuodet jo
alle nelikymppisenä ja hedelmällisyyskin heikentyä radikaalisti ennen sitä. Nykyään vaan toitotetaan mediassa, että voi saada lapsia yli nelikymppisenä, mutta on todella harvinaista saada luomuna ainakaan lasta sen ikäisenä.
Minkäs alan professori se siellä kirjoittelee?
Munasolut alkavat vedellä viimeisiään noin kymmenen vuotta ennen vaihdevuosia. Eli jos vaihdevuodet alkavat alle nelikymppisenä, menee hedelmällisyys jo alle kolmekymppisenä.
Onneksi tämä on erittäin harvinaista - - - vaihdevuodet tulevat keskimäärin 51-vuotiaana, joten useimmat ehtivät vielä nelikymppisenä saamaan lapsen - halutessaan.
Itse tulin helposti raskaaksi 40-vuotiaana, vaikka kuukautiskierto oli jo alkanut lyhentyä.
Tietysti olisi hyvä ymmärtää realistisesti, miten naisen hedelmällisyys keskimäärin heikkenee vuosien myötä. Toisaalta mitä tuttavani ovat lapsettomuushoidoissa käyneet, niin vaikka ne monilla rankkoja ovat, niin aika usein myös tuottavat tulosta. En näkisi mitään ihailtavaa siinäkään, että parikymppisiä rohkaistaisiin äideiksi ihan vain siksi, että se on heille fyysisesti selvästi helpompaa. Kyllä siinä menisi aika monen lapsen elämä pilalle ihan siksi, että äidit eivät olisi kunnolla aikuistuneet, haikailisivat "jotain muuta" tms. mikä ei tietysti kaikkia koskisi, mutta kyllä aika moni on ihan kakara siinä iässä, kun lapset olisi helpointa saada. Mutta onhan sekin nyt aika kummaa, jos yli kolmekymppinen pitää itseään kakarana, siis noin muutenkin kuin lasten saamisen kannalta. Ehkä se on tämä puberteettinen kulttuurimme...
Vierailija kirjoitti:
32-vuotiaalla on vielä hyvinkin 10 vuotta aikaa tehdä lapsia. Hyvin ehtii.
T. Luomuvauvat 37-, 39-, 41- ja 42-vuotiaana.
Niin, onnekkaat ehtivät. On se silti aika helkkarin tyhmää laskea sen varaan.
Vierailija kirjoitti:
No ei minulle olisi katastrofi, jos lasta ei tulisikaan. Veikkaisin siis, että ne, joille lapset ovat ehdoton juttu ja suurin haave elämässä, aloittavat aikaisemmin.
Tämä. En ole vellonut lapsihaaveissa koko elämääni, minulle lapseton todellisuus on ihan yhtä hyvä. Tulevat jos tulevat, silloin kun haluan. Jos ei tule, niin sellaista se elämä voi olla.
Terv nainen35
Olin 47v kun lopetin pillerit ja sain hormonikorvaushoidon tilalle. Lääkäri käski käyttää ei-hormonaalista ehkäisyä, sillä raskaus on täysin mahdollinen.
Siis 47v ja vaihdevuodet menossa!
Kaverilla taas oli kasvain kohdussa. Ekana tosin varmistettiin ettei sittenkin ole raskaana. Se kun on täysin mahdollista 50-vuotiaalle.
Että ei se hedelmällisyys välttämättä lopu.
Vierailija kirjoitti:
Professor kirjoitti:
Kyllähän se on fakta, että 32-vuotiaalla alkaa olla jo kiire jos meinaa lapsia hankkia. Voi alkaa vaihdevuodet jo
alle nelikymppisenä ja hedelmällisyyskin heikentyä radikaalisti ennen sitä. Nykyään vaan toitotetaan mediassa, että voi saada lapsia yli nelikymppisenä, mutta on todella harvinaista saada luomuna ainakaan lasta sen ikäisenä.
Minkäs alan professori se siellä kirjoittelee?
Munasolut alkavat vedellä viimeisiään noin kymmenen vuotta ennen vaihdevuosia. Eli jos vaihdevuodet alkavat alle nelikymppisenä, menee hedelmällisyys jo alle kolmekymppisenä.
Onneksi tämä on erittäin harvinaista - - - vaihdevuodet tulevat keskimäärin 51-vuotiaana, joten useimmat ehtivät vielä nelikymppisenä saamaan lapsen - halutessaan.
Itse tulin helposti raskaaksi 40-vuotiaana, vaikka kuukautiskierto oli jo alkanut lyhentyä.
Laita ystävällisesti linkki sellaiseen luotettavaan tilastoon, jonka mukaan yli 50% nelikymppisistä raskautta toivovista onnistuu. Eipä taida todellakaan olla mikään "suurin osa".
Itse olen 34-vuotias eikä sitä hyvää miestä ole löytynyt vielä, haluan lapsia,
Joten teen vaikka sitten yksin heidät. Yhden abortin olen tehnyt 18v eli todennäköisesti ja toivottavasti tulen raskaaksi vielä.
Vierailija kirjoitti:
Niin, minäkin olen 32 v., lapsia ennestään mutta vauva saisi tulla, jos on tullakseen. Näin on ollut jo vuoden, mutta eipä ole tullut ei.
Ikävä kuulla. Itsekin näin luulin minulle käyvän saman ikäisenä, koska 27-vuotiaana saatua esikoista sai odottaa kauan. Raskauduin kuitenkin ensiyrittämästä...
Meillä lapsen annettiin tulla kun olin 22. Nyt neljä vuotta myöhemmin, joista kaksi viimeisintä lapsettomuushoidoissa, en ole vieläkään saanut edes testiä positiiviseksi vaikka mitään merkittävää vikaa ei ole löytynyt. Oloni olisi paljon toivottomampi, jos olisin aloittanut lapsenteon vasta 35 vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Professor kirjoitti:
Kyllähän se on fakta, että 32-vuotiaalla alkaa olla jo kiire jos meinaa lapsia hankkia. Voi alkaa vaihdevuodet jo
alle nelikymppisenä ja hedelmällisyyskin heikentyä radikaalisti ennen sitä. Nykyään vaan toitotetaan mediassa, että voi saada lapsia yli nelikymppisenä, mutta on todella harvinaista saada luomuna ainakaan lasta sen ikäisenä.
Minkäs alan professori se siellä kirjoittelee?
Munasolut alkavat vedellä viimeisiään noin kymmenen vuotta ennen vaihdevuosia. Eli jos vaihdevuodet alkavat alle nelikymppisenä, menee hedelmällisyys jo alle kolmekymppisenä.
Onneksi tämä on erittäin harvinaista - - - vaihdevuodet tulevat keskimäärin 51-vuotiaana, joten useimmat ehtivät vielä nelikymppisenä saamaan lapsen - halutessaan.
Itse tulin helposti raskaaksi 40-vuotiaana, vaikka kuukautiskierto oli jo alkanut lyhentyä.
Laita ystävällisesti linkki sellaiseen luotettavaan tilastoon, jonka mukaan yli 50% nelikymppisistä raskautta toivovista onnistuu. Eipä taida todellakaan olla mikään "suurin osa".
Sinulta itseltäsi taisi epähuomiossa unohtua linkki siihen luotettavaan tilastoon, jonka mukaan on "todella harvinaista" saada luomuna lapsi nelikymppisenä.
Annahan linkki, niin minä annan omani :)
Vanhassa vanhemmuudessa (vaikka onnistuisi hedelmöittymään), on aina riskinsä.
Lapsen kehityshäiriöt ovat tiettyjen poikkeamien osalta moninkertaisia nuorempaan äitiin nähden.
Sitten jaksamispuoli ja asennoituminen lapseen. Olen nähnyt niin kammottavan ylisuojelevia viisikymppisiä vanhempia pikkukoululaisen kanssa, että lasta käy suoranaisesti sääliksi.
En sano, että näin on todellakaan kaikkien kohdalla. Sanon vain, että erinäiset riskitekijät niin fyysisellä kuin henkisellä puolella lisääntyvät.