Voisiko joku selittää, miksi uusperheessä tehdään lisää lapsia, vaikka molemmilla on lapsia ennestään?

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet vieraista ihmisistä että he olisivat sitä mieltä että lapsiluku on täynnä vain koska ovat eronneet? Voivathan he hyvinkin haluta lisää lapsia mutta eri kumppanin kanssa.

Koska he ovat sanoneet niin.

Mutta tuo viimeinen lauseesi on mielenkiintoinen, se kertoo jotain siitä ajatusmaailmasta, mikä on minulla vieras. Miten lapsen tekeminen voi olla miehestä kiinni??? Lapsia pitäisi tehdä lapsen itsensä vuoksi, koska haluaa lapsen. Ei miehen vuoksi.

Jos pystyt valaisemaan tätä lisää, niin teepä se.

Tietysti, jos mies on hulttio tms, ja siksi ei halua lapsia, niin sittenhän lapsiluku ei ole täynnä. Eikä kuulu tämän keskustelun kohderyhmään.

Ap

Meille ei tule lapsia. Mulla on kolme, kolme on mun mielestä paljon. En jaksa, en halua olla pois työelämästä, rahat olis tiukilla. Vauvat itkee ja on vaikeita. Ei saa nukkua. Eikä ikinä olisi kahdenkeskistä aikaa! Ei ikinä. Erohan siinä tulis ;)

Miehellä ei ole lapsia lainkaan ja sanoin, että jos mut ottaa, niin ei ikinä omia lapsia tulekaan. Otti mut.

Jouduin tahtomattani uudelleen sinkuksi tuossa hieman päälle nelikymppisenä. Mulla ehti olla pari muuten lupaavaa seurustelusuhteen alkua, mutta ne kaatuivat mm. siihen, että mies olisi ehdottomasti halunnut yhteisen lapsen - ja siinä iässä se olisi pitänyt tietysti tehdä mahdollisimman pian. Molemmilla oli lapsia entuudestaan, enkä oikein saanut kunnon selitystä siihen, miksi pitäisi vielä kiireellä lähteä tekemään lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet vieraista ihmisistä että he olisivat sitä mieltä että lapsiluku on täynnä vain koska ovat eronneet? Voivathan he hyvinkin haluta lisää lapsia mutta eri kumppanin kanssa.

Koska he ovat sanoneet niin.

Mutta tuo viimeinen lauseesi on mielenkiintoinen, se kertoo jotain siitä ajatusmaailmasta, mikä on minulla vieras. Miten lapsen tekeminen voi olla miehestä kiinni??? Lapsia pitäisi tehdä lapsen itsensä vuoksi, koska haluaa lapsen. Ei miehen vuoksi.

Jos pystyt valaisemaan tätä lisää, niin teepä se.

Tietysti, jos mies on hulttio tms, ja siksi ei halua lapsia, niin sittenhän lapsiluku ei ole täynnä. Eikä kuulu tämän keskustelun kohderyhmään.

Ap

Minä olen (ainakin vielä) naimisissa ainoan lapseni isän kanssa, eli ydinperheessä. Voisin ehkä haluta toisenkin lapsen, mutta nykyisen mieheni kanssa se ei ole mahdollista. Ensinnäkin hän ei halua toista, ja toisekseen hän osoittautui lapsemme vauva-aikana niin itsekkääksi, etten jaksaisi enää toista vauva-aikaa hänen kanssaan. Siten lapsen tekeminen ainakin omalla kohdallani on miehestä kiinni. Todennäköisimmin en kyllä toista lasta hankkisi, vaikka eroaisin, mutt ainakin teoriassa se olisi silloin mahdollista, nykyisen mieheni kanssa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet vieraista ihmisistä että he olisivat sitä mieltä että lapsiluku on täynnä vain koska ovat eronneet? Voivathan he hyvinkin haluta lisää lapsia mutta eri kumppanin kanssa.

Koska he ovat sanoneet niin.

Mutta tuo viimeinen lauseesi on mielenkiintoinen, se kertoo jotain siitä ajatusmaailmasta, mikä on minulla vieras. Miten lapsen tekeminen voi olla miehestä kiinni??? Lapsia pitäisi tehdä lapsen itsensä vuoksi, koska haluaa lapsen. Ei miehen vuoksi.

Jos pystyt valaisemaan tätä lisää, niin teepä se.

Tietysti, jos mies on hulttio tms, ja siksi ei halua lapsia, niin sittenhän lapsiluku ei ole täynnä. Eikä kuulu tämän keskustelun kohderyhmään.

Ap

Eli sun mielstä ei tarvitse välittää miehen mielipiteestä tai sitä kenelle lapsen tekee, riittää vaan kun itse haluaa lapsen?

Kyllä mulla ainakin lapsen saaminen on miehestä kiinni. Haluan lapsen mutta haluan myös että lapsi saa kunnollisen isän.

Sain kaksi lasta aviomieheni kanssa ja päätimme yhdessä että lasiluku on täynnä. Olimme silloin hiukan päälle parikymppisiä ja teimme suunnitelmia tulevaisuuteen.. Mies kuitenkin kuoli muutama vuosi sitten ja siinä samalla yhteiset suunnitelmat.

Nyt kuitenkin mieleni on muuttunut elämäntilanteeni myötä ja jos kohdalle osuisi uusi elämänkumppani niin voisin harkita lapsentekoa hänen kanssaan jos hänkin niitä haluaa.

Se on se rakastuminen ja biologinen pariutumisen ja lisääntyminen tarve..

Itselläni on kaksi lasta, uudella miehellä ei yhtään ja olin varma etten halua lisää lapsia. En vain halua. Tapaisin uuden ja rakastuin niin palavasti etten pysynyt mitään muuta ajatella kuin vauvaa hänen kanssaan. Mies ei myöskään halunnut omia, mutta alkoi pian minut löydettyään, haaveilla omasta vauvasta. Sovimme että parin vuoden päästä "tehdään".

No, meni vuosi ja tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta. Valitsimme abortin. Vauva olisi ollut liikaa tähän ja näen muutenkin omia lapsiani liian harvoin. Enkä halunnut ottaa riskiä, että tämäkin parisuhde kaatuu perhe-elämän myllerryksen alle.

Päätös oli oikea :) Elämä on näin helpompaa ja onnellisempaa. Päätimme myös ettemme ikinä tee lisää vauvoja tähän maailmaan..

Mun lapsirakas mieheni oli lapseton kun tapasimme, minulla oli jo valmiita lapsia. Halusimme että hän saa myös kokea vauva-ajan ja oman lapsen syntymän.

6 vuotta harjoiteltiin ennen kuin saatiin tuo kuopus aikaiseksi, nyt on rippijuhlat tulossa<3

Meillä ei ole ydinperhe eikä uusperhe vaan perhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet vieraista ihmisistä että he olisivat sitä mieltä että lapsiluku on täynnä vain koska ovat eronneet? Voivathan he hyvinkin haluta lisää lapsia mutta eri kumppanin kanssa.

Koska he ovat sanoneet niin.

Mutta tuo viimeinen lauseesi on mielenkiintoinen, se kertoo jotain siitä ajatusmaailmasta, mikä on minulla vieras. Miten lapsen tekeminen voi olla miehestä kiinni??? Lapsia pitäisi tehdä lapsen itsensä vuoksi, koska haluaa lapsen. Ei miehen vuoksi.

Jos pystyt valaisemaan tätä lisää, niin teepä se.

Tietysti, jos mies on hulttio tms, ja siksi ei halua lapsia, niin sittenhän lapsiluku ei ole täynnä. Eikä kuulu tämän keskustelun kohderyhmään.

Ap

Täytyykö itsestään selvä asia perustella? No hyvä, perustellaan sitten! On normaalia haluta tarjota lapselle lähtökohtaisesti perhe. Siis molemmat vanhemmat. Eikä itsekkäästi hankkia lasta itselleen kuin jotain esinettä. No sitten jos mies osoittautuukin huonoksi isäksi mitä ei välttämättä etukäteen tiedä ei tietenkään halua hankkia lisää lapsia sellaisen miehen kanssa. Mutta jos toiveena olisi ollut useampi lapsi ja eron jälkeen tapaa ihmisen joka myös haluaa lisää lapsia niin miksi ei niitä tekisi?

Ymmärrän yhteisen lapsen jos lapsia on vähän mutta muuten en. Kaaokseen halutaan lisää lapsia,en voi tajuta.

Ollaan ydinperhe ja kaksi teiniä ja jos olisin eronnut niin yhteistä lasta ei olisi tullut uuden kumppanin kanssa.

Täytyy sanoa, että täällä on todella inhottavia kommentoijia. Voisitte mennä ihan omiin "olen parempi ihminen"-ketjuihinne pätemään.

Meillä on uusperhe. Kaksi miehen lasta, joista toinen asuu jo omillaan ja toinenkin varmasti pian lähtee. Kaksi minun lastani, teinejä. Kaksi yhteistä, eskari ja ekaluokkalainen.

Koskaan ei ole ollut meidän perheessä mitään kakkosluokan lapsia. Kaikki lapset ovat asuneet meillä suurimmaksi osaksi. Aina olemme matkailleet vaihtelevissa porukoissa, joko kaikki yhdessä, mies omien, minä omien, jompikumpi jonkun yhden, aikuiset keskenään, aikuiset ja isot, aikuiset ja pienet... kukaan ei ole jäänyt paitsioon. Kaikkia on pyritty kohtelemaan tasapuolisesti, joskin iänmukaisesti. Ei, en rakasta miehen lapsia kuten omiani, mutta pidän heistä paljon ja olen ollut heille paljon enemmän äiti kuin heidän omansa, jonka kanssa eivät ole missään väleissä valitettavasti.

No yhteiset lapset olivat ihan luonnollinen toive kummallekin. Kumpikin oli halunnut ison perheen, halusimme myös ne yhteiset ihan kliseisesti tekemään sen perheen. Ja niin ovat tehneetkin, näiden yhteisten myötä oikeasti hitsauduimme siihen muotoon, ettei ole kaksi aikuista lapsineen vaan oikeasti yhtenäinen joukko ihmisiä. Mitään huonoa heistä ei ole vanhemmille lapsille seurannut.

Ihmettelen todella keitä te olette, jotka koette asiaksi lytätä uusperheet, äitipuolet, ... joka yhteydessä. Ette ainakaan mistään kohtaa kovin ystävällisiä tai empaattisia ihmisiä. Surettaa puolestanne.

Koska elämän tarkoitus on lisääntyminen. Ilman lisääntymistä elämä loppuu.

Niinpä. Jos se lapsiperhe-elo ei onnistunut ekan kanssa niin kannattaako toisen kanssa enää yrittää - ja vielä uusperhesotkussa. Vähän vois ajatella niitä lapsia...

Eihän sitä välttämättä tiedä itsekään koska "lapsiluku on täynnä". Elämän tilanteet ja omat toiveetkin muuttuvat. Voi tuntua nuorena äitinä pienten lasten kanssa siltä että on niin työlästä ettei ikinä enää halua lisää lapsia. Mutta kun aika kuluu ja lapset kasvavat ja sitä myötä elämä helpottuu voikin huomata ajattelevansa ihan eri tavalla. Ihminen kasvaa henkisesti ja kehittyy koko ajan joten ei sitä esimerkiksi 20 vuotiaana tiedä mitä ajattelee 30- tai 40-vuotiaana. Tämä ei koske pelkästään lasten hankkimista vaan muitakin asioita elämässä. Ihmettelen myös ap:n ajatusmallia että olisi ihan sama kenen kanssa lapset hankkii. Kyllähän sitä luultavasti toivoo että lapsella olisi hyvä isä jonka kanssa itse on rakkaudesta. Eihän se lapsi ole kenenkään omaisuutta jonka voisi vain itseään varten hankkia vaan osa perhettä.

Ja kunhan sitten hoidetaan ne kaikki lapset itse ja ei rutista ettei apua saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet vieraista ihmisistä että he olisivat sitä mieltä että lapsiluku on täynnä vain koska ovat eronneet? Voivathan he hyvinkin haluta lisää lapsia mutta eri kumppanin kanssa.

Miten lapsen tekeminen voi olla miehestä kiinni??? Lapsia pitäisi tehdä lapsen itsensä vuoksi, koska haluaa lapsen. Ei miehen vuoksi.

Jos pystyt valaisemaan tätä lisää, niin teepä se.

Ap

Minun lapsilukuni oli täynnä ex-miehen kanssa. Olin aina haaveillut isosta perheestä, mutta jouduin hautaamaan haaveeni sen miehen myötä. En pystynyt edes ajattelemaan enempää lapsia sellaisen miehen kanssa, joka katsoi ensin kännykkäänsä ennenkuin meitä ihmisiä, joka käytti rahansa pelikonsoliin vaikka muksuilla ei ollut talvikenkiä jne jne. Itsekäs, laiska mies. Minä, vaikka lapsista haaveilinkin, otin järjen käteen ja tuumasin, että omien voimavarojeni puitteissa en jaksa enempää lapsia siinä tilanteessa.

Myöhemmin liitto päättyi eroon. Olin kerännyt niin paljon rohkeutta että uskalsin lähteä. Huomasin pärjääväni lasten kanssa paremmin yksin kuin ex-miehen kanssa "yhdessä". Myöhemmin kuvioihin tuli uusi mies, hänellä ei lapsia ollenkaan. Koska molemmilla oli toive lapsista, päätimme yrittää vielä yhteistä vauvaa. Vauva on nyt kuukauden vanha, nukkuvat tuolla kamarissa isänsä kanssa. Jos vain sellainen onnistuu, lisääkin saa tulla.

En ole tehnyt yhtään lasta "miehen vuoksi". Jokainen omista muksuistani on tehty koska nimenomaan on yhdessä lasta haluttu. Mutta miehen takia olen ns. jättänyt tekemättä lapsia, siis edellisessä suhteessani.

Miksi maailmaan tehdään ylipäätään lisää lapsia, vaikka lapsia ja ihmisiä on jo täällä ihan tarpeeksi? Enemmän kuin tarpeeksi.

Vierailija kirjoitti:

Minusta surullisinta on se, että kiihkeintä lisääntymistarvetta uusioperheissä kokevat juuri ne parit, joiden ei missään nimessä pitäisi hankkia enempää lapsia. Siis ne, joiden mielestä perhe ei ole perhe ilman yhteisiä lapsia. Nämä ihmiset tuppaavat sitten jättämään ne vanhemmat ex-perheen lapset kakkoskansalaisten asemaan. On niitä oikeita omia lapsia ja se oikea perhe, ja sitten on niitä sekundalapsia joita pitää välillä pitkin hampain sietää, ettei vaan näytettäisi ulospäin juuri niin p*skoilta vanhemmilta ja ihmisiltä kuin oikeasti ollaankin. Itseasiassa näiden parien ei minusta olisi pitänyt tehdä niitä edellisiäkään. Jos ei ymmärrä, että ihan jokaisesta lapsestaan tulee kantaa ihan täysi vastuu, niin pitäisi jättää lisääntymättä.

Tämä on hyvä kommentti! Näissä tapauksissa on tosiaan niin ettei yhtään lasta olisi alunperinkään pitänyt hankkia. Jos lapsi menettää merkityksensä omalle vanhemmalleen eron jälkeen lapsi on ollut vaan parisuhteen jatke eikä ilmiselvästi lapsensa henkisesti hylkäävä vanhempi ole alunperinkään pystynyt muodostamaan lapseen normaalia kiintymyssuhdetta. Tiedän henkilöitä jotka ovat eronneet moneen kertaan ja aina hankkivat lisää lapsia uuden kumppanin löydettyään. Täysin harkitsemattomasti, kenen kanssa vaan. Joskus erotaan jo raskausaikana. Tiedän yhden äidin jolla on lapsi/lapsia viiden eri miehen kanssa. Kaikki lapset oireilevat psyykkisesti jollain tavoin ja onhan ihan selvää ettei ihan "täysillä käy" tuo äitikään. Ei myöskään itse pysty lapsiaan elättämään vaan täysin yhteiskunnan vastuulla ovat. Useampi lapsista on sijoitettuna kodin ulkopuolelle ja eiköhän ole vaan ajan kysymys että niin käy lopuillekin. Mutta äiti on vasta arviolta noin 35v joten pahimmassa tapauksessa ehtii vielä hankkia useamman lapsen lisää. Sitä en tiedä minkälaisia näiden lasten isät ovat mutta arvatenkaan eivät mitään "vuoden isä" ainesta kun lapsia ei kuitenkaan heidän luokseen ole sijoitettu asumaan. En tiedä tapaako yhdenkään lapsen isä lastaan. Jossain vaiheessa joku heistä jollain taajuudella tapasi, kuulin tämän yhteisen tuttavan kautta.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että täällä on todella inhottavia kommentoijia. Voisitte mennä ihan omiin "olen parempi ihminen"-ketjuihinne pätemään.

Meillä on uusperhe. Kaksi miehen lasta, joista toinen asuu jo omillaan ja toinenkin varmasti pian lähtee. Kaksi minun lastani, teinejä. Kaksi yhteistä, eskari ja ekaluokkalainen.

Koskaan ei ole ollut meidän perheessä mitään kakkosluokan lapsia. Kaikki lapset ovat asuneet meillä suurimmaksi osaksi. Aina olemme matkailleet vaihtelevissa porukoissa, joko kaikki yhdessä, mies omien, minä omien, jompikumpi jonkun yhden, aikuiset keskenään, aikuiset ja isot, aikuiset ja pienet... kukaan ei ole jäänyt paitsioon. Kaikkia on pyritty kohtelemaan tasapuolisesti, joskin iänmukaisesti. Ei, en rakasta miehen lapsia kuten omiani, mutta pidän heistä paljon ja olen ollut heille paljon enemmän äiti kuin heidän omansa, jonka kanssa eivät ole missään väleissä valitettavasti.

No yhteiset lapset olivat ihan luonnollinen toive kummallekin. Kumpikin oli halunnut ison perheen, halusimme myös ne yhteiset ihan kliseisesti tekemään sen perheen. Ja niin ovat tehneetkin, näiden yhteisten myötä oikeasti hitsauduimme siihen muotoon, ettei ole kaksi aikuista lapsineen vaan oikeasti yhtenäinen joukko ihmisiä. Mitään huonoa heistä ei ole vanhemmille lapsille seurannut.

Ihmettelen todella keitä te olette, jotka koette asiaksi lytätä uusperheet, äitipuolet, ... joka yhteydessä. Ette ainakaan mistään kohtaa kovin ystävällisiä tai empaattisia ihmisiä. Surettaa puolestanne.

Ne ovat näitä, jotka kokevat moraalista ylemmyydentuntoa ja pönkittävät itsetuntoaan etsimällä virheitä muista. Erittäin vastenmielisiä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta surullisinta on se, että kiihkeintä lisääntymistarvetta uusioperheissä kokevat juuri ne parit, joiden ei missään nimessä pitäisi hankkia enempää lapsia. Siis ne, joiden mielestä perhe ei ole perhe ilman yhteisiä lapsia. Nämä ihmiset tuppaavat sitten jättämään ne vanhemmat ex-perheen lapset kakkoskansalaisten asemaan. On niitä oikeita omia lapsia ja se oikea perhe, ja sitten on niitä sekundalapsia joita pitää välillä pitkin hampain sietää, ettei vaan näytettäisi ulospäin juuri niin p*skoilta vanhemmilta ja ihmisiltä kuin oikeasti ollaankin. Itseasiassa näiden parien ei minusta olisi pitänyt tehdä niitä edellisiäkään. Jos ei ymmärrä, että ihan jokaisesta lapsestaan tulee kantaa ihan täysi vastuu, niin pitäisi jättää lisääntymättä.

Tämä on hyvä kommentti! Näissä tapauksissa on tosiaan niin ettei yhtään lasta olisi alunperinkään pitänyt hankkia. Jos lapsi menettää merkityksensä omalle vanhemmalleen eron jälkeen lapsi on ollut vaan parisuhteen jatke eikä ilmiselvästi lapsensa henkisesti hylkäävä vanhempi ole alunperinkään pystynyt muodostamaan lapseen normaalia kiintymyssuhdetta. Tiedän henkilöitä jotka ovat eronneet moneen kertaan ja aina hankkivat lisää lapsia uuden kumppanin löydettyään. Täysin harkitsemattomasti, kenen kanssa vaan. Joskus erotaan jo raskausaikana. Tiedän yhden äidin jolla on lapsi/lapsia viiden eri miehen kanssa. Kaikki lapset oireilevat psyykkisesti jollain tavoin ja onhan ihan selvää ettei ihan "täysillä käy" tuo äitikään. Ei myöskään itse pysty lapsiaan elättämään vaan täysin yhteiskunnan vastuulla ovat. Useampi lapsista on sijoitettuna kodin ulkopuolelle ja eiköhän ole vaan ajan kysymys että niin käy lopuillekin. Mutta äiti on vasta arviolta noin 35v joten pahimmassa tapauksessa ehtii vielä hankkia useamman lapsen lisää. Sitä en tiedä minkälaisia näiden lasten isät ovat mutta arvatenkaan eivät mitään "vuoden isä" ainesta kun lapsia ei kuitenkaan heidän luokseen ole sijoitettu asumaan. En tiedä tapaako yhdenkään lapsen isä lastaan. Jossain vaiheessa joku heistä jollain taajuudella tapasi, kuulin tämän yhteisen tuttavan kautta.

No kai ymmärrät, että jos kovin paljon tunnet tällaisia marginaalitapauksia, se kertoo karua kieltä tuttavapiiristäsi, ei uusperheistä.

Jännä, itse tunnen paljonkin uusperheitä, eikä näissä missään lapset oireile, voi ainakaan päällepäin pahoin, perheet tekevät paljon yhdessä ja ovat hyvinkin omistautuneita ja sitoutuneita uusiin liittoihin. Kumppanin lapsista puhutaan lämpimästi, ja jos väsyneitä ollaan, se on ihan samantapaista väsymystä kuin missä tahansa lapsiperheessä voi olla. Yhteisiä lapsia on osassa, osassa ei. Ja ei, en ole itse eronnut, mutta tajuan ihan hyvin, että ei sekään mikään mahdoton asia ole.

Että ehkä te, jotka näette näitä pahoinvoivia, hylättyjä lapsiparkoja vaan liikutte muutenkin moraaliltaan kyseenalaisten ihmisten kanssa?