Lue keskustelun säännöt.
Varasteleva lapsi, en kestä enää!
10.08.2017 |
Lapsi on kuuden vanha ja hän varastelee kyläpaikoista tavaraa. Mikä auttaisi ja missä olen mennyt pieleen kasvatuksessa?? Raivostuttavaa! Auttakaa!
Kommentit (55)
En usko, että tuon ikäisen varastelu on niinkään moraalikysymys.
Pikemminkin jotain huomion hakemista ja puutteita kotioloissa. Nyt siis tarkoitan jatkuvaa varastelua.
Tuon ikäsellä saattaa vielä olla ylitsepääsemätön houkutus ottaa toisen tavara satunnaisesti. Alkaa olla kyllä siinä rajoilla iän puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika!
Tämä on raivostuttavin, ärsyttävin ja typerin
, mutta myös paljon kirjoittajastaan kertova kommentti!
Ne tavarat lapsen tulisi palauttaa sinne mistä ne on varastanutkin, siis niille ihmisille. Se jo kirpaisee niin paljon, että jatkossa miettii kaksi kertaa viitsiikö varastaa.
Siis lapsi ei saa mistään omaa rahaa eli ei voi ostaa itse mitään!
Siinä syy varastamiseen. Ei ole vaihtoehtoja, jos haluaa jotain. Vanhemmat pitävät niin tyhmänä ettei voi edes rahaa antaa.
Mitä mut ja sisarukset saatiin lopettamaan varastelu:
- minä tulin maijalla kotiin 8-vuotiaana, kun olin kaupasta varastanut karkkia. Säikähdin pahasti kokemusta. (kuulin näin aikuisiällä, että vanhemmat ja poliisit oli vaan koittanu naurua pidättää kun minä siinä vollotin)
- veli lopetti, kun sai papalta selkäsaunan varastettuaan rahaa
- toinen veli lopetti, kun äiti vei hänet kauppaan, käski pyytämään anteeksi, ja maksoivat tuotteen.
- sisko ei ole vieläkään lopettanut. Taitaa olla kleptomaani.. tosin varastelu ei sentään kohdistu kauppoihin, vaan tuttuihin. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo nyt on jatkunut jo jonkin aikaa, eikä ihan väliaikainen tilanne siis, niin menkää perheneuvolaan puhumaan asiasta.
Kroonisesti varasteleva lapsi on jotain vailla -- ei niitä tavaroita -- mutta rakkautta, huomiota ja tukea.
Tavarat tuovat ikään kuin turvaa.
Katso, että jokainen tarvara palautetaan siten, että lapsi on mukana. Älä pakota kuitenkaan pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntö ilman tunnetta siitä, että on tehnyt väärin, on tyhjä rituaali. Lapsi kokee vain nöyryytetyksi tulemista.
Anteeksipyyntö on juuri tehokkaimmillaan silloin, kun se on lapselle hankalaa ja nöyryyttävää. Anteeksipyyntö on lapselle vain tyhjä sana, jos hän sinkoilee sitä ympäriinsä ilomielin aina kun tekee väärin ja kuvittelee, että pelkkä anteeksipyyntö hyvittää teot mitä on tehnyt = ei ymmärrä anteeksipyynnön merkitystä eikä sitä myöten myöskään tekojensa merkitystä. Anteeksipyytäminen vaati nöyrtymistä, vaatii sitä, että anteeksipyytäjä MYÖNTÄÄ tehneensä väärin ja olevansa pahoillaan sen vuoksi.
Nöyryyttämällä lasta ei saa koskaan mitään hyvää aikaiseksi. Jos yhtään luet ammattikirjallisuutta lasten psykologian alalta huomaat, että olet käsityksesi kanssa niissä piireissä täysin yksin.
Olen usein sanonut vastaavissa tilanteissa (lapseni ei ole varastanut, mutta joskus tietysti tehnyt väärin), että toinen osapuoli varmasti arvostaisi anteeksipyyntöäsi. Jos haluat pyytää anteeksi, on se hieno ele tässä tilanteessa.
Ovat aina halunneet.
Vierailija kirjoitti:
Kohtuu yleinen vaihe tuossa iässä. Kunnon seuraamukset vaan varastelusta, jokaikinen kerta ja jos toistuu jatkuvasti, niin vielä koventaa seuraamuksia. Eihän tuo muuten opi syy-seuraussuhdetta. Voit miettiä mitä aikuiselle tapahtuu jos varastaa kaupasta ja suhteuttaa seuraamuksen siihen. Ja tietysti myös keskustelua asiasta, PALJON keskustelua, ei mitään lapsen pelottelua, vaan ihan moraalin opettamista.
Kyllä! Nyt tunnusti mistä tavarat ovat ja palauttaa oikealle omistajalle. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää "varastaa"-sanan viljely tässä kohdin.
Lapsi siis näpistelee.
Varkaus = kyseessä silloin, kun tavaran arvo on yli 100€.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että tuon ikäisen varastelu on niinkään moraalikysymys.
Pikemminkin jotain huomion hakemista ja puutteita kotioloissa. Nyt siis tarkoitan jatkuvaa varastelua.
Tuon ikäsellä saattaa vielä olla ylitsepääsemätön houkutus ottaa toisen tavara satunnaisesti. Alkaa olla kyllä siinä rajoilla iän puolesta.
Varastelu on satunnaista mutta tätä on jatkunut jo 2vuotta. Lapselta ei puutu huomiota muutenkuin toistakin lasta täytyy huomioida. Että sikäli joo. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää "varastaa"-sanan viljely tässä kohdin.
Lapsi siis näpistelee.
Varkaus = kyseessä silloin, kun tavaran arvo on yli 100€.
Jos näpistää koruja ja rahaa, niin arvo voi olla aika korkea. Äkkiä esim. yksi Kalevala-koru maksaa kultaisena yli 100 euroa.
"Ei ymmärrä rahan käsitettä".
"Ei saa synttärirahaa".
Ja ymmärsinkö oikein, että kuusivuotiaasta oli kyse???
Lykkää nyt hyvä ihminen äkkiä sille lapselle rahaa ja oma lompakko!
Ihan himmeä ajatuskin, etteikö omilla lapsillani olisi ollut tuon ikäisenä jo omaa rahaa ja jonkinlainen käsitys sen käyttämisestä.
Tulitko ajatelleeksi, ettei lapsesi sitä "rahan käsitettä" ikinä opikaan, ellei siihen ole tilaisuutta?
Sitä rahaa annetaan lapselle käytettäväksi nimenomaan sen takia, että hän oppii sitä käyttämään.
Syyt lapsen varasteluun taas voivat olla niin moninaiset, ettei niitä noin vain selvitetäkään - mutta yksi vaihtoehto voisi olla nimenomaan se, ettei lapsellasi ole ollut mahdollisuutta ostaa itse jotain sellaista, mitä muilla on.
Tai koska on lapsesta kyse, voi olla ihan vaikka niinkin, että hän varastaa, koska voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää "varastaa"-sanan viljely tässä kohdin.
Lapsi siis näpistelee.
Varkaus = kyseessä silloin, kun tavaran arvo on yli 100€.Jos näpistää koruja ja rahaa, niin arvo voi olla aika korkea. Äkkiä esim. yksi Kalevala-koru maksaa kultaisena yli 100 euroa.
Todellakin on varastanut aiemmin ihan kalliitakin koruja. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitä mut ja sisarukset saatiin lopettamaan varastelu:
- minä tulin maijalla kotiin 8-vuotiaana, kun olin kaupasta varastanut karkkia. Säikähdin pahasti kokemusta. (kuulin näin aikuisiällä, että vanhemmat ja poliisit oli vaan koittanu naurua pidättää kun minä siinä vollotin)
- veli lopetti, kun sai papalta selkäsaunan varastettuaan rahaa
- toinen veli lopetti, kun äiti vei hänet kauppaan, käski pyytämään anteeksi, ja maksoivat tuotteen.
- sisko ei ole vieläkään lopettanut. Taitaa olla kleptomaani.. tosin varastelu ei sentään kohdistu kauppoihin, vaan tuttuihin. :(
Mitä tässä yrität sanoa tai todistella?
Aika pieleen on mennyt, jos 25 prosenttia lapsista on tultuilta varastavia kleptomaaneja. Sehän on kleptomanian häriintynein muoto, haluaa loukata ja haavoittaa läheisiä. Kauppakleptomania on lähinnä kieroutunutta jännityksen hakemista Stockan mummoilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ei ymmärrä rahan käsitettä".
"Ei saa synttärirahaa".
Ja ymmärsinkö oikein, että kuusivuotiaasta oli kyse???
Lykkää nyt hyvä ihminen äkkiä sille lapselle rahaa ja oma lompakko!
Ihan himmeä ajatuskin, etteikö omilla lapsillani olisi ollut tuon ikäisenä jo omaa rahaa ja jonkinlainen käsitys sen käyttämisestä.
Tulitko ajatelleeksi, ettei lapsesi sitä "rahan käsitettä" ikinä opikaan, ellei siihen ole tilaisuutta?
Sitä rahaa annetaan lapselle käytettäväksi nimenomaan sen takia, että hän oppii sitä käyttämään.
Syyt lapsen varasteluun taas voivat olla niin moninaiset, ettei niitä noin vain selvitetäkään - mutta yksi vaihtoehto voisi olla nimenomaan se, ettei lapsellasi ole ollut mahdollisuutta ostaa itse jotain sellaista, mitä muilla on.
Tai koska on lapsesta kyse, voi olla ihan vaikka niinkin, että hän varastaa, koska voi.
Ei ole kyse rahasta tai tavaroiden arvosta. En tiedä miksi varastaa, sanoi että tykkää tavaroista ja ymmärtää että se on väärin ja siitä voi joutua vankilaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo nyt on jatkunut jo jonkin aikaa, eikä ihan väliaikainen tilanne siis, niin menkää perheneuvolaan puhumaan asiasta.
Kroonisesti varasteleva lapsi on jotain vailla -- ei niitä tavaroita -- mutta rakkautta, huomiota ja tukea.
Tavarat tuovat ikään kuin turvaa.
Katso, että jokainen tarvara palautetaan siten, että lapsi on mukana. Älä pakota kuitenkaan pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntö ilman tunnetta siitä, että on tehnyt väärin, on tyhjä rituaali. Lapsi kokee vain nöyryytetyksi tulemista.
Anteeksipyyntö on juuri tehokkaimmillaan silloin, kun se on lapselle hankalaa ja nöyryyttävää. Anteeksipyyntö on lapselle vain tyhjä sana, jos hän sinkoilee sitä ympäriinsä ilomielin aina kun tekee väärin ja kuvittelee, että pelkkä anteeksipyyntö hyvittää teot mitä on tehnyt = ei ymmärrä anteeksipyynnön merkitystä eikä sitä myöten myöskään tekojensa merkitystä. Anteeksipyytäminen vaati nöyrtymistä, vaatii sitä, että anteeksipyytäjä MYÖNTÄÄ tehneensä väärin ja olevansa pahoillaan sen vuoksi.
Nöyryyttämällä lasta ei saa koskaan mitään hyvää aikaiseksi. Jos yhtään luet ammattikirjallisuutta lasten psykologian alalta huomaat, että olet käsityksesi kanssa niissä piireissä täysin yksin.
Olen usein sanonut vastaavissa tilanteissa (lapseni ei ole varastanut, mutta joskus tietysti tehnyt väärin), että toinen osapuoli varmasti arvostaisi anteeksipyyntöäsi. Jos haluat pyytää anteeksi, on se hieno ele tässä tilanteessa.
Ovat aina halunneet.
Saa sillä, jos nyt anteeksipyyntäminen on mielestäsi niin suurta lapsen NÖYRYYTTÄMISTÄ että lapsi saa siitä traumoja, niin toivon ettei sulla ole lapsia.
Ei lapsen elämän tarvitse aina ja kaikkialla olla mukavaa. Jos tekee toisille ikäviä asioita, niin se saakin tuntua lapsesta kurjalta ja sen ihmisen kohtaaminen jolle on vääryttää tehnyt saa tuntua nöyryyttävältä, nöyrtyä siinä pitääkin.
Mutta huomaa kyllä miten itseriittoisia jotkin lapset ovat ja järkyttyvät suuresti kun joutuvat kohtaamaan tekojensa seuraukset ja ihan pyytämään ANTEEKSI väärinteon kohteelta, jos haluavat muutakin tehdä kuin istua ja mököttää. Se väärin tehnyt lapsi ei ole tilanteessa se uhri, vaan se jolta on varastettu.
Voi lässnylää, "haluatko pyytää anteeksi" voi elämänkevät :D
Lapsemme (samoja ikiä) varasti kaveriltaan pienen (vähäpätöisen) tavaran. Huomasin lapsesta, että jokin painaa mieltä, ja pyysin kertomaan. En pakottaen, vaan herättäen luottamusta sanomalla, että äiti on ihan sitä varten olemassa, että sille VOI kertoa ihan kaikki ja se yrittää auttaa, koska rakastaa lastaan.
Aikansa tuskailtuaan hävettävää asiaansa hän sanoi varastaneensa, kertoi mitä, miten ja keneltä.
Keskusteltiin lempeässä ilmapiirissä. Ehdotin, että hän selviää omantunnontuskistaan ja väärinteostaan, kun käy reilusti tunnustamassa kaverilleen, että varasti, pyytää anteeksi, palauttaa tavaran ja vaikka antaa vielä jotain pientä hyvitykseksi.
Lapsi teki niin ja tuli ONNELLISENA takaisin ja sanoi, ettei varasta enää ikinä keneltäkään, kun se TUNTUI niin pahalta!
Onnellinen minä! Yksi tärkeä asia tuli kerralla selväksi, ja siinä auttoi juurikin se, että lapsi oli toiminut väärin ja se otettiin rakkaudella, lempeydellä, päättäväisyydellä ja selkeillä toimenpiteillä heti käsittelyyn.
Huutaminen, syyttely, vihastuminen, lapsen nimittely, haukkuminen, rankaiseminen jollain nurkassa seisottamisella, pelikiellolla tms, tai muu sellainen "käsittely" ei todellakaan ole se paras keino! Lapsi KAIPAA aikuisen rakkautta ja ohjausta, ei moittimista siitä, mitä väärää on tehnyt, koska moite ja syyttely johtavat lapsen vain lukkiutumaan ja hän tavallaan vaatii sitten kaksin verroin enemmän sitä puuttuvaa vanhempansa rakkaudellista tukea ja ohjausta elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää "varastaa"-sanan viljely tässä kohdin.
Lapsi siis näpistelee.
Varkaus = kyseessä silloin, kun tavaran arvo on yli 100€.
Aina näitä palstajuristeja.
Ei ole olemassa mitään eksaktia euromäärää näpistyksen ja varkauden määritelmään, vaan asia punnitaan aina tapauskohtaisesti, jos käräjille päädytään.
Siinä vaikuttaa myös tekotapa. Jos viet naapurin lapsen 80 euron fillarin pihasta, niin onko se sinun mielestäsi vain näpistys? Ei... se on varkaus.
Sen sijaan kaupasta saat viedä tietyissä olosuhteissa pitkälle yli sadan euron arvosta kamaa ja se saatetaan määritellä näpistykseksi.
Meidän 3,5v tyttö varasti naapurista iPhonen eilen. Tänään selvisi että oli yrittänyt piilottaa sen marjapensaaseen. No yöllä satoi ja puhelin meni rikki. Naapuri on sitä mieltä, että meidän pitää maksaa se puhelin. En varmaan maksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo nyt on jatkunut jo jonkin aikaa, eikä ihan väliaikainen tilanne siis, niin menkää perheneuvolaan puhumaan asiasta.
Kroonisesti varasteleva lapsi on jotain vailla -- ei niitä tavaroita -- mutta rakkautta, huomiota ja tukea.
Tavarat tuovat ikään kuin turvaa.
Katso, että jokainen tarvara palautetaan siten, että lapsi on mukana. Älä pakota kuitenkaan pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntö ilman tunnetta siitä, että on tehnyt väärin, on tyhjä rituaali. Lapsi kokee vain nöyryytetyksi tulemista.
Anteeksipyyntö on juuri tehokkaimmillaan silloin, kun se on lapselle hankalaa ja nöyryyttävää. Anteeksipyyntö on lapselle vain tyhjä sana, jos hän sinkoilee sitä ympäriinsä ilomielin aina kun tekee väärin ja kuvittelee, että pelkkä anteeksipyyntö hyvittää teot mitä on tehnyt = ei ymmärrä anteeksipyynnön merkitystä eikä sitä myöten myöskään tekojensa merkitystä. Anteeksipyytäminen vaati nöyrtymistä, vaatii sitä, että anteeksipyytäjä MYÖNTÄÄ tehneensä väärin ja olevansa pahoillaan sen vuoksi.
Nöyryyttämällä lasta ei saa koskaan mitään hyvää aikaiseksi. Jos yhtään luet ammattikirjallisuutta lasten psykologian alalta huomaat, että olet käsityksesi kanssa niissä piireissä täysin yksin.
Olen usein sanonut vastaavissa tilanteissa (lapseni ei ole varastanut, mutta joskus tietysti tehnyt väärin), että toinen osapuoli varmasti arvostaisi anteeksipyyntöäsi. Jos haluat pyytää anteeksi, on se hieno ele tässä tilanteessa.
Ovat aina halunneet.
Saa sillä, jos nyt anteeksipyyntäminen on mielestäsi niin suurta lapsen NÖYRYYTTÄMISTÄ että lapsi saa siitä traumoja, niin toivon ettei sulla ole lapsia.
Ei lapsen elämän tarvitse aina ja kaikkialla olla mukavaa. Jos tekee toisille ikäviä asioita, niin se saakin tuntua lapsesta kurjalta ja sen ihmisen kohtaaminen jolle on vääryttää tehnyt saa tuntua nöyryyttävältä, nöyrtyä siinä pitääkin.
Mutta huomaa kyllä miten itseriittoisia jotkin lapset ovat ja järkyttyvät suuresti kun joutuvat kohtaamaan tekojensa seuraukset ja ihan pyytämään ANTEEKSI väärinteon kohteelta, jos haluavat muutakin tehdä kuin istua ja mököttää. Se väärin tehnyt lapsi ei ole tilanteessa se uhri, vaan se jolta on varastettu.Voi lässnylää, "haluatko pyytää anteeksi" voi elämänkevät :D
On kolme lasta, jos se mielestäsi tähän kuuluu. Ovat aikuisia jo. Ihan fiksuja, tasapainoisia ja omillaan toimeen tulevia.
Mutta jatka sinä vain lastesi nöyryyttämistä (jos niitä on) ja katsele sitten myöhemmin tilannetta.
Kyllähän nöyryyttämiselläkin ihan normaaleja ihmisiä tulee useimmiten, mutta jos todella haluaa laatua henkiseen puoleen lapsillensa, niin sitä ei käytä.
Anteeksipyyntö on juuri tehokkaimmillaan silloin, kun se on lapselle hankalaa ja nöyryyttävää. Anteeksipyyntö on lapselle vain tyhjä sana, jos hän sinkoilee sitä ympäriinsä ilomielin aina kun tekee väärin ja kuvittelee, että pelkkä anteeksipyyntö hyvittää teot mitä on tehnyt = ei ymmärrä anteeksipyynnön merkitystä eikä sitä myöten myöskään tekojensa merkitystä. Anteeksipyytäminen vaati nöyrtymistä, vaatii sitä, että anteeksipyytäjä MYÖNTÄÄ tehneensä väärin ja olevansa pahoillaan sen vuoksi.