Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden parisuhteessa kyllä riidellään mutta silti homma toimii!
09.08.2017 |
Olen kirjoittanut tänne muutamaan otteeseen parin vuoden sisällä siitä, miten inhoan itsessäni sitä piirrettä, että etenkin stressaantuneena ja väsyneenä joko mökötän hiljaa itsekseni, tai sitten hermostun liian helposti asioista, joista ei kannattaisi nostaa sen kummempaa meteliä. Esim. siis siitä, jos mies on taas kerran jättänyt likaiset vaatteensa lojumaan ja sen sellaista, mikä normaalisti aiheuttaa vain pientä silmien pyöritystä ja voin kuitenkin hyvin hoitaa homman itse. Toinen laukaiseva tekijä on PMS. Silloin olen aina herkempi kuin normaalisti.
Kun olen kirjoittanut aiheesta, olen saanut lähes yksimielisiä vastauksia, joiden mukaan hyvässä parisuhteessa tällaista ei tapahdu, hyvä ihminen ei koskaan hermostu puolisolleen, ja nalkuttaminen / mököttäminen / kinastelu on vähintäänkin henkistä väkivaltaa ja narsistin tai luonnehäiriöisen merkki. Haluan uskoa, ettei asia oikeasti ole näin, mutta samalla myönnän että tällainen palaute on onnistunut satuttamaan minua ja aiheuttamaan epäilyksiä. Mistä minä tiedän miten muiden parisuhteissa toimitaan. Tiedän vaan sen, että minä en pysty olemaan aina tyyni ja sovitteleva, vaan joskus otetaan ääntä korottamalla yhteen (harvoin kuitenkaan edes huutaen, fyysisesti ei koskaan). Olen sanonut miestäni idiootiksi riidan tuoksinassa, sen myönnän.
Kirjoitan tänne juuri nyt, koska tämä viikko on ollut raskas. Palasimme molemmat töihin pitkän kesäloman jälkeen, ja molemmilla on ollut vastassa työpöydän täydeltä hoitamattomia asioita. Se heijastuu kodin ilmapiiriin. Minulla on kurja olo, kun illalla kotona minussa ei ole jäljellä yhtään energiaa, vaan haluaisin vain olla hiljaa ja yksin. Kommunikaatiomme on ollut ihan liiaksi pientä piikkiä toista kohtaan, ei edes pahaa tarkoittaen vaan se vain nousee jostain. Yksi isompi riitakin on ollut (ja onneksi sovittu). Siksipä siis haluaisin kuulla kokemuksia teiltä, joilla on ajoittaisista riidoista huolimatta asiat hyvin. Lohduttakaa, neuvokaa, mitä vain! Tämä nykyinen suhteeni (5 vuotta yhdessä) on tähänastisen elämäni pisin, enkä loppujen lopuksi tiedä mikä on normaalia.
Kommentit (6)
Meillä piikittelykierre katkeaa yleensä(...) ennen lopullista räjähdystä, jompikumpi haistaa että nyt tanssitaan liian ohuella nuoralla ja yksinkertaisesti lopettaa. Kumpikin puuskuttaa aikansa kunnes ollaan valmiita pyytämään puolin ja toisin anteeksi. Aina näin ei käy ja ero on ollut lähellä riitojen seurauksena, haluamme kuitenkin olla yhdessä ja sen tajuaminen on helpottanut kummankin anteeksi pyytämistä. Puhumme myös avoimesti kunkin päivän tuntemuksista, väsymys, ärsyynnys, särky tms.niin toinen pysyy kartalla mistä poissaolevuus/äreys voi johtua eikä takerru harkitsemattomiin heittoihin niin herkästi.
En ehkä osaa neuvoa kovin hyvin mutta tarkoitin tällä että tämä kuuluu ainakin meidän arkipäiväämme, ei sentään päivittäisenä mutta kinaa voi syntyä ties mistä kun yhdessä kuitenkin eletään. Olisi hauska kuulla näiltä aiemmilta arvostelijoilta millaisissa suhteissa itse elävät, etteivät koskaan riitele vai mitä tarkoittavat? Tuntuu itsestä ainakin että pitäisi omata yli-ihmisen henkiset tasapainotaidot ettei väsyneenä onnistuisi toraamaan huuhteluaineesta tms..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen itse punnitsee, mikä on hyvä (tai riittävän hyvä) suhde. Sinun ei pidä kysellä täältä, mikä on normaalia, vaan sinun pitää kysyä puolisoltasi, millaisen parisuhteen ja elämän hän haluaa.
Lisään vielä, että jos puolisoiden mielestä jatkuva toisen nälviminen on ihan ok, kannattaa miettiä, onko oikea henkilö perustamaan perhettä. Itse olin herkkä lapsi ja kärsin kovasti vanhempieni olemattomista kommunikaatiotaidoista.
Voi, en todellakaan tarkoittanut että jatkuva nälviminen olisi ok! Koen vaan raskaaksi sen, miten huonolla tuulella ollessaan sen väkisinkin tulee näyttäneeksi kivahtamalla helpommin kuin normaalisti, tai sitten murjottamalla omassa sohvannurkassa pahantuulisena. Negatiivisia tunteita tuntevat kaikki, enkä minä ainakaan pysty tuottamaan iloista ulosantia silloin. Ei se negatiivisuus puolisosta johdu, mutta hän saa sen tuta kun kerran siinä vierellä on. Tietenkin pitää osata kertoa se ääneen, että tämä johtuu nyt väsymyksestä tms, mutta omaa mielialaa sen ääneen sanominen ei kohenna.
ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä piikittelykierre katkeaa yleensä(...) ennen lopullista räjähdystä, jompikumpi haistaa että nyt tanssitaan liian ohuella nuoralla ja yksinkertaisesti lopettaa. Kumpikin puuskuttaa aikansa kunnes ollaan valmiita pyytämään puolin ja toisin anteeksi. Aina näin ei käy ja ero on ollut lähellä riitojen seurauksena, haluamme kuitenkin olla yhdessä ja sen tajuaminen on helpottanut kummankin anteeksi pyytämistä. Puhumme myös avoimesti kunkin päivän tuntemuksista, väsymys, ärsyynnys, särky tms.niin toinen pysyy kartalla mistä poissaolevuus/äreys voi johtua eikä takerru harkitsemattomiin heittoihin niin herkästi.
En ehkä osaa neuvoa kovin hyvin mutta tarkoitin tällä että tämä kuuluu ainakin meidän arkipäiväämme, ei sentään päivittäisenä mutta kinaa voi syntyä ties mistä kun yhdessä kuitenkin eletään. Olisi hauska kuulla näiltä aiemmilta arvostelijoilta millaisissa suhteissa itse elävät, etteivät koskaan riitele vai mitä tarkoittavat? Tuntuu itsestä ainakin että pitäisi omata yli-ihmisen henkiset tasapainotaidot ettei väsyneenä onnistuisi toraamaan huuhteluaineesta tms..
Sinä selvästi ymmärsit mitä tarkoitan! Minusta tuntuu myös siltä, että pitäisi olla jokin yliluonnollinen olento pystyäkseen välttämään kaikki mahdolliset kinat, kiistat ja riidat parisuhteessa. Joskus yksinkertaisesti kiehuu yli, vaikka useimmiten ei kiehukaan ja ärsyttävätkin asiat voidaan selvittää asiallisesti.
Minä haluan olla mieheni kanssa, mutta fakta on että hän on rauhallisempi luonne. Toki hänkin osallistuu kiistoihin, mutta minä olen useammin se joka murtuu paineen alla. Työni on sen luontoista että joudun kaiket päivät hymyilemään ja sietämään ties mitä omituista, ja kotona ei enää pysty pitämään tekohymyä kasvoilla. Enkä toisaalta haluaisikaan esittää tekohymyä puolisolleni. Jos en kelpaa tällaisena, niin sitten varmaan pitää tyytyä elämään yksin. Mutta pelkään, että joskus tulee eteen se piste, kun en todellakaan enää kelpaa ja minut jätetään.
ap
Riitelemme aina joskus... yhdessä jo 30 vuotta. Meillä ei mökötetä eikä vittuilla.
Kyllä kaikissa ihmissuhteissa tulee kiistoja. Uskon että asioiden patoaminen sisälleen tekee ihmiselle pahaa. Tärkeää on, ettei mennä henkilökohtaisuuksiin ja loukata toista pahasti. Asioista voi riidellä, mutta sen pidemmälle ei kannata mennä.
Jokainen itse punnitsee, mikä on hyvä (tai riittävän hyvä) suhde. Sinun ei pidä kysellä täältä, mikä on normaalia, vaan sinun pitää kysyä puolisoltasi, millaisen parisuhteen ja elämän hän haluaa.
Lisään vielä, että jos puolisoiden mielestä jatkuva toisen nälviminen on ihan ok, kannattaa miettiä, onko oikea henkilö perustamaan perhettä. Itse olin herkkä lapsi ja kärsin kovasti vanhempieni olemattomista kommunikaatiotaidoista.