Kun mummo suosii yhtä lastenlasta...

Sano esim että minusta tuntuu pahalta kun vertailet serkuksia ja suosit lastani. Tämä voi vaikuttaa myös meidän sisarussuhteisiin ja serkkujen suhteisiin. En myöskään usko, että lapselle tällainen käytös on hyväksi, päinvastoin, absurdi kehuminen ei tue hyvän itsetunnon kehitystä. Jos et ole valmis muuttamaan käytöstäsi, niin meidän pitää tavata harvemmin.

Mun mummo on samanlainen. Tosin se on muutenkin narsisti ja oikutteleva, jonka moraali on muutenkin kyseenalainen. Hän on kasvattanut myös lapsistaan ahneita psykopaatteja. Mummolla on lempparit lapsissaan ja edelleen lapsenlapsissaan.

Vierailija kirjoitti:

Kävikö tästä nyt ilmi, minkä ikäisiä ne muut lapsenlapset ovat? Eivät teinit enää edes halua, että mummu sanoo, että mummun rakas jne ja jos käytöksessä on jotain sanottavaa, niin kai siitä pitää voida sanoa? 

Typerä yleistys. Olen 19 ja mummi on todella tärkeä ja molemmilla meillä on tapana sanoin ja elein ilmaista että rakastetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et voi ohjailla ja säädellä millaista sen isovanhemmuuden tulisi olla.

Juu, kyllä sen mummon ihan itse tulee käytöstään säädellä niin, että on ainakin pääpiirteissään tasapuolista.

Missä näin on säädetty? Isovanhemmillakin on ihan itsemääräämisoikeus päättää miten sitä isovanhemmuuttaa toteuttaa. 

No juu, onhan niillä varmasti ihan vapaat kädet toteuttaa itseään isovanhempina miten haluaa. Sitten on vaan turha rutista kun vanhemmat alkavat säätelemään sitä miten mummu osallistuu arkeen turvatakseen lapsensa henkisen hyvinvoinnin.

Voipi olla kurja mieli, kun vanhemmat eivät halua sitä jalustalle nostoa tai väheksyntää... taikka tulevaisuudessa teinit ei ole kiinnostuneita näkemään tuota mummoo, joka valitsee suosikkejaan.

Mulla oli siis niiiiiiiiiin ihana mummi, kaikki lapsenlapset oli niin tärkeitä ja voin sanoa, sillä mummilla ei tylsää päivää vanhuudessa ollut ja sukulaiset väänsi kättä joka vuosi, kuka saa mummin luokseen juhlapäiviksi.

Serkkujeni mummo suosi nuorempaa ja kyllä täytyy sanoa, että pisti silmään kuin tikku. Olihan se outoa, miten nuorimmaisen kyläillessä oli kaakaota ja pullaa ja kotimatkalle lätkäistiin karkkupussi kouraan ja oltiin et hys hys vink vink, älä kerro äidille, mutta niinä kertoina kun olikin esikoisen matkassa, ei mitään hellyttelyjä, ei herkkuja ei huomiota ja ei lähtöherkkuja. En ihmetellyt yhtään että esikoinen ei tykännyt kauaa käydä ja kuopuskin lopetti pian teini-iässä kun huomas mitä sisarukselleen teki.

Meillä pappa suosii yhtä lastenlasta, pojan tytärtä. Ei ehkä itse tajua, mutta näkee käytöksestä ja kuulee puheesta. Puhuu ihan eri tavoin kuin muille, ottaa syliin, ei ikinä ärise. Tämä tyttö on "papan rakas". Muille ei lepertele. Ei siinä muuten mitään, mutta kyllä meillä lapset on tämän jo huomanneet siinä missä me aikuisetkin. Itse pelkään, että varsinkin oma samanikäinen tytär jossain vaiheessa äänestää mummolan eriarvoisuutta jaloillaan, koska serkkutytöt ovat paljon yhdessä ja ero kohtelussa on selkeä. Mulla itsellä on lapsuudessa kokemusta mummosta, jolla oli kaksi suosikkia ja me muut oltiin paariaa. Oli varsinkin mulle ja yhdelle poikaserkulleni tosi ilkeä välillä. Siihen tottui, mutta nyt 90v mummo itkee, kun kaikki lapsenlapset ei käy. Miksiköhän?

Kyllä minusta tuohon voi puuttua. Aikuinen ihminen tekee tietysti mitä haluaa, eikä vanhemmilla ole oikeuttaa puuttua isovanhempien käytökseen. Mutta mummolle kannattaisi ehkä jutella, että tuolla tyylillä saattaa olla, ettei kukaan lapsenlapsista ole hänen kanssaan tekemisissä enää muutaman vuoden päästä. Ne syrjityt lapset eivät tietenkään halua tavata ikävää ihmistä ja jos serkukset ovat läheisiä keskenään, ei tuo suosiossa olevakaan halua tavata mummoa, joka kohtelee serkkuja ikävästi.

Tässä tarjotaan ehdollista rakkautta, ei ehdotonta. Sen tarjoaja on itse joskus niin pahasti vaurioitunut, ettei kykene normaaliin tunne-elämään. Aika tyypillistä Suomessa, jossa sodat vaurioitti ihmisiä ja jälkipolvet kantaa aina vaan sitä painolastia.

Itse olen sotaorvon lapsi ja tunnstan todella hyvin tuon arvottavan ja arvostelevan mallin, jolla rakkautta annostellaan ja punnitaan.

Meillä myös vähän tämän suuntainen tilanne. Ne omat lapseni on vanhemmilleni ne läheisimmät. Tämä johtuu täysin siitä, että ovat läheisimpiä, eli ovat pienestä saakka olleet reilusti enemmän tekemisissä, kuin muut lapsenlapset. Mun mielestä läheisyys syntyy vain ja ainoastaan sillä, että on tekemisissä. On täysin luonnollista, että läheisyysaste on erilainen. Mutta se, että suosiiko toisia lapsenlapsia jotenkin enemmän, niin se on kyllä väärin. Eli kaikkia kohdellaan tasapuolisesti ja kaikille esim. annetaan saman verran. Siinä on syytä olla erittäin tarkkana!

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös vähän tämän suuntainen tilanne. Ne omat lapseni on vanhemmilleni ne läheisimmät. Tämä johtuu täysin siitä, että ovat läheisimpiä, eli ovat pienestä saakka olleet reilusti enemmän tekemisissä, kuin muut lapsenlapset. Mun mielestä läheisyys syntyy vain ja ainoastaan sillä, että on tekemisissä. On täysin luonnollista, että läheisyysaste on erilainen. Mutta se, että suosiiko toisia lapsenlapsia jotenkin enemmän, niin se on kyllä väärin. Eli kaikkia kohdellaan tasapuolisesti ja kaikille esim. annetaan saman verran. Siinä on syytä olla erittäin tarkkana!

Meillä myös näin. Itse asuimme isäni kanssa samassa kaupungissa, joten meidän lapsista tuli hänelle hyvin läheiset. Onhan ihan eri asia nähdä melkein päivittäin kuin se, että näkee vain loma-aikoina ja juhlapyhinä pikaisesti. Oli kuitenkin hyvin tarkkana siitä, että esim. lahja-asioissa kaikki lapsenlapset saivat aina samanarvoiset lahjat ja kun kaikki olivat koolla, ei koskaan näyttänyt käytöksellään, että mitenkään suosisi lapsista ketään. Fiksu äijä! <3

Toisaalta me emme halua enää olla tekemisissä niin paljon sen isovanhemman kanssa, joka omasta tahdostaan on enemmän tekemisissä suosikkinsa kanssa. Taaperoikäinen ilmoittaa itse, ettei halua mennä sinne. Isovanhempikaan ei paljoa käy meillä. Ei se läheisyys kehity, jos sitä aktiivisesti välttelee. Meillä isovanhempi itse on tehnyt hajuraon.

Jotkut ihmiset ovat vertailijoita. Se koskee sekä heidän omia lapsiaan että muiden lapsia. Jo vauvasta lähtien vertaillaan muihin, mitä lapsi osaa ja miten hyvä on osaamassaan asiassa. He myös usein muistavat, missä iässä kukakin lapsi oppi kääntymään selälleen, konttaamaan, söi ilman apua, oppi lukemaan jne jne. Koulumenestystä vertaillaan, harrastuksissa menestymistä vertaillaan, pituutta vertaillaan jne. Ja aina muistetaan mainita, kuka on oppinut asiat aikaisimmin ja parhaiten. Oma äitini on tälläinen, samoin hyvä ystäväni. 

Mitä tulee tuohon komentamiseen, niin ovatko nämä vanhimman lapsenlapsen komentamiset aiheellisia? Usein on niin, että vanhimmalta vaaditaan enemmän kuin nuoremmilta. Pitää osata käyttäytyä, koska on jo isoveli/isosisko. Tai lapsi nyt vaan käyttäytyy niin, että joudutaan komentamaan. Joskus tuo käytös voi olla pelkästään huomionhakua eli lapsi huonolla käytöksellään hakee huomiota aikuisilta. Tästä voisi mummille puhua ja sanoa, että vanhin lapsenlapsi tarvitsisi myös possitiivista huomiota.

Nuo hellittelypuhumiset... jos muutkin lapsenlapset pääsevät mummin syliin ja  mummi puhuu heille kaikkea ihanaa, niin onko tämä näiden lasten vai pikemminkin aikuisten ongelma, että mummi käyttää eri sanoja? Käyttäytyykö suosikkilapsenlapsi mummia kohtaan spontaanimmin ja enemmän kiintymystä osoittaen kuin muut lapsenlapset? Joskus tuollainen tiettyjen sanojen käyttö johtuu yksinkertaisesti siitä, että suosikkilapsi itse tekee väleistä isovanhempiinsa luontevamman ja mutkattomamman. Lapsi itse juoksee mummin syliin, kun taas muita lapsenlapsia joutuu ehkä pyytämään syliin. Jos lapsi on vielä vanhempiensa ainokainen, hän ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että pitäisi serkusten ollessa paikalla odottaa omaa vuoroa vaan juoksee suoraan mummin syliin. On hyvin helppoa kiintyä eniten siihen lapsenlapseen, joka osoittaa sinulle eniten kiintymystä. 

Meillä mummo ennen muiden lastensa lisääntymistä aina kovaan ääneen puhui kuinka olisi tasa-arvoinen kaikille lastenlapsille. Todellisuudessa meidän jo leikki-ikäinen kuopus on käynyt mummon sylissä vain muutamia kertoja kun hieman nuorempi serkku taas kaapataan syliin aina. Meidän lapsia hoidetaan muutamia kertoja vuodessa, toista 1-2krt/vko., vaikka välimatka ja yhteydenpito on molempiin perheisiin suunnilleen sama. Esimerkkejä voisi jatkaa loputtomiin.

Mummolla on toki oikeus tehdäkin näin eikä me hoitajaa kaivatakaan. Käy vain lapsi sääliksi, kun ymmärtää jo itsekin tilannetta. Toisaalta siinähän mummo saa sitten ihmetellä, kun lapsemme ei enää halua ottaa itse mummoon kontaktia ja kertoa kuulumisiaan.

Maailma on. Lapsesta riippuu miten hän suhtautuu asiaan. Oma mummoni antoi veljelleni 10 markkaa ja minulle 5, koska minä olin tyttö. Minun tapani suhtautua asiaan oli ajatella, että mummo on vanhanaikainen ja tässä asiassa harvinaisen tyhmä, vähän höppänä. Kyllä, olin "vanha lapsi". Jos siskon lapsi suhtautuu ottamalla etäisyyttä ja kylmenemällä, olisi ehkä parempi keskittyä häneen ja tukea häntä. Vastaavia tilanteita tulee nimittäin elämässä vastaan. Esimies suosii, poikkis vaihtaa toiseen, joku ei vaan tykkää sinusta. Se pitää oppia hanskaamaan niin, ettei katkeroidu eikä anna sen vaikuttaa itsetuntoon.

..ja kumpaa on helpompi kasvattaa: sitä lasta vai mummoa, jolla on jo ikää? Niinpä.

Serkullani on aina ollut paljon läheisempi suhde isovanhempiimme kuin minulla. Lapsena tätä en edes tajunnut, koska harvoin tavattiin niin että sekä minä ja serkku oltiin samaan aikaan mummolassa. Isovanhemmat käyttivät serkkua ulkomailla, ja vielä aikuisiällä serkku ja isovanhemmat ovat reissanneet maailmalla yhdessä. Minua ei ole tämä ikinä haitannut. Kuulin juuri että isovanhemmat ovat laittaneet serkun testamenttiinsa, minua eivät. Mielestäni ihan oikein, koska he ovat serkun kanssa paljon läheisempiä kuin minä. Minulla on puolestaan läheisempi suhde johonkin muihin sukulaisiin kuin serkulla.

Serkun äiti oli yksinhuoltaja, joten heidän perheensä tarvitsi enemmän apua kuin minun perheeni, jossa oli kaksi vanhempaa. Mielestäni on ihan luonnollista, että serkun perhettä on autettu enemmän taloudellisesti (kalliimmat lahjat, tuettu harrastuksissa yms) ja serkku on ollut enemmän isovanhemmilla hoidossa kuin minä. Minulla on myös toiset isovanhemmat, serkulla on vain yhdet.

Vierailija kirjoitti:

..ja kumpaa on helpompi kasvattaa: sitä lasta vai mummoa, jolla on jo ikää? Niinpä.

Meinaatko, että ikä antaa syyn käyttäytyä huonosti kanssaihmisiä kohtaan? Minusta vaarallinen ajattelutapa, varsinkin kun toiminnan kohteena lapset, joiden identiteettiin ja maailmankuvaan epätasa-arvoinen kohtelu voi jättää isotkin jäljet (kuten olemme tämänkin ketjun kokemuksista voineet lukea).

Vierailija kirjoitti:

Serkullani on aina ollut paljon läheisempi suhde isovanhempiimme kuin minulla. Lapsena tätä en edes tajunnut, koska harvoin tavattiin niin että sekä minä ja serkku oltiin samaan aikaan mummolassa. Isovanhemmat käyttivät serkkua ulkomailla, ja vielä aikuisiällä serkku ja isovanhemmat ovat reissanneet maailmalla yhdessä. Minua ei ole tämä ikinä haitannut. Kuulin juuri että isovanhemmat ovat laittaneet serkun testamenttiinsa, minua eivät. Mielestäni ihan oikein, koska he ovat serkun kanssa paljon läheisempiä kuin minä. Minulla on puolestaan läheisempi suhde johonkin muihin sukulaisiin kuin serkulla.

Serkun äiti oli yksinhuoltaja, joten heidän perheensä tarvitsi enemmän apua kuin minun perheeni, jossa oli kaksi vanhempaa. Mielestäni on ihan luonnollista, että serkun perhettä on autettu enemmän taloudellisesti (kalliimmat lahjat, tuettu harrastuksissa yms) ja serkku on ollut enemmän isovanhemmilla hoidossa kuin minä. Minulla on myös toiset isovanhemmat, serkulla on vain yhdet.

Sinulla on selvästikin kypsä ja asiallinen suhtautumistapa tilanteeseesi. Valitettavasti kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä siinä mielessä, että niitä muitakin läheisiä ihmissuhteita ja isovanhempia on tarjolla. Isovanhemman sorsiminen voi myös kohdistua siihen yksinhuoltajan lapseen, jolla on lähtökohtaisesti vähemmän turvaverkostoja elämässään.

Tuttu juttu. Mummo suosii meillä sitä ainutta lastenlastaan joka on poika. Ylistystä ylistyksen perään. Synttärilahjarahaksi jo pienestä asti 50e. Tytöille kukkakimppu marketista. Vanhat asenteet niin syvällä ettei kannata sanoa mitään. Jos sanoo, joutuu itse kärsimään selän takana puhumista. Pääsee itse syntipukiksi.

Useat kirjoittajat ovat todenneet, että tottakai tulee läheisemmät suhteen niihin lastenlapsiin joita tapaa usein, se on ihan luonnollista.

Mutta kannattaisiko joskus miettiä, miksi toisten lastenlasten kanssa vietetään paljon enemmän aikaa kuin muiden, vaikka kaikki asuisivat suht lähietäisyydellä?

Meillä on se tilanne, että isovanhemmilla on niin paljon lastenhoitokeikkoja jo valmiiksi, että meidän perhe on lähes kokonaan "perääntynyt" tilanteesta tapaamisten suhteen. Pyydämme lastenhoitoapua hyvin harvoin, koska tiedämme että mummilla on buukattuja päiviä jo valmiiksi niin paljon muiden lastensa puolelta.

Oman esiteinini sanoin "hassua kun Mikko ja Pekka ovat aina mummin kanssa jossain". Lapseni ei siis kokenut tilannetta mitenkään ikävänä, lähinnä huomioi sen, että tapaamme mummin hyvin harvoin ilman että myös serkut ovat paikalla. Ja että mummi tekee matkoja serkkujen kanssa ym.

Me emme myöskään tarvitse taloudellista apua, joten mummi kohdentaa tämänkin huomion muille lapsilleen. Sen sijaan kun isovanhemmat tarvitset apua jossain fyysisissä töissä, silloin soitetaan meidän perheelle.....