Entinen huippuyleisurheilija Ringa Ropo: "Suomessa kaikki lapset pitäisi pakottaa urheilemaan tai ainakin kilpailemaan"

Vierailija kirjoitti:

Joo! Ja ehdotan Ropolle omaa seuraa: Ropo Jugend! 

"Näen edessäni nuorison ,joka  ei tunne mitään yhteiskuntaluokkia tai kasteja. Nuorison ,joka on ketterä ja nopea,kuin vinttikoira, ;notkea ja sitkeä kuin nahkavyö ja kovaa kuin Kruppin teräs..."

(...eikös se jotenkin näin mennyt se nuorison ylistyspuhe siellä Nurnbergissä silloin)

Ringa Ropo oli pituushyppääjä, ei mikään YLEISurheilija. Seitsen- ja kymmenottelijoita voisi sanoa yleisurheilijoiksi.

Nykyisin lapsia kuskataan autolla ihan liikaa jo lyhyitäkin matkoja jotka hoituis kyllä kävellenkin tai fillarilla. Sitten on nämä kaiken maailman pelit, konsolit ja älylaitteet viemässä kaiken ajan. Ei paljoa näy lapsia missään leikkimässä leikkipuistoissa, taitaa nämä puistot jäädä vähitellen historiaan ja unohduksiin. Ennen sitä leikittiin isossa porukassa poliisia ja rosvoa ( eli pollaa ja roikkaa kuten me sitä nimitettiin), tervapataa, kirkon rottaa jne. Kierreltiin metsissä ja tutkittiin autiotalojakin, arvuuteltiin mitä on tapahtunut ja miksi talo on hylätty. Ei taida nykyisellään kukaan tehdä mitään noista tai edes tiedä kyseisiä leikkejä. Kouluun mentiin kelissä kuin kelissä fillarilla tai kävellen. Näin ainakin itse näin -94 koulutien aloittaneena ja peruskoulun -02 päättäneenä tein. Urheilusta en ole ikinä tykännyt mutta muuten sitä tuli liikuttua monta tuntia päivässä ja hevosharrastus vei mukanaan täysin. Kyllä sitä on salilla tullu joskus käytyä mutta aika tylsää sekin loppujen lopuksi on ja tuntui jopa ykstoikkoselta touhulta.

Menkää ulos ilman älylaitteitanne ja lähimpään metsään kävelemään.

Raitis ilma tekee aivoille hyvää ;)

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, kaikkien lasten että aikuisten tulisi liikkua vähintään se 30-60 min joka päivä! Ihan vaan siitä syystä että liikkuminen on terveellistä. Olen muuten omassa työssä huomannut että suurin osa kilpailevista nuorista ovat varsin kurinalaisia ja hoitavat kouluhommansa hyvin!

On ikävää, erittäin ikävää, että on edelleen ihmisiä, jotka eivät ymmärrä käsitteiden liikunta ja kilpailu eroja. Liikunta on terveellistä, liikuntaan pitää kannustaa. Terveelliset elämäntavat voivat olla osa opetusta. 

Mutta miten kilpailu tässä palvelee ketään? Ei liikunnan terveysvaikutus riipu viimeisestä sadasosasekunnista, pikemminkin päinvastoin. Huipulla urheilusta alkaa seurata myös terveyshoittoja. 

Kilpailu nimenomaan opettaa siihen, että jos olet huono, älä vaivaudu. Terveydellisesti tämä on jopa vaarallista. 

On totta, että useat urheilujat ovat säntillisiä myös muissa elämän osa-alueilla, mutta eivät kaikki. Mikä sitten on syy, mikä seuraus. Ehkä säntilliset myös menestyvät urheilussa. Nuoret on kuiteknin erilaisia ja tavoitteena olisi ehkä opettaa kaikille perusasiat ja sen jälkeen tukea kunkin ihmisen omia vahvuuksia. 

Vierailija kirjoitti:

No just. Itse harrastin peruskouluikäisenä nimenomaan yleisurheilua ja olin siinä hyvä, olen lapsesta saakka ollut hyvin liikunnallinen. Jossain vaiheessa minut sitten siirrettiin ns. "parempien ryhmään", jossa treenasivat (pikku-)kaupungin menestyneimmät. Olin siitä tottakai iloinen, koska treenit olivat vaativampia ja pystyin haastamaan itseäni paremmin. Mutta jossain vaiheessa ryhmän vetäjä rupesi urputtamaan, "ettei tämmönen peli vetele ettet käy kilpailuissa vaan muuten vaan treenaat". Voi v**tu, ei kukaan ollut kertonut että tässä ryhmässä onkin joku kilpailupakko. En ollut tuota ennen sulkenut kilpailemisen mahdollisuutta kokonaan pois, mutta tuon painostuksen jälkeen ei ainakaan huvittanut ja lopetinkin pian tapauksen jälkeen (syitä lopettamiseen oli tosin muitakin). Miksei saa treenata vaan omaksi iloksi?!

Ja koululiikuntaa vihasin aina. Joka kerta niitä stnan pallopelejä, joissa koulukiusaajat hallitsivat ja kiusatut jäivät ryhmäjaoissa viimeiseksi. Ei kyllä kannusta kannusta tuollainen systeemi lapsia liikkumaan - omakin liikunnallisuuteni on peräisin kotoa, jossa on opetettu, että harrastaa sellaisia lajeja joista tulee hyvä mieli. Pakottaminen vaan vie innon pois.

Mulla sama kokemus eri lajin parista. Ennen hauskasta lajista ja harrastuksesta tuli vatsanvääntöjen aiheuttaja. Istuin usein uikkarivarusteissa vessassa pelkäämässä, pakko oli mennä altaaseen. Valmentajat huusivat. Siihen asti olin nauttinut ja jälkikäteen olen tajunnut, että vaikka olen introvertti niin nautin myös kavereista ja seurasta. Mutta kilpailu pilasi kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin lapsia kuskataan autolla ihan liikaa jo lyhyitäkin matkoja jotka hoituis kyllä kävellenkin tai fillarilla. Sitten on nämä kaiken maailman pelit, konsolit ja älylaitteet viemässä kaiken ajan. Ei paljoa näy lapsia missään leikkimässä leikkipuistoissa, taitaa nämä puistot jäädä vähitellen historiaan ja unohduksiin. Ennen sitä leikittiin isossa porukassa poliisia ja rosvoa ( eli pollaa ja roikkaa kuten me sitä nimitettiin), tervapataa, kirkon rottaa jne. Kierreltiin metsissä ja tutkittiin autiotalojakin, arvuuteltiin mitä on tapahtunut ja miksi talo on hylätty. Ei taida nykyisellään kukaan tehdä mitään noista tai edes tiedä kyseisiä leikkejä. Kouluun mentiin kelissä kuin kelissä fillarilla tai kävellen. Näin ainakin itse näin -94 koulutien aloittaneena ja peruskoulun -02 päättäneenä tein. Urheilusta en ole ikinä tykännyt mutta muuten sitä tuli liikuttua monta tuntia päivässä ja hevosharrastus vei mukanaan täysin. Kyllä sitä on salilla tullu joskus käytyä mutta aika tylsää sekin loppujen lopuksi on ja tuntui jopa ykstoikkoselta touhulta.

Menkää ulos ilman älylaitteitanne ja lähimpään metsään kävelemään.

Raitis ilma tekee aivoille hyvää ;)

Ja sitten kun pokemon pelaajat lähtevät pelaamaan - siinä on pakko kävellä/pyöräillä - niin siitä valitetaan..

Tavallaan samaa mieltä. 90-luvun "kaikki pelaa'" -aate toi paljon nuoria jalkapalloon ha jääkiekkoon, mutta tappoi yksilöurheilun.

Tätähän kampanjaa ajaneet jääkiekko- ja jalkapallomogulit halusivatkin. Rahat pois muilta lajeilta tänne.

"Ei häviö haittaa yhtään, oon ottamassa kisatunnelmaa täällä" on surkeinta itsensä huijaamista. Sopii ilmeisen selvästi molempiin j - lajeihin, mutta ei yhteenkään yksilöurheilulajiin.

Vierailija kirjoitti:

No just. Itse harrastin peruskouluikäisenä nimenomaan yleisurheilua ja olin siinä hyvä, olen lapsesta saakka ollut hyvin liikunnallinen. Jossain vaiheessa minut sitten siirrettiin ns. "parempien ryhmään", jossa treenasivat (pikku-)kaupungin menestyneimmät. Olin siitä tottakai iloinen, koska treenit olivat vaativampia ja pystyin haastamaan itseäni paremmin. Mutta jossain vaiheessa ryhmän vetäjä rupesi urputtamaan, "ettei tämmönen peli vetele ettet käy kilpailuissa vaan muuten vaan treenaat". Voi v**tu, ei kukaan ollut kertonut että tässä ryhmässä onkin joku kilpailupakko. En ollut tuota ennen sulkenut kilpailemisen mahdollisuutta kokonaan pois, mutta tuon painostuksen jälkeen ei ainakaan huvittanut ja lopetinkin pian tapauksen jälkeen (syitä lopettamiseen oli tosin muitakin). Miksei saa treenata vaan omaksi iloksi?!

Ja koululiikuntaa vihasin aina. Joka kerta niitä stnan pallopelejä, joissa koulukiusaajat hallitsivat ja kiusatut jäivät ryhmäjaoissa viimeiseksi. Ei kyllä kannusta kannusta tuollainen systeemi lapsia liikkumaan - omakin liikunnallisuuteni on peräisin kotoa, jossa on opetettu, että harrastaa sellaisia lajeja joista tulee hyvä mieli. Pakottaminen vaan vie innon pois.

Tämä ero on rahalajeissa ja muissa lajeissa: seurat saavat tukea menestyksen avulla. Jos kukaan ei kisaile, seuran tuet loppuvat. Jossain jääkiekossa on ihan sama jos Pikkurauno ei tykkää pelata. Rahat on jo kassassa. Kiitti ja moi.

Liikkuminen ja urheilu on tärkeää. Mutta kilpaurheilu on lähinnä sairasta, Suomessa maaseutupaikkakunnan pieni jalkapallojoukkue jaettiin kilpa- ja harrastesarjaan. Harjoituksia neljät viikossa ja pelit viikonloppisin, lapsilla ikää 11 v. Joukkue hajosi lasten ollessa 12 v. Lapsi piti jalkpallosta, mutta ei näistä pakkotreeneistä, jotka täyttivät kaikki illat. 

Erikoinen tuo sanajärjestys "urheilemaan, tai ainakin kilpailemaan". Ehkä huolimattomuuttaan sanoi noin, tai toimittaja lainannut väärin. Vai tarkoittiko hän, että jos ei suostu urheilemaan, pitää kilpailla sitten jossain muussa asiassa (esim. laulussa, piirtämisessä tai matematiikassa).

Vierailija kirjoitti:

Ja koululiikuntaa vihasin aina. Joka kerta niitä stnan pallopelejä, joissa koulukiusaajat hallitsivat ja kiusatut jäivät ryhmäjaoissa viimeiseksi. Ei kyllä kannusta kannusta tuollainen systeemi lapsia liikkumaan .

Ringa Ropon mielestä on tärkeää, että opit pettymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Urheilu on tyhjän kanssa, liikunta on tärkeämpää. Siihen mammatkin pitäisi pakottaa.

Olen ehdottanut työnantajalle että toisin juoksumaton tähän toimistopöytäni eteen, saisin näin hyötyliikuntaa 7,5 t/pv. Ei kuulemma onnistu. Että näin työnantaja kannustaa istumatyötä tekevää työntekijää liikkumaan. Mitään liikuntaseteleitä tai -päiviä työnantajan puolesta ei ole.

Joten sinä et liiku koska et saa tehdä sitä palkallisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri pakolla saa tunnetusti loistavia tuloksia.

Juuri näin. Paljonko tälläkin palstalla on ollut juttua kuinka koulun liikuntatunnit saa inhoamaan liikuntaa? No aika paljon oli niitä huonoja kokemuksia.

Sitä en ole koskaan ymmärtänyt miksi veronmaksajien pitää kustantaa huippu-urheilu?

Huippu-urheilu on jokaiselle maalle vientiä ulkomaille ja myös innostus nuorille kohti liikunnallisempaa elämää. Sipsin mussuttajille näköjään maailma on kovin yksinkertainen, se mikä ei ole heti tässä käden ulottuvilla, ei ole olemassa.

Ropolle tiedoksi: soittimen, etenkin viulun soiton opettelu kehittää lapsen aivoja paremmin kuin urheilu. Mutta siihenkään ei pidä pakottaa!

Kilpailua niille, jotka siitä tykkää, eli vapaa-aikaan kuuluu kilpailut. Tärkeintä on löytää liikunnan ilo ja pitää korostaa sitä, että elämäntavan pitäisi olla muutenkin liikkuva, eli mahdollisimman paljon sitä hyötyliikuntaa. Pois ruutujen ääreltä ja sohvan nurkasta.

Minä olen kaikinpuolin löytänyt itseni ja piilevät kykyni vasta yli 40-vuotiaana, siihen asti uskoin mitä koulussa opin; olen kömpelö, huono liikkuja, en osaa piirtää, käsitöissä olen surkea, täysin epämusikaalinen jne. Milloinkahan koulujen numeroarvostelusta oikein päästään eroon?

Mulla oli käsitöistä 7, joten ajattelin, että olen niin huono, että ei kannata edes yrittää. Nyt kuitenkin neulon kohtuullisen haastavia töitä, ompelen lähes kaikki vaatteeni, tuunaan kirpparilöytöjä jne. Kuviksesta oli 7-8, eli ei ainakaan keskitasoa parempi. No, mulla on ollut viime vuosina jokunen oma taidenäyttely ja saan tekeleistäni jopa rahaa. Mun kuvisope laittoi oppilaiden työt seinälle näytille paremmuusjärjestykseen, pisteytti ne ja kertoi mitä hyvää ja huonoa niissä oli. Se, mikä mun töissä oli silloin huonoa, on nykyään mun tavaramerkki, jota nimenomaan ihaillaan :D.

Liikunta taisi olla 6. Nyt keski-ikäisenä olen kuitenkin hyväkuntoinen, harrastan mm. tankotanssia, joogaa (aika pitkälle olen edennyt), uintia, lumikenkäilyä, retkiluistelua, patikointia, suunnistusta, melontaa, sulkapalloa. Harmi on se, että liikunnan löysin vasta nelikymppisenä, niin kamalia olivat muistot koululiikunnasta.

Koulu on mennyt parempaan suuntaan, mutta parannettavaa olisi vielä valtavasti. 

Lukekaa se haastattelu. Ropo viittasi siihen, että kilpailemalla oppii voittamaan ja häviämään ja sietämään pettymyksiä. 

Kilpailu voi onneksi olla muutakin kuin urheilussa tapahtuvaa. Esimerkiksi lauta- ja korttipelit käyvät ihan hyvin, tai muut harrastukset ja niihin liittyvät kisat, kouluaineissa menestyminen ja niistä saatavat tunnustukset, vapaaehtoistyö yms. 

Mä en muuten pysty vieläkään pelaamaan monopolia polttamatta päreitäni...

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Ihan pihalla on Ropo. Eipä taida aavistaa, että kömpelömmille nuo pettymykset ja sen päälle häpeä tulee jo ihan koululiikunnassa.

Mistähän mahtaa johtua, että lähes 40v. Miettii, että kehtaako juosta julkisella paikalla tai kammoaa pallopelejä.

No koululiikunnasta ja erityisesti siihen liityvien lieveilmiöiden johdosta tietysti. Kilpailuun pakottaminen olisi kyllä nitistänyt viimeisenkin liikunnan ilon. Onneksi mua ei pakotettu ( kuin koulussa) luultavasti en liikkuisi enää ollenkaan. Yksilölajit maaseudulla on jäänyt minulle liikuntamuodoksi.

Ringa Ropon ongelma on se, että hän on aina ollut aivan liian kaukana "rahvaasta", eli aina ehdotonta eliittiä. Varmasti ollut koulussa liikunta aina kymppi ja voittanut kaikki lajit pystyyn. Tuollainen ihminen ei kykene näkemään, että kaikilla ei ole synnynäistä lahjakkuutta ja juuri niiden luokan kömpelöimpien pakottaminen kilpailemaan on pahinta mitä heille voi tehdä.

Minäkin olin aina koululiikunnassa kärjessä, liikuntanumero 9-10 ja ainut mitä koulussa rakastin oli liikuntatunnit. Onneksi meillä oli lunkki liikunnanopettaja, joka ymmärsi, että pakottamalla ei saa kuin pahaa aikaiseksi. Niinpä hän aina ennen liikuntatuntia kysyi mitä haluatte tehdä ja sitä tehtiin. Meillä se oli aina joko koripalloa, tai jalkapalloa. Ne jota ei  pelaaminen, eikä muukaan liikunta kiinnostanut, saivat käydä kävelemässä kolmen kilsan kävelylenkin. Ketään ei pakotettu mihinkään. Juuri tuollaista koululiikunnan pitäisikin olla. Ne jotka haluaa kilpailla kilpailee ja joita ei kiinnosta, voivat käydä tekemässä vaikka pienen kävelylenkin, että saavat ainakin haukata raitista ilmaa.

Vaikka itse olen aikoinani kilpaurheilua harrastanutkin ja rakastin kilpailua, niin en missään nimessä ole Ropon kanssa samoilla linjoilla, koska pakottamalla saa vain pahaa aikaan. Sen sijaan kaikkia pitäisi motivoida liikkumaan, niin lapsia kuin aikuisiakin, mutta siis niin, että motivoinnin tulos on se, että ihminen itse haluaa alkaa liikkumaan.

Monella koulu tappaa ueheiluhimot. Kesällä jalkapallo ja pesis, talvella jääkiekko. Koittakaa saada kouluihin vähän monipuolisempia liikuntaopettajia. On vähän noloa, kun 15 vuotiaatkaan ei osaa enää kuperkeikkaa!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Ihan pihalla on Ropo. Eipä taida aavistaa, että kömpelömmille nuo pettymykset ja sen päälle häpeä tulee jo ihan koululiikunnassa.

Mistähän mahtaa johtua, että lähes 40v. Miettii, että kehtaako juosta julkisella paikalla tai kammoaa pallopelejä.

No koululiikunnasta ja erityisesti siihen liityvien lieveilmiöiden johdosta tietysti. Kilpailuun pakottaminen olisi kyllä nitistänyt viimeisenkin liikunnan ilon. Onneksi mua ei pakotettu ( kuin koulussa) luultavasti en liikkuisi enää ollenkaan. Yksilölajit maaseudulla on jäänyt minulle liikuntamuodoksi.

Ringa Ropon ongelma on se, että hän on aina ollut aivan liian kaukana "rahvaasta", eli aina ehdotonta eliittiä. Varmasti ollut koulussa liikunta aina kymppi ja voittanut kaikki lajit pystyyn. Tuollainen ihminen ei kykene näkemään, että kaikilla ei ole synnynäistä lahjakkuutta ja juuri niiden luokan kömpelöimpien pakottaminen kilpailemaan on pahinta mitä heille voi tehdä.

Minäkin olin aina koululiikunnassa kärjessä, liikuntanumero 9-10 ja ainut mitä koulussa rakastin oli liikuntatunnit. Onneksi meillä oli lunkki liikunnanopettaja, joka ymmärsi, että pakottamalla ei saa kuin pahaa aikaiseksi. Niinpä hän aina ennen liikuntatuntia kysyi mitä haluatte tehdä ja sitä tehtiin. Meillä se oli aina joko koripalloa, tai jalkapalloa. Ne jota ei  pelaaminen, eikä muukaan liikunta kiinnostanut, saivat käydä kävelemässä kolmen kilsan kävelylenkin. Ketään ei pakotettu mihinkään. Juuri tuollaista koululiikunnan pitäisikin olla. Ne jotka haluaa kilpailla kilpailee ja joita ei kiinnosta, voivat käydä tekemässä vaikka pienen kävelylenkin, että saavat ainakin haukata raitista ilmaa.

Vaikka itse olen aikoinani kilpaurheilua harrastanutkin ja rakastin kilpailua, niin en missään nimessä ole Ropon kanssa samoilla linjoilla, koska pakottamalla saa vain pahaa aikaan. Sen sijaan kaikkia pitäisi motivoida liikkumaan, niin lapsia kuin aikuisiakin, mutta siis niin, että motivoinnin tulos on se, että ihminen itse haluaa alkaa liikkumaan.

HAH! Ne kävelylenkit vasta noloja olikin. Talvella kun piti pelata jääkiekkoa, osa pyysi päästä pelaamaan koripalloa tai punttisalille. Eikäy! Joko työnnätte lunta kentältä, tai sitten kävelette. Siis wtf?? Meillä oli SM - tason urheilujoita kävelylenkeillä kun jääkiekko ei maittanut.

Surkeinta koululiikuntaa ikinä. Kiitos, elisenvaara!

Vierailija kirjoitti:

Kilpailua niille, jotka siitä tykkää, eli vapaa-aikaan kuuluu kilpailut. Tärkeintä on löytää liikunnan ilo ja pitää korostaa sitä, että elämäntavan pitäisi olla muutenkin liikkuva, eli mahdollisimman paljon sitä hyötyliikuntaa. Pois ruutujen ääreltä ja sohvan nurkasta.

Minä olen kaikinpuolin löytänyt itseni ja piilevät kykyni vasta yli 40-vuotiaana, siihen asti uskoin mitä koulussa opin; olen kömpelö, huono liikkuja, en osaa piirtää, käsitöissä olen surkea, täysin epämusikaalinen jne. Milloinkahan koulujen numeroarvostelusta oikein päästään eroon?

Mulla oli käsitöistä 7, joten ajattelin, että olen niin huono, että ei kannata edes yrittää. Nyt kuitenkin neulon kohtuullisen haastavia töitä, ompelen lähes kaikki vaatteeni, tuunaan kirpparilöytöjä jne. Kuviksesta oli 7-8, eli ei ainakaan keskitasoa parempi. No, mulla on ollut viime vuosina jokunen oma taidenäyttely ja saan tekeleistäni jopa rahaa. Mun kuvisope laittoi oppilaiden työt seinälle näytille paremmuusjärjestykseen, pisteytti ne ja kertoi mitä hyvää ja huonoa niissä oli. Se, mikä mun töissä oli silloin huonoa, on nykyään mun tavaramerkki, jota nimenomaan ihaillaan :D.

Liikunta taisi olla 6. Nyt keski-ikäisenä olen kuitenkin hyväkuntoinen, harrastan mm. tankotanssia, joogaa (aika pitkälle olen edennyt), uintia, lumikenkäilyä, retkiluistelua, patikointia, suunnistusta, melontaa, sulkapalloa. Harmi on se, että liikunnan löysin vasta nelikymppisenä, niin kamalia olivat muistot koululiikunnasta.

Koulu on mennyt parempaan suuntaan, mutta parannettavaa olisi vielä valtavasti. 

Ihana! Sä oot mun sankari :)