Skandinaviassa petetään eniten maailmassa. Suomi kärkisijoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele. Suomessa ihmiset eivät hirveästi usko suureen - ideaalimaailmaan kuuluvaan - rakkauteen. Vastaesimerkkinä voisi käyttää Japania tai Koreaa.

Ideamaailman relevanssi, joka näyttelee ihastumisessa ja rakkaudessa isoa osaa mm. Aasiassa, on ylipäätään aika pieni useimmille. Maailma on sitä, mitä yksilön omat aistit mieleen tuovat, ei siinä sen kummempaa. Maanläheinen, mutkaton olemassaolo, maalaisjärki ja järki, nämä riittävät. Aika alkeellinen ja hieman outokin näkemys länsimaissa, mutta silti tosi.

No itseasiassa isossa osassa Aasiaa sitä puolisoa ei välttämättä saa edes valita itse, eikä sitä varsinkaan valita (ainakaan naisen puolelta) tunneperustein. Aika omituinen maanosavalinta käyttää esimerkkinä rakkausliitoista.

Oletkohan koskaan katsellut esim. japanilaisia sarjoja, elokuvia, pelannut pelejä, tai kuunnellut sikäläistä musiikkia? Lähes kaikki ylistävät uskollisuutta ja yksiavioisuutta romanttisesti.

Jos väittämäsi vapaus puuttuisi rakkaudesta siellä päin, niin tuskin asia esitettäisiin näin hehkuttaen, vaan seurustelussa ei olisi mitään ihmeellistä, se olisi vain käytännön pakko ja järjestely. Mutta noissa se on monta kertaa päinvastoin kaikkein isoin ja maagisin asia.

Köyhemmistä Aasian maista en tiedä.

Voi luoja, ihanko totta sinä perustat käsityksesi jostain kulttuurista median ihanteille? Nyt tuli kyllä täysi pohjanoteeraus jopa AV-palstan mittareilla.

Kyllähän ne heijastavat kansan tuntoja. Mutta itse en missään nimessä niputtaisi koko Aasiaa yhteen näissä asioissa. Japanin ja vaikkapa Intian tai Thaimaankin välillä on todella valtavia eroja.

Niputat tai et, niin noiden mainitsemiesi maiden, niin kuin ihan jokaisen maailman maan naisille suunnattu viihdeteollisuus perustuu juurikin ihan samaan romatiikkahömppään, oli sitten kyseessä Intia, Japani, Suomi, tai vaikka Samoa. Viihdehömpän perusteella ei todellakaan kannata lähteä tekemään yhtään mitään johtopäätöksiä yhtään mistään.

T. Esson baari

Kerro minulle, minkä maan naisille suunnattu viihdeteollisuus ei ole romatiikkapainotteista. Odotan vastaustasi mielenkiinnolla :)

t: Gulfin kippola

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tässäkin ketjussa näkyvä historiaton uuskonservatismi. Ennen kaikki oli paremmin, ja mielenterveysongelmat johtuvat naisten nykyisestä löyhästä seksuaalimoraalista. Kyllä "ennen vanhaankin" - mitä sillä sitten milloinkin tarkoitetaan - kärsittiin mielenterveysongelmista ja oltiin onnettomia. Kirjallisuus on täynnä kuvauksia epäonnisista avioliitoista sekä naisten heikon yhteiskunnallisen aseman ja tiukan moraalin valvonnan aiheuttamasta turhautumisesta. Myös lapsensurmia tehtiin nykyistä enemmän. Pitkään kuviteltiin naisten olevan hermostollisesti epävakaita, mikä näkyi esimerkiksi sittemmin hylätyn hysteria-diagnoosin yleisyytenä. Naisen taloudellisen ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden parantuessa hävisivät "hysteerikotkin".

Väärin, jos tarkoitat mielenterveysongelmalla esim. masennusta. Ihmisen psyyke ei ole irti sosiaalisesta todellisuudesta, vaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Tarkoitan mielenterveysongelmilla koko niiden kirjoa. Käsitteenä ja diagnoosina "masennus" on verrattain tuore, joten on typerää väittää, että nykyään on enemmän masennusta kuin vaikka 1800-luvulla. Tuolloin ei vain tällaista nimitystä ollut käytössä, eikä lääkäriin useinkaan päästy tai hakeuduttu, eikä lääkäri kyllä olisi osannut ongelmalle mitään tehdäkään. Nykyään masennuksesta ja masennusoireista vain puhutaan avoimemmin, ja myös odotukset elämänlaadun suhteen ovat korkeammalla.

Totta kai ihmisen psyyke on vuorovaikutuksessa sosiaalisen todellisuuden kanssa. Niinhän minäkin kirjoitin: naiset reagoivat vaikeaan asemaansa oirehtimalla "hermostollisesti" (= kärsimällä mielenterveysongelmista). Näistä oireista ei vain käytetty samoja nimiä kuin nykyään. Ennen, puhutaan nyt vaikka 1950-lukua edeltävästä ajasta, ihmisten elämä oli monin verroin vaikeampaa. Oli nälänhätiä, valtava lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus, moniin sairauksiin ei ollut parannuskeinoa, miehiä kuoli sodissa. Ei voi väittää, etteikö kaikki tämä olisi vaikuttanut ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Myös kokemus elää ajassa, kyse ei ole pelkästään käsitteiden muuttumisesta. Eräs hollantilaislääkäri kirjoitti, että kipukokemuskin elää ajassa, vaikka ihmisen fysiologia pysyy samana. Jos pistät 500-lukulaista goottia ja 2000-lukulaista suomalaista neulalla, heidän pitäisi tuntea tai kokea kipu eri tavoin, vaikka fysiologinen perusta on vakio.

Siksi on harhaanjohtavaa väittää, että ihmisen psykososiaalinen kokemus maailmasta olisi pysyvä, vain käsitteet muuttuvat, esim. "aina on ollut masennusta, sitä ei vain ollut nimetty".

Tutkimus ei kestä lähdekritiikkiä. Taas näitä huuhaa klikinkeräys uutisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tässäkin ketjussa näkyvä historiaton uuskonservatismi. Ennen kaikki oli paremmin, ja mielenterveysongelmat johtuvat naisten nykyisestä löyhästä seksuaalimoraalista. Kyllä "ennen vanhaankin" - mitä sillä sitten milloinkin tarkoitetaan - kärsittiin mielenterveysongelmista ja oltiin onnettomia. Kirjallisuus on täynnä kuvauksia epäonnisista avioliitoista sekä naisten heikon yhteiskunnallisen aseman ja tiukan moraalin valvonnan aiheuttamasta turhautumisesta. Myös lapsensurmia tehtiin nykyistä enemmän. Pitkään kuviteltiin naisten olevan hermostollisesti epävakaita, mikä näkyi esimerkiksi sittemmin hylätyn hysteria-diagnoosin yleisyytenä. Naisen taloudellisen ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden parantuessa hävisivät "hysteerikotkin".

Väärin, jos tarkoitat mielenterveysongelmalla esim. masennusta. Ihmisen psyyke ei ole irti sosiaalisesta todellisuudesta, vaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Tarkoitan mielenterveysongelmilla koko niiden kirjoa. Käsitteenä ja diagnoosina "masennus" on verrattain tuore, joten on typerää väittää, että nykyään on enemmän masennusta kuin vaikka 1800-luvulla. Tuolloin ei vain tällaista nimitystä ollut käytössä, eikä lääkäriin useinkaan päästy tai hakeuduttu, eikä lääkäri kyllä olisi osannut ongelmalle mitään tehdäkään. Nykyään masennuksesta ja masennusoireista vain puhutaan avoimemmin, ja myös odotukset elämänlaadun suhteen ovat korkeammalla.

Totta kai ihmisen psyyke on vuorovaikutuksessa sosiaalisen todellisuuden kanssa. Niinhän minäkin kirjoitin: naiset reagoivat vaikeaan asemaansa oirehtimalla "hermostollisesti" (= kärsimällä mielenterveysongelmista). Näistä oireista ei vain käytetty samoja nimiä kuin nykyään. Ennen, puhutaan nyt vaikka 1950-lukua edeltävästä ajasta, ihmisten elämä oli monin verroin vaikeampaa. Oli nälänhätiä, valtava lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus, moniin sairauksiin ei ollut parannuskeinoa, miehiä kuoli sodissa. Ei voi väittää, etteikö kaikki tämä olisi vaikuttanut ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Myös kokemus elää ajassa, kyse ei ole pelkästään käsitteiden muuttumisesta. Eräs hollantilaislääkäri kirjoitti, että kipukokemuskin elää ajassa, vaikka ihmisen fysiologia pysyy samana. Jos pistät 500-lukulaista goottia ja 2000-lukulaista suomalaista neulalla, heidän pitäisi tuntea tai kokea kipu eri tavoin, vaikka fysiologinen perusta on vakio.

Siksi on harhaanjohtavaa väittää, että ihmisen psykososiaalinen kokemus maailmasta olisi pysyvä, vain käsitteet muuttuvat, esim. "aina on ollut masennusta, sitä ei vain ollut nimetty".

Vähintään yhtä harhaanjohtavaa on siis väittää, että nykyään masennusta olisi enemmän, saati vetää mitään yksioikoisia tulkintoja siitä, että kunhan vain elettäisiin "perinteisten arvojen ja sukupuoliroolien" mukaan, kaikki nyky-yhteiskunnan ongelmat poistuisivat. Kritiikkini kohdistui, kuten jo ensimmäisen viestini ensimmäisestä virkkeestä käy ilmi, historiattomaan uuskonservatismiin. Se, onko nykyään enemmän vai vähemmän mielenterveysongelmia, ja mistä tämä johtuu, on asiassa vain sivujuonne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tässäkin ketjussa näkyvä historiaton uuskonservatismi. Ennen kaikki oli paremmin, ja mielenterveysongelmat johtuvat naisten nykyisestä löyhästä seksuaalimoraalista. Kyllä "ennen vanhaankin" - mitä sillä sitten milloinkin tarkoitetaan - kärsittiin mielenterveysongelmista ja oltiin onnettomia. Kirjallisuus on täynnä kuvauksia epäonnisista avioliitoista sekä naisten heikon yhteiskunnallisen aseman ja tiukan moraalin valvonnan aiheuttamasta turhautumisesta. Myös lapsensurmia tehtiin nykyistä enemmän. Pitkään kuviteltiin naisten olevan hermostollisesti epävakaita, mikä näkyi esimerkiksi sittemmin hylätyn hysteria-diagnoosin yleisyytenä. Naisen taloudellisen ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden parantuessa hävisivät "hysteerikotkin".

Väärin, jos tarkoitat mielenterveysongelmalla esim. masennusta. Ihmisen psyyke ei ole irti sosiaalisesta todellisuudesta, vaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Tarkoitan mielenterveysongelmilla koko niiden kirjoa. Käsitteenä ja diagnoosina "masennus" on verrattain tuore, joten on typerää väittää, että nykyään on enemmän masennusta kuin vaikka 1800-luvulla. Tuolloin ei vain tällaista nimitystä ollut käytössä, eikä lääkäriin useinkaan päästy tai hakeuduttu, eikä lääkäri kyllä olisi osannut ongelmalle mitään tehdäkään. Nykyään masennuksesta ja masennusoireista vain puhutaan avoimemmin, ja myös odotukset elämänlaadun suhteen ovat korkeammalla.

Totta kai ihmisen psyyke on vuorovaikutuksessa sosiaalisen todellisuuden kanssa. Niinhän minäkin kirjoitin: naiset reagoivat vaikeaan asemaansa oirehtimalla "hermostollisesti" (= kärsimällä mielenterveysongelmista). Näistä oireista ei vain käytetty samoja nimiä kuin nykyään. Ennen, puhutaan nyt vaikka 1950-lukua edeltävästä ajasta, ihmisten elämä oli monin verroin vaikeampaa. Oli nälänhätiä, valtava lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus, moniin sairauksiin ei ollut parannuskeinoa, miehiä kuoli sodissa. Ei voi väittää, etteikö kaikki tämä olisi vaikuttanut ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Myös kokemus elää ajassa, kyse ei ole pelkästään käsitteiden muuttumisesta. Eräs hollantilaislääkäri kirjoitti, että kipukokemuskin elää ajassa, vaikka ihmisen fysiologia pysyy samana. Jos pistät 500-lukulaista goottia ja 2000-lukulaista suomalaista neulalla, heidän pitäisi tuntea tai kokea kipu eri tavoin, vaikka fysiologinen perusta on vakio.

Siksi on harhaanjohtavaa väittää, että ihmisen psykososiaalinen kokemus maailmasta olisi pysyvä, vain käsitteet muuttuvat, esim. "aina on ollut masennusta, sitä ei vain ollut nimetty".

Vähintään yhtä harhaanjohtavaa on siis väittää, että nykyään masennusta olisi enemmän, saati vetää mitään yksioikoisia tulkintoja siitä, että kunhan vain elettäisiin "perinteisten arvojen ja sukupuoliroolien" mukaan, kaikki nyky-yhteiskunnan ongelmat poistuisivat. Kritiikkini kohdistui, kuten jo ensimmäisen viestini ensimmäisestä virkkeestä käy ilmi, historiattomaan uuskonservatismiin. Se, onko nykyään enemmän vai vähemmän mielenterveysongelmia, ja mistä tämä johtuu, on asiassa vain sivujuonne.

Sikäli se ei ole harhaanjohtavaa, että todisteet masennuksen historiattomuudesta ovat aika vähäiset ja masennuksen absoluuttinen määrä on kasvanut. Ja toisaalta ainakin USA:ssa naisten kohdalla onnellisuuden kokemus on tutkitusti laskenut samaan aikaan kun vapaus on kasvanut.

En olisi ollenkaan varma siitä, että - jos historiallinen ihminen ei kerran ole vakioitavissa - keskimääräinen psyykkinen hyvinvointi on yhä suurempaa koska materiaalinen elämänpiiri on yhä runsaampaa ja vapaampaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko itse Veijo Esso paikalla?

Ei ole vielä itse Veijoa näkynyt. Meillä on täällä entisten Suomessa toimineiden huoltsikkaketjujen pääjohtajien kokoontuminen parhaillaan käynnissä ja enää Veijoa odotellaan.

t:

   Esko E-huoltamo

   Kauko Kesoil

   Pauli BP

   Viljami Finnoil

   Unto Union

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tässäkin ketjussa näkyvä historiaton uuskonservatismi. Ennen kaikki oli paremmin, ja mielenterveysongelmat johtuvat naisten nykyisestä löyhästä seksuaalimoraalista. Kyllä "ennen vanhaankin" - mitä sillä sitten milloinkin tarkoitetaan - kärsittiin mielenterveysongelmista ja oltiin onnettomia. Kirjallisuus on täynnä kuvauksia epäonnisista avioliitoista sekä naisten heikon yhteiskunnallisen aseman ja tiukan moraalin valvonnan aiheuttamasta turhautumisesta. Myös lapsensurmia tehtiin nykyistä enemmän. Pitkään kuviteltiin naisten olevan hermostollisesti epävakaita, mikä näkyi esimerkiksi sittemmin hylätyn hysteria-diagnoosin yleisyytenä. Naisen taloudellisen ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden parantuessa hävisivät "hysteerikotkin".

Väärin, jos tarkoitat mielenterveysongelmalla esim. masennusta. Ihmisen psyyke ei ole irti sosiaalisesta todellisuudesta, vaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Tarkoitan mielenterveysongelmilla koko niiden kirjoa. Käsitteenä ja diagnoosina "masennus" on verrattain tuore, joten on typerää väittää, että nykyään on enemmän masennusta kuin vaikka 1800-luvulla. Tuolloin ei vain tällaista nimitystä ollut käytössä, eikä lääkäriin useinkaan päästy tai hakeuduttu, eikä lääkäri kyllä olisi osannut ongelmalle mitään tehdäkään. Nykyään masennuksesta ja masennusoireista vain puhutaan avoimemmin, ja myös odotukset elämänlaadun suhteen ovat korkeammalla.

Totta kai ihmisen psyyke on vuorovaikutuksessa sosiaalisen todellisuuden kanssa. Niinhän minäkin kirjoitin: naiset reagoivat vaikeaan asemaansa oirehtimalla "hermostollisesti" (= kärsimällä mielenterveysongelmista). Näistä oireista ei vain käytetty samoja nimiä kuin nykyään. Ennen, puhutaan nyt vaikka 1950-lukua edeltävästä ajasta, ihmisten elämä oli monin verroin vaikeampaa. Oli nälänhätiä, valtava lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus, moniin sairauksiin ei ollut parannuskeinoa, miehiä kuoli sodissa. Ei voi väittää, etteikö kaikki tämä olisi vaikuttanut ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Myös kokemus elää ajassa, kyse ei ole pelkästään käsitteiden muuttumisesta. Eräs hollantilaislääkäri kirjoitti, että kipukokemuskin elää ajassa, vaikka ihmisen fysiologia pysyy samana. Jos pistät 500-lukulaista goottia ja 2000-lukulaista suomalaista neulalla, heidän pitäisi tuntea tai kokea kipu eri tavoin, vaikka fysiologinen perusta on vakio.

Siksi on harhaanjohtavaa väittää, että ihmisen psykososiaalinen kokemus maailmasta olisi pysyvä, vain käsitteet muuttuvat, esim. "aina on ollut masennusta, sitä ei vain ollut nimetty".

Vähintään yhtä harhaanjohtavaa on siis väittää, että nykyään masennusta olisi enemmän, saati vetää mitään yksioikoisia tulkintoja siitä, että kunhan vain elettäisiin "perinteisten arvojen ja sukupuoliroolien" mukaan, kaikki nyky-yhteiskunnan ongelmat poistuisivat. Kritiikkini kohdistui, kuten jo ensimmäisen viestini ensimmäisestä virkkeestä käy ilmi, historiattomaan uuskonservatismiin. Se, onko nykyään enemmän vai vähemmän mielenterveysongelmia, ja mistä tämä johtuu, on asiassa vain sivujuonne.

Sikäli se ei ole harhaanjohtavaa, että todisteet masennuksen historiattomuudesta ovat aika vähäiset ja masennuksen absoluuttinen määrä on kasvanut. Ja toisaalta ainakin USA:ssa naisten kohdalla onnellisuuden kokemus on tutkitusti laskenut samaan aikaan kun vapaus on kasvanut.

En olisi ollenkaan varma siitä, että - jos historiallinen ihminen ei kerran ole vakioitavissa - keskimääräinen psyykkinen hyvinvointi on yhä suurempaa koska materiaalinen elämänpiiri on yhä runsaampaa ja vapaampaa.

En edelleenkään ole ensisijaisesti ottanut kantaa siihen, onko nykyään enemmän vai vähemmän mielenterveysongelmia, vaan ainoastaan yritän tuoda esille, että "perinteisten arvojen ja sukupuoliroolien" palauttaminen tuskin lisäisi koettua onnellisuutta ja yleensä henkistä hyvinvointia nyky-yhteiskunnassa. Koko ajatus "vanhoihin hyviin aikoihin" palaamisesta on itsessään älytön. Moni kokee tämän elämäntavan joka tapauksessa itselleen vieraaksi, jolloin ainoa keino saada ihmiset sitä noudattamaan, olisi pakko. Pakkokeinojen käyttäminen taas tuskin lisää kenenkään onnellisuutta.

Tutkimuksessa yhdysvaltalaisten naisten koetusta onnellisuudesta on samoja ongelmia kuin kaikissa kyselytutkimuksissa: kysymykset ymmärretään eri aikoina ja yksilöiden välilläkin eri tavoin, yhteiskunta asettaa paineita vastata tietyllä tavalla (vrt. naisten ja miesten ilmoittamat seksikumppanien lukumäärät poikkeavat toisistaan kyselytutkimuksissa), kaikkia ilmiöön vaikuttavia tekijöitä ei pystytä tunnistamaan, jolloin on vaarallista tehdä oletuksia syy-seuraussuhteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet muslimimiehet muuten ovat oppineet kavereilta tuon iskusloganin baariin. "En käytä alkoholia." Että kannattaa erikseen mainita, kun katsoo örveltäjiä ympärillä. Saattaapi päästä saatille.

Mitkään maailman taikasanat ei nosta suomalaisten mahiksia nokikeppien diggaajien silmissä.

Kokeile. "Mitä haluaisit juoda? Minä tarjoan. Olisi kiva rupatella hetki, jos on aikaa." Ei oletuksia, onko varattu vai ei, kiinnostaako vai ei. Osa kieltäytyy, osa sanoo joo. Monta kivaa keskustelua tuli nuorena käytyä ja tutustuttua eri ammatteihin siinä samalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tässäkin ketjussa näkyvä historiaton uuskonservatismi. Ennen kaikki oli paremmin, ja mielenterveysongelmat johtuvat naisten nykyisestä löyhästä seksuaalimoraalista. Kyllä "ennen vanhaankin" - mitä sillä sitten milloinkin tarkoitetaan - kärsittiin mielenterveysongelmista ja oltiin onnettomia. Kirjallisuus on täynnä kuvauksia epäonnisista avioliitoista sekä naisten heikon yhteiskunnallisen aseman ja tiukan moraalin valvonnan aiheuttamasta turhautumisesta. Myös lapsensurmia tehtiin nykyistä enemmän. Pitkään kuviteltiin naisten olevan hermostollisesti epävakaita, mikä näkyi esimerkiksi sittemmin hylätyn hysteria-diagnoosin yleisyytenä. Naisen taloudellisen ja seksuaalisen itsemääräämisoikeuden parantuessa hävisivät "hysteerikotkin".

Väärin, jos tarkoitat mielenterveysongelmalla esim. masennusta. Ihmisen psyyke ei ole irti sosiaalisesta todellisuudesta, vaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Tarkoitan mielenterveysongelmilla koko niiden kirjoa. Käsitteenä ja diagnoosina "masennus" on verrattain tuore, joten on typerää väittää, että nykyään on enemmän masennusta kuin vaikka 1800-luvulla. Tuolloin ei vain tällaista nimitystä ollut käytössä, eikä lääkäriin useinkaan päästy tai hakeuduttu, eikä lääkäri kyllä olisi osannut ongelmalle mitään tehdäkään. Nykyään masennuksesta ja masennusoireista vain puhutaan avoimemmin, ja myös odotukset elämänlaadun suhteen ovat korkeammalla.

Totta kai ihmisen psyyke on vuorovaikutuksessa sosiaalisen todellisuuden kanssa. Niinhän minäkin kirjoitin: naiset reagoivat vaikeaan asemaansa oirehtimalla "hermostollisesti" (= kärsimällä mielenterveysongelmista). Näistä oireista ei vain käytetty samoja nimiä kuin nykyään. Ennen, puhutaan nyt vaikka 1950-lukua edeltävästä ajasta, ihmisten elämä oli monin verroin vaikeampaa. Oli nälänhätiä, valtava lapsi- ja lapsivuodekuolleisuus, moniin sairauksiin ei ollut parannuskeinoa, miehiä kuoli sodissa. Ei voi väittää, etteikö kaikki tämä olisi vaikuttanut ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Myös kokemus elää ajassa, kyse ei ole pelkästään käsitteiden muuttumisesta. Eräs hollantilaislääkäri kirjoitti, että kipukokemuskin elää ajassa, vaikka ihmisen fysiologia pysyy samana. Jos pistät 500-lukulaista goottia ja 2000-lukulaista suomalaista neulalla, heidän pitäisi tuntea tai kokea kipu eri tavoin, vaikka fysiologinen perusta on vakio.

Siksi on harhaanjohtavaa väittää, että ihmisen psykososiaalinen kokemus maailmasta olisi pysyvä, vain käsitteet muuttuvat, esim. "aina on ollut masennusta, sitä ei vain ollut nimetty".

Vähintään yhtä harhaanjohtavaa on siis väittää, että nykyään masennusta olisi enemmän, saati vetää mitään yksioikoisia tulkintoja siitä, että kunhan vain elettäisiin "perinteisten arvojen ja sukupuoliroolien" mukaan, kaikki nyky-yhteiskunnan ongelmat poistuisivat. Kritiikkini kohdistui, kuten jo ensimmäisen viestini ensimmäisestä virkkeestä käy ilmi, historiattomaan uuskonservatismiin. Se, onko nykyään enemmän vai vähemmän mielenterveysongelmia, ja mistä tämä johtuu, on asiassa vain sivujuonne.

Sikäli se ei ole harhaanjohtavaa, että todisteet masennuksen historiattomuudesta ovat aika vähäiset ja masennuksen absoluuttinen määrä on kasvanut. Ja toisaalta ainakin USA:ssa naisten kohdalla onnellisuuden kokemus on tutkitusti laskenut samaan aikaan kun vapaus on kasvanut.

En olisi ollenkaan varma siitä, että - jos historiallinen ihminen ei kerran ole vakioitavissa - keskimääräinen psyykkinen hyvinvointi on yhä suurempaa koska materiaalinen elämänpiiri on yhä runsaampaa ja vapaampaa.

En edelleenkään ole ensisijaisesti ottanut kantaa siihen, onko nykyään enemmän vai vähemmän mielenterveysongelmia, vaan ainoastaan yritän tuoda esille, että "perinteisten arvojen ja sukupuoliroolien" palauttaminen tuskin lisäisi koettua onnellisuutta ja yleensä henkistä hyvinvointia nyky-yhteiskunnassa. Koko ajatus "vanhoihin hyviin aikoihin" palaamisesta on itsessään älytön. Moni kokee tämän elämäntavan joka tapauksessa itselleen vieraaksi, jolloin ainoa keino saada ihmiset sitä noudattamaan, olisi pakko. Pakkokeinojen käyttäminen taas tuskin lisää kenenkään onnellisuutta.

Tutkimuksessa yhdysvaltalaisten naisten koetusta onnellisuudesta on samoja ongelmia kuin kaikissa kyselytutkimuksissa: kysymykset ymmärretään eri aikoina ja yksilöiden välilläkin eri tavoin, yhteiskunta asettaa paineita vastata tietyllä tavalla (vrt. naisten ja miesten ilmoittamat seksikumppanien lukumäärät poikkeavat toisistaan kyselytutkimuksissa), kaikkia ilmiöön vaikuttavia tekijöitä ei pystytä tunnistamaan, jolloin on vaarallista tehdä oletuksia syy-seuraussuhteista.

Olen samaa mieltä, vain korrelaatioita voidaan osoittaa.

Ainoa positiivinen puoli, jonka itse näen nostalgiassa, on historiatietoisuuden lisääminen, vaikka sitten historiattomasti. Liberaalilla edistysmielisyydellä on hieman huono tapa olla yksinkertaisesti syvemmin välittämättä historiasta, toki tämä vaivaa myös esiin nostamaasi historiatonta uuskonservatiivista suuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa suomalaisen naisen mollaaminen. Suomessa mennään naimisiin rakkaudesta ja kun rakkaus loppuu etsitään sitä muualta. Monessa euroopan maassa liitto on järjestetty tavalla tai toisella ja jos nainen liitossa pettää hän käytännössä menettää ihmisarvonsa. Jos taas mies pettää nainen on hiljaa kotona katkeroituneena eikä asiasta puhuta koska se on oma häpeä. Miehille sallitaan pettäminen kunhan se ei ole räikyvän näkyvää ja ei häiritse perheen elättämistä. Mistä tiedän? Olen tällaisesta euroopan maasta kotoisin ja näen tätä suomessa asuvista ulkomaalaisissa myös.

Se rakastunut suomalaisnainen kun saa tämän kulttuurikylvyn, jää mies. Pahimmillaan saa alkaa pelätä lapsikaappauksia.

On välillä hauska pottuilla noilla ulkkarimiehille, jotka olevat niin olevansa. Halpaa makkaraa. Saa tarjota possuna.

Vierailija kirjoitti:

1. Suomalainen/pohjoismainen uskaltaa kertoa asiasta, katolisen ilmapiirin kasvatit eivät tunnusta asiaa edes nimettömänä.
2. Suomessa naisillakin on enemmän mahdollisuuksia pettää, muualla naimisissa oleva nainen on usein tiukasti kiinni lapsissa ja perheessä eikä tilaisuuksia välttämättä ole kuin jonkun miehen veljen tms kanssa.

3. Muualla arvostetaan ydinperhettä paljon korkeammalle ja ero ei välttämättä ole ollenkaan vaihtoehto. Petos olisi häpeä ja skandaali, täällä pohjolassa ei kukaan edes ihmettele ellei pettäjä ole ollut erityisen törkeä. Eikä pettäjä siltikään menetä kasvojaan. Muualla perhe asetetaan aina ykköseksi. Käydään ehkä kaikessa hiljaisuudessa ilotalossa, mutta sitähän ei lasketa pettämiseksi...

Kuinkahan paljon sinulla on käytännön kokemusta sieltä "muualta"? Viittaatko tuolla kenties Saudi-Arabian ja Afganistanin kaltaisiin maihin? Jospa nyt vertailisimme kuitenkin ihan vaikka muihin Euroopan maihin, niin että vertailussa olisi edes jotain järkeä? Missä päin Eurooppaa naiset ovat niin tiukasti kiinni lapsissa ja perheessä, etteivät edes ehtisi pettämään?