Tapaus iltalenkillä.... pelottaako muita kadulla kulkeminen?
Kävin äsken iltalenkillä normaalia myöhemmin, eli tulin just äsken (vähän klo 22 jälkeen) kotiin. Yleensä käyn lenkkeilemässä alkuillasta tai vapaapäivinä päiväsaikaan. Asun arvostetulla kerrostaloalueella, isohkossa suomalaisessa kaupungissa, keskustaan kilometri.
Huomasin nyt eka kertaa näin illalla, että mua pelottaa liikkua nykyisin kaduilla. Aggressiivisia, äänekkäitä nuoria miehiä lippikset vinossa joka paikassa ja isoja lössejä porukkaa, jonka läpi pitää mennä/juosta kun ovat näin kesällä valloittaneet puistot ja pyörätiet.
Tällä kertaa kävi niin, että pyörätiellä kävelevää nuorisoporukkaa ohittaessani joku idiootti (tällä kertaa oli ihan kantasuomalainen nuori), lähti juoksemaan rinnalle ja ilveilemään mulle uhkaavasti. Onneksi kaverinsa huusivat, että "älä viitti nyt...." ja jonkin matkan päästä kaveri lopetti juoksemisen ja mun seuraamisen. Ei siis tapahtunut varsinaisesti mitään, mutta tuli tosi epämiellyttävä fiilis.
Kolme kertaa on käynyt tänä vuonna niin, että ihan päiväsaikaan, joku mamu on alkanut lenkkeillessäni tai jossain venytellessäni heittää läppää hoono soomella ja tullut viereen sönköttämään iskuyrityksiään jne. - ei siis ole saanut olla rauhassa ulkona, kun on yksin.
Ulkonäöltäni olen hyvin tavis, ei pitäisi ärsyttää ketään. Kohta 40 tosin, mutta kai sitä nyt 4-kymppinenkin saa vielä kadulla liikkua?!
Nyt kun tuon rinnallajuoksijan jälkeen jouduin vielä pari isoa mamuporukkaa ohittamaan (väistivät kyllä varsin hyvin tänään ja antoivat tilaa ok), niin tuntui siltä, että mä haluan vaan kotiin ja en enää ikinä lähde ulos kadulle enkä päästä mun lapsiakaan sinne enää koskaan, etenkään baareihin 18-v.... ilmapiiri oli jotenkin tosi inhottava etenkin nyt illalla, vaikka liikuin siis ihan normaaleilla paikoilla, tosin yksin.
Onko tää jotain keski-ikäistymistä ja turhaa pelkoa, vai onko ilmapiiri kaduilla muuttunut ja rauhassa ei saa enää kulkea nuorison ollessa lähellä? Pitääkö ostaa joku turvasumute kohta lenkkitakin taskuun - tai ottaa aviomies mukaan lenkille "esiliinaksi"....? Pieni feministiluonteeni ei siihen kyllä taipuisi helpolla....
Musta klo 21-22 on vielä ihan normaalien ihmisten normaalia ulkoiluaikaa kuitenkin ja missään pimeillä, hämärillä syrjäkujilla en siis liiku vaan normaalisti keskellä kaupunkia.... Tuli jotenkin tosi paha ja ahdistava mieli äsken... :(
Olenko ainoa, jota kadulla yksin liikkuminen on ruvennu pelottamaan?
Kommentit (128)
Olen 20v nuori nainen ja nyt kesäloman aikaan mulle on aika normi että käytän koiran vielä pissalla siinä yhden maissa yöllä. Enimmäkseen pelkään hulluja kaahareita, jotkut ajaa tässä aivan liian lujaa. Muuten on ollut aika harmitonta, takseja liikkuu viikonloppuöisin paljon sekä yksittäisiä kulkijoita. Ryöstön uhriksi joutuminen on käynyt mielessä ja mietinkin että pitäisiköhän alkaa kuljettamaan vanhaa puhelinta mukana jonka voi sitten tarvittaessa antaa. Onneksi on tuo iso koira, ilman sitä en kyllä liikkuisi noin myöhään yksin ulkona. Pari vuotta sitten jotkut ajeli bassot jytkyen ohi ja huuteli että hieno koira, vastasin vaan että kiitos:D
Kannattaa hankkia lupavapaa turvasumutin, esim. FINSTOP STRONG. Niin itsekin tein.
Itse liikun pimeällä ja illalla/yöllä lähinnä koiran kanssa, joka on saksanpaimenkoiran ja rotikan sekoitus ja koiria mulla on ollut viimeiset 30 vuotta. Olen saanut olla rauhassa, mutta esim ruotsalaista veljenvaimoa ja hänen teinitytärtään on Vantaalla maahanmuuttajat käyneet huutelemaan ja viheltelemään kun kävelivät pyörätiellä Jumbon lähistöllä..oli kuulemma hyvin pelottavaa. Teini-ikäiselle tyttärelle olen neuvonut mm. tuon avainasian ja minne lyödä ja lakkapullon käytön. Hälytinkin on.
Kävin nuorena karatessa ja judossa serkkulikkojen kanssa. Karate loppui lapsiin mutt kuntojudon jätin vasta hiljan. Toinen serkkulikoista joutui kerran käyttämään tosissaan opittua poikaystävään. Se mies oli sekopää...moni lakku päältä kaunis. Pari kertaa on ollut uhkaava 2-4 miestä seuraa-paikka nuorena ulkomailla, mutta nähdessäni muita ihmisiä nostin ison huomiota herättävän metelin tyyliin "vittu saatana perkele" karjumisella jo hyvissä ajoin ja pääsin karkuun. En olisi niille mahtanut yksinäni mitään. Jutut on liian pitkiä tähän. Toinen oli Sveitsissä ja toinen Saksassa. Italiassa kyllä kadulla vihelleltiin mutta en kokenut sitä uhkaavana.
Tytär ei halua mennä lajin pariin. Mun mielestäni itsepuolustus pitäisi olla koululaji varsinkin tytöille. Ei olisi pahitteeksi tietää miten joistain otteista pääsee pois ja miten esim. kaadutaan turvallisesti.
Joo noita on. Oon ottanut sen asenteen, että rennosti ohi vaan ja naurahdus, jos joku lähestyy. Kun ikää tulee, vähenee, kun ketään ei enää kiinnosta. On toiminut ja nyt vaan moikkaillaan.
Vierailija kirjoitti:
ei kannata yksin lähteä ainakaan minnekkään metsän kekskelle kävelemään. Olen kotoisin pikkukaupungista, muutin Helsinkiin, ja asuin siellä metsän lähellä, en yhdinkeskustassa. Siitä lähti lenkkipolku, joten aattelin lähteä lenkkeilemään. No polku meni keskelle metsää, ja sitten käännyin takaisin. Mies tuli vastaan. olin keskellä ei mitään. Se oisi ihan hyvin voinut tehdä mitä tahansa, ei kukaan olisi tullut auttamaan. Sain ison opetuksen etten ikinä lähde yksin keskelle metsää lenkkipolulle. Tai ainakin lähtee puukko mukaan jos lähden.Nää tosin oli niitä aikoja kun ei ollu kännyköitä vielä niin paljoo.
Siis nyt jäi epäselväksi tuliko sinua vastaan joku lenkkeilijämies, joka ei tehnyt mitään vai tapahtuiko jotain..?
Iltaisin liikunnasta ei minulla ole kokemusta, menen aikaiseen töihin.
Kerran pelotti kun menin töihin klo 4.50 känninen sakki (sekä kanta/ulkosuomalaisia) örisi penkeillä lähellä työpaikan sisäänkäyntiä. Kaikki nousee ja kävelee minua kohti, otan puhelimen esiin ja onneksi vartijoita on tullut lähettyville myös, kääntyy sakki pois. Kunnes puhun puhelimessa ja takaa tulee örisevä ukko pizza kädessä pyytämään mukaansa. Joo, ilman muuta lähden.... onneksi tulee kohta talvi, pysyy örisijät sisätiloissa... mutta on se kun pitää pelätä töihinmenoa.
Asun vantaan lähiössä, jossa on mahtavat ulkoilumaastot. Olen sinkkunainen, en uskalla enää yksin lenkkeillä iltaisin, koska alueelle on asutettu turvapaikanhakijoita. Olen joutunut muutaman kerran ahdistelun kohteeksi.Sanallista ahdistelua kuulee päivisinkin, vaikka olen jo 40v. Harmi, koska ennen tämä oli rauhallinen ja turvallinen alue liikkua iltaisinkin. Sääli, että suomessakaan ei voi enää liikkua vapaasti.
Pari tyyppiä lähestyi pyörätiellä ja huutelivat jo kaukaa törkeyksiä ei suomen kielellä, koira oli viereisessä metsikössä tarpeillaan ja kun vislasin syöksyi vierelle, tyypit saivat paskahalvauksen ja pinkoivat kiireesti toiseen suuntaan, koirani on on rottweiler ja on se kyllä niin iso turva :)
Onneksi on koira. Tuo jonkinlaista turvaa lenkeillä. Pittimixi. Sillä on valjaiden lisäksi kuonopanta.
Kyllä itseänikin hirvittää kun illat pimenee
mulla on koiran sijasta kirves aina mukana laukussa. Sanon kyselijöille että olen menossa viemään sitä tuttuni luo hakatakseni polttopuita. jos häiriköt alkaavat lähestyä, otan kirveen kassista ja ala huitoa koska laki sallii kaikenlaisen itsensä puolustamisen.
Miksi ihmeessä te pelkäätte? Ylehän tuotti varta vasten tämän videon torjuakseen turhaa pelkoa.
Ei pelota. omistan koiran, bordeauxindoggin. Iso vahtikoira. Saa kulkea rauhassa.
Vierailija kirjoitti:
Pari tyyppiä lähestyi pyörätiellä ja huutelivat jo kaukaa törkeyksiä ei suomen kielellä, koira oli viereisessä metsikössä tarpeillaan ja kun vislasin syöksyi vierelle, tyypit saivat paskahalvauksen ja pinkoivat kiireesti toiseen suuntaan, koirani on on rottweiler ja on se kyllä niin iso turva :)
Pidät rotikkaa irtaallaan taajama-alueella? Ei sullakaan kyllä järki päätä pakota, monet ihmiset pelkäävät tuollaisia.
Jo ihan kakarasta saakka koira tuonut turvallisuuden tunteen. Meillä oli 16 vuotta karhukoirasekoitus, leikkaamaton uros. Nyt on itsellä tosiaan pittimixi, kiltti kun mikä mutta ulkonäkönsä ja rodun maineen vuoksi saa rauhassa kulkea. Tosin en siksi sitä ottanut kun on rodultaan mikä on, vaan siksi kun halusin koiran ja tämä kodinvaihtaja osui kohdalle. Vetämisen ja remmirähinän vuoksi valjaat ja kuonopanta, ei muuta tarvetta ole.
Mäkin olen miettinyt pitäisikö ottaa isompi koira pienen kaveriksi, ihan tästä oman turvallisuuden syystä. Asun Viikissä Helsingissä ja täällähän on tämä kulttuurinen rikastus edennyt aika pitkälle. Ja valitettaavasti se on aiheuttanut rauhattomuutta ja häiriöitä tällaiselle pienen valkoisen koiran kanssa iltaisin liikkuvalle. Useimmiten kyse ei onneksi ole varsinaisesta väkivallan uhasta vaan vain limaisista iskuyrityksistä, mutta kyllä niistäkin pelottava olo tulee, jos se tumma kaveri seuraa kävelyteillä perässä vaikka tekee selväksi että ei kiitos...
Ap:lle sanoisin että ikä rupeaa vaikuttamaan myös pääkoppaan, ja sekin on ihan terve reaktio siinä mielessä että nelikymppisen reaktionopeus ei ole samaa tasoa kuin parikymppisen. Jos ei adrenaliini edes vähän nouse pintaan tai aistit valpastu kun pimeällä ohittaa peräänhuutelevan porukan tai törmää yksin nuppi sekaisin olevaa nistiin, on aivoissa kyllä bitti vinossa. On vaan ihan terve reaktio tuntea pientä pelkoa, mutta eri asia antaa sen hallita mieltä.
Olen 32-vuotias nainen enkä aio enkä tahdo jättää yksin pimeällä liikkumista. Jo murrosikäisenä opettelin feminististä itsepuolustusta ja olen ollut muutamassa pahassa paikassa elämäni varrella - eikä kertaakaan ole käynyt pahasti. Iltaisin kaupungilla on selkeästi enemmän miesporukoita, suurin osa maahanmuuttajia, mutta en ole kokenut yhtään huutelutilannetta pelottavaksi. Sen sijaan ne kyllä ottaa päähän sillä minusta naisilla pitäisi olla oikeus liikkua julkisissa tiloissa ilman verbaalista häirintää. Toivoisin että poliisi käynnistäisi asennekampanjan ja puuttuisi tällaiseen kulttuurikäyttäytymiseen selkeämmin - kuten myös puuttuisi vahvemmin rasistiseen huuteluun. En naisena tykkää kyllä siitäkään että joudun kaupungilla kulkiessani kuuntelemaan kantasuomalaisten aggressiivista huutelua näille miesporukoille.
Vierailija kirjoitti:
Iso ja musta koira täälläkin! Kilttihän se on kuin mikä, mutta jotenkin tuntuu toimivan, saa kulkea rauhassa ja kukaan ei edes kiinnitä huomiota sen enempää. Ilmeisesti näille ulkomaalaisille juuri musta koira on erityisen paha.. Myös kamppailulajiharrastus on vähentänyt pelkoa liikkua ulkona iltaisin. Ei sitä varmaan tosi tilanteessa osaisi edes reagoida, mutta ehkä jo se ajatus siitä, mitä voisin jollekin ahdistelijalle tehdä, luo omaan olemukseen sellaisen "ei kannata yrittää" -viestin. Ei tälläkään nyt varmaan mitään asialleen omistautunutta raiskaajaa karkotettaisi, mutta ehkä jotkut "tyhjät tynnyrit kolisee eniten" -tyyppisesti möykkäävät impulsiiviset teinit tajuaa olla häiriköimättä. Olen huomannut, että sellainen "resting bitch face" tietyssä mielessä toimii.. jos on kauhean kiltin ja epävarman näköinen, niin kuin nuorempana usein olin, niin aina sai kaikki hörhöt kimppuunsa (vaikka yleensä halusivat vain jutella mutta silti...)
Kyllä se totta on että mustaa koiraa pelkäävät tietyt ryhmät. Meidän pihassa *eekerpojat hyppelevät sivuun kun koira tulee.
Mua ahdistellaan tasaisesti muutaman kerran kesässä, mutta nämä idiootit ovat olleet poikkeuksetta n 45-55-vuotiaita valkoisia miehiä. Yksi heistä ihan ylitti rikoksen rajan. Heitä siis pelkään, jos tulevat iholle, alkavat seurata, tuijottavat...
Hirvittää niiden nuorten teinityttöjen puolesta, jotka eivät tajua lapsuudestaan muuttunutta ympäristöä. Kuljetaan surutta ja huoletta kuulokkeet korvilla, ei havainnoida ympäristöä ja miesporukka seuraa takana samalla ulkonäköä kommentoiden.
Muistakaa seuraavissa vaaleissa vaan.
Yksi seikka on ainakin muuttunut vaikka menneisyyttä ei saisi liikaa kullatakkaan. Ennen vanhaan julkinen tila oli huomattavasti monimuotoisempi ja jollain tavalla vertaiskansoitettu. Oli kaikenlaisia, tietysti lähinnä nuoria, ihmisryhmiä. Silloinkin oli paljon satunnaista ja perusteetonta väkivaltaa, mutta läsnä oli aina paljon "tavallisia" ihmisiä. Nyt julkisen tilan oletettavasti kansoittaa varsinkin iltasaikaan tietyllä tavalla filtteröitynyt temperamenttityyppi. Paljon vihamielisempi, arvaamattomampi ja aggressiivisempi. Rauhalliset nuoret ovat jossakin yksityisissä tiloisssa. Tämä pätenee erityisesti nuoriin miehiin.