mitä mielta?

koira voisi mennä kasvattajalle hoitoon pahimmaksi ajaksi? Mielestäni koirasta on turha luopua tuossa tilanteessa, koska vauva on jo noin iso ja pahin aika on pian ohi. Toinen vaihtoehto olisi etsiä innokas koiran ulkoiluttaja muutamaksi päiväksi viikossa.



Järjestä koiralle sisällä aivojumppaa useita kertoja päivässä, silloin vähempi lenkkien määrä ei ole maailmanloppu. Yritä motivoida miestä käyttämään koiraa hieman pidemmillä pissityksillä, ellet itse jaksa.

Hei!

Itselläni ei ole koiraa mutta tykkään koirista todella paljon! Itse olen onnellinen kissojen omistaja ja raskaana, rv 40+3.

Varmasti on rankkaa ja vauva vie paljon aikaa mutta uskon että sekin helpottaa. Etkö voisi koiralle hommata ulkopiolista ulkoilutajaa, esim. dogsitteriä? Vai mitä ne nyt ovatkaan... Moni koululainen tai opiskelija varmasti mielellään pientä korvausta vastaan veisi koiraa lenkille tai järjestäisi aktiviteettiä...

kun kaksoset syntyi ja esikoinen oli vasta 3 v ja välillä tuntui, ettei rahkeet riitä koiralle enää yhtään. Mutta kun tuplat täyttivät vuoden, tilanne muuttui jotenkin rauhallisemmaksi ja nautin täysillä niistä illoista jolloin pääsin yksin koiran kanssa metsään ja koirasta tulikin todellinen henkireikä. Koita sinnitellä vielä vähän aika, tai hommaa haukulle pariksi kuukaudeksi hoitopaikka. Kohta on kummiski kesä ja paljon helpompi lähteä liikkeelle ja kesän jälkeen teiän muksukin on jo niin iso, että koira menee siinä samalla. Meillä ihana ajurimme jaksoi elää 11 vuotiaaksi, ja suru oli lapsilla etenkin tosi kova kun Jesse vietiin " koirien taivaaseen" , tuolloin kaksosetkin olivat jo kolmen vanhoja ja kaipaavat yhä edelleen koiraamme, vaikka tuosta on jo yli 3 v aikaa.

Mulla oli kax seropia ennen esikoisen syntymää. Esikoinen syntyi 11/04. Nuorempi koira oli aika lailla samanlainen kuin sinullakin tuntuisi olevan. Yhen lapsen kanssa meni ihan ok, mutta kun toista rupesin oottamaan viime vuonna jäi koirat ihan hunnigolle meillä (häpeissään...). Muuta en tehny kun pissatin vaan molemmat ja sisällä jotain pientä virikettä joskus jaksoin antaa. Mie olin älyttömän väsynyt alkuraskaudesta lähtien ja loppupuoliskon kärsin kanssa niin pahoista kivuista että ei tullu mieleenikään kävellä " ylimääräisiä" koirien kanssa tai ilman. Vanhempi koira meillä sopeutui tähän ja alkoi minun kanssa " sohvaperunaksi" , nuoremmalle tääs ymmärrettävästi tuollainen määrä aktiviteettia ei riittänyt ja hän reagoi siihen niin sydäntäsärkevällä tavalla että etsin hänelle uuden kodin ennenkuin toinen lapsemme syntyi nyt tammikuussa. Koirasta tuli tosi stressaantunut ja hän rupesi reagoimaan ääniin juoksemalla häntä koipien välissä taloa ympäri eikä meinannut rauhoittua millään. Ainut miten hänet sai rauhoittumaan tai pysymään rauhallisena oli eristää kaveri toiseen huoneeseen, mutta se nyt ei ole oikein mallikasta koiranelämää. Siis kaikki normaalia puheääntä kovempi laukaisi tämän. Esikoinen vielä hoksas että kappas kun hän kiljaisee niin kora lähtee juoksemaan ja minä huusin täällä välillä lapselle ja välillä koiralle ja meidän koko sakki oli tosi kireänä syksyn. Koira siis muutti uuteen kotiin tammikuun alussa ja on viihtynyt siellä uskomattoman hyvin. Tiedän että hän on paljon onnellisempi siellä kuin meidän kanssamme. Viikon itkin ja itseasiassa mieheni, joka myös hätäseen voi pissattaa koirat, mutta kovasti aina väittää ettei pidä niistä ja olisi niitä välillä hävittämässä, otti koiran lähdön myös todella raskaasti. Minä mietin että puolen vuoden/vuoden päästä tämä rumba helpottaa ja jaksan taas koiran kanssa harrastaa enempi, mutta kun hän reagoi siihen niin vahvasti , en voinut " vaatia" koiraa kestämään meidän elämää niin pitkään tuossa tilassa. Olen ollut päätökseen tyytyväinen, vaikka raskas se oli tehdä. Itsekkään en stressaa enää asiasta. Teillä tilanne tietysti hieman toinen kun koira ei ilmeisesti protestoi olotilaansa mitenkään. Tuollaiset päätökset on aina vaikeita tehdä. En kehoita luopumaan koirasta, mutta halusin kuitenkin antaa esimerkin että ei ole aina paha asia jos koira vaihtaa kotia aikuisiällään (4v oli koirani silloin).