Miten tulla toimeen ystäväperheen kanssa, joiden lapsilla "vapaa kasvatus"?

Saatiin kaveriperheen kanssa samaan aikaan lapset ja ajattelin alkuun, että voi kuinka mukavaa kun on aina leikkikavereita kun kyläillään. Hyvin pian ensimmäisen lapsen vauva-aikana kävi selväksi, että meillä on hyvin eriävät kasvatustyylit. Kaverimme (lapsen äiti) antoi vauvansa lyödä omaani esim. lapiolla päähän tai purra ja naureskeli vain kuinka "tomera ja itsepäinen tyttö" hänellä on. Joka ikinen kerta kun näimme niin tämä lapsi kiusasi omaani ja lopulta lapseni alkoi aina itkemään heti kun näki kaverin lapsen. Pidimme pari vuotta taukoa näkemisistä kunnes kerran sitten menimme tytön syntymäpäiville ja siellä sama kiusaaminen jatkui (telkesi lapseni lukkojen taakse) ja tällä kertaa kuvioon tuli myös verbaalinen kiusaaminen (tyttö haukkui lastani mm. tyhmäksi ja rumaksi). Lapseni (4v.) sanoi, ettei enää koskaan halua nähdä kyseistä lasta ja ymmärrän häntä täysin. Tuo kerta oli viimeinen niitti, emme ole enää tekemisissä. Että pistää vihaksi vanhemmat jotka kasvattavat tuollaisia hirviöitä.

Mulla on kans kokemusta kamalista kakaroista. Harmi, kun ei se ole niiden lasten vika että niiden annetaan raivota pienimmästäkin asiasta. Olen yrittänyt ymmärtää ja hyväksyä ja kestää, koska ystäväperheen aikuiset ovat ystäviäni. Nyt on viimeistään tänä kesänä ollut pakko päättää, ettei enää ikinä heidän kanssa yhteistä lapsiaikaa.

Vanhemmat jakelevat lahjuksia pienimmästäkin. Että jos lapsi kitisee, sen annetaan pelata, sit kun se ei halua lopettaa pelaamista, annetaan karkkia lohdutukseksi.

Ei ruoka-aikoja, eikä -tapoja. Olen laittanut koko poppoolle monipuoleisen aterian, missä on otettu huomioon kaikkien mieltymyksiä - esim. lapsille oma "salaatti" eli kasviksia paloina, ja nuo mukulat tulevat pöytään, alkavat kitistä ja marista että mä haluun maitoo, eiks oo mitään muuta ruokaa jne. Ja nämä vanhemmat löhtevät kaivamaan jääkaapista karjalanpiirakkaa, että söisitkö mussukka mieluummin piirakan? Lapset ovat kouluiässä ja toki saa olla nirso, mutta en vaan ymmärrä enkä käsitä, miten se valmentaa heitä elämään ja ruokailemaan että ei koskaan tarvitse syödä sitä mitä on tarjolla.

Vapaa kasvatus tarkoittaa heidän kohdallaan sitä, etä lapset saavat tehdä ihan mitä tahansa, ja kaikesta palkitaan. Esim. esikoinen raivostuu jossain leikissä ja lyö toista lasta, niin tilannetta ei pureta mitenkään vaan sanotaan että voi kun sinua harmittaa, tulkaahan ottamaan jätskit niin tulee parempi mieli.

Omat lapseni olen kasvattanut tavallaan perinteisemmin ottein, eli että normiasiat tehdään tottakai mutisematta ja peliaikoja on tietyt ajat ja jos tekee tyhmää niin asia puhutaan ja selvitetään, tunteet käydään läpi ja ketään ei saa satuttaa jne. Jos ruoka ei maistu ni seuraavalla ruokailulla sitten. En käsitä miten ystäväperhe kestää omaa arkeaan, joka minulle näyttäytyy totaalisena lahjonnan ja palkitsemisen, kitinän ja marinan ja tyytymättömyyden tyyssijalta. Nuo lapset inisevät ihan pinenistäkin vastoinkäymisistä, reippaus ja tyytyväisyys on kyllä kaukana.