Ero 31-vuotiaana ja elämä sekaisin

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut juuri. Miten tuntuukin nyt siltä, että elämä valuu vain hukkaan, kun istun sohvalla telkkari päällä ja neulon. Samaa tein myös silloin, kun vielä seurustelin, eikä silloin tuntunut yhtään hukkaan heitetyltä ajalta.

Tämä.

Eniten kuitenkin ärsyttää, että ex on muuttanut mieltään lastenhankinnasta - aikaisemmin ei halunnut lapsia. Hyvähän miesten, kun ei ole niin tiukkaa aikarajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen eronnut juuri. Miten tuntuukin nyt siltä, että elämä valuu vain hukkaan, kun istun sohvalla telkkari päällä ja neulon. Samaa tein myös silloin, kun vielä seurustelin, eikä silloin tuntunut yhtään hukkaan heitetyltä ajalta.

Tämä.

Eniten kuitenkin ärsyttää, että ex on muuttanut mieltään lastenhankinnasta - aikaisemmin ei halunnut lapsia. Hyvähän miesten, kun ei ole niin tiukkaa aikarajaa.

Se on todellakin miesten hyvä veivata asioita vaikka kuinka pitkään, kokemusta on.

Elämä ei mene aina oppikirjojen mukaan. 31-vuotias on nuori.

Erosin 32-vuotiaana ja vuoden päästä tapasin mieheni. Saimme kolme lasta. Hyvin ehti!

Up

Up

Jassoo ......

Kolmekymppisenäkö se elämä loppuu?

Vierailija kirjoitti:

Kolmekymppisenäkö se elämä loppuu?

Ei se niin ole, mutta vahvasti se siltä tuntuu, kun elämä menee ylösalaisin ja biologinen kello tikittää.

Mietin kyllä sitäkin, että miten elämän muista kriiseistä selviää, kun tämäkin tuntuu niin kovalta.

Up

Ajatelkaa positiivisesti; ero myös kasvattaa ihmisenä.

Voitte ajatella toki kateellisena niitä ihmisiä, jotka ovat yhä sen saman ihmisen kanssa, jonka kanssa he olivat jo parikymppisenä, mutta toisaalta voitte ajatella, että olette saaneet tärkeää elämänkokemusta enemmän kuin he.

Olette kokeneempia, aikuisempia, valmiimpia kohtaamaan vaikeitakin asioita. Olette rohkeampia, ja otatte aidosti vastuun siitä, että haluatte vierellenne kunnollisen ihmisen.

Olin pitkässä parisuhteessa minua alistaneen naisen kanssa.

Kun lopulta uskalsin ja sain voimia erota, olin tietysti tuusan nuuskana. Mutta sen jälkeen olen vahvistunut, olen ymmärtänyt, että myös MINULLA on merkitystä. Minun ei tarvitse huolia ketä tahansa. Minun ei tarvitse sietää käytöstä, joka hajottaa minua. Minun ei tarvitse roikkua suhteessa, joka ei anna minulle mitään, vaan vain ottaa. 

Tämän oivallettuani sain itseluottamusta ja itsetuntemusta roppakaupalla. Ja tämän seurauksena melko piankin tuli vastaan nainen, jonka kanssa aidosti halusin suhteeseen. Ja joka rakastui juuri minuun, ja arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen, eikä halua tehdä minusta jotakuta toista. Hän on Nainen, jota juuri nyt rakastan.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa positiivisesti; ero myös kasvattaa ihmisenä.

Voitte ajatella toki kateellisena niitä ihmisiä, jotka ovat yhä sen saman ihmisen kanssa, jonka kanssa he olivat jo parikymppisenä, mutta toisaalta voitte ajatella, että olette saaneet tärkeää elämänkokemusta enemmän kuin he.

Olette kokeneempia, aikuisempia, valmiimpia kohtaamaan vaikeitakin asioita. Olette rohkeampia, ja otatte aidosti vastuun siitä, että haluatte vierellenne kunnollisen ihmisen.

Olin pitkässä parisuhteessa minua alistaneen naisen kanssa.

Kun lopulta uskalsin ja sain voimia erota, olin tietysti tuusan nuuskana. Mutta sen jälkeen olen vahvistunut, olen ymmärtänyt, että myös MINULLA on merkitystä. Minun ei tarvitse huolia ketä tahansa. Minun ei tarvitse sietää käytöstä, joka hajottaa minua. Minun ei tarvitse roikkua suhteessa, joka ei anna minulle mitään, vaan vain ottaa. 

Tämän oivallettuani sain itseluottamusta ja itsetuntemusta roppakaupalla. Ja tämän seurauksena melko piankin tuli vastaan nainen, jonka kanssa aidosti halusin suhteeseen. Ja joka rakastui juuri minuun, ja arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen, eikä halua tehdä minusta jotakuta toista. Hän on Nainen, jota juuri nyt rakastan.

Tämä on hyvä ajatus. Kasvan ihmisenä eron aikana ja saan enemmän kokemusta tänä aikana. Mutta sitten samalla saatan menettää elämässäni jotakin, esim. jos en saakaan tämän vuoksi lasta ja omaa perhettä. Toisaalta olen ylpeä itsestäni ja pidän itseäni rohkeana, koska uskalsin lähteä suhteesta, jossa mies ei tuntunut oikealta enkä halunnutkaan hänen kanssaan lasta. Enkä vain tehnyt lasta hänen kanssaan, koska niin kuuluu tehdä. Vaikka hän on huipputyyppi ja ollut mun tuki ja turva, mutta silti tunteeni häntä kohtaan oli enemmän vain kaverilliset. Sekin tuntuu erityisen parhalta,mutta tunteilleni en mahda mitään.

Up

Erosin vasta 45 v, joten ei ollut enää sitä tuskaa, saanko lapsia. Oli tietysti se tuska, että koko elämä hajosi, ja olenko nyt lopun elämää yksin.

No en ollut. Vuosi erosta lähdin treffeille vain päästäkseni vähän ulos talosta ihmisten ilmoille, ja vastassa oli elämäni mies. En ollut kyllä yhtään valmis enkä ajatellut parisuhdetta, mutta hän oli vain liian oikea jättää se kortti katsomatta. Yhdessä ollaan vieläkin, onnellisesti.

Elämä ei ole yhtään sen näköistä kun kuvittelin, mutta tosi hyvää se on. Luulin, että onni on asua yhdessä, mutta onnea onkin myös omat asunnot ja oma tila, ja olla yhdessä kun molemmista siltä tuntuu. Välillä täytyy tuntea ikävää, mutta yhtään ei tarvitse pelätä eikä kokea turvattomuutta, ja kumppani on rakastava ja huolehtiva ja aina luotettava. Ja kuuma.

Selvisin erosta paremmin, kun kävin muutaman kuukauden terapeutilla. Minulla oli pää aika sekaisin, ja teki hyvää, kun joku ystävällinen täyspäinen oikoi niitä solmuja kanssani. Syyllisyyttä, häpeää, pelkoa, ahdistusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa positiivisesti; ero myös kasvattaa ihmisenä.

Voitte ajatella toki kateellisena niitä ihmisiä, jotka ovat yhä sen saman ihmisen kanssa, jonka kanssa he olivat jo parikymppisenä, mutta toisaalta voitte ajatella, että olette saaneet tärkeää elämänkokemusta enemmän kuin he.

Olette kokeneempia, aikuisempia, valmiimpia kohtaamaan vaikeitakin asioita. Olette rohkeampia, ja otatte aidosti vastuun siitä, että haluatte vierellenne kunnollisen ihmisen.

Olin pitkässä parisuhteessa minua alistaneen naisen kanssa.

Kun lopulta uskalsin ja sain voimia erota, olin tietysti tuusan nuuskana. Mutta sen jälkeen olen vahvistunut, olen ymmärtänyt, että myös MINULLA on merkitystä. Minun ei tarvitse huolia ketä tahansa. Minun ei tarvitse sietää käytöstä, joka hajottaa minua. Minun ei tarvitse roikkua suhteessa, joka ei anna minulle mitään, vaan vain ottaa. 

Tämän oivallettuani sain itseluottamusta ja itsetuntemusta roppakaupalla. Ja tämän seurauksena melko piankin tuli vastaan nainen, jonka kanssa aidosti halusin suhteeseen. Ja joka rakastui juuri minuun, ja arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen, eikä halua tehdä minusta jotakuta toista. Hän on Nainen, jota juuri nyt rakastan.

Tämä on hyvä ajatus. Kasvan ihmisenä eron aikana ja saan enemmän kokemusta tänä aikana. Mutta sitten samalla saatan menettää elämässäni jotakin, esim. jos en saakaan tämän vuoksi lasta ja omaa perhettä. Toisaalta olen ylpeä itsestäni ja pidän itseäni rohkeana, koska uskalsin lähteä suhteesta, jossa mies ei tuntunut oikealta enkä halunnutkaan hänen kanssaan lasta. Enkä vain tehnyt lasta hänen kanssaan, koska niin kuuluu tehdä. Vaikka hän on huipputyyppi ja ollut mun tuki ja turva, mutta silti tunteeni häntä kohtaan oli enemmän vain kaverilliset. Sekin tuntuu erityisen parhalta,mutta tunteilleni en mahda mitään.

Ihminen voi olla kymmeniä vuosia yhdessä saman ihmisen kanssa, ja he toteavat etteivät saa lapsia. Tunnen yhden tällaisen parin.

Toinen eroamisen sijasta tekee lapsen. Ja toteaa, että ero tuli kuitenkin myöhemmin, ja vaikeat huoltajuuskiistat kymmeneksi vuodeksi.

Kaikilla ei ole onnea saada koko täydellistä pakettia, eikä siitä pidä syyllistää itseään, ihminen voi aika rajallisesti vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaa positiivisesti; ero myös kasvattaa ihmisenä.

Voitte ajatella toki kateellisena niitä ihmisiä, jotka ovat yhä sen saman ihmisen kanssa, jonka kanssa he olivat jo parikymppisenä, mutta toisaalta voitte ajatella, että olette saaneet tärkeää elämänkokemusta enemmän kuin he.

Olette kokeneempia, aikuisempia, valmiimpia kohtaamaan vaikeitakin asioita. Olette rohkeampia, ja otatte aidosti vastuun siitä, että haluatte vierellenne kunnollisen ihmisen.

Olin pitkässä parisuhteessa minua alistaneen naisen kanssa.

Kun lopulta uskalsin ja sain voimia erota, olin tietysti tuusan nuuskana. Mutta sen jälkeen olen vahvistunut, olen ymmärtänyt, että myös MINULLA on merkitystä. Minun ei tarvitse huolia ketä tahansa. Minun ei tarvitse sietää käytöstä, joka hajottaa minua. Minun ei tarvitse roikkua suhteessa, joka ei anna minulle mitään, vaan vain ottaa. 

Tämän oivallettuani sain itseluottamusta ja itsetuntemusta roppakaupalla. Ja tämän seurauksena melko piankin tuli vastaan nainen, jonka kanssa aidosti halusin suhteeseen. Ja joka rakastui juuri minuun, ja arvostaa minua juuri tällaisena kuin olen, eikä halua tehdä minusta jotakuta toista. Hän on Nainen, jota juuri nyt rakastan.

Tämä on hyvä ajatus. Kasvan ihmisenä eron aikana ja saan enemmän kokemusta tänä aikana. Mutta sitten samalla saatan menettää elämässäni jotakin, esim. jos en saakaan tämän vuoksi lasta ja omaa perhettä. Toisaalta olen ylpeä itsestäni ja pidän itseäni rohkeana, koska uskalsin lähteä suhteesta, jossa mies ei tuntunut oikealta enkä halunnutkaan hänen kanssaan lasta. Enkä vain tehnyt lasta hänen kanssaan, koska niin kuuluu tehdä. Vaikka hän on huipputyyppi ja ollut mun tuki ja turva, mutta silti tunteeni häntä kohtaan oli enemmän vain kaverilliset. Sekin tuntuu erityisen parhalta,mutta tunteilleni en mahda mitään.

Ihminen voi olla kymmeniä vuosia yhdessä saman ihmisen kanssa, ja he toteavat etteivät saa lapsia. Tunnen yhden tällaisen parin.

Toinen eroamisen sijasta tekee lapsen. Ja toteaa, että ero tuli kuitenkin myöhemmin, ja vaikeat huoltajuuskiistat kymmeneksi vuodeksi.

Kaikilla ei ole onnea saada koko täydellistä pakettia, eikä siitä pidä syyllistää itseään, ihminen voi aika rajallisesti vaikuttaa elämänsä kulkuun.

Ihanasti ilmaistu.

En itsekään edes tiedä tulisinko raskaaksi, koska en koskaan ole raskaana ollut. Mutta silti pyöritän asiaa mielessäni, että jäänkö nyt ikuisiksi ajoiksi yksin.

Missä te olette näitä uusia ihmisiä kohdanneet? Reilu vuosi etätöissä ja tuntuu, että piirit ovat niin pienentyneet, että missä sitä voi törmätä edes uusiin ihmisiin?

Kahviloissa voi käydä ☕

Sama täällä. Haluan vain sanoa että et ole yksin. Itse olen vielä todella särkynyt 4 kuukauden jälkeen.

Omasta erosta on nyt 3,5 kk. Olen rikki ja järkyttynyt omista tunteistani. Samalla onnellinen, että sain tunteeni sanottua. Itseeni sattuu, kun olen satuttanut toista ja samalla myös itseäni. Tunteet menee vuoristorataa, välillä itkettää ihan hillittömästi ja välillä on vahva tunne, että hyvä tästä vielä tulee.

Erossa ei ollut sen kummempaa draamaa, olemme väleissä ja haluan hänelle kaikkea hyvää. Ja tiedän, että suhteesta ei olisi enää tullut mitään, paitsi kaveruutta. Nyt ajatuksiini on noussut se, että minä hetkenä hyvänsä siellä voi olla uusi nainen. Joku toinen joka istuu minun paikallani ja tekee minun juttujani. Hirveä ajatus. Mutta sitä tämä elämä kai on ja eteenpäin on vaan mentävä.