Lue keskustelun säännöt.
Ero 31-vuotiaana ja elämä sekaisin
joki
30.07.2017 |
Onko kukaan eronnut useamman vuoden suhteesta kolmekymppisenä? Miten selvisit, kauanko kesti toipua? Löysitkö vielä uuden suhteen? Tuntuu että haaveet tulevaisuudesta menivät murskaksi ja tuttavapiirissä kaikki ovat vakiintuneessa suhteessa, osalla lapsia.
Miten päästä eteenpäin? Missä tutustua uusiin ihmisiin? Erosta on nyt 5 kk, ei ollut yhteinen päätös. Olo on parantunut alkukuukausista, mutta edelleen tuntuu ettei tulevaisuudessa ole mitään odotettavaa. Työ menettelee, mutta ei ole elämän suola. Jotain sisältöä kaipaisi elämään, jotta jaksaa yrittää eteenpäin. Kertokaa kokemuksia!
Kommentit (201)
Outoja vastauksia, nyt on korona!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuos olikin 2017, mistä noita vanhoja alotuksia tulee?
No, minä olin tuon ikäisenä juuri valmistunut ja vähän sitä ennen eronnut seurustelukumpoanista. Ei lapsia. 35v. kohtasin mieheni menimme, olin 36, kun naimisiin. Meillä on kolme lasta. Ja meillä on hieno perhe. Ja minulla on hyvä työ. Tykkään tästä elämästäni.
Eiköhän se ole ihan sinun omasta asenteestasi ja pää sisäisestä maailmastasi kiinni, että mitä sinä kerkeet ja mitä sinä et kerkeä ja mitä sinä saavut ja mitä sinä et saavuta.
Mitä kaikkea sinulla jo on?
Nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi nyt kun 10 vuoden päästä. Vielä ehdit vaikka mitä. Tsemppiä!
Miksi uuden suhteen löytäminen olisi sen vaikeampaa 41-vuotiaana kuin 31-vuotiaana? Lasten kannalta tietenkin asia on eri, mutta ap (joka tuskin on enää linjoilla) puhui suhteesta. Nelikymppisiä sinkkuja on ihan yhtä paljon kuin kolmekymppisiäkin, ehkä enemmänkin. Kumppanin löytäminen on ihan yhtä helppoa minkä ikäisenä tahansa, koska kaikissa ikäluokissa on sinkkuja suurin piirtein yhtä paljon.
Minäkin erosin 31-vuotiaana. Olin vuosikymmenen yksin, paikkailin sydäntä enkä uskaltanut luottaa kehenkään. Pelkäsin miehiä. Lopulta 43-vuotiaana uskaltauduin etsimään miestä ja löysinkin eronneen miehen. Nyt on ihan erilaista rakastaa, kun tuntee itsensä vahvaksi ja toipuneeksi, ymmärtää paremmin itseään ja toista, on oppinut menneestä eikä enää kuvittele elävänsä ikuisesti vaan uskaltaa ottaa elämästä kaiken irti.
Olisiko vaikka siksi, että ne 31v eronneet miehet ja vanhemmat, haluaa n. 10v nuoremman naisen? Kun on ollut samanikäisen kanssa vuosia, niin haluaa kokeilla nuorta? Eli 41v eronnut nainen joutuu katsomaan +50v miehiä.
M36
Osa miehistä varmaan haluaa eri ikäluokasta puolison, mutta niin tekee osa naisistakin. Ei se suurta kuvaa kuitenkaan hetkauta mihinkään suuntaan. Useimmat ihmiset kuitenkin hakevat luonnostaan puolisoa suurinpiirtein omasta ikäluokasta (+-5 vuotta). Iso ikäero myös tuo suhteeseen hankaluuksia, joita monikin haluaa aikuisiässä jo välttää.
Finderella kirjoitti:
Toivuin aika nopeasti lähes vuosikymmenen suhteen päättymisestä. Pelkäsin ihan kauheasti yksin jäämistä joten aktivoiduin deittimaailmaan ja uudistin itseni. Olen löytänyt sinkkuelämästä hyvät puolet ja nauttinutkin elämästä, mutta se ei vie pois tyhjyyttä ja yksinäisyyden tunnetta. Tarvitsen jatkuvasti jotain, vaikka minulla on kaikkea hyvin paljon saatavilla.
Olen kehittänyt itselleni ajoittain hyvin pahan ahdistuneisuuden sekä alkoholismin / päihdekäytön. Päätynyt lääkäriin asti. Olen rakastunut tapaamaani mieheen ja sydän on arpikudoksella. Laastaroin itseäni aktiivisella seuraelämällä jos kaipaamani mies katoaa, kuten tekee jatkuvasti, koska hänelläkin on ongemia. En osaa olla yksin, enkä halua opetella. Kulutan vain aikaa ja toivon, että suhdeasiat järjestyisivät löytämäni rakkauden kanssa.
Huh, nyt on kyllä aikamoiset setit. Oletko aina ollut sellainen että et pysty olemaan yksin, vai onko tämä uusi ominaisuus sinussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 51 ja eroamassa 30 vuoden suhteesta. Tuntuu että elämä alkaa uudestaan! Kevät tulossa, työ on mielenkiintoista ja mukavia miehiä pörrää ympärillä. Tsemppiä sinne!
Eiköhän ap ole selvinnyt erostaan jo aikoja sitten.
Ehtinyt erota uudestaankin.
Onkin vertaistukikrtju muillekin kuin Ap:lle
Ap tuskin on enää linjoilla, mutta sama tilanne koskettaa tällä hetkellä monia ja tämä voi tuoda tukea heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinkkuus on parempaa kuin paskat miehet. Ihmeen moni parisuhteessa elävä kuvittelee että se mies tois onnen. No ei tuu :D naurattaa ne ihmiset jotka ei pärjää yksin :D
Voi kuule sinä! Kolmekymppisenä minä olin jo ehtinyt kerran erota. Sitten vasta aloitin ensimmäisen kunnon liiton, jossa olin sitten parikymmentä vuotta. No, siitäkin tuli (onneksi) loppu ja VASTA sitten löysin ihmisen, jonka kanssa olen ollut nyt kymmenen vuotta ja haluan olla aina. Jotta älä sinä huoli, tyttönen nuori, sulla on vielä aikaa kokea vaikka mitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän sitä aikaa kumppanin löytämiseen on milloin vaan, mutta jos toivoo lapsia on ihan ymmärrettävää olla huolissaan ajan kulumisesta...
Kesä tulee🌞🌸🌺 ja elämä kirkastuu! Menkää luontoon, jospa siellä olisi muitakin ihmisiä tavattavissa, turvallisesti😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiltihkö mies kirjoitti:
Voi kuule sinä! Kolmekymppisenä minä olin jo ehtinyt kerran erota. Sitten vasta aloitin ensimmäisen kunnon liiton, jossa olin sitten parikymmentä vuotta. No, siitäkin tuli (onneksi) loppu ja VASTA sitten löysin ihmisen, jonka kanssa olen ollut nyt kymmenen vuotta ja haluan olla aina. Jotta älä sinä huoli, tyttönen nuori, sulla on vielä aikaa kokea vaikka mitä!
Miksi olet kiltihkö??
Täällä kolmekymppinen muutama kuukausi sitten eronnut ja todellakin tuntuu siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta.
Vierailija kirjoitti:
Parempi nyt kun 10 vuoden päästä. Vielä ehdit vaikka mitä. Tsemppiä!
Ihan ohi aloituksen, mutta saanko kysyä miksi on parempi nyt kuin kymmenen vuoden päästä?
Itse olisin ollut 31-vuotiaana erosta aivan rikki ja paniikissa. Siitä olisi mennyt aikaa toipua.
Nyt 40-vuotiaana, lapset jo tehtynä, kaikki nähtynä, elämä vielä edessä suorastaan haaveilen erosta, että saisi omaa aikaa ja tilaa urheilla, tehdä onia juttuja ilman aikatauluja ja puolisoa vaatimassa huomiota. Että ei se välttämättä ole missään iässä ilo tai kauhistus.
Tsemppiä Ap ja anna itsellesi aikaa tottua isoihin muutoksiin! Elämää on edessä. Älä katso taakse!
Vierailija kirjoitti:
Parempi nyt kun 10 vuoden päästä. Vielä ehdit vaikka mitä. Tsemppiä!
Tämä!
Mulla oli lähes 25 vuotta kestänyt suhde. Palattuani muutaman kuukauden työmatkalta sain yksipuolisen ilmoituksen, että suhde päättyy. Nyt. Uusi oli jo kesän aikana katsottu valmiiksi. Mulle tämä tuli ihan puskista, pari päivää ennen paluutani sain vielä pusi-pusi-viestejä sekä mulle kerrottiin suunnitelmia, että mitä tehdään, kun olen palannut.
Puolisen vuotta olin aivan lamaantunut ja järjestelin asiani ihan sumussa, onnistuin myös jotenkin selviämään töistäni. Ostin asunnon, jätin kaiken entiselle lukuunottamatta henkilökohtaisia tavaroitani ja vaatteitani. En halunnut mitään, mikä mitenkään muistuttaisi vanhasta.
Puolen vuoden jälkeen alkoi helpottamaan. Siitä ajasta on jo jotakin muistikuvia. Uusi puolisio käveli vastaan etsimättä. Nyt erosta on reilut kaksi vuotta ja etsimme yhteistä omakotitaloa. Shokin jälkeen olenkin ehkä onnellisempi kuin koskaan aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi nyt kun 10 vuoden päästä. Vielä ehdit vaikka mitä. Tsemppiä!
Ihan ohi aloituksen, mutta saanko kysyä miksi on parempi nyt kuin kymmenen vuoden päästä?
Itse olisin ollut 31-vuotiaana erosta aivan rikki ja paniikissa. Siitä olisi mennyt aikaa toipua.
Nyt 40-vuotiaana, lapset jo tehtynä, kaikki nähtynä, elämä vielä edessä suorastaan haaveilen erosta, että saisi omaa aikaa ja tilaa urheilla, tehdä onia juttuja ilman aikatauluja ja puolisoa vaatimassa huomiota. Että ei se välttämättä ole missään iässä ilo tai kauhistus.
Tsemppiä Ap ja anna itsellesi aikaa tottua isoihin muutoksiin! Elämää on edessä. Älä katso taakse!
Kolmekymppisen on helpompaa löytää itselleen uusi (etenkin lapseton) puoliso. Ja halutessaan perustaa se ydinperhe ilman mitään uusperhekuvioita. Se kolmekymppinen nainen on useammin lapseton, kun kymmenen vuotta vanhempi. Ensisynnyttäjien keski-ikä on Helsingissä kolmekymmentä ja joka neljäs on jo 35.
Toisekseen shokkierossa tuntee itsenä petetyksi ja kavalletuksi. Sillä onko sinulta "varastettu" 10 vai 20 vuotta on suuri merkitys sekä toipumisajassa että mahdollisuudessa aloittaa elämäsi ns. alusta. Ja kyllä ainakin minä tunsin, että mies oli petoksella varastanut ne kaikki vuodet.
Onkin vertaistukikrtju muillekin kuin Ap:lle