Ero 31-vuotiaana ja elämä sekaisin

Vierailija kirjoitti:

Löytyipä Googlen kautta tällainen ketju joka koskettaa tosi paljon omaa tilannetta. Ero tuli pari viikkoa sitten ja ikää 31. Perhehaaveet ja kaikki kariutui, tuntuu toivottomalta. Löytyisikö vielä kokemuksia?

Olin 31 kun mieheni jätti minut. Oltiin oltu yhdessä teinivuosista saakka eli käytännössä kasvettu aikuisiksi yhdessä. Meistä kumpikaan ei ollut edes asunut koskaan yksin, sillä muutettiin yhteen suoraan vanhempien luota kun satuttiin opiskelemaan samalla paikkakunnalla. Eron hetkellä tuntui, että koko siihen asti rakentamani elämä lakkaa olemasta ja että menetän aivan kaiken. Kuten menetinkin paljon, sillä koti meni myyntiin, meidän yhteinen hyvin tiivis ystäväpiiri katosi minulta (koska en halunnut enää viettää iltoja eksäni kanssa ja sitä se olisi tarkoittanut, jos olisin halunnut tavata ystäviäni, sillä paikalla oli aina samat neljä pariskuntaa, joista ainoina siis erosimme me). Meillä oli yhteiset harrastukset, joista pitkälti luovuin eron jälkeen koska en vain halunnut enää viettää yksin samanlaista vapaa-aikaa kuin aiemmin yhdessä. Oli olo, että en koskaan voi saada lasta, koska en ehdi enää. 

Nyt olen 41, minulla on perhe (mies ja lapsi). On uusia harrastuksia, kiva koti jne. 

Kyllä elämä kantaa. Paljon tsemppiä sinulle. Sellaisen vinkin antaisin, että sure rauhassa. Ja elä hetkisen aikaa yksin äläkä kiirehdi mihinkään vain sen takia, että tuntuisi olevan kiire. Tee asioita, joista tykkäät, ihan omia juttujasi. Ehdit vielä hyvin paljon, todennäköisesti myös saada esim. perheen.

Erosin kun olin 34v yli 10v kestäneestä suhteesta. En ole enää uutta puolisoa löytänyt. Perheestäkin haaveilin, mutta näillä näkymin saanee unohtaa. Kaikki nettideitit ja baarielämät koluttu läpi. Kait se vaan pitää tyytyä tähän elämään mitä on annettu.

M38

Vierailija kirjoitti:

Miehen löytäminen yli 20 vuotiaana on äärimmäisen haastavaa.

N24

Mahdat olla standup-koomikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mut jätti mies kun olin 32. Itse en koskaan ole sen jälkeen löytänyt parisuhdetta enkä lapsia saanut, ikää 46. Mutta eipä tuo enää haittaakaan, olen ihan tyytyväinen yksin ajatukseen pakon edessä sopeuduttuani. Ja useimmat kyllä löytää uuden kumppanin, vähemmistö meitä huonotuurisia tai kellekään kelpaamattomia heikkotasoisia on.

Minkähänlainen on kenellekään kelpaamaton tai heikkotasoinen, vaikea kuvitella miksi joku näkee itsensä näin.

Lähinnä sillä perusteella että kun en tosiaan saanut ketään vaikka deittipalveluista varsinkin ikävälillä 37-40 aktiivisesti yritin. Muuten pitäisin itseäni aika taviksena. En kovin kaunis mutten kovin rumakaan, en lihava mutten mallinhoikka, en kovin erikoinen persoona (ehkä vähän tylsä), it nörtti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen löytäminen yli 20 vuotiaana on äärimmäisen haastavaa.

N24

Kyllä niitä miehiä vapautuu markkinoille aika paljon kolme-nelikymppisenä, harvat nuoruuden suhteet kestää.

Niin vapautuu mutta kun ei miehille kelpaa mikään. Varsinkaan yli 20 vuotiaat.

Kyllä minun kokemukseni mukaan monikin mies kaipaa kypsää aikuista naista jolla on elämänkokemusta ja valmius asettua aloilleen.

Ero täälläkin 32-vuotiaana viime vuonna. Kohta on vuosi kulunut. Kesä meni vapauden huumassa, mutta syksy oli ihan kauhea. Minulla on siitä hyvä asema että lapsi jo löytyy. Ei siis ole mitään paniikkia vaikken enempää saisikaan, mutta kyllä minä tykkäsin perhe-elämästä ja yhteisistä saunailloista. Silti, tuntuu että nyt on aika luoda uraa ja minusta on cool olla nyt jakkupukuinen uranainen jolla on 6-vuotias poika. Tulee uusi mies sitten jos on tullakseen.

Tavallaan nautinkin tästä eroon liittyvästä rappioromantiikasta, tulen vielä kaipaamaan näitä itsellisiä vuosia, tiedän sen.

Kaikkea hyvää meille eronneille!

Up

Maailma on ihmisiä ja uusia mahdollisuuksia täynnä!

Sama ikävaihe ja elämäntilanne. Raskasta on.

.

Olen 32 vuotias ja ero on tulossa kolmen vuoden jälkeen. Ei ole lapsia emmekä ole virallisesti asunut yhdessä, mutta olemme olleet aina toisen luona vuorotellen. Jotenkin olo tuntuu niin epäonnistuneelta. Aikaisemmin en ole haaveillut lapsista, olen ajatellut että ehkä sitten jossain vaiheessa. Nyt olen ihan kuin herännyt jostain unesta ja tajunnut, että mies ei ole minulle oikea sekä olen jo siinä iässä, että lapsiasiassa tulee jo kiire. Nyt vasta alkaa tuntumaan, että olisin valmis äidiksi. Toki sitähän ei tiedä tuleeko sitä edes raskaaksi ja kohta ei ole edes sitä miestäkään. Eli aikaa ehtii taas kulumaan siihen kun käsittelee eron ja jos kohtaa uuden ihmisen ja rakentaa parisuhteen. Joku olisi voinut varoittaa kuinka nopeasti aika lopulta kuluu, kuinka 20-30 vuotiaana kannattaisi jo ihan tosissaan miettiä perheasiaa. Itse olen käyttänyt nuo ikävuodet työntekoon ja elämästä nauttimiseen. Ja tässä nyt lopputulos. Mitään en kyllä kadu, mutta nyt tässä iässä alkoi kyllä hirvittämään. Myös tuo pahuksen korona hankaloittaa elämää. Missä ihmiset nykyään edes tapaa uusia ihmisiä?

Olen 51 ja eroamassa 30 vuoden suhteesta. Tuntuu että elämä alkaa uudestaan! Kevät tulossa, työ on mielenkiintoista ja mukavia miehiä pörrää ympärillä. Tsemppiä sinne!

Täälläkin sama tilanne, olen 32 vuotias ja juuri eronnut neljän vuoden suhteesta. Meilläkään ei ole lapsia. Tuntuu toisaalta helpottuneelta, kevät on tulossa eikä sitä koskaan tiedä mitä se tuo tullessaan. Kuitenkin ahdistaa se yksinäisyys, minkä ero toi tullessaan. Kohta tehnyt etätöitä vuoden, eikä loppua näy. Eli ihmiskohtaamisia ei tule ja on ollut ihanaa, kun mies tulee töistä ja voi vaihtaa päivän kuulumiset. Nyt sitä ei enää ole ja se tuntuu kamalalta. Kavereita kyllä on, mutta näkemiset on viime aikoina vähentyneet. Mielestäni olen aina viihtynyt myös yksikseni ja omissa oloissani, mutta nyt ei tunnu yhtään siltä.

Mutta ei kai tässä muu auta, kun mennä eteenpäin. Sisustaa ja pitää itsestään huolta. Eiköhän se siitä helpota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parempi nyt kun 10 vuoden päästä. Vielä ehdit vaikka mitä. Tsemppiä!

Miksi uuden suhteen löytäminen olisi sen vaikeampaa 41-vuotiaana kuin 31-vuotiaana? Lasten kannalta tietenkin asia on eri, mutta ap (joka tuskin on enää linjoilla) puhui suhteesta. Nelikymppisiä sinkkuja on ihan yhtä paljon kuin kolmekymppisiäkin, ehkä enemmänkin. Kumppanin löytäminen on ihan yhtä helppoa minkä ikäisenä tahansa, koska kaikissa ikäluokissa on sinkkuja suurin piirtein yhtä paljon. 

Minäkin erosin 31-vuotiaana. Olin vuosikymmenen yksin, paikkailin sydäntä enkä uskaltanut luottaa kehenkään. Pelkäsin miehiä. Lopulta 43-vuotiaana uskaltauduin etsimään miestä ja löysinkin eronneen miehen. Nyt on ihan erilaista rakastaa, kun tuntee itsensä vahvaksi ja toipuneeksi, ymmärtää paremmin itseään ja toista, on oppinut menneestä eikä enää kuvittele elävänsä ikuisesti vaan uskaltaa ottaa elämästä kaiken irti.

Olisiko vaikka siksi, että ne 31v eronneet miehet ja vanhemmat, haluaa n. 10v nuoremman naisen? Kun on ollut samanikäisen kanssa vuosia, niin haluaa kokeilla nuorta? Eli 41v eronnut nainen joutuu katsomaan +50v miehiä.

M36

Erosin 31-vuotiaana. Vietin hauskaa elämää viisi vuotta, kunnes vakiinnuin ja menin naimisiin 37-vuotiaana.

Parasta, mitä se nuoruuden exä teki minulle oli se, että hän löysi toisen naisen ja häipyi.

Sama tilanne. Ahdistaa niin vietävästi. Miten tästä pääsee eteenpäin?

Minäkin gooslasin tämän ketjun hakusanalla 30 kymppisenä eroaminen...

Olen 32-vuotias ja erosin juuri eilen 8-vuoden suhteesta. Tiedän sisimmässäni, että se oli oikea päätös, mutta silti en haluaisi päästää irti vaan luonnostelen ruikutus kirjeitä joita en lähetä hänelle. Yrittäisin vain vedota tunteisiin, en järkeen ollenkaan...

Pelkään etten enää kerkeä löytämään tasapainoista suhdetta ja saamaan lasta/lapsia. Pelkään katkeroituvani. Edes tämän uhalla en voinut jatkaa edellisessä suhteessa, olin onneton, kai sekin katkeroittaa?

Vierailija kirjoitti:

Olen 51 ja eroamassa 30 vuoden suhteesta. Tuntuu että elämä alkaa uudestaan! Kevät tulossa, työ on mielenkiintoista ja mukavia miehiä pörrää ympärillä. Tsemppiä sinne!

Eiköhän ap ole selvinnyt erostaan jo aikoja sitten.

Erosin 25-vuotiaana ja 51-vuotiaana. Kummankin eron jälkeen elämä parani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 51 ja eroamassa 30 vuoden suhteesta. Tuntuu että elämä alkaa uudestaan! Kevät tulossa, työ on mielenkiintoista ja mukavia miehiä pörrää ympärillä. Tsemppiä sinne!

Eiköhän ap ole selvinnyt erostaan jo aikoja sitten.

Ehtinyt erota uudestaankin.