Mitä v..., äitini suuttui tästä

Kyllä sen löytää, usko pois. Olen käynyt sen läpi, jopa ilman pitkiä terapioita. Mutta- aikansa se ottaa, kyllä siihen ainakin minulta meni lähemmäs nelikymppiseksi, kun aloin ymmärtää ja tuntea itse, kuka olen ja arvostaa itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Huonosti muotoiltu lause, ap. Toinen on ollut auttamassa, hoitanut lapsia ja siivonnut sitten sinä suhtaudut noin sanomalla hänen mielestään tylysti ja kiittämättömästi.

Parempi olisi sanoa nätisti, että ihan hetki äiti-kiltti, mietin kohta, nyt on vielä töiden jälkeinen väsymys päällä ja ajatus ei oikein kulje. Opettele ap vähän paremmin kohtaamaan ihmisiä ja tilanteita niin pääset itsekin helpommalla jatkossa.

En ole ap mutta jos vastaisin äidilleni ehdottamallasi tavalla niin jatko menee näin: Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... blaablaa.

Tarinan opetus, on äitejä joille ei kannata sanoa oikeastaan yhtään mitään. Pidän viileät välit omaan äitiini, koska en vieläkään ole tehnyt mitään elämässä oikein. Ensimmäinen kaverini ala-asteelta lähtien oli väärä valinta (äidin mukaan tyhmä tyhjäpää) ja sen jälkeen kaikki muutkin ihmiset jotka elämään on tarttunut. Opiskelut, muuttoikä synnyinkodista, työpaikat, aviomies, asunto, lastentekoikä, auto, vaatetus, ravinto aivan kaikki on ollut ihan vääriä tai väärin valittuja.

Sitä jaksaa sen pakollisen ajan kun kotona asuu, mutta nyt aikuisena en enää kuuntele marmatusta. Kyläilyt on lyhyitä ja ytimekkäitä. Alkaa marmatus vääristä valinnoista, teen lähtöä, perään tulee huutoa perinnöttömäksi jättämisestä, vastaan että siinähän jätät ja menen kotiini. Tietenkin sitä toivoo että kuulisi kuulumisia äidiltä, miten voi, miten menee. Kaikki on yleensä ihan paskaa ja sitten alkaakin voivottelu miten kurjasti mulla menee, kun niin oon väärin kaikki tehnyt. Omasta mielestä oma elämä on kivaa, mies mitä parhain ja koti mukava, hyvä työ, sopiva palkka, kaikki hyvin, mutta äidin mielestä ei voi olla. Kaikkia ei voi miellyttää.

Ap on aika sekopää, mutta ei poista sitä että äitinsä on myös itsekäs ja kontrollinhaluinen eikä kunnioita rajoja. Hirveää katsoa mitä tunnesotkua nämä kaksi saavat aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi aargh.

Mun äiti teki tuota samaa vaikka kielsin siivoamasta. Monta kertaa. Pilasi ihanasti villamatonkin imuroimalla vaikka monta kertaa sanoin ettei se menee pilalle jos sitä raastaa imurilla.

Ehti tehdä kaikenlaista jännää kun oli iltapäivällä pikkukoululaisen seurana. Ihan itse vaati päästä koululaista iltapäivinä hoitamaan.

Soitteli minulle töihinkin kaikista löydöistään. Siitäkin kun löysi jääkaapista jugurttipurkkeja joiden päiväys oli seuraavalla viikolla. Saarnasi että nämä on jo myrkyllisiä, ei saa antaa lapsille 😱 välillä heitti tuoreita lihapakkauksia roskiin. "näissä on päiväys huomenna, ei näitä enää saa syödä".

Välillä soitti ihan vaan ilmoittamiseen että lapseni kaverilla oli ulkona tympeä ilme. Ihan kuin minä hänen ilmeelleen jotain voisin tehdä.

Postin hän myös tarkisti ja esitti tarkentavia kysymyksiä kaikista löytämistään kirjeistä ja korteistakin. Paras oli kun ei tykännyt siitä mitä kaveri oli kirjoittanut postikorttiin. Tivasi minulta että miksi se tähän näin on kirjoittanut. Sitten nuhteli minua ja neuvoi ettei niin saa kirjoittaa 😕

Oli pakko lopettaa mummon lapsevahtikeikat kun ei hermot kestäneet.

En ole edes mikään lapsiäiti joka tarvitsee ohjausta ja neuvontaa. Sain lapseni kolmekymppisenä ja olen aina elänyt hyvin itsenäistä elämää.

Sorry et menee asian sivusta mutta miten olet saanut tekstin sekaan emojieta? Minun kännykällä onnistuu emojiet vain henkkohtaisiin viesteihin ei keskustelupalstalle. Pitääkö olla jokin tietty ohjelma vai miten pelaa? Kiinnostaisi tietää. En lie ainoa.

Mulla löytyy emojit kun valitsee numerot, eli painaa merkkiä josta pääsee kirjoittamaan numeroita.Sieltä löytyy nappi jossa on hymynaaman kuva ja se avaa emojit.

Eri puhelimissa on tietty eri systeemit, mutta mun sonyssa ne on siellä missä numerot ja erikoismerkit.

Vierailija kirjoitti:

Jos sisälläsi on jotain hyvää, se mustuu tästä kaikesta pahasta mitä teet ja ajattelet

Ei mustu, vaan se on sitä mustaa, mitä siellä on.

ap

Oisit sanonut että laita sinne mistä otit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi hyvänen aika. Sulla täytyy olla joku persoonallisuushäiriö. Ettet vaan ois kivikissaäiti?

Mikä tässä on persoonallisuushäiriötä? Jos sinua häiritään jatkuvilla kysymyksillä, niin mitä sinä teet?

ap

En ole tuo lainattu, mutta kyllä minä ainakin osaan sanoa ihan ystävällisesti, että olen töiden jälkeen väsynyt, ja haluan vähän hengähtää.Jätä ne tavarat,joiden paikkaa et tiedä,johonkin esille niin laitan ne myöhemmin paikoilleen.

Miksi minun pitää puhua jollain itselleni ei-ominaisella tavalla äidilleni? Luuletteko te, että hän varoi loukkaamasta minua, kun olin lapsi? Esim. Kun tultiin kylästä ja minä olin sanonut siellä, että haluan jonkotiin, äiti huusi autossa mulle koko matkan kotiin, miten hirveä mä olen ja loukkasin kuulemma paikan emäntää. Ja itse näin, etten loukannut. Kaikilla muilla oli normaalirnnot äidit, jotka ymmärtää, miten lapset voi väsyä illalla kylässä, eikä se tarkoita sitä, että halveksisi kyläpaikkaa.

ap

Oon nyt lukenut tätä ketjua tähän sun kommenttiin asti. Odotin jotain todistetta ja nyt se tuli. Ajattelin heti alussa että sun äiti on aivan varmasti jonkintasoinen narsisti. Ei empatiaa, ei kykyä nähdä lapsestaan esim milloin on väsynyt ja pitää sitten suunsa kiinni. Toki fiksumpi ja empaattisempi äiti olisi tuossa kohtaa jo antanut tavaroiden olla ja tajunnut ihan ilman mitään sen kummempia selittelyitä että saatat olla väsynyt tullessasi töistä kotiin. Mitä tekee hän. Korostaa omaa itseään jatkamalla siivoamista. Hänen tärkeää tehtäväänsä. Normaali ihminen olisi siivonnut ja ollut siitä hiljaa tai edes pitänyt suunsa kiinni jos on aistittavissa että perheenäiti töistä tullessaan saattaa kenties olla hieman väsynyt juuri sillä hetkellä.

Sun ulosanti on vähän heikkoa, mutta sitähän se monesti on hämmentyneillä narsistien lapsilla. Tai sitten kyse jostain muusta ulosantisi suhteen, mutta se on sivuseikka.

Sulla on vielä pitkä matka tuon marttyyrin kanssa. Kannattaisi hakea keskusteluapua joltain aihetta vähän paremmin tuntevalta terapeutilta ja sitten jos joskus näet tarpeelliseksi tai välttämättömäksi, pistä välit poikki äitiisi. Hän ei tule ikinä muuttumaan siksi äidiksi jota olisit lapsena ja miksei aikuisenakin tarvinnut. Tsemppiä!

Mä olen käynyt narsismia tuntevassa terapiassa nyt vuoden. Aikaisempi pelkkä kognitiivinen terapiani oli äidistä eroon pääsemiseen melko hyödytön. Kiitos kommentistasi, se antaa mulle itseuskoa paljon. Kuten monen muunkin kannustajan kommentit.

ap

Mä huomaan nyt, että mua ärsyttää melkein kaikki, mutta mua on aina haukuttu siitä, vaikka se on ihan normaali tunne, esim. Ärsyyntyminen tuosta tilanteesta, jossa äiti ei ollenkaan havainnoi minua ja kehtaakin vielä suuttua, kun kerron hänelle miten haluan tulla kohdelluksi.

Sen takia olen tehnyt elämässäni ratkaisuja, jotka ovat tuoneet minut ihan väärään minua ärsyttävään paikkaan, ja minua ärsyttävien ihmisten seuraan, oman perheeni.

On väärin heitä kohtaan, että he ovat mielestäni ärsyttäviä, mutta niin on minuakin kohtaan väärin olla sanonut, että on minun vikani, jos joku ärsyttää minua ja sitä on ollut pakko kestää sen uhalla, että äiti uhkaili, ettei minua kukaan jaksaisi. En tajua, entä sitten? Sitten olisin ollut yksin. Kuvitteleeko äitini tosiaan, etten osaa elää yksin ja että mulla on pakko olla joku? Ei todellakaan. Enkä usko, että on niin, ettei minua voi kukaan ärsyyntymättä kestää, tai ainakin mä asuin äidin kanssa 19-20 vuotta, vaikka en kestänyt häntä ollenkaan. Mä en enää katsele ketään, jota en kestä ja joka ärsyttää mua. Mä en ärsytä mun miestä, mutta mun mies ärsyttää minua vain olemalla se, kuka on. Se on väärin miestä kohtaan, enkä tajua, miksi hän on ollut kanssani, kun mä koko ajan ärryn hänestä. Mä olen ollut hänen kanssaan siksi, että äiti on väittänyt, että tunteeni ovat minun vikaani, vaikka oikeasti vika on siinä, että mies on minulle väärä, eikä myöskään kuuntele minusta tarpeeksi, mistä ärsyynnyn. Ja vaikka jätä mua, jos se on liikaa.

ap

Lapsetkin ärsyttävät minua ihan kybällä. En kestä lapsellisia keskenkasvuisia kääpiöitä pyytämässä ja vaatimassa minusta jotain. Tehköön itse, missä minuakaan on tuettu ja auttettu. Heti kun osaa, niin tehkööt itse, en mä ole mikään palvelija.

Ja sitten samalla ajattelen, että kai tai kyllä lapsia pitäisi auttaa, tukea ja vaikka mitä, mä en vain halua tai melkein pysty olemaan se henkilö.

ap

Mutta nyt kun tunnistin, että ärsyynnyn lapsiin, niin voin koittaa olla osoittamatta sitä heille. Ja mieskin sanoi tänään nuoremmalle, jonka jankutukseen hermostuin, koska se ärsytti, että käytökseni lasta kohtaan, joka on liian vihaista, ei ole lapsen syy. Juuri tätä toivon lapsilleni, etteivät he kasva kuvitellen, että on heidän syynsä, kun aikuinen ei osaa käyttäytyä. Mä en saanut sitä ikinä, koska kotona ei ollut ketään puolustamassa minua. Vain isän ja mummin luona näin, miten lapsia oikeasti pitäisi kohdella, mutta äidistä sekin oli heidän kamalaa lepsuuttaan. Httä halusivat olla hyviä mulle, se oli kamalaa. Lepsuutta. Mullle piti olla paha. Sitten oli hyvin.

ap

Kuinkahan moni aikuinen oikeasti on osoittamatta omaa turhaa ja typerää oikeasti lapsista johtumatonta ärsyyntymistään lapsille? Minusta tuntuu, että lapsille se nimenomaan uskalletaan purkaa, koska ne ovat niin heikkoja. Eivät pysty kostamaan heti. Se ei edes pakota aikuista miettimään oikeuttaan ärsyyntymisen näyttämiselle. Jos töissä pomo ärsyttää, niin ei sille kukaan uskalla ärsyyntymistään näyttää. Suomalainen työilmapiirikulttuurikin on täysin perseestä monessa paikassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti muotoiltu lause, ap. Toinen on ollut auttamassa, hoitanut lapsia ja siivonnut sitten sinä suhtaudut noin sanomalla hänen mielestään tylysti ja kiittämättömästi.

Parempi olisi sanoa nätisti, että ihan hetki äiti-kiltti, mietin kohta, nyt on vielä töiden jälkeinen väsymys päällä ja ajatus ei oikein kulje. Opettele ap vähän paremmin kohtaamaan ihmisiä ja tilanteita niin pääset itsekin helpommalla jatkossa.

En ole ap mutta jos vastaisin äidilleni ehdottamallasi tavalla niin jatko menee näin: Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... blaablaa.

Tarinan opetus, on äitejä joille ei kannata sanoa oikeastaan yhtään mitään. Pidän viileät välit omaan äitiini, koska en vieläkään ole tehnyt mitään elämässä oikein. Ensimmäinen kaverini ala-asteelta lähtien oli väärä valinta (äidin mukaan tyhmä tyhjäpää) ja sen jälkeen kaikki muutkin ihmiset jotka elämään on tarttunut. Opiskelut, muuttoikä synnyinkodista, työpaikat, aviomies, asunto, lastentekoikä, auto, vaatetus, ravinto aivan kaikki on ollut ihan vääriä tai väärin valittuja.

Sitä jaksaa sen pakollisen ajan kun kotona asuu, mutta nyt aikuisena en enää kuuntele marmatusta. Kyläilyt on lyhyitä ja ytimekkäitä. Alkaa marmatus vääristä valinnoista, teen lähtöä, perään tulee huutoa perinnöttömäksi jättämisestä, vastaan että siinähän jätät ja menen kotiini. Tietenkin sitä toivoo että kuulisi kuulumisia äidiltä, miten voi, miten menee. Kaikki on yleensä ihan paskaa ja sitten alkaakin voivottelu miten kurjasti mulla menee, kun niin oon väärin kaikki tehnyt. Omasta mielestä oma elämä on kivaa, mies mitä parhain ja koti mukava, hyvä työ, sopiva palkka, kaikki hyvin, mutta äidin mielestä ei voi olla. Kaikkia ei voi miellyttää.

Mä en jaksanut edes kotona asuessa, mutta pois ja pakoonkaan ei päässyt. Ja ennen kuin olisin ollut tarpeeksi vanha lähtemään, äiti oli lisäksi valehdellut minulle kaikenlaista. Uskon äitini olevan ns. kaasuvalottaja ja myös jonkin verran narsistinen. Kaasuvalotus on valehtelua toiselle niin että tämä sokaistuu totuudesta, vaikka ensin tiesi sen ihan hyvin. Siis tulee jostain elokuvasta, jossa ihmisten silmiin heijastettiin joillain kaasulampuilla hämärässä häikäisevää valoa niin, että he eivät enää nähneet omin silmin ja sitten kaasuvalottaja alkaa väittää mikä milloinkin on hänelle edullista ja uhri on usein lapsi tai muuten avuttomampi ja elämää vähemmän kokenut henkilö, eikä kykene kyseenalaistamaan loputtomiin väitteitä, joihin sitten alkaa vähitellen itsekin uskoa, tai ainakin ssopeutua, vaikka miettisikin aina, että jokin tässä nyt mättää. Mutta ei vain näe, että mikä.

ap

Pahinta kaasuvalotuksessa on, että sen uhri alkaa saada ympäristöltäkin kaasuvalottajan viestejä tukevaa viestintää, jolloin on erityisen helppoa hämääntyä siihen, että ehkä se kaikki onkin totta ja omat havaintoni ovat väärässä.

ap

Kaasuvaloittaminen (engl. gaslighting) on henkisen väkivallan muoto, jossa antamalla väärää informaatiota yritetään saada uhri epäilemään hänen havaintokykyään, mielenterveyttään tai muistoa jostain tapahtuneesta. Esim. manipuloija kieltää jonkin aiemman tapahtuman ikinä tapahtuneen tai yrittää vääristää muistoa lavastamalla jonkin tietyn tapahtuman oman mielensä mukaiseksi ja tällä tavalla saattaa uhrinsa pois oikeasta suunnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti muotoiltu lause, ap. Toinen on ollut auttamassa, hoitanut lapsia ja siivonnut sitten sinä suhtaudut noin sanomalla hänen mielestään tylysti ja kiittämättömästi.

Parempi olisi sanoa nätisti, että ihan hetki äiti-kiltti, mietin kohta, nyt on vielä töiden jälkeinen väsymys päällä ja ajatus ei oikein kulje. Opettele ap vähän paremmin kohtaamaan ihmisiä ja tilanteita niin pääset itsekin helpommalla jatkossa.

En ole ap mutta jos vastaisin äidilleni ehdottamallasi tavalla niin jatko menee näin: Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... blaablaa.

Tarinan opetus, on äitejä joille ei kannata sanoa oikeastaan yhtään mitään. Pidän viileät välit omaan äitiini, koska en vieläkään ole tehnyt mitään elämässä oikein. Ensimmäinen kaverini ala-asteelta lähtien oli väärä valinta (äidin mukaan tyhmä tyhjäpää) ja sen jälkeen kaikki muutkin ihmiset jotka elämään on tarttunut. Opiskelut, muuttoikä synnyinkodista, työpaikat, aviomies, asunto, lastentekoikä, auto, vaatetus, ravinto aivan kaikki on ollut ihan vääriä tai väärin valittuja.

Sitä jaksaa sen pakollisen ajan kun kotona asuu, mutta nyt aikuisena en enää kuuntele marmatusta. Kyläilyt on lyhyitä ja ytimekkäitä. Alkaa marmatus vääristä valinnoista, teen lähtöä, perään tulee huutoa perinnöttömäksi jättämisestä, vastaan että siinähän jätät ja menen kotiini. Tietenkin sitä toivoo että kuulisi kuulumisia äidiltä, miten voi, miten menee. Kaikki on yleensä ihan paskaa ja sitten alkaakin voivottelu miten kurjasti mulla menee, kun niin oon väärin kaikki tehnyt. Omasta mielestä oma elämä on kivaa, mies mitä parhain ja koti mukava, hyvä työ, sopiva palkka, kaikki hyvin, mutta äidin mielestä ei voi olla. Kaikkia ei voi miellyttää.

Niin. et ole ap, joten miten sinun äitisuhteesi liittyi tähän asiaan? Oliko tuo sinun vastaan vänkäämäsi kommentti jotenkin väärässä asiassa, johon se oli kohdistettu, eli ap:n kertomuksessa?

En koskaan lakkaa ihmettelemästä av-mammojen vimmaa projisoida OMAA elämäänsä jokaiseen keskusteluun.

Vaikka puhuttaisiin miten spesiaalista yksittäistapauksesta tahansa, osa vastaajista tulkitsee sitä tiukasti oman elämänsä kehyksestä, vaikka heidän oma elämänsä olisi kuinka erilainen kuin alkuperäinen stoori.

Ap:n äiti on auttanut ap.tä. Siitä kuuluu hyvien käytöstapojen mukaan olla kiitollinen ja reagoida kohteliaasti, eikä tiuskien. Äidit eivät ole mikään sylkykuppi, joille saa kiukutella mielin määrin.

Ei sen kummempaa.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti muotoiltu lause, ap. Toinen on ollut auttamassa, hoitanut lapsia ja siivonnut sitten sinä suhtaudut noin sanomalla hänen mielestään tylysti ja kiittämättömästi.

Parempi olisi sanoa nätisti, että ihan hetki äiti-kiltti, mietin kohta, nyt on vielä töiden jälkeinen väsymys päällä ja ajatus ei oikein kulje. Opettele ap vähän paremmin kohtaamaan ihmisiä ja tilanteita niin pääset itsekin helpommalla jatkossa.

En ole ap mutta jos vastaisin äidilleni ehdottamallasi tavalla niin jatko menee näin: Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... blaablaa.

Tarinan opetus, on äitejä joille ei kannata sanoa oikeastaan yhtään mitään. Pidän viileät välit omaan äitiini, koska en vieläkään ole tehnyt mitään elämässä oikein. Ensimmäinen kaverini ala-asteelta lähtien oli väärä valinta (äidin mukaan tyhmä tyhjäpää) ja sen jälkeen kaikki muutkin ihmiset jotka elämään on tarttunut. Opiskelut, muuttoikä synnyinkodista, työpaikat, aviomies, asunto, lastentekoikä, auto, vaatetus, ravinto aivan kaikki on ollut ihan vääriä tai väärin valittuja.

Sitä jaksaa sen pakollisen ajan kun kotona asuu, mutta nyt aikuisena en enää kuuntele marmatusta. Kyläilyt on lyhyitä ja ytimekkäitä. Alkaa marmatus vääristä valinnoista, teen lähtöä, perään tulee huutoa perinnöttömäksi jättämisestä, vastaan että siinähän jätät ja menen kotiini. Tietenkin sitä toivoo että kuulisi kuulumisia äidiltä, miten voi, miten menee. Kaikki on yleensä ihan paskaa ja sitten alkaakin voivottelu miten kurjasti mulla menee, kun niin oon väärin kaikki tehnyt. Omasta mielestä oma elämä on kivaa, mies mitä parhain ja koti mukava, hyvä työ, sopiva palkka, kaikki hyvin, mutta äidin mielestä ei voi olla. Kaikkia ei voi miellyttää.

Niin. et ole ap, joten miten sinun äitisuhteesi liittyi tähän asiaan? Oliko tuo sinun vastaan vänkäämäsi kommentti jotenkin väärässä asiassa, johon se oli kohdistettu, eli ap:n kertomuksessa?

En koskaan lakkaa ihmettelemästä av-mammojen vimmaa projisoida OMAA elämäänsä jokaiseen keskusteluun.

Vaikka puhuttaisiin miten spesiaalista yksittäistapauksesta tahansa, osa vastaajista tulkitsee sitä tiukasti oman elämänsä kehyksestä, vaikka heidän oma elämänsä olisi kuinka erilainen kuin alkuperäinen stoori.

Ap:n äiti on auttanut ap.tä. Siitä kuuluu hyvien käytöstapojen mukaan olla kiitollinen ja reagoida kohteliaasti, eikä tiuskien. Äidit eivät ole mikään sylkykuppi, joille saa kiukutella mielin määrin.

Ei sen kummempaa.

ohis

Ei ole tuo esimerkki kovin erilainen. Vai kuinka kauan sinä jaksaisit tai mistä edes oppisit kunnioittavasti vastailemaan, kun jatko sujuisi tosiaan tällä tavoin "Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... " ?

ap

Äiti, joka ei välitä siitä, että lapsi ärsyyntyy raivokohtaukseen saakka ei halua tälle hyvää. Eli lapsen saadessa raivokohtauksen, koska vanhempi ei osaa toimia oikein, vanhempi, joka syyttää vain lasta on täysi kusipaskamulkku. Eri asia tietty joidenkin erityislasten vanhemmat, jotka välittävät, mutta lapsi ärsyyntyy silti asioista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonosti muotoiltu lause, ap. Toinen on ollut auttamassa, hoitanut lapsia ja siivonnut sitten sinä suhtaudut noin sanomalla hänen mielestään tylysti ja kiittämättömästi.

Parempi olisi sanoa nätisti, että ihan hetki äiti-kiltti, mietin kohta, nyt on vielä töiden jälkeinen väsymys päällä ja ajatus ei oikein kulje. Opettele ap vähän paremmin kohtaamaan ihmisiä ja tilanteita niin pääset itsekin helpommalla jatkossa.

En ole ap mutta jos vastaisin äidilleni ehdottamallasi tavalla niin jatko menee näin: Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... blaablaa.

Tarinan opetus, on äitejä joille ei kannata sanoa oikeastaan yhtään mitään. Pidän viileät välit omaan äitiini, koska en vieläkään ole tehnyt mitään elämässä oikein. Ensimmäinen kaverini ala-asteelta lähtien oli väärä valinta (äidin mukaan tyhmä tyhjäpää) ja sen jälkeen kaikki muutkin ihmiset jotka elämään on tarttunut. Opiskelut, muuttoikä synnyinkodista, työpaikat, aviomies, asunto, lastentekoikä, auto, vaatetus, ravinto aivan kaikki on ollut ihan vääriä tai väärin valittuja.

Sitä jaksaa sen pakollisen ajan kun kotona asuu, mutta nyt aikuisena en enää kuuntele marmatusta. Kyläilyt on lyhyitä ja ytimekkäitä. Alkaa marmatus vääristä valinnoista, teen lähtöä, perään tulee huutoa perinnöttömäksi jättämisestä, vastaan että siinähän jätät ja menen kotiini. Tietenkin sitä toivoo että kuulisi kuulumisia äidiltä, miten voi, miten menee. Kaikki on yleensä ihan paskaa ja sitten alkaakin voivottelu miten kurjasti mulla menee, kun niin oon väärin kaikki tehnyt. Omasta mielestä oma elämä on kivaa, mies mitä parhain ja koti mukava, hyvä työ, sopiva palkka, kaikki hyvin, mutta äidin mielestä ei voi olla. Kaikkia ei voi miellyttää.

Niin. et ole ap, joten miten sinun äitisuhteesi liittyi tähän asiaan? Oliko tuo sinun vastaan vänkäämäsi kommentti jotenkin väärässä asiassa, johon se oli kohdistettu, eli ap:n kertomuksessa?

En koskaan lakkaa ihmettelemästä av-mammojen vimmaa projisoida OMAA elämäänsä jokaiseen keskusteluun.

Vaikka puhuttaisiin miten spesiaalista yksittäistapauksesta tahansa, osa vastaajista tulkitsee sitä tiukasti oman elämänsä kehyksestä, vaikka heidän oma elämänsä olisi kuinka erilainen kuin alkuperäinen stoori.

Ap:n äiti on auttanut ap.tä. Siitä kuuluu hyvien käytöstapojen mukaan olla kiitollinen ja reagoida kohteliaasti, eikä tiuskien. Äidit eivät ole mikään sylkykuppi, joille saa kiukutella mielin määrin.

Ei sen kummempaa.

ohis

Ei ole tuo esimerkki kovin erilainen. Vai kuinka kauan sinä jaksaisit tai mistä edes oppisit kunnioittavasti vastailemaan, kun jatko sujuisi tosiaan tällä tavoin "Mikä helvetin äiti-kiltti mä olen?! Etkö sä tiedä mihin omat romus kuuluu? Mitä siellä töissä tapahtu ku noin väsyttää? Onkohan sulla syöpä? Vai ootko masentunu? Miten voi olla väsyny töistä? Mähän sanoin että se on ihan paska työ mutta niin vaan piti sinne päästä.... " ?

ap

Että mua ärsyttää palstalaiset, jotka painavat vain alanuolta, mutta eivät kykene puristamaan aivojensa sopukoista minkäännäköisiä perusteluja mielipiteelleen.

ap

Anteeksi ap, en missään nimessä halua vähätellä tuntemuksiasi, päinvastoin. Olen jo jonkun viestin tähän ketjuun aiemmin kirjoittanutkin (tsemppasin sinua), mutta temperamenttisi ja sitä myöten kirjoituksesti on, miten sen nyt sanoisi, jopa mielenkiintoista ja itseasiassa hyvää viihdettä, siis ilman halveksuntaa sanottuna.

Mutta siis kaikesta huokuu kyllä selvästi se, että sinun tarvitsee muotouttaa oma minäkuvasi täysin uudestaan, aikuisiällä, ja se turhauttaa, koska nyt olisi jo "muutakin tekemistä" kuin oman itsensä huomioonottaminen esim. perhe ja työ.

Mutta jos tänne kirjoittaminen jotenkin auttaa, anna mennä vaan :-) Ja hyvä juttu, että olet ja käyt terapiassa.

Terapia ei tuota auta. Hullu mikä hullu.