Mikä on huonoin elokuva, minkä olet koskaan nähnyt?
Perustele myös kuitenkaan spoilaamatta koko juonta.
Minulla on kaksi.
Ensimmäinen on Jäätikön uhka. Tuli joskus Foxilta. Katastrofielokuva. Juoni toimi aluksi, mutta sitten alkoi alamäki. Ensinnäkin elokuva näytti siltä, että se olisi kuvattu minun takapihallani talvella. Visuaaliset efektit olivat surkeita. Toiseksi näyttelijät olivat yhtä hyviä kuin lapset koulun kevätjuhlissa.
Toinen oli Suicide Squad. Kaikilta muilta osin upea elokuva, mutta kun se juoni vaan oli surkea eikä toiminut.
Kommentit (180)
Taru sormusten herrasta. Joku osa, niitähän ties kuinka monta. Tuli telkkarista, mutta räjähdin nauruun ja vaihdoin kanavaa kun joku ihme cgi-puu avasi silmät ja alkoi mellastaa. Ei tuollaista voi ottaa vakavasti.
Nämä Luokkakokous -elokuvat. Ärtymystä lisää niiden tekeminen yhteiskunnan tukia käyttäen. Jos olisivat tekijöiden omilla rahoillaan tehtyjä niin EVVK.
Mutta eipä ollut Veikkauksella nyt tähdellisempääkään avustuskohdetta. Ilmeisesti.
Cache - Kätketty (mm. Juliette Binoche). Olen kuullut että ranskalaiset elokuvat on hiukan outoja ja tämä kyllä vahvisti sen. Todella hidastempoinen elokuva, yksi täysin yllättävä ja raaka veri lentää -kohtaus, hämmentävä ja epämääräinen loppu aivan kuin ois käytetty filmi loppuun vaikka tarina olis vielä jatkunut.
Teuvo Tulion Sensuela. Kotimainen sexploitation-kummajainen 1970-luvun alusta, jossa täysin absurdi juoni, surkeat trikkikuvat, onneton leikkaus ja amatöörinäyttelijät. Kaiken huipuksi elokuva on kuvattu englanniksi ja dubattu suomeksi, kuvattu 1940-luvun kameroilla ja rahoituksen saamiseksi väliin on tungettu läpi elokuvan jatkuvaa tökeröä piilomainontaa ("Ensi talvena Finnair lentää kahteenkymmeneen kuuteen kohteeseen Euroopassa..."). Niin huono että on melkein jo hyvä, Ed Woodin elokuvien tasoa.
Bunny the killer thing oli aika huono...
Burn after reading
Miehet, jotka tuijottavat vuohia
Kummastakaan en saanut juonesta kiinni ja molemmat oli tosi kökösti tehty. Ihme, että niihin oli kuitenkin kuuluisat näyttelijät saatu. Mutta tosiaan kummankaan juoni ei ole mitenkään tarkemmin jäänyt mieleen, muistan vaan sen pettymyksen tunteen, kun tajusin tuhlanneeni moisiin leffoihin iltani.
Semmoinen elokuva kuin bug. Ihan käsittämätöntä kuraa, ei ollut yhtään perillä mitä tapahtuu. Hirveää sontaa oikeesti.
En ihan tarkkaan muista miten se meni, mutta joku mies ilmeisesti kuvitteli sisällään olevan jotain ötököitä, oli ihan vainoharhainen ja luuli niiden pörräävän ympärillään, tarutti tämän luulotaudin johonkin naiseen ja lopulta skitsoina kökkivät folioidussa kämpässä huitoen olemattomia itikoita. Mitä vittua oikeesti. En siis todellakaan muista tarkkaan,tästä on monia vuosia kun katsoin tuon, mutta muistan että jäätävän surkea se oli
HAIRSPRAY uusi versio, tuli just tv:stä. Rotten tomatoes arviot oli YLISTÄVIÄ! lähes täydet pisteet mikä jo on todella harvinaista. Tähtinäyttelijöilllä roolitettu koko leffa. Oli täysi pettymys. Olin koko ajan että tämäkö se on? En saaanu mitään otetta kappaleista ,aivan turhia rillutuksia, mitäänsanomattomia, ei mieleenpainuvia kappaleita. Päärooli aivan mitäänsanomaton tyttö.
Oli saanut Golden globsin ja useita ehdokkuuksia monista tahoista, en vieläkään tajua miksi!
Yritin ja yritin katsoa elokuvaa, aina käänsin kanavaa, ei tullut katsomisesta mitään. luin ihmetellen niitä arviointeja, kävi ilmi ettei useimmat olleet edes nähneet koko leffaa, sanoivat vaan että "innolla odotan tätä"...
Oli ihan turha tekele!!!
Vierailija kirjoitti:
Nämä Luokkakokous -elokuvat. Ärtymystä lisää niiden tekeminen yhteiskunnan tukia käyttäen. Jos olisivat tekijöiden omilla rahoillaan tehtyjä niin EVVK.
Mutta eipä ollut Veikkauksella nyt tähdellisempääkään avustuskohdetta. Ilmeisesti.
Kaiken lisäksi Luokkakokous-elokuvat on vielä kopioitu suoraan niistä tanskalaisista alkuperäisistä. Katsoin sen ekan version sekä tanskalaisena että suomalaisena, dialogi ja juoni oli lähes täydellinen kopio. Kopiointi on tehty kyllä varmasti laillisesti eli kyse ei ole plagioinnista mutta onhan tuo silti aika säälittävää.
Ytimessä. Täysin epäuskottava tarina maan ytimessä käväisystä. Kävin aikoinaan katsomassa elokuvissa ja koko ajan oli tunne että mitä v*ttua.
Pekoista on kyllä aika hankala enää huonommaksi laittaa.
Foxilta on tullut useita todella luokattomia katastrofielokuvia (myös joitain ihan kohtuu hyviäkin kyllä). Surkeista surkein oli Sääsota.
Vierailija kirjoitti:
Burn after reading
Miehet, jotka tuijottavat vuohia
Kummastakaan en saanut juonesta kiinni ja molemmat oli tosi kökösti tehty. Ihme, että niihin oli kuitenkin kuuluisat näyttelijät saatu. Mutta tosiaan kummankaan juoni ei ole mitenkään tarkemmin jäänyt mieleen, muistan vaan sen pettymyksen tunteen, kun tajusin tuhlanneeni moisiin leffoihin iltani.
Heh, Burn after reading ihan best 10 listalla mulla. Näin voi mielipiteet vaihdella. Monta järkyn hauskaa kohtaa, mm. kun Clooney esittelee sen itse tekemänsä pano-koneen. :)))
Pitää varmaan kattoo toi toinen, jos tykkäisin siitäkin, kiitos vinkistä!
Yhdet häät ja kolme anoppia. Luokkakokous-elokuvat.
Bad Taste (ohjaaja: Peter Jackson ja genre splatter tms.). Teki fyysisesti pahoivaksi.
Mikäntahansa Renny Harlinin leffa.
Haihurrikaani. Pekko Aikamiespoika.