Mikä on huonoin elokuva, minkä olet koskaan nähnyt?
Perustele myös kuitenkaan spoilaamatta koko juonta.
Minulla on kaksi.
Ensimmäinen on Jäätikön uhka. Tuli joskus Foxilta. Katastrofielokuva. Juoni toimi aluksi, mutta sitten alkoi alamäki. Ensinnäkin elokuva näytti siltä, että se olisi kuvattu minun takapihallani talvella. Visuaaliset efektit olivat surkeita. Toiseksi näyttelijät olivat yhtä hyviä kuin lapset koulun kevätjuhlissa.
Toinen oli Suicide Squad. Kaikilta muilta osin upea elokuva, mutta kun se juoni vaan oli surkea eikä toiminut.
Kommentit (180)
Kaikki george clooneyn elokuvat, tuo nimi on tae kurasta.
Vierailija kirjoitti:
Teuvo Tulion Sensuela. Kotimainen sexploitation-kummajainen 1970-luvun alusta, jossa täysin absurdi juoni, surkeat trikkikuvat, onneton leikkaus ja amatöörinäyttelijät. Kaiken huipuksi elokuva on kuvattu englanniksi ja dubattu suomeksi, kuvattu 1940-luvun kameroilla ja rahoituksen saamiseksi väliin on tungettu läpi elokuvan jatkuvaa tökeröä piilomainontaa ("Ensi talvena Finnair lentää kahteenkymmeneen kuuteen kohteeseen Euroopassa..."). Niin huono että on melkein jo hyvä, Ed Woodin elokuvien tasoa.
Sensuela irroittaa monet hervottomat naurut, camp- huumorin aatelia!
Yksi kökkö-suosikkini on Dantes Peak- tulivuorielokuva.
Koostuu katastrofielokuvien kliseistä.
Mukana myös tieteellisesti epäuskottava juttu, tulivuoritoiminta voi happamoittaa vesiä, mutta ei nyt sentään järveä akkuhapoksi muuta...
13. soturi on myös kyllä myös huono.
Joskus haettiin videovuokraamosta ja jäi kesken.
Se uusi Uinu, uinu lemmikkini.
Kemmon veljesten Ponterosa. Todella paha mieli tuli varsinkin Karita Tykän puolesta, kun joutui tuossa kökössä leffassa turhaan kiroilemaan yms.
Elokuvateatterissa ihmiset lähtivät vaivautuneina myötähäpeästä kesken kaiken pois.
Toinen veljeksistä on etäisesti tuttu, ja ihan järkeviä puhuu, kun naamakkain jutellaan.
En melkein voisi uskoa, että noin surkean tekeleen saivat aikaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt minut kivitetään, mutta Pulp Fiction.
Se on paska mutta olen paljon huonompiakin elokuvia nähnyt.
Makkarakalakeittoa, sano tympee Huttunen on leffa, josta harva on kuullut ja jonka vielä harvempi on nähnyt. Syystä.
Lue kommenttini rainasta Leffatykistä!
Valhalla rising. En vaan ymmärtänyt ”taidetta”.
Ihan kaikki taide-elokuvat ja Kaurismäen paskat. Sekä se maailman parhaaksi mainittu Citizen Kane. Todella, todella tylsä.
Velipuolet. Uskomatonta että vaikka mukana on nimekkäitä näyttelijöitä, niin yksikään hahmo ei ole onnistunut vaan lähinnä vaikuttavat hullujenhuoneelta karanneilta.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teuvo Tulion Sensuela. Kotimainen sexploitation-kummajainen 1970-luvun alusta, jossa täysin absurdi juoni, surkeat trikkikuvat, onneton leikkaus ja amatöörinäyttelijät. Kaiken huipuksi elokuva on kuvattu englanniksi ja dubattu suomeksi, kuvattu 1940-luvun kameroilla ja rahoituksen saamiseksi väliin on tungettu läpi elokuvan jatkuvaa tökeröä piilomainontaa ("Ensi talvena Finnair lentää kahteenkymmeneen kuuteen kohteeseen Euroopassa..."). Niin huono että on melkein jo hyvä, Ed Woodin elokuvien tasoa.
Sensuela irroittaa monet hervottomat naurut, camp- huumorin aatelia!
Yksi kökkö-suosikkini on Dantes Peak- tulivuorielokuva.
Koostuu katastrofielokuvien kliseistä.Mukana myös tieteellisesti epäuskottava juttu, tulivuoritoiminta voi happamoittaa vesiä, mutta ei nyt sentään järveä akkuhapoksi muuta...
13. soturi on myös kyllä myös huono.
Joskus haettiin videovuokraamosta ja jäi kesken.
Ja lopussa päähenkillöt kömpivät sortuneesta luolasta ja suutelevat. Ei niinkuin yhtään kliseistä..
This is the end, jossa julkkikset esittävät itseään ja kesken bileiden tulee maailmanloppu. Joka toinen repliikki oli p""u, ky""pä, ra""us jne ja lopussa käveli valtava paholainen kikkeli heiluen, mutta päähenkilöt pääsivät turvaan taivaaseen jossa sitten pössyteltiin.
Yksi huonoimpia suomalaisia elokuvia on Luokkakokous 3, jota Suomen Elokuvasäätiö tuki yli puolellatoista miljoonalla. Tämä on siis "kulttuuria". Totuus on se, että tuo pläjäys on ala-arvoista paskaa. Suosio kertoo vain sen, että suuri yleisö on lauma ääliöitä.
Huonoimpien listalle nousee mulla suomalainen elokuva Bodom, jonka jostain syystä sinnittelin loppuun, kun halusin kuitenkin tietää, mitä siinä käy. Aivan kammottavan huono tekele, ei kannata todellakaan nähdä sitä. Mitään hyvää siinä ei ollut, käsis aivan järkyttävää huttua, ohjaus sekavaa, näyttelijäntyö ponnetonta, poikkeuksena ehkä Mimosa Willamo, jonka hahmo taas on niin seko, ettei mitään rajaa. Kiertäkää kaukaa.
Musta Dahlia. Huono käsikirjoitus, huonot näyttelijävalinnat (paitsi murhan uhrin näyttelijä). Huono ohjaus.
Varmaan joku Todd Solondzin kammotuksista
Leonard 6 - Bill Cosbyn tähdittämä ja Speden Kliffaa hei! Loiro ja Salminen. Kävin mukelona kaverin kanssa katsomassa molemmat. Ihan järjettömän huonoja.
Camp-viihteestä menee sitten Rocky 4. Se on niin huono, ettei nauramatta voi katsoa.
Se mieletön remppa. Kopioitu Tom Hanksin remppaleffasta muutama kohtaus, väliin ujutettu jenkkileffamaista "rakas rakas erotaan ja palataan yhteen"- siirappia, Hedberg esittää melkein kaikkia hahmoja ja Kitin näyttely on kökköä. Ja tää omi oikein leffateattereissakin?! Kiesus.
Netflixin norjalainen leffa kivijättiläisestä joka herää henkiin... todella järkkyä pskaa.
Tämän vuoden kammotuksista mieleen tulee ainakin Orenda, jota kulttuurin mediamarkkinajohtaja Helsingin Sanomat urheasti ylisti.
joku Paistinpannumurhaajat tai vastaava ö-luokan leffa. 80-luvulla näin telkkarista. Kyllähän näitä oikeasti huonoja on paljon. Plan 9 from outer space yms rapaa.
Titanic