On outoa, että kiusattua käsketään unohtamaan menneet

mutta samalla jos sitä jää vatvomaan loppuelämän verran ei pääse koskaan eteenpäin ja samalla tulee todistaneeksi ettei kelpaa mihinkään kun ei saa ikäviä asioita pois päästään.

Sinänsä ihmetyttää miten on onnistunut saamaan työpaikan jos ei itse katso olevansa oikeutettu mihinkään muuhun kuin masennukseen ja hakatuksi tulemiseen. Ehkei sitä sittenkään ole täysin arvoton ja tusta löytyisi jotain mistä rakentaa. Kunhan pääsee eroon noista nuoruusmuistoista. Eli joo, unohda ne paskat jutut. Lyö itseäsi joka kerta tms kun muistat ne kunnes et enää halua muistaa.

Kiusaaja pääsi jo veräjästä, ne on aivan varmasti rikosoikeudellisesti jne vanhentuneet tässä vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajat on niin alinta pohjasakkaa ettei mitään rajaa. Mutta karma is a bitch.

Kuka tätä alapeukuttaa? Kiusaajat? Pelottaako karma?

Ööööö.... Suomessa ei uskota karmaan, eikä juuri uudestisyntymisen noin muutenkaan.

Muistaakseni isossa kirjassa sanotaan, että isien pahat teot kostetaan kuudenteen polveen.

Satujako tässä pitäisi uskoa?? 

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa tulee juurikin ilmi kiusatun itsekyys kuinka pitää aina olla ymmärtämässä vielä työelämässäkin. Ei voida vaati edes normaaleja työelämään kuuluvia asiota ettei vaan tule pahamieli.

Viitsitkö vielä kertoa, missä tässäkin keskustelussa joku on muka vaatinut jotain erityiskohtelua työelämässä aiemman kiusaamisen vuoksi? Sori vaan, mutta et taida ollenkaan tajuta miten kiusaaminen voi ihmiseen vaikuttaa. Enkä old kyllä ikinä kuullut, että joku kiusattu vaatisi jotain erityiskohtelua, päin vastoin, kiusattu olisi onnellinen jos saisi normaalia kohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajat on niin alinta pohjasakkaa ettei mitään rajaa. Mutta karma is a bitch.

Kuka tätä alapeukuttaa? Kiusaajat? Pelottaako karma?

Ööööö.... Suomessa ei uskota karmaan, eikä juuri uudestisyntymisen noin muutenkaan.

Muistaakseni isossa kirjassa sanotaan, että isien pahat teot kostetaan kuudenteen polveen.

Entäs, jos on vela?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa tulee juurikin ilmi kiusatun itsekyys kuinka pitää aina olla ymmärtämässä vielä työelämässäkin. Ei voida vaati edes normaaleja työelämään kuuluvia asiota ettei vaan tule pahamieli.

Viitsitkö vielä kertoa, missä tässäkin keskustelussa joku on muka vaatinut jotain erityiskohtelua työelämässä aiemman kiusaamisen vuoksi? Sori vaan, mutta et taida ollenkaan tajuta miten kiusaaminen voi ihmiseen vaikuttaa. Enkä old kyllä ikinä kuullut, että joku kiusattu vaatisi jotain erityiskohtelua, päin vastoin, kiusattu olisi onnellinen jos saisi normaalia kohtelua.

Siksipä juuri menneisyyden traumat tulee käsitellä. Sen jälkeen ei tarvitse ikinä kenellekään edes kertoa, että on joskus ollut kiusattu. Tulee kohdelluksi kuten kaikki muutkin. Mutta jos ei ole traumojaan käsitellyt, kiusattu voi tulkita kiusaamisena asiat, jotka muut ohittavat olankohautuksella. 

"Näissä keskusteluissa tulee juurikin ilmi kiusatun itsekyys kuinka pitää aina olla ymmärtämässä vielä työelämässäkin. Ei voida vaati edes normaaleja työelämään kuuluvia asiota ettei vaan tule pahamieli."

Ja näin kiusaaminen jatkuu menestyksekkäästi työelämässä. Helppo on sanoa noin, jos itseä ei ole kiusattu (itsetunto täytyy rakentaa uudelleen).

Tämä on totta. Minä olen entinen kiusattu. Enää se ei vaikuta elämääni mitenkään ja olen päässyt yli, mutta en unohda koskaan. En koskaan.

Tämän sanominen saa aina ihmisillä defenssit pystyyn ja raivon pintaan, mutta sanon sen silti: Älkää antako itsenne uhriutua niin että juututte uhrin rooliin koko loppuelämäksenne. Olin itse samanlainen uhriutuja ennen, ja todellakin pyöritin mennyttä koko ajan päässäni, säälin itseäni ja koin itseinhoa. Olin niin syvällä menneessä että unohdin elää tässä hetkessä, kärsin fyysisistä kivuista ja pahoista psyykkisistä oireista. Nyt kun olen ulkopuolisen avun tukemana saanut silmäni auki, niin melkein suututtaa että olen tuhlannut melkein kymmenen parhainta vuottani tähän märehtimiseen.

Huomaan myös täällä samaa defenssiä ja raivoa joka suunnataan kohti jokaista joka kyseenalaistaa uhrin roolin. Osa kyseenalaistajista on selvästi joko nykyisiä tai entisiä kiusaajia, mutta osa meistä on kokenut aivan saman kuin tekin. Me olemme vain päässeet paranemisella seuraavalle tasolle, ja Toivoisimme että tekin, jotka vielä pidätte kaikkea tuota kipua ja tuskaa mukananne, pääsisitte niistä irti.

Se, että teitä kehotetaan päästämään irti menneestä ja jättämään asioita taakse ei mitenkään mitätöi sitä mitä olette kokeneet. Kukaan ei vie menneisyyttänne teiltä pois, ja me uhrit olemme yhtä mieltä siinä että meitä on kohdeltu väärin. Se on fakta, eikä muuksi muutu.

Mutta tällä hetkellä pahin este teidän ja hyvän tulevaisuuden välillä olette te itse. Olette kyllä tarpeeksi vahvoja pääsemään siitä irti, jos vain uskotte, avun kanssa tai ilman.

Minä olen tullut kiusatuksi, ja kehotan kyllä lämpimästi kaikkia kiusattuja jatkamaan eteenpäin.

Elämä opettaa meitä kaikkia, ja olisinpa perin huonosti opiksi ottanut, jos ajattelisin nyt aikuisena olevani parempi ihminen kuin ne silloiset keskenkasvuiset lapset, joita en ole nähnyt 20 vuoteen.

up

Silläkö siitä pääsee yli ja elämä jatkuu jos jää vaan vatvomaan menneitä?

49 jatkaa - kehottaisin lempeästi menemään peilin eteen ja oikeasti katsomaan itseänne. En sillä tavoin kuin kiusaajat tarkoittavat sanoessaan "menkää kiusatut peilin eteen", ei siksi että teidän pitäisi etsiä itsestänne jotain vikaa. Vaan katsomaan, ja miettimään, "miksi teen tätä itselleni?"

Muut ovat arvostelleet ja etsineet teistä vikoja aivan tarpeeksi. Teidän ei tarvitse tehdä sitä enää itse, ajatella että olette liian viallisia tai haavoittuneita normaaliin elämään. Teissä ei ole mitään vikaa. Ja joskus ehkä ymmärrätte, mitä tällä tarkoitan. Tsemppiä <3

Vierailija kirjoitti:

Ai että kun ärsyttää nää kiusaamisen vähättelijät! Ette ilmeisesti ole ikinä kiusaamista kokeneet. Jos siitä olisi niin vain helppo jatkaa elämäänsä normaalisti, niin eihän se kiusaaminen edes olisi ongelma.

Olen, mutta miksi ihmeessä antaisin jonkun 14 vuotiaan nico-petterin haukkujen antaa määritellä mitä tulen opiskemaan tai mihin töihin haen. Nico-petteri oli vain yksi typerä tyyppi, jolta tuli vielä typerämpää juttua suusta ja vielä heikkolahjaisempaa käytöstä., joka valitettavasti kohdistui minuun. Nico peen jälkeen elämääni on tullut niin paljon uusia ihmisiä ja nico peen typerät sanat ovat saanet oikeat suhteet. Ei nico pee ollut jumala joka tiesi suuren totuuden minusta. Todellisuudessaei hän edes tuntenut minua, kunhan huuteli aivottomia ajatuksiaan ääneen. Ajatuksia joita hän ei itse edes taida enää muistaa tai saattanut vaihtaa mieltä. Jos kiusaajat saivat tuhottua menneisyyttäni, niin nyt pidän kyllä huolta etteivät tuhoa ainakaan tulevaisuuttani.

Kiusattu on kun ihminen märissä vaatteissa. Jossain vaiheessa on ymmärettävä riisua ne ja laittaa uudet kuivat ja tiedostaa, että päällä on kuivat eikä märät vaatteet. Ne märät vaatteet ovat meneisyyttä ja nyt kun päällä on kuivat käyttäytyä sen mukaan. Ei tarvitse hytistä, ei valittaa, ei miettiä mihin istua kun on märkä jne.

Eli jos sinua ei tällä hetkellä kiusata, sinun ei kuulu käyttäytyä kuin niin tapahtuisi, vaan ymmärtää, että se on ohi ja yrittää elää ihan kuten kaikki muutkin jota ei tällä hetkellä kiusata, vaikka muistissa olisikin mitä joskus aikanaan on tapahtunut.

Menneisyys on menneisyyttä ja je kuuluu sinne. Ihan kuten ne omatkin nolot teot, vaatteet, sanat ja jutut

Vierailija kirjoitti:

"Näissä keskusteluissa tulee juurikin ilmi kiusatun itsekyys kuinka pitää aina olla ymmärtämässä vielä työelämässäkin. Ei voida vaati edes normaaleja työelämään kuuluvia asiota ettei vaan tule pahamieli."

Ja näin kiusaaminen jatkuu menestyksekkäästi työelämässä. Helppo on sanoa noin, jos itseä ei ole kiusattu (itsetunto täytyy rakentaa uudelleen).

Väärin. Ei ole kiusaamista, että sinua kohdellaan aivan kuten niitäkin, joita ei ole koskaan kiusattu. Yleensä työpaikalla ketään ei edes kiinnosta, onko jotain joskus aiemmin elämässä kiusattu vai ei. Kiusaaminen on aina vain ja ainoastaan kiusatun ja kiusaajien välinen asia, ei kenenkään muun. Joten älä odota, että muut alkaisivat kohdella sinua eri tavalla kuin muita vain siksi, että sinua on joskus kiusattu. Ymmärrän, että itsetunto on rakennettava uudelleen, mutta se ei ole työkavereidesi asia vaan sinun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaajat on niin alinta pohjasakkaa ettei mitään rajaa. Mutta karma is a bitch.

Kuka tätä alapeukuttaa? Kiusaajat? Pelottaako karma?

Minä alapeukutin. Voisin luetella montakin ihmisryhmää, jotka ovat vielä koulukiusaajiakin alempana. En myöskään usko karmaan.

Kirjoitin kiusaajat. En eritellyt tässä että juuri koulukiusaajat. Oio vaan mutkat suoriksi jos se suo jotenkin helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai että kun ärsyttää nää kiusaamisen vähättelijät! Ette ilmeisesti ole ikinä kiusaamista kokeneet. Jos siitä olisi niin vain helppo jatkaa elämäänsä normaalisti, niin eihän se kiusaaminen edes olisi ongelma.

Olen, mutta miksi ihmeessä antaisin jonkun 14 vuotiaan nico-petterin haukkujen antaa määritellä mitä tulen opiskemaan tai mihin töihin haen. Nico-petteri oli vain yksi typerä tyyppi, jolta tuli vielä typerämpää juttua suusta ja vielä heikkolahjaisempaa käytöstä., joka valitettavasti kohdistui minuun. Nico peen jälkeen elämääni on tullut niin paljon uusia ihmisiä ja nico peen typerät sanat ovat saanet oikeat suhteet. Ei nico pee ollut jumala joka tiesi suuren totuuden minusta. Todellisuudessaei hän edes tuntenut minua, kunhan huuteli aivottomia ajatuksiaan ääneen. Ajatuksia joita hän ei itse edes taida enää muistaa tai saattanut vaihtaa mieltä. Jos kiusaajat saivat tuhottua menneisyyttäni, niin nyt pidän kyllä huolta etteivät tuhoa ainakaan tulevaisuuttani.

Kiusattu on kun ihminen märissä vaatteissa. Jossain vaiheessa on ymmärettävä riisua ne ja laittaa uudet kuivat ja tiedostaa, että päällä on kuivat eikä märät vaatteet. Ne märät vaatteet ovat meneisyyttä ja nyt kun päällä on kuivat käyttäytyä sen mukaan. Ei tarvitse hytistä, ei valittaa, ei miettiä mihin istua kun on märkä jne.

Eli jos sinua ei tällä hetkellä kiusata, sinun ei kuulu käyttäytyä kuin niin tapahtuisi, vaan ymmärtää, että se on ohi ja yrittää elää ihan kuten kaikki muutkin jota ei tällä hetkellä kiusata, vaikka muistissa olisikin mitä joskus aikanaan on tapahtunut.

Menneisyys on menneisyyttä ja je kuuluu sinne. Ihan kuten ne omatkin nolot teot, vaatteet, sanat ja jutut

Olen nyt 40+. Peruskoulussa kiusattiin. Ei niistä kiusaajista kummoisia tullut. Ekat taitavat olla jo vainaitakin. Moni oli köyhä ja koti surkea. Elämä on tähän ikään mennessä murjonut jo ihan oikeastikin, että jotkut pikkupoikien sanomiset missään tunnu enää. En kerta kaikkiaan ymmärrä miksi jotkut jäävät vatvomaan lasten tekemisiä ja sanomisia.

Vierailija kirjoitti:

Tämän sanominen saa aina ihmisillä defenssit pystyyn ja raivon pintaan, mutta sanon sen silti: Älkää antako itsenne uhriutua niin että juututte uhrin rooliin koko loppuelämäksenne. Olin itse samanlainen uhriutuja ennen, ja todellakin pyöritin mennyttä koko ajan päässäni, säälin itseäni ja koin itseinhoa. Olin niin syvällä menneessä että unohdin elää tässä hetkessä, kärsin fyysisistä kivuista ja pahoista psyykkisistä oireista. Nyt kun olen ulkopuolisen avun tukemana saanut silmäni auki, niin melkein suututtaa että olen tuhlannut melkein kymmenen parhainta vuottani tähän märehtimiseen.

Huomaan myös täällä samaa defenssiä ja raivoa joka suunnataan kohti jokaista joka kyseenalaistaa uhrin roolin. Osa kyseenalaistajista on selvästi joko nykyisiä tai entisiä kiusaajia, mutta osa meistä on kokenut aivan saman kuin tekin. Me olemme vain päässeet paranemisella seuraavalle tasolle, ja Toivoisimme että tekin, jotka vielä pidätte kaikkea tuota kipua ja tuskaa mukananne, pääsisitte niistä irti.

Se, että teitä kehotetaan päästämään irti menneestä ja jättämään asioita taakse ei mitenkään mitätöi sitä mitä olette kokeneet. Kukaan ei vie menneisyyttänne teiltä pois, ja me uhrit olemme yhtä mieltä siinä että meitä on kohdeltu väärin. Se on fakta, eikä muuksi muutu.

Mutta tällä hetkellä pahin este teidän ja hyvän tulevaisuuden välillä olette te itse. Olette kyllä tarpeeksi vahvoja pääsemään siitä irti, jos vain uskotte, avun kanssa tai ilman.

Erittäin hyvä kirjoitus. On vaarallista jämähtää uhrin asemaan, sillä vaikka olisi kokenut miten kovia, on aikuisen ihmisen otettava vastuu ja elettävä sitä aikuisen elämää, ei märehtiä menneitä. Kaikki tällaiset uhriutumiset siirtää vielä hyvin tehokkaasti eteenpäin omille lapsilleen. Paranemista ei tietenkään auta mikään tällainen "häntä pystyyn vaan"-toitotus, vaan on haettava vaikka ammattiapua jos ei itse selviä, pääasia, että haluaa ratkaista ongelmat, ei vain nauttia niistä. Niin, vaikka se niin hullulta kuulostaa, osa ihmisistä haluaa oikeasti nauttia ongelmistaan (koulukiusaamismuistoista tai jostain muusta), koska ne ovat selitys kaikille epäonnistumisille tms. Itsekin olen havahtunut huomaamaan, kuinka olen luisunut avuttomaksi monissa, monissa asioissa... Työura on olematon, koska enhän minä, autokoulua en kyennyt käymään loppuun, koska enhän minä, uimakouluakaan en ole uskaltanut käydä, koska enhän minä! Isoja ja pieniä ja ihan hassujakin asioita, joita en voi tehdä, koska minä olen minä ja niin herkkä ja arka ja halveksittu. Olisi jo varmaan aika siirtyä eteenpäin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä jatkuu. Surkuttelu ei auta, mennyttä ei voi muuttaa. Eteenpäin on mentävä vaikka menneet ahdistaisi. Kaikilla on omat taakkansa. Joillain se on kiusaaminen ja monella joku muu. 

Ja ei, tuskin kukaan kiusaaja ajattelee että hähää nytpä pilaan tuon elämän.

Tämä on juuri tätä! Miksi kiusaamisen vaikutuksia ei ymmärretä? Silloin kun on nuori, on erityisen haavoittuva ympäristön palautteelle. Silloinhan vasta rakentaa minäkuvaa, itsetuntoa jne. Jos ympäristö viestittää joka taholta, että olet arvoton, miten aikuisena voi vain päättää, että jatkanpa elämää?

Kiusaaminen opettaa, että ei ole minkään arvoinen, kirjaimellisesti. Omat mielipiteet eivät ole arvokkaita, omia rajoja ei kunnioiteta, omaa tahtoa ei kuunnella.

Kun on oppinut, että ei ole mitään niin on vaikea elää. Jaksan yhä joka päivä ihmetellä, jos joku tervehtii minua, hyväksyy työni, kysyy kuulumisiani jne. Erityisesti sitä, jos saan kulkea käytävällä ilman haukkumista, kamppaamisia, halveksuvia katseita, naurunremakkaa.

Niin on, yleensä kenellekään se ei ole pelkkä kiusaaminen vaan kiusaajat päättävät murtaa viimeisen nikaman selkärangasta.

Mitäköhän ne kiusaajat sitten ajattelevat? Että voi kun autan tuota nyt elämässä eteenpäin vai? Yleensä myös oppitunnilla puhutaan kiusaamisesta, näytetään sen vaikutukset yms.

Naurettavaa väittää, että kiusaajat eivät muka ymmärtäisi mitä tekevät. Se on tarkoituksellista, tahallista toimintaa. Se on ihan puhdasta väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, vaikka koulukiusaamisena siitä puhutaan. Kiusaajien toiminta on rikollista!

Tuolla on tavaton määrä ammattilaisia, jotka on koulutettu ymmärtämään ja auttamaan. Se ei esim. ole ystävien tai luokkakavereiden tehtävä. Heillä on omat murheet elettävä. Mutta se apu on itse haettava.

Ystävien tehtävä se juuri on. Mitä hemmettiä ihminen tekee ystävillä jotka ei auta kun tarvitsee apua?

Ammattilainen ei voi auttaa kuin määrättyyn asti. Sillä ammattilainen ei välitä potilaasta pätkääkään vaan tekee vain työtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Näissä keskusteluissa tulee juurikin ilmi kiusatun itsekyys kuinka pitää aina olla ymmärtämässä vielä työelämässäkin. Ei voida vaati edes normaaleja työelämään kuuluvia asiota ettei vaan tule pahamieli."

Ja näin kiusaaminen jatkuu menestyksekkäästi työelämässä. Helppo on sanoa noin, jos itseä ei ole kiusattu (itsetunto täytyy rakentaa uudelleen).

Väärin. Ei ole kiusaamista, että sinua kohdellaan aivan kuten niitäkin, joita ei ole koskaan kiusattu. Yleensä työpaikalla ketään ei edes kiinnosta, onko jotain joskus aiemmin elämässä kiusattu vai ei. Kiusaaminen on aina vain ja ainoastaan kiusatun ja kiusaajien välinen asia, ei kenenkään muun. Joten älä odota, että muut alkaisivat kohdella sinua eri tavalla kuin muita vain siksi, että sinua on joskus kiusattu. Ymmärrän, että itsetunto on rakennettava uudelleen, mutta se ei ole työkavereidesi asia vaan sinun. 

Siis millä tavalla kiusatut muka odottovat erilaista kohtelua työelämässä? En minä ainakaan ole vaatinut mitään erityskohtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska elämä jatkuu. Surkuttelu ei auta, mennyttä ei voi muuttaa. Eteenpäin on mentävä vaikka menneet ahdistaisi. Kaikilla on omat taakkansa. Joillain se on kiusaaminen ja monella joku muu. 

Ja ei, tuskin kukaan kiusaaja ajattelee että hähää nytpä pilaan tuon elämän.

Tämä on juuri tätä! Miksi kiusaamisen vaikutuksia ei ymmärretä? Silloin kun on nuori, on erityisen haavoittuva ympäristön palautteelle. Silloinhan vasta rakentaa minäkuvaa, itsetuntoa jne. Jos ympäristö viestittää joka taholta, että olet arvoton, miten aikuisena voi vain päättää, että jatkanpa elämää?

Kiusaaminen opettaa, että ei ole minkään arvoinen, kirjaimellisesti. Omat mielipiteet eivät ole arvokkaita, omia rajoja ei kunnioiteta, omaa tahtoa ei kuunnella.

Kun on oppinut, että ei ole mitään niin on vaikea elää. Jaksan yhä joka päivä ihmetellä, jos joku tervehtii minua, hyväksyy työni, kysyy kuulumisiani jne. Erityisesti sitä, jos saan kulkea käytävällä ilman haukkumista, kamppaamisia, halveksuvia katseita, naurunremakkaa.

Niin on, yleensä kenellekään se ei ole pelkkä kiusaaminen vaan kiusaajat päättävät murtaa viimeisen nikaman selkärangasta.

Mitäköhän ne kiusaajat sitten ajattelevat? Että voi kun autan tuota nyt elämässä eteenpäin vai? Yleensä myös oppitunnilla puhutaan kiusaamisesta, näytetään sen vaikutukset yms.

Naurettavaa väittää, että kiusaajat eivät muka ymmärtäisi mitä tekevät. Se on tarkoituksellista, tahallista toimintaa. Se on ihan puhdasta väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, vaikka koulukiusaamisena siitä puhutaan. Kiusaajien toiminta on rikollista!

Tuolla on tavaton määrä ammattilaisia, jotka on koulutettu ymmärtämään ja auttamaan. Se ei esim. ole ystävien tai luokkakavereiden tehtävä. Heillä on omat murheet elettävä. Mutta se apu on itse haettava.

Ystävien tehtävä se juuri on. Mitä hemmettiä ihminen tekee ystävillä jotka ei auta kun tarvitsee apua?

Ammattilainen ei voi auttaa kuin määrättyyn asti. Sillä ammattilainen ei välitä potilaasta pätkääkään vaan tekee vain työtään. 

Ongelmia tuleekin siinä jos ystävää aletaan käyttää henkilökohtaisena terapeuttina. Tästä on kokemusta puolin ja toisin. Totta kai ystävän tulee tukea, mutta liika on liikaa. Ei kaikkea voi kipata ystävän niskaan, varsinkin kun heitä ei ole koulutettu kestämään ja ottamaan vastaan aika raskaitakin asioita.

Ja kyllä ammattilainen välittää, ainakin oma terapeuttini. Jos ei välitä niin on kyllä hakeutunut väärälle alalle. Ja ajattelepa asiaa näin päin: Jos ammattilainen ei välittäisi, niin ketään ei edes hoidettaisi.