Ärsyttää termi ''erityislapsi''

Miksei voi vaan sanoa vammainen? Miksi siitäkin on nyky-yhteiskunnassa pitänyt vääntää lähes kirosana?

Vierailija kirjoitti:

Erityistuen tarpeen voi aiheuttaa niin moni erilainen oireyhtymä, sairaus tai vamma, ettei kaikkia voi vaan heittää sikinsokin erityisluokalle. Moni pärjää tuen avulla ns tavallisessa luokassa, jollekin pienluokka on parempi.

Erityislapsi on sikäli ihan hyvä termi, että se kattaa monenlaisia tarpeita. Toisinaan on hankala sanoa suoraan "asioiden oikealla nimellä", kuten joku täällä vaati. Oikean diagnoosin löytäminen voi tosiaankin kestää kauan, useamman vuodenkin. Oikeaa termiä ei silloin oikein ole käytössä. Esim moneen neurologisen oireyhtymään liittyy usein liitännäisongelmatiikkaa (vaikkapa lukijäiriötä). Varmaan kaikki tajuavat ettei lapseen viitatessa ole järkevää käyttää diagnoosilistaa. Sitä paitsi sairaudet, vammat ja oireyhtymät ovat henkilökohtaisia asioita, eivät jokaiselle jaettavaa informaatiota. Jos vaikka lapsesi luokkakaverille on erityisen tuen tarvetta, sen tarkemmin asia ei sinulle kuulu.

Kaikki lapset ovat erityisiä, kaikilla on vahvuuksia ja haasteita. Kenenkään ei kannata kadehtia erityislapsia tai heidän vanhempiaan. Vanhemmilla on isot huolet kannettavanaan ja avun hakeminen sekä oikeiden toimintatapojen löytäminen on työlästä, vaikeaa ja raskasta. Erityislapsen elämässä on monia vaikeuksia voitettavana, jotkut asiat voivat olla melko mahdottomia ja sitten joutuu vielä kohtaamaan inhottavia ja jopa tahallaan loukkaavaksi tarkoitettuja ennakkoluuloja ja kommentteja.

Jos jollain kanssaihmisellä on erityisiä haasteita, olethan se joka tukee ja hyväksyy, etkä se joka kiusaa, juoruaa virheellisiä asioita ja tekee elämästä entistä vaikeampaa?

K

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD lapset on levottomia ja koulussa se näkyy ja kuuluu. Negatiivisesti.

Minua aina ihmetyttää, miksei erityislapsille ole erityisluokkia. Minun kouluaikanani sellaisia oli, meidän koulussa Filppulan luokka erityisopettajan sukunimen mukaan nimettynä.

Pienluokka on luokka, johon pääsee lapset, joilla on diagnoosi. Erityistä tukea tarvitsevat ovat etusijalla. Tehostetun tuen oppilas pääsee pienluokkaa, jos siellä pn tilaa. On myös erityiskouluja. Erityisluokka nimitys on poistunut.

Meillä varhaiskasvatuksen opinnoissa (olen lto) painotettiin sitä, että termin erityislapsi sijaan pitäisi käyttää termiä erityistä tukea tarvitseva lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Olisiko termi "kehitysvammainen" sitten parempi? Sillä nimellä näitä lapsia ennen kutsuttiin.

Sulla menee puurot ja vellit sekasin

Mitä luulet, miten tarkkaan termeistä tavallisen kansan keskuudessa väännettiin ja skitsoiltiin esim. 1950-1960-luvuilla? Kerropa viisaampana.

Minun lapsuudessani 50- ja 60-luvulla asioista käytettiin oikeita nimiä. Kylällä oli pari down-lasta, eli siihen aikaan mongoloidia ja muutama hullu. Nuo hullut olivat omituisesti käyttäytyviä aikamiespoikia, eivät olleet vaarallisia mutta me lapset tietysti pelkäsimme heitä. Kasvatuksen puutteesta häiriköiviä kirjainyhdistelmä-lapsia, siis nykyisiä erityisiä, ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Olisiko termi "kehitysvammainen" sitten parempi? Sillä nimellä näitä lapsia ennen kutsuttiin.

Sulla menee puurot ja vellit sekasin

Mitä luulet, miten tarkkaan termeistä tavallisen kansan keskuudessa väännettiin ja skitsoiltiin esim. 1950-1960-luvuilla? Kerropa viisaampana.

Minun lapsuudessani 50- ja 60-luvulla asioista käytettiin oikeita nimiä. Kylällä oli pari down-lasta, eli siihen aikaan mongoloidia ja muutama hullu. Nuo hullut olivat omituisesti käyttäytyviä aikamiespoikia, eivät olleet vaarallisia mutta me lapset tietysti pelkäsimme heitä. Kasvatuksen puutteesta häiriköiviä kirjainyhdistelmä-lapsia, siis nykyisiä erityisiä, ei ollut.

Tämä on muuten totta. En hirveästi mieltäni lähtisi pahoittamaan siitä, että nykyisin käytetään erityislapsi-nimitystä. Menee jo ihan lillukan varsiksi tämä hifistely ja herkkähipiäisyys. Sille nyt ei mitään voi, että eihän ne nyt ihan keskivertolapsen ominaisuuksia ole, jos niille erityistä tukea ja erityisjärjestelyjä tarvitaan.

Ennen oli apukoulut, jossain vaiheessa erityisluokat, nykyisin kaikki ovat samassa ryhmässä. Tiedä sitten mikä on opettajan työn tai niiden muiden kuin erityistarpeisten lasten kannalta paras vaihtoehto.

Tuo tässä ketjussa esitetty nopo-lapsihan on aivan loistava vaihtoehto! Sitä markkinoimaan nyt kunnolla!

Erityislapsi on kai joku korrekti ilmaisu, kun ei enää haluta sanoa ongelmalapsi.

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Vaihdapa tuohon erityinen tai erityislapsi sanan tilalle sana vammainen. Niin moni lapsi voi olla vammainen halusipa sitä itse tai ei. Jotkut myös asennevammaisia. Erityislapsella tarkoitetaan erityistä hoitoa vaativaa lasta (kehitysvamma, jokin neurologinen sairaus tai vaikk käytöshäiriö). Enpä usko, että diagnooseja kovin helposti annetaan ilman perusteita. Tosin enää vammaisia, autisteja, epilepsiaa sairastavia jne ei laiteta pois muiden silmistä laitokseen kuten ennen vaan eletään tätä elämää kaikki yhdessä. Eli pitäisikö näitä kaikkia erityistä tukea, hoitoa jne saavia lapsia kutsua jollain toisella nimellä mikä ei niin ärsyttäisi aloittajaa. Näitä erityislapsia, myöhemmin aikuisia on täällä halusipa aloittaja niin tai ei. Jos aloittajalla itsellään on hahnotushäiriö ja kuulunut erityislapsiryhmään, niin sekään ei mitenkään vaikuta siihen että on muitakin erityislapsia. Se ei ole tahdon asia eikä asiat muuksi muutu vaikka terminologia muutettaisiin. Kannattaa myös muistaa, että kaikki vammat ei näy heti ulospäin - silti elämä voi olla tosi haasteellista ihan perusasioista selviytymisen kannalta.

En usko, että kukaan haluaa alkujaan olla erityislapsi - jotenkin erilainen. On tärkeää kuitenkin oppia ymmärtämään itseään ja joskus tai usein se diagnoosikin voi auttaa siihen. On löytynyt syy sille miksi tietyt asiat ovat haasteellisia ja on muitakin, jolla on sama ongelma.

On hyvä asia, että erityislapset ja heidän haasteet ovat esillä yhteiskunnassa ja erityislapset osa yhteiskuntaa eikä suljettuna laitoksiin. Näin toivottavasti pikkuhiljaa myös muut oppivat ymmärtämään, että meitä ihmisiä on erilaisia erilaisine haasteineen. Ehkä opitaansuvaitsevammaksi eikä heti tuomita lapsia tai heidän vanhempia.

T. Erityislapsen vanhempi

On outoa, että vanhempia ja erityisesti äitejä lähes syytetään siitä, että he vaativat lapsilleen apua ja tukea. Kuka ajaisi lapsen asiaa, elleivät hänen vanhempansa? Kyllä ammatti-ihmisten kannattaa ottaa ihan vakavasti lasten äidit, sillä he tuntevat lapsensa paremmin kuin kukaan muu. Minulla ei ole ihan sellaista erityislasta, kuin keskustelussa on tarkoitettu, mutta minulla on lapsi, jolla on krooninen sairaus. Lapsen sairaus ei ole mitään hauskaa, eikä sillä voi hifistellä millään lailla. Kokemuksesta voin kyllä sanoa, että kuka tahansa ottaisi mieluummin terveen lapsen kuin lapsen, jolla on jokin erityinen tarve. Lapsesta on usein niin kova huoli, että se tuntuu konkreettisesti siltä kuin kantaisi raskasta kivikuormaa selässä. 

Kun itse yritin saada apua lapselleni, törmäsin siihen, että lapsen ongelmia vähäteltiin. Hänellä oli siis vatsavaivoja. Minua pidettiin hysteerisenä ja lapsen sanottiin olevan vain liian tunnollinen ja stressaavan vatsallaan asioihin. Kun joku lopulta vaivautui kurkaamaan sinne takapuoleen, huomattiin, että suoli oli haavoja täynnä ja lapsi sai diagnoosin koliitti. Nyt on diagnoosi ja lääkitys ja lapsi voi melko hyvin. Olen silti edelleen vihainen lääkäreille vetkuttelusta, jonka vuoksi lapseni kärsi kipuja aivan turhaan ja aivan liian kauan. Älkää sivulliset vähätelkö, kun ette tiedä perheen tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Kerropa siis, millä tavoin tästä kohderyhmästä voidaan puhua esimerkiksi ammatillisesti, jos heitä ei voida nimetä tai määritellä millään termillä? Mistä kukaan tietää, millaisesta ihmisryhmästä on kyse, ellei heitä voi millään tavoin spesifioida? 

Vierailija kirjoitti:

Myös erityislapsen äiti voi olla erityisvaativa. Pitäisi saada 90 000 korvamerkittyä rahaa erityislapsen tarpeisiin ja terapeutti metsään kuopsuttelemaan nuotiota muutaman kerran viikossa erityislapsen kanssa. Tuli mieleen eräs artikkeli jonka luin äskettäin.

Voitko kertoa tarkemmin, mikä artikkeli oli kyseessä ja heittää vaikka linkin jos mahdollista? Kuulostaa niin erikoiselta, että alkoi kiinnostaa :).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Kerropa siis, millä tavoin tästä kohderyhmästä voidaan puhua esimerkiksi ammatillisesti, jos heitä ei voida nimetä tai määritellä millään termillä? Mistä kukaan tietää, millaisesta ihmisryhmästä on kyse, ellei heitä voi millään tavoin spesifioida? 

Minusta "ongelmalapsi" on aika osuva termi. "Erityisyys" viittaa mielestäni selkeästi johonkin positiiviseen seikkaan, eli esimerkiksi lapsineroja tai muita erityisen lahjakkaita lapsia voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua erityislapsiksi. Vammaisuus, oppimis- ja käytöshäiriöt ja sairaudet ovat puolestaan ongelmia eivätkä mitään erityisyyttä. Eivätkä ongelmat lakkaa olemasta sillä, että niistä ei puhuta oikeilla nimillä vaan käytetään jotain typeriä ja kaunistelevia kiertoilmauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ''erityislapset'' (joo, on vähän kökkö ilmaisu) eivät ole ''huonosti kasvatettuja sikahäirikköjä''.

On kuulo- ja näkövammaisia lapsia, kehitysvammaisia lapsia, lapsia joilla on invaliditeetti... Lapsen serkku on syntymäkuuro, tarhakaverilla on reidestä asti proteesi jalassa (amrion kurouma). Oma lapsi ''nepsy-lapsi'', joka käyttäytyy kyllä erittäin kauniisti :) Tytöllä siis ADD, joka ei kyllä kauppareissulla tai ravintolassa kenellekään vieraalle päällepäin näy. Ei siis käyttäydy mitenkään haastavasti, vaan on pikemminkin erittäin kiltti ja muut huomioonottava. Ei vaan kykene suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan ''normaalisti'' vaan joko yli- tai alikeskittyy asioihin. 

Ennen vanhaan puhuttiin vammaisista lapsista, oli kehitysvammaa, liikuntavammaa, kuulovammaa, näkövammaa, etc. Se oli paljon selkeämpää kuin nämä nykyiset "erityiset" lapset. Nykyään kun jonkun sanotaan olevan "erityislapsi", tuntuu, että sen lähellä ei saa edes hengittää, ettei lapsen vanhempi - yleensä äiti - revi pelihousujaan siitä, että nyt on hänen lastaan ja varsinkin häntä itseään kohdeltu väärin ja huomioimatta . Muuten tulee äidin puolelta muiden päälle tuhkaa ja tulikiveä. Jos näin kuvaannollisin termein nyt sallitaan tilanteen kuvaileminen.

Olen samaa mieltä. Itse puhun suoraan dysfasiasta, matematiikan oppimisongelmista ja mahdollisesta Aspergerin oireyhtymästä, jota pidän hyvin todennäköisenä diagnoosina Itselläni.

Mielestäni erityislapsi-termi on vain lisännyt niitä ennakkoluuloja, kun nykyään kehitysvammaisista lapsistakin puhutaan hitaina oppijoina tai erityislapsina ja heikkolahjaisilla onkin laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Ja kun vielä lisäät saman katon alle lukihäiriöiset ja liikuntavammaiset, joissa on niin ammattikoulun kuin yliopiston käyneitä ihmisiä, niin soppa on valmis.

Tänä päivänä n****reiden lisäksi h**rat ovat seksityöntekijöitä ja läskit painorajoitteisia. No silti ihmisillä on vain ennakkoluuloja. Miksi emme voi valistaa, ettei ne n***kerit ole huonompia, vaikka heillä olisi maailman alhaisin älykkyysosamäärä tutkimusten mukaan. Älykkyydestä puhuminenkin on tabu, jos se on jollakin alhaisempi tai korkeampi. Itse pidän matalaa tai korkeaa älykkyyttä ominaisuutena kuten vaikkapa pituutta tai silmien väriä, joita ei vielä ole sentään sensuroitu.

Itse mahdollisuuksien mukaan olen enemmänkin hiljaa "erityisyydestäni", koska haluan olla vakavasti otettava ja näyttää, että minäkin kykenen puhumaan järkeviä enkä kaipaa mitään leikkikoulu-menoa. Myös kaikenlainen ylisuojelu oksettaa, jos joku sellaista harrastaa enkä halua mitään uhrin roolia, mitä etenkin naisten tai homojen kohdalla tehdään. Itse kuitenkin kykenen ajattelemaan itse ja harvoin ajattelen tunteella, myös äänestäessäkin mietin tarkkaan että ketä äänestän ja perehdyn mahdollisiin ehdokkaisiin. Rajoitteista huolimatta olen oppinut ajamaan skootterilla, autolla ja moottoripyörällä sekä käsittelemään asetta ja puolustamaan itseäni fyysisesti.

Jokaisella erityislapsella on joku tarkentava diagnoosi, jota käytetään. Kuvitteleeko joku tosiaan, että sellaisia ei käytetä? Erityistarve voi johtua vammasta( kehitysvamma, aistivamma, liikuntavamma, raajanpuutos jne.), sairaudesta, autisminkirjosta, adhd/ add:sta. On fyysisiä sairauksia, sydänvikaa, psyykkisiä sairauksia. Jokaisen erityistarpeisen kohdalla käytetään jotain termiä. Diagnooseja ei saa helposti.

Faktaa teille tässä kertoo asperger diagnoosilla olevan lapsen äiti ja erityislasten hoitaja. Lapseni on muuten erityisyydestään huolimatta ihan normaali.

Adhd on synnynnäinen vika, eli ei johdu kasvatuksesta.

Mulla on adhd enkä myöskään tykkää olla " erityinen ". Olen epäneurotyypillinen mieluummin.

Mun kasvatuksessa oli puutteita mutta siitä tuli ennemminkin psyykkisiä ongelmia kuten masennusta, ahdistusta ja persoonaan vinoumia. Näihin haetaan apua psykoterapiasta. Syön näihin mielialalääkkeitä.

Adhd taas ei ole psyykkinen vaan neuropuolen oireyhtymä. Siihen haetaan apua neuropsykologisesta kuntoutuksesta ja stimulanttilääkityksestä.

Kaksi eri asiaa vaikka molemmat vaikuttavat käytökseen.

En ole koskaan pienenäkään aiheuttanut julkisella paikalla, kuten ravintolassa, kohtauksia. Olen käyttäytynyt levottomasti lähisuhteissa ja koulussa. Töissä olen ymmärtänyt joitain asioita väärin mutta en ole töissä kenellekään ongelma. Jotkut lähinnä nauravat joko seläntakana tai päin naamaa koska mun jutut on joskus kai niin tyhmän kuuloisia. Sen takia olen yleisimmin nykyään hiljaa ja keskityn kännykkään tauoilla.

Voiko tällaisestakin mielensä pahoittaa? Voin ottaa käyttöön nopo-lapsi-sanan omalle lapselleni jos se jotakuta helpottaa.

Totuus on kuitenkin se, että erityislapsen/erityislasten perheen arki on kuormittavaa verrattuna neurotyypillisten lasten perheiden arkeen. Kukaan ei silti ole sanonut, etteikö se normiarkikin voisi olla kuluttavaa, ilman erityislapsiakin. Siitä ei tarvitse pahoittaa mieltään jos jollain toisella on vieläkin rankempaa!

nimenä voi käyttää kusipää. teko vaiheessa on lorahtanut kusta sekaan. näiden kusipäiden ehdoilla mennään vaikka he pilaavat ja terrosisoivat koko luokan yhteis hengen. idiooteille omat luokkansa. koti kasvaituskin auttaisi asiassa. minä minä ja 20 muuta kärsivät

Miksi ei vain sanota asiaa suoraan niin kuin se on eli ”vammainen”?

Kyse on eufemismista, kaunistelusta, kiertoilmaisusta.

Ongelmalapsi olisi liian suorasukainen ja leimaava termi vaikkakin rehellinen.