Ärsyttää termi ''erityislapsi''

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ''erityislapset'' (joo, on vähän kökkö ilmaisu) eivät ole ''huonosti kasvatettuja sikahäirikköjä''.

On kuulo- ja näkövammaisia lapsia, kehitysvammaisia lapsia, lapsia joilla on invaliditeetti... Lapsen serkku on syntymäkuuro, tarhakaverilla on reidestä asti proteesi jalassa (amrion kurouma). Oma lapsi ''nepsy-lapsi'', joka käyttäytyy kyllä erittäin kauniisti :) Tytöllä siis ADD, joka ei kyllä kauppareissulla tai ravintolassa kenellekään vieraalle päällepäin näy. Ei siis käyttäydy mitenkään haastavasti, vaan on pikemminkin erittäin kiltti ja muut huomioonottava. Ei vaan kykene suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan ''normaalisti'' vaan joko yli- tai alikeskittyy asioihin. 

Miksei sitten voi vain sanoa, että kuuro lapsi, näkövammainen lapsi ym. 

Mihin tarvitaan tätä "erityislapsi" -käsitetettä ylipäänsä. 

Mihin se erityisyys katoaa aikuisuuden myötä? 

Vai puhuuko joku erityisaikuisista? 

Enpä ole kuullut, on esim. kuuroja ja liikuntarajoitteisia aikuisia. Älyllisesti vajaat ovat kehitysvammaisia. 

Typerä termi, jolla on vain peittelevä tarkoitus siihen, että lapsi on jotenkin vajaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ''erityislapset'' (joo, on vähän kökkö ilmaisu) eivät ole ''huonosti kasvatettuja sikahäirikköjä''.

On kuulo- ja näkövammaisia lapsia, kehitysvammaisia lapsia, lapsia joilla on invaliditeetti... Lapsen serkku on syntymäkuuro, tarhakaverilla on reidestä asti proteesi jalassa (amrion kurouma). Oma lapsi ''nepsy-lapsi'', joka käyttäytyy kyllä erittäin kauniisti :) Tytöllä siis ADD, joka ei kyllä kauppareissulla tai ravintolassa kenellekään vieraalle päällepäin näy. Ei siis käyttäydy mitenkään haastavasti, vaan on pikemminkin erittäin kiltti ja muut huomioonottava. Ei vaan kykene suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan ''normaalisti'' vaan joko yli- tai alikeskittyy asioihin. 

Ennen vanhaan puhuttiin vammaisista lapsista, oli kehitysvammaa, liikuntavammaa, kuulovammaa, näkövammaa, etc. Se oli paljon selkeämpää kuin nämä nykyiset "erityiset" lapset. Nykyään kun jonkun sanotaan olevan "erityislapsi", tuntuu, että sen lähellä ei saa edes hengittää, ettei lapsen vanhempi - yleensä äiti - revi pelihousujaan siitä, että nyt on hänen lastaan ja varsinkin häntä itseään kohdeltu väärin ja huomioimatta . Muuten tulee äidin puolelta muiden päälle tuhkaa ja tulikiveä. Jos näin kuvaannollisin termein nyt sallitaan tilanteen kuvaileminen.

Vierailija kirjoitti:

ADHD lapset on levottomia ja koulussa se näkyy ja kuuluu. Negatiivisesti.

Minua aina ihmetyttää, miksei erityislapsille ole erityisluokkia. Minun kouluaikanani sellaisia oli, meidän koulussa Filppulan luokka erityisopettajan sukunimen mukaan nimettynä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diagnoosin tekemiseen menee päiviä moniammatilliselta työryhmältä! Ei todellakaan ole mitään kasvatuksen syytä, eikä diagnoosia saa helposti.

Ei adhd ole kasvatuksen syytä, mutta monille muuten vaan huonosti kasvatetuille annetaan adhd diagnoosi, vaikka heillä sitä ei ole. Kyllä niitä diagnooseja lapsille annetaan aika helposti.

Adhd diagnoosin saamiseen vaaditaan niin paljon, että sitä diagnoosia ei todellakaan anneta helposti. Meillä alkoi 3-vuotiaana adhd:n epäily. Olemme käyttäneet lasta puhe- ja toimintaterapiassa joka viikko, kaksi kertaa vuodessa neurologin sekä moniammatillisen tiimin tapaaminen, erityislastentarhan opettajan tapaaminen pari kertaa vuodessa, loppusyksystä tulee osastojakso jne. Siltikin dignoosin saamiseen menee vielä pari vuotta.

Lapsi on 5-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi nopo-lapsi, normaalista poikkeava. Lapseni ovat minulle erityisiä, vaikkei heillä ole mitään häiriöitä, viivästymiä tai poikkeuksia.

Miten voi määritellä normaaliuden? Kuka meistä on normaali? Erityistuen tarpeen sen sijaan voi todeta.

Sellainen jolla ei ole tukitarvetta.

Ei se ihan riitä määrittelyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ''erityislapset'' (joo, on vähän kökkö ilmaisu) eivät ole ''huonosti kasvatettuja sikahäirikköjä''.

On kuulo- ja näkövammaisia lapsia, kehitysvammaisia lapsia, lapsia joilla on invaliditeetti... Lapsen serkku on syntymäkuuro, tarhakaverilla on reidestä asti proteesi jalassa (amrion kurouma). Oma lapsi ''nepsy-lapsi'', joka käyttäytyy kyllä erittäin kauniisti :) Tytöllä siis ADD, joka ei kyllä kauppareissulla tai ravintolassa kenellekään vieraalle päällepäin näy. Ei siis käyttäydy mitenkään haastavasti, vaan on pikemminkin erittäin kiltti ja muut huomioonottava. Ei vaan kykene suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan ''normaalisti'' vaan joko yli- tai alikeskittyy asioihin. 

Ennen vanhaan puhuttiin vammaisista lapsista, oli kehitysvammaa, liikuntavammaa, kuulovammaa, näkövammaa, etc. Se oli paljon selkeämpää kuin nämä nykyiset "erityiset" lapset. Nykyään kun jonkun sanotaan olevan "erityislapsi", tuntuu, että sen lähellä ei saa edes hengittää, ettei lapsen vanhempi - yleensä äiti - revi pelihousujaan siitä, että nyt on hänen lastaan ja varsinkin häntä itseään kohdeltu väärin ja huomioimatta . Muuten tulee äidin puolelta muiden päälle tuhkaa ja tulikiveä. Jos näin kuvaannollisin termein nyt sallitaan tilanteen kuvaileminen.

Itse käytän systemaattisesti termiä "vammainen" jos tietoisesti lapsettomana joudun vastentahtoisesti mukaan keskusteluun, jossa vanhemmat puhuvat "erityislapsistaan":

– tiedätkö, olisiko täällä päin jotain kerhoa joka sopisi meidän erityislapselle?

– no onhan noita vammaisten lasten kerhojakin, oletko kokeillut katsoa vaikka neuvolan ilmoitustaululta?

– kun meidän erityislapsi ei sitten voi sitä ja tätä...

– niin, asettaahan se lapsen vammaisuus varmasti omia rajoitteitaan.

Joskus tekisi mieli kysyä, että pitäisikö sille lapsellenne myöntää oikein joku erityispalkinto kun jaksatte korostaa miten kyseessä on erityislapsi... Tuntuu siltä, että jotkut oikein kilpailevat sillä kenen perheessä on eniten ja erityisimpiä erityislapsia ja mitä enemmän allergioita sun muita rajoitteita päälle, sitä parempi. Tämä ei tietenkään ole kyseisten lasten vika millään tavalla, mutta jotkut vanhemmat ovat kyllä omaa luokkaansa. Joskus tulee mieleen onko osalla näistä vanhemmista joku Münchhausenin oireyhtymä...

Vierailija kirjoitti:

Mihin se erityisyys katoaa aikuisuuden myötä? 

Vai puhuuko joku erityisaikuisista? 

Enpä ole kuullut, on esim. kuuroja ja liikuntarajoitteisia aikuisia. Älyllisesti vajaat ovat kehitysvammaisia. 

Typerä termi, jolla on vain peittelevä tarkoitus siihen, että lapsi on jotenkin vajaa. 

On todella typerää sanoa jotain ihmistä vajaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ''erityislapset'' (joo, on vähän kökkö ilmaisu) eivät ole ''huonosti kasvatettuja sikahäirikköjä''.

On kuulo- ja näkövammaisia lapsia, kehitysvammaisia lapsia, lapsia joilla on invaliditeetti... Lapsen serkku on syntymäkuuro, tarhakaverilla on reidestä asti proteesi jalassa (amrion kurouma). Oma lapsi ''nepsy-lapsi'', joka käyttäytyy kyllä erittäin kauniisti :) Tytöllä siis ADD, joka ei kyllä kauppareissulla tai ravintolassa kenellekään vieraalle päällepäin näy. Ei siis käyttäydy mitenkään haastavasti, vaan on pikemminkin erittäin kiltti ja muut huomioonottava. Ei vaan kykene suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan ''normaalisti'' vaan joko yli- tai alikeskittyy asioihin. 

Ennen vanhaan puhuttiin vammaisista lapsista, oli kehitysvammaa, liikuntavammaa, kuulovammaa, näkövammaa, etc. Se oli paljon selkeämpää kuin nämä nykyiset "erityiset" lapset. Nykyään kun jonkun sanotaan olevan "erityislapsi", tuntuu, että sen lähellä ei saa edes hengittää, ettei lapsen vanhempi - yleensä äiti - revi pelihousujaan siitä, että nyt on hänen lastaan ja varsinkin häntä itseään kohdeltu väärin ja huomioimatta . Muuten tulee äidin puolelta muiden päälle tuhkaa ja tulikiveä. Jos näin kuvaannollisin termein nyt sallitaan tilanteen kuvaileminen.

Itse käytän systemaattisesti termiä "vammainen" jos tietoisesti lapsettomana joudun vastentahtoisesti mukaan keskusteluun, jossa vanhemmat puhuvat "erityislapsistaan":

– tiedätkö, olisiko täällä päin jotain kerhoa joka sopisi meidän erityislapselle?

– no onhan noita vammaisten lasten kerhojakin, oletko kokeillut katsoa vaikka neuvolan ilmoitustaululta?

– kun meidän erityislapsi ei sitten voi sitä ja tätä...

– niin, asettaahan se lapsen vammaisuus varmasti omia rajoitteitaan.

Joskus tekisi mieli kysyä, että pitäisikö sille lapsellenne myöntää oikein joku erityispalkinto kun jaksatte korostaa miten kyseessä on erityislapsi... Tuntuu siltä, että jotkut oikein kilpailevat sillä kenen perheessä on eniten ja erityisimpiä erityislapsia ja mitä enemmän allergioita sun muita rajoitteita päälle, sitä parempi. Tämä ei tietenkään ole kyseisten lasten vika millään tavalla, mutta jotkut vanhemmat ovat kyllä omaa luokkaansa. Joskus tulee mieleen onko osalla näistä vanhemmista joku Münchhausenin oireyhtymä...

Lapsen erityisyys, erityisen tuen tarve ei läheskään aina tarkoita vammaisuutta.

Myös erityislapsen äiti voi olla erityisvaativa. Pitäisi saada 90 000 korvamerkittyä rahaa erityislapsen tarpeisiin ja terapeutti metsään kuopsuttelemaan nuotiota muutaman kerran viikossa erityislapsen kanssa. Tuli mieleen eräs artikkeli jonka luin äskettäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diagnoosin tekemiseen menee päiviä moniammatilliselta työryhmältä! Ei todellakaan ole mitään kasvatuksen syytä, eikä diagnoosia saa helposti.

Ei adhd ole kasvatuksen syytä, mutta monille muuten vaan huonosti kasvatetuille annetaan adhd diagnoosi, vaikka heillä sitä ei ole. Kyllä niitä diagnooseja lapsille annetaan aika helposti.

Niinpä, kun vanhemmat eivät halua nähdä todellisia ongelmia. Mielestäni on täysin karseaa, miten omalle lapselle mieluummin suodaan väärä diagnoosi ja pillereitä syötetään kuin että panostettaisiin omaan vanhemmuuteen.

http://www.is.fi/perhe/art-2000005052275.html

Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

Vanhemmuus on hukassa, lapset oireilevat ja Suomessa tehdään turhia ADHD-diagnooseja, uskoo lasten kanssa pitkään työskennellyt ammattilainen.

Huomattavan suuri osa tarkkaavuushäiriöistä ja levottomuudesta onkin kotitaustaan ja kotona tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyvää eikä aivoperäistä, väittää lasten kanssa työskentelevä psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen.

Vanhemmuus on hukassa, lapset oireilevat ja Suomessa tehdään turhia ADHD-diagnooseja, uskoo lasten kanssa pitkään työskennellyt ammattilainen.

Huomattavan suuri osa tarkkaavuushäiriöistä ja levottomuudesta onkin kotitaustaan ja kotona tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyvää eikä aivoperäistä, väittää lasten kanssa työskentelevä psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen.

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Olisiko termi "kehitysvammainen" sitten parempi? Sillä nimellä näitä lapsia ennen kutsuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ''erityislapset'' (joo, on vähän kökkö ilmaisu) eivät ole ''huonosti kasvatettuja sikahäirikköjä''.

On kuulo- ja näkövammaisia lapsia, kehitysvammaisia lapsia, lapsia joilla on invaliditeetti... Lapsen serkku on syntymäkuuro, tarhakaverilla on reidestä asti proteesi jalassa (amrion kurouma). Oma lapsi ''nepsy-lapsi'', joka käyttäytyy kyllä erittäin kauniisti :) Tytöllä siis ADD, joka ei kyllä kauppareissulla tai ravintolassa kenellekään vieraalle päällepäin näy. Ei siis käyttäydy mitenkään haastavasti, vaan on pikemminkin erittäin kiltti ja muut huomioonottava. Ei vaan kykene suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan ''normaalisti'' vaan joko yli- tai alikeskittyy asioihin. 

Ennen vanhaan puhuttiin vammaisista lapsista, oli kehitysvammaa, liikuntavammaa, kuulovammaa, näkövammaa, etc. Se oli paljon selkeämpää kuin nämä nykyiset "erityiset" lapset. Nykyään kun jonkun sanotaan olevan "erityislapsi", tuntuu, että sen lähellä ei saa edes hengittää, ettei lapsen vanhempi - yleensä äiti - revi pelihousujaan siitä, että nyt on hänen lastaan ja varsinkin häntä itseään kohdeltu väärin ja huomioimatta . Muuten tulee äidin puolelta muiden päälle tuhkaa ja tulikiveä. Jos näin kuvaannollisin termein nyt sallitaan tilanteen kuvaileminen.

Itse käytän systemaattisesti termiä "vammainen" jos tietoisesti lapsettomana joudun vastentahtoisesti mukaan keskusteluun, jossa vanhemmat puhuvat "erityislapsistaan":

– tiedätkö, olisiko täällä päin jotain kerhoa joka sopisi meidän erityislapselle?

– no onhan noita vammaisten lasten kerhojakin, oletko kokeillut katsoa vaikka neuvolan ilmoitustaululta?

– kun meidän erityislapsi ei sitten voi sitä ja tätä...

– niin, asettaahan se lapsen vammaisuus varmasti omia rajoitteitaan.

Joskus tekisi mieli kysyä, että pitäisikö sille lapsellenne myöntää oikein joku erityispalkinto kun jaksatte korostaa miten kyseessä on erityislapsi... Tuntuu siltä, että jotkut oikein kilpailevat sillä kenen perheessä on eniten ja erityisimpiä erityislapsia ja mitä enemmän allergioita sun muita rajoitteita päälle, sitä parempi. Tämä ei tietenkään ole kyseisten lasten vika millään tavalla, mutta jotkut vanhemmat ovat kyllä omaa luokkaansa. Joskus tulee mieleen onko osalla näistä vanhemmista joku Münchhausenin oireyhtymä...

Lapsen erityisyys, erityisen tuen tarve ei läheskään aina tarkoita vammaisuutta.

Sitten voi sanoa suoraan, että meidän lapsemme tarvitsee tavallisuudesta poikkeavaa lisäapua x, eikä käyttää kiertoilmaisuja ja puhua lapsesta ihastelevaan sävyyn niin kuin lapsen rajoitteet olisi jotain erityisen hienoa. Tällainen erityislapsilla päteminen, mitä jotkin vanhemmat tuntuvat harrastavan, on jo lastenkin kannalta halventavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Olisiko termi "kehitysvammainen" sitten parempi? Sillä nimellä näitä lapsia ennen kutsuttiin.

Sulla menee puurot ja vellit sekasin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD lapset on levottomia ja koulussa se näkyy ja kuuluu. Negatiivisesti.

Minua aina ihmetyttää, miksei erityislapsille ole erityisluokkia. Minun kouluaikanani sellaisia oli, meidän koulussa Filppulan luokka erityisopettajan sukunimen mukaan nimettynä.

Tietenkin pitäisi olla. Mutta nykyään säästetään. Ihan päivähoitopaikkojahan nämä esyluokat ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Olisiko termi "kehitysvammainen" sitten parempi? Sillä nimellä näitä lapsia ennen kutsuttiin.

Sulla menee puurot ja vellit sekasin

Mitä luulet, miten tarkkaan termeistä tavallisen kansan keskuudessa väännettiin ja skitsoiltiin esim. 1950-1960-luvuilla? Kerropa viisaampana.

Sellaisia ei olekaan, kuin erityislapset! Käyttäytymishäiriöt. ylivilkkaudet ja ADHD:t paranevat 100% oikeanlaisella kasvatuksella. Jollei ensin halua, mutta sitten kun on pakko, niin se ADHD:kin paranee! Kasvatuksen puutteesta johtuvia "sairauksia" nämä tällaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on niin leimaava ja kuulostaa jotenkin vähättelevältä ''normilasten'' vanhempia kohtaan, jokainen meistä on erityinen, oltiinpa sitten diagnosoituja tai ei. Nykyään saa muutenkin liian helposti diagnoosin, vaikka vika olisi kasvatuksessa. En sano, etteikö olisi myös oikeasti apua tarvitsevia ihmisiä, joilla on ongelmia, mutta esimerkiksi ADHD alkaa tuntua vaan muotidiagnoosilta.

Olisiko termi "kehitysvammainen" sitten parempi? Sillä nimellä näitä lapsia ennen kutsuttiin.

Sulla menee puurot ja vellit sekasin

Vajaaälyinen oli myös yksi tunnettu nimitys entisaikaan. Ei ymmärretty erotella erilaisuutta. Poikkeava oli poikkeava.

Olisin aika iloinen termistä "erityislapsi", jos vähän tehdään historiavertailua.

Vierailija kirjoitti:

Mistä päättelet, etten tiedä asiasta mitään? Minäkin olen ilmeisesti erityislapsi, koska mulla on hahmottamisvaikeuksia. Ainakaan itse halua tulla mitenkään leimatuksi.

Ap

Sinä olet erityislapsi vain siinä tapauksessa, että sinulla on mustaa valkoisella diagnoosi lääkäriltä. Neuvolan tädin tai lääkärin tai hoitotadin kommentti, että lapsella on erityisiä piirteitä ei tee kenestäkään lapsesta erityislasta!

Itse kerron v a i n hyville ystävilleni lapseni erityisyydestä ja hänen tempauksistaan ja päähänpistoisaan. Totta en tiedä johtuuko lapseni erikoiset ajattelumallit ja teot lapseni erityisyydestä vai luonteesta, mutta lapsilla, joilla neurologisia ongelmia ja haasteita on hyvin erilainen ajattelutapa kuin tavallisilla lapsilla. Lapsellani on diagnoosi ja diagnoosia uudelleen tarkastellaan hoitojaksolla yliopistollisessa sairaalassa erityisen työryhmän toimesta n. 1 1/2 vuoden välein. Ryhmään kuuluu puheterapeutti, lastenlääkäri ja toimintaterapeutti. Kuka tahansa tarkkanäköinen huomaa kyllä lapseni erityisyyden. Itse en jaksa olla kiinnostunut muiden lapsien erityisyydestä, omassanikin on tarpeeksi yhteen perheeseen. Perheemme on muutakin kuin erityislapsen perhe.

Erityistuen tarpeen voi aiheuttaa niin moni erilainen oireyhtymä, sairaus tai vamma, ettei kaikkia voi vaan heittää sikinsokin erityisluokalle. Moni pärjää tuen avulla ns tavallisessa luokassa, jollekin pienluokka on parempi.

Erityislapsi on sikäli ihan hyvä termi, että se kattaa monenlaisia tarpeita. Toisinaan on hankala sanoa suoraan "asioiden oikealla nimellä", kuten joku täällä vaati. Oikean diagnoosin löytäminen voi tosiaankin kestää kauan, useamman vuodenkin. Oikeaa termiä ei silloin oikein ole käytössä. Esim moneen neurologisen oireyhtymään liittyy usein liitännäisongelmatiikkaa (vaikkapa lukijäiriötä). Varmaan kaikki tajuavat ettei lapseen viitatessa ole järkevää käyttää diagnoosilistaa. Sitä paitsi sairaudet, vammat ja oireyhtymät ovat henkilökohtaisia asioita, eivät jokaiselle jaettavaa informaatiota. Jos vaikka lapsesi luokkakaverille on erityisen tuen tarvetta, sen tarkemmin asia ei sinulle kuulu.

Kaikki lapset ovat erityisiä, kaikilla on vahvuuksia ja haasteita. Kenenkään ei kannata kadehtia erityislapsia tai heidän vanhempiaan. Vanhemmilla on isot huolet kannettavanaan ja avun hakeminen sekä oikeiden toimintatapojen löytäminen on työlästä, vaikeaa ja raskasta. Erityislapsen elämässä on monia vaikeuksia voitettavana, jotkut asiat voivat olla melko mahdottomia ja sitten joutuu vielä kohtaamaan inhottavia ja jopa tahallaan loukkaavaksi tarkoitettuja ennakkoluuloja ja kommentteja.

Jos jollain kanssaihmisellä on erityisiä haasteita, olethan se joka tukee ja hyväksyy, etkä se joka kiusaa, juoruaa virheellisiä asioita ja tekee elämästä entistä vaikeampaa?

K

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD lapset on levottomia ja koulussa se näkyy ja kuuluu. Negatiivisesti.

Minua aina ihmetyttää, miksei erityislapsille ole erityisluokkia. Minun kouluaikanani sellaisia oli, meidän koulussa Filppulan luokka erityisopettajan sukunimen mukaan nimettynä.