Missä vaiheessa lapselle totuus?

Kun kertoo nuorena, asia ei mietitytä, mutta kun ikää tulee lisää, asialla on suurempi merkitys. Nyt kun kerrot, reaktio on luultavasti vaan aijaa. Isompana kyselee enemmän, mutta asia on luonnollinen ja mutkaton, kun on alusta asti tiennyt.

Millaisia käsitteitä parivuotias ymmärtää?

Tuntuisi kyllä liioitellulta kertoa nyt heti.



ap

Mitä myöhemmin asiasta lapselle kerrot, sen enemmän se aiheuttaa kyselyjä ja ihmettelyä miksi ei ole aina tiennyt. Olet ns. valehtelija lapsen silmissä jos asiaa salaat

Tuntuisi tosiaan uskomattomalta kertoa parivuotiaalle jolla ei ole hajuakaan moiseen kertomiseen vaadittavista käsitteistä...



ap

kai se tajuaa jos sanot että, hae tuo kirja äidille niin luetaan? vai seisooko se tyhmänä ja tekee kuperkeikan? kumman paidan haluat, supermies vai tomi traktorin? lähteekö se silloin keittiön kaappeja kolistelemaan?

todella pienet lapset ymmärtävät puhetta, ja helpompi niiden on sitä nyt käsitellä kun joskus 6v kun eskarit ja muut, nyt se olisi luonnollista. kysymyksiä tulee sitten kun tulee mutta ei olis sit halolla päähän tyyliin kun ymmärtää asian täysin.

Asia kannattaa nyt ihan pienenä kertoa aika ajoin. Vaikka se sinun mielestäsi vaikeaa onkin.

Kerrot vaan että lapsella on toinenkin isä joka asuu kaukana. Ei siinä sen kummempaa. Jos sinulla kuva oikeasta isästä, näytä se. Myöhemmin kun yhdessä katselette kuvia tuon kuvan kohdalla sanot, että kuvassa on lapsen toinen isi.

Ei tartte kertoa sen enempää. Kun lapsi vanhenee hän itse kysyy tarvitsemansa kysymykset.

Inhottaa ajatella että vanhemmat salaavat asiaa ja joku päivä totuus paljastuukin ja lapsi kokee tulleensa huijatuksi.

Monesti näissä tapauksissa kertominen vaan venyy ja venyy.

Älä tee asiasta salaisuutta vaan anna sen olla avoin juttu, mistä saa puhua.

Vähän samaan tyyliin kuin teillä, myös meillä biologinen isä ei ole ollut ikinä mukana missään eikä lapsi tuntenut eikä tunne biologista isäänsä laisinkaan.



Lapseni ollessa noin kolmen vanha ja kutsuessaan miestäni isäksi ym tajusin, että kerrottavahan se asia jossain vaiheessa on.. Ja myös asiaa mietittyäni tajusin, että mitä pienempänä asia kerrotaan ja siitä puhutaan niin sen parempi.



Puhuin noin kaksi kertaa asiasta, tyyliin, että sinulla on toinenkin isä mutta XXX on se meidän perheen isä jne..



Lapsi on nyt kahdeksan ja säännöllisin väliajoin tuon kertomisen jälkeen on lapseni kysellyt noin puolen vuoden välein siitä toisesta isästään..



Olemme just lähdössä, joten en ehdi kirjoittaa asiasta enempää mutta olen siis kertomisen kannalla! Tietysti teette sen teille parhaiten sopivan päätöksen :)

Toki lapsi puhetta ymmärtää! Pohdinkin sitä, että miten hän ymmärtää tähän juttuun vaadittavia [b]käsitteitä[/b]. Mikä on isä? Mikä on poissa/kaukana?

Enkä edes mielelläni puhuisi tästä biol. isästä isänä. Sitä hän ei ole muuta kuin sperman verran, minkä lapsi ymmärtää vasta isompana.

Olemme juuri alkaneet kutsua miestäni lapsen kuullen isäksi, joten vähemmästäkin menisi pieni sekaisin.



ap

Kyllä kertoisin 2-vuotiaalle. Ihan yksinkertaisesti, isi ei ole sun oikea isi, mutta rakastaa sua kamalasti ja muulla ei ole mitään merkitystä. Ainoa haitta on se että lapsi saattaa hokea sitä kaikille vastaantulijoille. Älä tee siitä lapselle peikkoa!



t. Uusperheellinen (toiselle lapsi on oikea isi ja toiselle ei, kumpia kuitenkin rakastaa kovasti. Ei siinä sen kummempaa. Lapset ymmärtää!)

Olet ilmiselvästi nyt toimimassa väärin. Tunnut hakevan lupaa olla kertomatta.

Ei ole sinun asiasi päättää kuka on lapsen isä. Isä on jo olemassa. Kerrot vaan toisesta isästä ja sillä siisti

Parempi sanoa vaan että on toinenkin isi. Lapsi itse päättää miten toista isi kutsuu myöhemmin. Voisit kertoa isin nimen ja sanoa häntä lapselle " veikko-isiksi"

2

tää isi, joka on lapsen kanssa kokoajan on nimenomaan " oikea" isi lapselle. Eihän 2v lapsi ymmärrä, jos sanoo, et ei ole oikea isi. Parempi musta, että kertoo tosiaan, että lapsella on olemassa toinenkin isi, mutta tämä kotona oleva on se varsinainen isi, joka rakastaa, hoitaa, leikkii ja huolehtii lapsesta. Sitten vähän vanhempana kertoo näistä vauvantekojutuista tyyliin, että se toinen isi laittoi siemenen äitin sisään ja siistä siemenestä kasvoi tämä lapsi, mutta hän ei ole muuten tekemisissä äitin ja lapsen kanssa. ja, että lapsi on vaikkapa saanut jotain ulkonäöstään siltä isiltä, kuten tumman tukan, tai pyöreän nenän ym. Kotona oleva isi taas on aina mukana arjessa, toisin kuin se siemenen antanut isi.

PUPUJUTTU ja muita vauvasatuja

Outi Hovatta



Pupujutun avulla vanhemmat voivat kertoa lapsille siitä, mistä vauvat tulevat. Asiahan kiinnostaa jo useampia alle kouluikäisiä ja alaluokkalaisia.



Eläinmaailmaan sijoitetut tarinat kertovat perinteisellä tavalla alkunsa saaneen lapsen syntymästä ja vaihtoehtoisilla tavoilla saaduista lapsista. Sadut lapsettomuushoitojen avulla alkunsa saaneista vauvoista, ottolapsista ja lapsettomista aikuisista avartavat lapsen maailmankuvaa ja auttavat häntä hyväksymään erilaisuutta.



Lapsettomuushoitojen avulla lapsensa saaneista vanhemmista useat ovat sitä mieltä, että lapsen on hyvä tietää syntytapansa. Tällainen avoimuus vähentää salattujen asioiden määrää perheissä. Perheet voivat käyttää vauvasatuja itse sopivasti muunnellen apuna lapsen syntytavan kertomisessa.





Vihkosen hinta on 4 ¿/kpl + toimituskulut.

Olemme aikoja sitten puhuneet miehen kanssa, että lapselle kerrotaan totuus ehdottomasti. Sitä paitsi on ihan julkisessa tiedossa ettei mies ole lapsen biol. isä, joten asia vääjämättä paljastuisi ennemmin tai myöhemmin.

Hämmästelen vain sitä, että näin aikaisin! Jostain 4v. alkaen ymmärtäsin paremmin, mutta että parivuotiaalle?

En väitä, ettenkö olisi tässä asiassa väärässä. Tuntuu vain hurjalta.



ap

Mulla oli poika 2kk ja tyttö 1v5kk kun tapasin nykyisen mieheni. Biologinen isä ei ole nähnyt ollenkaan poikaa, tytön ollessa pieni olimme vielä yhdessä. Tyttö ei kyllä muista isäänsä ollenkaan, sillä isä lähti odottaessani poikaa rv. 15. Eli tyttökin oli silloin aivan pieni. Nyt kuitenkin oon alkanut miettiä miten kerron lapsille tästä isästä. Lapsilla on nyt ikää 4v ja kohta 6v. Olen käynyt yksin juttelemassa asiasta perheneuvolassa, jossa ei asiaan sen kummemmin pohdittu. Sanottiin, että sitten kun lapsi on valmis ymmärtämään ja käsittelemään aisoita. Itse olen adoptio lapsi sisareni kanssa, ja meille kerrottiin tästä asiasta n. 12 vuotta täytettyämme. Silloinkaan en oiken vielä osanut tuota asiaa ymmärtää. joten olen omassa päässä ajatellut, että omille lapsilleni kerron biologisesta isästä vasta 10 ikävuoden jälkeen. En halua nyt sekoittaa pienten lasten päätä ja elämää töräyttämällä heille, että nykyisen mieheni(joka on heille isä) lisäkis heillä on myös toinen isä joka on heidät hylänny, eikä halua olla missään tekemisissä. Mielestäni lapset ovat siihen vielä aivan liian pieniä, eivätkä pysty ymmärtämään. okainen tietenkin kertoo tällaiset asiat, silloin kun parhaalta tuntuu.

Minulta asia salattiin 7 vuotiaaksi asti. Olen ehdottomasti sitä mieltä että kerrottava tosi pienenä. Itse en vieläkään ymmärrä miksi minulle valehdeltiin ja salailtiin asioita.

Ei pienen pää sekoitu asiasta jota pidetään kotona normaalina ja avoimena asiana.

Eivät ole nyt 6v tytälle asiasta kertoneet, mutta tuntuu, että joka ikinen sukulainen ja vanhempien tuttava kyllä asian tietää. Ja on myös yleinen puheenaihe. Onpa kiva, kun tyttö jostain kuulee olevansa Australian opiskeluvuoden tuliainen. Minun sydäntäni kääntää sekin, että tämä miehen veli selkeästi kohtelee omaa biologista lastaan lempeämmin ja ymmärtäväisemmin kuin esikoista, joka on aina syntipukki joka asiaan.

Pikkuhiljaa tietysti, mutta kuitenkin. Ei mene kauaa kun joku 4 v pihassa huutaa, että eihän toi oo ees sun oikee isi!!!



Kertoisin vaikka ihan pienellekin, että sulla on toinenkin isi ja siitä sitten pikkuhiljaa syventäisin. Ei lapsen heti tarvitsekaan ymmärtää.

Minusta tuntuu, että kaikista luontevinta ja helpointa on, jos lapselle isä-asiat ovat jokapäiväistä tietoa heti, kun lapsi vähänkään ymmärtää. Sitten asiaan voi aina palata ja mainita siitä uudestaan. Kun hän alkaa miettiä asiaa ja puhuu, hän kyselee siitä lisää. Näin siitä ei tule mitään ihmeellistä sala-asiaa tai vaivaantuneen olon aiheuttavaa aihetta. Kukaan ei myöskään sitten pääse lipsauttamaan asiaa. En missään tapauksessa odottaisi kouluikään asti, vaan puhuisin asiasta ihan pienelle 2-3-vuotiaalle.