Onko normaalia että 8v lapsi istuu äidin sylissä kun rokotetaan?

En ymmärrä mikä siinä pyllyrokotuksessa niin kammottaa (äitejä) Niinhän se sujuu kaikkein vaivattomimmin  ja kivuttomimmin. Kaikki piikithän voidaan sitä  haluttaessa antaa myös kankkuun.

Onkohan sitten ollut kuinka epänormaalia kun 10v kummityttö oli mun sylissä kun laitettiin reikiä korviin ja sen jälkeen käytiin jätskillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On normaalia tukeutua äitiin. Oli lapsi tai aikuinen.

Totta kai. 

Mutta kyse kai onkin siitä tukeutumisen laadusta. Tuskin sinäkään pitäisit normaalina, jos 25-vuotias parkuisi hulluna äidin sylissä terveydenhoitajan luona. 

Hän tukeutuisi keskustelemalla vaikeasta tilanteestaan. Koululaisen tuollaiset taaperoikäsen elkeet ovat nyt sitten täällä hyväksyttäviä. Monissa muissa ketjuissa eivät. Ristiriitaista. 

Jos laittaisin, että 8-vuotias sai itkupotkuraivarit, kun ei saanut jätskiä? Niin... mitä luulette vastauksiksi? Samaa itsekontrollin puutetta tämäkin osoittaa. Ja ulkopuolisille kiljumisen kuulemista, jota niin kovasti paheksutaan usein. 

En ymmärrä, kerrotko minulle, mitä itsearvoista on hallita itsekontrolli pistoksissa tuon ikäisenä?

Ja jäätelö, se on mieliteko, sen hillitseminen on varmasti paljon helpompaa ja perustellumpaa, kuin pelon, jota taas pistostilanteessa esiintyy. Jos sinä tiedät, miten sen pelkäävän lapsen saa hallitsemaan pelkoaan, niin kerro toki, ja tule siihen tilanteeseen, jossa lasta pelottaa. Katson sitten vierestä ja opin, kun saat lapsen hallitsemaan pelkonsa.

21

Jos tilanne on jo siinä pisteessä, että 8-vuotias ei hallitse normaaliin elämänkulkuun liittyviä epämiellyttävyyksiä, niin paha siinä on yksittäiseen tilanteeseen puuttua ja ei minulla mitään poppakonsteja ole tuonikäiselle. 

Kaikki lähtee perusrauhallisuudesta ja asiallisesta, rennosta suhtautumisesta kaikkiin tilanteisiin. Sen vaistoaa jo vauva ja siitä eteen päin. 

Yhtä lailla epämiellyttävyys on se, ettei saa haluamaansa (jäde). Kyse on kokonaisvaltaisesta tunteiden hallinnasta. Siinä mielessä voi rinnastaa, vaikka ymmärrän tietysti pointtisi. 

Tosin tästä tulikin mieleeni, että me ihmiset todellakin olemme erilaisia. Sinä siis olet tunteiden tukahduttamisen kannalla, minä taas sen, että ne on okei läpikäydä. Siis mieleeni tuli se, kun tämä epäluuloinen, hyväaistinen metsästäjämme koki, ettei saanut haluamaansa asiaa, kun veli sai. Eli veli pääsi eteenpäin eräässä lasten lelusuunnittelukilpailussa ja sai siitä palkkioksi edellisvuoden voittajan suunnittelemn pehmolelun. Niin istuin valehtelematta varmaan tunnin ja mies sen jälkeen vielä puolikkaan pienemmän lapsen kanssa, joka raivosi ja huusi pettymystään, kun hän ei saanut jotain. Veljelle oli vain pakko huikata, että anteeksi, kun juliminen ei nyt tältä istumalta onnistu, keitetään ne pullakahvit ja otetaan mehut vähän myöhemmin.

Mutta raivottuaan pettymyksen ulos sisko tuli uteliaana katsomaan veljen palkintoa ja taisi siinä oppia itsestään tai ainakin elämästä jotain. Sinun oppiesi mukaan hänen itsehillintänsä oli tietenkin täysin surkeaa ja kamala fiasko :D Voin sanoa, että muistutat äitiäni.

21

Kyllä niin puurot ja vellit on sekaisin sinullakin. 

Tunteiden hallinta ei ole tunteiden tukahduttamista. 

Se on kykyä käsitellä tunteensa ilman ympäristölle koituvaa kohtuutonta haittaa. 

Joku toinen tappaa epäoikeudenmukaisuutta kohdatessaan, kun ei "tukahduta" tunteitaan. Toinen pystyy hyväksymään tapahtuneen ja ymmärtää, että viha ja raivo ei auta eteen päin. Ei itseä eikä ketään. 

Edelleen pidän 8-vuotiaan sylissä istumista ja äitiinsä itkien tukeutumista kyseenalaisena, mutta normaalina reaktiona kuitenkin. Siinä ja siinä... Sanoinkin jo, että pari vuotta tuohon lisää, niin on terapian tarpeessa. 

Millä lailla isommankaan lapsen reaktio tuossa aiheuttaa ympäristölle kohtuutonta haittaa, voiko eritellä?

Lisäksi kohtuuton haitta on määrittelykysymys. Minun äitini protokollanomaisessa mielessä pikkusiskon käyttäytyminen olisi takuulla lähennellyt kohtuutonta haittaa, koska siinä hetkessähän olisi kuulunut saada juhlia ja onnitella toista. Nyt se meni häneltä pilalle. Onneksi ilo onnistumisesta korvasi ja pullaa ehtii syödä myöhemminkin. Niin, että KAIKILLA on hyvä mieli, myös sillä, jonka suunnitelmaa ei huomioitu.

Niin en nyt näe, miten terveydenhuollon yksikössä annetun toimenpiteen pelkääminen ja siksi jonkun sylissä itkeminen aiheuttaa sinussa ...pelkoa?

Puhuin yleisellä tasolla. 

Eli hallitsemattomat tunteenpurkaukset hyvinkin aiheuttavat haittaa ympäristössä. Olet varmaan tietoinen käsitteestä mustasukkaisuussurma?

Mitä lapsen huuto terveyskeskuksen käytävillä haittaa, niin on tietysti määrittelykysymys. Kenellekään se ei varmasti tuota hyvää mieltä, eikö vain? Mutta ei totisesti pelkoakaan terveissä ihmissä, kuten ehdotat kohdalleni :)

Jos veli oli aidosti tyytyväinen tilanteeseen, niin mikäs siinä. Itse olen lähtenyt kasvatuksessa siitä, että toisen iloa ei pilata tekemällä itsestään numeroa hyvässä eikä pahassa. 

Eli en olisi vastaavassa tilanteessa antanut mitään huomioarvoa tälle kiukuttelulle. 

Tosin sellaista ei perheessämme edes esiinny, ehkä sitten hiljaista mökötystä, jota tuskin huomaa. Eli vaikea ottaa kantaa juuri tuohon tilanteeseen. Perhedynamiikka vaihtelee niin kovasti. 

Se on totta, että jos veli olisi alkanut tunteilla ja itkeä, että häntä pitää juhlia siltä seisomalta, niin olisi ollut melkein mahdotonta ratkaista tilannetta kaikkia tyydyttävää tavalla. Vanhemmuuden vaikeuksia. Sinä olet ratkaissut sen niin, että nimeät tuossa nuoremman lapsen reaktion huomionhakemiseksi, etkä näe ollenkaan, mitä se oikeasti oli (vaillejäämisen tuskaa). Noinhan se oma näkemys itsestä hyvänä kasvattajana varmaan vahvistuu ja peräti syntyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat ihan siltä häijyltä akalta, joka otti minulta verinäytteen ollessani 11-vuotias. Hän rääkyi minulle päin naamaa, että "EI NOIN ISOT TYTÖT ENÄÄ SAA ITKEÄ".

Totta ihmeessähän minua pelotti, kun olin aikaisemmin sairastanut tiheää seurantaa vaativan verisairauden, jonka vuoksi minut oli vauvasta lähtien tökitty niillä piikeillä ihan rei'ille vuosien ajan viikottain. Ei vauva tai taapero ymmärrä toimenpiteen tärkeyttä, sen ikäiselle neulalla tökkiminen on vaan ikävää ja pelottavaa, eikä mikään ihme, että siitä jää neulapelko myöhemmällekin iälle.

Eli haluaisin epäkiittää sinua kaikkien niiden potilaitten puolesta, joille olet pyöritellyt silmiäsi ja joiden käytöstä olet myöhemmin taivastellut julkisissa ympäristöissä: Epäkiitos, että olet noin perseestä.

Jos on aina pistelty niin kyllähän moisen pelon olisi pitänyt hävitä jo kauan sitten.

Ps. Neulakammostakin pääsee eroon, mikäli vain jaksaa nähdä vaivaa sen eteen.

Ei, vaan siitähän se kammo nimenomaan sai alkunsa, kun joutui piikitetyksi paljon sellaisessa iässä, jolloin sitä ei vielä kyennyt ymmärtämään muuna kuin epämiellyttävänä tuntemuksena.

Ja kerro, miten neulakammosta eroonpääsemisen eteen voi nähdä vaivaa? Suositteletko, että pitäisi siedätyksen nimissä mennä viikottain labraan ja vaatia niitä ottamaan näytteitä ilman mitään erityistä syytä? Tuo on aika paljon vaadittu 11-vuotiaalta, sillä vaikka tuon ikäisellä lapsella olisikin halua työskennellä päästäkseen pelosta yli, niin 11-vuotiaalla ei kuitenkaan ole mitään auktoriteettia käskyttää aikuisia suostumaan tuollaiseen turhaan pelleilyyn. Sitä paitsi normaalissa tilanteessa ei piikkejä pistellä kovin usein, joten olemassaolevakaan kammo ei aiheuta vaikeita tilanteita kovin usein.

Vai saitko sen käsityksen, että olisin muka vielä 11-vuotiaanakin sairastanut tuota jatkuvaa pistelyä vaativaa sairautta, vaikka sanoinkin, että sairastin sairauden paljon aikaisemmin? Voi kuule, ei se mitään, sisälukutaidonkin voi oppia, mikäli vain jaksaa nähdä vaivaa sen eteen.

Ps. neulakammoni on lieventynyt iän myötä varsin siedettäviin mittasuhteisiin, joten nyt ei sinunkaan kaltaisellasi täydellisyydenvaatijalla pitäisi olla asiasta nillittämistä. 

Mahtava kuittaus! Taisit olla vain tavallista fiksumpi lapsi ja ajattelija jo pienenä :) Sellaisille se, että joku aikuinen on itseä tyhmempi tai huonommin ottaa eri näkökulmia huomioon kuin mitä jo itse osaa, on aina vähän tyrmäävä kokemus.

Voi kamala. Minulla on 11 v poika, joka istuu joka päivä kotona äidin sylissä. Jokainen tarvitsee kosketusta ja hellyyttä, se on tärkeää aivojen kehittymiselle. Voi sitten olla kavereiden kanssa kovista, mutta samaan aikaan vielä äidin pikkuinen. Ap kuulostaa kylmältä kasvattajalta.

Tietysti saa istua. Pelkää jotkut aikuisetkin rokotuksia "neulakammo".