Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vuokranantaja vaatii meitä maksamaan uuden jääkaapin! Neuvoja?

Vierailija
23.07.2017 |

Tulimme reissusta perjantaina ja jääkaappi oli hajonnut, ihan lämmin, samoin pakastin oli sulanut. Eli kyseessä kaappi jossa yläosa on jääkaappi ja alaosa on pakastin. Epäilin jo aiemmin ettei pysy tasaisena lämpötila ja piti erikoista ääntä joskus.

Ilmoitin vuokranantajalle ja hän ilmoitti että tuo uuden sunnuntaina. Sanottiin että ok, pärjätään ilman siihen saakka. Eilen isäni kävi hakemassa vanhan ja vei sen kierrätykseen, hänellä on pakettiauto ja tuli muutenkin käymään meillä, niin ajattelimme että olemme avuksi ja toimitamme itse vanhan pois.

Tänään vuokranantaja tuli, ilman uutta jääkaappia ja sanoi että kannetaan ensin vanha pois. Sanoimme että veimme sen jo, jolloin hän oli ihan ihmeissään ja sanoi ettei tuo uutta tai jos tuo, niin me maksamme sen, ellemme anna vanhaa kaappia hänelle mukaan.

Hänellä ilmeisesti oli siis jo uusi peräkärryssään, mutta ei suostunut jättämään sitä kun emme suostuneet maksamaan. Jääkaappihan kuuluu vuokranantajan vastuulle. Hänen mukaansa ei jos ei saa vanhaa (rikkinäistä!) kaappia. Mitään tällaista ei aiemmin sovittu, sitten emme tietenkään olisi vieneet pois vaan olisi itse saanut raahata.

Voiko mennä näin että meidän pitää itse ostaa jääkaappi? Ja voimmeko sitten ottaa kaapin mukaan kun muutamme pois, jos olemme sen itse ostaneet? Mitä meidän kannattaa nyt vuokranantajalle ilmoittaa?

Kommentit (263)

Vierailija
201/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhtiövastike 210 €, lainanlyhennys 350 €, vuokra maksaa 610 €/kk. Eli kuukaudessa tulee 50 € josta maksan vielä verot. Tämän lisäksi ne hajonneet jääkaapit, liedet, mahdolliset remontit ja niin edelleen.

Kylläpäs sitä tuntee itsensä ahneeksi porvariksi kun saa kuukaudessa 30 €.

Etkös sinä saa tuon lainanlyhennyksenkin 350€ itsellesi, vaikka se menee sinne pankkiin..

Saan toki, mutta ei se tässä tilanteessa paljon lohduta. Maksan toiselta paikkakunnalta 590 € vuokraa ja lisäksi tuota asuntoa. Näillä tuloilla se tarkoittaa sitä että kaikesta säästetään ja yritän vain pärjätä. Toki sitten helpottaa kun saan hyvän työpaikan ko. paikkakunnalta tai asunnon myytyä. Jos vuokralainen menisi hävittämään jääkaapin, en todellakaan tiedä mitä tekisin. Ei jokainen vuokranantaja ole kymmenen sijoitusasunnon omistaja jolle muutamat sataset ei tunnu missään. Jotkut vuokraa siksi että on pakko.

Vierailija
202/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näin kesäaikaan viimeisiä vetelevätkin jääkaapit ovat kysyttyjä marjojen säilytykseen, mökkikaljakaapeiksi ja kotitekoisiksi kalan kylmäsavustamoiksi. Soita isällesi että tuo kaapin takaisin ellei ole ehtinyt jo myydä sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
203/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette hävittäneet vuokranantajan omaisuutta, joten teidän kuuluu korvata se vuokranantajalle.

Vierailija
204/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Galaktinen Sankari kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme porukkaa täällä. Jääkaappi kestää ehjänä 5-10 vuotta, jos sillä on ikää, niin tottakai hankitaan uusi tilalle ilman vanhaa kaappia. Kuka nyt säilyttelee jotain risaa kaappia tallessa.

Meillä on yli 50 vuotta vanha pakastin ja toimii edelleen ihan kuten ennenkin.

Voin vaan kuvitella paljonko sähköä kuluu...

Vierailija
206/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

1)Miksi veitte omalla kustannuksellanne pois jääkapin ja maksoitte kierrätysmaksunkin siitä?

2)Miksi veitte toisen omaisuutta roskiin kysymättä?

3)Kuinka nyt todistatte jääkaapin olleen rikki, kun se on jo viety pois?

4)Oliko jääkaappi oikeasti rikki ja vaan möitte sen/veitte mökille/tms

5)Oikeastiko luulet että kukaan nyt uskoo jääkaapin hajonneen?

Ainoa oikea ratkaisu on ostaa vuokranantajalle uusi jääkaappi ja alkaa etsiä uutra osoitetta, vuokrasopimuksenne ei ehkä jatku enää, koska vuokranantaja ei voi tietää mitä seuraavaksi on "hajonnut" ja viety kireellä pois.

Liian läpinäkyvästi yrititte nyt huijata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
207/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt on se tilanne että vuokranantaja ei voi todeta vanhan kaapin olleen rikki ja mistä se tietää oletteko vaikka myyneet vanhan jääkaapin jollekin.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuokranantaja olisi voinut itse korjata kaapin vaikka mökilleen. Mikäänhän ei estä korjaamasta rikkoontuneita laitteita ja ap ei voi tätä päättää vaan vuokrantantaja. Ceis Closed.

Tätä meinasin itsekin sanoa. Jääkaappi oli/on vuokranantajan omaisuutta ja sitä ei varsinkasn luvatta viedä kämpästä pihalle.

Mitäs ap tuumaisit jos olisit lomalla, vuokranantaja kävisi huoltomiehen kanssa vaikka vessan hanaa korjaamassa ja sanoisi, että katottiin että tuo sun telkkari ei toimi, kun piti kummaa ääntä kun siellä asunnossa sitä hanaa korjattiin, eihän siitä mitään ääntä sammutettuna pitäs kuulua, mut kuului outo ääni, niin huoltomies sitä vilkaisi samalla, ja todettiin että rikki on ja aateltiin että kun huoltomiehellä on paku ja asiaa kaatopaikalle muutenkin, niin siinä samallahan se menee. Niin aateltiin että autetaan sua sen verran että vietiin se kaatopaikalle.

Vierailija
208/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

No ei varmaan käynyt mielessäkään että hävittäisitte rikkinäisen jääkaapin, joten ei tietenkään osannut sanoa asiasta mitään.

Toisaalta, ei ap myökään ilmoittanut vievänsä jääkaappia pois. Enemmän ap:lla olisi ollut velvollisuus ilmoittaa vievänsä toisen omaisuuta johonkin. Tottakai jääkaapin omistaja olettaa että kaappi on paikallaan, ilman että erikseen tarvitsee asiasta ilmoittaa, että älkää sit koskeko siihen.

Ja milläs se sen uuden toi? No pakulla tai peräkärryllä, tietysti, kätevämpäähän se olis samalla ollut viedä pois, kun että joku erikseen sen vie.

Eiköhän vuokraehdoissakin sanota, että hellat, jääkaapit ynnämuut on vuokranantajan omaisuutta, kuten asuntokin. Eihän remppaakaan saa omin päin ja luvatta tehdä, sama koskee muuta omaisuutta, ei niitä kysymättä viedä mihinkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
209/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma moka. Ilman todistusaineistoa rikkinäisestä jääkaapista lasku lankeaa sinulle. Vai onko tämä maanantaiprovo.

Vierailija
210/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

No ei varmaan käynyt mielessäkään että hävittäisitte rikkinäisen jääkaapin, joten ei tietenkään osannut sanoa asiasta mitään.

Vuokranantajalla ei ole oikeutta säilyttää omaa omaisuuttaan toiselle ihmiselle vuokraamassaan asunnossa. Ainoastaan niitä tavaroita, jotka kuuluvat asuntoon. Rikkinäinen jääkaappi ei ole asuntoon kuuluva.  

Ei hitto, et voi olla tosissasi. Voin vannoa sulle, että se ei ole minkään lain tai säädöksen tarkoittamalla tavalla omaisuuden luvatonta tai oikeudetonta säilyttämistä vuokratussa asunnossa, että vuokranantaja kohtuullisen ajan kuluessa ja viivyttelemättä vaihtaa jääkaapin uuteen. Valoja päälle nyt! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
211/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teidän vika. Ette olisi saanut hävittää sitä. Omistaja tekee sen itse.

Vierailija
212/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

jjiwje kirjoitti:

Ette osta jääkaappia. Ottakaa yhteyttä Vuokralaiset yhdistykseen tai vastaavaan. Tai kysykää vuokra-asuntoja välittävältä kiinteistönvälittäjältä. Olen melko varma, että ei tarvitse maksaa. Sanokaa, muutatte pois, jos se oikeasti mahdollisuus. Tai, jos teillä on rahaa, ostakaa kaappi, mutta sen viette sitten mukananne. Ei voi pitää vakuutta, koska teillä kuitti kaapista.

Parasta olisi ettette osta edes omaa, vaan otatte selvää lainsäädännöstä. Olen lähes varma, että vuokralainen ei ole valtuutettu ostamaan kaappia.

Googlatkaa netistä. Kuluttajayhdistys ja vuokralaiset yhdistys jne.

Sen kun vie mennessään uuden jääkaappinsa, mutta poist muuttaessa se alkuperäinen on löydyttävä asunnosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
213/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

jjiwje kirjoitti:

Olen lähes varma, että vuokralainen ei ole valtuutettu ostamaan kaappia.

Ei jääkaapin ostaminen ole mitään luvanvaraista toimintaa, eikä siihen tarvi mitään valtuutusta, kyllä sellaisen voi ostaa ihan kuka tahansa.

Vierailija
214/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme porukkaa täällä. Jääkaappi kestää ehjänä 5-10 vuotta, jos sillä on ikää, niin tottakai hankitaan uusi tilalle ilman vanhaa kaappia. Kuka nyt säilyttelee jotain risaa kaappia tallessa.

Ei sitä vanhaa kaappia säilytetä tallessa vaan se viedään samaa aikaa pois kun vuokranantaja tuo uuden tilalle. Se vanha pitää tarkistaa että se on rikki.

Ei ole pakkp tarkistaa jos tietäö että kaapilla on ikää ja luottaa vuokralaisen sanaan. Minä loukkaantuisin jos tultaisi kyttäämään ja etsisinuuden asunnon. Hyviä vuokralaisia on vaikea löytää.

Ei tietenkään ole pakko tarkistaa, mutta ei vuokralainen siltikään ilman vuokranantajan suostumusta saa rikkinäistä kodinkonetta pois viedä. Sitten on eri asia, jos vuokranantajan kanssa sovitaan, että asukas toimittaa sen vanhan pois, mutta ei tätä omin lupinensa saa mennä tekemään.

Hyvä vuokralainen ymmärtää kysyä vuokranantajalta tällaisista asioista ja ymmärtää myös sen, että kyse ei ole kyttäämisestä, jos vuokranantaja haluaa itse huolehtia siitä vanhasta kodinkoneesta parhaaksi katsomallaan tavalla. Kuten joku sanoi, vuokranantaja saattaa haluta vaikka yrittää korjata vanhan kodinkoneen esim kesämökkikäyttöön, vaikka vuokralaiseensa luottaisikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
215/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Gonamies kirjoitti:

Niin. Rehelliselle ihmiselle ei tule mieleenkään, että joku voisi myydä ehjän omiin nimiinsä ja vaatia vuokraisännältä sitten uuden. Sitten, jos erehtyy olemaan avulias, niin...

Ajalta, jolloin olin vielä itse vuokralainen, erehdyin kerran olemaan hyväsydäminen vuokraisännälle ja se oli viimeinen kerta. Talon kattokaivot olivat menneet tukkoon ja seurasi massiivinen vesivahinko. Vuokraisäntänä oli vanha pariskunta, joka voivotteli ansionmenetystä. Hellyin ja sanoin, että kotivakuutukseni kyllä korvaa minulle väistötilan vuokran ja muut kulut, joten pidetään sopimus voimassa.

Vaan ei mennyt kuten Strömsössä. Kuivausurakka venyi ja ilmoitin, että urakan valmistuttua en muuta enää takaisin. Sitten vakuutusyhtiö ilmoitti, ettei korvaa mitään, koska taloyhtiön olisi pitänyt huolehtia kattokaivoista paremmin.

No sain kyllä väännettyä rahani isännöitsijältä. Sain myös raivopäisen soiton vuokraisännältä. Kuivausurakka oli sitten valmistunut ja isäntä oli käynyt katsomassa. Pinnoilla oli ollut piikkauspölyä, eteisessä nippu ilmaisjakelulehtiä, ikkunan aukaisukahva oli hävinnyt. Uhkasi haastaa oikeuteen ja haukkui pataluhaksi.

Siis äijän mielestä minun olisi pitänyt käydä siivoamassa remonttipölyt, keräämässä ilmaisjakelut ja remonttimiesten matkaan lähtenyt ikkunankahvakin oli minun varastamani.

Että siinä kiitos, kun suostuin tappelemaan pariskunnalle kahden kuun vuokrarahat. Olisi pitänyt vain vaatia vuokrasopimuksen purkua heti ja sen kuun ylijäämän palauttamista sekä jättää mulkut itkemään vuokranmenetyksiään.

Toivottavasti se Eteläkatu yhden paskiainen kuoli hitaan ja vittumaisen kuoleman, vaikka tosiaan antoikin hyvän opetuksen: älä koskaan ryhdy avuliaaksi. Äläkä missään nimessä ajattele, että tämä varmaan ilahduttaa ja helpottaa vuokraisännän elämää. Mitään et voita, mutta paskaa voit saada niskaan.

Oiskohan pitäny jättää vakuutuspetos tekemättä?

Mikä ihmeen vakuutuspetos? Eihän tuossa yritetty mitään petosta, vaan käyttää vakuutusta siihen mihin se on hankittu. Toisekseen vakuutusyhtiö vielä vetäytyi korvausvastuusta.

Vierailija
216/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt on se tilanne että vuokranantaja ei voi todeta vanhan kaapin olleen rikki ja mistä se tietää oletteko vaikka myyneet vanhan jääkaapin jollekin.

Eikä siinä vielä kaikki. Vuokranantaja olisi voinut itse korjata kaapin vaikka mökilleen. Mikäänhän ei estä korjaamasta rikkoontuneita laitteita ja ap ei voi tätä päättää vaan vuokrantantaja. Ceis Closed.

Tätä meinasin itsekin sanoa. Jääkaappi oli/on vuokranantajan omaisuutta ja sitä ei varsinkasn luvatta viedä kämpästä pihalle.

Mitäs ap tuumaisit jos olisit lomalla, vuokranantaja kävisi huoltomiehen kanssa vaikka vessan hanaa korjaamassa ja sanoisi, että katottiin että tuo sun telkkari ei toimi, kun piti kummaa ääntä kun siellä asunnossa sitä hanaa korjattiin, eihän siitä mitään ääntä sammutettuna pitäs kuulua, mut kuului outo ääni, niin huoltomies sitä vilkaisi samalla, ja todettiin että rikki on ja aateltiin että kun huoltomiehellä on paku ja asiaa kaatopaikalle muutenkin, niin siinä samallahan se menee. Niin aateltiin että autetaan sua sen verran että vietiin se kaatopaikalle.

Loistava vertaus :) Mieli muuttuu kun sattuu omalle kohdalle vastaava käytös.

Vierailija
217/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt uhoaminen pois, hattu kouraan ja nöyrä soitto vuokranantajalle.

Selität että ajattelitte olevanne vain avuksi ja toivotte että teidän korvattavaksi tulee vain vanhan jääkaapin arvo, eikä uushankintahinta.

Vierailija
218/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Korjaaminen maksaa muutaman euron.

Tämä juuri. Minä korjasin jääkaapin 30 eurolla. Ei itse halvalla osalla korjattua voi jättää vuokralaiselle, mutta omaan käyttöön sopii loistavasti. Olen näperrellyt kaikenlaista pientä korjausta moneen omaan elektroniikkaan (esim. vanhat pelikonsolit) kun on alaan liittyvä koulutus ja tiedän mitä teen. Parhaimmillaan saan jostain muuten rikkinäisestä laitteesta osia johonkin muuhun projektiin. En halua täyttää maailmaa jätteellä joten haluan uusiokäyttää ja kierrättää kaiken minkä voin. Vuokralaiseni tehtävä ei ole tarkistaa että mikä osa jääkaapista ei toimi ja miten sen voisi korjata, vaan ainoastaan ilmoittaa siitä minulle ja käyn hakemassa, sitten päätän oman omaisuuteni jatkokäytöstä.

Muistakaapa sitten kylmäluvat ja sähköpätevyydet kun korjailette sähkölaitteita ettei tule kalliiksi.

Sähkölaitteita saa rakennella ja korjailla itselle harrastuksena ilman mitään lupia tai pätevyyksiä. Niiden perään kysellään vasta jos alkaa liikkua rahaa, eli sitä tehdään työksi tai muille.

Joo mutta et saa korjata jääkaappia jos sitä käyttää vuokralainen vuokra asunnossa ilman s3 lupaa. Itse olen sähkäri.

Ja miten tuo tähän liittyy? Vuokrantajalla voi olla vaikka minkälaisia pätevyyksiä itsellään tai häellä voi olla tällaisia yhteistyökumppaneita.

Vierailija
219/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On oikeus, mutta hän ei ole ilmoittanut haluavansa tarkistaa sitä, vaan ilmoittanut tuovansa uuden. 

No ei varmaan käynyt mielessäkään että hävittäisitte rikkinäisen jääkaapin, joten ei tietenkään osannut sanoa asiasta mitään.

Vuokranantajalla ei ole oikeutta säilyttää omaa omaisuuttaan toiselle ihmiselle vuokraamassaan asunnossa. Ainoastaan niitä tavaroita, jotka kuuluvat asuntoon. Rikkinäinen jääkaappi ei ole asuntoon kuuluva.  

Jääkaappi kuuluu vuokra-asuntoon, et voi hävittää sitä. Vuokrantaja voi vaihtaa sen uuteen tai korjauttaa tai tuoda käytetyn kunnossa olevan tilalle. Päätöksen tekee vuokrantaja, ei vuokralainen.

Niin tekeekin ja tekikin. Hän ilmoitti tuovansa uuden. Eli hyväksyi sen, että vanha on rikki ja rikkinäinen oli ylimääräistä romua, joka hävitettiin. 

Koita nyt vatipää tajuta että sinä et voi hävittää toisten omaisuutta vaikka se olisi rikki.

Koita nyt vatipää tajuta, että sinä et voi säilyttää omaisuuttasi asunnossa, jonka omistusoikeutta myyt jollekin toiselle. 

Höpönlöpön. Tässä kysymys oli asunnon vuokraamisesta ja asunnonomistusoikeus siirtyy vain kauppakirjalla ja varainsiirtoveron maksamisella.

Ja kuka tahansa voi vuokrata asuntoaan, oletko kuullut sellaisesta kuin alivuokralainen tai kalustettu huoneisto.

Monet vuokraavat kotejaan esim. opiskelun tai työntakia, jolloin huoneistossa on omistajan hen.koht.tavarat, eikä vuokralaisella ole niihin mitään oikeutta.

Ja miten tuossa jääkaappi jutussa toimisi, jos vuokranantajalla jääkaappi menisi takuuseen tai kotivakuutukseen, jos vuokralainen on ehtinyt sen tuhota.

Sepä olisikin hauskaa kun saisi kalustettuun asuntoon vuokralle ap:n kaltaisen idiootin, joka rikkoisi kamat ja kuskaisi kaatopaille ja vaatisi uutta tilalle.

Vierailija
220/263 |
24.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihme porukkaa täällä. Jääkaappi kestää ehjänä 5-10 vuotta, jos sillä on ikää, niin tottakai hankitaan uusi tilalle ilman vanhaa kaappia. Kuka nyt säilyttelee jotain risaa kaappia tallessa.

Jaa

Vuokra asunnossamme jaakaappi vuodelta 1986.

Omassa vuodelta 2004

vanhemmilla vuodesta 1979

mokilla jostain 88 tai 89

Yhtaan ei olla vaihdettu kun ei rikki ole menneet. Mitenkohan tehdaan eritavalla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä yksi