Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku ei suhtaudu toisen ihmisen itkuun empaattisesti ja lohduttavasti?
20.07.2017 |
Minä olen herkkä itkemään. Eikä itkeminen ole minulle suuren suuri asia, vaikka en tietysti ihan tyhjänpäiväisistä yleensä itke.
Joskus harvoin tulee kohdalle ihmisiä, jotka eivät suhtaudu itkuun kovin empaattisesti. Se on minusta vähän omituista. Useimmat kyllä suhtautuvat ihan empaattisesti ja lämpimästi. Mutta miksi jotkut eivät?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin liikutun helposti ja alan itkeä. Useimmat ymmärtävät ettei se ole tietoinen valinta ja antavat aikaa toeta, ei siihen pitkään mene. Monilta jää huomaamattakin.
Stressinpurkukeinohan se on psyykkisesti. Itken muustakin kuin surusta, onnesta, helpotuksesta, karehtuessani ja muutamasta muustakin jutusta.
Ehkä itkua manipuloinniksi syyttävät eivät itse itke spontaanisti vaan heille itku on aina väline päämäärän saavuttamiseen. Ei mahdu heidän ymmärrykseen.
Muutkin uskaltavat itkeä minun seurassani. Osaan myös hymyillä vaikka silmät vuotaa.
Kylmäkiskoisuus tuntemattomia kohtaan kasvaa sitä mukaa mitä isompi yhteisö, joten varmaan tuo sosiaalisen koodiston taakse yksityisyyden vaatimukseen piiloutuminen itkujensa kanssa on vain yksilön suojamekanismi luonnottomassa tilanteessa. Liian paljon ihmisiä ympärillä niin ei ole varaa jakaa myötäelämistään kaikille. Sitten siellä lähimmäisten ja perheen kesken jaetaan oma emotionaalinen hoiva.
En minäkään odota lohdutusta, mutta aistin toisen osapuolen elekielestä olenko ylittänyt rajat itkullani. Pidän sitä viisautena jos ihminen osaa antaa tilaa toisen tunteille. Hyväksyminen näkyy pienistä eleistä vaikka yhtään sanaa ei sanottaisi. Kuin myös muutkin reaktiot.
Voi luoja. Siis jos jotakuta ärsyttää itkun käyttö manipuloinnin välineenä, niin vika on automaattisesti siinä joka ärsyyntyy kosa eihän toki itku mitenkään voi olla muuta kuin spontaania tunneilmaisua?
Itselläni on läheinen sukulainen, joka kyllä käyttää itkua hyväkseen aivan surutta. Itkeskellen kuppaa läheisiltä rahaa ja palveluksia, itkeskelee viranomaisille hakien kaikenlaisia erioikeuksia ja ymmärrystä, kyyneleisellä draamalla vetää huomion itseensä jos käykin niin että joku muu on hetkellisesti huomion keskipisteenä, jos tekee jotain väärin niin suorastaan kellontarkasti voi määrittää keskustelun/riidan kulun - ensin tulee pöyristynyt kielto, sitten vihainen syyttely, sitten sorretun kyyneleet, sitten syytökset siitä että ei välitetä kun kyyneleet eivät toimineetkaan ja vastapuoli ei olekaan (enää, vuosien töpeksimisen jälkeen) valmis katsomaan sitä romutettua autoa (tms) läpi sormien kun "herkkis" niin mielensä pahoitti, jne.
Mutta tietysti kysymys on ainoastaan siitä että hän on niiiiin herkkä ja tunteikas, eikä lainkaan siitä että kyseessä on narsistinen rajatilapersoona joka hyväksikäyttää ja manipuloi jokaista johon vain kyntensä saa iskettyä. vuosikymmenet olen hänetkin tuntenut, on valitettavasti lähisukua ja tuo peli n ollut käynnissä teini-iästä asti. Nykyään ei onneksi enää mene läpi niin monelta kuin ennen.
Minkä se ulkopuolinen tervepäinen ihminen sille voi, että sun suku on tuommoista ja sua triggeroi aikuisen ihmisen kyynelehtiminen? Syytönhän se sun sukusotkuihin on, eikä ole kukaan noista ihmisistä, joiden kanssa sulla on vaikeaa.
Tuohan jolle vastasin suoraan sanoi että jo kokee itkun joskus manipulatiiviseksi se johtuu ainoastaan siitä kokijasta, eikä siitä itkijästä. Annoinpa nyt esimerkin siitä, että kyllä todellakin jotkut käyttävät itkua manipuloinnin välineenä.
AP:sta en tiedä, mutta kirjoitusten puolesta puhuu itsensä kanssa aika paljon ristiin (miksi minua ei huomioida empaattisesti/en missään tapauksessa halua huomiota) että hieman epäilen hänen kertomuksiaan. Jos on tuollaisen manipuloijan kanssa joutunut tekemisiin sitä kehittää aika tarkan vaiston siitä onko ne kyyneleet rehellisiä vai tarkoitushakuisia, ja usein ne jotka valittaa että heidän itkuunsa ei nyt reagoida oikein (eli niin kuin itkijä haluaa) ovat juuri niitä jotka yrittävät vaikuttaa itkun kautta. Ja niitä manipuloijia on varsin paljon. On toki rehellisiäkin tunteikkaita, mutta he eivät tuo itseään samalla tavalla esille ja usein itkeskelevät myös tilanteissa joissa eivät halua jotain itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva itkeskely on aikuisella ärsyttävää, jos se ei liity muuhun kuin siihen että olet herkkä. Olet oikeasti vain huomiohakuinen itkullasi ja koet kaikki aikuiset, jotka odottavat sinulta aikuista käytöstä vihamielisenä. Kasva aikuiseksi ja lopeta se pillittäminen. Ja joo, kyllä olen kylmä ja kova naisjuristi, joka vihaa kaltaisiasi vollottajia. Kaikilla meillä on tunteet, mutta niiden esittämiselle on aika ja paikka. Omalle perheelleni ja lapsilleni olen tietysti empaattinen ja hellä. Kaltaisesi aikuiset tuhertajat ovat työelämässä rasittavia. Huvittavinta on se, että kun töissä käyttäytyy itkutilanteessa asiallisesti ja jämäkästi kaltaistasi henkilöä kohtaan, itku loppuu usein lyhyeen. Ei pääse itkulla viettipäämäärään...
Toivottavasti sinä et työssäsi ole rikosten uhrien edustaja...
Olen liike-elämän palveluksessa, joten älä huoli. Mutta, kadotat aivan tyystin punaisen langan, jos kuvittelet, että ap:n kaltainen henkilö pitäisi samaistaa rikoksen uhriin. Sen verran olen ollut tekemisissä rikosasioiden kanssa, että en näe viittaamaasi yhtäläistyttä. Tosin ei se rikoksen uhrikaan halua asiamiestä, joka pillittää vieressä asianosaisen kertomusta kuullessaan vaan jämäkän, mutta empaattisen ihmisen asioitaan hoitamaan.
oma äitini on käyttänyt itkutihrua nimenomaan manipuloidakseen tilanteita minun ja sisarusteni väliin. eli ei oikein irtoa sympatiapisteet kun on nähnyt sen manipuloivan luonteen ja suoranaisen valehtelun omaksi edukseen ja naama kyllä vääristynyt sitä mukaa .. koska tietää väärin tehneensä. kaikkeni olen tehnyt yyhyyy.. mutta riimuakaan en periksi anna, että sinä saisit oikeutesi.
Ei oikein kiinnosta... en edes ymmärrä itkemistä
Mun mielestä se joku naisjuristiksi itseään ekoilla sivuilla tituleerannut kirjoittaja kiteytti villakoiran ytimen hyvin: inhoan kaltaisiasi vollottajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin liikutun helposti ja alan itkeä. Useimmat ymmärtävät ettei se ole tietoinen valinta ja antavat aikaa toeta, ei siihen pitkään mene. Monilta jää huomaamattakin.
Stressinpurkukeinohan se on psyykkisesti. Itken muustakin kuin surusta, onnesta, helpotuksesta, karehtuessani ja muutamasta muustakin jutusta.
Ehkä itkua manipuloinniksi syyttävät eivät itse itke spontaanisti vaan heille itku on aina väline päämäärän saavuttamiseen. Ei mahdu heidän ymmärrykseen.
Muutkin uskaltavat itkeä minun seurassani. Osaan myös hymyillä vaikka silmät vuotaa.
Kylmäkiskoisuus tuntemattomia kohtaan kasvaa sitä mukaa mitä isompi yhteisö, joten varmaan tuo sosiaalisen koodiston taakse yksityisyyden vaatimukseen piiloutuminen itkujensa kanssa on vain yksilön suojamekanismi luonnottomassa tilanteessa. Liian paljon ihmisiä ympärillä niin ei ole varaa jakaa myötäelämistään kaikille. Sitten siellä lähimmäisten ja perheen kesken jaetaan oma emotionaalinen hoiva.
En minäkään odota lohdutusta, mutta aistin toisen osapuolen elekielestä olenko ylittänyt rajat itkullani. Pidän sitä viisautena jos ihminen osaa antaa tilaa toisen tunteille. Hyväksyminen näkyy pienistä eleistä vaikka yhtään sanaa ei sanottaisi. Kuin myös muutkin reaktiot.
Voi luoja. Siis jos jotakuta ärsyttää itkun käyttö manipuloinnin välineenä, niin vika on automaattisesti siinä joka ärsyyntyy kosa eihän toki itku mitenkään voi olla muuta kuin spontaania tunneilmaisua?
Itselläni on läheinen sukulainen, joka kyllä käyttää itkua hyväkseen aivan surutta. Itkeskellen kuppaa läheisiltä rahaa ja palveluksia, itkeskelee viranomaisille hakien kaikenlaisia erioikeuksia ja ymmärrystä, kyyneleisellä draamalla vetää huomion itseensä jos käykin niin että joku muu on hetkellisesti huomion keskipisteenä, jos tekee jotain väärin niin suorastaan kellontarkasti voi määrittää keskustelun/riidan kulun - ensin tulee pöyristynyt kielto, sitten vihainen syyttely, sitten sorretun kyyneleet, sitten syytökset siitä että ei välitetä kun kyyneleet eivät toimineetkaan ja vastapuoli ei olekaan (enää, vuosien töpeksimisen jälkeen) valmis katsomaan sitä romutettua autoa (tms) läpi sormien kun "herkkis" niin mielensä pahoitti, jne.
Mutta tietysti kysymys on ainoastaan siitä että hän on niiiiin herkkä ja tunteikas, eikä lainkaan siitä että kyseessä on narsistinen rajatilapersoona joka hyväksikäyttää ja manipuloi jokaista johon vain kyntensä saa iskettyä. vuosikymmenet olen hänetkin tuntenut, on valitettavasti lähisukua ja tuo peli n ollut käynnissä teini-iästä asti. Nykyään ei onneksi enää mene läpi niin monelta kuin ennen.
Minkä se ulkopuolinen tervepäinen ihminen sille voi, että sun suku on tuommoista ja sua triggeroi aikuisen ihmisen kyynelehtiminen? Syytönhän se sun sukusotkuihin on, eikä ole kukaan noista ihmisistä, joiden kanssa sulla on vaikeaa.
Tuohan jolle vastasin suoraan sanoi että jo kokee itkun joskus manipulatiiviseksi se johtuu ainoastaan siitä kokijasta, eikä siitä itkijästä. Annoinpa nyt esimerkin siitä, että kyllä todellakin jotkut käyttävät itkua manipuloinnin välineenä.
AP:sta en tiedä, mutta kirjoitusten puolesta puhuu itsensä kanssa aika paljon ristiin (miksi minua ei huomioida empaattisesti/en missään tapauksessa halua huomiota) että hieman epäilen hänen kertomuksiaan. Jos on tuollaisen manipuloijan kanssa joutunut tekemisiin sitä kehittää aika tarkan vaiston siitä onko ne kyyneleet rehellisiä vai tarkoitushakuisia, ja usein ne jotka valittaa että heidän itkuunsa ei nyt reagoida oikein (eli niin kuin itkijä haluaa) ovat juuri niitä jotka yrittävät vaikuttaa itkun kautta. Ja niitä manipuloijia on varsin paljon. On toki rehellisiäkin tunteikkaita, mutta he eivät tuo itseään samalla tavalla esille ja usein itkeskelevät myös tilanteissa joissa eivät halua jotain itselleen.
Luulen, että aloitus oli huonosti otsikoitu, oli ehkä tarkoitus kysyä, miksi jotkut suhtautuvat epäempaattisesti. Olen nähnyt tällaista, mutta en onneksi suvussa: tuhahtelua, silmien pyörittelyä, ärtymistä, huutamista. Kyllähän sitä ihmettelee, että mitä pihkuraa, jos ei ole tuollaista paljoa nähnyt. Onhan se joko avoimen myötätuntoinen suhtautuminen tai hiljaa viestittäminen, että asia on ok, paljon tervepäisempää ja on ihan aiheellista kysyä, mikä on vialla, jos se puuttuu. En itse saanut ristiriitaisia viboja, mutta mun lapsuuden perheessä ei tuommoista dramaattista piirrekirjoa ollut, liekö etu vai haitta arviointikyvylle.
Vierailija kirjoitti:
Minä en koskaan näytä tunteita esim töissä. En kertonut kellekään siellä avioerosta enkä isäni kuolemasta. En näytä kiukkua tai stressiä.En myöskään reagoi työkaverien mahdollisiin itkukohtauksiin tai ole mitenkään kiinnostunut heidän yksityiselämästään.
Oletko minä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska koen itkun joidenkin ihmisten taholta manipulointina ja alistamisena. Halutaan oma tahto kuin pikkulapset läpi. Toisten pitäisi juosta halimaan ja silittämään, antamaan kaikki periksi, kun tää draamakuningatar itkee. Toinen on se, että ärsyttää aikuisen ihmisen metelöinti itsestään TURHAN takia.
olen todellakin empaattinen normaalisti. Kyllä lohdutan itkeviä ja alan helposti itsekin itkeä, jos toisella on iso murhe päällä. Mutta liika on liikaa.
Se riippuu niin tilanteesta, asiasta ja ihmisestä. Esimerkiksi työkaveri joka pillahtelee itkuun, kun ei saa jossain työasiassa tahtoaan läpi. Tai aikanaan koulukaveri, joka itki hysteerisesti, kun poskeen oli tullut finni. Tai marttyyri-itku, jolla on tarkoitus saada muut tuntemaan syyllisyyttä asiassa johon muilla ei ole oikeasti mitään syytä tuntea syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän itkemistä terveellisenä ja tarpeellisena. Se puhdistaa mieltä.
Yhteiskunta ei kuitenkaan katso julkisesti itkemistä hyvällä. Itkeminen on yksityinen asia. Kuulostaa siltä että itket sopimattomasti julkisesti. Itku lähipiirin sisällä on ihan ok mutta ei puolituntemattomien nähden. Tässä syy kylmäkiskoisuuteen.Kyllä, kun ihminen on mielenlaadultaan konservatiivinen, ihmistä kiinnostaa, mitkä ruumiinosat, eritteet, tunneilmaukset jne. voivat esiintyä julkisesti ja mitkä kuuluvat yksityiselämään. Näitäkin on, meinasin unohtaa, pahoittelut, eikä tämä kokemisen tapa sinällään ole tunne-elämän ongelma, kunhan muistaa, että kyse on omasta tarpeesta. Itse ajattelen kuitenkin, että itkuherkkien, imettävien äitien, sairauden vuoksi pidätyskyvyttömien tai vaikka rujon näköisten ihmisten valaus poistua neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille on suurempi arvo kuin temperanentiltaan herkästi vaivaantuvien ihmisten oikeus olla tuntematta epämukavuutra aina ja kaikkialla.
Jos toimii yhteiskunnan normien vastaisesti ei parane ihmetellä miksi ihmiset ympärillä reagoivat negatiivisesti.
Oletan, että aikuinen osaa itse käsitellä itkunsa tavallisissa tilanteissa.
Suuri suru voi olla eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin itse, että minut itkiessäni jätettäisiin rauhaan sen sijaan, että tultaisiin lässyttämään viereen tai halaamaan. Pahinta on se, kun joku kysyy, että itkenkö, miksi itken. Käyttäydyn siis samalla tavalla kuin toivoisin itseäni kohtaan käyttäydyttävän ja jätän itkijän rauhaan ja enkä huomioi itkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän itkemistä terveellisenä ja tarpeellisena. Se puhdistaa mieltä.
Yhteiskunta ei kuitenkaan katso julkisesti itkemistä hyvällä. Itkeminen on yksityinen asia. Kuulostaa siltä että itket sopimattomasti julkisesti. Itku lähipiirin sisällä on ihan ok mutta ei puolituntemattomien nähden. Tässä syy kylmäkiskoisuuteen.Kyllä, kun ihminen on mielenlaadultaan konservatiivinen, ihmistä kiinnostaa, mitkä ruumiinosat, eritteet, tunneilmaukset jne. voivat esiintyä julkisesti ja mitkä kuuluvat yksityiselämään. Näitäkin on, meinasin unohtaa, pahoittelut, eikä tämä kokemisen tapa sinällään ole tunne-elämän ongelma, kunhan muistaa, että kyse on omasta tarpeesta. Itse ajattelen kuitenkin, että itkuherkkien, imettävien äitien, sairauden vuoksi pidätyskyvyttömien tai vaikka rujon näköisten ihmisten valaus poistua neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille on suurempi arvo kuin temperanentiltaan herkästi vaivaantuvien ihmisten oikeus olla tuntematta epämukavuutra aina ja kaikkialla.
Jos toimii yhteiskunnan normien vastaisesti ei parane ihmetellä miksi ihmiset ympärillä reagoivat negatiivisesti.
No, älähän nyt viitsi! Olet ihan itse vastuussa reagoimisistasi, vaikka normit olisivat puolellasi. Voit valita, tuuttaatko negatiivisuutesi ilmoille. Monet hyödyttömät ja jopa järjettömät asiat ovat normeja. Et itsekään noudata kaikkia mahdollisia normeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän itkemistä terveellisenä ja tarpeellisena. Se puhdistaa mieltä.
Yhteiskunta ei kuitenkaan katso julkisesti itkemistä hyvällä. Itkeminen on yksityinen asia. Kuulostaa siltä että itket sopimattomasti julkisesti. Itku lähipiirin sisällä on ihan ok mutta ei puolituntemattomien nähden. Tässä syy kylmäkiskoisuuteen.Kyllä, kun ihminen on mielenlaadultaan konservatiivinen, ihmistä kiinnostaa, mitkä ruumiinosat, eritteet, tunneilmaukset jne. voivat esiintyä julkisesti ja mitkä kuuluvat yksityiselämään. Näitäkin on, meinasin unohtaa, pahoittelut, eikä tämä kokemisen tapa sinällään ole tunne-elämän ongelma, kunhan muistaa, että kyse on omasta tarpeesta. Itse ajattelen kuitenkin, että itkuherkkien, imettävien äitien, sairauden vuoksi pidätyskyvyttömien tai vaikka rujon näköisten ihmisten valaus poistua neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille on suurempi arvo kuin temperanentiltaan herkästi vaivaantuvien ihmisten oikeus olla tuntematta epämukavuutra aina ja kaikkialla.
Jos toimii yhteiskunnan normien vastaisesti ei parane ihmetellä miksi ihmiset ympärillä reagoivat negatiivisesti.
Niin että itkijä ei saa näyttää itkuaan, sillä se on normeja vastaan. Pitää pysyä kivikasvona, ettei vain ympärillä olevien normimaailman järky.
Mutta itkijän pilkkaaja sen sijaan saa ladata mielipiteensä ilmoille. Ja sekö sitten on normien mukaista? Hänen ei tarvitse pidätellä tunteitaan vaan antaa vain vapautuneesti niiden virrata sanojen muodossa.
Miten perustelet sen, että juuri itkijä on se, joka rikkoo normeja pahemmin? Minun mielestäni se pahempi rikkoja on tuo pilkkaaja.
Itkeminen on heikkouden merkki, siksi se ei ole suotavaa jos ajattelee sosiaalisia normeja. Itkijä vaarantaa koko yhteisön, näin on ollut aina. Itkun viesti on avuttomuus ja mehän ollaan hätää kärsimässä täällä Suomessa. Karhuja ja susia metsät täynnä, ruokaa niukasti ja talvet kylmiä. Elämä on yhtä selviytymistä, ei siinä itkut kuulkaa auta, kova kovaa vastaan vaan.
- Kaikki ei ole kotoa saaneet "oikeaa" mallia, kuinka itkuun reagoidaan. Vanhemmat ovat esim. suuttuneet tai sisarukset lällättäneet, kun itse on itkenyt. Silloin toisen itkuun ei välttämättä osaa reagoida, vaikka haluaisikin. Itselläni oli muinoin poikaystävä, joka suuttui ja tiuski minulle aina kun aloin itkeä...
- Itku ei tunnu aidolta. Itkevä tuntuu itkevän suunnitellusti tilanteissa, joissa koettaa saada jotakin anteeksi tai tahtonsa läpi, tai sitten vain kerjäävän huomiota. Tämä päätelmä yleensä vaatii pitemmän tuntemisen.
Minkä se ulkopuolinen tervepäinen ihminen sille voi, että sun suku on tuommoista ja sua triggeroi aikuisen ihmisen kyynelehtiminen? Syytönhän se sun sukusotkuihin on, eikä ole kukaan noista ihmisistä, joiden kanssa sulla on vaikeaa.