Lue keskustelun säännöt.
Miksi joku ei suhtaudu toisen ihmisen itkuun empaattisesti ja lohduttavasti?
20.07.2017 |
Minä olen herkkä itkemään. Eikä itkeminen ole minulle suuren suuri asia, vaikka en tietysti ihan tyhjänpäiväisistä yleensä itke.
Joskus harvoin tulee kohdalle ihmisiä, jotka eivät suhtaudu itkuun kovin empaattisesti. Se on minusta vähän omituista. Useimmat kyllä suhtautuvat ihan empaattisesti ja lämpimästi. Mutta miksi jotkut eivät?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Koska olen sosiaalisesti ihan urvelo enkä tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Sisäisesti tunnen empatiaa mutta jos vaikka työkaveri pillahtaa itkuun ei mulla ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä tai mitä hän haluaisi minun tekevän.
Olen ratkaissut ongelman käyttäytymällä niin kuin toivoisin itseäni kohtaan toimittavan, eli huomiotta jättämisen. Jos jostain syystä itkisin julkisesti, en todellakaan haluisi minkään näköistä kyselyä tai hössötystä. Oikeasti läheiset ihmiset, joita on vain muutama, ovat tietenkin asia erikseen.
Joten kerroppa tällaiselle tunnevammaiselle jääkalikalle, joka ei osaa ilmaista tunteitaan, miten haluat minun toimivan.
Se mitä oudoksun on vihamielinen suhtautuminen. Eli nämä mitä tässäkin on nähty, että syytetään pillittäjäksi ja lapselliseksi, jos jotain itkuksi tulkittavaa kyynelehtimistä tapahtuu.
Huomiotta jättäminen on jo ihan hyvä reaktio. Sillä siitä tunnekuohusta pääsee itsekin nopeammin yli, kun siitä ei synny suurta numeroa.
Sitten ihan vain hämmentyminen tilanteesta on hyvä reaktio, sillä silloin minä alan selittämään, että anteeksi, että aloin itkemään, se johtuu siitä ja siitä. Ja kun tähän tyyliin nopeasti selitän tilanteen, niin silläkin pääsen siitä nopeasti yli ja voidaan jatkaa kesken jäänyttä asiaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.
En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?
Eihän noin voida edes kysyä, kun en käytä itkua siihen, että tavoittelisin sillä jotain. Häpeän sitä, että itken ja yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Mutta silloin tällöin jokin tunnepuolella pettää ja itku tulee sopimattomassa paikassa. Muutama vuosi sitten lääkärin edessä. Ja 7 vuotta sitten opettajan edessä. Ja silloin toivon, ettei minua enää siinä muutenkin häpeällisessä tilanteessa lisäksi pilkattaisi. Mutta niin joskus tapahtuu. Ap
Syitä on varmaan monia.
Jotkut voivat kokea toisen itkuherkkyyden kiusallisena ja vaivaannuttavana tilanteessa, jossa pitäisi pysyä rauhallisena ja koota ajatuksensa. En tiedä. Jollekin toisen tunnejärkytys nostaa pintaan omia käsittelemättömiä asioita tai ihan vain se ei ole se hetki, jossa haluaisi menettää kontrollin tuon toisen tapaan.
Itseäni ei toisten itkut haittaa. Omani haluan kuitenkin mieluiten ja jos mahdollista käsitellä itsekseni ilman muiden huomioita. En kaipaa niihin omiin hetkiini muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.
En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?
Eihän noin voida edes kysyä, kun en käytä itkua siihen, että tavoittelisin sillä jotain. Häpeän sitä, että itken ja yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Mutta silloin tällöin jokin tunnepuolella pettää ja itku tulee sopimattomassa paikassa. Muutama vuosi sitten lääkärin edessä. Ja 7 vuotta sitten opettajan edessä. Ja silloin toivon, ettei minua enää siinä muutenkin häpeällisessä tilanteessa lisäksi pilkattaisi. Mutta niin joskus tapahtuu. Ap
Siis ihanko totta lääkäri tai opettaja on pilkannut sinua? Eikä seitsemän vuoden välein hyvästä syystä tuntemattomien edessä itkeminen ole mitään itkuherkkyyttä, se on vielä normaalia. Ja nuo ei ole minusta täysin sopimattomia paikkoja. Sopimaton paikka olisi esim. työpaikalla asiakaspalvelutilanteessa. Siitä pitää osata poistua ajoissa vaikka vessaan keräämään itsensä.
En ole ikinä itkenyt turhasta ja kun itken, ovat asiat oikeasti huonosti ja olen silloin täysin voimaton asian kanssa. Hyvin harvoin itken kenenkään edessä, vaan menen silloin muiden silmistä pois ja kokoan itseni rauhassa. Yleensä itku kuitenkin saa minuun sisua ja voimaa, jolloin itku loppuu ja minulla on toimintasuunnitelma mielessäni. En kaipaa siihen kenenkään neuvoja, vaan asia on kokonaan minun henkilökohtainen.
Viimeksi itkin muistaakseni viime syksynä, kun meillä oli mieheni kanssa todella paha keskinäinen ongelma ja ero oli hyvin lähellä. Pysähdyin silloin autoni kanssa hiljaisen tien reunalle ja annoin itkun tulla. En kaivannut siihen ketään päätäni silittelemään, päinvastoin se olisi ollut ärsyttävää ja noloa, ja en olisi halunnut kenellekään ulkopuoliselle alkaa tilannettani selvittämään. Se asia kuitenkin purkaantui itkuni jälkeen ja seuraavaksi itkimmekin jo mieheni kanssa sylikkäin ja asiat sopineena.
Olen ollut aina se vahva tyttö, joka hymyilee vaikka olisi polvi ruvella pyörällä kaatumisen seurauksena, ja vastoinkäymisissä tulen vain kylmän rauhalliseksi enkä itke. Niinpä en myöskään voi ymmärtää tuuliviirejä, jotka parkuvat syyttä suotta ja haluavat huomiota vinkumisellaan. Sellaiset ihmiset ovat jotenkin ihan pelottavia ja sellaisia ei lähipiiristäni löydy ja tule koskaan löytymäänkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itkuvihaajat näyttävät tekevän erittäin herkästi omia hyvin pitkälle vietyjä johtopäätöksiään, jotka eivät pohjaudu mitenkään aloituksessa annettuihin tietoihin.
Useampi jo sanoo, että itkisin joka asiasta ja sellainen on ärsyttävää. Vaikka aloituksessa sanon päinvastaisesti, etten itke turhasta.
Myös huomionhakuisuudesta ja manipuloinnista syyttää useampi, vaikka aloituksessa sanon siitäkin, ettei itku ole minulle suuri asia.
Että jotenkin se itku näyttää menevän joidenkin ihmisten vihan tunteisiin niin voimakkaasti, ettei enää järjellä pystytä pystytä suhtautumaan toiseen yksilönä. Ap
Ehkä itku ei ole sinulle suuri asia, mutta monelle muulle se on yksityinen ja intiimi asia joka pyritään tekemään piilossa muiden kuin aivan lähipiirin katseilta. Siksi se tuntuu vaivaannuttavalta ja jopa ärsyttävältä. Ei fyysistä itsensäpaljastamistakaan katsota sopivaksi, julki-itkeminen on tavallaan sen henkinen vastine.
Minkälaisille asioille siis olet ap nyt viime aikoina itkenyt? Ja missä tilanteissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska olen sosiaalisesti ihan urvelo enkä tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Sisäisesti tunnen empatiaa mutta jos vaikka työkaveri pillahtaa itkuun ei mulla ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä tai mitä hän haluaisi minun tekevän.
Olen ratkaissut ongelman käyttäytymällä niin kuin toivoisin itseäni kohtaan toimittavan, eli huomiotta jättämisen. Jos jostain syystä itkisin julkisesti, en todellakaan haluisi minkään näköistä kyselyä tai hössötystä. Oikeasti läheiset ihmiset, joita on vain muutama, ovat tietenkin asia erikseen.
Joten kerroppa tällaiselle tunnevammaiselle jääkalikalle, joka ei osaa ilmaista tunteitaan, miten haluat minun toimivan.Se mitä oudoksun on vihamielinen suhtautuminen. Eli nämä mitä tässäkin on nähty, että syytetään pillittäjäksi ja lapselliseksi, jos jotain itkuksi tulkittavaa kyynelehtimistä tapahtuu.
Huomiotta jättäminen on jo ihan hyvä reaktio. Sillä siitä tunnekuohusta pääsee itsekin nopeammin yli, kun siitä ei synny suurta numeroa.
Sitten ihan vain hämmentyminen tilanteesta on hyvä reaktio, sillä silloin minä alan selittämään, että anteeksi, että aloin itkemään, se johtuu siitä ja siitä. Ja kun tähän tyyliin nopeasti selitän tilanteen, niin silläkin pääsen siitä nopeasti yli ja voidaan jatkaa kesken jäänyttä asiaa. Ap
Olen myös herkkä kyyneltymään, aina ollut. Liikutun helposti, tulen surulliseksi toisten puolesta, joskus vihaiseksikin toisten puolesta. Olen myös muuten aika "fyysinen" ihminen, esim. oksennan äärimmäisessä järkytyksessä helposti.
Olen "auttamisammatissa", siis hoitoalalla, ja tehtäväni on tukea toisia eikä suinkaan kaataa omaa itkemistäni asiakkaan päälle. On siinä ollut opettelemista, miten suhtautua näihin omiin kyyneleihin, ja ennen kaikkea miten tukea toista (asiakasta) kun itsellä valuu kyyneliä. Omat repliikkini näissä tilanteissa ovat tyyliä no kas nyt mulla alkoi tulla vettä silmästä, älä välitä, ja jatkaa puhettani normaalisti.
En nyyhki ja ulvo. En kaipaa lohduttamista. Itku ei ole itselleni pelottavaa, mutta monille muille se voi olla; siksi heitä pitää tukea ja lohduttaa kyynelten näkemisessä (vaikka ne kyyneleet tulisi omista silmistä).
Joskus ehkä itken jonkun sellaisen puolesta, joka ei itse osaa itkeä. Ehkä olen itkijänaisten perillinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.
En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?
Eihän noin voida edes kysyä, kun en käytä itkua siihen, että tavoittelisin sillä jotain. Häpeän sitä, että itken ja yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Mutta silloin tällöin jokin tunnepuolella pettää ja itku tulee sopimattomassa paikassa. Muutama vuosi sitten lääkärin edessä. Ja 7 vuotta sitten opettajan edessä. Ja silloin toivon, ettei minua enää siinä muutenkin häpeällisessä tilanteessa lisäksi pilkattaisi. Mutta niin joskus tapahtuu. Ap
Pilkka on jo asiatonta. Olet saattanut opettajan (?) epävarmaksi itsestään. Joskus itku on riisuvaa ja paljastaa jotain alaspainettua siitä toisesta (ilkeyden, turhautuneisuuden, tuomitsevat ajatukset; ahdingon, kun on pakko suorittaa ja saada tuloksia ja keskeytykset siihen eivät ole vaihtoehto).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.
En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?
Eihän noin voida edes kysyä, kun en käytä itkua siihen, että tavoittelisin sillä jotain. Häpeän sitä, että itken ja yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Mutta silloin tällöin jokin tunnepuolella pettää ja itku tulee sopimattomassa paikassa. Muutama vuosi sitten lääkärin edessä. Ja 7 vuotta sitten opettajan edessä. Ja silloin toivon, ettei minua enää siinä muutenkin häpeällisessä tilanteessa lisäksi pilkattaisi. Mutta niin joskus tapahtuu. Ap
No just joo. Ensin valitat, että olet herkkä itkemään ja sitten otat esiin esimerkin, joka oli jostakin kaukaa historiasta. Kai sinulla nyt on uudempiakin esimerkkejä? Ja nuo sinun esimerkiksi olivat taas ihan sitä huomion hakuisuutta, jolla yritit parantaa tilannettasi ja saada sympatiapisteitä...
Se, että muut "pilkkaavat sinua", on varmasti asia mikä sinun pitäisi saada itsesi kanssa selvitettyä. Luulen, että rämmit nyt niin syvällä omassa suossasi, että tarvitsisit ammattiauttajaa todella. Koska oma pääsi on nyt sekaisin, niin puolustautumiskeinoksesi olet ottanut muiden syyttelyn ja vihamielisyyden toisten toimintatapoja kohtaan. Tuskinpa sinua kukaan pilkkaa, mutta sinä koet asian niin, koska mietit omaa napaasi liikaa ja luulet muista juuri sitä mitä itse haluat. Keksit sanoja muiden suuhun ja käytät aikaasi muiden miettimiseen - se on valitettavasti jo sairautta, eikä missään nimessä normaalia. Hae ammattiapua ja ota apu vastaan.
Mahdollisia syitä "epäempaattiseen" suhtautumiseen:
1) Kasvatus. Sellainen, jossa lapsen itkua ei juurikaan ole huomioitu tai sitä on pidetty heikkouden merkkinä.
2) Itkutilanne. Henkilö arvioi, että tilanne ei ole oikeasti traumatisoiva tai ikävä, joten lohdutusta ei oikeastaan tarvita.
3) Luonne. Introvertti/varautunut henkilö ei haluaisi omaan henkilökohtaiseen tilaansa tunkeuduttavan haavoittuvalla hetkellä, joten hän jättää huomiotta myös toisen itkun.
4) Itkevän henkilön tunteminen. Jos sama henkilö itkee jokaisessa mahdollisessa tilanteessa, ei moni jaksa aina olla lohduttamassa.
5) Oman tunne-elämän ongelmat. Ei olla sinut omien tunteiden kanssa ja ahdistutaan siitä, jos joku toinen näyttää julkisesti negatiivisia tunteitaan. Henkilö ei tällöin pidä tilannetta "normaalina" ja hätääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.
En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?
Eihän noin voida edes kysyä, kun en käytä itkua siihen, että tavoittelisin sillä jotain. Häpeän sitä, että itken ja yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Mutta silloin tällöin jokin tunnepuolella pettää ja itku tulee sopimattomassa paikassa. Muutama vuosi sitten lääkärin edessä. Ja 7 vuotta sitten opettajan edessä. Ja silloin toivon, ettei minua enää siinä muutenkin häpeällisessä tilanteessa lisäksi pilkattaisi. Mutta niin joskus tapahtuu. Ap
Siis ihanko totta lääkäri tai opettaja on pilkannut sinua?
No saihan tuon tekstini noinkin tulkittua. Mutta tarkoitin nyt kuitenkin, että joskus jossain itkutilanteissa on sanottu ikävästikin.
Ja pidän itseäni itkuherkkänä, sillä itken monta kertaa viikossa, valtaosin ihan itsekseni. Silloin tällöin kuitenkin julkisemminkin. Ap
Jaaha, ammattivalittaja iski taas. Missä miehesi ja perheesi on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisille asioille siis olet ap nyt viime aikoina itkenyt? Ja missä tilanteissa?
Ystävän kanssa kommunikointivaikeuksia ja väärinymmärryksiä. Puhelimessa olin ja tuli ihan pelkotunne, että ystävyys karahtaa siihen. Lapset olivat siinä, joten nielin kyyneleeni. Illalla olin yksin ja sitten vollotin ihan kunnolla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä juuri tarkoitan mikä tässäkin ketjussa näkyy, kun kuusi ensimmäistä vastausta ovat suorastaan vihamielisiä, vaikka vain kerroin, että olen herkkä itkemään.
En kaipaa itkutilanteessa mitään yletöntä lohduttelua tai hössötystä, vaan sitä vain, ettei reaktio olisi tuollainen vihamielinen, että heti haukutaan pillittäjäksi, ärsyttäväksi tai manipuloijaksi, jos muutama kyynel vierähtää. Mutta joskus harvoin suhtautuminen on tosielämässäkin yhtä vihamielistä kuin mikä tässäkin ketjussa näkyy. Ap
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?
Eihän noin voida edes kysyä, kun en käytä itkua siihen, että tavoittelisin sillä jotain. Häpeän sitä, että itken ja yritän vältellä sitä viimeiseen asti. Mutta silloin tällöin jokin tunnepuolella pettää ja itku tulee sopimattomassa paikassa. Muutama vuosi sitten lääkärin edessä. Ja 7 vuotta sitten opettajan edessä. Ja silloin toivon, ettei minua enää siinä muutenkin häpeällisessä tilanteessa lisäksi pilkattaisi. Mutta niin joskus tapahtuu. Ap
Siis ihanko totta lääkäri tai opettaja on pilkannut sinua?
No saihan tuon tekstini noinkin tulkittua. Mutta tarkoitin nyt kuitenkin, että joskus jossain itkutilanteissa on sanottu ikävästikin.
Ja pidän itseäni itkuherkkänä, sillä itken monta kertaa viikossa, valtaosin ihan itsekseni. Silloin tällöin kuitenkin julkisemminkin. Ap
No mitä varten käytät sitten esimerkkinä normaalin rajoihin meneviä itkutilanteita, etkä niitä joissa sinua on oikeasti pilkattu? Ne ehkä kertoisivat enemmän siitä, miksi sinuun on suhtauduttu nuivasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen herkkä itkemään. Eikä itkeminen ole minulle suuren suuri asia, vaikka en tietysti ihan tyhjänpäiväisistä yleensä itke.
Joskus harvoin tulee kohdalle ihmisiä, jotka eivät suhtaudu itkuun kovin empaattisesti. Se on minusta vähän omituista. Useimmat kyllä suhtautuvat ihan empaattisesti ja lämpimästi. Mutta miksi jotkut eivät?
Suurinosa naisista yrittää käyttää itkua tapana saada tahtonsa läpi asiasta, kuin asiasta. Monet naiset osaavat tirauttaa tekoitkut aina tarpeen tullen.
Tämä tehoaa varsinkin julkisella paikalla sillä suomi on täynnä valkoritareita jotka ovat aina valmiita auttamaan itkevää naista (jopa pahoipitelemään muita miehiä jos nainen niin haluaa).
Sanon samaa, eli ei se välttämättä johdu sinusta. Se voi johtua juuri siitä että jotkut käyttävät itkua manipuloidakseen toisia. Kun on muutaman kerran nähnyt että kyyneleet kuivuvat heti kun on saanut jonkun nalkkiin tai tahtonsa läpi, niin ei siihen teatteriin enää jaksa suhtautua vakavasti tai edes hyvällä sydämellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaisille asioille siis olet ap nyt viime aikoina itkenyt? Ja missä tilanteissa?
Ystävän kanssa kommunikointivaikeuksia ja väärinymmärryksiä. Puhelimessa olin ja tuli ihan pelkotunne, että ystävyys karahtaa siihen. Lapset olivat siinä, joten nielin kyyneleeni. Illalla olin yksin ja sitten vollotin ihan kunnolla. Ap
Sinulla on myös vaikea tulla ihmisten kanssa toimeen
Minut julkinen itkeminen saa aina kovin vaivaantuneeksi, vaikka itkuun olisi "hyvä" syykin, vaikkapa hautajaiset, enkä itse ikinä itke julkisesti. Ja jos joskus niin kävisi, toivoisin vain, että ihmiset olisivat kuin eivät huomaisi mitään, ja samasta syystä teeskentelen itse, etten huomaa toisten itkua, koska ajattelen heidän toivovan samaa.
Minulle itkeminen on ehkä se kaikkein yksityisin tapahtuma. Olen ollut 11 vuotta yhdessä mieheni kanssa, enkä ole kertaakaan itkenyt edes hänen nähtensä.
Mun molemmat vanhemmat ei koskaan itkeneet todellista asiaa, vaan itku oli aina manipulointiyritys. Kun se ei mennytkään läpi, loppui itku siihen paikkaan ja suuttuivat. Minä olen todella empaattinen ihminen, mutta aika tarkasti pystyn sanomaan itkeekö joku koska on aidosti surullinen/satutettu, vai muista manipuloidakseen. Jos syy on manipulointi, jähmetyn niin henkisesti kuin fyysisesti yhdeksi ahdistusmöykyksi joka vain odottaa, että itku loppuu. Jos taas itku on aitoa mielipahaa jolla ei yritetä manipuloida ketään, osaan kyllä lohduttaa ja olla empaattinen.
Sitten on tietysti vielä aito mielipahan itku kun ei saa tahtoaan läpi. Tuolloin toimin samoin kuin muidenkin pettyneiden lasten kanssa; selitän ystävällisesti ja kärsivällisesti miksi toivottu asia ei nyt onnistu. Lapsilla kun tuo pettymysten käsittely on hieman erilaista, ja jotkut joutuvat opettelemaan sen vasta aikuisena.
Minkälaista reaktiota sä kaipaat itkullasi?