Lue keskustelun säännöt.
Miesystävä suuttui kun en kutsunut häntä viikonlopuksi luokseni
20.07.2017 |
Minun lapseni lähtivät tänä aamuna siis isälleen kahdeksi viikoksi ja tarkoitukseni oli tehdä rästiinjääneitä kotitöitä ja ottaa rennosti yksin kotona, pitkästä aikaa. Myös kellarikerroksen maalausurakka odottaa tekijää.
Nähtiin miehen kanssa su-ti, kun hän oli kaksi yötä meillä, keskiviikkona viestiteltiin ja soitettiinkin mutta yhtäkkiä tänään hän kertoi että on loukkaantunut kun en ole kutsunut häntä viikonloppua viettämään luokseni. Helpompi siis olla yleensä minun luona koska omakotitalo ja lapset, vaikka nyt eivät ole kotona, kun taas miehellä kerrostalokaksio tuossa noin viiden km päässä.
Sanoin että haluaisin nyt tehä kotijuttuja pois alta ja olla myös yksinäni eikä minusta hirveästi seuraakaan ole kun tosiaan projektit. Ollaan kuitenkin lähdössä ystäväpariskunnan kanssa keskiviikkona pariksi yöksi reissuun nelistään.
No hänhän sitten vastasi vaan että no ole yksin sitten jos haluat...
Ja ei, en seurustele teinin kanssa, vaan ihan aikuisen miehen, 35-vuotiaan yhden lapsen isän kanssa.
Ja vietetään kyllä kahdestaankin aikaa, minun lapseni esimerkiksi olivat kesäkuussa kolme viikkoa isänsä luona ja silloin oltiin paljon yhdessä. Eikä tämä mikään uusi suhde ole, ollaan oltu yhdessä kohta kolme vuotta.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
4332432mies kirjoitti:
Tässä yks syy miksi en voisi seurustella jos se ei johda jossain vaiheessa yhdessä asumiseen. Joutuu aina arvailemaan miksi tapaamiset peruuntuu, onko kyseessä joku isompi kriisi vai "kiireinen maalausprojekti".
Ihan vaan mielenkiinnosta, monensillako treffeillä vaadit lupauksen yhteenmuutosta?
Jos rakastuu täysillä, ei siihen lupauksia tarvita.
Se vain tapahtuu ja suhteellisen pian.
Kuinka monesta parisuhteesta sinulla on kokemusta? Olisitko valmis myös avioliittoon? Itselleni avoliitto on ihan yhtä suuri kynnys kuin avioliitto; olen valmis siihen vasta, kun olen varma, että tämän ihmisen kanssa haluan elää loppuelämäni. Niin varma, että olen valmis luopumaan omasta asunnosta ja mahdollisesti työpaikastanikin, jos avoliitto tarkoittaisi että joudun etsimään uuden työn. Isoja, isoja päätöksiä.
Nykyisen suhteen alkuhuumassa ajattelin joskus, että tässä on sellainen mies, että hänen kanssaan voisin laittaakin hynttyyt yhteen. Nyt, kun alkuhuuma on ohi ja kolme yhteistä vuotta takana, olen hyvilläni etten tehnyt niin. Suhde toimii juuri tällaisena: ollaan yhdessä viikonloput ja lomat, joskus viikollakin, ja soitellaan päivittäin, mutta kummallakin on myös oma kotinsa ja oma elämänsä. Autamme toisiamme, mutta meidän ei tarvitse riidellä siisteydestä tai siitä kumman vastuulla on mitkäkin kotityöt. Kun toinen haluaa kutsua kylään kavereitaan tai sukulaisiaan niin toinen voi joko halutessaan tulla heitä tapaamaan mutta voi halutessaan myös pysyä omassa kodissaan. Itselleni introverttinä on todella helpottavaa, ettei minun tarvitse jaksaa vieraita jopa useita kertoja viikossa, mikä taas miehestä on mukavaa.
Sinulla on lupa tehdä kuten haluat ja etsiä samanlaista kumppania, mutta toivon ettet arvostele meitä, joille avoliitto on paljon isompi asia kuin seurustelun jatkaminen saman katon alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman muuta aloittajan elämänvaiheessa on ihan viisasta ja rakastavaa pyrkiä elämään omaa elämäänsä ennen kaikkea omia lapsiaan tukien ja kasvattaen, omassa talossaan. Parisuhde voi hyvinkin olla rakastava ja hyvä, vaikka yhteen ei muuteta ehkä koskaan; tätä ehkä eivät ne ihmiset tajua, joilla ei vielä ole elämää paljon takana tai joilla on kovin yksisilmäinen ja joustamaton ajattelutapa. Toki pitkässä parisuhteessa tulee vastaan eroja luonteissa. Aloittajan tapauksessa toinen on halunnut talon ja rempata sitä, toinen on päättänyt että ei enää ikinä halua taloa, eikä halua myöskään tehdä mitään taloon liittyviä hommia (koska ehkä ei pidä niistä?). Ilmeisesti omakotitaloon liittyvät fasiliteetit kuitenkin miellyttävät (ei naapureita seinän takana, piha, terassi...). Voihan olla, että miehellä on ikävä, tai pussit kaipaavat tyhjennystä. Ja voihan olla, että nainen kaipaa paitsi talonmaalaamisrauhaa myös muutenkin omaa rauhaa ja aikaa.
Neuvoni aloittajalle on, että jättää miehen kiukuttelun omaan arvoonsa ihan täysin. Ei kannata lähteä riitelemään eikä vänkäämään kumpi on oikeassa; kumpikin on, ja kummallakin on oikeus tunteisiinsa. Kun seuraavan kerran tapaatte, voisi asiaan kyllä palata. Miehelle voisi vaikka todeta, että ilmeisesti pahoitit jostain syystä mielesi viikonlopun takia. Katsoa sitten miten mies siitä jatkaa (onko pahoillaan kiukuttelustaan, pahoitteleeko sitä, kertooko mahdollisesti taustoja, vai jatkaako marttyyrileikkiään). Ystävällisesti ja rauhallisesti voi tuoda omat pointtinsa esiin, ja jos nämä kuulostavat huonolta miehen mielestä, voi pariskunta yhdessä miettiä, ollako näillä spekseillä yhdessä vai ei.
Yleensä täällä puhutaan ettei uusien kumppanien kanssa kannata muuttaa yhteen ennen kuin lapset ovat lestäneet pesästä. Nyt kun on vasta kuitenkin seurusteltu kolme vuotta joka ei ole paljoa varsinkaan kun on lapsia mukana kuvioissa niin pitäisi olla muuttamassa yhteen. On parikohtaista kuinka paljon on sopiva viettää yhdessä aikaa. Eikä silloin kun on lapset kotona tulla vaan toisen kotiin nukkumaan yömyöhään omien menojen jälkeen. Tämä toimii lapsettomien suhteessa. Kaikki ei myöskään halua asua yhdessä. Silloin kun on lapset mukana kuvioissa niin se kannattaa miettiä huolella.
Ja joo hyvä että mies ilmaisi pettymyksensä. Marttyyriksi heittäytyminen on lapsellista mutta kannattaa puhua asia halki että sun pitää tehdä remppoja ja kun hän ei tykkää että teet niitä niin ne on helpompi tehdä yksin.
Sympatiat täältä! Eihän parisuhde tarkoita sitä että pitää olla jatkuvasti yhdessä. Omaa aikaa pitää olla ja musta on hienoa että osaat ottaa sitä ap. Kannattaa ottaa asia vielä puheeksi ja sanoa että aina asiat ei mene kuten itse suunnittelee. Mä olen kipuillut saman asian kanssa. Miesystäväni tarvitsee omaa aikaa enemmän kuin minä. Alkuun se tuntui pahalta ja jopa "hylkäämiseltä" mutta nyt olen enemmän tottunut siihen ja oppinut nauttimaan omasta ajastani. Mekään emme asu yhdessä. Emmekä suunnittele yhteenmuuttoa. Meillä menee hyvin näin ja toki yhteenmuutto vaatisi valtavasti uusia käytännönjärjestelyjä jotka nekään ei aina mene kuten itse suunnittelee, asuntojen myymiset jne.
Vierailija kirjoitti:
Kolme vuotta yhdessä, pari kertaa viikossa soitellaan, yhdessä yö viikossa, joskus kaksikin. Hmm. Ei kuulosta suurelta rakkaustarinalta, enemmänkin vakipano. Ei jatkoon.
Joillekin juuri tällainen voi olla suuri unelmien täyttymys, kun kaksi itsellistä introverttiä ihmistä haluaa rakastaa toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaja on yhdessä miehen kanssa, jota ei selvästikään arvosta eikä rakasta?
Kuule, voisit esittää tuon saman kysymyksen kaikille niille miehille jotka mieluummin puuhailevat omiaan sen sijaan että olisivat vaimonsa seurana.Kävikö edes mielesssä? Tässähän on sukupuoliroolit käännetty ylösalaisin: nainen remppaa, mies haluaa seuraneidin.
Sinä olet kärkäs tuomitsemaan naisen mutta jos ap olisi mies, et edes esittäisi tuota kysymystä.
Heh ja sä oot sen nainen.