Onnellisissa ja pitkissä, yli 10v suhteissa olevat! Jos puolisosi kuolisi nyt, haluaisitko uuden kumppanin elämääsi ja mistä lähtisit sellaista hakemaan?

Olen yli 50 v, en todellakaan alkaisi etsimään ketään ja siksi toiseksi tuskinpa kukaan edes kiinnostuisi minusta. Perhe olisi sitten koirat, lapset ja heidän tulevat puolisonsa ja lapsenlapset. Riittäisi minulle ihan hyvin.

Haluaisin. Mulla on miespuolisia läheisiä ystäviä joista voisi hyvinkin tulla vanhuusiän kumppaneita. Kaipaan myös läheisyyttä ja seksiä mutta en osaa harrastaa irtojuttuja tai yhden yön seikkailuja.

Olen viisikymppinen, lapset ovat jo aikuisia. Uutta puolisoa en haluaisi enkä varsinkaan muuttaisi kenenkään kanssa yhteen. Kevyt tapailusuhde menisi, mutta ei yhtään enempää.

Kuka vähämielinen miinustaa kaikkia kommentteja, joissa sanotaan, että voisi ottaa uuden kumppanin? Miksi?!

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Minä jäin leskeksi 15:ta vuoden onnellisen suhteen päätteeksi. Olin vuoden yksin ja löysin sitten uuden puolison. Olen nytkin onnellisessa parisuhteessa. Ei uusi suhde ole vanhalta kumppanilta pois eivätkä liitot ole verrannollisia. En minä ainakaan kokenut olevani niin jäykkä etten sopeutuisi uuden ihmisen kanssa elämään. Harvalla niin piintyneitä tapoja on.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Ei sitä menetettyä puolisoa voikaan varmaankaan korvata, hän kulkee aina mukana jollakin tasolla. Tilanne vaatii uudelta puolisolta laajaa sydäntä, jotta osaa ottaa lesken kokonaisuutena vastaan. Ja leskeltä uskallusta altistaa itsensä uudelleen sydänsurujen mahdollisuudelle.

Lapset kasvattaisin kotoa pois ja sen jälkeen eläisin elämääni niin kuin itsestä tuntuu. Ketään en etsisi mutta jos kohdalle sattuisi niin antaisin elämän viedä.

Oon 4-kymppinen ja ollut nykyisen kanssa 20 vuotta. Luulen että ottaisin (jos vain saisin) uuden, ja luulisin sen löytyvän aika läheltä, kaveripiiristä... Minä rakastan miehiä, en voisi kuvitella elämää ilman miestä, mieluummin ottasin kerralla vaikka 2 tai 3.

Toivoisin löytäväni uuden suhteen ja jos kuolisin, toivoisin myös mieheni löytävän jonkun. Anoppi on nyt leski ja elää elämäänsä lastenlasten kautta ( lue erittäin rasittava ja tungetteleva meille ja toisen pojan perheeseen ). Vaikeampi kysymys, mistä uuden puolison/kumppanin löytää...

Se vuosi sitten leskeytynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Ei sitä menetettyä puolisoa voikaan varmaankaan korvata, hän kulkee aina mukana jollakin tasolla. Tilanne vaatii uudelta puolisolta laajaa sydäntä, jotta osaa ottaa lesken kokonaisuutena vastaan. Ja leskeltä uskallusta altistaa itsensä uudelleen sydänsurujen mahdollisuudelle.

Niin laajaa sydäntä en ole vielä yhdelläkään lesken uudella kumppanilla tavannut, etteikö lesken entisen liiton lapsista tai lapsenlapsista haluttaisi päästä eroon. Viime viikolla viimeksi näin kuolinilmoitukset samassa lehdessä, toisessa ilmoituksessa muisteli lesken uusi kumppani, toisessa lapset ja lapsenlapset. Kun lesken kanssa seurustellaan, ei seurustella pelkästään lesken kanssa. Leskellä on myös entinen elämä ja mahdollisesti perhe ja lapsilla ehkä vielä suuri suru. Nämä asiat leski yleensä ohittaa huomiotta omaa napaansa ajatellen ja siitä ei pidemmän päälle hyvää seuraaa.

En varmaan kovin äkkiä haluaisi uutta suhdetta, ja tuskin lähtisin sellaista erikseen etsimään. Mutta jos vastaan tulisi jossain vaiheessa sopiva ihminen, niin mikä ettei sitten. Ainakin seurustella voisin, yhdessä elämisestä en tiedä. Riippuu ihmisestä.

Meillä on 15v onnellinen suhde.

En tosiaan jaksaisi etsiä uutta kumppania ja viihdyn hyvin yksinkin. Kyllä silti toivoisin että joku tosi hyvä tulisi vastaan ja saisin uuden hyvän parisuhteen. Luulen että samoin kuin jollekin aikaisemmillekin vastaajille, mulle tulisi ikävä toisen läheisyyttä, ihoa ja arjen jakamista.

Vierailija kirjoitti:

Se vuosi sitten leskeytynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Ei sitä menetettyä puolisoa voikaan varmaankaan korvata, hän kulkee aina mukana jollakin tasolla. Tilanne vaatii uudelta puolisolta laajaa sydäntä, jotta osaa ottaa lesken kokonaisuutena vastaan. Ja leskeltä uskallusta altistaa itsensä uudelleen sydänsurujen mahdollisuudelle.

Niin laajaa sydäntä en ole vielä yhdelläkään lesken uudella kumppanilla tavannut, etteikö lesken entisen liiton lapsista tai lapsenlapsista haluttaisi päästä eroon. Viime viikolla viimeksi näin kuolinilmoitukset samassa lehdessä, toisessa ilmoituksessa muisteli lesken uusi kumppani, toisessa lapset ja lapsenlapset. Kun lesken kanssa seurustellaan, ei seurustella pelkästään lesken kanssa. Leskellä on myös entinen elämä ja mahdollisesti perhe ja lapsilla ehkä vielä suuri suru. Nämä asiat leski yleensä ohittaa huomiotta omaa napaansa ajatellen ja siitä ei pidemmän päälle hyvää seuraaa.

Parempiko olisi polttaa vaan lesket niin ei uusia isä/äitipuolia tulisi? Miksi eronnut saa avioitua uudestaan mutta ei leski?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vuosi sitten leskeytynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Ei sitä menetettyä puolisoa voikaan varmaankaan korvata, hän kulkee aina mukana jollakin tasolla. Tilanne vaatii uudelta puolisolta laajaa sydäntä, jotta osaa ottaa lesken kokonaisuutena vastaan. Ja leskeltä uskallusta altistaa itsensä uudelleen sydänsurujen mahdollisuudelle.

Niin laajaa sydäntä en ole vielä yhdelläkään lesken uudella kumppanilla tavannut, etteikö lesken entisen liiton lapsista tai lapsenlapsista haluttaisi päästä eroon. Viime viikolla viimeksi näin kuolinilmoitukset samassa lehdessä, toisessa ilmoituksessa muisteli lesken uusi kumppani, toisessa lapset ja lapsenlapset. Kun lesken kanssa seurustellaan, ei seurustella pelkästään lesken kanssa. Leskellä on myös entinen elämä ja mahdollisesti perhe ja lapsilla ehkä vielä suuri suru. Nämä asiat leski yleensä ohittaa huomiotta omaa napaansa ajatellen ja siitä ei pidemmän päälle hyvää seuraaa.

Parempiko olisi polttaa vaan lesket niin ei uusia isä/äitipuolia tulisi? Miksi eronnut saa avioitua uudestaan mutta ei leski?

Eronnut vanhempi ei ole poistunut ikuisiksi ajoiksi kuvioista, lapsille jää silloin jäljelle vain se leski, joka kiimaileekin muualla ja unohtaa lapset ja heidän surunsa kokonaan. Siksi. Parempi olisi kuolla samaan aikaan, ei olisi tällaisia ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se vuosi sitten leskeytynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Ei sitä menetettyä puolisoa voikaan varmaankaan korvata, hän kulkee aina mukana jollakin tasolla. Tilanne vaatii uudelta puolisolta laajaa sydäntä, jotta osaa ottaa lesken kokonaisuutena vastaan. Ja leskeltä uskallusta altistaa itsensä uudelleen sydänsurujen mahdollisuudelle.

Niin laajaa sydäntä en ole vielä yhdelläkään lesken uudella kumppanilla tavannut, etteikö lesken entisen liiton lapsista tai lapsenlapsista haluttaisi päästä eroon. Viime viikolla viimeksi näin kuolinilmoitukset samassa lehdessä, toisessa ilmoituksessa muisteli lesken uusi kumppani, toisessa lapset ja lapsenlapset. Kun lesken kanssa seurustellaan, ei seurustella pelkästään lesken kanssa. Leskellä on myös entinen elämä ja mahdollisesti perhe ja lapsilla ehkä vielä suuri suru. Nämä asiat leski yleensä ohittaa huomiotta omaa napaansa ajatellen ja siitä ei pidemmän päälle hyvää seuraaa.

Parempiko olisi polttaa vaan lesket niin ei uusia isä/äitipuolia tulisi? Miksi eronnut saa avioitua uudestaan mutta ei leski?

Eronnut vanhempi ei ole poistunut ikuisiksi ajoiksi kuvioista, lapsille jää silloin jäljelle vain se leski, joka kiimaileekin muualla ja unohtaa lapset ja heidän surunsa kokonaan. Siksi. Parempi olisi kuolla samaan aikaan, ei olisi tällaisia ongelmia.

Kiimailee muualla? Eli tässä meillä on hieno ihminen, joka kadehtii leskiä ja toivoo heidän kuolemaansa etteivät pirulaiset vaan ikinä enää elämässään ehtisi olla onnellisia.

Se vuosi sitten leskeytynyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt tätä ja tuntuu että en haluaisi enää ketään muuta. Olisin sitten itsekseni ja leski ja vaalisin "Meitä" lopun aikani.

Olen 30v ja ollut samanikäisen mieheni kanssa yhdessä 18-vuotiaasta asti, koko aikuisikäni, ja olemme toistemme ensimmäiset ja ainoat. On vaikea ajatella että enää tutustuisin johonkin toiseen, "uuteen", samalla lailla alusta asti, se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Mieheni on perheenjäseneni ja osa ydintäni, ei sitä mikään voisi paikata. Uusi tyyppi ei esimerkiksi voisi koskaan tavata äitiäni, jonka menetin kun olin 23v. Mieheni tietää ja tuntee minut ja jos häntä ei ole, ei kenenkään muun tarvitse minua samalla lailla tietää ja tuntea.

Ei sitä menetettyä puolisoa voikaan varmaankaan korvata, hän kulkee aina mukana jollakin tasolla. Tilanne vaatii uudelta puolisolta laajaa sydäntä, jotta osaa ottaa lesken kokonaisuutena vastaan. Ja leskeltä uskallusta altistaa itsensä uudelleen sydänsurujen mahdollisuudelle.

Vähän niin kuin aina pitkän suhteen päättymisen jälkeen. -6

Jäin leskeksi 2 vuotta sitten 46-vuotiaana 31v suhteen jälkeen. Mies sairasti pitkään ja kuolema ei ollut yllätys. Lapset on jo aikuisia ja lapsenlapsiakin on.

Uusi suhde ei ole mikään mahdoton ajatus, mutta ei millään muotoa ajankohtainen. Miehen kuoleman jälkeen olen suremisen lisäksi yrittänyt toipua raskaasta hoitojaksosta (hoidin siis miestä kotona ja hän kuolikin kotona, minulla oli mahdollisuus hoitaa suurin osa töistäni etänä). Lisäksi olen opetellut olemaan ja elämään yksin. Uusi suhde saattaa ehkä olla ajankohtainen, kunhan olen käsitellyt kaikki asiat ja oppinut olemaan riippumaton, pärjäämään myös yksin

En lähtisi netistä hakemaan, vaan tutustuisin rauhassa ihmisiin. Koska olen nytkin jo 44 ja risat, oletan että vastaan tullut mr. Right olisi aikuinen ja molemmilla olisi oma elämä jotka kohtaisivat sopivassa kulmassa. Omat kämpät olisi molemmilla.