Mikä oli suurin järkytys lapsiperhearjessa?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, oliko yllätys, mutta seksin harrastamisen muuttuminen täysin. Ennen lasta vaimon kanssa joskus keskellä päivää kun oli tylsää, niin päätettiin, että naidaan. Tai ihan koska vaan. Lapsen saatuamme aina pitää hissutella ja olla hiljaa, ettei hän herää ääniin jne. Minulle ei käy seksin sopiminen johonkin tiettyyn aikaan, vaan 13 vuotta ennen lasta meni sillä, että pantiin juuri silloin kun panetti. Ei tiistaina klo 21. 

Tämän takia emme tee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallisista ja ilmeisistäkin asioista on osa näkökään yllättynyt.

t. lapseton

Nopeasti löytyi se näsäviisas, joka kyllä tietää ja tuntee kaikki jutut jo etukäteen.   ;)

Parhaat kasvattajat ja neuvojat on Aina ne, koilla ei ole omia lapsia:) pitäisivät suunsa kii näistä ennenkuin itse ovat vanhempia!

Minut ainakin yllätti se, että en kestä melua pitkiä aikoja. Minä, ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja äänekäs ihminen....Klo 19 oon iltaisin ihan kuitti tähän jatkuvaan pälätykseen ja huutoon mitä 2 lapsesta ja niiden nahisteluista lähtee....rakkaita silti😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?

En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.

Sama täällä. Olen jo kohta 40, mutta totaalisen pihalla lapsiperheistä. Yhdelläkään läheisellä kaverilla ei ole lapsia ja niillä joilla on, olen tavannut (kahta) lasta ehkä yhteensä neljä kertaa ikinä. Sukulaisia ei ole. Olen kerran elämässä pidellyt vauvaa, enkä ole ylipäätään missään tekemisissä lasten tai lapsiperhe-elämän kanssa.

SILTI mikään tässä ketjussa mainittu asia ei ole sellainen, joka olisi aikaansaanut minussa "ai noinkin voi käydä?!" reaktion. Lähes kaikki itsestäänselvyyksiä jotka pätee lähes jokaisessa lapsiperheessä, ja joitakin ei kovin harvinaisia huonoja tuureja/ennakoimattomuutta.

Miten tynnyrissä pitää olla elänyt, ettei tosiaan näistä kuule esim nettikeskusteluista tai lehdistä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse siitä että tietyt asiat ovat olleet vaikeampia kuin olisi odottanut, ei siitä ettei niistä asioista olisi ollut lainkaan tietoinen. Esimerkiksi klassinen yöheräily: kyllä kaikki tietää varmasti että pienen lapsen kanssa pitää heräillä öisin, mutta sitä miten se vaikuttaa juuri itseensä ei voi tietää etäkäteen ellei jostain syystä ole aiemmin joutunut selviämään minimaalisilla yöunilla. Toisekseen yöheräilyn kokemusten voi vaikuttaa myös hormonit (vaikkei sitä itse huomaisikaan) eikä niihinkään voi varautua kummemmin.

Toisekseen lapsiperhe-elämässä on varmaan satoja, ellei tuhansia eri muuttujia jotka vaikuttavat arvan tavoin siihen millaista se elämä lopulta on. Ei niitä kaikkia eri vaihtoehtoja voi ottaa täysin huomioon, eikä niihin voi täysin varautua vaikka niiden olemassaolon tiedostaisikin.

Tämä on aika radikaali vertaus, mutta teen sen silti: kaikki meistä teoriassa tietää, että oman vanhemman kuolema on edessä. Suurin osa tietää, että se hetki tulee olemaan kauhea. Et kuitenkaan tarkkaan tiedä miten oikeasti regoit kun uutinen sinulle kerrotaan, etkä tiedä miltä sen asian käsittely tuntuu, ennenkuin koet sen.

Vaikka asiat itsessään ovat ihan eri maailmasta, minusta tilanne on varsin samanlainen: et voi tietää miltä juuri tietty tilanne tuntuu juuri sinusta, juuri sillä hetkellä kuin se tapahtuu. Siksi asioista voi järkyttyä tai yllättyä, vaikka teoriassa olisikin tiennyt että "niinkin voi käydä".

Suurin osa kommentoijista on sanonut, ettei tiennyt "kuinka paljon ääntä lapsesta lähtee" tai "kuinka kiinni lapsessa on" tai "kuinka tukiverkkoja ei ole". Vähemmistössä ovat ne, jotka ovat kertoneet kuinka eivät tienneet miltä ne asiat TUNTUU. Sinun esimerkkiäsi käyttäen, yhtä typerää olisi sanoa "en tiennyt että vanhempani kuolevat joskus". Jos tarkoittaa jonkin tapahtuman aiheuttamaa TUNNETTA, niin kertokoon sitten niin. Turha syyttää lukijaa että viesti ei mene perille, jos puhuu aidanseipäästä eikä aidasta.

Lisäksi, on kyllä mielestäni vallan erikoista, jos oletettavasti aikuisikäiset ihmiset eivät koskaan ole valvoneet tai olleet melussa. Jos on valvonut yhden yön ja se on olo seuraavana päivänä on helvetillinen, niin ihan varmasti tietää että kahden yön valvomisesta olo on vielä kauheampi. Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, että viimeistään sen kahden yön jälkeen lähes kuka tahansa alkaa olla toimintakyvytön. Eikä se, että vauvat valvoittaa. Eikä se, että se vauvanKIN aiheuttama valvominen tuntuu yhtä kamalalta kuin muu valvominen.

Tai metelin suhteen - jokainen on kulkenut tietyömään ohi, asunut metelöijän naapurissa, käynyt prismassa samaan aikaan lapsiperheiden kanssa... joten pitäisi kyllä olla tiedossa, miltä se meteli kuulostaa ja mitä tuntemuksia aikaansaa. Vai väittääkö nämä ihmiset että eivät ole koskaan valvoneet, eivätkä koskaan ole kohdanneet sielua repivää meteliä ennen lapsiaan? Että ihan uutena tulee miten valvominen on rankkaa tai meteli ärsyttää? Ihan kuin nämä olisivat eläneet jossain pumpulilla vuoratussa tynnyrissä...

Kyllä, olin valvonut yhden yön tai kaksikin. En kuitenkaan ollut koskaan viettänyt miltei vuotta ilman, että olisin nukkunut yli kahden tunnin pätkää.

Kyllä, olin nähnyt lapsiperheitä Prismassa. En kuitenkaan ollut koskaan ollut itse lapsiperheen tohinassa 24/7.

Sori, mutta onko sinulla lapsia?

Ajankäyttö yllätti. Osasin odottaa, että omaa aikaa ei juurikaan jää, eli omat kaverit ja harrastukset vähenneet huomattavasti ja tapaamisten järjestely vaatii aina sumplimista puolison kanssa. Mutta en arvannut että ihan arkisten asioiden tekeminen voi olla mahdotonta kahden vauhdikkaan lapsen kanssa. Ne hetket kun lapset saa hoitoon menee pakollisissa hommissa, jotka jääneet muulloin tekemättä. Miehen kanssa vietetään parisuhdeaikaa nykyään lähinnä remontoiden. Illan vapaahetket lasten nukahdettua kuluu "oman ajan" sijaan muiden asioiden hoidossa kun lasten kanssa tuntuu jo pelkkä laskujen maksaminen epätoivoselta. Kuvittelin, että lapset menee siinä sivussa, mutta kyllä niihin joutuu keskittymään aika täysillä ja silmät saa olla selässäkin. Lapsiperhearki on kyllä ihanaa ja antoisaa, sen intensiivisyys vaan yllätti. Ehkä helpottaa kun kasvavat.

Ei tää toisaalta yllättänyt, mutta ennen lapsia vapaapäivä tarkoitti löysäilyä ja kavereitten näkemistä. Nykyään vapaapäivänä pestään pyykkiä, laitetaan ruokaa, hoidetaan lapsen asioita ja keksitään lapselle tekemistä tai kuskataan harrastuksiin. Haaveilen päivästä jolloin mun ei tartteisi huolehtia kuin itsestäni.

Ennakoiva lastensuojeluilmoitus olin tietämätön sellaisesta ennen neuvolaan menoa

Meillä lapsiarki on onnellisesti selätetty ja muisto vain. "Lapset" ovat iältään 22, 19 ja 17, kaikki (taas tällä haavaa) kotona asumassa.

Jälkikäteen järkyttää se miten paljon äitiys muutti persoonaani. Minusta tuli kireä ja kontrolloiva, ja kuvaan astui mm. kuolemanpelko. Ennen lapsia olin boheemi, huikentelevainen ja seikkailumielinen. Mies joskus sanoi että äitiydneuvolassa pitäisi valmentaa nuoria miehiä siihen että ihana tyttöystävä muuttuu totaalisti eri ihmiseksi lapsen synnyttyä.

Vasta kun kuopuskin tuli murkkuikään, tunsin palaavani omaksi itsekseni. Rentous ja seikkailunhalu ovat palanneet. Huikentelevaisuus on jäänyt ;-)

Se, että lasten saannin jälkeen sun valinnat kuuluu kaikille, koko yhteiskunnalle. Aika tiukat normit joiden puitteissa täytyisi elää. Se, kuinka paljon ulkoa päin äitiyttä arvostellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?

En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.

Sama täällä. Olen jo kohta 40, mutta totaalisen pihalla lapsiperheistä. Yhdelläkään läheisellä kaverilla ei ole lapsia ja niillä joilla on, olen tavannut (kahta) lasta ehkä yhteensä neljä kertaa ikinä. Sukulaisia ei ole. Olen kerran elämässä pidellyt vauvaa, enkä ole ylipäätään missään tekemisissä lasten tai lapsiperhe-elämän kanssa.

SILTI mikään tässä ketjussa mainittu asia ei ole sellainen, joka olisi aikaansaanut minussa "ai noinkin voi käydä?!" reaktion. Lähes kaikki itsestäänselvyyksiä jotka pätee lähes jokaisessa lapsiperheessä, ja joitakin ei kovin harvinaisia huonoja tuureja/ennakoimattomuutta.

Miten tynnyrissä pitää olla elänyt, ettei tosiaan näistä kuule esim nettikeskusteluista tai lehdistä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse siitä että tietyt asiat ovat olleet vaikeampia kuin olisi odottanut, ei siitä ettei niistä asioista olisi ollut lainkaan tietoinen. Esimerkiksi klassinen yöheräily: kyllä kaikki tietää varmasti että pienen lapsen kanssa pitää heräillä öisin, mutta sitä miten se vaikuttaa juuri itseensä ei voi tietää etäkäteen ellei jostain syystä ole aiemmin joutunut selviämään minimaalisilla yöunilla. Toisekseen yöheräilyn kokemusten voi vaikuttaa myös hormonit (vaikkei sitä itse huomaisikaan) eikä niihinkään voi varautua kummemmin.

Toisekseen lapsiperhe-elämässä on varmaan satoja, ellei tuhansia eri muuttujia jotka vaikuttavat arvan tavoin siihen millaista se elämä lopulta on. Ei niitä kaikkia eri vaihtoehtoja voi ottaa täysin huomioon, eikä niihin voi täysin varautua vaikka niiden olemassaolon tiedostaisikin.

Tämä on aika radikaali vertaus, mutta teen sen silti: kaikki meistä teoriassa tietää, että oman vanhemman kuolema on edessä. Suurin osa tietää, että se hetki tulee olemaan kauhea. Et kuitenkaan tarkkaan tiedä miten oikeasti regoit kun uutinen sinulle kerrotaan, etkä tiedä miltä sen asian käsittely tuntuu, ennenkuin koet sen.

Vaikka asiat itsessään ovat ihan eri maailmasta, minusta tilanne on varsin samanlainen: et voi tietää miltä juuri tietty tilanne tuntuu juuri sinusta, juuri sillä hetkellä kuin se tapahtuu. Siksi asioista voi järkyttyä tai yllättyä, vaikka teoriassa olisikin tiennyt että "niinkin voi käydä".

Suurin osa kommentoijista on sanonut, ettei tiennyt "kuinka paljon ääntä lapsesta lähtee" tai "kuinka kiinni lapsessa on" tai "kuinka tukiverkkoja ei ole". Vähemmistössä ovat ne, jotka ovat kertoneet kuinka eivät tienneet miltä ne asiat TUNTUU. Sinun esimerkkiäsi käyttäen, yhtä typerää olisi sanoa "en tiennyt että vanhempani kuolevat joskus". Jos tarkoittaa jonkin tapahtuman aiheuttamaa TUNNETTA, niin kertokoon sitten niin. Turha syyttää lukijaa että viesti ei mene perille, jos puhuu aidanseipäästä eikä aidasta.

Lisäksi, on kyllä mielestäni vallan erikoista, jos oletettavasti aikuisikäiset ihmiset eivät koskaan ole valvoneet tai olleet melussa. Jos on valvonut yhden yön ja se on olo seuraavana päivänä on helvetillinen, niin ihan varmasti tietää että kahden yön valvomisesta olo on vielä kauheampi. Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, että viimeistään sen kahden yön jälkeen lähes kuka tahansa alkaa olla toimintakyvytön. Eikä se, että vauvat valvoittaa. Eikä se, että se vauvanKIN aiheuttama valvominen tuntuu yhtä kamalalta kuin muu valvominen.

Tai metelin suhteen - jokainen on kulkenut tietyömään ohi, asunut metelöijän naapurissa, käynyt prismassa samaan aikaan lapsiperheiden kanssa... joten pitäisi kyllä olla tiedossa, miltä se meteli kuulostaa ja mitä tuntemuksia aikaansaa. Vai väittääkö nämä ihmiset että eivät ole koskaan valvoneet, eivätkä koskaan ole kohdanneet sielua repivää meteliä ennen lapsiaan? Että ihan uutena tulee miten valvominen on rankkaa tai meteli ärsyttää? Ihan kuin nämä olisivat eläneet jossain pumpulilla vuoratussa tynnyrissä...

Kyllä, olin valvonut yhden yön tai kaksikin. En kuitenkaan ollut koskaan viettänyt miltei vuotta ilman, että olisin nukkunut yli kahden tunnin pätkää.

Kyllä, olin nähnyt lapsiperheitä Prismassa. En kuitenkaan ollut koskaan ollut itse lapsiperheen tohinassa 24/7.

Sori, mutta onko sinulla lapsia?

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta minulla ei ole lapsia juuri siksi, että ymmärsin nuo mainitsemasi jutut aikoja sitten.

Se että parisuhteelle ei juuri jää aikaa, ainakaan jos on olemattomat tukiverkot niinkuin meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan mikään. No se oli vähän yllättävää, että väsymyksestä ei saanut puhua, jos puhui, vastaukset olivat tyyliä: "sellaisia ne pikkulapset on", "olisiko pitänyt etukäteen ajatella", "miksi teitte usemman lapsen" jne. Itse kun ajattelen, että pyrin tukemaan niitä, joilla on raskasta ja autan, jos voin, enkä ajattele niin, että "omapa on vikanne". 

Että jonkun pitäisi tulla auttamaan? Oletko tosissasi?

No eikö lähimmäisiä yleensä auteta?!

Se että se kersa ei tottele yhtään. En minä ollut pienenä tuollainen. Olin kiltti. Keneltä tuo kusipäisyys on peritty? Mikään ei mene perille ilman kymmeniä toistoja.

Vierailija kirjoitti:

Lapseton änkeää tähän väkisin oman kommenttinsa:

Muiden elämää seuranneena ja muiden lapsia hoitaneena olen päättänyt pysyä lapsettomana koska

- en jaksa väsymystä enkä valvomista, siitä on jossain määrin omaakin kokemusta ja se ajaa minut hulluuden partaalle

- kaikki äänet mitä lapset tuottaa, ärsyttää aivan suunnattomasti. Kiljuminen, mekastus, päätön juokseminen, kolina, äitiäitiÄITII ÄITIIIII jne

- myöskin lapsen riippuvuus 247 ja aina saatavilla olo on ongelma, ärsyttää jos tarvitseva, epälooginen, kimittävä, epäitsenäinen pikkupaskiainen roikkuu hihassa/lahkeessa

- tarvitsen todella paljon omaa aikaa ja rauhaa

- joutuu toistamaan saman asian 15 kertaa eikä vieläkään mene jakeluun

- ja vaikka menisi niin ei totella missään nimessä

- sotku, sekaisuus, just kun on saanut siivottua niin Torstieinari<3<3 kippaa keittiön aterinlaatikon lattialle ja levittää jauhot pitkin hevon v..

- lika, pska, tahma, räkä joka paikassa. Nenässä, käsissä,housuissa, niillä kuolakäpälillä lähmitään KAIKKEA

- missä vaiheessa hoidetaan parisuhde, harrastetaan seksiä ym jos koko ajan pentu anteeksi musssu<3<3 haluaa huomiota tai kinuaa illalla vesilasia tai änkeää väliin nukkumaan

- ja jos se mieskin vielä taantuu lapsen tasolle ja olen vastuussa kaikesta, usein kai käy niin että viimeistään äitiyslomalla suurin osa kotitöistä kippaantuu äidin kontolle, eikä tilanne juuri palaudu vaikka äiti lähtisi töihin. Vai olenko väärässä.

Huh. En todellakaan ole lapsi-ihminen.

tää on taas tällainen tyypillinen lapsivastainen negativisti joka on havainnoidessaan unohtanut täysin, että lapset kasvaa isoiksi.

Mua välillä ihmetyttää nää "velat" joiden pitää tulla toitottamaan omaa lapsivastaisuuttaan ja lapsi-inhoansa joka ketjuun. Olis tosi hyvä jos heille olis joku oma paikka, jossa saisivat vaihtaa näitä näkemyksiään. Tässäkään aloituksessa ei kysytty, mitä luulet tietäväsi /mitä olet yksipuolisesti havainnoinut lapsiperheen elämästä, vaan kysyttiin kokemuksia niiltä, jotka oikeasti on vanhempia eikä vaan noita "olen harvinaisen fiksu ja analyyttinen ja minulla on loistava itsetuntemus" - Viisastelijoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapseton änkeää tähän väkisin oman kommenttinsa:

Muiden elämää seuranneena ja muiden lapsia hoitaneena olen päättänyt pysyä lapsettomana koska

- en jaksa väsymystä enkä valvomista, siitä on jossain määrin omaakin kokemusta ja se ajaa minut hulluuden partaalle

- kaikki äänet mitä lapset tuottaa, ärsyttää aivan suunnattomasti. Kiljuminen, mekastus, päätön juokseminen, kolina, äitiäitiÄITII ÄITIIIII jne

- myöskin lapsen riippuvuus 247 ja aina saatavilla olo on ongelma, ärsyttää jos tarvitseva, epälooginen, kimittävä, epäitsenäinen pikkupaskiainen roikkuu hihassa/lahkeessa

- tarvitsen todella paljon omaa aikaa ja rauhaa

- joutuu toistamaan saman asian 15 kertaa eikä vieläkään mene jakeluun

- ja vaikka menisi niin ei totella missään nimessä

- sotku, sekaisuus, just kun on saanut siivottua niin Torstieinari<3<3 kippaa keittiön aterinlaatikon lattialle ja levittää jauhot pitkin hevon v..

- lika, pska, tahma, räkä joka paikassa. Nenässä, käsissä,housuissa, niillä kuolakäpälillä lähmitään KAIKKEA

- missä vaiheessa hoidetaan parisuhde, harrastetaan seksiä ym jos koko ajan pentu anteeksi musssu<3<3 haluaa huomiota tai kinuaa illalla vesilasia tai änkeää väliin nukkumaan

- ja jos se mieskin vielä taantuu lapsen tasolle ja olen vastuussa kaikesta, usein kai käy niin että viimeistään äitiyslomalla suurin osa kotitöistä kippaantuu äidin kontolle, eikä tilanne juuri palaudu vaikka äiti lähtisi töihin. Vai olenko väärässä.

Huh. En todellakaan ole lapsi-ihminen.

tää on taas tällainen tyypillinen lapsivastainen negativisti joka on havainnoidessaan unohtanut täysin, että lapset kasvaa isoiksi.

Mua välillä ihmetyttää nää "velat" joiden pitää tulla toitottamaan omaa lapsivastaisuuttaan ja lapsi-inhoansa joka ketjuun. Olis tosi hyvä jos heille olis joku oma paikka, jossa saisivat vaihtaa näitä näkemyksiään. Tässäkään aloituksessa ei kysytty, mitä luulet tietäväsi /mitä olet yksipuolisesti havainnoinut lapsiperheen elämästä, vaan kysyttiin kokemuksia niiltä, jotka oikeasti on vanhempia eikä vaan noita "olen harvinaisen fiksu ja analyyttinen ja minulla on loistava itsetuntemus" - Viisastelijoita.

Millä tavalla on merkityksellistä että lapsi kasvaa isoksi, jos sitä ei halua? En mä halua dementikkoakaan, vaikka se kuoleekin jossain vaiheessa. Sun olettamus on, et ihmiset ei halua lapsia koska ne on ton listan mukasia. Ihmiset ei vaan halua lapsia, piste.  Lapset sitten lisäksi vielä v*tuttaa kun ne on tommosia välillä.

Se, miten vaikeaa on pysyä rauhallisena lapsen (epäonnistuneessa) nukuttamistilanteessa. Tulee vieläkin, lapsi 5v., hermostuttua, jos lapsi ei rauhoitu sen jälkeen kun sadut, rentoutumiset ja muut rauhoittamiskeinot on käytetty ja kauniisti pyydetty monta kertaa. Turhautuminen on sietämätöntä ja aggressio nousee. Sitten tulee sanottua tosi vihaisesti ja on lapsellekin varmaan pelottava kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?

En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.

Sama täällä. Olen jo kohta 40, mutta totaalisen pihalla lapsiperheistä. Yhdelläkään läheisellä kaverilla ei ole lapsia ja niillä joilla on, olen tavannut (kahta) lasta ehkä yhteensä neljä kertaa ikinä. Sukulaisia ei ole. Olen kerran elämässä pidellyt vauvaa, enkä ole ylipäätään missään tekemisissä lasten tai lapsiperhe-elämän kanssa.

SILTI mikään tässä ketjussa mainittu asia ei ole sellainen, joka olisi aikaansaanut minussa "ai noinkin voi käydä?!" reaktion. Lähes kaikki itsestäänselvyyksiä jotka pätee lähes jokaisessa lapsiperheessä, ja joitakin ei kovin harvinaisia huonoja tuureja/ennakoimattomuutta.

Miten tynnyrissä pitää olla elänyt, ettei tosiaan näistä kuule esim nettikeskusteluista tai lehdistä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse siitä että tietyt asiat ovat olleet vaikeampia kuin olisi odottanut, ei siitä ettei niistä asioista olisi ollut lainkaan tietoinen. Esimerkiksi klassinen yöheräily: kyllä kaikki tietää varmasti että pienen lapsen kanssa pitää heräillä öisin, mutta sitä miten se vaikuttaa juuri itseensä ei voi tietää etäkäteen ellei jostain syystä ole aiemmin joutunut selviämään minimaalisilla yöunilla. Toisekseen yöheräilyn kokemusten voi vaikuttaa myös hormonit (vaikkei sitä itse huomaisikaan) eikä niihinkään voi varautua kummemmin.

Toisekseen lapsiperhe-elämässä on varmaan satoja, ellei tuhansia eri muuttujia jotka vaikuttavat arvan tavoin siihen millaista se elämä lopulta on. Ei niitä kaikkia eri vaihtoehtoja voi ottaa täysin huomioon, eikä niihin voi täysin varautua vaikka niiden olemassaolon tiedostaisikin.

Tämä on aika radikaali vertaus, mutta teen sen silti: kaikki meistä teoriassa tietää, että oman vanhemman kuolema on edessä. Suurin osa tietää, että se hetki tulee olemaan kauhea. Et kuitenkaan tarkkaan tiedä miten oikeasti regoit kun uutinen sinulle kerrotaan, etkä tiedä miltä sen asian käsittely tuntuu, ennenkuin koet sen.

Vaikka asiat itsessään ovat ihan eri maailmasta, minusta tilanne on varsin samanlainen: et voi tietää miltä juuri tietty tilanne tuntuu juuri sinusta, juuri sillä hetkellä kuin se tapahtuu. Siksi asioista voi järkyttyä tai yllättyä, vaikka teoriassa olisikin tiennyt että "niinkin voi käydä".

Suurin osa kommentoijista on sanonut, ettei tiennyt "kuinka paljon ääntä lapsesta lähtee" tai "kuinka kiinni lapsessa on" tai "kuinka tukiverkkoja ei ole". Vähemmistössä ovat ne, jotka ovat kertoneet kuinka eivät tienneet miltä ne asiat TUNTUU. Sinun esimerkkiäsi käyttäen, yhtä typerää olisi sanoa "en tiennyt että vanhempani kuolevat joskus". Jos tarkoittaa jonkin tapahtuman aiheuttamaa TUNNETTA, niin kertokoon sitten niin. Turha syyttää lukijaa että viesti ei mene perille, jos puhuu aidanseipäästä eikä aidasta.

Lisäksi, on kyllä mielestäni vallan erikoista, jos oletettavasti aikuisikäiset ihmiset eivät koskaan ole valvoneet tai olleet melussa. Jos on valvonut yhden yön ja se on olo seuraavana päivänä on helvetillinen, niin ihan varmasti tietää että kahden yön valvomisesta olo on vielä kauheampi. Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, että viimeistään sen kahden yön jälkeen lähes kuka tahansa alkaa olla toimintakyvytön. Eikä se, että vauvat valvoittaa. Eikä se, että se vauvanKIN aiheuttama valvominen tuntuu yhtä kamalalta kuin muu valvominen.

Tai metelin suhteen - jokainen on kulkenut tietyömään ohi, asunut metelöijän naapurissa, käynyt prismassa samaan aikaan lapsiperheiden kanssa... joten pitäisi kyllä olla tiedossa, miltä se meteli kuulostaa ja mitä tuntemuksia aikaansaa. Vai väittääkö nämä ihmiset että eivät ole koskaan valvoneet, eivätkä koskaan ole kohdanneet sielua repivää meteliä ennen lapsiaan? Että ihan uutena tulee miten valvominen on rankkaa tai meteli ärsyttää? Ihan kuin nämä olisivat eläneet jossain pumpulilla vuoratussa tynnyrissä...

Kyllä, olin valvonut yhden yön tai kaksikin. En kuitenkaan ollut koskaan viettänyt miltei vuotta ilman, että olisin nukkunut yli kahden tunnin pätkää.

Kyllä, olin nähnyt lapsiperheitä Prismassa. En kuitenkaan ollut koskaan ollut itse lapsiperheen tohinassa 24/7.

Sori, mutta onko sinulla lapsia?

Ei ole, koska näköjään kuulun siihen vähemmistöön, joka osaa kuvitella sen kahden yön valvomisen / prismametelin jälkeen, miten kauhealta tuntuisi vuoden valvominen tai 24/7 meteli.

Jos polttaa kätensä kerran kynttilään, niin eikö älykkään ihmisen pitäisi ymmärtää, että nuotioon kaatuminen sattuu aivan kamalasti? Eikä mennä hyppimään nuotioon...

Tässä ketjussa jo aiemmin esiin tulleet Helsingin surkeat päiväkodit ja koulujen tilanne. Ihan aluksi myös se jatkuva ruoanvalmistus. Eka lapsi söi todella hitaasti (mutta toisaalta aivan kaikkea mitä vain tarjottiin), joten se ruokailuun kulutettu aika tuntui tosi pitkältä. Tosin mitäpä sitä olisi muuta tehnyt lapsen kanssa kuin seurustellut ruokapöydässä. Eka lapseni myös nukkui todella vähän, joten mitään pitkiä vaunulenkkejä ei voinut kuvitellakaan. Toisen kanssa kaikki oli tutumpaa (ei helpompaa, vaan tuttua edellisestä, joten tokan syntymä ei tuntunut mullistavan oikeastaan mitenkään maailmaani). 

Pystyin tokan kanssa olemaan paljon rennompi ja kaikille muille ja itsellekin armollisempi. Ja noi päiväkodit: tokan ilmoitin 4 kk vanhana yksityiseen kielikylpypäiväkotiin. Pääsipähän sitten 4-vuotiaana kunnallisesta pois. 

Vierailija kirjoitti:

Se, miten vaikeaa on pysyä rauhallisena lapsen (epäonnistuneessa) nukuttamistilanteessa. Tulee vieläkin, lapsi 5v., hermostuttua, jos lapsi ei rauhoitu sen jälkeen kun sadut, rentoutumiset ja muut rauhoittamiskeinot on käytetty ja kauniisti pyydetty monta kertaa. Turhautuminen on sietämätöntä ja aggressio nousee. Sitten tulee sanottua tosi vihaisesti ja on lapsellekin varmaan pelottava kokemus.

Mulla aiheuttaa samaa ihan jo se oma väsymys työpäivän jälkeen. 4-vuotiaalle olen sanonut, että "äiti on nyt työpäivän jälkeen todella väsynyt itsekin samoin kun sinä olet tämän päivän jälkeen. Jos nyt rauhotuttais molemmat unille, kun tarvitsemme lepoa. Luen vain tämän yhden sadun (yleensä esim. joku Siiri-kirja tai Tatu ja Patu) ja sitten nukutaan". Hämmästyttävästi on tämä järkipuhe auttanut ihan molempiin. Aggressio ei minulla nouse, mutta myönnän, että ääneni joskus nousee. Mutta tuo tilanteen hahmottaminen ja sanoittaminen niin itselle kuin lapsellekin auttaa yleensä. Kokeile. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee moni asia yllärinä koska en tunne kavereita tai sukulaisia jotka saa lapsia. En ole siis ollut tekemisissä lapsiperheiden kanssa. En tajua, miten se on niin vaikeaa ymmärtää että joku voi elää täysin lapsiperhevapaata elämää ennen omaa lasta?

En minäkään lapsiperheitä juuri tunne, mutta olen utelias luonne, seuraan maailmaa ympärilläni ja olen etevä ottamaan asioista selvää. Kun pohdin lasten hankkimisen mahdollisuutta omalta kohdaltani, tietoa karttui ihan siinä sivussa kun asiasta lueskelin ja muiden kokemuksia kuuntelin. Siksi useimmat niistä järkytyksistä, joista vanhemmat tässä ketjussa kertovat, ovat minulle ihan tuttuja. Jos en olisi ottanut asioista selvää ja jos en tuntisi omia tarpeitani, se voisin olla minä, joka tässä ketjussa järkytyksiään purkaa. Onneksi en ole.

Sama täällä. Olen jo kohta 40, mutta totaalisen pihalla lapsiperheistä. Yhdelläkään läheisellä kaverilla ei ole lapsia ja niillä joilla on, olen tavannut (kahta) lasta ehkä yhteensä neljä kertaa ikinä. Sukulaisia ei ole. Olen kerran elämässä pidellyt vauvaa, enkä ole ylipäätään missään tekemisissä lasten tai lapsiperhe-elämän kanssa.

SILTI mikään tässä ketjussa mainittu asia ei ole sellainen, joka olisi aikaansaanut minussa "ai noinkin voi käydä?!" reaktion. Lähes kaikki itsestäänselvyyksiä jotka pätee lähes jokaisessa lapsiperheessä, ja joitakin ei kovin harvinaisia huonoja tuureja/ennakoimattomuutta.

Miten tynnyrissä pitää olla elänyt, ettei tosiaan näistä kuule esim nettikeskusteluista tai lehdistä?

Eiköhän tässä ketjussa ole kyse siitä että tietyt asiat ovat olleet vaikeampia kuin olisi odottanut, ei siitä ettei niistä asioista olisi ollut lainkaan tietoinen. Esimerkiksi klassinen yöheräily: kyllä kaikki tietää varmasti että pienen lapsen kanssa pitää heräillä öisin, mutta sitä miten se vaikuttaa juuri itseensä ei voi tietää etäkäteen ellei jostain syystä ole aiemmin joutunut selviämään minimaalisilla yöunilla. Toisekseen yöheräilyn kokemusten voi vaikuttaa myös hormonit (vaikkei sitä itse huomaisikaan) eikä niihinkään voi varautua kummemmin.

Toisekseen lapsiperhe-elämässä on varmaan satoja, ellei tuhansia eri muuttujia jotka vaikuttavat arvan tavoin siihen millaista se elämä lopulta on. Ei niitä kaikkia eri vaihtoehtoja voi ottaa täysin huomioon, eikä niihin voi täysin varautua vaikka niiden olemassaolon tiedostaisikin.

Tämä on aika radikaali vertaus, mutta teen sen silti: kaikki meistä teoriassa tietää, että oman vanhemman kuolema on edessä. Suurin osa tietää, että se hetki tulee olemaan kauhea. Et kuitenkaan tarkkaan tiedä miten oikeasti regoit kun uutinen sinulle kerrotaan, etkä tiedä miltä sen asian käsittely tuntuu, ennenkuin koet sen.

Vaikka asiat itsessään ovat ihan eri maailmasta, minusta tilanne on varsin samanlainen: et voi tietää miltä juuri tietty tilanne tuntuu juuri sinusta, juuri sillä hetkellä kuin se tapahtuu. Siksi asioista voi järkyttyä tai yllättyä, vaikka teoriassa olisikin tiennyt että "niinkin voi käydä".

Suurin osa kommentoijista on sanonut, ettei tiennyt "kuinka paljon ääntä lapsesta lähtee" tai "kuinka kiinni lapsessa on" tai "kuinka tukiverkkoja ei ole". Vähemmistössä ovat ne, jotka ovat kertoneet kuinka eivät tienneet miltä ne asiat TUNTUU. Sinun esimerkkiäsi käyttäen, yhtä typerää olisi sanoa "en tiennyt että vanhempani kuolevat joskus". Jos tarkoittaa jonkin tapahtuman aiheuttamaa TUNNETTA, niin kertokoon sitten niin. Turha syyttää lukijaa että viesti ei mene perille, jos puhuu aidanseipäästä eikä aidasta.

Lisäksi, on kyllä mielestäni vallan erikoista, jos oletettavasti aikuisikäiset ihmiset eivät koskaan ole valvoneet tai olleet melussa. Jos on valvonut yhden yön ja se on olo seuraavana päivänä on helvetillinen, niin ihan varmasti tietää että kahden yön valvomisesta olo on vielä kauheampi. Ei siis pitäisi tulla yllätyksenä, että viimeistään sen kahden yön jälkeen lähes kuka tahansa alkaa olla toimintakyvytön. Eikä se, että vauvat valvoittaa. Eikä se, että se vauvanKIN aiheuttama valvominen tuntuu yhtä kamalalta kuin muu valvominen.

Tai metelin suhteen - jokainen on kulkenut tietyömään ohi, asunut metelöijän naapurissa, käynyt prismassa samaan aikaan lapsiperheiden kanssa... joten pitäisi kyllä olla tiedossa, miltä se meteli kuulostaa ja mitä tuntemuksia aikaansaa. Vai väittääkö nämä ihmiset että eivät ole koskaan valvoneet, eivätkä koskaan ole kohdanneet sielua repivää meteliä ennen lapsiaan? Että ihan uutena tulee miten valvominen on rankkaa tai meteli ärsyttää? Ihan kuin nämä olisivat eläneet jossain pumpulilla vuoratussa tynnyrissä...

Kyllä, olin valvonut yhden yön tai kaksikin. En kuitenkaan ollut koskaan viettänyt miltei vuotta ilman, että olisin nukkunut yli kahden tunnin pätkää.

Kyllä, olin nähnyt lapsiperheitä Prismassa. En kuitenkaan ollut koskaan ollut itse lapsiperheen tohinassa 24/7.

Sori, mutta onko sinulla lapsia?

En ole lainaamasi kirjoittaja, mutta minulla ei ole lapsia juuri siksi, että ymmärsin nuo mainitsemasi jutut aikoja sitten.

Minä luulen että se ero sinun ja vaikka minun elossa ja valinnoissa on se, että minulle on tullut vauvakuume - biologinen tarve saada lapsi. Minulla ei siis vielä ole lapsia, mutta haluan niitä.

Mun sisällä kytee koko ajan tunne että jotain oleellista puuttuu. Aina kun näen lapsen tai raskaana olevan naisen, mun sydän muljahtaa ja mulle tulee sellainen lämmin tunne. Rehellisesti, en usko että mikään järkipuhe tai teoria vie tätä tunnetta pois - ehkä jos parisuhteessa tai muuten elämässä tapahtuisi jotakin todella vakavaa, joka tekisi ajoituksesta todella huonon mieleni voisi muuttua, mutta ei se että joku kertoo että sit sua väsyttää ja vituttaa tule vaikuttamaan siihen haluanko lasta vai en.

Sulla taas ei ole tätä sisäistä paloa.

Itse en henkilökohtaisesti usko siihen että kukaan tekee sitä päätöstä järjellä, vaan se tunne/tarve joko tulee tai ei. Oikeastaan - kuka edes hankkisi lapsia jos se pitäisi yksinomaan järjellä?