Te sosiaalisesti taitavat! Miten voisin oppia olemaan kuin te?

Lisään tähän vielä, että jossain vaiheessa yritin helpottaa vuorovaikutustilanteita sillä, että kyselen toiselta osapuolelta kysymyksiä. Ongelmaksi muodostuu vain se, että en tiedä mikä on sopiva määrä kyselyä, mikä menee jo utelun puolelle. En halua vaikuttaa tahdittomalta. Monesti myös panikoin liiaksi sitä mitä vastaan, joten en kykene kuuntelemaan vastauksia kysymyksiini.

Jos joku osaisi suositella jotain kirjallisuutta niin olisin kiitollinen! Olen muutaman lainannut kirjastosta, mutta niissä ei juuri ole apua näihin vuorovaikutustilanteisiin. Lähinnä niissä käsitellään esim. esiintymispelkoa tmv. joka on mielestäni luonteeltaan hieman erilainen kuin tällaiset vuorovaikutusongelmat, joista itse koen kärsiväni...

Nostan tätä vielä josko joku osaisi auttaa.

Harjoituksen puutetta. Sosiaaliset taidot on kuin lihas, sitä pitää treenata.

Ensin, opi muilta repliikkejä tiettyihin tilanteisiin: kuuntele muita, ja paina mieleen, miten he vastaavat toistensa kommentteihin.

Ensin tämmöinen tuntuu varmasti tönköltä ja pinnalliselta, mutta lopuksi se tulee sulta luonnostaan ja vähitellen sun tunteet tulee mukaan.

Aloita treenaaminen lähimmistä ihmisistä, joiden seurassa et jännitä. Harjoittele semmoista yleisellä tasolla olevaa juttelua ja kokeile heidän kanssaan keskustelun sääntöjä ja dynamiikkaa.

Kyllä se siitä. :)

Tuskin susta ikinä tulee sosiaalisesti erityisen taitavaa. Karua, mutta totta. Susta voi tulla parempi noissa tilanteissa tai voit oppia, miten niissä käyttäydytään, mutta taitavaa tuskin.

Ihmiset on erilaisia.

Ja olen siis itsekin käynyt terapiassa näiden ongelmien takia. Mutta terapeuttikaan ei voi muuttaa persoonaa.

Ole kohtelias ja ystävällinen kaikille. Älä nöyristele ketään, mutta ole kohtelias ja ystävällinen.

Puhu paljon ja monien kanssa. Jos mokaat, naurakaa yhdessä sun mokalle. Olen huomannut että osa ns. sosiaalisista todellakin ponnistelee sosiaalisuutensa eteen, kyselee toisia imartelevia kysymyksiä jne. Sitten on osa näitä luonnostaan viehättäviä lörppäsuita, heidän ongelmansa on puolestaan etteivät malta kuunnella muita.

Jos olet nainen ja toivot, että tulisit luontevammin naisten kanssa juttuun: muista, että pelkästään sosiaalisesti lahjakkaalla seurustelulla ei naisten kansa juttuun tulla. Sun pitää olla juttukumppanillesi myös oikean ulkoasun omaava. Jos olet paljon juttukumppaniasi kauniimpi, muodikkaampi, hoikempi, pidempi, kallimmat vaatteet ja asusteet, ette tule tulemaan juttuun.

Koska juttukumppanisi kokee alemmuutta seurassasi. Parasta on, jos juttukumppanisi kokee samanvertaisuutta ja lieväasteista paremmuutta. Et silloin ole uhka kenellekään.

Ei kaikki ihmiset ole samanlaisia esimerkiksi toiset ovat verbaalisesti lahjakkaampia kuin toiset. Kun yrität vaan parhaasi muiden huomioimiseksi, susta tulee ihan symppis kuva. Harva suomalainen on erityisen lahjakas sosiaalisesti (vaikka voi niin kuvitellakin).

Vierailija kirjoitti:

Jos joku osaisi suositella jotain kirjallisuutta niin olisin kiitollinen! Olen muutaman lainannut kirjastosta, mutta niissä ei juuri ole apua näihin vuorovaikutustilanteisiin. Lähinnä niissä käsitellään esim. esiintymispelkoa tmv. joka on mielestäni luonteeltaan hieman erilainen kuin tällaiset vuorovaikutusongelmat, joista itse koen kärsiväni...

Arthur C Wassmer Ihmissuhteet

Onko jonkinlaisia tilanteita, joissa pelko ei ole yhtä vahva?

Itselläni ei ole voimakasta sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta tiettyjä tilanteita välttelen (ja koska siinä onnistun, niin enpä joudu itseäni kovin pelokkaaksi tuntemaankaan). Kamalinta on istua jonkun kanssa tuntemattoman kestoisen ajan niin, että pitäisi keksiä koko ajan juteltavaa. Ja koko ajan on sellainen pelko päällä, että kohta mun aivot tyhjenee aiheista ja tulee superkiusallinen hiljaisuus.

En tunne mitään pelkoa moikatessani kassaa tai sanoessani naapurille päivää, enkä myöskään sellaisissa juttelutilanteissa, joissa puhutaan vain ohimennen ja tietää pääsevänsä pian pois. Myös jos sosiaalisella tilanteella on jokin muu tarkoitus kuin vain olla sosiaalinen, niin on paljon helpompaa: esim. jonkin pelin muodossa. Ei tarvitse jutella mistään, vaan voi vain kommentoida sitä peliä, nauraa omille kömmähdyksilleen tms.

Se pelkkä juttelukin on joskus ihan siedettävää: nimittäin silloin, kun tietää ettei samaa tyyppiä näe enää koskaan, eikä siis tarvitse "säästellä" puheenaiheita myöhemmäksi tai pelätä muodostavansa tämän ihmisen kanssa ihmissuhdetta, jolloin joutuisi jatkossa juttelemaan lisää tai joutuisi ikään kuin rakentemaan tälle toiselle jonkin yhdenmukaisen "kuvan" itsestään, jottei vaikuttaisi ihan omituiselta. (Mulla on sellainen "kammo", että jos olen jonkun silmissä jo ennestään ujo, niin en uskalla sanoa enää mitään, koska en kestä sitä, kun mua katsotaan mollo auki silleen: "Mitä ihmettä, puhuuko toi?!")

En kyllä osaa olla oma itseni sosiaalisissa tilanteissa, en edes tiedä miten olla oma itsensä, koska sosiaalisissa tilanteissa ajattelen koko ajan itseäni, paitsi tosiaan silloin, kun siihen tilanteeseen pystyy suhtautumaan välinpitämättömästi, eli jos tietää ettei toista näe enää koskaan. Mun vanhojen koulukavereiden silmissä näyttäisi varmaan tosi oudolta, kun mä vaan avaan suuni jollekin tyypille kaupassa ihan oma-alotteisesti, kun tämä vaikka ihmettelee jotain tuotetta ja minä jaan tietoni hänen kanssaan niin kuin se olisi mulla täysin normaalia. On helppoa olla rento, kun tietää, ettei toinen ihmettele mun käytöstä tai koe, että puhumistaitoni onkin yhtäkkiä jotenkin outoa. Vieraiden silmissä mikä tahansa käytökseni on "normaalia", koska he eivät tunne mitään, joten en koe paineita.

Ehkä vähän rohkaistunkin pikkuhiljaa, kun olen enemmän noissa helpoissa sosiaalisissa tilanteissa, mutta sitten joku uusi ihminen saattaa erehtyä luulemaan mua sosiaaliseksi ja aloittaa kanssani sellaisen "vaikeamman" sosiaalisen tilanteen, esim. yllättäen istuu viereeni odottamaan jotain asiaa ikään kuin jutellakseen samalla kanssani, niin kuin luulisi senkin olevan mulle normaalia. Hyi kauhea.

Vierailija kirjoitti:

Puhu paljon ja monien kanssa. Jos mokaat, naurakaa yhdessä sun mokalle. Olen huomannut että osa ns. sosiaalisista todellakin ponnistelee sosiaalisuutensa eteen, kyselee toisia imartelevia kysymyksiä jne. Sitten on osa näitä luonnostaan viehättäviä lörppäsuita, heidän ongelmansa on puolestaan etteivät malta kuunnella muita.

Lörppäsuu, joka ei malta kuunnella muita, ei ole sosiaalisesti taitava. Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot ovat kaksi eri asiaa. Ap:kin vaikuttaa olevan sosiaalinen mutta ei sosiaalisesti taitava.

Vierailija kirjoitti:

Onko jonkinlaisia tilanteita, joissa pelko ei ole yhtä vahva?

Itselläni ei ole voimakasta sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta tiettyjä tilanteita välttelen (ja koska siinä onnistun, niin enpä joudu itseäni kovin pelokkaaksi tuntemaankaan). Kamalinta on istua jonkun kanssa tuntemattoman kestoisen ajan niin, että pitäisi keksiä koko ajan juteltavaa. Ja koko ajan on sellainen pelko päällä, että kohta mun aivot tyhjenee aiheista ja tulee superkiusallinen hiljaisuus.

En tunne mitään pelkoa moikatessani kassaa tai sanoessani naapurille päivää, enkä myöskään sellaisissa juttelutilanteissa, joissa puhutaan vain ohimennen ja tietää pääsevänsä pian pois. Myös jos sosiaalisella tilanteella on jokin muu tarkoitus kuin vain olla sosiaalinen, niin on paljon helpompaa: esim. jonkin pelin muodossa. Ei tarvitse jutella mistään, vaan voi vain kommentoida sitä peliä, nauraa omille kömmähdyksilleen tms.

Se pelkkä juttelukin on joskus ihan siedettävää: nimittäin silloin, kun tietää ettei samaa tyyppiä näe enää koskaan, eikä siis tarvitse "säästellä" puheenaiheita myöhemmäksi tai pelätä muodostavansa tämän ihmisen kanssa ihmissuhdetta, jolloin joutuisi jatkossa juttelemaan lisää tai joutuisi ikään kuin rakentemaan tälle toiselle jonkin yhdenmukaisen "kuvan" itsestään, jottei vaikuttaisi ihan omituiselta. (Mulla on sellainen "kammo", että jos olen jonkun silmissä jo ennestään ujo, niin en uskalla sanoa enää mitään, koska en kestä sitä, kun mua katsotaan mollo auki silleen: "Mitä ihmettä, puhuuko toi?!")

En kyllä osaa olla oma itseni sosiaalisissa tilanteissa, en edes tiedä miten olla oma itsensä, koska sosiaalisissa tilanteissa ajattelen koko ajan itseäni, paitsi tosiaan silloin, kun siihen tilanteeseen pystyy suhtautumaan välinpitämättömästi, eli jos tietää ettei toista näe enää koskaan. Mun vanhojen koulukavereiden silmissä näyttäisi varmaan tosi oudolta, kun mä vaan avaan suuni jollekin tyypille kaupassa ihan oma-alotteisesti, kun tämä vaikka ihmettelee jotain tuotetta ja minä jaan tietoni hänen kanssaan niin kuin se olisi mulla täysin normaalia. On helppoa olla rento, kun tietää, ettei toinen ihmettele mun käytöstä tai koe, että puhumistaitoni onkin yhtäkkiä jotenkin outoa. Vieraiden silmissä mikä tahansa käytökseni on "normaalia", koska he eivät tunne mitään, joten en koe paineita.

Ehkä vähän rohkaistunkin pikkuhiljaa, kun olen enemmän noissa helpoissa sosiaalisissa tilanteissa, mutta sitten joku uusi ihminen saattaa erehtyä luulemaan mua sosiaaliseksi ja aloittaa kanssani sellaisen "vaikeamman" sosiaalisen tilanteen, esim. yllättäen istuu viereeni odottamaan jotain asiaa ikään kuin jutellakseen samalla kanssani, niin kuin luulisi senkin olevan mulle normaalia. Hyi kauhea.

*minua

Ainoastaan huijareiden, kaupparatsujen, terapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden tarvitsee olla sosiaalisesti taitavia. Muille riittää olla mikä on.

Ei siinä auta muu kuin harjoittelu. Pitää harjoitella siitä huolimatta, että pelottaa ja jännittää ja ahdistaa ja tutut kummastelee ja joku ehkä saattaa jopa muistaa mokasi. Pitää vaan jutella. Ja mokata niin monta kertaa, että kokemuksesta oppii itsekin uskomaan siihen, että kukaan ei tosiaan muista. Ethän sinäkään muista muiden mokia. Se on työlästä ja vie aikaa, mutta mitään vippaskonstiakaan ei ole.

Mutta kyllä, toisin kuin joku yllä väitti, teistä voi tulla sosiaalisesti taitavia. Ei huomiseksi, mutta aikanaan. Eikä täydellisiä, mutta hyviä ja aina vaan parempia. Ja täydellisyydel ei teekään tässä(kään) aiheessa mitään.

Keskusteluaiheita löytää esim siten, että lukee joka päivä päivän lehden. Moni sanoikin puhuvansa helposti tuntemistaan aiheista. No, ne päivän lehden aiheet voi tuntea myös, ainakin tasolla, jolla pystyy juttelemaan. Usein sanotaan, että uskonnosta ja politiikasta ei kannata smaltalkata, mutta ainakin politiikan kohdalla tämä tarkoittaa vain selllaisia kysymyksiä, joista joko itsellä tai keskustelukumppanilla on kovin vahvoja mielipiteitä tai tunteita. Itsestään sen voi miettiä etukäteen. Kumppanista sen voi tunnustella varovaisesti keskustelun kuluessa - jos alkaa herätä vahvoja reaktioita, vaihda puheenaihetta.

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan huijareiden, kaupparatsujen, terapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden tarvitsee olla sosiaalisesti taitavia. Muille riittää olla mikä on.

Ja jotkut on jopa sosiopaatteja. Eli sosiaalisuus menee överiksi ja on vain muiden hyväksikäyttöä.