Lue keskustelun säännöt.
Kuinka päästä yli ystävyyden päättymisestä?
11.07.2017 |
Meillä oli opiskeluaikoina muodostunut tiivis viiden hengen kaveriporukka. Viihdyimme yhdessä hyvin myös opiskelujen jälkeen, vaikka kiinnostuksen kohteet ja luonteet olivat osin melko erilaisiakin.
Nyt alkuvuodesta aloin huomata, että mua ei kutsuta enää samalla lailla mukaan porukan juttuihin, ja eräs ystävistä tuntui erityisesti lipuvan kauemmaksi minusta. Hänellä oli raskas elämäntilanne, vakava sairaus oli laittanut elämän uusiksi. Koitin olla tukena, apuna ja esim. seurana hoidoissa. Keväällä tämä kaveri järjesti juhlat, johon kutsuttiin muut kaveriporukastamme, muttei minua. Pahoitin mieleni ja kun kerroin sen, kaveri hermostui rajusti. Muutkaan kaveriporukasta eivät tuntuneet ymmärtävän, mikä on ongelmani. Mulle puhkesi ahdistus, johon hain ammattiapua ja sain lääkityksen. Lopulta tämä kaveri ilmoitti, ettei enää pysty olemaan ystäväni, ja kuulemma koko kaveruutemme ajan oli ollut noita ajatuksia. Olin ja olen edelleen tosi hämmentynyt, surullinen ja loukkaantunut. Tämä kuulostaa siltä, kuin jättäisin tässä jonkin suuren itse tekemäni mokan/loukkauksen kertomatta, mutta valitettavasti asia ei ymmärtääkseni ole niinkään. Olin jo aiemmin koittanut kysyä tältä kaverilta, olenko loukannut häntä jotenkin, kun tuntui, kuin hän vähän välttelisi minua. Kuulemma en ole. En siis tiedä yhtään, miksi yhtäkkiä kaveri päätti, etten ole hänen ystävyytensä arvoinen. Kaipa hänellä on syynsä, muttei ole suostunut kertomaan niitä minulle. Tietenkin sairaudesta toipuminen on varmaan uusinut hänen ajatusmaailmaansa rankalla kädellä, ja olen koittanut olla hienotunteinen, etten rasita häntä liikaa. Olemme kolmikymppisiä.
Tilanne on siis ollut päällä jo useita kuukausia, mutten tunnu pääsevän asiasta yli millään. Aina, kun tämä entinen kaverini tulee mieleen, tulee paha olla ja mun täytyy tehdä töitä, että saan asian pois mielestä, ettei se pilaa koko päivää. Tavallaan olisi helpompaa päästää ystävyydestä irti, jos katkaisisi välit kokonaan. Mutta silloin joutuisin jättämään koko kaveriporukkani. Hän ja muut porukasta toivovat, että voisimme jatkaa edelleen neutraalein välein.
Kuinka päästä siis yli ystävyyden päättymisestä?
Kommentit (72)
Minä olen jäänyt ulos "porukoissa" kerta toisensa jälkeen, tai ollut pääsemättä ollenkaan mukaan. Minussa on jotain, mikä ärsyttää muita. En ole kauhean avoin, mutta en myöskään juttele vain säästä ja lapsista. En juorua, en itke elämää, valitan joskus, mietin joskus ääneen että mitähän tästäkin tulee (tai jotain sinne päin). Omasta mielestäni moni muu on samanlainen, tai avautuu enemmänkin. Heille sataa teetä ja sympatiaa, minuun ärsyynnytään.
Minä en tuppaudu minnekään, olen yrittänyt olla sopivan aloitteellinen. Sitten olen yrittänyt olla etäinen ja todennut että saan olla aivan keskenäni jos ja kun sille polulle lähden.
Itse pohdin asioita paljon, mutta en ääneen kun en koskaan pääse sille asteelle jossa mitään pohdittaisiin tai kemiat ei kohtaa sellaiseen. En ole ruma enkä kaunis, en haise... En keksi muuta syytä kuin sen saman mitä moni aina näissä keskusteluissa sanoo: minä vain olen kamala ihminen.
Hassua, en saa sympatiaa edes anonyymina kun joskus avaudu ajatuksistani. En saa vastakaikua Facebookissa vanhempien ryhmässä kun kysyn jotain. Muut saa vastauksia kymmeniä, minä en yhtään!
Minulla on takana hylkäämiskokemuksia varhaislapsuudessa ja sen jälkeenkin. Ehkä olen vain pelkkä kuori eikä sisälläni ole mitään ja en vain itse sitä tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän samanlainen tilanne on minullakin, tai ainakin on ollut. Nyt ajan kanssa olen päässyt suht hyvin yli, mutta vielä noin 8 vuoden jälkeenkin harmittaa, että ystävyys katkesi. Samanlaisia ystävyyksiä en ole sen jälkeen saanut, vaikka muuten elämä onkin onnellista, löytyy jokunen hyvä kaveri ja on harrastusporukka, jossa viihdyn.
Itse en usko, että olisit välttämättä tehnyt mitään väärää. Muut teidän porukasta näkee tämän yhden kanssa, joten ei hänkään varmaan "ihan kamala" ihminen ole. Kerroit, että teillä on erilaiset kiinnostuksenkohteet ja ehkä luonteenpiirteetkin. Tätä pitäisin todennäköisimpänä syynä. Hän ei ehkä koe, että olet kuulunut yhtä täysvertaisena porukkaan, jos et nauti samoista asioista kuin muut. Tiedostetusti ja tiedostamattaan sinua on ilmeisesti ajettu ulkopiiriin ja hiljalleen ulos porukasta. Näin kai voi vaan käydä.
Kuulostaa siltä, että sinulle porukka on ollut tärkeämpi kuin sinä porukalle. Ehkä lopuilla neljällä on ollut hauskempaa ilman sinua, en tiedä.
Minulla välien viilenemiselle oli selvä syy. Tai näin itse uskon, vaikka mitään virallista vahvistusta asialle en ole saanut. Olimme erittäin tiivis myös 5 hengen porukka. Itse muutin väliaikaisesti ulkomaille (toki muutkin porukasta kävivät vaihdossa, asuivat pätkiä ulkomailla jne) ja tällöin huomasin irrottautumisen alkaneen. Jostain syystä tämä minun ulkomailla olo oli helppo hetki ja paikka etäännytttää välit. Alkuun yritin viestitettä ystäväporukalle usein, mutta vastaukset vähenivät ja lopulta loppuivat kokonaan. Kävin myös suhteellisen usein Suomessa ja aina kerroin reissuista hyvissä ajoin ja kyselin josko ystäväporukka haluaisi kokoontua. Parin reissun jälkeen huomasin, ettei heitä kiinnosta. Tytöt olivat myös reissaavaa porukkaa ja kutsuinkin heidät luokseni ulkomaille. Eivät kuitenkaan olleet kiinnostuneita. Lopulta huomasin, ettei melkein mihinkään viesteihini enää vastattu ja yhteinen ryhmäkeskustelu oli käytännössä kuollut, ainoastaan minä yritin pitää sitä pystyssä. Ystäväni viettivät kuitenkin todella paljon aikaa porukalla somen perusteella, mutta minua ei enää kutsuttu mihinkään mukaan. Itse lopetin jossain vaiheessa viestien lähettämisen ja veikkaan, ettei ystäväporukastani juuri kukaan edes tiedä, että olen tuon 1,5v ulkomaanjakson jälkeen asunut pysyvästi Suomessa jo monta vuotta.
Syyn uskon olleen se, että lopulla porukalla oli hauskaa ja yhtenevät kiinnostuksenkohteet, ehkä enemmän samankaltaiset elämäntilanteet myös. En tarkoita, etteikö meillä olisi ollut äärettömän ihanaa ja hauskaa viisistään, mutta selvästi kukaan muu vanhasta porukasta ei kaivannut minua enää mukaan kuten vanhoina aikoina oli ollut. Itseäni tämä harmittaa todella kovasti ja kesti lähemmäs 5 vuotta, ennenkuin osasin hyväksyä sen, että nämä henkilöt eivät kyllä millään mittarilla ole parhaita ystäviäni enää eikä heistä esimerkiksi tule kaasojani tai tulevan polttariporukan jäseniä. Nyttemmin olemme nähneet isommissa tapahtumissa, mutta moikkailut ovat olleet suhteellisen väkinäisiä ja erittäin pinnallisten mitä kuuluu -kysymysten lisäksi jutun juurta ei ole löytynyt. Huomaan, että he kiusaantuvat selvästi tapaamisista :(
Eniten harmittaa se, että pidän näitä naisia ihan mahtavina edelleen ja uusia yhtä hyvä ystävyyksiä en ole onnistunut solmimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinussa on jotain joka selittää myös sitä että pelkä stävän menettäminen saa hakeutumaan ihan psykologille. Eiole todellakaan normihomma. Hyvä kun menet. Tsemppiä. Isompia pettymyksiä pitäisi pystyä sietämään aikuisen, huomattavastikin. Kontrastina jo kaverisi joka joutui luopumaan terveydestään, varmaan ammtti- ja kenties muusta tulevaisuudestaan ...
En oikeasti ihmettele yhtään jos hän ei viihdy kanssasi. Anteeksi suora puhe.
Eipä mitään, suora puhe on ihan ok. Mainittakoon nyt kuitenkin, että psykologille menon taustalla on myös mm. samaan aikaan ajoittunut iso parisuhdekriisi sekä muutama muu ongelma, jotka kriisit on nostaneet tullessaan pintaan. Kiitos tsempistä.
No niin tämä auttoi jo ymmärtämään sinua paremmin kun toit esille nämä asiasi. Käsitin että menit pskologille menettäessäsi tämän ystävän. Ehkä kommunikaatiotyylisi on ongelma kuitenkin kuten tässäkin vedit vain yhtä reunaa ... ja kuuntelija meni ihan väärille raiteille heti. Jos tämä on jatkuvaa voi vaikeaa ja raskasta olla tekemisissä? Ehdotan vaan josko tässä villoja?
Koin, että av:llä ei ole tarpeellista, mielekästä tai edes turvallista kirjoittaa koko elämäntilannettaan aloituspostaukseen auki, kun kyse tässä on nyt vain tuosta ystäväporukkaongelmasta. Joku kysyi keskusteluavusta, ja minä vastasin, muuten en olisi tuonut tuota psykologia ollenkaan esille, koska siihen liittyy muitakin asioita, mitkä sitten taas eivät ole relevantteja tämän asian kannalta. Muutoinkin toki kommunikoin vähän eri tavalla face to face tuntemieni ihmisten kanssa kuin av:lla.
Sitähän en koita vakuutella, että olisin täydellinen ihminen ja ystävä. En varmastikaan, eikä ole varmastikaan kukaan muukaan. Harmittaa, kun tilanne meni näkökulmastani ikäväksi äkkiä, enkä tiedä miksi. Ja oli syy mikä hyvänsä, tiedostan, että mun pitää se hyväksyä ja mennä eteenpäin, mutta se tuntuu hyvin, hyvin hankalalta tältä pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kaiken tämän jälkeen; Kuinka päästä yli päättyneestä ystävyyssuhteesta?
Luulen, että sun kannattaisi ottaa ikään kuin henkistä etäisyyttä asiaan. On ymmärrettävää miettiä, mikä tässä ystävyyssuhteessa meni vikaan, jotta välttyisi vastaisuudessa uudelta kipeältä kokemukselta. Et todennäköisesti kuitenkaan tule saamaan mitään rakentavaa vastausta entisen ystäväsi toiminnalle. Asian vatvominen vain syö sinua sisältä.
Etäisyyden ottaminen on helpompaa, kun elämään tekee tilaa uusille asioille. Voisitko ajatella aloittavasi jonkin uuden harrastuksen tai tutustuvasi uusiin ihmisiin? Perheellisenä se ei aina ole yksinkertaista, mutta esimerkiksi jo kirjastossa tai kävelyllä käyminen voi tuoda hengähdystaukoja.
Ole myös armollinen itsellesi - jos porukkanne on ollut tiivis, käyt nyt tavallaan läpi erokriisiä. Älä roiku somessa katselemassa muiden päivityksiä. Tarvittaessa voit säätää asetuksia, jotta näitä päivityksiä ei lävähdä silmillesi tai blokata tämän entisen ystävän tilin. Tsemppiä! <3
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jäänyt ulos "porukoissa" kerta toisensa jälkeen, tai ollut pääsemättä ollenkaan mukaan. Minussa on jotain, mikä ärsyttää muita. En ole kauhean avoin, mutta en myöskään juttele vain säästä ja lapsista. En juorua, en itke elämää, valitan joskus, mietin joskus ääneen että mitähän tästäkin tulee (tai jotain sinne päin). Omasta mielestäni moni muu on samanlainen, tai avautuu enemmänkin. Heille sataa teetä ja sympatiaa, minuun ärsyynnytään.
Minä en tuppaudu minnekään, olen yrittänyt olla sopivan aloitteellinen. Sitten olen yrittänyt olla etäinen ja todennut että saan olla aivan keskenäni jos ja kun sille polulle lähden.
Itse pohdin asioita paljon, mutta en ääneen kun en koskaan pääse sille asteelle jossa mitään pohdittaisiin tai kemiat ei kohtaa sellaiseen. En ole ruma enkä kaunis, en haise... En keksi muuta syytä kuin sen saman mitä moni aina näissä keskusteluissa sanoo: minä vain olen kamala ihminen.
Hassua, en saa sympatiaa edes anonyymina kun joskus avaudu ajatuksistani. En saa vastakaikua Facebookissa vanhempien ryhmässä kun kysyn jotain. Muut saa vastauksia kymmeniä, minä en yhtään!
Minulla on takana hylkäämiskokemuksia varhaislapsuudessa ja sen jälkeenkin. Ehkä olen vain pelkkä kuori eikä sisälläni ole mitään ja en vain itse sitä tajua.
Tämä oli suoraan kuin minun kirjoittama teksti! En todellakaan enää keksi muuta syytä kuin sen, että olen aika kamala tyyppi ystävänä. Ja vaikka tämä oma tilanne on tässä itselle valjennut ja totta kai se harmittaa, niin missään muualla en tätä mainosta tai huutele kylillä kuin anonyymisti täällä. Toki esimerkiksi mieheni on tietoinen tilanteestani ja hänelle olen asiaa ääneen pohtinut, mutta en ole ihminen, joka valittaisi asiasta uusille tuttavuuksille tai lähtisi kyselemään kaikilta tutuilta kaveruuden päätyttyä, että mitä ihmettä olen tehnyt, kun minut on taas hylätty...
Taidan vaan olla aika mitäänsanomaton tyyppi. Tai varmaan vielä pahempaa, ehkä muiden mielestä jotenkin outo ja hankala. Nolokin. Huomaan, että harrastusporukassa pääsen ihan hyvin isoon porukkaan mukaan ja minulle ollaan normaalin kohteliaita, mutta ikinä mihinkään ydinryhmään en pääse ja jään esimerkiksi kutsutta vapaa-ajan tapaamisiin jne.
Minulla on kerran elämässäni (noin 15-19-vuotiaana) ollut läheinen kaveriporukka, mutta sen jälkeen ystävyyksien solmiminen on ollut erittäin hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos asiallisista ja kannustavia vastauksista! Kurjaa, mutta myös lohdullista kuulla, etten ole ainoa, jolle on käynyt samalla tavoin. Tsemppiä teillekin! <3
Syyn välirikkoon tietää varmaan parhaiten vain tämä ystävyytensä pois vetänyt kaveri. Mutta oli se tosiaan niin tai näin, olinpa huono ystävä yrityksistäni huolimatta, tai huomasivatpa muut että ilman mua on hauskempaa, siitä täytyy nyt alkaa yrittää kiivetä yli. Kiitos hyvistä neuvoista niitä antaneille, niitä tosiaan kipeästi tarvitsen! Jotenkin jo tämä, että joku ymmärtää tilanteen kipeyden mulle ja hämmennykseni tilanteen johdosta, on auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisista ja kannustavia vastauksista! Kurjaa, mutta myös lohdullista kuulla, etten ole ainoa, jolle on käynyt samalla tavoin. Tsemppiä teillekin! <3
Syyn välirikkoon tietää varmaan parhaiten vain tämä ystävyytensä pois vetänyt kaveri. Mutta oli se tosiaan niin tai näin, olinpa huono ystävä yrityksistäni huolimatta, tai huomasivatpa muut että ilman mua on hauskempaa, siitä täytyy nyt alkaa yrittää kiivetä yli. Kiitos hyvistä neuvoista niitä antaneille, niitä tosiaan kipeästi tarvitsen! Jotenkin jo tämä, että joku ymmärtää tilanteen kipeyden mulle ja hämmennykseni tilanteen johdosta, on auttanut.
Niin, terveisin siis ap, joka ei näköjään muista ikinä lisätä loppuun tuota ap:tä... :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut vähän samankaltainen tilanne. Harmittaa se, että tiedostan kaiketi minussa olevan jotain sellaista mistä hän ei pidä. On kuitenkin todella harmillista, kun en vain keksi mikä se on. Kun haluaisin itse muuttua ja tehdä töitä sen eteen, että olisin hyvä ystävä, mutta vaikeaa se on jos en tiedä mitä teen väärin. Näin tuppaa käymään kaikkien uusien ihmissuhteiden kanssa, että jossain vaiheessa minuun kyllästytään. Harmittaa ihan vietävästi, kun en pysty asialle mitään tekemään. Miksi ihmiset eivät voisi vaan puhua näistä asioista suoraan? Olisi kaikilla paljon helpompaa, eikä tarvitsisi miettiä ja pohdiskella näitä sitten uudestaan ja uudestaan.
Mulle tuli mieleeni, että ethän vain koskaan missään tilanteessa ole edes vahingossa lipsauttanut jollekin mitään selaista, mitä tämä henkilö - varsinkin saurautensa aikana - on sinulle luottamuksellisesti kertonut tai mitä olit nähnyt tai havainnut silloin, kun olit hänen mukanaan hoidoissa tai muuten hänen tukenaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kirjoitetut tarinat tuntuvat liippaavan aika läheltä myös omia kokemuksiani. AP:n kysymykseen ei taida löytyä yksiselitteistä vastausta. Minulla on tosiaan kokemusta aika vastaavanlaisesta tilanteesta ja voin kertoa, että kyllä se asian vatvomienn veti mielen matalaksi ja ainakin minulla ystävyyden loppuminen vaati aikaa päästäkseni yli. En osaa tarkemmin sanoa, kuinka kauan aikaa meni, mutta nyt 10 vuoden jälkeen asia ei pyöri joka viikko tai edes joka kuukausi mielessäni. Silti edelleen mietin kaiholla ystävyysaikoja ja esimerkiksi tätä ketjua lukiessani se sama vanha suru ja ahdistus valtasi mielen. Ja näin käy joka kerta, kun päästän ajatustulvan valloilleen. Tätä ei vaan enää käy kovinkaan usein.
Tärkeintä lienee se, että ei syytä erosta itseään. Jos tunnet katkeruutta kaveruuden katkaissutta ystävääsi kohtaan, on syytä, että käsittelet sen jollain tavalla. Itse esimerkiksi pidän näitä entisiä ystäviäni mahtavina tyyppeinä enkä kanna kaunaa ketään kohtaan, vaikka aina välillä toivoisin, että voisimme edelleen olla ystäviä (nyt tilanne muistuttaa aikalailla samaa kuin yhdellä aiemmalla anolla, jossa isoissa tapahtumissa moikataan ja vaihdetaan pari sanaa, mutta mitään syvällisempää keskustelua ei synny ja tilanne on hieman epämiellyttävä kaikille osapuolille).
Ammattiapu voi olla paikallaan, jos elämässäsi on muitakin solmuja. Voipi olla, että tämä välirikko tuntuu nyt muiden ongelmien keskellä entistäkin isommalta asialta.
Voi olla myös hyvä miettiä, mikä sinua harmittaa ystävyyden katkeamisessa eniten. Se, että koet olevasi epäonnistunut ystävänä, kun ystäväsi ei enää halua olla kanssasi. Vai se, että menetit itse tärkeän ihmisen, jonka elämässä sinä haluaisit vielä olla mukana. Esimerkiksi minulla oli pitkään paha olo sen takia, etten tiennyt olenko oikeasti inhottava ihminen, joka on tehnyt jotain väärää.
Onko sinulla AP kuinka paljon muita ystävyyssuhteita tai harrastuksia? Oliko tämä porukka se ainoa tärkeä kaveriporukka elämässäsi, se porukka jonka ajattelit pitävän yhtä elämänvaiheiden läpi? Näittekö kuinka usein ja kuinka iso osa arjestasi oli riippuvainen tämän porukan tekemisistä ja menemisistä?
Mulla oli opiskelukaveri, jonka kanssa oltiin opiskelujen aikana paljon tekemisisssä. Oli paljon samoja kursseja ja siten paljon yhteistä ja ihan hyvin viihdyttiin yhdessä. En kuitenkaan koskaan tuntenut mitään suurta sielujen sympatiaa välillämme, hän oli opiskelukaveri eikä ikinä niin läheinen ystävä kuin ne ihmiset, joiden kanssa vaan synkkaa. Sitä on vaikea selittää, mutta en vaan koskaan päästänyt häntä niin lähelle, vaikka oli ihan kiva viettää aikaa yhdessä. Opiskelujen loppupuolella hänellä oli vaikea elämäntilanne ja katkeruus ja kateus alkoi kuulua hänen puheissan. Tiedän ettei hän edes tajunnut, miten kipeältä hänen "vitsikkäät" heittonsa välillä tuntuivat. Tiedän, että ne kumpusivat hänen omasta pahasta olostaan, mutta kun jouduin samaan aikaan tukemaan häntä vaikeassa elämäntilanteessa ja saamaan niskaani pieniä piikitteleviä ja vähätteleviä kommentteja, en vaan enää jaksanut. Ensin ajattelin, että muutaman kuukauden etäisyys riittää ja otin vähän aikalisää hänestä ja ilmaisin asian ilman, että olisin luetellut hänelle kaikkia hänen ikäviä sanoja ja tekojaan. Tajusin sitten, että ei mulla ollut sitä kaveria yhtään ikävä, ei meillä ollut mitään korvaamatonta ystävyyttä ja kaveri oli sanoilla ja käytöksellään tuhonnut senkin mitä oli. Olen siis siitä asti pitänyt etäisyyttä, silloin tällöin saatetaan nähdä, jos muita kaveriporukasta on myös paikalla. En vaan kaipaa sitä negatiivisuutta enkä varsinaisesti koe, että olisin hänelle selityksen velkaa. Toki se voisi auttaa häntä toimimaan jatkossa toisin, tiedän että hän on käyttäytynyt muita kohtaan samoin kuin minua.
Ja kyllä, olisi varmasti pitänyt puuttua hänen katkeraan käytökseensä ihan heti kun se alkoi. Ajattelin aluksi vain, etten enää halua lyödä lyötyä, kun hänellä meni muutenkin huonosti. Jos jotain tästä opin, niin en enää jää katselemaan tuollaista käytöstä ja teen rajani heti selviksi, jos joku tulevaisuudessa käyttäytyy minua kohtaan samalla tavalla. Mutta tosiaan, en minäkään ole kokenut tarpeelliseksi listata kaverille asioita, jotka hänen käytöksessään minua satuttivat. En halua enää olla hänen kanssa läheisisssä tekemisissä, joten en koe sitä velvollisuudekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mutta tosiaan, en minäkään ole kokenut tarpeelliseksi listata kaverille asioita, jotka hänen käytöksessään minua satuttivat. En halua enää olla hänen kanssa läheisisssä tekemisissä, joten en koe sitä velvollisuudekseni."
Tavallaan ymmärrän miksi, mutta toisaalta jos olisit kertonut syyt, se olisi voinut olla tälle henkilölle iso apu. Onko se niin paljon pyydetty, että sanoo suoraan miksi ottaa etäisyyttä? Eihän sen jälkeen tarvitse olla enää tekemisissä. Edes viestin kirjoittaminen ei ole paljoa vaadittu.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta tosiaan, en minäkään ole kokenut tarpeelliseksi listata kaverille asioita, jotka hänen käytöksessään minua satuttivat. En halua enää olla hänen kanssa läheisisssä tekemisissä, joten en koe sitä velvollisuudekseni."
Tavallaan ymmärrän miksi, mutta toisaalta jos olisit kertonut syyt, se olisi voinut olla tälle henkilölle iso apu. Onko se niin paljon pyydetty, että sanoo suoraan miksi ottaa etäisyyttä? Eihän sen jälkeen tarvitse olla enää tekemisissä. Edes viestin kirjoittaminen ei ole paljoa vaadittu.
En ole tuo kommentoija mutta voin vastata omasta kokemuksestani, että aina se ei ole mahdollista, eikä edes järkevintä. Joskus on oikeasti parempi vain viilentää välit kuin alkaa listaamaan toiselle niitä ystävyyden ja ystävän huonoja puolia. Varmasti henkilö, joka päätyy ystävyyden katkaisemaan on punninnut vaihtoehtoja ja tietää ystävän ja tilanteen parhaiten. Kaikille ei oikeasti voi sanoa asioita suoraan, jos ei halua olla mustamaalauksen kohteena jatkossa. On naiiviakin ajatella, että jos huonosti käyttäytyvällä ystävälle listaa tämän huonoja puoliaan, niin tämä ottaisi näistä onkeensa ja ystävyys jatkuisi entistä parempana.
Ystävä, joka on voinut käyttäytyä törkeästi toista kohtaan ilman, että hänellä on minkäänlaista käsitystä oman käytöksensä vaikutuksesta toiseen, tuskin tulisi ymmärtämään asiaa myöhemminkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla AP kuinka paljon muita ystävyyssuhteita tai harrastuksia? Oliko tämä porukka se ainoa tärkeä kaveriporukka elämässäsi, se porukka jonka ajattelit pitävän yhtä elämänvaiheiden läpi? Näittekö kuinka usein ja kuinka iso osa arjestasi oli riippuvainen tämän porukan tekemisistä ja menemisistä?
On muutamia harrastuksia, joista yhdessä ainakin on sitä harrastuskaveripiiriäkin. Muutamia kavereita on toki myös porukan ulkopuolella, mutta vissiin keskivertoon nähden aika vähän. Siksikin tämä porukka on mulle ollut hyvin tärkeä. Tämä porukka oli se, jonka ajattelin olevan "aina" elämässä ja jonka kanssa eniten olen viettänyt vapaa-aikaani. Porukkamme on jopa ollut muiden tuttaviemme tuntema käsite jolla on lempinimi. Välillä olemme tavanneet useammin, välillä harvemmin, tänä vuonna nyt sitten aika harvoin. He ovat olleet kieltämättä kavereistani ne, joiden näkeminen ja menemiset ja tulemiset ovat olleet mulle, kaveruussuhteista ajatellen, tärkeimpiä. On mahdollista, että porukka on tosiaan ollut mulle tärkeämpi kuin mä heille.
Nuo mustamaalausta, piikittelyä ja selän takana puhumista koskevat kommentit eivät välttämättä nyt ole suoraan suunnattuja mulle vertaukseksi tähän tilanteeseen, vaan yleistä keskustelua, mutta tähän mun tilanteeseen ne eivät mielestäni kyllä ainakaan päde. En ole veemäinen ihminen, en halua loukata ketään, eikä ole tullut mieleen jauhaa sontaa vakavasti sairaasta ystävästäni selän takana. Ellen sitten ole oikeasti tiedostamattani loukannut jollain, ja sitähän juuri koitin ystävältäni kysyäkin ja sain kieltävän vastauksen. Jos asiallisesti ja ystävällisesti kysytään, silloin mielestäni on reilua sanoa, jos jotain tällaista on käynyt. Aikuisten, ja etenkin ystävien, pitäisi voida puhua ja selvittää asioita, ja olisin halunnut pyytää anteeksi tarpeen vaatiessa. Uskon siis häntä, kun hän sanoo, etten ole loukannut, muutoinhan saan pään vielä enemmän sekaisin märehtimällä asiaa. AP
Joku syy tuossa on taustalla. Oletko toiminut epäluotettavasti? Kertonut kaverin henkilökohtaisia asioita ja se olisi voinut kantautua hänen korviin? Perunut sovittuja tapaamisia? Jotain on käynyt että ystävä on halunnut etääntyä. Luotettavasta ja hyväntahtoisesta ihmisestä harvemmin kukaan haluaa eroon vaikka hän olisi välillä hankalakin persoona. Ystävyydessä perustavan laatuista on että voi luottaa toiseen ja toisen hyvään tahtoon. Jos tulee viitteitä pahanilkisyydestä, kateudesta tai jostakin tuoavasta toiminnasta on mahdoton olla ystävä. Ystävyys on hallanarka. Neutraali kaveri voi olla melkein kenen vain kanssa mutta ystävältä vaaditaan paljon.
Kamala tilanne :( Minulla on mennyt jo 1,5v sydänystävyyden päättymisestä ja en ole oikein vieläkään päässyt asiasta yli. Olimme harvinaisen samalla aaltopituudella, hänenkin mielestään, mutta sitten ystävä suuttui ihan käsittämättömän pahasti ihan pikkujutusta ja kaikki päättyi seinään. Hänellä on persoonallisuushäiriö ja taipumus ylitulkita asioita rankasti, tämä asia oli sellainen johon tavallinen ihminen ei edes kiinnitä huomiota. Surettaa kamalasti, mutta kai tästä pääsee yli vuosien mittaan kun tunteet ja muistot hälvenevät.
Olen viime aikoina miettinyt paljonkin tätä aihetta. Kerron oman tarinani.
Olimme olleet teini-iästä lähtien erään ystävän kanssa todella läheiset. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja jos emme nähneet niin puhuimme tunteja puhelimessa. Jos jotain tapahtui, niin hyvää kuin pahaa, kerroin sen hänelle ensimmäisenä ja sama päti myös toiseen suuntaan. Teimme kaiken yhdessä.
Ystävyys kesti, vaikka hän muuttui viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Puhuimme edelleen tunteja puhelimessa ja vierailmme toistemme luona. Autoin muutossa ja sisustettiin hänen opiskeijaboksiaan. Vuosia meni, valmistuttiin, aikuistuttiin jne.
Mutta ei se aina niin auvoista ollut. Tuli ryppyjäkin, itse asiassa toveruutta varjosti jo pitkään ratkaisemattomat ristiriidat ja puhumattomat asiat joista koitin kyllä välillä puhua mutten oikein osannut.
Ja kuinkas muutenkaan, kun pinnan alla oli tarpeeksi ainesta, tilanne kerran sitten paisui isoksi riidaksi josta ystävyys ei enää palautunut ennalleen.
Aluksi olin ainoastaan valtavan helpottunut että välimme katkesivat enkä pitkään aikaan edes miettinyt koko asiaa, mutta nyt kun on jo vähän elämänkokemusta ja järkeä päässä niin näen tilanteen ja tämän ystävyyden merkityksen eri valossa.
Olen tajunnut että kaikesta huolimatta hän todella oli aito ystävä, tukena monessa tilanteessa ja aina lojaali. Sellaisia ihmisiä on loppupeleissä hyvin vähän.
Tämä on ollut viime aikoina mieleeni, kun olen huomannut olevani yksinäinen ja kaipaavani ystävää. Tuttuja ja kaverisuhteita on paljonkin muttei yksikään niistä ole syventynyt niin että voisin kutsua ketään ystäväksi.
Olen itse asiassa melko varma siitä että ystävyytemme silloin aikanaan pelasti minut ainkin syrjäytymiseltä, kukaties paljolta muultakin pahalta. Olin peruskouluaikaan kiusattu ja muutenkin riskirajalla vaikka mihin.
Hyvin kiitollinen olen siitä että mulla sentään oli ystävä. Muisto siitä lämmittää.
Myönnetään että on ikävä välillä.
Vierailija kirjoitti:
Nuo mustamaalausta, piikittelyä ja selän takana puhumista koskevat kommentit eivät välttämättä nyt ole suoraan suunnattuja mulle vertaukseksi tähän tilanteeseen, vaan yleistä keskustelua, mutta tähän mun tilanteeseen ne eivät mielestäni kyllä ainakaan päde. En ole veemäinen ihminen, en halua loukata ketään, eikä ole tullut mieleen jauhaa sontaa vakavasti sairaasta ystävästäni selän takana. Ellen sitten ole oikeasti tiedostamattani loukannut jollain, ja sitähän juuri koitin ystävältäni kysyäkin ja sain kieltävän vastauksen. Jos asiallisesti ja ystävällisesti kysytään, silloin mielestäni on reilua sanoa, jos jotain tällaista on käynyt. Aikuisten, ja etenkin ystävien, pitäisi voida puhua ja selvittää asioita, ja olisin halunnut pyytää anteeksi tarpeen vaatiessa. Uskon siis häntä, kun hän sanoo, etten ole loukannut, muutoinhan saan pään vielä enemmän sekaisin märehtimällä asiaa. AP
Vuosia kestänyt ystävyyssuhde ei kyllä yleensä lopu kuin seinään, jos mitään ei ole tapahtunut. Mun tarkoituksenani ei ollut väittää sinua seläntakana puhujaksi tai juoruilijaksi. Kunhan mietin, että oletko ehkä vahingossa lipsauttanut jollekin joskus jotain. Asia on voinut olla hyvinkin vähäpätöinen ja omasta mielestäsi sellainen, jota ei tarvitsisi mitenkään erityisesti salailla. Ystävällesi asialla on kuitenkin voinut olla merkitystä ja hän on loukkaantunut saatuaan tietää lipsahduksestasi. Hän on voinut myös myöhemmin todeta, että on ylireagoinut koko asiaan ja loppujen lopuksi lipsahduksesi oli juuri niin mitätön kuin itsekin olet ajatellut. Hän vaan on jo ehtinyt omalla käytöksellään ylittää rajan, josta hänen mielestään ei ole enää paluuta. Tehnyt ehkä porukan muille henkilöille asiasta suuremman kuin mitä se onkaan. Eikä voi enää vetäytyä sanoissaan ja teoissaan takaisinkaan. Sinulle hän on sanonut, että et ole loukannut häntä.
Ei ainakaan jauhamalla siitä näiden muiden ystävien kanssa. :-) Aika auttaa. Nyt varmasti tuntuu hirveältä mutta mitä enemmän aikaa kuluu niin ajattelet häntä vähemmän. Voi olla, että jossakin kohtaa itsekin ymmärrät, että parempi näin ja pystyt jo muistelemaan ystävyyttänne positiivisesti.
Pyydä ettei nämä muut kaverit hirveästi kerro tämän ystävän asioista sinulle. On vaikea päästä ystävästä yli, jos hän pyörii koko ajan jutuissakin mukana. Panostat näihin muihin ystäviin ja parisuhteeseen ja menet elämässä eteenpäin.