Lue keskustelun säännöt.
Kuinka päästä yli ystävyyden päättymisestä?
11.07.2017 |
Meillä oli opiskeluaikoina muodostunut tiivis viiden hengen kaveriporukka. Viihdyimme yhdessä hyvin myös opiskelujen jälkeen, vaikka kiinnostuksen kohteet ja luonteet olivat osin melko erilaisiakin.
Nyt alkuvuodesta aloin huomata, että mua ei kutsuta enää samalla lailla mukaan porukan juttuihin, ja eräs ystävistä tuntui erityisesti lipuvan kauemmaksi minusta. Hänellä oli raskas elämäntilanne, vakava sairaus oli laittanut elämän uusiksi. Koitin olla tukena, apuna ja esim. seurana hoidoissa. Keväällä tämä kaveri järjesti juhlat, johon kutsuttiin muut kaveriporukastamme, muttei minua. Pahoitin mieleni ja kun kerroin sen, kaveri hermostui rajusti. Muutkaan kaveriporukasta eivät tuntuneet ymmärtävän, mikä on ongelmani. Mulle puhkesi ahdistus, johon hain ammattiapua ja sain lääkityksen. Lopulta tämä kaveri ilmoitti, ettei enää pysty olemaan ystäväni, ja kuulemma koko kaveruutemme ajan oli ollut noita ajatuksia. Olin ja olen edelleen tosi hämmentynyt, surullinen ja loukkaantunut. Tämä kuulostaa siltä, kuin jättäisin tässä jonkin suuren itse tekemäni mokan/loukkauksen kertomatta, mutta valitettavasti asia ei ymmärtääkseni ole niinkään. Olin jo aiemmin koittanut kysyä tältä kaverilta, olenko loukannut häntä jotenkin, kun tuntui, kuin hän vähän välttelisi minua. Kuulemma en ole. En siis tiedä yhtään, miksi yhtäkkiä kaveri päätti, etten ole hänen ystävyytensä arvoinen. Kaipa hänellä on syynsä, muttei ole suostunut kertomaan niitä minulle. Tietenkin sairaudesta toipuminen on varmaan uusinut hänen ajatusmaailmaansa rankalla kädellä, ja olen koittanut olla hienotunteinen, etten rasita häntä liikaa. Olemme kolmikymppisiä.
Tilanne on siis ollut päällä jo useita kuukausia, mutten tunnu pääsevän asiasta yli millään. Aina, kun tämä entinen kaverini tulee mieleen, tulee paha olla ja mun täytyy tehdä töitä, että saan asian pois mielestä, ettei se pilaa koko päivää. Tavallaan olisi helpompaa päästää ystävyydestä irti, jos katkaisisi välit kokonaan. Mutta silloin joutuisin jättämään koko kaveriporukkani. Hän ja muut porukasta toivovat, että voisimme jatkaa edelleen neutraalein välein.
Kuinka päästä siis yli ystävyyden päättymisestä?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mustamaalausta, piikittelyä ja selän takana puhumista koskevat kommentit eivät välttämättä nyt ole suoraan suunnattuja mulle vertaukseksi tähän tilanteeseen, vaan yleistä keskustelua, mutta tähän mun tilanteeseen ne eivät mielestäni kyllä ainakaan päde. En ole veemäinen ihminen, en halua loukata ketään, eikä ole tullut mieleen jauhaa sontaa vakavasti sairaasta ystävästäni selän takana. Ellen sitten ole oikeasti tiedostamattani loukannut jollain, ja sitähän juuri koitin ystävältäni kysyäkin ja sain kieltävän vastauksen. Jos asiallisesti ja ystävällisesti kysytään, silloin mielestäni on reilua sanoa, jos jotain tällaista on käynyt. Aikuisten, ja etenkin ystävien, pitäisi voida puhua ja selvittää asioita, ja olisin halunnut pyytää anteeksi tarpeen vaatiessa. Uskon siis häntä, kun hän sanoo, etten ole loukannut, muutoinhan saan pään vielä enemmän sekaisin märehtimällä asiaa. AP
Vuosia kestänyt ystävyyssuhde ei kyllä yleensä lopu kuin seinään, jos mitään ei ole tapahtunut. Mun tarkoituksenani ei ollut väittää sinua seläntakana puhujaksi tai juoruilijaksi. Kunhan mietin, että oletko ehkä vahingossa lipsauttanut jollekin joskus jotain. Asia on voinut olla hyvinkin vähäpätöinen ja omasta mielestäsi sellainen, jota ei tarvitsisi mitenkään erityisesti salailla. Ystävällesi asialla on kuitenkin voinut olla merkitystä ja hän on loukkaantunut saatuaan tietää lipsahduksestasi. Hän on voinut myös myöhemmin todeta, että on ylireagoinut koko asiaan ja loppujen lopuksi lipsahduksesi oli juuri niin mitätön kuin itsekin olet ajatellut. Hän vaan on jo ehtinyt omalla käytöksellään ylittää rajan, josta hänen mielestään ei ole enää paluuta. Tehnyt ehkä porukan muille henkilöille asiasta suuremman kuin mitä se onkaan. Eikä voi enää vetäytyä sanoissaan ja teoissaan takaisinkaan. Sinulle hän on sanonut, että et ole loukannut häntä.
Aika pitkälle menevää päättelyä. Onko omakohtainen kokemus ehdotuksen taustalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla AP kuinka paljon muita ystävyyssuhteita tai harrastuksia? Oliko tämä porukka se ainoa tärkeä kaveriporukka elämässäsi, se porukka jonka ajattelit pitävän yhtä elämänvaiheiden läpi? Näittekö kuinka usein ja kuinka iso osa arjestasi oli riippuvainen tämän porukan tekemisistä ja menemisistä?
On muutamia harrastuksia, joista yhdessä ainakin on sitä harrastuskaveripiiriäkin. Muutamia kavereita on toki myös porukan ulkopuolella, mutta vissiin keskivertoon nähden aika vähän. Siksikin tämä porukka on mulle ollut hyvin tärkeä. Tämä porukka oli se, jonka ajattelin olevan "aina" elämässä ja jonka kanssa eniten olen viettänyt vapaa-aikaani. Porukkamme on jopa ollut muiden tuttaviemme tuntema käsite jolla on lempinimi. Välillä olemme tavanneet useammin, välillä harvemmin, tänä vuonna nyt sitten aika harvoin. He ovat olleet kieltämättä kavereistani ne, joiden näkeminen ja menemiset ja tulemiset ovat olleet mulle, kaveruussuhteista ajatellen, tärkeimpiä. On mahdollista, että porukka on tosiaan ollut mulle tärkeämpi kuin mä heille.
No näin se minusta kuulostikin, että porukka on juurikin sinulle tosi tärkeä. En osaa sanoa oikein muuta kuin että todella harmittaa puolestasi. Minulle kävi melkolailla samalla tavalla, enkä ole kai vieläkään päässyt yli. Itse kuvittelin meidän olleen samalla aaltopituudella ja ystävyys kesti läpi erilaisten elämänvaiheiden, kunne se vaan jossain vaiheessa loppui. Tai siis muilla porukasta jatkui, mutta minä jäin ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Olen viime aikoina miettinyt paljonkin tätä aihetta. Kerron oman tarinani.
Olimme olleet teini-iästä lähtien erään ystävän kanssa todella läheiset. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja jos emme nähneet niin puhuimme tunteja puhelimessa. Jos jotain tapahtui, niin hyvää kuin pahaa, kerroin sen hänelle ensimmäisenä ja sama päti myös toiseen suuntaan. Teimme kaiken yhdessä.
Ystävyys kesti, vaikka hän muuttui viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Puhuimme edelleen tunteja puhelimessa ja vierailmme toistemme luona. Autoin muutossa ja sisustettiin hänen opiskeijaboksiaan. Vuosia meni, valmistuttiin, aikuistuttiin jne.
Mutta ei se aina niin auvoista ollut. Tuli ryppyjäkin, itse asiassa toveruutta varjosti jo pitkään ratkaisemattomat ristiriidat ja puhumattomat asiat joista koitin kyllä välillä puhua mutten oikein osannut.
Ja kuinkas muutenkaan, kun pinnan alla oli tarpeeksi ainesta, tilanne kerran sitten paisui isoksi riidaksi josta ystävyys ei enää palautunut ennalleen.
Aluksi olin ainoastaan valtavan helpottunut että välimme katkesivat enkä pitkään aikaan edes miettinyt koko asiaa, mutta nyt kun on jo vähän elämänkokemusta ja järkeä päässä niin näen tilanteen ja tämän ystävyyden merkityksen eri valossa.
Olen tajunnut että kaikesta huolimatta hän todella oli aito ystävä, tukena monessa tilanteessa ja aina lojaali. Sellaisia ihmisiä on loppupeleissä hyvin vähän.
Tämä on ollut viime aikoina mieleeni, kun olen huomannut olevani yksinäinen ja kaipaavani ystävää. Tuttuja ja kaverisuhteita on paljonkin muttei yksikään niistä ole syventynyt niin että voisin kutsua ketään ystäväksi.
Olen itse asiassa melko varma siitä että ystävyytemme silloin aikanaan pelasti minut ainkin syrjäytymiseltä, kukaties paljolta muultakin pahalta. Olin peruskouluaikaan kiusattu ja muutenkin riskirajalla vaikka mihin.
Hyvin kiitollinen olen siitä että mulla sentään oli ystävä. Muisto siitä lämmittää.
Myönnetään että on ikävä välillä.
Onko tuosta kuinka kauan aikaa? Olisiko täysin ylitsepääsemätön asia, jos ottaisit yhteyttä tähän vanhaan ystävääsi esim. Facebookin kautta? Kertoisit samoja asioita, mitä tässäkin keskustelussa. Voihan olla, että ystävääsi myös harmittaa, että välit menivät. Mitään siinä ei kuitenkaan häviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mustamaalausta, piikittelyä ja selän takana puhumista koskevat kommentit eivät välttämättä nyt ole suoraan suunnattuja mulle vertaukseksi tähän tilanteeseen, vaan yleistä keskustelua, mutta tähän mun tilanteeseen ne eivät mielestäni kyllä ainakaan päde. En ole veemäinen ihminen, en halua loukata ketään, eikä ole tullut mieleen jauhaa sontaa vakavasti sairaasta ystävästäni selän takana. Ellen sitten ole oikeasti tiedostamattani loukannut jollain, ja sitähän juuri koitin ystävältäni kysyäkin ja sain kieltävän vastauksen. Jos asiallisesti ja ystävällisesti kysytään, silloin mielestäni on reilua sanoa, jos jotain tällaista on käynyt. Aikuisten, ja etenkin ystävien, pitäisi voida puhua ja selvittää asioita, ja olisin halunnut pyytää anteeksi tarpeen vaatiessa. Uskon siis häntä, kun hän sanoo, etten ole loukannut, muutoinhan saan pään vielä enemmän sekaisin märehtimällä asiaa. AP
Vuosia kestänyt ystävyyssuhde ei kyllä yleensä lopu kuin seinään, jos mitään ei ole tapahtunut. Mun tarkoituksenani ei ollut väittää sinua seläntakana puhujaksi tai juoruilijaksi. Kunhan mietin, että oletko ehkä vahingossa lipsauttanut jollekin joskus jotain. Asia on voinut olla hyvinkin vähäpätöinen ja omasta mielestäsi sellainen, jota ei tarvitsisi mitenkään erityisesti salailla. Ystävällesi asialla on kuitenkin voinut olla merkitystä ja hän on loukkaantunut saatuaan tietää lipsahduksestasi. Hän on voinut myös myöhemmin todeta, että on ylireagoinut koko asiaan ja loppujen lopuksi lipsahduksesi oli juuri niin mitätön kuin itsekin olet ajatellut. Hän vaan on jo ehtinyt omalla käytöksellään ylittää rajan, josta hänen mielestään ei ole enää paluuta. Tehnyt ehkä porukan muille henkilöille asiasta suuremman kuin mitä se onkaan. Eikä voi enää vetäytyä sanoissaan ja teoissaan takaisinkaan. Sinulle hän on sanonut, että et ole loukannut häntä.
Aika pitkälle menevää päättelyä. Onko omakohtainen kokemus ehdotuksen taustalla?
Ei ole omakohtaista kokemusta juuri tuollaisesta tilanteesta, mutta vähän samantapaisesta on. Eräs ystäväni pyysi useamman kerran mua tekemään tietyjä asioita. Kieltäydyin, koska en halunnut sotkeentua koko soppaan, josta osapuolina tunsin vain tämän ystäväni ja minulla oli vain hänen sanansa asioiden kulusta. Asia sai hänen päässään sellaiset mittasuhteet, että hän katkaisi ystävyytemme. Noin vuosi myöhemmin hän otti uudelleen yhteyttä. Oli tajunnut itsekin pyytäneensä mua tekemään muille saman, mitä nämä muut olivat tehneet hänelle. Alkuun hän oli ollut suunnattoman loukkaantunut ja vihainen minulle, koska en ollut asettunut hänen puolelleen. Ja vei pitkän aikaa, ennenkuin hän oli kerännyt tarpeeksi rohkeutta ottaakseen minuun uudelleen yhteyttä. Onneksi minulla jä hänellä ei ole yhteisiä ystäviä, koska olisi ollut hyvinkin mahdollista, että hän olisi suutuspäissään mustamaalannut minua näille muille.
Koska aloittaja kertoi, että mitään ei ole tapahtunut eikä hän ole tehnyt mitään loukatakseen tätä ystäväänsä, mieleeni tuli oma kokemukseni, miten toinen voi ylireagoida ja tehdä omassa päässään kärpäsestä härkäsen. Aloittaja myös kertoi, että tämän ystäväporukan muut jäsenet olivat kehottaneet aloittajaa selvittämään asian tämän yhden ystävän kanssa. Siitä voi päätellä, että ainakin näiden ryhmän muiden jäsenten mielestä jotain ON tapahtunut ja se on tapahtunut juuri aloittajan ja tämän yhden ystävän välillä.
Mä olen kyllä vähän sitä mieltä, että joskus ystävyyden päättyminen voi olla monen päällekkäisen asian summa, johon ei ole välttämättä yhtä syytä. Moni tuntuu ajattelevan, että AP:ssa on (tai hänen käytöksessään) on jotain vikaa. Ei siihen välttämättä tarvita mitään vikoja tai muuten huonoa käytöstä. Joskus ystävyys vaan hiipuu. Eri osapuolilla on voinut olla eri odotukset tai yksinkertaisesti toiselle ystävyys on paljon tärkeämpi kuin toiselle. Joskus voi olla myös ystävyyssuhteessa ruuhkavuodet, jolloin ehkä se vähemmän ystävyydessä mukana oleva osapuoli huomaa, ettei juurikaa edes kaipaa yhteistä aikaa. Näin hän saattaa tiedostamattaankin jättää ystävän ulkokehälle ja ei ole itse aloitteellinen osapuoli. Nämä kaikki ovat toki syitä ystävyyden hiipumiselle (ja todennäköisesti myöhemmin kuihtumiselle), mutta ei mielestäni sellaisia syitä, joista voisi syyttää AP:ta tai hänen kaltaisiaan ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viime aikoina miettinyt paljonkin tätä aihetta. Kerron oman tarinani.
Olimme olleet teini-iästä lähtien erään ystävän kanssa todella läheiset. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja jos emme nähneet niin puhuimme tunteja puhelimessa. Jos jotain tapahtui, niin hyvää kuin pahaa, kerroin sen hänelle ensimmäisenä ja sama päti myös toiseen suuntaan. Teimme kaiken yhdessä.
Ystävyys kesti, vaikka hän muuttui viereiseen kaupunkiin opiskelemaan. Puhuimme edelleen tunteja puhelimessa ja vierailmme toistemme luona. Autoin muutossa ja sisustettiin hänen opiskeijaboksiaan. Vuosia meni, valmistuttiin, aikuistuttiin jne.
Mutta ei se aina niin auvoista ollut. Tuli ryppyjäkin, itse asiassa toveruutta varjosti jo pitkään ratkaisemattomat ristiriidat ja puhumattomat asiat joista koitin kyllä välillä puhua mutten oikein osannut.
Ja kuinkas muutenkaan, kun pinnan alla oli tarpeeksi ainesta, tilanne kerran sitten paisui isoksi riidaksi josta ystävyys ei enää palautunut ennalleen.
Aluksi olin ainoastaan valtavan helpottunut että välimme katkesivat enkä pitkään aikaan edes miettinyt koko asiaa, mutta nyt kun on jo vähän elämänkokemusta ja järkeä päässä niin näen tilanteen ja tämän ystävyyden merkityksen eri valossa.
Olen tajunnut että kaikesta huolimatta hän todella oli aito ystävä, tukena monessa tilanteessa ja aina lojaali. Sellaisia ihmisiä on loppupeleissä hyvin vähän.
Tämä on ollut viime aikoina mieleeni, kun olen huomannut olevani yksinäinen ja kaipaavani ystävää. Tuttuja ja kaverisuhteita on paljonkin muttei yksikään niistä ole syventynyt niin että voisin kutsua ketään ystäväksi.
Olen itse asiassa melko varma siitä että ystävyytemme silloin aikanaan pelasti minut ainkin syrjäytymiseltä, kukaties paljolta muultakin pahalta. Olin peruskouluaikaan kiusattu ja muutenkin riskirajalla vaikka mihin.
Hyvin kiitollinen olen siitä että mulla sentään oli ystävä. Muisto siitä lämmittää.
Myönnetään että on ikävä välillä.
Onko tuosta kuinka kauan aikaa? Olisiko täysin ylitsepääsemätön asia, jos ottaisit yhteyttä tähän vanhaan ystävääsi esim. Facebookin kautta? Kertoisit samoja asioita, mitä tässäkin keskustelussa. Voihan olla, että ystävääsi myös harmittaa, että välit menivät. Mitään siinä ei kuitenkaan häviä.
No kun hassuinta tässä onkin se, että en juuri muistellut tai kaipailut häntä ainakaan pariin kolmeen vuoteen.
Erään joulun alla vaan huomasin olevani allapäin ja tajusin että se johtuu siitä ettei se ystävä ole siinä. Osutettiin silloin ennen joululomat aina niin että vietetään aikaa yhdessä, ja hauskaa meillä oli aina. Välirikon jälkeen mulla oli muutama tosi kiireinen vuosi etten joko kokenut tai vaan huomannut tuntemaani ikävää.
Silloin itse asiassa laitoin hänelle jonkun kämäisen jouluntoivotuksen ja juttelimme fb muutaman sanan verran. Ollaan muuten pari kertaa tavattukin ohimennen.
Mulla on sellainen olo, ja olen jopa varma, ettei me voida selvittää välejämme ilman uutta konfliktia, koska pitäisi nostaa vanhat kissat uudelleen pöydälle. Siksi tyydyn tähän laihaan sopuun, smalltalklinjaan ja hyvän päivän tuttuuteen.
Olen kommentoija numero 1 ja ihmettelen (tai ei kai tämä av:lla) niin ihmeellistä ole), että keskustelu kääntyi sen ruotimiseen, mitä vikaa on ap:ssä, lopuksi huikataan vielä kehotus jatkaa elämässä eteenpäin. Ymmärsin, että siihenhän ap nimenomaan vinkkejä kyseli, miten päästä asian yli, ei sitä, kuka teki ja mitä väärin.
Ystävyyssuhteiden päättymisessä tulee esiin molemman osapuolen vajavaisuudet ja eroavaisuudet käsitellä tilanne. Toinen haluaa tietää, mitä teki väärin (oli tehnyt tai ei) kun taas toinen on jo niin kurkkua myöten täynnä tilannetta tai toista ihmistä, että haluaa vain päästä eroon eikä selitellä mitään tai kuunnella toisen näkökantoja. Ei ole enää luottamusta, että toinen tai itse voisi muuttua niin paljon, että ystävyys toisi jälleen molemminpuolista tyydytystä.
Itse jauhoin pitkään päässäni tapahtunutta, kuka sanoi, mitä sanoi, mistä syytti, miten epäkunnioittavasti koin hänen kohdelleen minua jne. mikä tietysti pahensi vain oloani. Lopulta se, että kirjoitin kirjeen, jossa kerroin miten hänen käytöksensä loukkaa minua, auttoi saamaan asian pyörimästä päästäni. Kirjettä en siis lähettänyt, mutta sainpa omaa oloani helpotettua. Joten suosittelen tätä keinoa lämpimästi, voisit kirjoittaa esim. siitä, miltä sinusta tuntuu, kun et tiedä, minkä takia ystävyys päättyi jne.
Kun tulee erimielisyys, riita, loukkaantuminen tms. välien selvittäminen vaatii molemminpuolista nöyryyttä. Ei riitä, että minä haluan niin tehdä. Sen toisen on haluttava myös. Entinen ystäväsi ei nyt siihen kykene. Se on hänen vajavaisuuttaan. Tai sitten hän on niin sairautensa ja elämäntilanteensa väsyttämä ettei jaksa panostaa ystävyyssuhteeseen kanssasi, koska se ei vastaa hänen tarpeitaan. Kaikille emme voi olla mieliksi.
Tunnetko muuten oloasi nykyään vapautuneeksi noiden muiden samaan porukkaan kuuluvien kanssa? Voitko itse pyytää heitä mukaasi johonkin rientoon/kylään tms?
Toivon, että ajan myötä olosi helpottaa ja löydät jatkossa samanhenkisiä ystäviä kuin sinäkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kommentoija numero 1 ja ihmettelen (tai ei kai tämä av:lla) niin ihmeellistä ole), että keskustelu kääntyi sen ruotimiseen, mitä vikaa on ap:ssä, lopuksi huikataan vielä kehotus jatkaa elämässä eteenpäin. Ymmärsin, että siihenhän ap nimenomaan vinkkejä kyseli, miten päästä asian yli, ei sitä, kuka teki ja mitä väärin.
Ystävyyssuhteiden päättymisessä tulee esiin molemman osapuolen vajavaisuudet ja eroavaisuudet käsitellä tilanne. Toinen haluaa tietää, mitä teki väärin (oli tehnyt tai ei) kun taas toinen on jo niin kurkkua myöten täynnä tilannetta tai toista ihmistä, että haluaa vain päästä eroon eikä selitellä mitään tai kuunnella toisen näkökantoja. Ei ole enää luottamusta, että toinen tai itse voisi muuttua niin paljon, että ystävyys toisi jälleen molemminpuolista tyydytystä.
Itse jauhoin pitkään päässäni tapahtunutta, kuka sanoi, mitä sanoi, mistä syytti, miten epäkunnioittavasti koin hänen kohdelleen minua jne. mikä tietysti pahensi vain oloani. Lopulta se, että kirjoitin kirjeen, jossa kerroin miten hänen käytöksensä loukkaa minua, auttoi saamaan asian pyörimästä päästäni. Kirjettä en siis lähettänyt, mutta sainpa omaa oloani helpotettua. Joten suosittelen tätä keinoa lämpimästi, voisit kirjoittaa esim. siitä, miltä sinusta tuntuu, kun et tiedä, minkä takia ystävyys päättyi jne.
Kun tulee erimielisyys, riita, loukkaantuminen tms. välien selvittäminen vaatii molemminpuolista nöyryyttä. Ei riitä, että minä haluan niin tehdä. Sen toisen on haluttava myös. Entinen ystäväsi ei nyt siihen kykene. Se on hänen vajavaisuuttaan. Tai sitten hän on niin sairautensa ja elämäntilanteensa väsyttämä ettei jaksa panostaa ystävyyssuhteeseen kanssasi, koska se ei vastaa hänen tarpeitaan. Kaikille emme voi olla mieliksi.
Tunnetko muuten oloasi nykyään vapautuneeksi noiden muiden samaan porukkaan kuuluvien kanssa? Voitko itse pyytää heitä mukaasi johonkin rientoon/kylään tms?
Toivon, että ajan myötä olosi helpottaa ja löydät jatkossa samanhenkisiä ystäviä kuin sinäkin!
Ap:han itsekin ihmetteli mikä syy mahtoi olla, kun ei ole sitä kyselyistä huolimatta saanut. Ihan normaalia, että keskustelu lähtee sille polulle siis. Siihen asian ylipääsemiseen liittyy aika vahvasti se, että miettii omaa ja toisen käytöstä ja onko ystävyyden katkolle kenties mahdollisesti syy omassa käytöksessä vai onko ystävä kohdellut epäreilusti. Sen jälkeen pyrkii elämässä eteenpäin ja yrittää jättää tämän ystävyyden taakse. Mitä vikaa siis kehoituksessa jatkaa elämää eteenpäin on?
Se että toinen ei halua käsitellä asiaa ei tarvitse tarkoittaa "vajavaisuutta" voi olla, että se joissakin tilanteissa on jopa tilanteen yläpuolelle nousemista. Ideaaleintahan olisi, että ystävyys päättyisi hyvissä merkeissä ja tilanteesta pystyttäisiin sivistyneesti keskustelemaan ja lopussa hyvillä mutta haikein mielin päästettäisiin irti ystävyydestä. Harvemmin asiat kuitenkaan aivan näin menee. Jos koko ystävyyskään ei ole ollut se ideaalein niin tuskin ystävyyden päättäminenkään tällöin on.
Vaikeita tilanteita, eikä mielestäni näihin ole oikeaa vastausta. Jokainen tekee tilanteeseen nähden parhaimman ratkaisun. Olen samaa mieltä kirjeen kirjoittamisesta toiselle (ilman lähetystä), voi olla hyvä keino purkaa omia tuntoja.
Se että välit katkaissut ystävä on sairastanut jonkun sairauden, ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä että hän on hyvä tyyppi. Kaikki pohtivat tässä ketjussa mikä vika ap:ssa on, mutta kukaan ei ole kommentoinut että tuon ryhmän käytös kuulostaa kiusaamiselta. Yksi katkaisee välit yhden kanssa, ja muut eivät suostu kommentoimaan asiaa. Kuulostaa siltä että se yksi on puhunut muut puolelleen, eli he kiusaavat sinua, ja tämä yksi on päättänyt eliminoida sinut ryhmästä. Anna tuollaisten ystävien mennä, eivät he ole aitoja ystäviä ap! Pääset kyllä siitä yli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus se voi olla pienikin asia mikä kaataa kupin nurin. Jos taustalla on paljon pientä jo ennestään. Luottamusrikko lie pahin ystävyyden sammuttaja.
Tietysti olisi ystävältä reilua kertoa sinulle syy tulevaisuuden ihmissuhteitasi ajatellen ja just ettei sinun tarvisi miettiä. Miettiminen ja itsesyyllisyys on kuluttavaa. Mutta jotkut sanoo just noin että antaa olla, en ole loukkaantunut, koska ei jaksa selvitellä. Selvittely vaatii häneltä itseltään paljon koska hän joutuu kertaamaan loukkaavat asiat uudestaan vaikka on yrittänyt päästä niistä yli. Ja jos on loukkaantunut ei ystävä ehkä koe että olet sen arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Se että välit katkaissut ystävä on sairastanut jonkun sairauden, ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä että hän on hyvä tyyppi. Kaikki pohtivat tässä ketjussa mikä vika ap:ssa on, mutta kukaan ei ole kommentoinut että tuon ryhmän käytös kuulostaa kiusaamiselta. Yksi katkaisee välit yhden kanssa, ja muut eivät suostu kommentoimaan asiaa. Kuulostaa siltä että se yksi on puhunut muut puolelleen, eli he kiusaavat sinua, ja tämä yksi on päättänyt eliminoida sinut ryhmästä. Anna tuollaisten ystävien mennä, eivät he ole aitoja ystäviä ap! Pääset kyllä siitä yli!
Mielestäni muun ryhmän toiminta taas kuulostaa harvinaisenkin fiksulta. Eivät ole valinneet kummankaan puolia, eivätkä varmasti ole myöskään lähteneet mukaan kummankaan arvosteluun tms., vaan kehoittavat hoitamaan asian keskenään. Se että yksi ryhmän jäsen ei halua olla enää toisen ystävä ei tee vielä muista kiusaajia. Vai miksi näin ajattelet? Tässähän ei ollut mistään ryhmästä eliminoimisesta kyse, ap on edelleen näiden muiden ystävä. Ei vain ole paikalla silloin, kun tämä nimenomainen ystävä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ei sairaus tee kenestäkään pyhimystä. Joten vika voi olla kaverissakin, siis siinä miten käyttäytyy. Noihin muihin mietteisiin niin ihmiset ei valikoi ystäviä ensiksi sen pohjalta miten nämä kohtelevat itseä, siis vaikka olisi kuinka täydellinen paperilla eli ei ikinä valita, kyselee mutta ei liikaa, yrittää aina olla avuksi jne, vaan ihminen haluaa seuraan jossa tuntee olonsa hyväksi ja on hauskaa (yleensä) ja se voi tulla ihmisen seurassa joka on maailman pahin valittaja, jos tämä on sitä persoonallisesti ja hauskasti tms. Eli jos on hyvin korrekti ja ettei vain loukkaa ketään jne niin olen havainnut ihan itsestäni että silloin on aika puuduttavaa seuraa. Yrittää miellyttää kaikkia eikä ole oma itsensä tai ei edes tiedä kuka on ja myötäilee vain muita. Huono itsetunto ja huono itsetuntemus aiheuttaa tätä ja silloin vie energiaa varmaan muilta kun on se jännite koko ajan "sun on pakko hyväksyä minut, teen mitä vain että hyväksyt, en itse pidä itsestäni joten sun on pakko pitää"..
Olette ehkä erilaisia luonteiltanne ja käyttäytymismalleiltanne? Sinä sellainen syvästi tunteva, ihmisiin kiintyvä ja ns. alakuloinen luonne ja tämä entinen ystävä enemmän kevyt ja huoleton luonne?
Vika joka tapauksessa ei ole sinussa vaan ihmiset on vaan erilaisia ja kaipaa ystävyyssuhteiltaankin eri asioita. Sinuna yrittäisin ottaa hieman etäisyyttä kaveriporukkaan. Jos se muidenkin mielestä on ihan ok heittää toinen vain ulos kavereistaan, tarvitset ehkä uusia kavereita. Välit voi pitää kepeinä ja ystävällisinä, mutta lähtisin rohkeasti uusiin harrastuksiin tai mihin vaan josta saa uusia kavereita ja ajatukset siirtyvät muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olette ehkä erilaisia luonteiltanne ja käyttäytymismalleiltanne? Sinä sellainen syvästi tunteva, ihmisiin kiintyvä ja ns. alakuloinen luonne ja tämä entinen ystävä enemmän kevyt ja huoleton luonne?
Vika joka tapauksessa ei ole sinussa vaan ihmiset on vaan erilaisia ja kaipaa ystävyyssuhteiltaankin eri asioita. Sinuna yrittäisin ottaa hieman etäisyyttä kaveriporukkaan. Jos se muidenkin mielestä on ihan ok heittää toinen vain ulos kavereistaan, tarvitset ehkä uusia kavereita. Välit voi pitää kepeinä ja ystävällisinä, mutta lähtisin rohkeasti uusiin harrastuksiin tai mihin vaan josta saa uusia kavereita ja ajatukset siirtyvät muualle.
En tarkoita myöskään, että ap:ssa olisi vikaa. Mutta jotenkin huvittaa tällaiset kommentit, jossa varmana puolustellaan, että sinussa ei ainakaan ole mitään vikaa. Tunnetko sinä ap:n tai oletko tietoinen tästä tilanteesta? Miten siis voit varmaksi sanoa miten hän on ystävyydessä käyttäytynyt. Tänne voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa ja esittäyty uhrina, saaden sympatiat itselleen. Jos ap:n ystävä tekisi vastaavanlaisen aloituksen niin voi olla, että tilanne olisi taas eri. Mitä näiden muiden ystävien kenties olisi mielestäsi pitänyt tehdä? Estää tätä ystävää katkaisemasta välit? Eiköhän jokainen tee ihan omat ratkaisunsa. Tässä tilanteessa se vain kosketti muitakin, koska heillä on yhteinen ystäväporukka. Ainut mitä nämä muut ystävät voivat tehdä on olla asettumatta kenenkään puolella ja sekoittumatta asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kommentoija numero 1 ja ihmettelen (tai ei kai tämä av:lla) niin ihmeellistä ole), että keskustelu kääntyi sen ruotimiseen, mitä vikaa on ap:ssä, lopuksi huikataan vielä kehotus jatkaa elämässä eteenpäin. Ymmärsin, että siihenhän ap nimenomaan vinkkejä kyseli, miten päästä asian yli, ei sitä, kuka teki ja mitä väärin.
Ystävyyssuhteiden päättymisessä tulee esiin molemman osapuolen vajavaisuudet ja eroavaisuudet käsitellä tilanne. Toinen haluaa tietää, mitä teki väärin (oli tehnyt tai ei) kun taas toinen on jo niin kurkkua myöten täynnä tilannetta tai toista ihmistä, että haluaa vain päästä eroon eikä selitellä mitään tai kuunnella toisen näkökantoja. Ei ole enää luottamusta, että toinen tai itse voisi muuttua niin paljon, että ystävyys toisi jälleen molemminpuolista tyydytystä.
Itse jauhoin pitkään päässäni tapahtunutta, kuka sanoi, mitä sanoi, mistä syytti, miten epäkunnioittavasti koin hänen kohdelleen minua jne. mikä tietysti pahensi vain oloani. Lopulta se, että kirjoitin kirjeen, jossa kerroin miten hänen käytöksensä loukkaa minua, auttoi saamaan asian pyörimästä päästäni. Kirjettä en siis lähettänyt, mutta sainpa omaa oloani helpotettua. Joten suosittelen tätä keinoa lämpimästi, voisit kirjoittaa esim. siitä, miltä sinusta tuntuu, kun et tiedä, minkä takia ystävyys päättyi jne.
Kun tulee erimielisyys, riita, loukkaantuminen tms. välien selvittäminen vaatii molemminpuolista nöyryyttä. Ei riitä, että minä haluan niin tehdä. Sen toisen on haluttava myös. Entinen ystäväsi ei nyt siihen kykene. Se on hänen vajavaisuuttaan. Tai sitten hän on niin sairautensa ja elämäntilanteensa väsyttämä ettei jaksa panostaa ystävyyssuhteeseen kanssasi, koska se ei vastaa hänen tarpeitaan. Kaikille emme voi olla mieliksi.
Tunnetko muuten oloasi nykyään vapautuneeksi noiden muiden samaan porukkaan kuuluvien kanssa? Voitko itse pyytää heitä mukaasi johonkin rientoon/kylään tms?
Toivon, että ajan myötä olosi helpottaa ja löydät jatkossa samanhenkisiä ystäviä kuin sinäkin!
Ap:han itsekin ihmetteli mikä syy mahtoi olla, kun ei ole sitä kyselyistä huolimatta saanut. Ihan normaalia, että keskustelu lähtee sille polulle siis. Siihen asian ylipääsemiseen liittyy aika vahvasti se, että miettii omaa ja toisen käytöstä ja onko ystävyyden katkolle kenties mahdollisesti syy omassa käytöksessä vai onko ystävä kohdellut epäreilusti. Sen jälkeen pyrkii elämässä eteenpäin ja yrittää jättää tämän ystävyyden taakse. Mitä vikaa siis kehoituksessa jatkaa elämää eteenpäin on?
Se että toinen ei halua käsitellä asiaa ei tarvitse tarkoittaa "vajavaisuutta" voi olla, että se joissakin tilanteissa on jopa tilanteen yläpuolelle nousemista. Ideaaleintahan olisi, että ystävyys päättyisi hyvissä merkeissä ja tilanteesta pystyttäisiin sivistyneesti keskustelemaan ja lopussa hyvillä mutta haikein mielin päästettäisiin irti ystävyydestä. Harvemmin asiat kuitenkaan aivan näin menee. Jos koko ystävyyskään ei ole ollut se ideaalein niin tuskin ystävyyden päättäminenkään tällöin on.
Vaikeita tilanteita, eikä mielestäni näihin ole oikeaa vastausta. Jokainen tekee tilanteeseen nähden parhaimman ratkaisun. Olen samaa mieltä kirjeen kirjoittamisesta toiselle (ilman lähetystä), voi olla hyvä keino purkaa omia tuntoja.
En tarkoittanutkaan, että kehotuksessa jatkaa eteenpäin itsessään on jotain vikaa. Mutta kun kysytään, miten päästä yli vaikeasta tilanteesta ja vastaukseksi tulee pelkkiä spekulaatioita, että jätitköhän jotain kertomatta, oletkohan energiasyöppö ja sitten loppukaneetiksi jatka elämääsi eteenpäin, johon ap nimenomaan kyseli vinkkejä, että miten tästä eteenpäin... Sehän se on tämän ketjun otsikkokin. Harvinaisen kärsivällisesti ja asiallisesti ap näille vihjailijoille vastailikin ja kertaa kommentissaan nro 18, että mihin hän sitä apua kysyi...
Ja olen samaa mieltä, että oman ja toisen käytöksen pohtiminen kuuluu prosessiin, mutta sitähän ap oli jo tehnytkin ja ilmaisi haluavansa jatkaa eteenpäin.
Tai sitten tuo ihminen purkaa sinuun sairautensa. Oikeasti ihmisillä on tapana alkaa vihaamaan ja kostamaan jollekin omia vastoinkäymisiään. Siihen sisältyy juuri tarkoituksellista ilkeyttä, saavat nautintoa, kun toinen pahottaa mielensä. Usein purraan sitä kovimpaa, joka on lähellä ymmärtänyt.
Hyvä esimerkki on oma äitini, jota kaksoissiskonsa loukkasi kaikin keinoin viimeiset elinkuukaudet. Itketti äitiäni, nöyryytti yms. Tahalleen piti juhlia, johon jätti kutsumatta. Huusi, ettei sulle kuulu joku juttu siinä sairaudessa ja samalla vuodatti sitä naapureille. Heitti tarkoituksella äitini tuomat leipomukset niin roskiin, että äitini näki, vaikka oli aina tykännyt niistä. Jopa siskon lapset oli ilkeitä äidilleni, ihan kuin olisi äitini vika, että hän on terve ja toinen sairas. Rauha heidän välilleen tuli vasta viimeisellä viikolla, kun äitini istui lähes tajuttoman siskonsa vierellä pitäen kädestä kiinni ja puhuen. Viimeisenä iltana oli vaimeasti puolitajuttomana hymyillyt hyvänyön halaukselle ja nyökyttänyt, kun äiti lupasi tulla aamulla takaisin. Yöllä kuoli. He olivat kuin perse ja paita koko 50-vuotisen yhteisen elämänsä. Kaikki piti aina olla samaa ja tehdä samaan aikaan. Jopa me lapset on synnytty ihan suunnilleen samaan aikaan. Ehkä äiti oli se läheisin, johon purki koko vihansa ja katkeruutensa siitä, että elämä oli päättymässä liian aikaisin.
En oikein ymmärtänyt aloitusta. Siis onko ystävyys nyt päättynyt vai ei? Haluat katkaista kokonaan välit mutta se tarkoittaisi kaveriporukan hylkäämistä? Eli olette edelleen tekemisissä vai? Jos näin, niin todella outoa. Miksi ystäväsi piti nostaa asia esille, jos kuitenkin olette vielä tekemisissä. Todella kiusallista. Sinuna katkaisisin välit kokonaan häneen ja jatkaisin muun porukan ystävänä olemista.
Jaaha. Oletkohan mahdollisesti lukenut hiljattain Värittömän miehen vaellusvuodet? Kuulosti niin tutulta.
Vierailija kirjoitti:
Se että välit katkaissut ystävä on sairastanut jonkun sairauden, ei välttämättä tarkoita kuitenkaan sitä että hän on hyvä tyyppi. Kaikki pohtivat tässä ketjussa mikä vika ap:ssa on, mutta kukaan ei ole kommentoinut että tuon ryhmän käytös kuulostaa kiusaamiselta. Yksi katkaisee välit yhden kanssa, ja muut eivät suostu kommentoimaan asiaa. Kuulostaa siltä että se yksi on puhunut muut puolelleen, eli he kiusaavat sinua, ja tämä yksi on päättänyt eliminoida sinut ryhmästä. Anna tuollaisten ystävien mennä, eivät he ole aitoja ystäviä ap! Pääset kyllä siitä yli!
Minullekin tuli mieleen tuon suuntaista. Paitsi että muut ystävät eivät varmaan tietoisesti kiusaa. Voi olla, että tälle sairastuneelle ystävälle on puhjennut pershärö, ja on demonisoinut Ap:n. Ja koska hän on sairas, muut ryhmän jäsenet ovat myötäilleet häntä.
Mitä ap itse ajattelet syyksi?