Kaveri ei pysty sopimaan huomisia menoja, kun se on liian sitovaa. Mitä tuo tuollainen on?

Vierailija kirjoitti:

Olisiko niin, että ihmisiä on kahta sorttia: On niitä, jotka haluavat varmistaa jonkun kokemuksen toteutumisen (esim. konsertti) heti, kun  se on mahdollista. Nämä ovat ensi sijassa huolissaan siitä, että missaavat jotain tärkeää. He luottavat siihen, että mieluinen asia nostaa filikset kattoon, eivätkä murehdi etukäteen, onko siellä kivaa tai mitkä fiilikset sattuu ko. päivänä olemaan.

Sitten on niitä, jotka haluavat ensisijaisesti vältellä epämukavia tilanteita. Heitä ehkä ahdistaa ajatus siitä, että etukäteen sovittu asia ei olekaan hieno kokemus. Näillä ihmisillä fiilikset tulevat ja menevät vähän kuin sää: jos tänään on huono päivä, niin sille ei sitten voi mitään. He tiedostavat tämän luonteenpiirteen itsessään ja välttävät sitoumuksia.

Ei minusta, kirjo on laaja. Toiset ihmiset vain tietävät, että jos vaikka haluaisi mennä jonnekin perjantai iltana kaverin kanssa se kannattaa sopia jo torstaina, koska muuten sitä on mentävä ehkä yksin, koska jos kaveri sitten sanoo ei, niin ehtii pyytää jotain toista mukaan tai ehkä saamatta kokonaan seuraa perjantai illaksi jne. Minä ainakin pyydän muita, jos yhdelle ei sovi, tuollainen epämääräinen selittely ettei tiedä ja ei voi siksi vastata, sen tulkitsen aina ei vastaukseksi ja kysyn jonkun toisen tilalle.

Ihan liian moni elää fiilisten perässä, eikä kykene siksi sopimaan asioita toisten kanssa. Mutta toisaalta sekin parempi kun nämä oharin vetäjät. Sovitaan ja luvataan ja kun kello tulee ajankohtaan tyyppiä ei näy missään.

Miksi murehtia jotain, onko jossain kivaa etukäteen? Se on ihan sattumaa. Minä en ainakaan etukäteen tiedä onko joku elokuva minusta hyvä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä ikäinen olet ap,  mutta mielestäni toisen lähtemiset ja tekemiset eivät kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen. Ketään ei voi pakottaa olemaan erilainen kuin mitä hän luonnostaan on. Ekstrovertit eivät tajua introvertteja, jotkut tosiaan viihtyvät paremmin itsekseen kuin ystävien seurassa.

Ekstrovertit tajuavat vallan mainiosti. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että jotkut asiat vaativat valmistautumista. Ehkä haluat järjestää sunnuntaina rapujuhlat. Haluat varat sinne tarpeeksi rapuja kaikille. Sitten nämä introvertit, jotka eivät tajua, että ne ravut on ostettava etukäteen. Ei sinä aamuna tai varttia ennen. Introvertti on itsekäs, sanoisi suoraan ettei seura kiinnosta, ei ole halua tulla, mutta tuollainen ehkä ja voin kertoa 15 minuuttia aikaisemmin on vain itsekästä.

Minusta introvertit voivat tosiaan olla niin paljon yksin kun haluavat. Heidän ei edes kuuluu pyrkiä muiden seuraan tai loukkaantua, jos heitä ei edes kutsuta.

Siinä ei ole mitään ystävyyttä, kun toisen kunnioittaminen on tuota luokkaa ettei saada edes päivää aiemmin sanottua, ettei seura kiinnosta ja etsi muuta seuraa itsellesi. Itse olen lopettanut aivan totaalisesti introverttien huomioimisen. Olkoot yksinään ja nauttikkoot siitä. Ihan win win tilanne kaikille.

Sattuu perhepiirissä olemaan yksi tämmöinen ja yksi aikalailla tässä vaiheessa ex-ystävä, jota näkee kerran pariin vuoteen EHKÄ. Ihan helvetin raskaita ihmisiä, en pyydä enää mihinkään, koska menoja ei voi sopia etukäteen. Aina sanotaan, no katotaan, joka siis tarkoittaa, että ei todellakaan katota eikä palata asiaan.

Itsellä on opinnot ja työt, elämää joutuu suunnittelemaan etukäteen, ettei kaikki dedikset kuse. Työ rajaa opiskelu ja vapaa-aikaa, en voi haahuilla miten sattuu ja asutaan vielä eri paikkakunnilla, niin en todellakaan ala kiikkua missään löyhässä no mietitään ja katotaan hirressä. Eipä siinä, sitten ei nähdä eikä olla tekemisissä, kun toisen puolelta ei mitään eforttia pysty ihmissuhteen eteen näkemään.

Ei edes sellaista, että sovitaan näkeminen jollekin tietylle päivälle ilman sen kummempia velvollisuuksia. Jos minun näkeminen vaikka kotona teen tai kahvin merkeissä on noin kauhea uhraus, niin mänkkiintykööt omissa läjissään sitten. En jaksa enää yrittää yksipuolisesti.

Näen niitä kavereita ja ihmisiä, joiden kanssa asioista voi sopia. Jotka arvostavat minunkin elämää sen verran, että ymmärtävät miksi tapaamiset merkataan kalenteriin.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin ollut pari tällaista kaveria, nämä ovat usein superimpulsiivisia ihmisiä, jotka tekevät asioita hetken mielijohteesta. Itse haluan aina sopia ja suunnitella, en halua lähteä hetken mielijohteesta mihinkään (saattaa olla joku mieluisa homma kesken, tukka likainen, oon väsynyt tms.). Nämä tyypit ovat kyllä kavereina tosi rasittavia, koska yleensä eivät yhtään ymmärrä, että joku haluaa suunnitella asiat etukäteen eikä ole valmis vaikka lähtemään ostoskeskukseen tuosta vain. Keskenään heillä varmaan homma toimii, kun pomppivat minne sattuu minuutin varoitusajalla. 

Olen itsekin melko impulsiivinen ja saatan lähteä hetken mielijohteesta esimerkiksi kyläilemään jos joku pyytää. Silti, tai ehkä juuri siksi kärsin, jos minua "roikotetaan" epävarmuudessa tilanteessa, jossa ollaan sopimassa tapaamista lähitulevaisuuteen. Joskus on kuitenkin kiva sopia jotain etukäteenkin, etenkin jos yhteistä aikaa on vaikea löytää muutoin. Mutta tässä tulee juuri se ongelma, jos on sopinut että "näkee ehkä jonkun illalla", niin joutuu olemaan valmiustilassa, eikä pystykään lähtemään spontaanisti mihinkään.

Moni täällä on sanonut, ettei uskalla luvata mitään, koska työpäivän jälkeen väsyttää liikaa. Tähän sanoisin, että silloin voi sanoa kaverille vaikkapa jotain tyyliin "olisi tosi kiva nähdä, mutta oon niin rasittunut töistä etten nyt jaksa millään nähdä ketään esim. tällä viikolla/pariin viikkoon/ennen ensi kuuta tms. Kyllä hyvä kaveri ymmärtää! Se on ihan eri asia kuin antaa epämääräinen lupaus mahdollisesta tapaamisesta. Jos taas tuntuu että saattaisi ehkä jaksaakin nähdä mutta ei ole varma, niin kyllä aikuisen ihmisen pitää pystyä sopimaan asioita ja pitämään niistä kiinni, vaikka sattuisikin sitten väsyttämään.

Masennus ja muut uupumusta aiheuttavat sairaudet ovat asia erikseen. Silloinkin kannattaa kuitenkin kertoa, kuinka sairaus oireilee vaikkapa juuri pohjattomana väsymyksen tunteena. Jos on sairauden takia epävarma jaksamisestaan, voi sanoa vaikka että "mulla on jaksaminen nyt aika heikkoa, mutta katsotaanko sitten lähempänä mikä on molempien tilanne". Tämä antaa myös toiselle mahdollisuuden sopia halutessaan muuta.

Mun tietytvkaverit teki tätä kun oli löytynyt mies eli kaikki päivätboli varattu miehelle jos se olisi vaikka juuri silloin suostunut nöhdä. Näitä oli valitettavasti enemmistö nuoruudenystävistä. auantaisin ei voinut koskaan tavata koska mies.

Mun tyttären parhaan ystävän äiti on just tollanen.

Tytöt halusi lähteä syyslomalla Helsinkiin. Juteltiin kesäkuussa. Ei näin aikaisin mitään päätetä.

Kerroin liput maksaa nyt tämän verran, ne ei halpene.

Alkoi miettimään, jos mies lainaisi autoaan. Ihan pihalla.

Mulla ei ollut varaa ostaa kaikkien lippuja, sanoin tyttörelle ei taida nyt onnistua. Ei halunnut lähteä äidin kanssa kaksin. Lokakuussa, alle viikkoa aikaisemmin, äiti heräsi lähdettäiskö. Pyysin katsomaan hintoja. Meni pari päivää ja kertoi hinnan.

Pyysin katsomaan aikaisempaa viestiä. Jos oltais otettu säästöliput ja ilmapatja, perhehuone 5 yöksi, olisi maksanut 600 e neljältä. Mutta kun tämä äiti ei halunnut päättää. Nyt oli hytit loppu, normihinnat junassa, matka olisi maksanut n 1500 e.

Me lähdettiin mummolaan ja oli ihan ok.

Seuraavana vuonna yritettiin uudestaan. Äiti oli ihan samanlainen, ei vielä.

Kävi ekana vuonna ilmi äiti oli ottanut kuitenkin vapaata ko viikon töistä.

Sovittiin matka toisen ystävän kanssa, meillä oli oma hytti ja otettiin perhehuone. Tämä eka äiti ja tytär tulivat sitten lentäen, joka oli kuulemma niin paljon parempi vaihtoehto. Turha kertoa ei saanut Lintsille lippuja ostettua jne.