Kaveri ei pysty sopimaan huomisia menoja, kun se on liian sitovaa. Mitä tuo tuollainen on?

Poikaystäväni ei pysty sopimaan seuraavan päivän tai saman illankaan menoja. Tämä ärsyttää esimerkiksi juhannuksena ja muina juhlapäivinä, kun millekään kemuille ei voi sanoa kuin "ehkä". Sitten viime hetkellä stressaa, kun johonkin ehkä-paikoista ei enää järjesty kyytiä ja useimmiten onkin sitten tyytyminen poikaystävän mielestä ankeimpaan mahdolliseen lähivaihtoehtoon, kun viimeiseen asti odotetaan jotakin elämää suurempaa ja hienompaa vaihtoehtoa ilmestyväksi... Loppu onkin sitten valitusta siitä, kun ilta on pilalla.

Tämän vuoksi olen alkanut mieluummin viettää juhlapäiväni perheeni tai omien ystävieni kanssa kaukana poikaystävästä, vaikka tästä sitten seuraa hänen vihoittelunsa, kun hän haluaisi viettää juhlapäivät minun seurassani.

Mä olin pitkään tuollainen, ehkä jonkun mielestä olen edelleen. Mulla se johtui siitä, että minua yksinkertaisesti väsyttää ihan hirveästi, ja haluaisin vain levätä yksin. Oli sitten inhottava sopia menoja, kun tuntui, että joudun luopumaan lepäämisestä sen takia, että tekisi jotain, joka vaatii suunnittelua ja säätöä.

Jossain vaiheessa tajusin, että ei minua väsytä yhtään enemmän, jos vain pakotan itseni sopimaan ja menemään mukaan. Ja että toisaalta sitä päivää, kun ei väsyttäisi ja pirteänä olisin lähdössä, ei koskaan tule tulemaan. En edelleenkään lupaudu mukaan hirveän moneen juttuun, mutta yritän edes vähän, koska harvemmin niitä lupautumisia katuu.

Mutta toisaalta on tosi vaikea kun jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että miten työpäivän jälkeen voi väsyttää, jos se työ ei ole erityisen raskasta. Kuvitellaan sen olevan tekosyy ja aletaan vängätä vastaan. Helpompi silloin olla perustelematta omaa toimintaa sen enempää.

Itsellä pienet menot voi sopia vaikka samana päivänä, tyyliin katsotaan tiistaina mentäiskö lasten kanssa puistoon tai lähikirpparille. Enemmmän vaivaa vaativat menot toiseen kaupunkiin tai itselle mieluista leffaa katsomaan haluaisin sopia etukäteen.

On niitäkin vanhempia, jotka eivät tästä syystä halua viedä isoja (koululaiset) lapsiaan harrastuksiin, vaan haluavat heidän harrastavan jotain 500 neliön lähiötonteilla....

Se ei ole kenkkuilua, jos hän on masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin pitkään tuollainen, ehkä jonkun mielestä olen edelleen. Mulla se johtui siitä, että minua yksinkertaisesti väsyttää ihan hirveästi, ja haluaisin vain levätä yksin. Oli sitten inhottava sopia menoja, kun tuntui, että joudun luopumaan lepäämisestä sen takia, että tekisi jotain, joka vaatii suunnittelua ja säätöä.

Jossain vaiheessa tajusin, että ei minua väsytä yhtään enemmän, jos vain pakotan itseni sopimaan ja menemään mukaan. Ja että toisaalta sitä päivää, kun ei väsyttäisi ja pirteänä olisin lähdössä, ei koskaan tule tulemaan. En edelleenkään lupaudu mukaan hirveän moneen juttuun, mutta yritän edes vähän, koska harvemmin niitä lupautumisia katuu.

Mutta toisaalta on tosi vaikea kun jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että miten työpäivän jälkeen voi väsyttää, jos se työ ei ole erityisen raskasta. Kuvitellaan sen olevan tekosyy ja aletaan vängätä vastaan. Helpompi silloin olla perustelematta omaa toimintaa sen enempää.

Tässä on jotain sellaista mitä minäkin ajattelen, ehkä olen itsekin vähän noin kokenut. Eli ymmärrän, että joskus väsyttää eikä jaksaisi lähteä minnekään. Ja ymmärrän sen, että ei halua perua, jos on luvannut lähteä.

Mutta ystäväni kohdalla olen ymmärtänyt sen juuri noin, että väsyttää, mutta oikeasti ei väsyttäisi yhtään sen enempää, vaikka lähtisikin mukaan. Ja yleensä sanoo, että oli mukava ilta, joten kai se edes vähän kompensoi sitä, jos lähtiessä vähän väsyttikin.

Jotenkin en vain ole onnistunut perustelemaan hänelle sitä, että se lähteminen yleensä kannattaa. Kun toisaalta joskushan tulee sekin ilta, että olisi ollut mukavampi ilta kotona kuin mitä oli tapahtumassa. Niin ehkä sillä perusteella jätetään varmuuden vuoksi aina lähtemättä, ettei tarvitse kohdata sitä "turhaa" lähtöä, kun ei olisi kannattanut lähteä minnekään. Ap

En tiedä minkä ikäinen olet ap,  mutta mielestäni toisen lähtemiset ja tekemiset eivät kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen. Ketään ei voi pakottaa olemaan erilainen kuin mitä hän luonnostaan on. Ekstrovertit eivät tajua introvertteja, jotkut tosiaan viihtyvät paremmin itsekseen kuin ystävien seurassa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä ikäinen olet ap,  mutta mielestäni toisen lähtemiset ja tekemiset eivät kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen. Ketään ei voi pakottaa olemaan erilainen kuin mitä hän luonnostaan on. Ekstrovertit eivät tajua introvertteja, jotkut tosiaan viihtyvät paremmin itsekseen kuin ystävien seurassa.

Introverttinä ärsyttää että se vedetään mukaan tähän keskusteluun. Kyse tässä keskustelussa keskusteltavasta asiasta on lähinnä rytmisyydestä temperamenttipiirteenä: kuinka kaavamaisesti kenenkin elämä voi mennä ja toisaalta myös sopeutuvuudesta. Itse olen korkeasti rytminen ja sisäinen kelloni on tarkka. Olen myöskin matalasti sopeutuva ja uusien toimintatapojen omaksuminen vie aikaa. Mielelläni teen kaikkea mukavaa, mutta näidne temperamenttipiirteideni takia kaikki toimintani vaatii suunnittelua. Vaikka tekeminen ja seura olisi kuinka ihanaa, sen spontaanius ja puskista tuleminen häiritsee niin paljon että en välttämättä nauti asiasta ollenkaan. Taas pienellä etukäteisvalmistelulla (lähinnä henkistä valmistautumista mutta toisaalta myös aikataulujen, kyytien ym yhteensovittaminen) minulla on oikein mukavaa.

Introverttiuteni tasoon tämä ei liity mitenkään.

Minulla on tuollainen kaveri. Hän ei itse koskaan ehdota mitään ja jos häntä pyydetään mukaan, hän vastaa "katsotaan". Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos jotain kivempaa ilmaantuu, niin hän valitsee sen.

Muutenkin tuntuu nykyään, että hän on yksi kivireki. Ei omaa mitään aloitteellisuutta tai tee mitään suunnitelmien eteen. Ulkomaille ottaa passin mukaan ja odottaa muiden selvittävän käytännön asiat.

Maksattaa muilla myös mielellään kaikenlaista. Laaja kaveripiiri auttaa häntä luovimaan kivasta jutusta toiseen. Minä en kyllä enää jaksa häntä. Tuntuu ettei hänellä ole edes omaa persoonaa vaan sellainen esitys päällä aina.

Erään kaverini kanssa on sama ongelma, ja tämän takia emme ole nähneet kohta vuoteen. Hänellä on aina joku (teko)syy, miksi ei voi sopia asiaa varmasti. En enää suostu varaamaan hänelle kalenteristani päivää, jos hän ei ole varma pystyykö tapaamaan tuolloin. Tietysti ymmärrän jos joutuu perumaan vaikka sairastumisen takia. Etukäteen sovittujen tapaamisten välttelijät eivät varmaankaan itse ymmärrä, että käytös on toisen ajan ja energian varastamista. Jos pyydän kaveria kylään vaikka lauantaiksi, niin todennäköisesti hän olettaa että minulla ei tuolloin ole mitään muuta, jonka johdosta voi vaan tulla silloin jos sattuu huvittamaan. Ja totta onkin, että kutsuhetkellä ei ole mitään muita suunnitelmia. Tilanne voi kuitenkin muuttua äkillisesti, eli yhtäkkiä sille lauantaille tulisikin jotain muuta. Olen huomannut että nämä ihmiset kuitenkin loukkaantuvat herkästi, jos sitten ilmoittavatkin tulostaan, mutta itse onkin jo muissa menoissa.

Mullakin ollut pari tällaista kaveria, nämä ovat usein superimpulsiivisia ihmisiä, jotka tekevät asioita hetken mielijohteesta. Itse haluan aina sopia ja suunnitella, en halua lähteä hetken mielijohteesta mihinkään (saattaa olla joku mieluisa homma kesken, tukka likainen, oon väsynyt tms.). Nämä tyypit ovat kyllä kavereina tosi rasittavia, koska yleensä eivät yhtään ymmärrä, että joku haluaa suunnitella asiat etukäteen eikä ole valmis vaikka lähtemään ostoskeskukseen tuosta vain. Keskenään heillä varmaan homma toimii, kun pomppivat minne sattuu minuutin varoitusajalla. 

Sovin itse puhelinajatkin kuukautta paria aiemmin kaverien kanssa ja silloin sitoudun siihen että on aikaa jutella esim pari tuntia.

Joko aika sovitaan tapaamiselle ja siihen sitoudutaan, tai ei sitten ei sovita ollenkaan. Mihinkään vekslaamiseen fiilispohjalta en suostu. Se on yhtävyyssuhteiden ja ihmisten aliarvioimista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Ei se ole mitään kenkkuilua muita kohtaan, että ihminen on sairas.

Ohis

Kverilla on tiedoss mielenkiintoisempaa seuraa kuin sinä.

Sitähnntuomtsrkoittaa ja sinä olet jonossa seuraavana.

"Mutta toisaalta on tosi vaikea kun jotkut ihmiset eivät ymmärrä, että miten työpäivän jälkeen voi väsyttää, jos se työ ei ole erityisen raskasta"

Kyllä se väsyttää ja ei ole energiaa sosiaalisiin suhteisiin jos on herännyt tosi aikaisin. Itse sovin tapaamisen vapaapäivälle, yleensä toiselle vapaalle. Teen vuorotyötä.

Mulla on samanlainen kaveri, tosin ei olla enää tekemisissä. Luulen, että hän vain ei nauti seurassani. Toivoisin vaan, että olisi voinut sanoa sen suoraan. Arvostan rehellisyyttä, vaikka totuus sattuisikin

Jos hän on näin hankala persoona, niin sinä et ehdota enää tapaamista. Hän ottaa itse myöhemmin yhteyttä ja ehdottaa aikaa jos haluaa nähdä. Eli anna olla.

Taas tällainen ikivanha ketju. Miksei palstalla ole enää koskaan mitään uutta? 🙄

Kyse on FOBO ilmiöstä.

Minä olen tuollainen. En voi tietää, mikä oli on huomenna. Olen todella väsynyt nykyään ja joskus on päiviä, että päätä särkee ja väsyttää niin, että oksettaa ja tuntuu, että nukkuu jo auton rattiin.

Sovitut menot aiheuttavat lisästressiä ja pakokauhua, että taasko joku on minulta vaatimassa jotain.

Siksi en nykyään lupaa kenellekään mitään. Olen mielestäni terveen itsekäs. Jos joku loukkaantuu, se on hänen oma tunteensa. Minä en vain jaksa enää miellyttää ketään