Kaveri ei pysty sopimaan huomisia menoja, kun se on liian sitovaa. Mitä tuo tuollainen on?

Mun kaveripiirissä on samaa ja itsekään en välttämättä tiedä paria päivää aikaisemmin, pääsenkö paikalle tiettyyn aikaan. Tämä johtuu siitä, että teen töitä epäsäännöllisinä aikoina ja keikkaa voi pukata lyhyelläkin varoitusajalla. Se on kai sitä nykyaikaa. Aina pitäisi olla tavoitettavissa ja vastata kaikkeen minuutissa.

En suostuisi olemaan tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa. Tuollainen käytös kertoo ettei arvosta sinua pätkääkään.

Toivoo ilmestyvän jotain parempaa menoa.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaveripiirissä on samaa ja itsekään en välttämättä tiedä paria päivää aikaisemmin, pääsenkö paikalle tiettyyn aikaan. Tämä johtuu siitä, että teen töitä epäsäännöllisinä aikoina ja keikkaa voi pukata lyhyelläkin varoitusajalla. Se on kai sitä nykyaikaa. Aina pitäisi olla tavoitettavissa ja vastata kaikkeen minuutissa.

Mulla myös saattaa työt tulla lyhyelläkin varoitusajalla. Sovin silti menoja, mutta sanon aina että töiden takia en voi vielä 100 % luvata olevani paikalla. Ja tietysti ilmoitan jos en pääsekään.

Vierailija kirjoitti:

Toivoo ilmestyvän jotain parempaa menoa.

Työ ei ole syynä, kun käy ihan tavallisesti päivätöissä. Mutta tuo tietenkin voi hyvin olla, kukapa ei toivoisi, että elämässä tulisi eteen jotain vielä parempaa. Todellisuudessa se paremman menon odottaminen on melko epärealistista, kun minä olen ainoa ihminen, joka häntä jonnekin ikinä pyytää. Paitsi keksii äiti pari kertaa vuodessa niille jotain yhteistä tekemistä. Joten kai mä sitten häviän äidille. (Joo ja tiedän, etten minäkään ole hänelle mikään huippusuperykkösvaihtoehto, mutta hakeutuu kuitenkin itsekin välillä minun seuraan ja viihtyy minun seurassa.) Ap

Tuollainen on tosi ärsyttävää. Mulla oli ex, joka koko ajan nurisi, että en halua lähteä hänen kanssaan mihinkään, vaan kuljen aina kavereiden kanssa. No vaikea lähteä mihinkään, kun mitään ei voi sopia etukäteen! Pöytävaraukset, teatteriliput ja lomamatkat jäivät hankkimatta - kas, kun ne olisi pitänyt hankkia etukäteen...

Tavallaan ymmärrän tuollaista sitoutumattomuutta ja itsekin olen vähän tuollainen. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreetä jos ehdotettu meno on vähän njääh mutta en jaksa ruveta sanomaan suoraan ei. Toki sitten itseäni ärsyttää jos joku toinen tekee minulle samaa. Kammoan kaikkia velvollisuuksia ja haluan elää mahdollisimman vapaata elämää. Minulle vapaus on lähinnä sitä, että voin olla kotonani rauhassa eikä tarvii mennä minnekään kahviloihin itselleni epäkäytännöllisiin aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen on tosi ärsyttävää. Mulla oli ex, joka koko ajan nurisi, että en halua lähteä hänen kanssaan mihinkään, vaan kuljen aina kavereiden kanssa. No vaikea lähteä mihinkään, kun mitään ei voi sopia etukäteen! Pöytävaraukset, teatteriliput ja lomamatkat jäivät hankkimatta - kas, kun ne olisi pitänyt hankkia etukäteen...

No tuo juuri, että jotain pitäisi varata etukäteen, niin vastaus on, että "pitääkö ne etukäteen, no en mä sit lähde". Siis niinkuin että mitä!?!

En nyt varsinaisesti epäillyt etteikö muitakin samanlaisia olisi, mutta jännä kuulla, että muitakin on. Minusta tuo on erikoista. Ap

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan ymmärrän tuollaista sitoutumattomuutta ja itsekin olen vähän tuollainen. Yleensä vastaan jotain ympäripyöreetä jos ehdotettu meno on vähän njääh mutta en jaksa ruveta sanomaan suoraan ei. Toki sitten itseäni ärsyttää jos joku toinen tekee minulle samaa. Kammoan kaikkia velvollisuuksia ja haluan elää mahdollisimman vapaata elämää. Minulle vapaus on lähinnä sitä, että voin olla kotonani rauhassa eikä tarvii mennä minnekään kahviloihin itselleni epäkäytännöllisiin aikoihin.

Kiitos tästä näkökulmasta ja oman kokemuksesi jakamisesta! Tällainen auttaa aina ymmärtämään sitä toisen ajatusmaailmaa. Ap

Mä oon ite sellainen, että teen mielummin juttuja lyhyellä varoitusajalla. Siis omasta aloitteestani lyhyellä, jos mä haluan vaikka uimaan/leffaan/juhlimaan/mitä vaan niin mielummin ehdotan että tehtäiskö asia x NYT tai tänään, kun en tiedä haluanko mä sitä enää huomenna saati viikon päästä. Tokikaan en muiden ehdotuksille sano ei tämän takia, tai anna muiden ymmärtää tätä mun omaa hankaluutta asiassa, mutta itse en siis juurikaan ehdottele tulevaisuuteen mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Mulle lähteminen on aina vaikeaa. En tiedä miksi, koska jos saan luuni raahattua paikalle, olen yleensä ihan tyytyväinen, että lähdin. Tosin mulla on krooninen kipua ja väsymystä (tai oikeammin uupumusta) aiheuttava sairaus, jossa kipujen määrä vaihtelee. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mikä on tilanne seuraavana päivänä tai edes muutaman tunnin päästä. Huonosti nukutun yön jälkeen saa ponnistella, että selviää edes seuraavasta työpäivästä. Jos kuitenkin on sovittu jokin meno, johon esim liput on hankittu etukäteen, niin yleensä menen sitten vaikka taksilla. Kuulun siis niihin ikäviin ihmisiin, jotka mieluiten tekevät extempore asioita eli silloin, kun kivut ja uupumus ovat jotenkin hallinnassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoo ilmestyvän jotain parempaa menoa.

Työ ei ole syynä, kun käy ihan tavallisesti päivätöissä. Mutta tuo tietenkin voi hyvin olla, kukapa ei toivoisi, että elämässä tulisi eteen jotain vielä parempaa. Todellisuudessa se paremman menon odottaminen on melko epärealistista, kun minä olen ainoa ihminen, joka häntä jonnekin ikinä pyytää. Paitsi keksii äiti pari kertaa vuodessa niille jotain yhteistä tekemistä. Joten kai mä sitten häviän äidille. (Joo ja tiedän, etten minäkään ole hänelle mikään huippusuperykkösvaihtoehto, mutta hakeutuu kuitenkin itsekin välillä minun seuraan ja viihtyy minun seurassa.) Ap

Turha ärsyyntyä, eihän hän ihan normaali-ihmisen hengenlahjoilla tunnu olevan varustettu. Eli on meitä muita hiukan reppanampi, syystä tai toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoo ilmestyvän jotain parempaa menoa.

Työ ei ole syynä, kun käy ihan tavallisesti päivätöissä. Mutta tuo tietenkin voi hyvin olla, kukapa ei toivoisi, että elämässä tulisi eteen jotain vielä parempaa. Todellisuudessa se paremman menon odottaminen on melko epärealistista, kun minä olen ainoa ihminen, joka häntä jonnekin ikinä pyytää. Paitsi keksii äiti pari kertaa vuodessa niille jotain yhteistä tekemistä. Joten kai mä sitten häviän äidille. (Joo ja tiedän, etten minäkään ole hänelle mikään huippusuperykkösvaihtoehto, mutta hakeutuu kuitenkin itsekin välillä minun seuraan ja viihtyy minun seurassa.) Ap

Turha ärsyyntyä, eihän hän ihan normaali-ihmisen hengenlahjoilla tunnu olevan varustettu. Eli on meitä muita hiukan reppanampi, syystä tai toisesta.

Jotenkin tämä hymyilytti. Kun onhan se vähän noin... Ap

Minä muutuin tuollaiseksi työni takia. Työ on vaativaa ja stressaavaa, ja jokainen työpäivä perustuu tiukkaan minuuttiaikatauluun, josta on pakko pitää kiinni ja joka sekunti kytättävä kelloa, että milloin seuraava aikataulutettu työn osa alkaa. Päivässä saattaa esim. olla kahdeksan palaveria ison toimistokompleksimme eri päissä, ja palaverit on aikataulutettu ihan liian lyhyiksi ja tiukoiksi (en saa tähän itse vaikuttaa, muut päättävät asian). Seuraava palaveri alkaa samalla kellonlyömällä kuin edellinen loppuu, mutta viiden minuutin kävelymatkan päässä. Olen tullut ihan hulluksi kaikkien aikatauluvaatimusten kanssa tuon työn takia. Olen jossain määrin työuupunutkin. Mutta päässäni pyörii koko ajan se, että ainoa mitä haluan vapaa-ajaltani on se, ettei siinä ole YHTÄÄN aikataulua, eikä minun tarvitse sitoutua ainoaankaan kellonlyömään. Ajatuskin siitä, että vapaa-ajalla pitäisi sopia jokin tietty kellonaika huomiselle, ja olisi oltava juuri siihen aikaan paikalla, saa minut niin ahdistuneeksi, että meinaan oksentaa sen ahdistuksen takia. En tee tätä ilkeyttäni kavereille vaan siksi että ihan oikeasti kaikki aikataulut vain nykyään ahdistaa ihan sietämättömän paljon.

Olisiko niin, että ihmisiä on kahta sorttia: On niitä, jotka haluavat varmistaa jonkun kokemuksen toteutumisen (esim. konsertti) heti, kun  se on mahdollista. Nämä ovat ensi sijassa huolissaan siitä, että missaavat jotain tärkeää. He luottavat siihen, että mieluinen asia nostaa filikset kattoon, eivätkä murehdi etukäteen, onko siellä kivaa tai mitkä fiilikset sattuu ko. päivänä olemaan.

Sitten on niitä, jotka haluavat ensisijaisesti vältellä epämukavia tilanteita. Heitä ehkä ahdistaa ajatus siitä, että etukäteen sovittu asia ei olekaan hieno kokemus. Näillä ihmisillä fiilikset tulevat ja menevät vähän kuin sää: jos tänään on huono päivä, niin sille ei sitten voi mitään. He tiedostavat tämän luonteenpiirteen itsessään ja välttävät sitoumuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Voi olla myös nivelreuman, fibromyalgian, kroonisen väsymysoireyhtymän, jonkun muun inflammaatiosairauden tai kilpirauhassairauksien syy. 

Mä olen vähän tuollainen. Syy on yksinkertaisesti mielialojen heittely ja pettymyksen tuottamisen välttely. Mun on vaikeaa sopia asioita etukäteen, koska se, mikä tuntuu hyvältä idealta nyt, voi huomenna tuntua jo ihan toiselta. Jos ei ole sopinut, ei tarvitse perua.

Lisäksi olen vähän sellainen "taiteilijasielu", eli saatan yhtäkkiä innostua jonkin asian tekemisestä, enkä pysty enkä halua keskeyttää sitä, koska lopputulos kärsii. Ymmärrän, että tällainen voi olla rasittavaa muiden mielestä, joten olen tehnyt selväksi ystävilleni, että kyse ei ole arvostuksenpuutteesta heitä kohtaan. Joku tosin saattaa hyvin olettaa, että ystävät ymmärtävät tilanteen sanomattakin, jos ollaan tunnettu jo pitkään.

Mä taidan itse olla juuri tuo kaveri. Sillä ei ole mitä tekemistä kavereiden arvostamisen kanssa, kuten joku ehdotti. Sitoutumisen ja päätöksenteon vaikeus vaikuttaa kaikilla elämänalueilla. Siihen liittyvät myös äkilliset mielialavaihtelut nollasta sataan ja takaisin.

Pyrkimys on parempaan sitoutumiskykyyn ja pitkäjänteisyyteen, en ole tästä ylpeä. Vaikka onhan sillä kääntöpuolensa.

Teen paljon asioita fiiliksen mukaan. Kaveri sanoo että _nyt_ lähdetään, niin nyt lähdetään. Jos mieleni tekee sadepäivänä kuumaa kaakaota, nakkaan pyörän alle ja lähden hakemaan sitä. Kuljeskelen koiran kanssa metsissä vailla päämäärää. Jos yhtäkkiä tuntuu, että olisipa kiva vain istua ja nakella leipiä järveen, silloin istun ja nakkelen leipiä järveen. Palautan kirjat kirjastoon sen jälkeen.

Elämä on täynnä velvollisuuksia, jotka täytyy toki hoitaa. Mutta To do -listan ei tarvitse olla päivän aikataulu - ainakaan joka päivä.