Kaveri ei pysty sopimaan huomisia menoja, kun se on liian sitovaa. Mitä tuo tuollainen on?

Joo tollanen on kyllä rasittavaa. Kaverin kanssa pieniä ongelmia, jos sovitaan jotain etukäteen niin ei välttämättä jaksakkaan lähteä (koska masennus). Mutta mikäli ostamme liput tms, niin silloin kyllä pyrkii pääsemään paikalle.

Siskon kanssa jotain sovittaessa "Joo tiiän et tänää piti mennä, mut ei nyt ookkaan rahaa ku pitää laskuja maksella, katottasko parin kuukauden päästä", ja taas jatkuu.. huvipuistoon piti jo alkukesästä mennä, mutta nyt siirtynyt jo elokuulle.. saapi taas nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Ai että vituttava puolet elämästä masennuksesta kärsineenä tommosen ihmiset ketkä ei ymmärrä että masennus on SAIRAUS eikä mitään "kenkkuilua"! Ehkä joskus ymmärrät, jos osuu omalle kohdallesi. Ja toivottavasti kaverisi saa joskus oikeita ystäviä.

Mieheni on tuollainen. Helvetin ärsyttäväähän se on ja tuntuu ettei minua arvosteta.

Syy löytyy kuitenkin sekalaisista mielenterveyden ongelmista jotka pahenee stressatessa. Ei halua myöskään tuottaa minulle pettymystä jos ensin lupaa muttei pysty lupaustaan pitämäänkään. Tämän takia saattaa joidenkin muiden kanssa suunnitella muttei minun kanssa, koska joitain se lupausten rikkominen ei niin haittaakaan.

Mutta vaikka ymmärrän syyt ongelman takana, onhan tämä ihan kamalaa. Yritän keksiä kompromisseja jatkuvasti koska itse ahdistun siitä ettei ole suunnitelmia. Joskus olen kompromissina pyytänyt että jos suunniteltaisiin seuraavaa päivää, vaikka itse haluaisin suunnitella seuraavaa syyslomaa. Eipä sekään ole onnistunut.

Kertokaa joku jotain vinkkejä miten tästä voisi jatkaa koska muuten ongelmaton parisuhde kaatuu tähän pian.

Kuulun ap:n kuvailemaan ärsyttävään ihmisryhmään. 

Kaikki pitäisi tapahtua juuri nyt ja jos olen sopinut esim. huomiseksi jonkun muun menon kuin työhön liittyvän, harmitus alkaa välittömästi.  Tuosta sovitusta menosta tulee pakko.

  Mitään sairautta eikä selitystä käytökselleni ei ole muuta kuin nuppivika.

Huono itsetunto.

Ihmettelin kun exäni on samanlainen, yhteisen lapsen huolto oli aika hankalaa kun tyypistä ei saanut irti juuta tai jaata.

Meillä on tietty tämä exyyskin tässä, mutta hän oli itsekin joskus puhunut huonosta itsetunnostaan, ja ihan googlaamalla "inability to commit to plans" löytyi Psychology Todayn juttu jossa piirre liitettiin huonoon itsetuntoon.

Huonoitsetuntoinen ei kykene tajuamaan sitä että hänet ihan itsenään saatetaan haluta mukaan, vaan hän miettii vaikkapa sitä kuinka raskasta ihmisten seurassa oleminen hänelle on jne.

Ongelmana taitaa vaan olla se, että jos ei koskaan sovi mitään, jää paljon kivoja asioita tekemättä. Mulla on myös tällainen kaveri ja pakko myöntää, etten oikein enää jaksa yrittää sopia niitä tapaamisia, kun hän ei pysty mihinkään etukäteen sitoutumaan. Mun kalenterista taas harvemmin löytyy aikaa ex tempore -tapaamisille, vaikka joskus tietysti sekin onnistuu. Ja on niin paljon tapahtumia, lomamatkoja yms, joita on vaan pakko sopia etukäteen, jos niihin aikoo mennä.

Se olisi ok, jos toinen sanoo suoraan, ettei kiinnosta lähteä. Kyllä nyt aikuinen ihminen saa itse päättää kiinnostaako vai ei.

Sekin olisi ok, jos toinen sanoo, että mene sinä sinne (teatteriin) omia reittejäsi ja nähdään siellä, jos nähdään. Siinä tämä vitkuttelija ottaa itse riskin, että joutuu olemaan tapahtumassa yksin, kun on toinen onkin saanut muuta seuraa.

Mutta sellainen vitkuttelu, että jättää toisen ihmisen löysään hirteen odottelemaan, ei ole reilua.

Olen lapsesta saakka ollut vähän tuollainen. En lapsenakaan kestänyt yhtään harrastusta, joka oli tiettynä päiävänä tiettyyn aikaan, vaan kaikkien harrastusten piti olla sellaisia, että niissä sai käydä omia aikojaan (onneksi sellaisia harrastuksia löytyi lapsenakin monta). Nykyäänkin inhottaa ajatus jostain joka keskiviikko klo 18 alkavasta harrastuksesta, ihan mahdoton ajatus että sellaisen harrastuksen ottaisin. Kuitenkin käyn esim. kuntosalilla 4 krt viikossa (päättämättä edes edellisenä päivänä, että monelta menen salille huomenna) ja harrastan paria muutakin juttua, eli olen hyvin aktiivinen ihminen. Matkustelen paljon, mutta en varaile hotelleja tms etukäteen edes välttämättä ekaksi yöksi, enkä päätä ennakkoon matkan kestoa, kaikki tapahtuu ilman pakottavia aikatauluja. Kuitenkin suunnittelen matkat huolella etukäteen siten, että otan selvää useista reittivaihtoehdoista, yöpymismahdollisuuksista niiden varrella jne, eli mikään huithapeli en suinkaan ole. En useinkaan varaa paluulippua, mutta olen selvittänyt useita vaihtoehtoja päästä matkalta varmasti kotiin, en vain sitoudu mihinkään niistä ennakkoon. 

Olen vähän yksinäinen tämän ominaisuuteni takia, koska en voi osallistua mihinkään harrastusryhmiin tai järjestöjuttuihin tms, joissa ehkä voisi saada uusia ystäviä. Mutta olen jo hyväksynyt asian. Ja kumppanini olen aina valinnut vähän sillä perustella, että hekin haluavat matkustella noin, tai ainakin ovat siihen valmiita takiani. En koskaan valita kylläkään kellekään, että minua ei huomioida, vaan sanon aina, että älkää odottako minun päätöstä jostain menosta, vaan tulen mukaan jos tulen. 

Miten ihmeessä tuollainen ihminen pärjää esim. työelämässä? Ihmisillä on töissä (ja omassa elämässäänkin) erilaisia velvollisuuksia, joista pitää huolehtia vaikka ne eivät aina niin mukavia juttuja olekaan. Mutta ne vaan on hoidettava. Itse en ainakaan esimiesasemassa olevana voisi kuvitella tiimiini sellaista tyyppiä, joka ei kykene mihinkään mukavuusalueensa ulkopuolella olevaan toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Ai että vituttava puolet elämästä masennuksesta kärsineenä tommosen ihmiset ketkä ei ymmärrä että masennus on SAIRAUS eikä mitään "kenkkuilua"! Ehkä joskus ymmärrät, jos osuu omalle kohdallesi. Ja toivottavasti kaverisi saa joskus oikeita ystäviä.

Tiedän kyllä, että masennus on masentuneelle sairaus. Ja läheisille se ei ole mitään suklaansyöntiä vaan se kohtelu, mitä me läheiset joudumme masentuneelta vastaanottamaan, on ajoittain todella kenkkua. Ja tämä oli vielä erittäin lievä ilmaisu.

Mutta juuri siksipä me läheiset siedämme sitä kenkkua käytöstä pitkämielisesti, koska se masennus tosiaan on sairaus. Ap

Mihin tämä maailma oikein on menossa? kirjoitti:

Miten ihmeessä tuollainen ihminen pärjää esim. työelämässä? Ihmisillä on töissä (ja omassa elämässäänkin) erilaisia velvollisuuksia, joista pitää huolehtia vaikka ne eivät aina niin mukavia juttuja olekaan. Mutta ne vaan on hoidettava. Itse en ainakaan esimiesasemassa olevana voisi kuvitella tiimiini sellaista tyyppiä, joka ei kykene mihinkään mukavuusalueensa ulkopuolella olevaan toimintaan.

Minä pärjään sisulla. Mutta usein työpäivän jälkeen onkin aivan raato eikä jaksa tehdä yhtään mitään. Ja juuri siksi, kun työ puristaa kaikki mehut, ei halua sopia mitään vapaa-ajalle. 

Minusta tuollaiset henkilöt saavatkin sitten aivan rauhassa olla omissa oloissaan, jos siitä niin pitävät. Minua ei haittaa se, jos jollekulle ei koskaan sovi tapaaminen, vaan se, jos sovittu tapaaminen perutaan viime tipassa. Silloin on saattanut itse kieltäytyä monesta kivasti saadakseen laatuaikaa tämän ystävän kanssa, joka sitten tunti ennen tapaamista ilmoittaa, ettei pääsekään _____(lisää tekosyy tähän).

Vierailija kirjoitti:

Ongelmana taitaa vaan olla se, että jos ei koskaan sovi mitään, jää paljon kivoja asioita tekemättä. Mulla on myös tällainen kaveri ja pakko myöntää, etten oikein enää jaksa yrittää sopia niitä tapaamisia, kun hän ei pysty mihinkään etukäteen sitoutumaan. Mun kalenterista taas harvemmin löytyy aikaa ex tempore -tapaamisille, vaikka joskus tietysti sekin onnistuu. Ja on niin paljon tapahtumia, lomamatkoja yms, joita on vaan pakko sopia etukäteen, jos niihin aikoo mennä.

Tämä juuri. Ystäväni on jossain määrin erakoitunut tuon ominaisuutensa vuoksi. Ja jos hän haluaisi olla erakoitunut, niin se olisi ok. Mutta hän valittelee yksinäisyyttään ja parisuhteen puuttumista. Mutta ei halua edes lähteä minnekään tapaamaan ihmisiä. Vaikka periaatteessa haluaa, mutta käytännössä jää aina pois porukasta, kun muut menevät ja hän ei osannut sanoa tuleeko vai ei.

Minä kyllä jaksan pyydellä silti edelleen mukaan. Se ei ole ongelma. Ja silloin, kun hän jotenkin ihmeellisesti jonnekin ihmisten ilmoille päätyy, niin hän viihtyy pitkään ja hänellä on mukava ilta. Näin hän ihan itsekin sanoo. Minusta siis puheet ja käytös ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Joten tätäkin vähän ihmettelen. Ap

Mihin tämä maailma oikein on menossa? kirjoitti:

Miten ihmeessä tuollainen ihminen pärjää esim. työelämässä? Ihmisillä on töissä (ja omassa elämässäänkin) erilaisia velvollisuuksia, joista pitää huolehtia vaikka ne eivät aina niin mukavia juttuja olekaan. Mutta ne vaan on hoidettava. Itse en ainakaan esimiesasemassa olevana voisi kuvitella tiimiini sellaista tyyppiä, joka ei kykene mihinkään mukavuusalueensa ulkopuolella olevaan toimintaan.

Ihan hyvin pärjää työelämässä. Asenne on nimittäin tuollaisilla ihmisille työtä kohtaan kuitenkin sellainen, että työstä maksetaan palkka, jota vastaan on pakko sitoutua työnantajan juttuihin ja aikatauluihin. Ja palkkaa vastaan sen tekee ihan mielellään. Palkka tulee tavallaan siitä sitoutumisesta. Tässä ketjussa kuvattu ihmistyyppi osaa hyvinkin sitoutua aikatauluihin, usein on luonteeltaan jopa aika tunnollinen, mutta vapaa-ajallaan ei HALUA sitoutua niihin aikatauluihin. Töissä ei kuitenkaan asian suhteen ole mitään ongelmaa, koska töissähän on tehtävä niin kuin palkanmaksaja sanoo tai menettää työnsä.

Entisenä masentuneena ja nykyisenä masennuksesta toipuneena kuulostaa kyllä tutulta käytökseltä. Pelkäsin kuollakseni joutumista mukavuusalueeni ulkopuolelle enkä halunnut tehdä mitään, mikä ei olisi lähtökohtaisesti juuri sillä hetkellä kivaa. Samaan aikaan kärsin yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta ja murehdin, miksei kukaan soita ja pyydä kaveriksi jonnekin. Nyt jälkikäteen oma käytös oli kyllä ihan todella kamalaa ja itsekeskeistä, mutta se kuului sairaudenkuvaan ja oli sillä hetkellä ainoa mihin pystyin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Ai että vituttava puolet elämästä masennuksesta kärsineenä tommosen ihmiset ketkä ei ymmärrä että masennus on SAIRAUS eikä mitään "kenkkuilua"! Ehkä joskus ymmärrät, jos osuu omalle kohdallesi. Ja toivottavasti kaverisi saa joskus oikeita ystäviä.

Mulla sairaus on fyysinen, mutta ei näy päälle. Yhdellekään kaverilleni en ole kertonut sairaudestani. Eivät he varmaan edes uskoisi, koska tapaan heitä vain silloin, kun olen hyvässä kunnossa. Ystäväni tietävät, mutta useimmille on silti vaikea käsittää, mistä oikein on kysymys. Paitsi yksi, joka sai vuosi sitten tämän saman diagnoosin. Hän oli alussa kamalan pahoillaan, kun joutui perumaan sovittuja juttuja. Mutta sanoin, että minä jos kukaan ymmärtää. Nykyisin sovinkin lähinnä vain hänen kanssaan yhtään mitään etukäteen, koska kumpikaan meistä ei vedä hernettä nenäänsä siksi, että toinen peruukin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Ai että vituttava puolet elämästä masennuksesta kärsineenä tommosen ihmiset ketkä ei ymmärrä että masennus on SAIRAUS eikä mitään "kenkkuilua"! Ehkä joskus ymmärrät, jos osuu omalle kohdallesi. Ja toivottavasti kaverisi saa joskus oikeita ystäviä.

Mulla sairaus on fyysinen, mutta ei näy päälle. Yhdellekään kaverilleni en ole kertonut sairaudestani. Eivät he varmaan edes uskoisi, koska tapaan heitä vain silloin, kun olen hyvässä kunnossa. Ystäväni tietävät, mutta useimmille on silti vaikea käsittää, mistä oikein on kysymys. Paitsi yksi, joka sai vuosi sitten tämän saman diagnoosin. Hän oli alussa kamalan pahoillaan, kun joutui perumaan sovittuja juttuja. Mutta sanoin, että minä jos kukaan ymmärtää. Nykyisin sovinkin lähinnä vain hänen kanssaan yhtään mitään etukäteen, koska kumpikaan meistä ei vedä hernettä nenäänsä siksi, että toinen peruukin. 

Crohnin tauti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin masentunut, en pystynyt tai jaksanut suunnitella oikein mitään menoja. Jotenkin sitä ajatteli, että parempi olla sopimatta mitään, koska silloin ei ainakaan tarvitse perua mitään ja aiheuttaa toiselle harmia, jos ei sitten jaksakaan lähteä. Tiesin kyllä itsekin, miten ärsyttävää tuollainen oli, ja onneksi ystävät ymmärsivät, mistä oli kyse. 

Ai se voisi olla masennuksen oire. Ehkä jossain alitajunnassa olen tätäkin pitänyt vaihtoehtona, ja hän on sanonut olevansa masentunut. Siksi olen ollut hänen kohdallaan pitkämielinen.

Mutta ymmärrän myös hyvin miksi hän on ystävätön. Ei moni taida olla niin masokisti, että viitsisi katsella tuollaista kenkkuilua. Ap

Ai että vituttava puolet elämästä masennuksesta kärsineenä tommosen ihmiset ketkä ei ymmärrä että masennus on SAIRAUS eikä mitään "kenkkuilua"! Ehkä joskus ymmärrät, jos osuu omalle kohdallesi. Ja toivottavasti kaverisi saa joskus oikeita ystäviä.

Mulla sairaus on fyysinen, mutta ei näy päälle. Yhdellekään kaverilleni en ole kertonut sairaudestani. Eivät he varmaan edes uskoisi, koska tapaan heitä vain silloin, kun olen hyvässä kunnossa. Ystäväni tietävät, mutta useimmille on silti vaikea käsittää, mistä oikein on kysymys. Paitsi yksi, joka sai vuosi sitten tämän saman diagnoosin. Hän oli alussa kamalan pahoillaan, kun joutui perumaan sovittuja juttuja. Mutta sanoin, että minä jos kukaan ymmärtää. Nykyisin sovinkin lähinnä vain hänen kanssaan yhtään mitään etukäteen, koska kumpikaan meistä ei vedä hernettä nenäänsä siksi, että toinen peruukin. 

Crohnin tauti?

Nivelreuma. 

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa joku jotain vinkkejä miten tästä voisi jatkaa koska muuten ongelmaton parisuhde kaatuu tähän pian.

Etukäteen varattavat jutut ovat pois laskuista. Mutta muuten teen niin, että kerron, että huomenna on suunnitteilla sitä ja tätä siihen ja tuohon aikaan. Mieti haluatko lähteä mukaan. Kysyn sinulta huomenna uudelleen.

Ja tähän en edes odota mitään vastausta, tuo on vain ilmoitus.

Ja sitten seuraavana päivänä 1- 1,5 tuntia ennen ajankohtaa kysyn, että lähdetkö mukaan, me muut ollaan kohta lähdössä.

Yleensä ei lähde. Parhaimmillaan saattaa sanoa, että hän harkitsee ja tulee sitten perästä, jos siltä tuntuu. Usein ei sitten kuitenkaan tule. Joskus harvoin lähtee.

Tämän parempaa en ole vielä keksinyt. Ap

Minulla myös samankaltainen ystävä, jonka kanssa ei vaan voi ns. lyödä lukkoon mitään. Koska ei sitten jaksakaan ehkä, tai voi tulla jotain muuta. Hän ihan itse tämän myöntää.

Hän muutenkin jättää asiat ihan viime tinkaan ja hosuu sitten niiden kanssa. Eli se jotain muuta on monesti ollut jotain muuta aiemmin sovittua, jota on vitkutellut, ja sitten kun on sopinut tekevänsä jotain tiettynä päivänä, stressi pukkaa ja myös ne edelliset tekemiset painaa päälle. Tekee näin kaikille ja kyllä se on toisen ihmisen ajan kunnioittamattomuutta.

Tähän on tottunut ja suhtaudunkin niin että en itse enää ehdota mitään. Siis kotona hän saattaa koko päivän vaan olla ja vitkutella (työtön), kun illaksi on jotain sovittu. No mutta hänen pitääkin käydä kaupassa viiden aikaan ja tehdä ruoka sen jälkeen. Sitten klo 20-21 olisi vapaa, mutta työssäkäyvälle on aika myöhäistä arkipäivänä tuo aika....