Lue keskustelun säännöt.
Miksi itsemurhasta ei voi puhua neutraalisti ja rauhallisesti punniten?
10.07.2017 |
Olen köyhä, mieleltäni ailahteleva ja pitkäaikaistyötön, erittäin pitkäaikais.
Edessäni ei ole enää kuin vähitellen pienenevistä tukieuroista taistelu, johon olen perin juurin väsynyt, ja kuoleman odotus. Takaisin aktiivisen yhteiskunnan jäseneksi en tästä enää tällä iällä, tällä työkokemuksella, tällä koulutuksella ja näillä ongelmilla nouse.
Kun olen yrittänyt puhua ihmisten kanssa itsemurhasta ratkaisukeinona, reaktiot ovat olleet vältteleviä, tuomitsevia tai näennäisesti ratkaisukeskeisiä.
Kukaan ei ole sanonut, että ehkä itsemurha olisikin sekä inhimillisesti että kustannustehokkuutta mitaten järkevin ratkaisu. Minähän olen sossuloisista sossuloisin.
Osaisitteko kertoa, miksi itsemurhaa vieroksutaan ratkaisukeinona?
Jos menen yöllä nukkumaan, saan sairaskohtauksen enkä enää koskaan herää, niin ihmiset saattavat ajatella, että olipa rauhallinen loppu ja hän on saanut ikuisen levon.
Mutta jos teen itsemurhan, niin reaktiot eivät ole niin lohdullisia.
Miksi itsemurhaa ei voi nähdä järkiperäisenä ratkaisuna tilanteeseen, jossa vaikeaan asemaan ajautunut ihminen kärsii ja lisäksi aiheuttaa turhia kuluja yhteiskunnalle?
Kommentit (62)
Onhan köyhyys tietenkin suhteellista, mutta eipä se paljon lohduta. Minä en esimerkiksi viiteentoista vuoteen ole käynyt lomalla. Minun elämäni pyörii kolmiota nuhruinen kämppä - kirjasto - ruokakauppa. En voi shoppailla, ei ole varaa ostella ylimääräistä, ei ole varaa matkustella, ei osallistua festareille, ei käydä kahviloissa, ei konserteissa, teatterissa, leffoissa.
Ei tällainen elämä yliopisto-opiskelijana ahdistanut. Silloin oli toivo paremmasta. Mutta nyt kun olen tajunnut, että koko loppuelämäni on tätä, on vaikea löytää enää syytä elää.
Minun arkeni on täysin mustaa tai harmaata, koska siitä puuttuu kaikenlainen vaihtelu ja virikkeellisyys. Minun lomamatkani on kuvien katselua netistä. Sen lähemmäksi en pääse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On sellainen sanonta että puutteesi ei aiheuta kärsimystäsi, vaan kärsimys aiheuttaa puutteesi, eli että usein asiat alkaa mennä parempaan suuntaan kun aloittaa vain jostain, esim hyväksyy että tarvitsee ja ansaitsee saada apua, vaikka olisi elämänsä aikana sisäistänyt että näin ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa muka ollaan niin välittäviä ja sanotaan ettei rahallisella arvolla ole väliä.
Ja lopuksi ketju poistetaan, koska on epämiellyttävää kuunnella ihmisiä, jotka eivät enää näe elämässä toivoa. Parempi olla aiheesta hiljaa kuin kuunnella väsyneitä ja uupuneita.
Avun saaminen on käytännössä useimmille mahdotonta. Pillerireseptin saattaa saada kouraan, mutta silläpä ei laaja-alaisia ongelmia ratkaista. Siihen vaadittaisiin henkilökohtainen avustaja, terapiaa, uudelleenkoulutus, palkkatukea ja niin edes päin.
Ihmiset ovat näennäisempaattisia, mutta jos joku elämänhallintansa menettänyt yrittää näennäisempaattiselle töihin, niin työllistymättä jää. Sellainen on maailma. Kun on kelkasta pudonnut niin on kelkasta pudonnut.
Myös SPR : llä on auttava puhelin, jos kriisipuhelin kuulostaa liian dramaattiselta, eli että on joku taho keltä voi kysyä miten päästä alkuun juuri omassa tilanteessa. Köyhyys on masentavaa, olen samassa tilanteessa että tulot on noin 500 euroa mutta en silti halua tappaa itseäni eli köyhyys ei ole yhtä kuin "ei muuta vaihtoehtoa kuin kuolema"
Mä en ymmärrä sitä, että miksi minun pitäisi ajatella, että jollakulla toisella menee huonommin? Eihän se liity mitenkään siihen miten haluaisin omaa elämääni elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan köyhyys tietenkin suhteellista, mutta eipä se paljon lohduta. Minä en esimerkiksi viiteentoista vuoteen ole käynyt lomalla. Minun elämäni pyörii kolmiota nuhruinen kämppä - kirjasto - ruokakauppa. En voi shoppailla, ei ole varaa ostella ylimääräistä, ei ole varaa matkustella, ei osallistua festareille, ei käydä kahviloissa, ei konserteissa, teatterissa, leffoissa.
Ei tällainen elämä yliopisto-opiskelijana ahdistanut. Silloin oli toivo paremmasta. Mutta nyt kun olen tajunnut, että koko loppuelämäni on tätä, on vaikea löytää enää syytä elää.
Minun arkeni on täysin mustaa tai harmaata, koska siitä puuttuu kaikenlainen vaihtelu ja virikkeellisyys. Minun lomamatkani on kuvien katselua netistä. Sen lähemmäksi en pääse.
Tämä. Ennen ajattelin ettei raha tuo onnea, mutta kyllä se vain helpottaa elämää kummasti. Minulla ei ole edes kumppania, ei lemmikeitä, ainoastaan isä, äiti ja veljet. En minä jaksa elää ainoastaan siksi, että minun kuolemani tuottaisi heille tuskaa. Sen verran itsekäs olen, että minusta jokaisella on oikeus päättää elääkö vai ei. Mitkään ammattilaiset eivät voi auttaa. He eivät voi tarjota minulle työtä, rahaa tai ihmissuhteita. Minun masennukseni ja itsetuhoiset ajatukset johtuvat olosuhteita, joihin on äärimmäisen vaikeaa enää vaikuttaa. On tilastollinen fakta, että tällaisen pitkäaikaistyöttömän on enää vaikea työllistyä. Ilman rahaa ei voi harrastaa, joten uusia ystäviäkään en saa. Lisäksi en ole parisuhdemateriaalia. Siksi varmaan jossain vaiheessa teen itsemurhan.
T: eräs sivustaseuraaja
En tiedä kuinka moni on koittanut apua saada mutta itse ja useimmat tuntemani henkilöt ketkä ovat tarvinneet apua ovat saaneet muutakin kuin pillerireseptin kouraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska suurin osa ihmisistä on suhteellisen typeriä, eivät tunne itsemurhan tekijää tarpeeksi hyvin tai ajattelevat kapeasti.
Ystäväni teki itsemurhan keväällä ja tietäen hänen mielensairautensa suhtauduin asiaan niin, että hän todellakin on nyt saanut rauhan.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä kuinka moni on koittanut apua saada mutta itse ja useimmat tuntemani henkilöt ketkä ovat tarvinneet apua ovat saaneet muutakin kuin pillerireseptin kouraan.
Oma kokemukseni on se, että kun on niin sanotusti paketti kasassa eli kun pystyy pyörittämään köyhää arkeaan, saa ehjät vaatteet päällensä, ei ole juoppo ja pystyy puhumaan jäsennellysti ja analyyttisesti, niin apua ei saa.
Kun YTHS:n kautta hain terapiaa, niin minulle tehtiin hyvin selväksi, että oireitaan kannattaa liioitella ja että on todella tärkeää, että muistaa mainita, kuinka opinnot jäävät kesken, jos apua ei saa.
Sehän on ihan tuurista kiinni, mitä vastaan tulee.
Minulle on terapianhakukokemusten jälkeen todella vaikeaa enää mennä lääkärille, koska etukäteen on mahdotonta tietää, kuinka tilanteeseeni suhtaudutaan.
Yleiskäsitykseni on se, että mielenterveystyön taso on Suomessa surkea. Terveydenhoito ei todellakaan ala käsitellä ihmisen tilannetta kokonaisuutena ja pyri tukemaan häntä kohti eheyttä. Jos apua tahtoo, niin siitä on ensiksikin taisteleva, jolloin väsyneimmät putoavat avun piiristä heti pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä rauhaa ole kukaan kokemassa. Joko on hävinnyt maailmankaikkeudesta tai siirtynyt uuteen kehoon ratkaisemaan seuraavassa elämässä niitä samoja ongelmia mitkä tässä johti itsemurhaan, riippuen nyt siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan köyhyys tietenkin suhteellista, mutta eipä se paljon lohduta. Minä en esimerkiksi viiteentoista vuoteen ole käynyt lomalla. Minun elämäni pyörii kolmiota nuhruinen kämppä - kirjasto - ruokakauppa. En voi shoppailla, ei ole varaa ostella ylimääräistä, ei ole varaa matkustella, ei osallistua festareille, ei käydä kahviloissa, ei konserteissa, teatterissa, leffoissa.
Ei tällainen elämä yliopisto-opiskelijana ahdistanut. Silloin oli toivo paremmasta. Mutta nyt kun olen tajunnut, että koko loppuelämäni on tätä, on vaikea löytää enää syytä elää.
Minun arkeni on täysin mustaa tai harmaata, koska siitä puuttuu kaikenlainen vaihtelu ja virikkeellisyys. Minun lomamatkani on kuvien katselua netistä. Sen lähemmäksi en pääse.
Tämä. Ennen ajattelin ettei raha tuo onnea, mutta kyllä se vain helpottaa elämää kummasti. Minulla ei ole edes kumppania, ei lemmikeitä, ainoastaan isä, äiti ja veljet. En minä jaksa elää ainoastaan siksi, että minun kuolemani tuottaisi heille tuskaa. Sen verran itsekäs olen, että minusta jokaisella on oikeus päättää elääkö vai ei. Mitkään ammattilaiset eivät voi auttaa. He eivät voi tarjota minulle työtä, rahaa tai ihmissuhteita. Minun masennukseni ja itsetuhoiset ajatukset johtuvat olosuhteita, joihin on äärimmäisen vaikeaa enää vaikuttaa. On tilastollinen fakta, että tällaisen pitkäaikaistyöttömän on enää vaikea työllistyä. Ilman rahaa ei voi harrastaa, joten uusia ystäviäkään en saa. Lisäksi en ole parisuhdemateriaalia. Siksi varmaan jossain vaiheessa teen itsemurhan.
T: eräs sivustaseuraaja
Juuri tämä on se itsemurhaajien todellinen luonne, itsekkyys, koskaan ei kysytä mitä minä voisin tehdä niille jotka tarvitsevat jotain apua lähimmäiseltä, ei vaan minä minä minun kärsimykset on tärkeimpiä, ihan sama vaikka aiheutan kärsimystä muille.
Miksi et mene jonnekin työpajalle töihin kuntouttavaan työtoimintaan? Saat vähän ylimääräistä rahaa, ja ystäviä ja mielekästä tekemistä? Vai eikö kelpaa? Monissa yhdistyksissä on pula tekijöistä, ja ystäviä saa tai ainakin tuttuja. Miksi et ota jotain lemmikkiä?
Toiset asuu pahvilaatikoissa, ja sinä vaadit muilta itsellesi työtä, rahaa ja ihmissuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämä on se itsemurhaajien todellinen luonne, itsekkyys, koskaan ei kysytä mitä minä voisin tehdä niille jotka tarvitsevat jotain apua lähimmäiseltä
Paljonko sinä lahjoitat hyväntekeväisyyteen kuukaudessa? Annatko edes puolia pakollisten kulujen jälkeen jäävistä rahoista (pakolliset kulut on yksinkertainen ruoka, halpa asunto ja välttämättömät vaatteet ja lääkkeet) vai ajatteletko, että lahjoittakoot muut?
Niin siis vaikka monet parjaa noita kuntouttavia työtoimintoja, mikä on ymmärrettävää jos toimintakyvyltään ja mielentilaltaa kykenisi vaikka lääkäriyden tasoisiin töihin, niin jos on siinä jamassa että on niin väsynyt ja toivoton että haluaa vain kuolla niin kyllä ne oikeasti kuntouttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap'ta. Mä olen syntymästäni asti ollut psyykkisesti sairas. Ekat muistot taaperona on hallusinaatioita, vakava masennus puhkesi 7-8 -vuotiaana. Ahdistushäiriö ja paniikkihäiriö teininä. Mulla ei koskaan ollut mahdollisuuksia. En ole koskaan ollut työelämässä ellei laske mukaan kesätöitä puhelinmyyjänä ja siivoojana. Tili tyhjä ja tossa vieressä on pino jo sulkeutuneita laskuja. Jos jotain positiivista pitää löytää, mulla on ainakin vielä luottotiedot.
Olen pillereitä syönyt puolet iästäni ja tällä hetkellä kotihoidossa sekä traumaterapiassa. Valoa ei näy vaikka kaikkeni yritän. Itsemurhaakin olen useasti yrittänyt - en onnistu siinäkään. Olen arvoton. Ainoa syy miksi en ole vielä kokeillut taas itsaria on äiti ja nuorin pikkuveli. He menettivät juuri miehen ja isän syövälle. He eivät kestäisi vielä minunkin menetystäni.
Mulle toitotetaan jatkuvasti miten en saisi elää muita varten vaan pitäisi löytää syy miksi juuri minä haluan elää. Entä kun sitä ei ole tai löydy? No iloa tuo lemmikit. Niiden takia on pakko repiä itsensä aamulla ylös. Ei ruokakippo täytä itse itseään tai terraario pysy kosteana ilman että suihkin sen.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sitä, että miksi minun pitäisi ajatella, että jollakulla toisella menee huonommin? Eihän se liity mitenkään siihen miten haluaisin omaa elämääni elää.
Se liittyy siihen, että jos ajattelee kaikilla muilla menevän paremmin, niin silloin oma tilanne näyttää todellista synkemmältä.
Ihmiset eivät yleensä tajua, että kaikilla on sekalaisia vaikeuksia ja ongelmia.
Suurin osa teeskentelee että heillä muka ovat asiat kunnossa.
Itse näen ihmisten käytöksestä liian helposti sen että he teeskentelevät ja siksi rasitun heistä.
Yrittävät näyttää menestyneiltä ja onnellisilta, mutteivät sitä ole.
Lähinnä vain pikkulapset ja vanhukset ovat teeskentelemättömiä ja siksi viihdyn parhaiten heidän kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis vaikka monet parjaa noita kuntouttavia työtoimintoja, mikä on ymmärrettävää jos toimintakyvyltään ja mielentilaltaa kykenisi vaikka lääkäriyden tasoisiin töihin, niin jos on siinä jamassa että on niin väsynyt ja toivoton että haluaa vain kuolla niin kyllä ne oikeasti kuntouttaa.
Kuinka niin? Väsynyt tarvitsee aivan muunlaista apua kuin nöyryyttävää työtä. Häntä auttaa paljon enemmän esimerkiksi palkkatyö.
Ymmärrätkö, kuinka nöyryyttävää ja alentavaa se on, kun laitetaan tekemään työtä, josta muut saavat hedelmät eli palkan ja itse ei saa mitään? Sehän on oikein julistus, että olet kelvoton hyväksikäytettävä.
Työstä on maksettava palkka. Ilman palkkaa työ vain heikentää itsetuntoa ja vahvistaa uhriasemaa.
Juuri tämä on se itsemurhaajien todellinen luonne, itsekkyys, koskaan ei kysytä mitä minä voisin tehdä niille jotka tarvitsevat jotain apua lähimmäiseltä, ei vaan minä minä minun kärsimykset on tärkeimpiä, ihan sama vaikka aiheutan kärsimystä muille.
Miksi et mene jonnekin työpajalle töihin kuntouttavaan työtoimintaan? Saat vähän ylimääräistä rahaa, ja ystäviä ja mielekästä tekemistä? Vai eikö kelpaa? Monissa yhdistyksissä on pula tekijöistä, ja ystäviä saa tai ainakin tuttuja. Miksi et ota jotain lemmikkiä?
Toiset asuu pahvilaatikoissa, ja sinä vaadit muilta itsellesi työtä, rahaa ja ihmissuhteita. [/quote]
Juuri tämä. Itsemurhaan ajaneiden todellinen luonne. MINÄ MINÄ MINÄ en jaksa enkä halua kuunnella toisten hätää.
Miksi et tee jotain auttaaksesi hädässä olevaa vaan haukut häntä lisää??? Taas SINUN kärsimyksesi on tärkeimpiä , ihan sama vaikka aiheutat kärsimystä muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis vaikka monet parjaa noita kuntouttavia työtoimintoja, mikä on ymmärrettävää jos toimintakyvyltään ja mielentilaltaa kykenisi vaikka lääkäriyden tasoisiin töihin, niin jos on siinä jamassa että on niin väsynyt ja toivoton että haluaa vain kuolla niin kyllä ne oikeasti kuntouttaa.
Kuinka niin? Väsynyt tarvitsee aivan muunlaista apua kuin nöyryyttävää työtä. Häntä auttaa paljon enemmän esimerkiksi palkkatyö.
Ymmärrätkö, kuinka nöyryyttävää ja alentavaa se on, kun laitetaan tekemään työtä, josta muut saavat hedelmät eli palkan ja itse ei saa mitään? Sehän on oikein julistus, että olet kelvoton hyväksikäytettävä.
Työstä on maksettava palkka. Ilman palkkaa työ vain heikentää itsetuntoa ja vahvistaa uhriasemaa.
Siksi sanoinkin että ei ne askartelupajat toki kuntouta jos ON työkykyinen eli ei tarvitse kevennettyä tekemistä. Mutta useita kyllä auttaa sekin että kotona olemisen ja varsinkin itsemurhan suunnittelun sijaan käy jossain säännöllisesti missä on muita ihmisiä, eihän sitä loppuikää ole tarkoitus tehdä.
Tää ketju todistaa mun mielestä taas kerran sen että näistä asioista ei kannata puhua anonyyminakaan maallikkojen keskenään. Ei samanmielisten, eikä etenkään jos yhteistä ymmärrystä ei ole.
Vai onko muka jollakin tunne että tämä keskustelu on lisännyt ymmärrystä tai tuonut toivoa? Syyttelyä molemminpuolin, eikä halua nähdä toista puolta asiaan.
Toivottavasti olen kuitenkin ainoa joka on kokenut ketjun näin turhauttavana. Auttaisipa tämä edes yhtä ihmistä.
Missäs ne haukkujat nyt on jotka saavat ajattelemaan tätä ratkaisua?? Minulla on työttömyyden vuoksi tullut pohdittua itsemurhaa. Olen vaikeasti työllistyvä. Eli sossupummi, loinen, toisten verorahoilla elävä. Niinhän te jaksatte täällä kertoa. Tässä ketjussa muka ollaan niin välittäviä ja sanotaan ettei rahallisella arvolla ole väliä.