Miten te viihdytitte itseänne lapsena kun ei ollut mitään älyvimpaimia ja jouduitte esim. kyläilemään paikoissa joissa ei ollut lapsiseuraa?

 Meillä oli kirkonkylän lähellä asumis alue jossa oli 6taloa ja niissä asui noin 20 lasta!  oltiin yhdessä paljon ,pelattiin pelejä ,kuten maanvalloitusta ja uitiiin ja uitiin  !  Nimättäin tää alue   oli järven rannalla. Pelattiin pesistä ja näyteltiin jotain juttuja, sillä   jonkin lapsella  oli isän kuorma autossa  semmoinen lava  tai koppi ,jossa leikittiiin.  Ihaninta aikaa tuo lapsuus ja  muistelijana  70 v mummo!

Teemu Virtanen kirjoitti:

Istui hiljaa ja mahdollisimman liikkumatta jossain tuolilla ja seurasin aikuisten keskustelua ollen mahdollisimman huomaamaton, niin kuin hyvin kasvatetun lapsen tuli tehdä.

Näin minäkin tein koska olin kiltti lapsi. Aina ennen kyläilyjä muistutettiin, että lasten kuuluu näkyä mutta ei kuulua. Ei siis saa puhua mitään jollei kysytä.

Vanhempani olettavat että lapset toimivat edelleen noin. Heistä lapsemme ovat huonotapaisia kun osallistuvat keskusteluun tai sitten yksikseen hiljaa ollessaan tuijottavat puhelinta. Pitäisi istua hiljaa paikallaan ilman viihdyttimiä.

Piirtämällä, rakentamalla majoja metsissä, muuttamalla huoneen järjestystä (kyllä, olen myös roudannut kirjahyllyä toiselle seinälle 10-vuotiaana, vaikka se ei varmaan tehnyt hyvää lattialle). Jos paikassa oli piano/koskettimet, niin pimputtelin sitten niitä. Tai lauleskelin. 

Minulla oli kirja mukana. Tykkäsin myös piirtää ja lukea lehtiä. Katselin televisiota tai videoilta jotain.

Harrastin kiivasta rektaalintarkkailua kardemummaputkiloilla enoni kanssa, eno työnsi asioita peräpäähäni ja leikittiin junaa, minä olin veturi

Yleensä joka paikassa oli kirjahylly. Ehdin vierailun aikana lukea kirjan tai kaksikin. Se olikin mielenkiintoista, sillä meillä kotona ei ollut ollenkaan sellaisia kirjoja, mitä vierailupaikoissa! Astrologiaa, kädestä ennustamista, grafologiaa...

Jotkut kyläpaikat olivat kivoja, jotkut vähemmän kivoja. Vähän riippui siitä, miten missäkin otettiin lapset huomioon, ts. saiko osallistua keskusteluun vai oliko pidettävä suunsa kiinni. Olin pikkuvanha lapsi, joten yleensä taisivat tykätä jos minäkin jotain sanoin. Isäni periaate kyllä oli, että lapset vastaavat sekunnin murto-osassa kun kysytään, muuten ovat turpa supussa.

Oli hauskaa, jos sai lukea jotain kirjahyllystä. Siihenkin piti lupa kysyä niin kauniisti, että pelotti.

Kaikkein hauskinta oli, kun sai jäädä kotiin vanhempien lähtiessä kyläilemään ja/tai juhlimaan. Saattoi saada viitosen tai ehkä jopa kympin korvaukseksi. Isompi raha tuli, jos vanhempieni ystäväpariskunta tai -kunnat olivat ensin meillä, eli aikuiset lähtivät tanssiravintolaan. Sai katsella telkkaria niin myöhään kuin halusi, ja vieläpä nettosi koko huvista sievoisen summan.

Näin siis meillä 70-luvun alkuvuosina.

Kyllä lapsen oma mielikuvitus alkaa lentää kun ei anna tablettia/älyvempaimia käteen heti kun ne kirisevät, järki käteen!

Luin, piirsin, keksin itse tarinoita, askartelin, virkkasin, olin ulkona ja luonnossa miettimässä asioita itsekseni, laulelin, leikin eläinten kanssa. Kuuntelin kasetteja ja satuja. Katsoin muumeja ja tv-sarjoja. Leikittiin muiden kanssa millon mitäkin päähämme pilkahti. Pyöräilin, uin, hiihdin.

Ja arvatkaa mitä?

Minusta tuli aikuisena ihan surkea epäonnistuja ja alisuoriutuja.

Istuin sohvalla ja kuvittelin asioita. Mielikuvitus tekee elämästä hauskaa. Teen tätä yhä. Esim. kaikki lentomatkat ja tylsät hetken kuvittelen kaikenlaista hauskaa.

Teemu Virtanen kirjoitti:

Istui hiljaa ja mahdollisimman liikkumatta jossain tuolilla ja seurasin aikuisten keskustelua ollen mahdollisimman huomaamaton, niin kuin hyvin kasvatetun lapsen tuli tehdä.

Tämä. Sitten kun kasvoin isoksi ja aloin osallistua keskusteluun ja  tuoda esiin kriittiisä kommentteja, ei mun tarvinnut enää osallistua näihin perhekyläilyihin jos en välttämättä itse tahtonut.

Kehittelin mielikuvitusjuttuja omassa päässäni. Jos serkku oli paikalla, pöllittiin tädin käsilaukusta tupakkaa ja mentiin metsään polttamaan. Se oli jännää.