Miten te viihdytitte itseänne lapsena kun ei ollut mitään älyvimpaimia ja jouduitte esim. kyläilemään paikoissa joissa ei ollut lapsiseuraa?

Mä olin usein ainoa lapsi porukassa ja mulla oli paperia ja kyniä mukana. Viihdyin tuntikausia piirtämässä. Sitten kun opin pelaamaan pasianssia pidin korttejakin mukana.

En välttämättä tehnyt mitään. Jos oli kyläpaikassa jotain lelua tarjolla niin vetäydyin syrjään niiden pariin. Lukeminen oli mieluisinta, aikakauslehdet olivat parhaita, tai vaikka kotilääkärikirja :D. En kaivannut lapsiseuraa vaan lähinnä ahdisti jos muita lapsia oli kyläpaikassa, sitten niiden kanssa piti leikkiä.

Kirjat olivat minullekin tärkeitä, kotona oli aika köyhää ja kylässä mulle annettiin joku kirja katseltavaksi. Muistan kun luin pakua kirjaa nimeltä Ruotsin kielen avain, kuvittelin että vieras kieli on jotenkin niinkuin salakieli ja siitä kirjasta saan sen koodin selville ja opin suitsait ruotsia. No en oppinut, mutta rakkaus kirjoihin säilyi.

Jos oli jotain luettavaa niin luin.

Kuuntelin aikuisten puhetta. Oli joskus tosi kiinnostavaa kun  heittäytyivät juoruilemaan ja unohtivat kokonaan että minä olen siinä korvat pyöreinä.

Ajattelin. Leikin ajatusleikkejä, katselin kyläpaikan sisustusta joka oli erilainen kuin kotona. Muutaman lapsuusaikaisen kyläpaikan voisin vaikka piirtää vieläkin.

Pitkästyminen on luovuuden ja lahjakkuuden syntytila, niin se vaan on. Pitää vaan olla tilaisuus pitkästyä kunnolla.

Kuuntelin aikuisten juttuja. Laskin maton raitoja. Leikin pelikorteilla kotileikkiä paperinukkien tapaan, kuningas oli isä, kuningatar äiti jne. Sillä pelikortit löytyi lähes jokaisesta vierailupaikasta. Omia leluja tai viihdykkeitä ei koskaan raahattu kyläpaikkaan.

Jos perheessä oli kissa tai koira, leikitin sitä.

Minä tykkäsin usein esiintyä aikuisille, laulaa ja tanssia. Yritin myös parhaani mukaan osallistua keskusteluihin.

Oma lapseni ei ota puhelinta mukaan kylään. Hänkin osallistuu keskusteluihin ja tykkää esiintyä. Hän nauttii aikuisten huomiosta (kuten minäkin nautin lapsena).

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin usein esiintyä aikuisille, laulaa ja tanssia. Yritin myös parhaani mukaan osallistua keskusteluihin.

Oma lapseni ei ota puhelinta mukaan kylään. Hänkin osallistuu keskusteluihin ja tykkää esiintyä. Hän nauttii aikuisten huomiosta (kuten minäkin nautin lapsena).

Monet aikuiset ei vain yleensä tykkää, jos lapsi haluaa esiintyä koko ajan ja keskustelussa mennään ns. lapsen ehdoilla.

Istuttiin aikuisten seurassa kahvipöydässä, se herkkujen saaminen olikin kyläilyn kohokohta. Kesällä mentiin pihalle, yleensä siellä oli ainakin pihakeinu. Jokaisessa kyläpaikassa oli ainakin joku mielenkiintoinen juttu, jonka kanssa puuhastellessa aika kului: koira, kissa, yhdellä sukulaissedällä oli pieni lottokone, jolla antoi leikkiä, yhdellä toisella mieletön mainosmustekynäkokoelma, yhdellä tädillä kaikki joulu-, onnittelu-, postikortit tallessa, joita saatiin tutkia. Kaikilta melkein löytyi joku laatikollinen lasten vanhoja leluja, jotka kaivettiin esille. Yhden sukulaismiehen luona oli aina telkkari auki, jota tuijotettiin silmät tapillaan, koska kotona katsottiin hyvin harvoin telkkaria. Yhdessä kyläpaikassa oli vintti, joka oli hiukan kammottava, mutta saatiin siellä leikkiä kaikenlaisilla vanhoilla tavaroilla vierailun ajan. Jos kyläpaikassa oli lapsia, serkkuja yleensä, niin yhteiset leikit löytyi heti. Isompia teiniserkkuja oli kiva ärsyttää. 😆 Mummoloissa oltiin kuin kotonamme, joten tekemisen puute ei yleensä iskenyt.

Joskus katselin lemmikkejä tai leikin niiden kanssa tuntikausia. Joskus vierailupaikassa oli jotain tekemistä, esim. piirsin, luin kirjaa, pelasin pasianssia. Joskus joku aikuinen innostui pelaamaan kanssani.

Useimmiten kuitenkin istuin ja kuuntelin aikuisten juttuja, vastailin jos joku kyseli jotain ja ennen kaikkea keksin kaikenlaista päässäni. Mielikuvitus siis lensi, kuten kaikilla lapsilla joille ei koko ajan tuputeta tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin usein esiintyä aikuisille, laulaa ja tanssia. Yritin myös parhaani mukaan osallistua keskusteluihin.

Oma lapseni ei ota puhelinta mukaan kylään. Hänkin osallistuu keskusteluihin ja tykkää esiintyä. Hän nauttii aikuisten huomiosta (kuten minäkin nautin lapsena).

Monet aikuiset ei vain yleensä tykkää, jos lapsi haluaa esiintyä koko ajan ja keskustelussa mennään ns. lapsen ehdoilla.

Jos lapsen kokee rasitterna, niin sitten lasta ei oteta mukaan, vaan lapsi menee vaikka kaverille tai mummolaan. Yleensä kyllä lapsettomat tykkäävät lapsivieraista, jos ovat sellaisia kylään kutsuneet.

Jos oli lapsiseuraa niin sisällä menimme "arvaa mikä esine" leikkiä eli toinen kysyy esim. "onko se keittiössä" tai "onko se punainen" niin kauan että arvasi oikein.

Mummulasta löytyi paperinukkeja joiden ääressä viihdyin tuntikausia.

Toisessa mummulassa sain luvan tutkia ullakkoa ja sieltä löytyviä tavaroita, mm. mummun ja silloin jo edesmenneen ukin nuoruudessa kirjoittamiaan kirjeitä. Pystyin niiden avulla kuvittelemaan millainen ukki oli eläessään ollut. Epäilen tosin näin jälkeenpäin että mummu oli piilottanut ne intiimimmät kirjeet, sen verran kesyä kamaa oli :D

Jos oli lupa ulkoilla, kiipeilin puissa/keinuin/hypin trampoliinilla. Ei tullut aika ikinä pitkäksi.

Seikkailin eväitten kanssa metsä seikkailulla. . Ja mitä kaikkea löytyikin. Kaverien kanssa tennistä pelaten koulun kentällä ja jokilautalla jokea laskien. Isommalla porukalla pelattiin pesistä.

Navetassa hoidin eläimiä. Talvella hiihtelin ja laskettiin pulkassa mäkeä. Luin isot kasat kirjoja.

Ohis, mutta olen aina ihmetellyt sitä, kun ihmiset ylpeänä julistavat, että "minun nuoruudessani ei koneilla pelailtu, oltiin ulkona tai keksittiin puuhaa itse" jne. kuin se olisi suurikin saavutus. Aivan kuin he olisivat jotenkin merkittävästi erilaisia ja parempia, kun eivät käyttäneet lapsena älylaitteita. Eivät kai kun _niitä ei ollut_. Jos olisi ollut, ihan varmasti olisivat niitä räpeltäneet kuten nykylapset. Samoin jos nykylapset olisivat syntyneet tuohon aikaan, tietysti hekin olisivat itse keksineet tekemistä ihan eri tavalla. Joten lopettakaa kiitos tuon jauhaminen, ette te ole mitenkään moraalisesti parempia ja mieleltänne kirkkaampia vain siksi että ette lapsuudessanne käyttäneet laitteita, joita ei ollut keksitty.

Oikein hyvin viihdyin kyläreissuilla, oli paljon sellaista nähtävää mitä kotona ei ollut. Yhdellä sukulaisella pengottiin laatikoita (!), yhdessä kyläpaikassa oli rinteeseen rakennetut raput ja niissä juostiin ja pelleiltiin. Milloin mitäkin touhuttiin, mutta muistaakseni ei ikinä nyhjätty vanhempien kyljessä eikä meillä koskaan ollut ketään lapsenlikkaa perässä vahtimassa. 

Vierailija kirjoitti:

Ohis, mutta olen aina ihmetellyt sitä, kun ihmiset ylpeänä julistavat, että "minun nuoruudessani ei koneilla pelailtu, oltiin ulkona tai keksittiin puuhaa itse" jne. kuin se olisi suurikin saavutus. Aivan kuin he olisivat jotenkin merkittävästi erilaisia ja parempia, kun eivät käyttäneet lapsena älylaitteita. Eivät kai kun _niitä ei ollut_. Jos olisi ollut, ihan varmasti olisivat niitä räpeltäneet kuten nykylapset. Samoin jos nykylapset olisivat syntyneet tuohon aikaan, tietysti hekin olisivat itse keksineet tekemistä ihan eri tavalla. Joten lopettakaa kiitos tuon jauhaminen, ette te ole mitenkään moraalisesti parempia ja mieleltänne kirkkaampia vain siksi että ette lapsuudessanne käyttäneet laitteita, joita ei ollut keksitty.

Näinpä. Varsinkin kun nämä samat ihmiset, jotka kehuvat kuinka lapsena tekivät sitä ja tätä, nyt aikuisena ovat tuntikausia netin ääressä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tykkäsin usein esiintyä aikuisille, laulaa ja tanssia. Yritin myös parhaani mukaan osallistua keskusteluihin.

Oma lapseni ei ota puhelinta mukaan kylään. Hänkin osallistuu keskusteluihin ja tykkää esiintyä. Hän nauttii aikuisten huomiosta (kuten minäkin nautin lapsena).

Monet aikuiset ei vain yleensä tykkää, jos lapsi haluaa esiintyä koko ajan ja keskustelussa mennään ns. lapsen ehdoilla.

Jos lapsen kokee rasitterna, niin sitten lasta ei oteta mukaan, vaan lapsi menee vaikka kaverille tai mummolaan. Yleensä kyllä lapsettomat tykkäävät lapsivieraista, jos ovat sellaisia kylään kutsuneet.

Mä en kyllä tykkää lapsivieraista... paitsi jos ovat kilttejä, eli näkyvät mutta eivät kuulu.

Luin. Siis kaikki mitä löytyi, vaikka tietosanakirjaa jossei muuta kyläpaikassa ollut.

Ja huvittavaa, 80-luvulla kuulin ihan samoja lauseita kuin nykylapset. Eli tee nyt jotain muuta kuin lue, leiki ulkona, käy kavereiden luona jne. Mutta kun lukeminen oli mulle kaikki kaikessa. Nyt lapsia patistetaan tekemään mitä tahansa muuta kuin olemaan tabletilla tms. vaikka samalla laitteella luetaan, pelataan, piirretään ja ennenkaikkea keskustellaan niiden kavereiden kanssa.

Unnutin unnuttumisesta päästyäni

Kuuntelin aikuisten juttuja sen pari tuntia, jonka vierailu kesti. Ainahan minultakin jotain kysyttiin. Joku saattoi antaa enemmänkin huomiota.

Ideahan kai on, että lapset vähitellen sosiaalistetaan ja opetetaan sietämään myös virikkeettömyyttä. Jatkuva viihtyminen ja viihdyttäminen tekee ihmisistä itsekeskeisiä.

Vierailija kirjoitti:

Luin. Siis kaikki mitä löytyi, vaikka tietosanakirjaa jossei muuta kyläpaikassa ollut.

Ja huvittavaa, 80-luvulla kuulin ihan samoja lauseita kuin nykylapset. Eli tee nyt jotain muuta kuin lue, leiki ulkona, käy kavereiden luona jne. Mutta kun lukeminen oli mulle kaikki kaikessa. Nyt lapsia patistetaan tekemään mitä tahansa muuta kuin olemaan tabletilla tms. vaikka samalla laitteella luetaan, pelataan, piirretään ja ennenkaikkea keskustellaan niiden kavereiden kanssa.

Mulla sama 60 ja 70 luvulla. Vanhemmat valittivat, kun aina vaan luin ja piirtelin. Sanoivat, että pitäisi olla reippaampi.