Mä en kestä tätä ikääntymistä
Nuorena olin niin nätin näköinen. Nyt keski-ikäisenä on rupsahtaneen tantan näköinen. Miten ihmeessä tällaista vanhenemista jaksaa?
Kommentit (64)
Parempi kai kuitenkin on olla elossa rupsahtaneena kuin olla kuollut.
Hahhah, nauran teille. Olen 44v eikä ole rypyn ryppyä! Ei edes silmäkulmissa. Mua luullaan säännönmukaisesti 35-vuotiaaksi. Enkä tunne itseäni yhtään ikääntyneeksi, vaan minä olen minä, jokaisessa iässä aina parhaassa sen hetkisessä iässä.
En ole rakentanut elämääni söpöjen bimbokasvojen varaan, ehkä siksi näin?
Olen kohta 50-vuotias. Elän tosi terveellisesti, mutta ikä tekee tehtänsä. Luomet roikkuu ja suun ympärillä näkyy jo isot rypyt. Otsalla ja silmien ympärillä on myös ryppyjä, mutta ne on olleet niin pitkään, että niihin on jo tottunut. Kyllä se vaan niin on, että vielä 40-vuotiaana voi olla hehkeä, muttei enää 50-vuotiaana kuin harvat... Tekis mieli mennä leikkauttaan yläluomet ja ottaa jotain piikkiä ryppyihin, mutten taida uskaltaa. Jos niistä tulee vielä jotain seurauksia, niin kyllä kaduttais turhamaisuuden vuoksi vaarantaa terveyttään. Turhamaisuuden vuoksi leikkautus laserilla silmät ja siitä sain jo ikuisen kuivasilmäisyyden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei osoita enää huomiotaan. On aivan kuin olisi näkymätön kaikille.
Tervetuloa tavallisen naisen elämään.
Lol, missäs tuollaista on.
Taitaa naiset kokea huomiottomuudeksi sen ettei kukaan jättileukainen miljonääripankkiiri ole vonkaamassa. Toisessa suunnassa olisi kuitenkin 100 tavallistamiestä innokkaina.

Ehkä ne 100 tavallista eivät uskalla tehdä aloitteita sitten.
En ole koskaan ollut kaunis ja viehättävä, joten sikäli ei ikääntyminen haittaa. Mutta inhottaa jatkuvat muistutukset vanhenemisesta, tosiaan juuri siksi etten ole elämässäni saavuttanut mitään mitä olisin halunnut saavuttaa. Tuntuu, ettei elämä etene minnekään, ja silti se lähenee jo loppuuan.
Olen 35, joten ymmärrän kyllä, ettei elämä nyt ihan vielä lähene loppuaan (ellei bussi aja päälle tai syöpä iske, mistä sitä ikinä tietää). Mutta siltä se tuntuu. Ahdistaa ihan kamalasti se tunne, että aika kuluu eikä mikään onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Oliks tää ammattivalittaja?
Kukapa muukaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei osoita enää huomiotaan. On aivan kuin olisi näkymätön kaikille.
Tervetuloa tavallisen naisen elämään.
Kyllä tuo huomattavasti paremmin valtaosan miesten elämää kuvaa. Kyllä nyt nainen saa huomiota vaikka olisi millainen suohirviö viimeistään pilkun aikoihin.
No laittaa sitten botoxia ja hyalyronihappoa jollain klinikalla. No big deal eikä ole edes kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pukeudu tyylikkäästi, käy kampaajalla, opettele meikkaamaan uudella tavalla, hymyile, harrasta, lenkkeile ja yhtäkkiä huomaat, että olet edelleen aika hyvä pakkaus.
Minä olen tehnyt juuri noin. Ei ne vaan auta. On tullut vuoden aikana paljon ryppyjä ja kasvot aivan rupsahtaneet.
Pukeudut tyylikkäästi, käyt kampaajalla, olet opetellut meikkaamaan uudella tavalla, hymyilet, harrastat ja lenkkeilet?
Oletpa tehnyt suuren elämänmuutoksen. Kiinnostavaa, ettet ole raportoinut siitä mitään, vaikka muuten olet selvittänyt täällä jokapäiväisen elämäsi pienimmätkin yksityiskohdat.
Kerro nyt sitten vaikka tuosta uudesta meikkaustyylistäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olethan sä saavuttanut. Juuri ostit osakkuuden yrityksestä ja työllistit itsesi.
Se nyt ei ole iso saavutus.
Mikä sitten olisi "iso saavutus"?
Ehkä se että olisi kunnolla omaisuutta.
Tää muuten auttaa miesten saannissa. Ei välttämättä niin, että mies edes tietäisi siitä, vaan niin, että itse on itsevarmempi menemään suhteeseen, kun tietää, että siitä pääsee aina poiskin koska on rahaa. Lisäksi on se miehistäkin plussaa ja jos mies ei sitä kestäisi niin bye bye. Ja koska olen tarkka rahoistani niin pelkän rahan perään olevat pummaajat eivät kauaa jaksa siinä kun en maksa heille tutustumisvaiheessa esim. kerran joku toivoi, että ostan ja tuon vähän ruokaa kun tulen. Tein sen kerran ja toista kertaa en enää tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei osoita enää huomiotaan. On aivan kuin olisi näkymätön kaikille.
Tervetuloa tavallisen naisen elämään.
Lol, missäs tuollaista on.
Taitaa naiset kokea huomiottomuudeksi sen ettei kukaan jättileukainen miljonääripankkiiri ole vonkaamassa. Toisessa suunnassa olisi kuitenkin 100 tavallistamiestä innokkaina.Ehkä ne 100 tavallista eivät uskalla tehdä aloitteita sitten.
Eivät kai kun naiset ovat aina kohdelleet heitä huonosti.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ollut kaunis ja viehättävä, joten sikäli ei ikääntyminen haittaa. Mutta inhottaa jatkuvat muistutukset vanhenemisesta, tosiaan juuri siksi etten ole elämässäni saavuttanut mitään mitä olisin halunnut saavuttaa. Tuntuu, ettei elämä etene minnekään, ja silti se lähenee jo loppuuan.
Olen 35, joten ymmärrän kyllä, ettei elämä nyt ihan vielä lähene loppuaan (ellei bussi aja päälle tai syöpä iske, mistä sitä ikinä tietää). Mutta siltä se tuntuu. Ahdistaa ihan kamalasti se tunne, että aika kuluu eikä mikään onnistu.
No voi hemmetti, sinähän olet vielä nuori. Minä olin tosi hehkeä tuossa iässä, mutten välttämättä minäkään sitä silloin tajunnut... Nyt tajuan kun ole kohta 50-vuotias... Minä olen saavuttanut elämässä muuta, joten ainut asia jota minä stressaan on tämä rupsahtaminen... :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliks tää ammattivalittaja?
Kukapa muukaan...
En muista ulkonäön ja vanhenemisen olleen teemojaan. Vian se joku kampurajalka ja rollaattori. Luulis, että sen jälkeen hyväksyy vaikka ois paperipussi päässä. Ketään kiinnosta kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pukeudu tyylikkäästi, käy kampaajalla, opettele meikkaamaan uudella tavalla, hymyile, harrasta, lenkkeile ja yhtäkkiä huomaat, että olet edelleen aika hyvä pakkaus.
Minä olen tehnyt juuri noin. Ei ne vaan auta. On tullut vuoden aikana paljon ryppyjä ja kasvot aivan rupsahtaneet.
Pukeudut tyylikkäästi, käyt kampaajalla, olet opetellut meikkaamaan uudella tavalla, hymyilet, harrastat ja lenkkeilet?
Oletpa tehnyt suuren elämänmuutoksen. Kiinnostavaa, ettet ole raportoinut siitä mitään, vaikka muuten olet selvittänyt täällä jokapäiväisen elämäsi pienimmätkin yksityiskohdat.
Kerro nyt sitten vaikka tuosta uudesta meikkaustyylistäsi.
Mä olen aina käynyt säännöllisesti kampaajalla ja kevään alussa ostin ison pinon nuorekkaita vaatteita. Meikkausapua olen saanut tuttavalta joka on käynyt kosmetologiksi ja ostin meikkejäkin keväällä. Olen myös liikkunut nyt kesällä enemmän. Kukaan ei ole mitään muutosta huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei osoita enää huomiotaan. On aivan kuin olisi näkymätön kaikille.
Niinpä. Itse olen jo hieman päälle 60-vuotias. Erityisen kipeä ongelma on niille naisille, jotka nuorena ovat olleet sillä tavalla kauniita, että he ovat jatkuen saaneet huomiota sekä miehiltä että naisilta. Näin oli minun kohdallani. Näkymättömäksi muuttuminen sattuu, mutta siihen myös tottuu. Näkymättömyysprosessin alkaessa sitä vertaa itseään niihin, jotka ovat nuorempia ja siksi näyttävämpiä. Se helpottaa, kun siirtää fokuksen oman ikäisiinsä naisiin, eli ei enää pyrikään olemaan ikään kuin absoluuttisesti ihana, vaan pyrkii olemaan ikäisekseen tyylikäs. Minä olen jo siinä vaiheessa, että jo pelkästään se, että ei ole missään vaiheessa elämäänsä päästänyt itseään lihomaan, antaa pienen etumatkan moniin muihin nähden.
Piikille vaan ja muihin hoitoihin niin rutut ja valahtaneisuus lähtee tai ainakin vähenee. Ja niitä hoitoja ei oo pakko vetää överiksi. Ennaltaehkäisy helpompaa kuin jos ongelma on päässyt jo pahaksi. Aurinko vanhentaa ihoa eniten, kannattaa pyrkiä suojautumaan ympäri vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan mies ei osoita enää huomiotaan. On aivan kuin olisi näkymätön kaikille.
Tervetuloa tavallisen naisen elämään.
Lol, missäs tuollaista on.
Taitaa naiset kokea huomiottomuudeksi sen ettei kukaan jättileukainen miljonääripankkiiri ole vonkaamassa. Toisessa suunnassa olisi kuitenkin 100 tavallistamiestä innokkaina.Ehkä ne 100 tavallista eivät uskalla tehdä aloitteita sitten.
Eivät kai kun naiset ovat aina kohdelleet heitä huonosti.
No ehkä se on siksi, kun mies, josta nainen ei ole yhtään kiinnostunut "siinä mielessä" silti antaa ymmärtää, että naisen ois syytä olla.
Olethan sä myös lomaillut Aruballa. Harva meistä muista on. :)