Luetellaanpa syitä siihen, miksi suomalaiset eivät tee lapsia

Siinä vaiheessa, kun lapsi tulee perheeseen niin arki pyörii siinä lapsen ympärillä. Omaa aikaa ei vanhemmalle jää oikeastaan lainkaan. Mä luulen et tulisin hulluksi jos pieni lapsi roukkuis kokoajan housun puntis kiinni ja ei saisi ees hetken hiljaisuutta.

Olisin tehnyt toisen ja ehkä kolmannenkin lapsen, mutta valitsemani aviopuoliso osoittautui heti ensimmäisen lapsen jälkeen kykenemättömäksi kantamaan vastuutaan lapsestaan ja perheen arjesta. Kaikki kaatui vastuulleni, vaikka myös palkkatyötaakkani oli isompi kuin hänen. 

Miksi olisin tällaiselle perhe-elämään kelvottomalle isälle/aikuiselle tehnyt yhtään lasta enempää? Samalla jäin tietenkin itsekin ilman, mutta mielestäni lapsia ei kannata tehdä sellaiseen perhemalliin, missä nainen tekee kaiken ja mies on vapaamatkustajana.

En itsekkään haluaisi syntyä enää tällaiseen maailmaan joten miksi ihmeessä pitäisi jatkaa kärsimystä seuraavalla sukupolvella?

Olemme ulkoistaneet lasten tekemisen Välimerellisen kulttuuritaustan väelle. Ne saavat siitä myös hyvän korvauksen.

Pätkätyöt, 10 vuotta putkeen jatkuvat työkokeilut.

Koko kysymyksen asettelu on suomalaisille tyypillinen eli pyydetään listaamaan negatiivisia asioita. Oikeampi tapa olisi listata asioita, joilla lapsettoman elämä paranee hankittuaan lapsen, ja niiden, joilla jo on lapsia, elämä paranee hankkimalla lisää lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua että lapseni joutuu elättämään pakoloisia.

Sama.

Minulla on yksi lapsi ja aion kannustaa häntä muuttamaan pois Suomesta, mikäli meininki jatkuu täällä samaa alamäkeä.

Lapsiperhe elämä ei viehätä millään tavalla. Ja mukavuudenhalu ja itsekkyyskin omalla kohdalla. Haluan matkustella ja elää vapaasti ilman, että on lapsia jarruna. En erityisemmin myöskään pidä lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät halua enää sitoutua, hankkia lapsia ja elää perhe-elämää.

Koska naiset eivät ole enää semmoisia johon haluaisi sitoutua, vaan kaiken kokeneita ja epäluotettavia. Intiimiä, uniikkia, jotain vain kahdenkeskeistä, sitä ei enää ole.

Velat eivät monistakaan syistä halua lapsia ja se on täysin ok. Mutta se, mikä on ikävää nykyajan yhteiskunnassamme, että nekään, jotka rakastavat lapsia, eivät halua/uskalla hankkia niitä tai hankkivat niitä vähemmän kuin mitä oikeasti olisivat halunneet. Ja tähän syynä, ettei löydä sopivaa kumppania, pätkätyöt, tukiverkostojen puuttuminen, tulevaisuuden epävarmuus, elämän työ/suorituskeskeisyys jne. 

Ja yksi iso syy on tietenkin lapsettomuuden lisääntyminen, myös sekundäärisen sellaisen. Saadaan yksi lapsi, mutta enempää ei sitten kuulukaan, vaikka haluttaisiin.

Tärkein syy, ettei tehdä lapsia niin paljon enää: Vauva-palsta :D 

Hyvin suurella osalla nuorista aikuisista, parikolmekymppisistä, on nykyään jokin psykiatrinen sairaus (masennus, yleistynyt ahdistushäiriö, OCD, PTSD...). Syyt psykiatrisen sairastavuuden kasvuun ovat moninaiset, yhtä syytä ei ole.

Osalla pariskunnista (tämä ei tietenkään päde kaikkiin), jotka ilmoittavat virallisesti olevansa "vapaaehtoisesti lapsettomia", on valinnan taustalla toisen tai molempien psykiatrinen sairaus; tunnen tällaisia pariskuntia. Heidän määritelmänsä oman lapsettomuutensa vapaaehtoisuudelle on ihan mielekäs, jos ajattelee, että heillä ei ole hedelmällisyyden kanssa sinänsä ongelmia.

Poliittiselta tai itsekkäältä kalskahtavan vela-valinnan taustalla voi siis olla hyvin kypsä, viisas ja epäitsekäs motiivi: ei ole henkisiä voimavaroja eikä kykyjä vanhemmuuteen. Haluja ns. normaaliin elämänkaareen lapsineen ja lapsenlapsineen kyllä saattaisi olla – tässä tapauksessa valinta on huomattavan epäitsekäs ja kunnioitettava.

Isoin yksittäinen selittävä tekijä on suomalaisnaisten halu ja myös kansainvälisesti ottaen hyvin poikkeuksellinen mahdollisuus elää vapaata elämää.

Mun syyt:

- laiskuus, en jaksa huolehtia muista itseni lisäksi

- mt-ongelmat (syömishäiriö, masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko...)

- uhka työttömyydestä (nyt vielä opiskelen, mutta pelkään jääväni valmistuttuani työttömäksi)

- jos en saa töitä, niin eipä ole paljoa rahaakaan

- en halua pilata kroppaani

- en erityisesti edes pidä lapsista

Tekisin lapsen heti, jos se vain olisi taloudellisesti yhtään mahdollista

Olennaisin asia on tolkuttomaksi paisunut itsekeskeisyys. On vain minä, minä ja minä, ehkä mun mies ja meidän kissat. Mun fitnessiharrastus, meidän matkat Thaimaaseen ja meidän lasi viiniä ja henkevä keskustelu työpäivän jälkeen ilman että joku jankuttaja keskeyttää sen koko ajan, ja sitten tietty se, miten globaalisti on niin väärin että meillä lisäännytään kun pallo on niin liikakansoitettu.

Itsekeskeisyyden takia myös suvulla ja perheellä ei ole mitään merkitystä. Sukupolvet pysyvät visusti erillään, ettei vaan joutuisi auttamaan toista. Eläkeläiset ovat jo oppineetkin veloittamaan lastenlasten hoidosta käyvän maksun, kiitos ET-lehden tinkimättömän työn viimeisten 25 vuoden ajan.

En jotenkin näe että lapsella olis hirveän kiva lapsuus nykyisessä elämäntilanteessa. Tykkään tehdä töitä viikot ja lipittää viiniä viikonloput. En myöskään jotenkin näe itseäni kovin hyvänä äitinä.

Oon kohta 30, eikä mulla ole koskaan ollut vauvakuumetta tai mitään hinkua saada lapsia. Ehkä joskus vielä mieli muuttuu.

Lapsiperheiden asemaa heikennetään koko ajan. Samoin lasten asemaa. Yhteiskunta keskittyy ajamaan nuoret naiset töihin, keski-ikäiset naiset ja miehet työttömiksi, eläkeläiset varakkaiksi ja maahantulleet nuoret miehet hyvin palvelluiksi. Tämä kaikki pitäisi rahoittaa sillä, että 28-45- vuotiaat naiset ja osin miehetkin painavat pyyteettömästi pitkää päivää ja maksavat alati kasvavan määrän veroja. Koulut ja päiväkodit yhdistellään jättilaitoksiksi, joihin on pitkä matka. Pahimmat hometalokompleksit joutavat tähän käyttöön, koska niitä ei voi käyttää työpaikkoina eivätkä eläkeläiset suostu niissä olemaan.

Nyt lisääntymisiässä olevat aikuiset ovat eläneet oman lapsuutensa avain kaulassa ja oppineet laittamaan itselleen ruokaa jo kouluun mennessään ja katselemaan kännääviä vanhempia viikonloput. Tuloksena ahdistuneisuutta, negatiivista suhtautumista lapsiin ja lapsuuteen, kyvyttömyyttä muodostaa sitoutunutta parisuhdetta, yleistä epäluottamusta tulevaisuuteen.

Omassa lapsuudessa nykyaikuiset turvasivat usein isovanhempiin, kun omista vanhemmista ei ollut turvaksi. Nykyaikaiset isovanhemmat luuhaavat golffaamassa eivätkä todellakaan voi alentua lapsenvahdeiksi, eihän heillä ole kokemusta omienkaan lasten hoitamisesta.

Suomalaiset miehet ei vaan osaa olla miljonäärihughgrantteja joten kukapa niitä haluaisi.

Yksi esimerkki vallitsevasta ilmapiiristä on, että kun lapset ja lapsiperheet sairastavat paljon noissa jättikouluissa ja -päiväkodeissa, ratkaisuksi esitetään vanhempien sairauspoissolojen omavastuun lisäämistä. Ettei työnantajille koituisi kustannuksia, kun lapset ja vanhemmat ovat alati flunssassa.

Ratkaisuksi ei missään ehdoteta yksiköiden pienentämistä niin, etteivät taudit leviä. Tästä olisi paljon tutkimustietoa, mutta sitä ei hyödynnetä. Lapsiperheiden tulonmenetys ei myöskään huoleta, vaikka se vaikuttaa suoraan verotuloin ja ostovoimaan ja siten kulutukseen. Ja ennen kaikkiea syntyvyyteen.