En ymmärrä alkuunkaan tätä Havaintoa parisuhteesta blogista tullutta kohua!

Voi ap. Jos sä oot tunnevammainen ja katkera "mikään ei tunnu missään" -tyyppi, niin älä muita pakota samaan muottiin. Meitä normaalilla tunne-elämällä ja empatiakyvyllä varustettuja sylettää ex-vaimon puolesta. Tuollainen pas*a teko sattuu normaaliin ihmiseen. Tuntuu pahalta. Itkettää. Siitä pääsee kyllä eteenpäin. Mutta on ihan ok ja suotavaa ja NORMAALIA tuntea surua, pettymystä, katkeruuttakin. Jatkaa sitten elämäänsä. Se riipaisee. Jos itse olisin samassa tilanteessa.... Ja joku tulisi jauhamaan tuollaista shaibaa mitä ap, se lähinnä loukkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pysty ymmärtämään alkuunkaan, mikä tuossa on jotenkin niin hirveää. Hirveintähän mahdollista olisi ollut se, jos mies olisi jäänyt!

Olen itse käynyt läpi aika lailla saman. Mies lähti toisen matkaan, kun lapsi oli alle vuoden. Tottakai se on järkytys, mutta ei mikään maailmanloppu. Itse en ainakaan ollut rakentanut elämääni miehen varaan: äitini opetti jo pienenä, että hankit oman uran ja varallisuuden, niin ei tarvitse koskaan jäädä huonoon parisuhteeseen.

Ei tuo Samin ex ole Samista riippuvainen niin että koko elämä romahtaisi ja menisi pilalle. Kun on oma ura, harrastukset, ystävät, kunnianhimot ja muut oleelliset asiat, sitä on paljon mieluummin yksin kuin miehen kanssa, joka ei ole hommassa mukana enää täydestä sydämestään.

Tiedän tämän kokemuksesta kyllä. Olin ihan perusonnellinen, mutta tottakai sitä tuntui, että jotain puuttuu. Kun mies ilmoitti rakastuneensa toiseen, se oli järkytys, mutta ei elämäni siitä mitenkään romahtanut. Ei taloudellisesti eikä sosiaalisesti. Lapsi on hoidettu yhteishuoltajuudella ja asumme lähekkäin, jolloin vaihdot on helppo tehdä.

Vasta eron jälkeen löysin itselleni sitten ihanan miehen, jonka kanssa tuntuu, että kaikki palat ovat (ainakin toistaiseksi) kohdallaan. Sama se on samin exällä edessä - oletteko tosissanne sitä mieltä, että olisi hänen parempi Samin kansssa muka? Kuin löytää joku johon hän voi todella luottaa ja tekee hänet onnelliseksi? Omaan päähäni ei tämä mahdu. Vaikka oma eroni tapahtui hyvin ikävällä tavalla, olen paljon onnellisempi nyt. Te ette tätä todella Samin exälle soisi niinkö?

Ei kaikki ole kakeroituvaa tyyppiä, jonka elämä menee miehen takia pilalle. Jotkut naiset ovat itsenäisiä, posiiivisia ja vahvoja. Ei tämä elämä ole aina niin yksinkertaista ja mustavalkoista - ihan väleissä ollaan exän kanssa, sillä en pidä mitään nolompana kuin jäädä menneeseen kiinni.

Vähän voisitte kunnioittaa ja arvostaa sitä Samin exäääkin! Vaikka oma elämä menisi pilalle miehen takia (jos sen miehen varaan on kaiken rakentanut) niin ei se tarkoita, että tilanne olisi kaikilla sama. Vähän nyt arvostusta ja ymmärrystä - pahinta ikinä olisi ollut, jos Sami olisi exän kanssa silkasta säälistä tai velvollisuuden tunnosta. Samin exän tietäen nii hän ei todellakaan sellaista tarvitse vaan ansaitsee paljon enemmän ja parempaa.

Mitähän hirveää siinä olisi tapahtunut, jos olisi miettinyt lähtöään esim vaikka vuoden? Ei se ihmiselämä nyt noin pienestä pilalle mene. Jos minä esimerkiksi haluaisin vaihtaa alaa, niin onko elämäni pilalla, kun en pääse aloittamaan opiskelua huomenna, kun pääsykokeet tältä vuodelta menivät jo ohi.

Minä toivoin, että olisi jättänyt heti vauvan synnyttyä eikä pitänyt mitään säälivuotta siinä.mikään ei ole nöyryyttävämpää.

Uran vaihto on vähän eri asia kuin parisuhde (hei haloo).

Ap

Ei ole kyse mistään säälivuodesta vaan ihan vaan siitä, ettei heti ensimmäisestä epämukavuudesta lähdetä kävelemään vaan tehdään töitä sen parisuhteen eteen ja katsotaan saataisiko tilanne korjattua. Sellaiset pitkät parisuhteet perustuvat juuri siihen, että yritetään niinä raskainakin aikoina ja ne voivat olla vuosia. Silti kaiken kaikkiaan pitkissä liitoissa voidaan olla onnellisia, vaikka välissä niitä "säälivuosia" olisikin.

Ja juu, työelämä ja perhe ovat eri asioita. Alas voit vaihtas vaikka vuoden välein, koska se ei loukkaa ketään, mutta älä nyt hitto vieköön sitä perhettä vaihda niin kuin sukkia.

Kyllä itselle ainakin, jos lapsia alan jonkun kanssa puuhata aivan ehdottoman selvää täytyy olla se, että nyt kun perhettä kerran perustetaan yhdessä, sen kanssa myös pysytään yhdessä ja tehdään töitä KUNNOLLA sen eteen. Mikään pikku ihastus toiseen ei ole mielessäni hyväksyttävä syy alkaa romuttamaan sitä päätöstä, jos se kerran on jo tehty. Ollaanhan siihen vaimoonkin oltu niiiiiiin rakastuneita kerran lapsi on päätetty hankkia! Pahimpia pelkojani on se, että perhettä perustaessa minulle kävisi juuri noin vauvavaiheessa. 

Ja lässynlää sille ettei se muka ole lapsen/perheen hylkäämistä, että lähtee tuossa vaiheessa kävelemään. Ei se entinen puoliso mitenkään samalla tavalla pysty tukena ja apuna olemaan häipymällä vauvavaiheessa toisen matkaan, kuin olisi jos ei olisi häipynyt. 

Minä en jätä miestäni toisen miehen takia, koskaan, koska minun perheeni perustuu rakkauden lisäksi myös tahdolle ja päätökselle. Meiltä ei alttarilla kysytty huvittaako, tai himottaako tai oletko ihastunut tai rakastunut. Ei kysytty edes rakastatko. Vaan kysyttiin tahdotko. Ja minä tahdon, myös niinä päivinä kun tunteet on vähän kiemuralla, minä tahdon ja päätän ja valitsen.

Ja tämä ei ole velvollisuudentuntoa tai sääliä, vaikka aloittajan kaltaiset ihmissuhdeperhoset niin tuntuvat luulevankin. Minun näkökulmastani juuri tämä on sitä todellista rakkautta. Jotain mikä kestää, minkä varaan voi rakentaa ja mihin voi luottaa. Mitä ei romuteta vaan sen takia, että herääkin tunteita jotain ulkopuolista kohtaan. Ne menevät ohi kun niitä ei kutsu sisään eikä niille anna mahdollisuutta kasvaa.

Kummankin kaltaisia ihmisiä on. Osa luulee kuuluvansa yhteen ryhmään ja elämä osoittaakin toisin. Mutta minä luulen, etteivät nämä ihmistyypit voi koskaan täysin ymmärtää toisiaan, ja siinä mielessä ap:n kaltaiset tyypit voisivat lopettaa tuon ylimielisen valistamisen. Ei meissä eliniäksi pariutujissa ole mitään vikaa joka pitäisi korjata. Me olemme vaan erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuvotushan on sarjarakastuja[/quote

Sarjarakastuja :D

Samin käsitys rakkaudesta on se että "katotaan toisiamme syvälle silmiin, suudellaan, huumaannutaan toisistamme, harrastetaan koko ajan tajunnan räjäyttävää seksiä". Siltä pohjalta on ymmärrettävää että Sami koki ettei hänen pitkässä liitostaan ollut enää rakkautta. Juuri synnyttänyt nainen ei taatusti väsymyksissään jaksa tuijotella Samia tuntitolkulla silmiin eikä toosa repaleina seksi tule edes mieleen.

Taitaa olla aloitus Samin tai hänen nykyisen naisystävänsä käsialaa.

Jossain aikaisemmassa ketjussa kerroin, että yhteisön tehtävä onkin korjata yksilöitä, jotka rikkovat yhteisiä moraalisääntöjä. Siihen kaikki laitkin perustuvat ja ilman sitä täällä riehuisi anarkia. Jossain toisessa ajassa sama empatiakyvyttömyys johti hevosvarkauksiin tms., "kert huvitti".