Miksi ihmisellä pitää olla rekistereissä sukupuoli? Jospa poistettattaisiin se pakko kokonaan?
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.
Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Kommentit (90)
Miten sotun viimeinen merkki kertoo sukupuolen? Tolla logiikallahan niitä pitäisi olla kaksi, esim. A=nainen, B=mies. En tajua miten toisen sotusta voi päätellä sukupuolen?
Kaiken tämän sukupuolineutraali-tasa-arvo hösellyksen keskellä unohtuu asian toinen puoli. Mä esim en halua olla "neutraali".Haluan myös käydä naistenvessassa, en sekakäymälässä.
Miten tämä ratkaistaan?
En siis ole mikään esim homovastainen ja ymmärrän että kaikki ei halua määritellä itseään tai ovat jotain asioiden välimaastoa. Kysyn vaan miten näin monisyinen asia ratkeaisi jokaisen hyväksi tai onko se mahdollista. En ole myöskään mikään herkkis tai mielensäpahoittaja, mutta mun oma identiteetti naisena on sen verran voimakas että tuntuisi joltain ryöstöltä jos yhtäkkiä olisi edes papereissa sukupuoleton. Ja yhteisvessat superyök.
Vierailija kirjoitti:

Sotun toiseksi viimeinen merkki on naisilla parillinen numero ja miehillä pariton.
Vierailija kirjoitti:
Poistetaanko myös syntymävuosi? Vai saisko sen päättää Itse? Valitsisin 1812. Mitä miks ei käy? Miten niin liittyy tunnistamiseen? Mä tunnen itseni parhaiten ja tunnen syvästi että tuo luku kuvaa mua parhaiten.
No jos asia sinua vaivaa, voit alkaa puuhata kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan pelkkää koodia henkilötunnukseksi. Minusta se syntymäaika voi hyvin olla siinä koodissa mukana. Henkilön ikä on väestörekisterissä välttämätön tieto, koska sen perusteella myönnetään ikään sidotut sosiaalietuudet. Aika mahdotonta olisi tämän yhteiskuntasysteemin pyörittäminen ilman tietoa henkilön syntymäajasta. Hemmetinmoinen paperisota joka asiassa, kun pitäisi toimittaa syntymäajasta todistuksia joka asiaa varten.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tämän sukupuolineutraali-tasa-arvo hösellyksen keskellä unohtuu asian toinen puoli. Mä esim en halua olla "neutraali".Haluan myös käydä naistenvessassa, en sekakäymälässä.
Miten tämä ratkaistaan?
En siis ole mikään esim homovastainen ja ymmärrän että kaikki ei halua määritellä itseään tai ovat jotain asioiden välimaastoa. Kysyn vaan miten näin monisyinen asia ratkeaisi jokaisen hyväksi tai onko se mahdollista. En ole myöskään mikään herkkis tai mielensäpahoittaja, mutta mun oma identiteetti naisena on sen verran voimakas että tuntuisi joltain ryöstöltä jos yhtäkkiä olisi edes papereissa sukupuoleton. Ja yhteisvessat superyök.
Kyllä minä tiedän olevani nainen, enkä minä siihen mitään viranomaismerkintää tarvitse. Enkä ole kyllä koskaan edes kuullut, saatikka itse joutunut tilanteeseen, että vessan ovella pyydettäisiin papereita, joiden perusteella ohjattaisiin oikeaan vessaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolia on kaksi. On hyvin harvinaista, että lapsen syntyessä sukupuolta ei pystytä määrittelemään.
Ihminen voi toki kuvitella olevansa mitä tahansa, mutta se ei muuta tosiasioita.
Miksi se pitää olla rekisterissä? Ei meillä ole hiusten väriä, isovarpaan pituutta tms. muutakaan merkitty rekistereihin. Sukupuolen perusteella ei ihmisiä saa enää arvottaa tai antaa eri oikeuksia, joten sinänsä se on tarpeetonta. Tämä olisi hyväkin juttu miestenkin tasa-arvon takia, kun esim. armeija-asiat pitäisi järjestää uudestaan jo ihan siitä käytönnön syystä, että ihmisten sukupuoli ei olisi rekistereissä eikä ne siten enää vaikuttaisi tällaisiin asioihin. Ihmisiä pitäisi alkaa kohdella ihmisinä eikä sukupuoltensa edustajina.
Kyllä, suomalaiset menee ilmeisesti täysin sekaisin, jos asioita ei ole määritelty ja jaoteltu riittävän tarkasti. Ihminen on suurin määrittävä tekijä kaikille ihmisille, ei sukupuoli, hiustenväri tms. Kyse on vain ajattelutavasta, jonka kyllä pystyy muuttamaan. Se ei vaadi kuin järkeilyä hieman ja sen käsittämisen, että ne on ihmisten luomia asioita/ ajatuksia ja tottumuksia, eikä ne silloin ole muuttamattomia. On käsittämätöntä, miten ihmiset jämähtävät asioihin usein siksi, että kun näin on ennenkin ollut, eli tottumukset ohjaa.
Vierailija kirjoitti:
Biologisella sukupuolella on merkitystä:
- urheilussa
- lääketieteessä (hyvin paljon - monet sairaudet muodostuvat ja oireet ilmenevät eri tavoin, lääkkeet vaikuttavat eri tavoin sukupuolesta riippuen)
- pukuhuoneissa (myös tyttöjen ja naisten turvallisuuden tai vähintäänkin mukavuuden kannalta. En todellakaan halua nuoria tyttöjä ja vanhoja setiä samoihin pukuhuoneisiin... On olemassa setiä jotka on tästä kyllä eri mieltä, joten en luottaisi pelkästään tähän "menkööt sille puolelle minne haluavat mennä"-ajatteluun)
- tasa-arvon tilastoinnissa (jos sukupuolta koskevia asioida ei tilastoida, ei niitä voida seurata ja tutkia. Jo mainittu palkkatasa-arvo on hyvä esimerkki)- sen kannalta, että suurin osa ihmisistä tällä hetkellä luokittelee näkemänsä perusteella muita ihmisiä kahteen kategoriaan sukupuolen perusteella. Naisena saa erilaista kohtelua kuin miehenä, ihan jo sen perusteella että biologinen sukupuoli on 90+% ajasta välittömästi nähtävissä, viimeistään sitten vaikka rinnoista.
Biologisella sukupuolella on merkitystä. Olen siitä samaa mieltä. Mutta en ymmärrä, miksi se sukupuoli pitää ilmoittaa väestörekisterissä. Ei biologia siitä miksikään muutu, vaikka tällainen rekisterimerkintä jätettäisiin tekemättä.
Urheilussa sillä on merkitystä kilpaurheilussa. Jos haluaa urheilla kilpailuissa, voi hankkia tarvitessaan lääkärintodistuksen sukupuolestaan. Jos joku haluaa olla jossakin sukupuolirekisterissä, perustetaan se sitten erikseen sitä haluaville. Yksi lääkärin tekemä merkintä tähän rekisteriin kerran elämässä riittäisi.kaikki eivät sellaista tarvitse tai halua. Miksi se olisi pakollista kaikille.
Biologinen sukupuoli on yleensä nähtävissä. Samaa mieltä. Mita tekemistä silläkään asialla on väestörekisterin kanssa?
Lääketieteessä sukupuoli voidaan tarvittaessa merkitä salassapidettäviin potilastietoihin niinkuin muutkin tarvittavat tiedot.
Ihminen voi syntyä, elää elämänsä ja kuolla ilman lääketiedettä tai lääkäriä. Tai valita lääkärinsä, jolla käy, ja nämä lääkärin tiedot pysyvät vain sen lääkärin tietoina. Mihin tarvitaan väestörekisterin sukupuolimerkintää lääkärissä asioidessa?
Väestörekisteriin on ilmoitettava syntynyt lapsi kahden kuukauden kuluessa syntymässä ja tällöin on ilmoitettava lapsen sukupuoli. Näin määrää laki. Miksi? Mikä olisi huonommin, jos se jätettäisiin merkitsemättä.
Mitä tekemistä sedällä ja tyttöjen pukuhuonetilat on väestörekisterimerkintöjen kanssa? En ymmärrä.
Onko palkkatasa-arvon tilastointi tärkeämpää kuin palkkatasoa-arvon edistäminen? Palkkatasoa-arvoa ei millään tavoin edistä se, että tyonhakijan/työntekijän on pakko ilmoittaa väestörekisteriin merkitty sukupuoli. En tiedä, kuinka näitä tilastoaineistoja kerätään. Eiköhän niiden sukupuoleen sidottujen palkkatietojen kerääminen ole tietojen luovuttajalla vapaaehtoista. Ei meillä ainakaan luovuteta palkkatietoja henkilötunnuksittain kenellekään kyselijälle. Huono perustelu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Niin kauan kuin tässä yhteiskunnassa vain toinen sukupuoli joutuu armeijaan on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin sukupuolet erotellaan suihku- ja pukuhuoneissa on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin laissa on eritelty miehet ja naiset on sukupuolella merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolia on kaksi. On hyvin harvinaista, että lapsen syntyessä sukupuolta ei pystytä määrittelemään.
Ihminen voi toki kuvitella olevansa mitä tahansa, mutta se ei muuta tosiasioita.
Miksi se pitää olla rekisterissä? Ei meillä ole hiusten väriä, isovarpaan pituutta tms. muutakaan merkitty rekistereihin. Sukupuolen perusteella ei ihmisiä saa enää arvottaa tai antaa eri oikeuksia, joten sinänsä se on tarpeetonta. Tämä olisi hyväkin juttu miestenkin tasa-arvon takia, kun esim. armeija-asiat pitäisi järjestää uudestaan jo ihan siitä käytönnön syystä, että ihmisten sukupuoli ei olisi rekistereissä eikä ne siten enää vaikuttaisi tällaisiin asioihin. Ihmisiä pitäisi alkaa kohdella ihmisinä eikä sukupuoltensa edustajina.
Kyllä, suomalaiset menee ilmeisesti täysin sekaisin, jos asioita ei ole määritelty ja jaoteltu riittävän tarkasti. Ihminen on suurin määrittävä tekijä kaikille ihmisille, ei sukupuoli, hiustenväri tms. Kyse on vain ajattelutavasta, jonka kyllä pystyy muuttamaan. Se ei vaadi kuin järkeilyä hieman ja sen käsittämisen, että ne on ihmisten luomia asioita/ ajatuksia ja tottumuksia, eikä ne silloin ole muuttamattomia. On käsittämätöntä, miten ihmiset jämähtävät asioihin usein siksi, että kun näin on ennenkin ollut, eli tottumukset ohjaa.
Kummallisinta on, että ihminen menee sekaisin siitä, että väestörekisteristä poistettaisiin merkintä sukupuolesta :) Mitä ne puuhaa jotakin norminpurkutalkoita. Kyllä se byrokratian tarve on syvällä suomalaisessa ihmisessä. Ihmiset eivät enää tiedä omaa sukupuoltaansakaan, jos ei ole viranomaisrekisteriä, joka sen heille kertoo.
Kiitos Suomen valtio, että olet antanut minulle kortin ja koodin, josta voin aina tarkistaa oman sukupuoleni, jos alkaa tuntua epävarmalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Niin kauan kuin tässä yhteiskunnassa vain toinen sukupuoli joutuu armeijaan on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin sukupuolet erotellaan suihku- ja pukuhuoneissa on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin laissa on eritelty miehet ja naiset on sukupuolella merkitystä.
Missä muussa laissa kuin varusmiespalvelusta koskevassa on eritelty miehet ja naiset?
Ainakin terveydenhuollossa tieto sukupuolesta on aika olennainen asia, jotta potilasta voidaan hoitaa oikein.

Mm. vanhempainvapaa ja vanhempainetuus laissa.
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tämän sukupuolineutraali-tasa-arvo hösellyksen keskellä unohtuu asian toinen puoli. Mä esim en halua olla "neutraali".Haluan myös käydä naistenvessassa, en sekakäymälässä.
Miten tämä ratkaistaan?
Asia ratkeaa sillä lailla, että tulevaisuudessa on varmaan vaan sejakäymälöitä. Jotkut vääntävät tuosta, että on aivan sama kuka siinä viereisessä kopissa istuu ja niinpä meidänkin työpaikalla saa sitten lorotella menemään miehet ja naiset sekaisin samassa vessassa, jossa ovi alkaa suurin piirtein polven korkeudelta ylöspäin :( Yksi yhden hengen vessa löytyy ja jos siihen ehtii niin, että se on vapaana, niin kyllä sitä kahvaa ehtii useampi käydä remputtamassa ennen kun on saanut asiansa hoidettua. Mutta pääasiahan on tasa-arvo ja hienot periaatteet, mukavuudesta viis...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Niin kauan kuin tässä yhteiskunnassa vain toinen sukupuoli joutuu armeijaan on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin sukupuolet erotellaan suihku- ja pukuhuoneissa on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin laissa on eritelty miehet ja naiset on sukupuolella merkitystä.
Missä muussa laissa kuin varusmiespalvelusta koskevassa on eritelty miehet ja naiset?
Mm. vanhempainvapaa ja vanhempainetuus laissa.
Ei muuten ole. Lapsen synnyttäjälle maksetaan tietty jakso äitiyspäivärahaa. Lapsen synnyttäjä on luonnollisesti nainen, mutta ei siellä puhuta sukupuolen perusteella naiselle maksettavasta edusta vaan äidille maksettavasta edusta. Muut vanhempainrahajaksot maksetaan äidille ja/tai äidin puolisolle sukupuolesta riippumatta. Ei miehelle tai naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sotun viimeinen merkki kertoo sukupuolen? Tolla logiikallahan niitä pitäisi olla kaksi, esim. A=nainen, B=mies. En tajua miten toisen sotusta voi päätellä sukupuolen?
Sotun toiseksi viimeinen merkki on naisilla parillinen numero ja miehillä pariton.
Minulla se on nolla. Olenko siis muunsukupuolinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Niin kauan kuin tässä yhteiskunnassa vain toinen sukupuoli joutuu armeijaan on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin sukupuolet erotellaan suihku- ja pukuhuoneissa on sukupuolella merkitystä.
Niin kauan kuin laissa on eritelty miehet ja naiset on sukupuolella merkitystä.
Missä muussa laissa kuin varusmiespalvelusta koskevassa on eritelty miehet ja naiset?
Mm. vanhempainvapaa ja vanhempainetuus laissa.
Ei muuten ole. Lapsen synnyttäjälle maksetaan tietty jakso äitiyspäivärahaa. Lapsen synnyttäjä on luonnollisesti nainen, mutta ei siellä puhuta sukupuolen perusteella naiselle maksettavasta edusta vaan äidille maksettavasta edusta. Muut vanhempainrahajaksot maksetaan äidille ja/tai äidin puolisolle sukupuolesta riippumatta. Ei miehelle tai naiselle.
No onko se lapsen synnyttäjä/äiti mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolia on kaksi. On hyvin harvinaista, että lapsen syntyessä sukupuolta ei pystytä määrittelemään.
Ihminen voi toki kuvitella olevansa mitä tahansa, mutta se ei muuta tosiasioita.
Miksi se pitää olla rekisterissä? Ei meillä ole hiusten väriä, isovarpaan pituutta tms. muutakaan merkitty rekistereihin. Sukupuolen perusteella ei ihmisiä saa enää arvottaa tai antaa eri oikeuksia, joten sinänsä se on tarpeetonta. Tämä olisi hyväkin juttu miestenkin tasa-arvon takia, kun esim. armeija-asiat pitäisi järjestää uudestaan jo ihan siitä käytönnön syystä, että ihmisten sukupuoli ei olisi rekistereissä eikä ne siten enää vaikuttaisi tällaisiin asioihin. Ihmisiä pitäisi alkaa kohdella ihmisinä eikä sukupuoltensa edustajina.
Pitääkö tasa-arvon nimissä miehiltäkin alkaa seuloa kohdunkaulansyöpää papa-kokeilla?Väestöekistereiden perusteellahan niihin lähetetään kutsut.
Poistetaan niiltä, jotka haluavat. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Ei oteta myös ikää eikä koulutusta eikä erityistaitoja huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tämän sukupuolineutraali-tasa-arvo hösellyksen keskellä unohtuu asian toinen puoli. Mä esim en halua olla "neutraali".Haluan myös käydä naistenvessassa, en sekakäymälässä.
Miten tämä ratkaistaan?Asia ratkeaa sillä lailla, että tulevaisuudessa on varmaan vaan sejakäymälöitä. Jotkut vääntävät tuosta, että on aivan sama kuka siinä viereisessä kopissa istuu ja niinpä meidänkin työpaikalla saa sitten lorotella menemään miehet ja naiset sekaisin samassa vessassa, jossa ovi alkaa suurin piirtein polven korkeudelta ylöspäin :( Yksi yhden hengen vessa löytyy ja jos siihen ehtii niin, että se on vapaana, niin kyllä sitä kahvaa ehtii useampi käydä remputtamassa ennen kun on saanut asiansa hoidettua. Mutta pääasiahan on tasa-arvo ja hienot periaatteet, mukavuudesta viis...
Jos väestörekisteriin ei ole merkitty jokaisen henkilön sukupuolta, niin vessassakäyminenkin menee kovasti vaikeaksi. Ootteko tosissanne :) Ajatekaapa hetki, että siellä vessassa on voinut käydä vääriä ihmisiä tähänkin asti. Jos joku on halunnut näin tehdä, tuskin häntä se väestörekisterimerkintä on estänyt. Vai ettekö itse tiedä, mihin vessaan mennä, jos ette voi virallisesta asiakirjastanne sitä tarkistaa.
Miten eläimet osaavat lisääntyä, kun niillä ei ole henkkareita, joilla ilmoittaa sukupuolensaTai ihmissuvun jatkuneen ilman väestörekisteriä, josta voi tarkistaa oman ja kumppaninsa sukupuolen.