Miksi ihmisellä pitää olla rekistereissä sukupuoli? Jospa poistettattaisiin se pakko kokonaan?
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.
Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Tuo seulonta (rintasyöpä, papakoe) on yksi asia, jolloin sukupuoli tarvitaan. On myös paljon sairauksia, jotka periytyvät tietyllä kaavalla (esim vain äideiltä pojille jne), myös tällöin sukupuolen tietämisestä on hyötyä. Tämä on ehkä vähäpätöisempi juttu, mutta esim urheilukilpailuissa (Olympialaiset, joukkueurheilu) olisi epäreilua, jos sukupuolella ei olisi väliä.
Muuten minulle on aivan sama mikä sukupuoli kenelläkin on tai ei ole....
Urheilukilpailuihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Miesten ja naisten sarjoihin voi tietysti ilmoittautua sukupuolensa mukaan. Eihän sen ilmoittaminen tai tarvittaessa tarkastaminenkaan kiellettyä olisi.
Laitetaan kaikki urheilemaan sekaisin... kivat kisat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa pitää henkilöllä olla väestörekisteriin merkitty sukupuoli? Olen pohdiskellut tätä asiaa jo muutaman vuoden. Asia oli minullekin itsestään selvä, kunnes osuin katsomaan kolme vuotta sitten Teakin näytelmän Transfinlandia .(teksti oli Paula Vesalan).
Silloin ainoa asia, mihin tarvittiin virallista sukupuolta, oli avioliiton solminen. Muuta en ole tähän päivään mennessä keksinyt. Nyt sekin asia on muuttunut.Vaikka olenkin jo vanhempi hetero nais-nainen, olisin valmis allekirjoittamaan kansalaisaloitteen asian puolesta. Ihan vaan siksi, että se olisi minusta fiksu uudistus, vaikka ei minun elämääni mitenkään vaikuttaisi.
Meidän keskellämme elää jo paljon ihmisiä, jotka käyttävät sukupuolineutraalia nimeä ja pukeutuvat miten haluavat. Ainoastaan se henkilötunnuksen viimeinen merkki pitää esittää harva se päivä jossakin yhteydessä henkilöllisyyttään todistaessa. Miksi se pitää joka hemmetin asiakaspalvelijalle tässä yhteydessä ilmoittaa, minkälaiset värkit jalkojen välissä on?
Esim. nuori kaunis mies viihtyy naisen tavoin pukeutuneena ja kauniisti meikattuna. Joka ikinen kerta olutta ostaessaan hän onkin joku kummajainen, koska oluen myyjä näkee hänen sukupuolensa papereista.
Kenenkään elämälle ei tästä muutoksesta olisi haittaa. Joillekin se tekisi elämän merkittävästi helpommaksi. Vaikka oma sukupuoli ei olisi ongelmakaan, toisi se uudenlaista vapautta vaikka vain leikkiä näillä rooleilla tai pitää ihan omana tietonaan sen yksityisasian, mitä jalkojen välissä on.
Merkittävä tasa-arvoa lisäävä tekijä olisi, että työpaikkaa haettaessa ei sukupuolta tarvitsisi ilmoittaa ja näin miehet ja naiset olisivat tasa-arvoisia työhönottovalinnoissa.
Jos minä ajattelisin noin, niin hakeutusin välittömästi psykiatriseen hoitoon.
Hupaisaa. Pitääpä kokeilla.
Lääkäri: Mikäs rouvalla on ongelmana
Minä: Minun mielestäni sukupuolen ei tarvitsi olla väestörekisteritieto eikä sen tarvitsisi näkyä henkilötunnuksessa.
Lääkäri: Niin..
Minä: Niin ei minulla muuta asiaa ole
Lääkäri: ???
Ja mitähän lääkäri tähän sitten jatkaisi?
Vierailija kirjoitti:
On hyvä, että rekisterissä on sukupuolitieto, sitä tarvitaan mm. tutkimuksessa. Esim. Että voidaan tutkia miten vaikkapa palkkatasa-arvo toteutuu tai on toteutumatta. Eri asia sitte, pitääkö sukupuoli olla selvitettävissä hetusta, minusta ei.
Olet varmaan tutkija ammatiltasi. Tasa-arvon tutkimus on tärkeämpää kuin se, että työelämän tasa-arvoisuus lisääntyisi, kun työnantajalta puuttuisi mahdollisuus tietää työtekijän sukupuoli, jos hän ei halua sitä itse ilmoittaa. Menisihän siinä tutkimukset ihan persiilleen, kun joku työnantaja luulisi maksavansa palkkaa miehelle ja työntekijällä ei olisikaan penistä.
Vierailija kirjoitti:
Suomen laissa ja asetuksissa sattuu olemaan aika paljon sukupuoliin liittyviä säädöksiä, joten sukupuolitiedon poistaminen ei kyllä onnistu ollenkaan yksinkertaisesti.
Triviaalina esimerkkinä nyt vaikkapa asevelvollisuus. Määrättäisikö kutsuntoihin jatkossa kaikki 18 vuotta täyttäneet?
Miksi ei? Voihan nytkin armeijan käydä tai jättää käymättä ihan sukupuolesta riippumatta.
Taitaa liittyä myös nimilakiin, jonka mukaan pojalle ei anneta tytön nimeä ja toisinpäin
Vierailija kirjoitti:
Onko tääkin aloittaja ihan kajahtanut? Tottakai ihmisen pitää jollain pystyä todistamaan, että kumpaa sukupuolta on. Et kai halua, että uimahallissa naisten puolella hyppii miehiä, jotka voi sanoa olevansa naisia kun ei asiaa voitaisi mitenkään todeta (värkithän voidaan väsätä nykyään naisellekin). Tai että lapsia liikuntatunneilla arvotaan summassa rymhiin ja pukuhuoneisiin suihkuun kun ei tiedetä kumpia ne on. Tai että halutessasi junaan/ hostelliin tms vain samaa sukupuolta olevan kanssa, ei asiaa voida todentaa ilman että pitää ottaa housut pois. Tässä nyt ihan vaan muutama käytännön esimerkki jos ei ole olemassa mitään virallista sukupuolta ihmisillä.
Missä tilanteessa ON pystyttävä todistamaan henkilöllisyystodistuksella sukupuolensa? En keksi yhtään tilannetta, jossa en itse voisi valita, haluanko osallistua ko. tilanteeseen ja vapaaehtoisesti sitten sen tarvittaessa ilmoittaa.
Ei koulussa nytkään henkilötunnusten mukaan ryhmiä jaeta. Tytöt voivat mennä tyttöjen suihkuun ja pojat poikien niinkuin tähänkin saakka. Näkeehän sen, kuka on tyttä ja kuka poika, ei siihen viranomaistodistuksia ole ennenkään tarvittu.
Samaa mieltä. Mihin sitä ”virallista sukupuolta” tarvitaan? Nuo uros/naaras jaottelut saisi jättää lääkärin vastaanotolle ja ihmisten omiin seksileikkeihin jos sellainen sytyttää.
Ihan hauska lukea näitä älähdyksiä. Monella tuntuu olevan käsitys, että ilman sitä väestorekisterimerkintää heidän maailmansa ja elämänsä muuttuisi jotenkin huonommaksi. Miehet olisivat miehiä ja naiset naisia niinkuin ennenkin. Kuka tarvitsee itseään varten virallisen todistuksen sukupuolestaan. Ja lienee erittäin harvinaista, että joku tarvitsisi sellaista todistaakseen ympäristölle, että on mies/nainen.
Minusta tarvittaisiin ehdottomasti ns. kolmannen sukupuolen tunnus. Tuntuu mielettömältä, että intersukupuolisille vauvoille arvotaan tunnus ihan vaan mutu-tuntuman mukaan. Itse olen terveydenhuollon ammattilaisena kerran joutunut tilanteeseen, jossa minun piti kirjata niin pahoin palanut ruumis järjestelmään, että siitä ei pystynyt ennen tutkimuksia sanomaan, kumpaa sukupuolta oli. Arvoin hänelle sitten miehen tunnuksen, kun suurin osa uhreista oli oletettavasti miehiä, mutta kyllä siinä tuli mietittyä järjestelmän tyhmyyttä. Samoin olen kerran kirjannut pienen pussin ihmisen irtonaisia ruumiinosia, jotka vedin sitten mutulla miehen tunnuksin myös. Pieni murhe sinänsä tuo kirjaaminen, mutta olisi kätevää, jos väliaikaisilla tunnuksillakin olisi mahdollisuus sukupuolettomaan vaihtoehtoon. Tuohon "kolmanteen tunnukseen" voisivat myöhemmin siirtyä ne transseksuaalit, jotka haluavat tai joidenkin kriteerien mukaan muutkin. Katson kuitenkin että seulontojen takia sukupuolten erottelussa on järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Suomen laissa ja asetuksissa sattuu olemaan aika paljon sukupuoliin liittyviä säädöksiä, joten sukupuolitiedon poistaminen ei kyllä onnistu ollenkaan yksinkertaisesti.
Triviaalina esimerkkinä nyt vaikkapa asevelvollisuus. Määrättäisikö kutsuntoihin jatkossa kaikki 18 vuotta täyttäneet?
Kutsuntoja kommentoitiin jo. Jos niitä säädöksiä on siellä paljonkin, kertoisitko minullekin. Ei tule tule tämän kutsuntajutun lisäksi mieleen yhtäkään.
Ennenvanhaan pärjättiin ilman tarkkaa osoitetietoakin.
Vasta 80-luvulla maaseudulle tulivat kadunnimet ja talonnumerot.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tarvittaisiin ehdottomasti ns. kolmannen sukupuolen tunnus. Tuntuu mielettömältä, että intersukupuolisille vauvoille arvotaan tunnus ihan vaan mutu-tuntuman mukaan. Itse olen terveydenhuollon ammattilaisena kerran joutunut tilanteeseen, jossa minun piti kirjata niin pahoin palanut ruumis järjestelmään, että siitä ei pystynyt ennen tutkimuksia sanomaan, kumpaa sukupuolta oli. Arvoin hänelle sitten miehen tunnuksen, kun suurin osa uhreista oli oletettavasti miehiä, mutta kyllä siinä tuli mietittyä järjestelmän tyhmyyttä. Samoin olen kerran kirjannut pienen pussin ihmisen irtonaisia ruumiinosia, jotka vedin sitten mutulla miehen tunnuksin myös. Pieni murhe sinänsä tuo kirjaaminen, mutta olisi kätevää, jos väliaikaisilla tunnuksillakin olisi mahdollisuus sukupuolettomaan vaihtoehtoon. Tuohon "kolmanteen tunnukseen" voisivat myöhemmin siirtyä ne transseksuaalit, jotka haluavat tai joidenkin kriteerien mukaan muutkin. Katson kuitenkin että seulontojen takia sukupuolten erottelussa on järkeä.
Eikö tuo kolmas sukupuoli ole tosi hankala juttu. Ihan virallisiin rekistereihin pitäisi kirjata. Voi lapsiparkaa, joka sellaisen syntyessään saa ja joutuu sen kanssa elämänsä elämään. Ja ne transihmiset. Ei vielä korjaukset läpikäytyään saisi olla mies tai nainen, vaan joku kummajainen henkilötietojaan myöten. Esitä nyt se oma erittäin intiimi henkilökohtainen asia jokaiselle asiakaspalvelijalle siinä henkilöllisyystodistuksessa. Lääketieteessä asialla on merkitystä, mutta se asia voisi pysyä niissä tiedoissa.
Nämäkin ongelmat ns. muunsukupuolisten asiassa lakkaisivat olemasta ongelmia, kun väestörekisterissä ei sitä sukupuolta mainittaisi ollenkaan.
Biologisella sukupuolella on merkitystä:
- urheilussa
- lääketieteessä (hyvin paljon - monet sairaudet muodostuvat ja oireet ilmenevät eri tavoin, lääkkeet vaikuttavat eri tavoin sukupuolesta riippuen)
- pukuhuoneissa (myös tyttöjen ja naisten turvallisuuden tai vähintäänkin mukavuuden kannalta. En todellakaan halua nuoria tyttöjä ja vanhoja setiä samoihin pukuhuoneisiin... On olemassa setiä jotka on tästä kyllä eri mieltä, joten en luottaisi pelkästään tähän "menkööt sille puolelle minne haluavat mennä"-ajatteluun)
- tasa-arvon tilastoinnissa (jos sukupuolta koskevia asioida ei tilastoida, ei niitä voida seurata ja tutkia. Jo mainittu palkkatasa-arvo on hyvä esimerkki)
- sen kannalta, että suurin osa ihmisistä tällä hetkellä luokittelee näkemänsä perusteella muita ihmisiä kahteen kategoriaan sukupuolen perusteella. Naisena saa erilaista kohtelua kuin miehenä, ihan jo sen perusteella että biologinen sukupuoli on 90+% ajasta välittömästi nähtävissä, viimeistään sitten vaikka rinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Poistetaanko myös syntymävuosi? Vai saisko sen päättää Itse? Valitsisin 1812. Mitä miks ei käy? Miten niin liittyy tunnistamiseen? Mä tunnen itseni parhaiten ja tunnen syvästi että tuo luku kuvaa mua parhaiten.
Yhdysvalloissa ainakin joissakin osavaltioissa on kiellettyä kysyä työnhakijan ikää.
Vierailija kirjoitti:
Poistetaanko myös syntymävuosi? Vai saisko sen päättää Itse? Valitsisin 1812. Mitä miks ei käy? Miten niin liittyy tunnistamiseen? Mä tunnen itseni parhaiten ja tunnen syvästi että tuo luku kuvaa mua parhaiten.
Itsehän olen syntynyt 1500-luvulla ja olen kolmesukupuolinen. Mies, nainen ja viherpiiperö samassa astraaliruumiissa. Lisäksi en ymmärrä miksi minut määritellään Suomalaiseksi, koska tunnen itseni Marsilaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sukupuolia on kaksi. On hyvin harvinaista, että lapsen syntyessä sukupuolta ei pystytä määrittelemään.
Ihminen voi toki kuvitella olevansa mitä tahansa, mutta se ei muuta tosiasioita.
En sanoisi että hyvin harvinaista, noin 1/2000 (http://www.who.int/genomics/gender/en/index1.html).
Enpä nyt kirjoittanut avausta mitenkään erityisesti näitä erikoistapauksia ajatellenkaan. Ylipäätään vain pohdittavaksi, että mihin sitä rekisterimerkintää ylipäätään tarvitaan. Ja keskustelunavaukseksi, mitä hyötyä tai haittaa siitä luopumisesta seuraisi. Toki näille erityisihmisille asia olisi suuri etu.
Ajatellaan sitä näin tavallisen ihmisen elämän kannalta norminpurkuna, byrokratian yksinkertaistamisena ja vaikkapa sukupuolten tasa-arvoa edistävänä muutoksena.
AP
Ihme pakkomielle yrittää häivyttää sukupuolet. Newsflash: ne on.
Aika karua jos 100 vuoden päästä joku av-henkilö itkee vauvapalstalla kun ei ole onnistunut lisääntymään, vaikka onkin kokeillut jo kymmeniä kumppaneita. Vahingossa kaikki samaa sukupuolta. Toisinajattelijat ovat suomen hallituksen luvalla tungettu vankityrmiin.

Kuka tässä nyt sukupuolia haluaa hävittää? Keskustelu koskee sukupuolen merkitsemistä henkilörekisteriin. Mitä ihmettä sillä on lisääntymisen kanssa tekemistä?